37
§ 9
Valtakunta ei suinkaan hyödy pelkästään siitä, että tarpeettomilta kaupunkimatkoilta säästytään, vaan asialla on paljon muitakin edullisia vaikutuksia. Jos tavaroiden kysyntä on vilkasta ja niistä maksetaan hyvin, tavaroiden määrä kasvaa aina mahdollisimman suureksi. Etäällä kaupungeista asuvien joukossa niillä ei ole kysyntää, mistä syystä tavaroiden valmistuskin on vähäistä; sen sijaan nuo maalaiset viettävät aikaansa enimmäkseen laiskotellen ja tekevät vain sen, mihin äärimmäinen hätä heidät pakottaa. Tuollaisilla seuduilla matkustaessaan näkee tästä asiaintilasta mitä selvimpiä todisteita.
Mutta siellä, missä maaseudulla toimiva kauppias kulkee talosta taloon, kysyy monenlaisia tavaroita, maksaa niistä heti kohtuullisen hinnan ja tilaa tietyksi ajankohdaksi samaa tavaraa tai muita tavaroita ja toimittaa maalaisille niitä, joita he tarvitsevat, tavaroiden määrä alkaa38 kasvaa, ja kansa tulee vuosi vuodelta toimeliaammaksi.
Tämän todistamiseksi vetoan erään maaseudulla toimineen kauppiaan minulle muutamia vuosia sitten esittämään varmasti todenmukaiseen kertomukseen. Hän sanoi harjoittaneensa useiden vuosien ajan tätä kiellettyä kaupankäyntiä, kierrelleensä syrjäisimmillä seuduilla ja ostaneensa ja kuljettaneensa sieltä kaupunkiin 70–80 leiviskää voita, vaikka sieltä ei ollut aikaisemmin tullut kaupunkiin voita tuskin markkaakaan. Kun hän kuitenkin kerran oli joutunut tämän kaupankäyntinsä takia pahaan pinteeseen ja sen takia päättänyt, ettei enää uskaltaisi toimia noin pahasti lakien vastaisesti, ei tuolta samaiselta seudulta ollut hänen vakuutuksensa mukaan enää koskaan tullut yhtään voita yhteenkään kaupunkiin.
Toinen todiste samasta asiasta: minkään maakunnan väestö Ruotsissa ei valmista väkilukuunsa suhteutettuna yhtä runsaasti käsitöitä kuin Länsi-Götanmaan asukkaat. Miksi näin on? Minkään muun maakunnan väki ei myöskään nauti39 samaa vapautta kuin he. Tämän väestön on ennen kaikkea tehnyt toimeliaaksi heidän kulkukauppansa,1 joka ei ole muuta kuin tietynlaista maakauppaa. Eikä kaupunki ole sen takia mitään menettänyt, sen osoittaa mainiosti vuoristoisella ja karulla seudulla sijaitsevan Boråsin kaupungin vahvuus: kaupunkihan kykenee tämän vapauden ansiosta suorittamaan kuninkaalliselle majesteetille ja kruunulle Tukholman ja Göteborgin jälkeen luullakseni suurimmat maksusuoritukset.
Vaikka hämäläisissä Oriveden ja Längelmäen pitäjissä samoin kuin monissa muissa niiden ympärillä on vanhastaan viljelty pellavaa, ne eivät ole koskaan kehittäneet pellavanviljelyään yhtä laajaksi kuin 15 viime vuoden aikana, sen jälkeen kun pohjalaiset ovat alkaneet vuosittain uskollisesti kysellä pellavaa ja käydä itse noutamassa sen, sillä tämän takia pellavan viljelyala on kasvanut moninkertaiseksi. Voin kuitenkin pyhästi40 vakuuttaa, että jos pohjalaiset lopettavat tämän maakaupan eikä mikään muu maakunta pidä sitä enää yllä sen laajemmin kuin mitä seudun asukkaat itse kuljettavat kaupunkiin, pellavan koko tuotanto ja käsittely loppuu muutamassa vuodessa ja pellavapellot jäävät taas kesannolle.
37
§. 9.
Det är ej i så måtto allenast som Riket vinner, at onödige stads-resor besparas, utan här är något, som gör långt mera. Varu-mängden öker sig altid, så långt som möjeligt är, i den mon, som varor flitigt efterfrågas, och väl betalas. Hos de från städerna aflägsne frågas ej efter dem, derföre tilverkas de ock litet; utan tilbringa desse landtboer deremot sin tid, mästadels i lätja, utom det som yttersta nöden drifver dem til. Den som reser genom sådana trakter, skal derpå få de tydeligaste bevis.
Men der en landthandlare färdas gård ifrån gård, efterfrågar allehanda slags varor, betalar dem strax skäligen, och betingar sig til viss tid, samma eller andra slags varor, och betienar landtboerne med deras behofver, der börjar varu-mäng38den at växa, och folket sättes årligen mer och mer uti rörelse.
Til bevis härpå vil jag åberopa mig, hvad en landthandlare för några år med visshet berättade mig: han sade, at han i flera år idkat denna förbudna handel, farit omkring de aflägsnaste trakter, och årligen upköpt derifrån, och til staden fört, 70 à 80 lisp:d smör, hvarifrån förr näppeligen en enda mark kommit til staden; men då han för denna handel en gång råkade i svår klämma, och derföre beslöt, at icke mera våga så mycket emot Lagarna, betygade han, at ifrån samma landsbygd, aldrig sedan något smör kommit til någon stad.
Et annat bevis til samma sak: Ingen nation2 i Sverige, tilverkar, uppå sin folkmängd, mera slögder än Västgöthen. Men hvarföre? Ingen nation eger eller39 den frihet, som just denna. Deras gårdfari handel,3 är den som egenteligen satt detta folket i rörelse, hvilken icke är annat, än en slags Landthandel. Och at staden icke förlorat något dervid, vitnar nogsamt sielfva Borås stads styrka, som i et bergigt och ofrugtsamt land belägen, likväl för denna friheten är i stånd, at uti utlagor til Kongl. Maj:t och Kronan, näst Stockholm och Götheborg, vara, som jag tror, den första i ordningen.
Orisvesi4 och Längelmäki Soknar i Tavastland, med flera omliggande, hafva aldrig bragt sin lin-plantering, ehuru de idkat den af ålder, så högt, som på dessa 15 sista åren, sedan Österbottningarne årligen begynt at troligen5 eftersöka linet, och sielfve afhemta det; ty derigenom har lin-såningen förökat sig mångdubbelt. Men jag kan heligt för40säkra, at om Österbottningarne afstadna med denna Landthandel, och ingen annan Province underhåller den mer, än hvad de sielfve föra til staden, afstannar hela lin-handteringen på några få år, och lin-landen falla i sin förriga linda.
37
§ 9
Valtakunta ei suinkaan hyödy pelkästään siitä, että tarpeettomilta kaupunkimatkoilta säästytään, vaan asialla on paljon muitakin edullisia vaikutuksia. Jos tavaroiden kysyntä on vilkasta ja niistä maksetaan hyvin, tavaroiden määrä kasvaa aina mahdollisimman suureksi. Etäällä kaupungeista asuvien joukossa niillä ei ole kysyntää, mistä syystä tavaroiden valmistuskin on vähäistä; sen sijaan nuo maalaiset viettävät aikaansa enimmäkseen laiskotellen ja tekevät vain sen, mihin äärimmäinen hätä heidät pakottaa. Tuollaisilla seuduilla matkustaessaan näkee tästä asiaintilasta mitä selvimpiä todisteita.
Mutta siellä, missä maaseudulla toimiva kauppias kulkee talosta taloon, kysyy monenlaisia tavaroita, maksaa niistä heti kohtuullisen hinnan ja tilaa tietyksi ajankohdaksi samaa tavaraa tai muita tavaroita ja toimittaa maalaisille niitä, joita he tarvitsevat, tavaroiden määrä alkaa38 kasvaa, ja kansa tulee vuosi vuodelta toimeliaammaksi.
Tämän todistamiseksi vetoan erään maaseudulla toimineen kauppiaan minulle muutamia vuosia sitten esittämään varmasti todenmukaiseen kertomukseen. Hän sanoi harjoittaneensa useiden vuosien ajan tätä kiellettyä kaupankäyntiä, kierrelleensä syrjäisimmillä seuduilla ja ostaneensa ja kuljettaneensa sieltä kaupunkiin 70–80 leiviskää voita, vaikka sieltä ei ollut aikaisemmin tullut kaupunkiin voita tuskin markkaakaan. Kun hän kuitenkin kerran oli joutunut tämän kaupankäyntinsä takia pahaan pinteeseen ja sen takia päättänyt, ettei enää uskaltaisi toimia noin pahasti lakien vastaisesti, ei tuolta samaiselta seudulta ollut hänen vakuutuksensa mukaan enää koskaan tullut yhtään voita yhteenkään kaupunkiin.
Toinen todiste samasta asiasta: minkään maakunnan väestö Ruotsissa ei valmista väkilukuunsa suhteutettuna yhtä runsaasti käsitöitä kuin Länsi-Götanmaan asukkaat. Miksi näin on? Minkään muun maakunnan väki ei myöskään nauti39 samaa vapautta kuin he. Tämän väestön on ennen kaikkea tehnyt toimeliaaksi heidän kulkukauppansa,6 joka ei ole muuta kuin tietynlaista maakauppaa. Eikä kaupunki ole sen takia mitään menettänyt, sen osoittaa mainiosti vuoristoisella ja karulla seudulla sijaitsevan Boråsin kaupungin vahvuus: kaupunkihan kykenee tämän vapauden ansiosta suorittamaan kuninkaalliselle majesteetille ja kruunulle Tukholman ja Göteborgin jälkeen luullakseni suurimmat maksusuoritukset.
Vaikka hämäläisissä Oriveden ja Längelmäen pitäjissä samoin kuin monissa muissa niiden ympärillä on vanhastaan viljelty pellavaa, ne eivät ole koskaan kehittäneet pellavanviljelyään yhtä laajaksi kuin 15 viime vuoden aikana, sen jälkeen kun pohjalaiset ovat alkaneet vuosittain uskollisesti kysellä pellavaa ja käydä itse noutamassa sen, sillä tämän takia pellavan viljelyala on kasvanut moninkertaiseksi. Voin kuitenkin pyhästi40 vakuuttaa, että jos pohjalaiset lopettavat tämän maakaupan eikä mikään muu maakunta pidä sitä enää yllä sen laajemmin kuin mitä seudun asukkaat itse kuljettavat kaupunkiin, pellavan koko tuotanto ja käsittely loppuu muutamassa vuodessa ja pellavapellot jäävät taas kesannolle.
37
§ 9
The country gains not only in so far as unnecessary journeys to town are eliminated; there is something here of far greater significance. The quantity of commodities always increases, as far as it is possible, to the extent that commodities are in high demand and command a good price. Among those who live far from the towns they are not sought after and they are therefore produced only in small amounts, so that those country people spend most of their time in idleness, apart from what they are forced to do by extreme necessity. Whoever travels through such areas will see the clearest evidence of that.
But where a rural trader travels from farm to farm, asks for all kinds of goods, pays a reasonable price for them on the spot and places orders for the same or other goods after a certain time, as well as supplying the needs of the country people, there the quantity of goods38 begins to grow and the population is given increasing employment from year to year.
As evidence of this I would refer to what a rural trader told me some years ago from experience: he said that he had conducted this prohibited trade for several years, travelled around in the most remote areas and annually bought from there and carried to the town 70–80 lispund of butter, from where barely a simple mark had previously been brought to the town; but as he once got into serious difficulties because of that trade and therefore decided not to take such risks with regard to the laws, he declared that no butter had since then arrived from that district in any town.
Another proof of the same thing: no provincial population in Sweden produces more handicrafts relative to its size than the inhabitants of Västergötland.7 But why? Nor does any province possess as much39 freedom as this one. It is their peddling that has really made that people enterprising, which is nothing but a form of rural trade. And that the town has not lost anything by that is proved by the prosperity of the town of Borås itself, which, though located in a rocky and infertile region, is nevertheless able, due to that freedom, to rank next to Stockholm and Gothenburg, I believe, in payment of taxes to the government.
The parishes of Orivesi and Längelmäki in Häme, with several others around there, have never brought their cultivation of flax, though they have practised it since time immemorial, to such a height as these last 15 years, since the inhabitants of Ostrobothnia have begun to regularly seek out the flax and fetch it themselves, as, due to that, the sowing of flax has increased many times over. But I can solemnly assert40 that if the Ostrobothnians cease to engage in this rural trade and no other provinces sustain it beyond what they themselves carry to town, the entire linen industry will come to a standstill within a few years and the flax fields will lie as fallow as they did before.
Edellinen jakso: Maakauppa, § 8
Seuraava jakso: Maakauppa, § 10
paikat: Borås Göteborg Längelmäki Länsi-Götanmaa Orivesi Ruotsi Tukholma Ulricehamn
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: