Alkukieli
§. 11.
En sådan oreda af hög och låg Cours har altså redan, utan några Banco-lån, sin oswikeliga grund, blott däruti, med hwad slags Mynt Banken wille betala ut det för Transport-Sedlarna i Banken deponerade daler-tal.
Men wid alt detta war likwäl et mått uti den reela metallens wärde, hwarmed Sedelen honorerades, hwaröfwer agio ej särdeles kunde stiga. Men då Banco-lånen blefwo bewiljade på Järn, Hus, Egendomar och Actier, lånen faciliterades och öktes, det är: då Banco-Sedlar myntades på sådant, som icke ens war mynt, och Banken ej war i stånd, wid påfordran, med Mynt honorera sina Sedlar, fast hon af insättaren hade någon Egendom til sin säkerhet; då begyntes först et hoflöst Wäxel-raseri, och just dessa lån äro den Andra orsaken til wåra Financers fördärf.
Hade Banken wid et sådant wägrande af Sedlars inlösen, fått såsom alla andra Banker i Europa, straxt af Sedelhafwaren angripas och til sina Sedlars honorerande lagligen förbindas; så hade missbruket med Sedel-myntningen ej gått så långt, hwaruti just andra Bankers säkerhet beror, oaktadt Bankens hemlighet warit aldrig så stor; men då den, jämte hemligheten styrdes af en magt, som ägde, at utan answar och redo göra och låta, war all säkerhet bårta, som ej annat kunde, än leda oss så långt in uti oredor, at mera föga gifwes någon utwäg, at wäl komma därifrån.
Och just häruti ligger swagheten af wår Banco-inrättning.
Ty om hon 1:o icke utstakar i hwad slags Mynt eller realiteter, det är: uti huru mycket fint Silfwer eller Koppar hon en gång skal inlösa sida Sedlar.
2:o. Om dess Cassa-behållning, inkomster och utgifter, böcker och förwaltning, blifwa så hädanefter, som hittils, en hemlighet.16
Men 3:o Sedelhafwaren likwäl icke wises det forum, hwarest han emot Banken lagligen får utföra sin sak, och njuta Allmänna Lagen i fordrings mål til godo; så är och blifwer det ej allenast omöjeligt, at skaffa Banken någon Credit, eller dess Sedlar något wärde, utan stå ock undersåtare i äfwentyr, at genom Bankens operationer, utan egit förwållande, gå i mistning af hus och hem, och all sin egendom, såsom Sparf ifrån axet.
Om sådant alt kan anses för billigt, eller ej: om det befordrar eller förstör säkerheten i näringar, handel och wandel: om Banken, på sådan fot stäld, gagnar eller skadar Riket: om en Swensk Man därigenom bibehålles wid åtnjutande af den i 2. §. Regerings-Formen utfästade säkerhet, eller på et wåldsamt sätt förlorar sin egendom, sådant alt må Läsaren sjelf dömma.
Wid dessa tränne sist omnämda puncter, bör likwäl märkas, at om den första och tredje omständigheten i akttages, blifwer den medlersta onödig; äfwen så kan den sista umbäras, om de twå första gå i werkställighet. Men utan den första, understödd med någondera af de senare, kan saken omöjeligen hjelpas, eller någon Banque, utan Statens undergång, länge äga bestånd.
At mynta Sedlar efter behag, på et waklande räkne-wärde: hålla förwaltningen hemlig, och för ingen Domstol i werlden stå til swars för sina reverser, är wäl den största magt, man härtils kunnat göra sig begrep om, har af Despoter ej kunnat utöfwas större, och aldrig ägt bestånd.
Men om utöfningen af sådant hos oss skulle heta frihet, så kan hwar man lätt finna, huru liten bemärkelse det ordet hafwer i Swerige.
- underlättades
- et hoflöst Wäxel-raseri: omåttliga förändringar i växelkursen
- såsom Sparf ifrån axet: tvingas övergiva hus och hem utan att kunna ta med något, vara så utarmad att man inte har kvar något
- rättvist
- den i 2. §. Regerings-Formen utfästade säkerhet: Det ställe som här hänvisas till i § 2 i RF 1720 lyder: ”Kongl. Maj:t tillhörer lag, rätt och sanning att styrkia, älska och gömma, men vrångvisa och orätt förbjuda, afskaffa och nedertryckia, ingen förderfva till lif och ära, lem och välfärd, utan han vare lagligen förvunnen och dömder, ej heller något gods, löst eller fast, någon afhända eller afhända låta utan efter lag och föregången laga dom ...”
- skriftlig utfästelse att återbetala eller erlägga ett penningbelopp, skuldförbindelse
Suomi
§ 11
Tällaiselle korkeiden ja alhaisten kurssien sekamelskalla on siis jo ilman mitään pankkilainoja väistämätön perustansa pelkästään siinä, että pankin vallassa on valita rahalaji, jona se maksaa omia seteleitään vastaan sen taalerimäärän, joka on pankkiin talletettu.
Mutta tässä kaikessa oli kuitenkin mukana jokin mitta, sen metallin reaaliarvo, jona seteli lunastettiin, eikä kurssiero voinut kasvaa juurikaan sitä suuremmaksi. Mutta kun pankkilainoja ryhdyttiin myöntämään hyväksyen vakuudeksi rautaa, taloja, maaomaisuuksia ja osakkeita, lainojen saanti helpottui ja niiden määrä kasvoi. Toisin sanottuna pankki käytti setelinantonsa vakuutena kohteita, jotka eivät olleet edes rahaa, eikä pankki kyennyt vaadittaessa lunastamaan seteleitään metallirahalla, vaikka sillä oli setelin lunastajalta vakuutenaan jotakin omaisuutta, ja vasta silloin alkoi hillitön kurssimyräkkä ja juuri nämä lainat ovat rahataloutemme rappiotilan toinen syy.
Jos setelin haltijalla olisi pankin tuolla tavalla kieltäytyessä lunastamasta seteleitään ollut oikeus haastaa se vastuuseen ja saada se oikeusteitse velvoitetuksi seteleittensä takaisinostamiseen, mihin kaikki muut Euroopan pankit voidaan velvoittaa, ei seteleitä liikkeeseen laskettaessa olisi edetty niin pitkälle väärinkäytöksiin. Muiden pankkien nauttima luottamus johtuu juuri tästä, oli niiden toiminta kuinka salaista tahansa; mutta kun sekä seteleiden liikkeellelaskemista että salailua ohjasi vallanhaltija, jolla oli oikeus toimia vastuuseen joutumatta ja tiliselvityksiä antamatta, ei mitään luotettavuutta ollut olemassa, ja tämä saattoi vain johtaa meidät niin pitkälle sekasortoon, että enää tuskin löytyy keinoa, jolla me siitä kunnolla selviydymme.
Ja juuri tässä piilee pankkilaitoksemme heikkous.
Ellei se ensinnäkin määrittele, millä rahalajilla tai millä reaaliomaisuudella eli miten suurella määrällä hopeaa tai kuparia se aikanaan lunastaa setelinsä; jos toiseksi sen kassavarat, tulot ja menot, kirjanpito ja hallinto pysyvät edelleenkin salaisuutena kuten tähän saakka;16 ja jos kolmanneksi setelin haltijalle ei kuitenkaan osoiteta oikeusistuinta, jossa hän voi laillisella tavalla ajaa asiaansa pankkia vastaan ja käyttää hyväkseen saatavien perinnästä annettua yleistä lakia, on ensinnäkin pysyvästi mahdotonta aikaansaada pankkia kohtaan minkäänlaista luottamusta eli sen seteleille minkäänlaista arvoa, ja lisäksi alamaiset ovat vaarassa menettää pankin toimien takia ilman omaa syytään kotinsa ja maansa ja kaiken omaisuutensa, pudota kuin varpunen viljan tähkältä.
Lukija arvioikoon itse, voidaanko kaikkea tuollaista pitää kohtuullisena vai ei, edistääkö se elinkeinojen harjoittamisen ja kaupankäynnin turvallisuutta vai tuhoaako se tämän, hyödyttääkö tuollaisille perustuksille asetettu pankki valtakuntaa vai vahingoittaako se tätä, saako ruotsalainen tällä tavalla toimittaessa edelleenkin nauttia hallitusmuodon 2. pykälässä kuvattua lain turvaa vai menettääkö hän väkivaltaisella tavalla omaisuutensa.
Näiden kolmen viimeksi mainitun kohdan osalta on kuitenkin huomattava, että jos ensimmäinen ja kolmas näkökohta otetaan huomioon, keskimmäinen käy tarpeettomaksi; samoin ilman viimeistä voidaan tulla toimeen, jos kaksi ensimmäistä saadaan oikealle tolalle. Mutta ilman ensimmäisen kohdan ja sen tukena jommankumman seuraavan kohdan vaatimia toimia ei asiaa mitenkään voida auttaa eikä pankkia voida pitää pitkään pystyssä ajamatta valtiota turmioon.
Setelien liikkeeseen laskeminen mielivaltaisesti ja siten, että niiden laskenta-arvo huojuu, hallinnon pitäminen salaisena ja se, ettei ole vastuussa sitoumuksistaan millekään tuomioistuimelle maailmassa, on varmastikin suurinta tähän mennessä ajateltavissa ollutta valtaa, jota suurempaa ei ole ollut koskaan edes hirmuvaltiailla.
Jos tällaisen vallan käyttöä meidän maassamme voidaan kuitenkin sanoa vapaudeksi, voi jokainen helposti havaita, miten vähän merkitystä tuolla sanalla Ruotsissa on.
- pudota kuin varpunen viljan tähkältä: ruots. såsom sparf ifrån axet, joutua karkotetuksi kotoaan voimatta ottaa mitään mukaan, olla niin köyhä että mitään ei ole jäljellä
- hallitusmuodon 2. pykälässä: Hallitusmuodon 1720 § 2 takasi alamaisille hengen, kunnian, ruumiillisen koskemattomuuden ja omistusoikeuden suojan, joka voitiin murtaa vain tuomioistuimen päätöksellä.
Englanti
§ 11
Such a confusion of high and low exchange rates thus already inevitably arises, even without any bank loans, simply from the kind of coin that the Bank is willing to pay out for the daler amount deposited in the Bank in exchange for the transfer notes.
Yet in all this there was nevertheless a measure in the value of the actual metal with which the receipt was honoured, above which the agio could not rise particularly far. But when bank loans were permitted against iron, houses, properties and shares, the loans were facilitated and increased; that is, when banknotes were issued for things that were not even coin and the Bank was not able to honour its notes on demand with coin, even though it held some property of the depositor as surety, only then did an inordinate fall in the exchange rate for bills begin, and these particular loans are the second cause of the ruin of our finances.
Had the Bank, when it thus refused to redeem notes, been liable, like all other banks in Europe, to be immediately sued by the note-holder and legally obliged to honour its notes, then the abuse in the issuing of notes would not have gone so far. This is the very thing on which the security of other banks depends, however great the secrecy of the Bank, but as the issuing of notes, as well as the secrecy, was governed by a power able to conduct matters without accountability and orderliness, all security was lost, which could not but lead us so far into confusion that there is scarcely a way of escaping from it any longer.
It is precisely this that constitutes the weakness of our banking institution.
For if, first, it does not lay down in what kind of coin or valuables – that is, with how much fine silver or copper – it must eventually redeem its notes;
Second, if its cash balance, income and expenditures, books and administration remain in future, as they have hitherto, a secret;16 but, third, if the note-holder is not advised in what court he may legally pursue his case against the Bank and benefit from the general law on claims, then not only will it be and remain impossible for the Bank to obtain any credit or for its notes to acquire any value, but also the subjects are put in danger, through the operations of the Bank and through no fault of their own, of losing house and home and all their property, as a sparrow is driven from the ear of grain.
Whether all that is to be regarded as equitable or not; whether it promotes or destroys the security of productive occupations and commerce; whether the Bank, established on such a basis, is of benefit or harm to the country; whether a Swede thereby retains the security pledged in § 2 of the constitution or is forcibly deprived of his property – all that the reader himself may judge.
With regard to these last three listed points, however, it should be noted that if the first and third condition are observed, the middle one will be unnecessary, and the last one can similarly be dispensed with if the first two are put into effect. But without the first, reinforced by one of the others, the matter cannot possibly be remedied or any bank remain in existence for very long without ruining the country.
To issue banknotes at will on the basis of a fluctuating tale-value; to keep the administration secret and not be responsible to any court in the world for one’s promissory notes, surely amounts to the greatest power of which it has hitherto been possible to conceive, which despots have been unable to exercise more extensively, and which has never lasted.
But if the exercise of such things is to be termed liberty among us, then each
and every person can easily see what little significance that word has in Sweden.
- . . . the security pledged in § 2 of the constitution: refers to the paragraph in the constitution that guarantees the ownership of all real and private property.
