Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
Huomautuksia, jotka liittyvät herra laamanni Antonssonin asiamiehen Stockholms-Postenin numerossa 60 maaliskuun 23. päivänä 1779 julkaistuun vastaukseen
Koska asun syrjäseudulla eikä minulle tule päivälehteä Stockholms-Posten, olen myös täysin tietämätön siitä, mitä tuossa lehdessä on voitu kirjoittaa puolesta ja vastaan palkollisten luonnollisia oikeuksia koskevan kirjoituksen johdosta. Mutta kun edellä mainittu numero on minulle erikseen lähetetty tuntemattoman henkilön samalla kehottaessa minua vastaamaan siihen, mitä lehdessä on minua vastaan esitetty, en ole monien töiden piirittämänäkään katsonut voivani täysin kieltäytyä vastaamasta, mutta teen sen mieluiten Dagligt Allehandassa, yleisemmin tunnetussa sanomalehdessä.
Edellä mainitusta vastauksesta huomaan, että joku nimimerkkiä Logicus käyttänyt kirjoittaja on puolustanut minua Stockholms-Postenissa1 herra laamannia vastaan, mutta koska en tiedä, kuka kirjoittaja on, enkä sitä, millä tavalla hän on asiani puolesta esiintynyt, minun on kokonaan sivuutettava hänet sen yleisluonteisen kiitoksen kera, jonka olen velkaa vapauden ja totuuden puolustajalle, ja rajoitettava huomautukseni vain siihen, mihin herra laamannin asiamiehen vastaus antaa aihetta.
Herra asiamies esittää kolme kohtaa, joista ainakin ensimmäisen on päästävä yleisön arvioitavaksi. Se on niin typerä, ettei järkevä lukija ikinä voi uskoa mokomaa, ellei sitä tässä esitettäisi sanasta sanaan; muutenhan minun voitaisiin katsoa vääristelevän tai sotkevan hänen tarkoituksiaan. Se on tällainen: 1) Luottamuksellisesti sanottuna arvoisa herra Logicus hoitaa huonosti tehtävänsä herra rovastin edustajana, sillä hän vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessaan herra rovastia syytetään ja on näin ottanut syyllisyyden niskoilleen ja saisi hävetä, sillä jokainen järkevä ihminen havaitsee, että herra rovastin mielenilmaukset, joita Dagligt Allehandassa on käytetty herra rovastin omina sanoina, hän on singonnut ilmoille säädyttömästi ja lainvastaisesti. Tässä siis on ensimmäinen perustelu. Ymmärrätkö sitä, hyvä lukija? Mitä tuolla pitkällä rimpsulla halutaan sanoa? Tai lue uudelleen tuo virke, niin minä olen joutunut tekemään enkä ole silti yhtään viisastunut siitä, mitä kirjoittaja sanoillaan tarkoittaa. Ensinnäkin, mikä ihmeen päähänpisto on väite, että Logicus hoitaa suurpiirteisesti minun edustamistani. Onko hän siis mennyt pitemmälle kuin hänen saamansa valtuutus ulottuu? Onko herra asiamies nähnyt tuon valtuutuksen? En ole toki milloinkaan antanut mitään valtuutusta sen paremmin suullisesti kuin kirjallisestikaan, joten sitä ei ole myöskään voitu ylittää, vai onko tarkoituksena sanoa, että hän on ollut liian hyvä valtuutettu? Vai miten hän on hoitanut suurpiirteisesti edustajantehtäväänsä? Mutta ehkä seuraava kohta antaa valaistusta tähän arvoitukseen. Sanotaanhan sitten: sillä hän vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessani minua syytetään. Pysähdyhän taas, hyvä lukija: keneen viittaa sana ”hän”? Ensi katsomalta se tuntuu viittaavan minuun, kun minut on juuri edellä mainittu, että siis olen vastannut vaikenemisella kaikkiin niihin karkeisiin ja häpeämättömiin ilmauksiin, joiden käyttämisestä minua syytetään; silloin se olisi tavallaan kiitos minulle siitä, että olen vastannut vaikenemisella vastapuoleni hävyttömyyksiin. Mutta kuka tuo vastapuoli on? Onko hän herra laamanni Antonsson? Siinä tapauksessa hänen edustajansa sanoo päämiehensä ilmauksia karkeiksi ja säädyttömiksi. Niin väkevää määritelmää en ole koskaan tohtinut antaa hänen vastaväitteilleen, ja sitäkin huonommin nuo sanat sopivat hänen oman asiamiehensä suuhun. Se olisi varmasti pahimmalla tavalla suurpiirteistä päämiehen antaman valtuutuksen käyttämistä. Ei, se ei varmaankaan ole tekstin tarkoitus. Keneen siis viittaa sana ”hän”? Kyseessä on varmaankin herra Logicus, joka on vaikenemalla vastannut hävyttömiin mielenilmauksiini. Mutta miten tämä nyt sitten on ymmärrettävä? Häntähän sanotaan minun edustajakseni, eihän hän voisi antaa vastausta päämiehelleen. Edustajanhan on puolustettava päämiestään eikä esitettävä hänelle vastineita, ja kaikkein vähiten hän ansaitsee valtuutetun edustajan nimen, jos hän puolustaa minua vaikenemalla. Ei, eihän tässäkään ole järkeä. Niinpä päädyn lopulta siihen ajatukseen, että sanan ”hän” täytyy viitata herra laamanni Antonssoniin. Mutta tämä tulkintani on väistämättä viimeinen vaihtoehto, sillä sekä Logicus että minut mainitaan viimeksi ennen relatiivipronominia ja herra laamanni edellisessä virkkeessä, jonka tästä erottavat sekä piste että uusi rivi. Katsokaamme, saammeko tällä tavalla merkityksen paremmin selville? Siinä tapauksessa sanotaan: herra laamanni vastaa vaikenemalla kaikista niistä karkeista ja häpeämättömistä ilmauksista, joiden käyttämisestä kirjoituksessani minua syytetään. Tuo kuulostaa jotenkin soveliaalta, mutta silloin on kysyttävä: olenko käyttänyt niitä vai enkö ole? Syytetäänkö minua aiheellisesti vai aiheettomasti? Tai kuka syyttää? Voihan tuo tulkinta kuitenkin käydä päinsä. Mutta onko siinä tapauksessa totta, että hän on vaieten ohittanut mielenilmaukseni? Siitä todistavat hänen eripainoksena julkaisemansa kaksi puolen arkin mittaista huomautusta2 sekä hänen kohtelias vastauksensa Dagligt Allehandassa, ja siinä samassa hän3 läksyttää päämiestään mitä ankarimmin, kun hän heti perään sanoo, että hän4 on vaikenemisellaan ottanut syyllisyyden niskoilleen ja saisi hävetä. Minkä takia, saanen kysyä, ja hän vastaa: sillä jokainen järkevä ihminen havaitsee, että minun mielenilmaukseni hän on singonnut ilmoille säädyttömästi ja lainvastaisesti. On siinäkin asiamies, joka tuolla tavalla kohtelee päämiestään! Jos hän sen kestää, kestän minäkin. Millaista valaistusta, millaista varmaa käsitystä totuudesta voidaan saada tuollaisista vastauksista? Ne rumentavat muuten hyvätapaisia sanomalehtiämme, eikä niitä tarvitse ruveta kumoamaan. Tämä lujittaa käsitystäni, että on aina vaarallista pyrkiä kirjoittamaan hyvin mutkikkaasti ja oppineisuutta osoittavin sanakääntein; silloin voi nimittäin pian hukkua taidokkuuden syövereihin. Yksinkertaisuus on aina paras ratkaisu, niin se olisi ollut herra laamannin asiamiehellekin. Sen verran minun on tehtävä hänelle oikeutta, että kun hän on ensin saanut puretuksi syvämielisyytensä ensimmäisiin vastauksensa kohtiin, ymmärrän melkein kaiken muun, mitä hän haluaa sanoa, lukuun ottamatta muutamaa mutkikasta virkettä, joiden merkitys jää arvauksen varaan. Niinpä minun on vastattava jotakin kirjoituksen pääasialliseen sisältöön.
Wienistä 14. tammikuuta tulleen uutisen5 avulla ei voi todistaa, ettei väki karkaa, vaikka sitä halutaan ottaa kiinni ja pakottaa sotapalvelukseen; eihän siinä kerrota, kuinka monia satoja tai tuhansia on vuosittain paennut Wienistä. Kirjoitus osoittaa vain, etteivät kaikki ole karanneet, koska siellä on vielä ollut sotapalvelukseen kelpaavaa väkeä. Täytyy sanoa, että tuollainen voimakeinojen käyttö, sotavoiman lähettäminen riehumaan yhden yön aikana kaupungin läpi, murtautumaan kaikkiin taloihin, panemaan toimeen kotitarkastuksia ei suinkaan salakuljetustavaran, vaan ihmisten löytämiseksi, heidän maineensa ja syyttömyytensä kyseenalaistaminen, tuomioiden välitön langettaminen, miehen erottaminen itkevästä vaimostaan ja kirkuvista lapsistaan, sanon siis, että tuollainen menettely tarvitsee todellakin päälleen kaiken sen sumean värin, jolla ministeri on yrittänyt sitä peitellä, jotta kaikki tuon tekstin lukijat eivät huomaisi tuon sankariteon oikeata nimeä, nimittäin että se on ihmisyyteen kohdistuva loukkaus. Sellainen on siedettävissä äärimmäisessä hädässä valtakunnan tuhoutumisen estämiseksi, mutta sitä ei silti koskaan saa tuolla perusteella pitää sallittuna, ellei se kohdistu pelkästään pahantekijöihin ja työkykyisiin kerjäläisiin, saati vedota siihen myönteisenä ennakkotapauksena. Tuollaisten kahleiden takomista on turha anoa meidän ruotsalaisen vapautemme ylimmältä suojelijalta.
Nälänhätien torjuminen kuuluu varmasti hallitsijoiden tärkeimpiin ja huolellisimmin hoidettaviin tehtäviin. Oikeita keinoja siihen eivät kuitenkaan ole viljan kallis jakelu valtion kustannuksella eivätkä etenkään työläisten elinkeinovapauden rajoitukset. Ensiksi mainittu keino tuottaa paljon loistetta ja voi joissakin hätätapauksissa olla hyväksi, mutta ei ole riittävän tehokas, ja jälkimmäinen vaikuttaa täysin tavoitellun tuloksen vastaisesti.
Herra6 laamannin asiamies vetoaa wieniläiseen uutiseen puolustaakseen pakkoa. Hän ei siis pahastune siitä, että viittaan toiseen, Firenzessä 15. huhtikuuta 1776 julkaistuun lehteen,7 joka ansaitsee suuremman kiitoksen ihmiskunnalta sen oikeuksien puolustamisesta: Tämän kaupungin väkiluku on muutamassa vuodessa silmin nähden kasvanut; (huom.) siellä, missä ihmiset vain saavat elää vapaina pakosta ja sorrosta, he väistämättä lisääntyvät. Voidaanko tätä totuutta enää kiistää? Kirjoituksessa jatketaan: Valistunut hallituksemme pitää tämän periaatteen aina mielessään, ja syystä sitä sanotaan valistuneeksi. Tuolla tavalla hallitsee suurherttua Peter Leopold, Wienissä hallitsevan keisarin veli,8 jota sukukuntamme ystävät ihailevat ja hänen maissaan vapauden vallitessa syntyneet tuhannet uudet ihmisolennot siunaavat. Kuulehan vielä lisää, arvoisa lukija, tämän mainion lehden kertomaa: Jokainen (huom.) toimii ja elää täällä (siis Toscanassa) lakien suojassa oman mielensä mukaan. Sehän on omavaltaisuutta, huutavat meikäläiset rajoitusten kannattajat. Toiset sanovat, että väki voi kyllä lisääntyä, mutta ihmiset joutuvat kuolemaan kurjuudessa, ellei hallitus suunnittele, miten he voivat elättää itsensä. Mutta miten onkaan Toscanassa käynyt? No, vuonna 1767, jolloin rajoitusperiaate oli vielä vallalla, siellä kuoli suuri määrä ihmisiä nälkään, vaikka hallitus antoi jakaa hätää kärsiville viljaa yli 500 000 Rooman taalerin arvosta. Vaikka varsin pahoja katovuosia on sattunut, tuollaista ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun asukkaille lahjoitettiin tämä vapaus huolehtia itse toimeentulostaan. Missä mahtaa olla syy tähän? Se ilmoitetaan tekstissä selvästi: Viime vuosina lempeä hallitsijamme9 on irrottanut (huom.) kaikki nämä kahleet, ja tätä vapautta Toscana saa kiittää nykyisestä onnellisuudestaan. Eiköhän tällä ole enemmän todistusvoimaa kuin Wienistä saadulla uutisella?
Herra asiamies syyttää minua väärin siitä, etten ole uskonut herra laamanni Antonssonin ilmoittamaa tietoa, jonka mukaan valtakunnassa on 80 000 irtolaista. Uskon, että heitä on enemmänkin, heidän määränsä voisi nimittäin kaksin- tai kolminkertaistuakin, jos herra laamanni pääsisi tässä asiassa valvojaksi ja pitämään kotitarkastuksia valtakunnassa tuon lainvastaisen tavaran löytämiseksi. Olen vain tarkoittanut sitä, ettei hän ole todistanut antamaansa tietoa oikeaksi, sillä mitä tekemistä valtakunnan manttaaliluvulla10 on irtolaisten kanssa? Vai ovatko manttaaliin pannun maan omistajatkin irtolaisia? Tai eiköhän kaupungeistakin voitaisi saada kiinni hiukan tätä kiellettyä tavaraa?
Siitä, mitä herra asiamies saamansa velvoitteen mukaisesti sanoo ylistääkseen herra laamanni Antonssonin luonnetta, minulla ei puolestani ole muuta muistuttamista kuin se vanha sananlasku, että hyvää viiniä tarjoava talo ei kylttiä tarvitse; hänen kahdesti kirjoitelmastani esittämänsä huomautukset sekä hänen kohtelias vastauksensa Dagligt Allehandassa muuten sopivatkin varsin hyvin sen täydennykseksi selkeinä näytteinä hänen vahvasta kansalaismielestään, lempeydestään ja ihmisrakkaudestaan, ja uskon hänen asiamiehensä tavoin, että hän on noilla kirjoituksillaan kyllä lakaissut omien oviensa edustan. Kaikesta tästä olen samaa mieltä hänen kanssaan.
Mutta kun hän siirtyy oppineisuuden kentälle ja syyttää minun julkaisseen vuoden 1765 valtiopäivien aikana kaksi teosta, jotka ovat ristiriidassa keskenään, nimittäin kirjoitelman Valtakunnan heikkouden lähde sekä toisen tavaroiden arvosta ja rahasta, hänelle käy hullummin. Ensinnäkin hän paljastaa, ettei ole lukenut eikä lähemmin katsellutkaan niitä eikä edes tiennyt viimeksi mainitun kirjoituksen nimeäkään, mutta antaa silti tuomionsa kaihtelemattoman rohkeasti. Olen velvollinen antamaan yleisölle selityksen tästä asiasta. Vuonna 1765 painettiin ensiksi kirjoitus, jolla puolustettiin pohjalaisten ja länsipohjalaisten oikeutta purjehtia vapaasti valtakunnan rajojen ulkopuolelle, ja sen otsikkona oli Niiden perusteiden kumoaminen jne.11 Jonkin verran myöhemmin kesällä ilmestyi tuo sangen kuuluisaksi tullut kirjanen Valtakunnan heikkouden lähde,12 jossa vastustan voimakkaasti kaikkea elinkeinoihin kohdistuvaa pakkoa yleensä ja kiinnitän erityistä huomiota niihin haitallisiin seurauksiin, joita aiheuttaa ulkomaalaisille annettu kielto tuoda Ruotsiin laivoillaan muita kuin oman maansa tuotteita. Muuan Rothman13 laati tiettyjen tahojen pyynnöstä rahajärjestelmää käsittelevään kirjoitukseeni kohdistuvan häväistyskirjoituksen, jonka mukaan hän uskoi havainneensa selvän ristiriidan noiden kahden tekstin välillä, vaikka ne kumpikin puhuvat vapauden puolesta, ensiksi mainittu kansalaisten ja jälkimmäinen ulkomaalaisten vapaudesta valvoa kansalaisten yhteisen hyvän kustannuksella tapahtuvaa oman edun tavoittelua. Herra asiamies on varmaankin kuullut jossakin keskustelussa tästä väitetystä ristiriidasta mainittavan ja haluaa osoittaa oppineisuuttaan siitä kirjoittamalla. Hän on kuitenkin käsittänyt väärin sen, missä kirjoituksessa tuon ristiriidan pitäisi esiintyä mainitessaan kirjoituksen tavaran arvosta ja rahasta, millä hän varmasti tarkoittaa kirjoitustani rahajärjestelmästä; kukaan ei kuitenkaan ole sanonut saati osoittanut, että se on ristiriidassa teoksen Valtakunnan heikkouden lähde kanssa. Ei toki, arvoisa lukija, sama vapauden henki vallitsee niissä kaikissa kolmessa. Viisas hallitsijamme on Jumalan kiitos jo tehnyt paljon tämän hengen mukaisesti, ja odotan kärsivällisesti vielä jäljellä olevien toimien toteutumista. Roomaa ei ole rakennettu päivässä. Pidän kuitenkin kunnianani olla vapauden marttyyri iloisesti toivoen, että voisin estää vapauden tukahduttamisen omana aikanamme ja saada sen laajennetuksi tulevia sukupolvia varten, syytettäköönpä minua sitten mitä suurimmasta matalamielisyydestä, ristiriitaisuuksista, ajattelun horjuvuudesta tai maineen tavoittelusta ilkitöitä tekemällä tai mistä tahansa.
Kokkolassa 28. huhtikuuta 1779.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Firenze Ruotsi Toscana Wien
Henkilöt: Antonsson, Reinhold Josef II Leopold I (Peter Leopold) Rothman, Jacob Gabriel
Raamatunkohdat:
Aiheet: