Nöyrä muistio
Ei ole tarpeen todistaa, että kohtuullinen kirjoitus- ja painovapaus on vahvimpia tukipilareita, joille vapaa hallinto voi perustaa olemassaolonsa. Muuten säädyillä ei koskaan voi olla hyvien lakien säätämiseksi tarvittavaa tietoa, lainkäyttäjillä ei mitään valvontaa, kuinka he noudattavat niitä viroissaan, eivätkä alamaiset voi tietää paljoakaan lain vaatimuksista, virkamiesvallan rajoista ja omista velvollisuuksistaan. Oppineisuus ja järki nujerretaan, ajatusten, puheen ja tapojen karkeus valtaa alaa ja kauhistuttava pimeys peittää muutamassa vuodessa koko vapautemme taivaan.
Mutta on syytä pohtia tarkemmin, millaiselle perustalle tämä vapaus oikeastaan tulisi asettaa, jotta sitä ei toisaalta kenenkään toimesta sorreta ja jotta se ei toisaalta suistu mielettömäksi omavaltaisuudeksi.
Tämä aihe jakautuu mielestäni kahteen pääkysymykseen: kenen vastuulla painatuksen tulee tapahtua ja minkä lakien mukaan? Näihin pyydän nöyrimmin saada esittää vastaukseni korkea-arvoisille säädyille.
Kolme vaihtoehtoa näyttäisi tässä suhteessa ansaitsevan lähemmän tarkastelun: tuleeko sensuuri antaa tietyn henkilön tehtäväksi, jättää kirjoittajan vastuulle vai useille henkilöille.
En voi todeta muuta kuin että vapauden kannalta olisi erittäin arveluttavaa uskoa tämä asia yhden ainoan miehen käsiin, vaikka hän olisikin kaikkein paras. Hänestä tulisi siten tuomari koko kansakunnan ajatuksille ja järjelle. Kirjasivistykselle tästä tulisi ennen pitkää uskomaton rasite, koska hän ei ehtisi hoitaa kaikkea. Eikä sellaisen yksinvaltiuden alla mitenkään voitaisi tukkia sitä oikotietä, joka näin avautuisi oman edun tavoittelulle. Silloin ei todellakaan mikään sensorin omaa etua jotenkin koskeva asia tulisi päivänvaloon, vaikka yleinen etu sitä vaatisikin. Silloin sensori voisi riistää leivän niiden suusta, jotka eivät ole oppineet muuta kuin tieteitä ja haluavat elättää itsensä kirjoituksillaan. Hän voisi salata yleisöltä paljon tärkeää tietoa pelkästään tiettyjä henkilöitä tai tiettyjä totuuksia kohtaan tuntemansa vihan johdosta. Ja mikä minusta tuntuu kaikkein kipeimmältä: hän voisi suosimalla häntä miellyttäviä kirjoituksia ja estämällä muita muutamassa vuodessa valaa kansakunnan oman muottinsa mukaiseksi niin ajattelu-, kirjoitus- että puhetavaltaankin, ja myös asetuksiemme osalta.
Älkäämme näissä mitä tärkeimmissä asioissa luottako ohjeiden sanaan tai mihinkään asetuksiin ellei asia itse valvo itseään. Poliittista kirjoitusta ei koskaan voida kirjoittaa niin varovasti, ettei sitä perustuslakien vastaisena tai muista syistä voida esivallan tai vallitsevan ajattelutavan toimesta kumota, jos se on niiden etujen ja tarkoitusperien vastainen. Kirjoittajien uuvuttamiseen ei myöskään tarvita muuta kuin pelkkä sellaisten kirjoitusten tarkastuksen lykkäys. Niin on muutaman vuoden kuluessa koko kansakunta muovattu sensorin pään mukaan. Kansakunnan vapaus ei ole sitä, että säätyjen valtuutetut saavat toimia mielivaltaisesti, vaan sitä, että kansakunnan valistuneisuus sitoo heidän kätensä niin, että he eivät ryhdy omavaltaisiksi.
Toinen vaihtoehto, eli että kirjoittajat itse kantavat vastuun, herättää minussa erityisesti useita epäilyksiä. Ensinnäkin, silloin ei painosta saa julkaista mitään anonyymisti tai salanimellä, vaikka sellaiset kirjoitukset usein valaisevat asioita parhaiten, ja vaikka niitä voidaan suuremmalla puolueettomuudella lukea ja koetella. Non quaeritur quis, sed quid?1 Seuraavaksi en pidä uskottavana sitä, että kansakunta ei voisi luottaa suurimpaan osaan kirjoittajista vain siksi, että joku herjahenki Norjan-matkallaan2 halusi levittää pilkkakirjoituksia ja että joku tietämätön tai äkkipikainen kirjoittaja ei osannut väistää epäonneaan. Lisäksi useimmilta puuttuu se puolueettomuus ja arvostelukyky, joka on tarpeen omien kirjoitusten ja tekojen arvioimiseksi. Ja viimeiseksi, miten vähäinen, köyhä ja turvaton kirjoittaja uskaltaisi kirjoittaa pienintäkään kirjoitusta esivaltaa vastaan, kun hän tietäisi voivansa tulla uhratuksi totuuden ja maanmiestensä vapauden edestä.
Minua ei siten lainkaan epäilytä asettua kolmannen vaihtoehdon kannalle. Siinä sensuuri jakautuu useammille, joiden välinen kilpailu ennemmin kannustaa kuin kahlitsee älykkäitä ajattelijoita. Tämä sensuuri voidaan puolestaan toteuttaa kahdella eri tavalla. Joko määrätään jokaiselle tieteenalalle tietyt sensorit, tai sitten tehtävä yksinkertaisesti annetaan kirjapainoille kuten Englannissa. Ensimmäinen vaihtoehto sisältää liian vakavia epäkohtia. Silloin 1) sensorien välille muodostuu mustasukkainen kiista eri tieteiden välisistä rajoista, koska ne menevät monella tavalla päällekkäin. 2) Silloin joudutaan köyhää valtionkassaamme rasittamaan monella uudella menoerällä. 3) Tieteet ja oppineisuus saavat uuden rasitteen, koska sensoreille on joko suoritettava lain mukainen maksu tai työnnettävä sensorin kouraan rahasumma kirjoitusten esille saamiseksi. 4) Mikäli painovapautemme poliittinen osa, joka on vapauden silmäterä, jää poliittisen sensorin alaisuuteen, jolla tuolloin on samanlainen yksinvaltius tähän asiaan kuin ennenkin, jää hänelle mahdollisuus hienolla tavalla polkea kansalaisen oikeudet ylimysten jalkoihin. Jos joku puolestaan haluaisi viedä koko kirjallisuuden akateemiselle tielle ja määrätä kaikki julkaistavat kirjoitukset tietyille tiedekunnille ja tiedekunnissa niiden tietyille professoreille luettaviksi ja tarkastettaviksi, niin kirjallisuuden rasite ennemmin kasvaisi kuin kevenisi. Siitä tulee: 1) Pitkä kiertotie niille, jotka eivät asu yliopistojen lähellä ja jotka joutuvat lähettämään kaikki työnsä sinne. 2) Uusi kustannus niiden sinne ja takaisin lähettämisestä sekä asiamiehen palkkaamisesta ja lisäksi sensuurin maksamisesta. 3) Suuri ajanhukka: sekä kirjoittaja että kirjanpainaja kyllästyvät ennen kuin mikään työ tällä tavalla ehtii valmistua painoa varten. 4) Samanlainen yksinvalta ajatusten ja järjen suhteen kuin milloinkaan aiemmin. 5) Monopoli sensuurin maksujen suorittamisessa. 6) Sama kirjoitus tulee joskus sensuroitavaksi kaikissa neljässä tiedekunnassa, koska siinä saattaa esiintyä jotakin puhtaasti teologista, juridista, lääketieteellistä ja filosofista. 7) Professoreita ei milloinkaan voida saada ajallaan tarkastamaan sellaisia kirjoituksia, koska heillä on yleensä mahdollisuus vedota luentoihinsa, väitöstilaisuuksiinsa ja muihin aikaa vaativiin toimiinsa.
Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin jättää tämä asia kirjanpainajille, etteivät he painaisi mitään mikä loukkaa uskontoa, perustuslakia ja hyviä tapoja. Mutta ne edut, jotka kirjallisuus täten saavuttaa, ovat käsitykseni mukaan varsin suuret. Silloin kirjoittaja pääsee 1) siitä työläästä vaivasta, että joutuisi useita kuukausia olemaan riippuvainen papereihin uppoutuneesta sensorista. 2) Hän säästää kirjan painattamisen kustannuksista noin 10 prosenttia, joka nyt menee sensuurin kustannuksiin. 3) Kirjoittajia kannustetaan kilpailemaan keskenään, jolloin kirjapainot saavat useista tarjotuista töistä valita parhaat ja painaa ne. 4) Vielä merkittävämpi kilpailu syntyy kirjapainojen kesken, kun ne pyrkivät saamaan kansakunnan arvonantoa niiden painoista ilmestyneille oppineille, kaunokirjallisille ja hyödyllisille teoksille. 5) Valtakunnalla ja hallituksella olisi varmuus korvauksen saamisesta kirjapainoilta, jos jotain ohjesäännön vastaista havaittaisiin kustannetun. Tämä vakuus olisi paljon suurempi kuin se hyvitys, jota kansakunta milloinkaan voisi vaatia tai odottaa virheen tehneeltä sensorilta tai kirjoittajalta, sillä kirjanpainajilla on valtakunnan melkeinpä kalleimmat työpajat. Pelkästään heidän laitteisiinsa sisältyvä pääoma on 60 000–70 000 kuparitaaleria, ja niitä on vaikea siirtää ja mahdoton ottaa mukaan maasta paettaessa. Tämän lisäksi kirjanpainajat ovat mukana niin monessa, että heidän oman liiketoimintansa luonteen takia on paljon epätodennäköisempää, että he haluaisivat karata, kuin sensori tai kirjoittaja, vaikka nämä olisivat tarkan valvonnan alla. He voivat kestää useamman tuhannen taalerin sakkotuomion, ja maksaa sen kruunulle, kun taas kirjoittaja ei usein pystyisi maksamaan äyrin äyriä. Jos joku käyttää väärin kirjanpainajan vapauttaan, sakko voi tuhota hänen maineensa ja heikentää hänen asemaansa. Hänen tapauksestaan tulee muille kuin avoin peili, josta he näkevät, mihin omavaltaisuus johtaa, ja varoitus, ettei ole syytä ylittää rajojaan. Tämä kaikki saavutetaan kirjallisuutta haittaamatta. 6) Tällä järjestelyllä kirjapainomme saavuttaisivat laajaa ja vastuunalaista työtänsä vastaavan arvostuksen, kun oppineet miehet mielellään ottaisivat hoitaakseen sellaisen vapaan ja tärkeän tehtävän.
Sen seikan, että suurella osalla valtakunnan kirjanpainajista ei ole tähän tarvittavaa taitoa, ei pidä pelottaa meitä välittömästi hyväksymästä tätä ehdotusta. He eivät myöskään voi sitä koskaan saada, ellei tätä vapautta ensin myönnetä. Ja niiden, jotka eivät itse asiaa ymmärrä, huoleksi ja vastuulle jää heille sopivin ehdoin käyttää saapuneiden käsikirjoitusten tarkastamiseen niin oppineiden, vakaiden ja rehellisten miesten apua, että he näiden käsiin uskaltavat panna huomattavan osan hyvinvoinnistaan. Tämä ei myöskään tulisi kirjanpainajille niin kalliiksi, jos he käyttäisivät oppinutta ja rehellistä väkeä, joka on vähemmän onnekasta, mutta jolla usein on enemmän ahkeruutta, tietoa ja harkintaa kuin niillä, jotka loistavat yhteiskunnan napoina. Joku saattaa kenties ajatella, että kun sensuuri riippuu kirjanpainajista, niin kirjapainoista on tuskin odotettavissa muuta kuin hullutuksia ja turhuuksia. Mutta kirjapainoilla on tässä asiassa mitä vahvin valvonta joka puolella. Laki ja rangaistus hillitsevät heitä pysymään aisoissa. Ja ne, joita painotuotteet loukkaavat, sekä toiset kirjanpainajat, jotka haluavat perustaa nousunsa heidän tuhoonsa, ovat valmiita toimimaan syyttäjinä. Kilpailu menekistä saa heidät miellyttämään kaikkia. Oppineiden takia ei paineta muuta kuin kunkin tieteenalan valikoiduimpia kirjoituksia, he käyvät sekä koti- että ulkomaista kirjeenvaihtoa kirjoista ja valitsevat ne, joita oppineet pitävät perusteellisimpina. He yrittävät palvella kaunokirjallisuuden ystäviä ja siksi he pyrkivät suuresta määrästä painamaan ainoastaan mestariteokset. He sytyttävät valoja yleisölle, jotta se ei kaatuisi pimeydessä, he opettavat sen tuntemaan isänmaansa, kunnioittamaan kuningastaan ja noudattamaan valtakunnan lakeja.
Mutta kun inhimillisiä asetuksia ei koskaan täysin voida vapauttaa väärinkäytöksistä, niin voi sellaista tässäkin joskus tapahtua. Mutta en todellakaan pidä sitä minään vaarana.
Painattaminenhan on vain omien ajatusten levittämistä useammille olematta itse läsnä. On älytöntä odottaa ihmisiltä niin täydellistä ilmaisua, että siihen ei ole vastaansanomista tai muutoksia. Jos väite on virheellinen, niin pian löytyy niitä, jotka kumoavat sen. Jos se perustuu totuudelle, se jää voimaan voittamattomana, sillä mitään linnoitusta ei voida ylistää enemmän kuin sitä, joka on kestänyt kovimmat piiritykset. Mikäli asia on tulkinnanvarainen, on totuutta etsittävä kirjallisen väittelyn avulla. Jos tämä kielletään, se ei voi johtua muusta syystä kuin totuuden paljastumisen pelosta. Keskustelussa liukaskielisen kanssa voi pian menettää kykynsä puolustautua pikaisesti. Mutta mikään ei tee suurempaa kunniaa viattomuudelle kuin että se saa esittää perusteensa yleisölle. En todellakaan keksi vähäisintä syytä sille, että painetun sanan tulisi olla kovemman sensuurin alainen kuin puheemme on. Itse asiassa on kyse täysin samoista asioista, joita erottaa toisistaan ainoastaan toteutustapa. Jos pahan asian lukee painettuna useampi kuin voisi kuulla saman puheena, niin samoin siihen annetun vastauksen lukee useampi, mikä johtaa täydellisempään vakuuttumiseen. Tässä on siten täydellinen molemminpuolisuus. Valheelliset kirjoitukset häpäisevät kirjoittajansa, mutta hyödyttävät kansakuntaa, koska totuudelle luodaan perusta, ja se saa paremmin kiinnittää juurensa. Jos taasen erehdymme emmekä halua sietää sen paljastumista, osoittaa tämä kristitylle sopimatonta ylimielisyyttä, ja näyttää, millaisessa tekopyhyyden viitassa haluamme koreilla kansan silmissä. Ei siis ole mitään vaaraa, jää asia sitten kirjoittajan tai kirjanpainajan vastuulle, mutta kun huomioidaan kirjanpainajan voima suhteessa yksityiseen kirjoittajaan, niin valtakunnan kannalta on aina varminta tukeutua ensin kirjanpainajaan. Mutta jos tämä voi johdattaa asian itseltään kirjoittajan vastuulle, niin olkoot sitten itse vapaa vastuusta.
Siirryn nyt toiseen kysymykseen: Millaisen lain mukaan tämä painovapaus tulee järjestää? Tunnen monia ruotsalaisia lakeja, joita noudatetaan usein vain osittain verrattuna siihen, mitä ne koko laajuudessaan edellyttävät, ja vaikka nämä lait on kaikella mahdollisella huolellisuudella laadittu, niin harvoin kuitenkaan näkee niissä yhtäkään riviä, jota ei vääristeltäisi ja loukattaisi. Onnellinen se kansa, jolla on lyhyet lait ja joka noudattaa niitä. Valtakunnan pahimmille vihollisille ei voi koskaan toivoa mitään pahempaa kuin monia ja monihaaraisia lakeja. Luulen, että tämä laki voi koostua muutamasta seuraavanlaisesta lyhyestä kohdasta:
1) Kaiken, mikä koskee uskontoa ja jumaluusoppia, tulee piispojen, konsistorien, teologisten tiedekuntien, tai niiden puuttuessa yleisesti tunnetun ja oppineen teologin toimesta tarkastaa ja niiden vastuulla painattaa.
2) Kaiken sellaisen painattaminen, joka loukkaa valtiomme perustuslakia siten, että se edistää kumotuksi vannottua yksinvaltiutta ja vahingollista aristokratiaa, olkoon 1 000 hopeataalerin sakon uhalla kiellettyä. Jos useampi henkilö lyöttäytyy yhteen ja painattaa jotakin sellaista vapauden kumoamiseksi, rangaistakoon jokaista heistä rikoskaaren 4. luvun 8. pykälän mukaan3.
3) Kaikki, mikä häpäisevästi hyökkää henkilöitä kohtaan ja loukkaa kunniaa ja hyviä tapoja, olkoon samoin kiellettyä 1 000 hopeataalerin sakon uhalla.
Se, joka tätä vastaan rikkoo, saakoon syytteen ja tulkoon tuomituksi lähimmässä laillisessa oikeuden tuomioistuimessa. Kirjanpainaja haastetaan tämän johdosta ensin oikeuteen, ja jos hän kykenee laillisesti siirtämään syyllisyyden itseltään kirjoittajan harteille, siinä mielessä että kirjoittaja on antanut painattaa jotakin omalla riskillään, niin joutukoon sitten tämä vastuuseen. Älköön kuitenkaan ketään näistä asetettako oikeuden eteen, ilman että actor publicus4 heitä avustaa ja ajaa heidän asiaansa. Yhtäkään tuomiota, joka koskee elinkeinoa, henkeä ja kunniaa, ei tule panna täytäntöön ennen kuin säädyt itse ovat tuominneet asiassa.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Englanti Kristiania Länsi-Götanmaa Norja Rooma Ruotsi Taalainmaa Värmlanti
Henkilöt: Wrangel, Erik
Raamatunkohdat:
Aiheet: