Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 8
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 10
§ 9
No niin, avataanpa se ja tutkitaan, löydämmekö siitä todisteita, että Jumalan täytyy olla olemassa. Vähänkin ajattelemalla huomaamme, että kaiken tietomme pohja on kokemuksessa. Jollemme näe, kuule tai tunne jotain, me emme myöskään tiedä yhtään mitään vaan olemme paljon sokeampia kuin useimmat elolliset eläimet. Kokemuksen kautta omaksumme järkkymättömät perustotuudet, joita soveltamalla löydämme sitten monia aivan uusia ja aiemmin täysin tuntemattomia totuuksia. Kokemuksen tarjoamien perustotuuksien joukossa on myös se, että kaikella, minkä näemme ja tiedämme olevan olemassa, täytyy olla jokin syy olemassaoloonsa. Koko luonto saarnaa meille joka päivä, että tyhjästä ei synny mitään, ja jos jotain on, niin sillä on myös täytynyt olla syynsä. Tämä väite onkin saavuttanut niin yleisen hyväksynnän kaikkien ihmisten keskuudessa, että jos joku sen kieltää ja sanoo, että jotain voi olla olemassa tyhjästä ilman mitään syytä, suljetaan hänet pian järjellisten joukosta, ja hän löytää sijansa vain hullujen parista. Tämä jokaisen olion olemassaolon välttämätön syy täytyy olla joko itse oliossa tai sitten sen ulkopuolella. Meidän ei kannata puhua suuria hengistä, joiden olemusta emme juurikaan tunne, mutta oman sielumme perusteella, joka varsin hyvin tuntee oman itsensä, voidaan kuitenkin päätellä, että sillä ei ole minkäänlaista taitoa tai kykyä vaikuttaa millään tavoin omaan olemassaoloonsa. Siksi sen syyn täytyy olla sen ulkopuolella. Mutta kun suuntaamme ajatuksemme aineellisiin olioihin, jotka ilmenevät meille luodussa maailmassa, niin näemme niiden koostuvan melkeinpä lukemattomista elottomista ja passiivisista osista, jotka tarvitsevat kaikkeen liikkeeseensä ja muutokseensa jotain ulkopuolelta vaikuttavaa voimaa. Tästä voimme tehdä sen yhtä helpon kuin kiistämättömänkin johtopäätöksen, että niiden olemassaolon ja luonteen perustava syy täytyy olla jossain aivan muualla eli niiden ulkopuolella. Ihminen! Etkö voi hyväksyä tätä? Etkö usko, että kaikkien olioiden olemuksen olemassaolon syy on niiden ulkopuolella? Sinähän olet omasta ja muiden mielestä ruhtinas maan päällä elävien asukkaiden joukossa, tule siis ja sano, oletko sinä omalla viisaudellasi, vallallasi ja vaikutuksellasi itse saanut aikaan oman olemassaolosi? Oletko itse kohdussa antanut ruumiillesi sen ulkoisen hahmon, joka sillä nyt on, nuo lukemattomat suuremmat ja pienemmät verisuonet, jänteet, lihakset, luut ja kaikki sisäelimet, joista ruumiisi nyt koostuu? Et voi olla niin julkea ja tyhmä väittääksesi sellaista, ja jos haluaisit kuitenkin niin tehdä, niin kysyn: miten sellainen on mahdollista, kun sinä kerran et tunne vähääkään omaa koostumustasi ja vielä vähemmän sinulla on voimaa vaikuttaa pienimmänkään hiukkasen tai hiekanhyvän olemassaoloon. Ja kysyn, eikö sinulta täysin puutu tällainen kyky, sinulta, joka katsot kaikkia muita niin väheksyen olkasi yli. Ja jos se puuttuu, sanon minä, eläviltä olioilta, niin miten sitä voisi olla kuolleissa olioissa? Ei, siellä sitä ei ole. Kuka mittasi kourallaan meren vedet, kuka kämmenensä leveydellä taivaat? Kenen mittakuppiin mahtui kaikki maan tomu, kenen vaaka punnitsi vuoret ja kukkulat Jes. 40:12. Ja vielä järjettömämpää olisi, että jokin olio voisi saada aikaan oman olemassaolonsa ennen kuin se on olemassa, siis niin kauan kuin se on ei-mitään? Syyn olioiden olemassaoloon täytyy siksi olla jossain niiden ulkopuolella. Mutta kysymys on sitä, mistä löydämme sen? Jos jokaisella oliolla olisi oma erityinen syy olemassaoloonsa, tai vain muutamilla olisi jokin yhteinen syy, mutta toisilla taas jokin toinen alkuperä, jolla ei olisi mitään yhteyttä edellisen kanssa, niin on helppo käsittää, että erilaisista lähtökohdista syntyneet lukemattomat asiat yhdessä ja samassa maailmassa synnyttäisivät epäjärjestyksen ja tuhon koko olinpiirissään. Nyt sitä vastoin näemme täydellisen järjestyksen ja yhteyden kaikkien taivaankappaleiden kesken, niiden ja meidän maapallomme välillä, ja maan kaikkien lukemattoman monien elävien ja kuolleiden olioiden kesken, niin että yksikään suku, mikään luotu olio, kivi-, puu- tai ruoholaji ei katoa, vaan kaikki ovat omalla tavallaan ja paikallaan toimivia rattaita tai osasia tässä suuressa ja mainiossa kellokoneistossa. Siten meidän on pakko tunnustaa maailman olemassaololla ja kaikilla sen olioilla olevan yksi yleinen syy ja alkuperä. Tämä suuri, ainoa ja yleinen syy omaan ja toisten olioiden olemassaoloon maailmassa on se, mitä me varsinaisesti kutsumme Jumalaksi. Hänen täytyy siten olla olemassa; järkevä ajattelu ei voi mitenkään kieltää sellaista syytä, ja näin on löydetty tämä tärkeä totuus. Olkoon siis häpeäpilkku ihmisten joukossa se, joka järjen nimissä julkeaa esittää sellaisia ajatuksia, jotka itsessään ovat suoranaisessa ristiriidassa kaiken terveen järjen kanssa.
Mutta jos me, rakkaat Herrassa, selaamme vielä hiukan pitemmälle luonnon suurta kirjaa, niin voimme sieltä aivan selvästi lukea muistakin suuren Mestarin ihanista ominaisuuksista Tässä kaikkien asioiden yhteisessä alkuperässä täytyy olla suunnattoman syvä viisaus ja kaikkitietävyys, jotta se voi tietää kaiken menneen, nykyisen ja tulevan, ja jotta se voi keksiä lukemattomat erilaiset asiat ja saattaa ne pysyvään järjestykseen. Tässä tulee silmiemme eteen ääretön kaikkivaltius, joka kykenee tyhjästä saamaan aikaan lukemattomia erilaisia olioita. Jo pienimmän hiekanhyvän tai pienimmän ötökän aikaansaaminen ei-mistään edellyttää jo ääretöntä kaikkivaltiutta, ja mikä käsittämätön kyky onkaan vaadittu miljoonien erilaisten olioiden aikaansaattamiseen! Yhtä selvästi puhuu koko luonto meille tämän suuren mestarin yleisestä hyvyydestä luomiaan olentoja kohtaan. Koko maailma on luoduille olioille ikään kuin ylenpalttinen varasto ja rikas aarrekammio, josta ne joka päivä saavat ylläpitonsa, ravintonsa ja kaunistuksensa. Jokaisella puulla on mehunsa, jokaisella kukalla viehätyksensä, jokaiselle ötökälle on pöytä katettuna ja ihmiselle, niiden herralle, hän on avannut kaikki luonnon valtakunnat.
Tämän kaiken vuoksi ei juurikaan ole olemassa sellaista kansaa, joka ei olisi muodostanut jonkinlaista käsitystä Jumalasta. Tästä kirjasta ne ovat lukeneet sen tärkeän totuuden, että Jumala on olemassa, vaikka jotkut uudemmat ajan matkakirjailijat, ehkäpä lähinnä halutessaan uteliaisuuttaan töytäistä tätä kaiken uskonnon tukipylvästä tai sitten vieraiden kansojen oppeja tuntematta väittävät, että olisi olemassa sellaisia kansoja, joilla ei ole kerrassaan mitään tietoa Jumalasta. Sellaista ei kuitenkaan tavata kuin korkeintaan villeillä, jotka sen paremmin kanssakäymisen kun harjoituksenkaan kautta eivät ole kohonneet minkäänlaiselle oikean järjen käytön tasolle. *) Muuan viisas pakana lausuukin tästä näin: ”Niinpä ihmistä lukuunottamatta yhdelläkään niin monista olennoista ei ole mitään käsitystä Jumalasta, ja ihmisten itsensä keskuudessa ei ole yhtään kansaa, ei niin sivistymätöntä eikä niin alkukantaista, joka ei tietäisi, että sillä tulee olla Jumala, vaikkei tietäisikään millainen sen tulisi olla.”1 **) Toisessa kohdassa hän kysyy: ”Mitä kumman sukua tai kansaa ovat sellaiset, jotka eivät tunne voimakkaasti jumalien vaikutusta, vaikka heillä ei olisikaan opittua tietoa siitä?”2 ***) Juuri tämän haluaa myös pyhä apostoli Paavali sanoa: Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua Room. 1:19–20.
*) Maisteri Peter Kolb, joka ensimmäisissä kirjeissään Afrikasta väitti hottentoteista, että heillä ei ole mitään tietoa Jumalasta, on heihin paremmin tutustuttuaan suurelta osin perunut väitteensä. Ks. hänen teostaan Vollständige Beschreibung des Africanischen Vorgeburges der Guten Hoffnung 2. osa, 5. kirje.3 Samaa vakuuttaa myös rovasti Ziegenbalg, yksi Tanskan lähetyssaarnaajista Coromandel-rannikolla,4 sen perusteella mitä eräs hottentotti vastasi hänen kysymykseensä, tiesikö ja uskoiko tämä jonkin Jumalan olevan olemassa. Tämä vastasi: Kukapa ei uskoisi, että on olemassa Jumala. Se joka ei usko, voi katsella ympärilleen, yläpuolelleen ja alapuolelleen, ja pian hän tulee huomaamaan, että Jumala on. Lähetyssaarnaajan kertomus Itä-Intiasta s. 651.5
**) Cicero, De legibus, 1. kirja
***) Sama, De natura Deorum, 1. kirja § 43
Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 8
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 10
paikat: Afrikka Coromandel-rannikko Intia Itä-Intia Tamil Nadu (Intian osavaltio) Tharangambadi (kaupunki Etelä-Intiassa)
Henkilöt: Kolb, Peter Paavali Tullius Cicero, Marcus Ziegenbalg, Bartolomäus
Raamatunkohdat:
Aiheet: