Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Maakauppa

Maakauppa, § 12

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 12

On myös täysin varmaa, että valtakunnan nykyinen väkiluku ja tuotettujen tavaroiden määrä45 olisivat hyvinkin kolmanneksen pienemmät, jos kaikkia rajoituslakejamme olisi noudatettu viimeistä piirtoa myöten. Tästä syystä on ollut pakko yhtäältä vapauttaa uusilla luvilla joukko tavaroita yleisistä rajoituksista ja toisaalta käydä vaivihkaa vähäistä kauppaa maaseudulla. Näin näyttää tapahtuneen etenkin niiden tuotteiden kohdalla, jotka ovat suorassa yhteydessä yhteenliittymien ja lakiasäätävien mahtien tarvitsemiin nautintoihin ja välttämättömyyksiin. Muiden kärsimyksistä ei paljon piitata.

Havaittiin ja opittiin helposti, että kaupunkeihin olisi tuskin saatu riittävästi lihaa, ellei teurastajien ammattikunta olisi saanut lähettää asiamiehiään ostamaan teuraseläimiä maaseudulta. Elleivät Länsipohjan ja Västernorrlandin asukkaat olisi saaneet lupaa kierrellä maakunnissaan vapaasti ja ostaa riistalintuja Tukholmaan tuotavaksi, ei sinne olisi saapunut montakaan lintukuormaa. Elleivät46 kalanostajat saisi lupaa käydä kauppaa maaseudulla sumppuineen, kalaa olisi niukasti saatavilla. Samoin Göteborgin ja Marstrandin sillinsuolaamoissa tuskin voitaisiin suolata tuoretta silliä mainittavaa määrää, ellei suvaittaisi maaseudulla toimivia kauppiaita, jotka ostavat tavaran kalastajilta ja myyvät sen suolaamoille. Tämän tarpeen ja muidenkin välttämättömien tarpeiden tyydyttäminen on ollut pakko turvata säätämällä poikkeus maakauppaa koskevaan lakiin. Vaikka tähän ei yleensä kiinnitetä paljonkaan huomiota, uskon saaneeni tästä uuden ja kumoamattoman todisteen siitä, miten hyödyllistä maakauppa valtakunnalle on.

Kun havaitaan tai pelätään jonkin tavaran puutetta, päästetään maakauppiaat liikkeelle etsimään, maksamaan ja noutamaan sitä. Miten tässä käy? Jos mitään mahdollisuuksia on, kauppias ei palaa takaisin tyhjin käsin. Juuri tällä tavalla47 maakauppa on tuonut Tukholman kaupungin kulutukseen tuhansia riistalintukuormia, tuhansia härkiä ja päivittäin tuoretta kalaa, mistä kaikesta suurin osa jää tulematta siitä hetkestä alkaen, kun tuollaiselle maakaupalle asetetaan esteitä. Kun siis näin ollen nähdään, että maakauppa on ainoa keino tällaisen suuren kaupungin välttämättömimpien tarpeiden tyydyttämiseen, ei voitane ajatella vielä voimakkaammin vaikuttavaa keinoa kannustimeksi ahkeruuteen ja tuotetun tavaramäärän kartuttamiseen.

Kyllä, minulle vastataan, joiltakin sallituilta osiltaan se voi tuottaa hyötyä, mutta tästä ei voida päätellä, että yleinen maakauppa tuottaisi sitä. Mutta, hyvä lukija, eivätkö voi, tali, käsityötuotteet, pellava, hamppu ym. ole samanlaista kauppatavaraa kuin härät ja riistalinnut? Eivätkö nekin ole tarpeellisia? Eivätkö nekin ole osa valtakunnan48 tavaramäärästä? Eihän yhdellä ja samalla keinolla, nimittäin maakaupalla, voi olla keskenään ristiriitaisia vaikutuksia; kun se tietyssä tapauksessa lisäsi tavaramäärää ja samalla valtakunnan voimaa, sen täytyy kaikissa tapauksissa osaltaan vaikuttaa samalla tavalla.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Alkukieli

§. 12.

Och det är aldeles vist, at om alla våra inskränknings-lagar, hade blifvit til pricka efterlefde, vore äfven Rikets närvarande folk- och varu-mängd,45 och således des rätta styrka, vist en trediedel mindre, än den nu befinnes. Derföre har man varit nödsakad, at dels genom nya tillåtelser, frigifva en hop varor, ifrån de allmänna förbuden, dels ock, drifva någon Landthandel i miugg,1 hälst i de delar, som directe synts leda til Societeternes och Lagstiftande Magtens nöjen och nödvändighets behof; hvad de öfrige lida, är man ej så noga om.

Man såg det, och erfor lätt, at om Slagtare-Embetet ej fått sända sina expediter ut, at i landsorterne uphandla slagt-kreatur, hade städerne svårligen kunnat förses med tilräckeligt kött. Om Västerbotningar och Väster-norrlänningar ej fått frihet, at fara omkring landet,2 och upköpa den fogel, som skal föras til Stockholm, så skulle icke många fogel-lass kommit dit. Om46 Fiskköpare, med sina sumpar, ej finge lof, at drifva landthandel, så vore af denna vara föga at tilgå. Äfven som vid Sill-salterierne, vid Götheborg och Marstrand, föga oskämd sill kunde insaltas, om ej landthandlare tåltes, hvilke köpte varan af fiskarena, och sålde den til Salterierne. Derföre har man varit nödsakad, at genom undantag i Landthandels-Lagen, lösa dessa och andra oundgängeliga behof, hvaraf, ehuru man i allmänhet gör föga upmärksamhet derå, jag tiltror mig hafva et nytt, et oryggeligt bevis, til Landthandelns nytta för Riket.

När man märker eller befarar brist på en vara, tillåter man landthandlaren fara åstad, at upsöka, betala och afhemta den samma. Hvad händer? Är någon möjelighet, kommer han ej tom tilbaka; således har nu47 landthandeln försett Stockholms stad, med många tusende lass fogel, många tusende oxar och en dagelig tilgång på färsk fisk, hvilket alt, til största delen uphörer, i samma stund, då sådan landthandel hämmas. När man således ser för ögonen, at landthandelen, men intet annat medel är i stånd at förse en så stor stad med sina nödigaste behof, så kan ju intet kraftigare medel påtänkas, til upmuntran af flit och varu-mängdens förökning, än just den samma.

Ja! svarar man mig, i vissa tillåtna delar kan den hafva sin nytta; men derföre får man ej sluta sådant om landthandeln i gemen. Men min Läsare, är icke smör, talg, slögder, lin, hampa, m. m. likaväl hans vara, som oxar och fogel? Äro de icke äfven nödige? Utgöra icke de likaledes en del af Ri48kets varumängd? Et och samma medel, nemligen landthandeln, kan ju icke hafva stridiga verkningar mot sig sielf; efter den i ena fallet ökte varu-mängden, och tillika med den Rikets styrka, måste den i alla fall i sin mon verka det samma.

  1. i miugg: i hemlighet, i smyg
  2. här: landskapet

Suomi

§ 12

On myös täysin varmaa, että valtakunnan nykyinen väkiluku ja tuotettujen tavaroiden määrä45 olisivat hyvinkin kolmanneksen pienemmät, jos kaikkia rajoituslakejamme olisi noudatettu viimeistä piirtoa myöten. Tästä syystä on ollut pakko yhtäältä vapauttaa uusilla luvilla joukko tavaroita yleisistä rajoituksista ja toisaalta käydä vaivihkaa vähäistä kauppaa maaseudulla. Näin näyttää tapahtuneen etenkin niiden tuotteiden kohdalla, jotka ovat suorassa yhteydessä yhteenliittymien ja lakiasäätävien mahtien tarvitsemiin nautintoihin ja välttämättömyyksiin. Muiden kärsimyksistä ei paljon piitata.

Havaittiin ja opittiin helposti, että kaupunkeihin olisi tuskin saatu riittävästi lihaa, ellei teurastajien ammattikunta olisi saanut lähettää asiamiehiään ostamaan teuraseläimiä maaseudulta. Elleivät Länsipohjan ja Västernorrlandin asukkaat olisi saaneet lupaa kierrellä maakunnissaan vapaasti ja ostaa riistalintuja Tukholmaan tuotavaksi, ei sinne olisi saapunut montakaan lintukuormaa. Elleivät46 kalanostajat saisi lupaa käydä kauppaa maaseudulla sumppuineen, kalaa olisi niukasti saatavilla. Samoin Göteborgin ja Marstrandin sillinsuolaamoissa tuskin voitaisiin suolata tuoretta silliä mainittavaa määrää, ellei suvaittaisi maaseudulla toimivia kauppiaita, jotka ostavat tavaran kalastajilta ja myyvät sen suolaamoille. Tämän tarpeen ja muidenkin välttämättömien tarpeiden tyydyttäminen on ollut pakko turvata säätämällä poikkeus maakauppaa koskevaan lakiin. Vaikka tähän ei yleensä kiinnitetä paljonkaan huomiota, uskon saaneeni tästä uuden ja kumoamattoman todisteen siitä, miten hyödyllistä maakauppa valtakunnalle on.

Kun havaitaan tai pelätään jonkin tavaran puutetta, päästetään maakauppiaat liikkeelle etsimään, maksamaan ja noutamaan sitä. Miten tässä käy? Jos mitään mahdollisuuksia on, kauppias ei palaa takaisin tyhjin käsin. Juuri tällä tavalla47 maakauppa on tuonut Tukholman kaupungin kulutukseen tuhansia riistalintukuormia, tuhansia härkiä ja päivittäin tuoretta kalaa, mistä kaikesta suurin osa jää tulematta siitä hetkestä alkaen, kun tuollaiselle maakaupalle asetetaan esteitä. Kun siis näin ollen nähdään, että maakauppa on ainoa keino tällaisen suuren kaupungin välttämättömimpien tarpeiden tyydyttämiseen, ei voitane ajatella vielä voimakkaammin vaikuttavaa keinoa kannustimeksi ahkeruuteen ja tuotetun tavaramäärän kartuttamiseen.

Kyllä, minulle vastataan, joiltakin sallituilta osiltaan se voi tuottaa hyötyä, mutta tästä ei voida päätellä, että yleinen maakauppa tuottaisi sitä. Mutta, hyvä lukija, eivätkö voi, tali, käsityötuotteet, pellava, hamppu ym. ole samanlaista kauppatavaraa kuin härät ja riistalinnut? Eivätkö nekin ole tarpeellisia? Eivätkö nekin ole osa valtakunnan48 tavaramäärästä? Eihän yhdellä ja samalla keinolla, nimittäin maakaupalla, voi olla keskenään ristiriitaisia vaikutuksia; kun se tietyssä tapauksessa lisäsi tavaramäärää ja samalla valtakunnan voimaa, sen täytyy kaikissa tapauksissa osaltaan vaikuttaa samalla tavalla.

Englanti

§ 12

It is also quite certain that if all our restrictive laws had been observed to the letter, the present figures for the population and quantity of commodities in the country,45 and thus its real strength, would have been one­third lower than they are now. For that reason, one has been obliged, partly by means of new permits, to exempt a number of commodities from the general prohibitions and partly also by conducting some rural trade covertly, especially with regard to those aspects of it that have been seen to contribute directly to the pleasures and necessary requirements of the associations and of the legislative authority; little attention is paid to what the rest suffer.

One could see, and easily appreciate, that if the Butchers’ Guild had not been allowed to send its agents out to buy beef cattle in the provinces, the towns could scarcely have been provided with enough meat. Had people from Västerbotten and Västernorrland not been given the freedom to travel around the county and buy the fowls that are to be carried to Stockholm, not many loads of fowl would have got there. Were46 fish­buyers, with their corves, not allowed to conduct rural trade, little of that commodity would be available. Nor could much fresh herring be salted in the salting-houses at Gothenburg and Marstrand unless rural traders who bought the commodity from the fishermen and sold it to the salting­houses were tolerated. For that reason, one has been obliged to meet these and other indispensable needs by making exceptions to the rural-trade law, which, although little attention is generally paid to this, I believe provides me with a new and irrefutable proof of the utility of rural trade to the kingdom.

When a shortage of some commodity is noticed or feared, the rural trader is allowed to set off to find it, pay for it and bring it back. What happens? If it is at all possible, he will not return empty-handed; in that way47 the rural trade has now supplied the town of Stockholm with many thousand loads of fowl, many thousand oxen and a daily supply of fresh fish, all of which will largely cease to appear the moment such rural trade is obstructed. As it is thus obvious that the rural trade and nothing else is able to provide such a large town with its basic necessities, no more powerful means can be imagined of encouraging industriousness and increasing the quantity of commodities than that very enterprise.

Yes! I am told, it may be useful in certain permitted sectors, but one must not for that reason draw the same conclusion about rural trade in general. But, dear reader, does it not deal in butter, tallow, handicrafts, flax, hemp and other things just as much as in oxen and fowl? Are they not also in demand? Do they not likewise form part of the overall48 amount of commodities in the country? One and the same means, namely the rural trade, cannot have self­contradictory effects: having on the one hand increased the amount of commodities, and thereby the strength of the kingdom, it must tend to have the same effect in all cases.

 

Ruotsi

§. 12.

Och det är aldeles vist, at om alla våra inskränknings-lagar, hade blifvit til pricka efterlefde, vore äfven Rikets närvarande folk- och varu-mängd,45 och således des rätta styrka, vist en trediedel mindre, än den nu befinnes. Derföre har man varit nödsakad, at dels genom nya tillåtelser, frigifva en hop varor, ifrån de allmänna förbuden, dels ock, drifva någon Landthandel i miugg,3 hälst i de delar, som directe synts leda til Societeternes och Lagstiftande Magtens nöjen och nödvändighets behof; hvad de öfrige lida, är man ej så noga om.

Man såg det, och erfor lätt, at om Slagtare-Embetet ej fått sända sina expediter ut, at i landsorterne uphandla slagt-kreatur, hade städerne svårligen kunnat förses med tilräckeligt kött. Om Västerbotningar och Väster-norrlänningar ej fått frihet, at fara omkring landet,4 och upköpa den fogel, som skal föras til Stockholm, så skulle icke många fogel-lass kommit dit. Om46 Fiskköpare, med sina sumpar, ej finge lof, at drifva landthandel, så vore af denna vara föga at tilgå. Äfven som vid Sill-salterierne, vid Götheborg och Marstrand, föga oskämd sill kunde insaltas, om ej landthandlare tåltes, hvilke köpte varan af fiskarena, och sålde den til Salterierne. Derföre har man varit nödsakad, at genom undantag i Landthandels-Lagen, lösa dessa och andra oundgängeliga behof, hvaraf, ehuru man i allmänhet gör föga upmärksamhet derå, jag tiltror mig hafva et nytt, et oryggeligt bevis, til Landthandelns nytta för Riket.

När man märker eller befarar brist på en vara, tillåter man landthandlaren fara åstad, at upsöka, betala och afhemta den samma. Hvad händer? Är någon möjelighet, kommer han ej tom tilbaka; således har nu47 landthandeln försett Stockholms stad, med många tusende lass fogel, många tusende oxar och en dagelig tilgång på färsk fisk, hvilket alt, til största delen uphörer, i samma stund, då sådan landthandel hämmas. När man således ser för ögonen, at landthandelen, men intet annat medel är i stånd at förse en så stor stad med sina nödigaste behof, så kan ju intet kraftigare medel påtänkas, til upmuntran af flit och varu-mängdens förökning, än just den samma.

Ja! svarar man mig, i vissa tillåtna delar kan den hafva sin nytta; men derföre får man ej sluta sådant om landthandeln i gemen. Men min Läsare, är icke smör, talg, slögder, lin, hampa, m. m. likaväl hans vara, som oxar och fogel? Äro de icke äfven nödige? Utgöra icke de likaledes en del af Ri48kets varumängd? Et och samma medel, nemligen landthandeln, kan ju icke hafva stridiga verkningar mot sig sielf; efter den i ena fallet ökte varu-mängden, och tillika med den Rikets styrka, måste den i alla fall i sin mon verka det samma.

  1. i miugg: i hemlighet, i smyg
  2. här: landskapet

Suomi

§ 12

On myös täysin varmaa, että valtakunnan nykyinen väkiluku ja tuotettujen tavaroiden määrä45 olisivat hyvinkin kolmanneksen pienemmät, jos kaikkia rajoituslakejamme olisi noudatettu viimeistä piirtoa myöten. Tästä syystä on ollut pakko yhtäältä vapauttaa uusilla luvilla joukko tavaroita yleisistä rajoituksista ja toisaalta käydä vaivihkaa vähäistä kauppaa maaseudulla. Näin näyttää tapahtuneen etenkin niiden tuotteiden kohdalla, jotka ovat suorassa yhteydessä yhteenliittymien ja lakiasäätävien mahtien tarvitsemiin nautintoihin ja välttämättömyyksiin. Muiden kärsimyksistä ei paljon piitata.

Havaittiin ja opittiin helposti, että kaupunkeihin olisi tuskin saatu riittävästi lihaa, ellei teurastajien ammattikunta olisi saanut lähettää asiamiehiään ostamaan teuraseläimiä maaseudulta. Elleivät Länsipohjan ja Västernorrlandin asukkaat olisi saaneet lupaa kierrellä maakunnissaan vapaasti ja ostaa riistalintuja Tukholmaan tuotavaksi, ei sinne olisi saapunut montakaan lintukuormaa. Elleivät46 kalanostajat saisi lupaa käydä kauppaa maaseudulla sumppuineen, kalaa olisi niukasti saatavilla. Samoin Göteborgin ja Marstrandin sillinsuolaamoissa tuskin voitaisiin suolata tuoretta silliä mainittavaa määrää, ellei suvaittaisi maaseudulla toimivia kauppiaita, jotka ostavat tavaran kalastajilta ja myyvät sen suolaamoille. Tämän tarpeen ja muidenkin välttämättömien tarpeiden tyydyttäminen on ollut pakko turvata säätämällä poikkeus maakauppaa koskevaan lakiin. Vaikka tähän ei yleensä kiinnitetä paljonkaan huomiota, uskon saaneeni tästä uuden ja kumoamattoman todisteen siitä, miten hyödyllistä maakauppa valtakunnalle on.

Kun havaitaan tai pelätään jonkin tavaran puutetta, päästetään maakauppiaat liikkeelle etsimään, maksamaan ja noutamaan sitä. Miten tässä käy? Jos mitään mahdollisuuksia on, kauppias ei palaa takaisin tyhjin käsin. Juuri tällä tavalla47 maakauppa on tuonut Tukholman kaupungin kulutukseen tuhansia riistalintukuormia, tuhansia härkiä ja päivittäin tuoretta kalaa, mistä kaikesta suurin osa jää tulematta siitä hetkestä alkaen, kun tuollaiselle maakaupalle asetetaan esteitä. Kun siis näin ollen nähdään, että maakauppa on ainoa keino tällaisen suuren kaupungin välttämättömimpien tarpeiden tyydyttämiseen, ei voitane ajatella vielä voimakkaammin vaikuttavaa keinoa kannustimeksi ahkeruuteen ja tuotetun tavaramäärän kartuttamiseen.

Kyllä, minulle vastataan, joiltakin sallituilta osiltaan se voi tuottaa hyötyä, mutta tästä ei voida päätellä, että yleinen maakauppa tuottaisi sitä. Mutta, hyvä lukija, eivätkö voi, tali, käsityötuotteet, pellava, hamppu ym. ole samanlaista kauppatavaraa kuin härät ja riistalinnut? Eivätkö nekin ole tarpeellisia? Eivätkö nekin ole osa valtakunnan48 tavaramäärästä? Eihän yhdellä ja samalla keinolla, nimittäin maakaupalla, voi olla keskenään ristiriitaisia vaikutuksia; kun se tietyssä tapauksessa lisäsi tavaramäärää ja samalla valtakunnan voimaa, sen täytyy kaikissa tapauksissa osaltaan vaikuttaa samalla tavalla.

Englanti

§ 12

It is also quite certain that if all our restrictive laws had been observed to the letter, the present figures for the population and quantity of commodities in the country,45 and thus its real strength, would have been one­third lower than they are now. For that reason, one has been obliged, partly by means of new permits, to exempt a number of commodities from the general prohibitions and partly also by conducting some rural trade covertly, especially with regard to those aspects of it that have been seen to contribute directly to the pleasures and necessary requirements of the associations and of the legislative authority; little attention is paid to what the rest suffer.

One could see, and easily appreciate, that if the Butchers’ Guild had not been allowed to send its agents out to buy beef cattle in the provinces, the towns could scarcely have been provided with enough meat. Had people from Västerbotten and Västernorrland not been given the freedom to travel around the county and buy the fowls that are to be carried to Stockholm, not many loads of fowl would have got there. Were46 fish­buyers, with their corves, not allowed to conduct rural trade, little of that commodity would be available. Nor could much fresh herring be salted in the salting-houses at Gothenburg and Marstrand unless rural traders who bought the commodity from the fishermen and sold it to the salting­houses were tolerated. For that reason, one has been obliged to meet these and other indispensable needs by making exceptions to the rural-trade law, which, although little attention is generally paid to this, I believe provides me with a new and irrefutable proof of the utility of rural trade to the kingdom.

When a shortage of some commodity is noticed or feared, the rural trader is allowed to set off to find it, pay for it and bring it back. What happens? If it is at all possible, he will not return empty-handed; in that way47 the rural trade has now supplied the town of Stockholm with many thousand loads of fowl, many thousand oxen and a daily supply of fresh fish, all of which will largely cease to appear the moment such rural trade is obstructed. As it is thus obvious that the rural trade and nothing else is able to provide such a large town with its basic necessities, no more powerful means can be imagined of encouraging industriousness and increasing the quantity of commodities than that very enterprise.

Yes! I am told, it may be useful in certain permitted sectors, but one must not for that reason draw the same conclusion about rural trade in general. But, dear reader, does it not deal in butter, tallow, handicrafts, flax, hemp and other things just as much as in oxen and fowl? Are they not also in demand? Do they not likewise form part of the overall48 amount of commodities in the country? One and the same means, namely the rural trade, cannot have self­contradictory effects: having on the one hand increased the amount of commodities, and thereby the strength of the kingdom, it must tend to have the same effect in all cases.

 

Alkuperäisdokumentit

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: