Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 3
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 5
§ 4
Niinpä ensiarvoisen tärkeäksi kohoaa kysymys: mitkä syyt kahlehtivat suomalaisen maamiehen ahkeruutta ja työhalua? Kuninkaallinen Suomen Talousseura joutuu väistämättä havaitsemaan, että kilpakirjoituksissa esitetään useita syitä, mm. suomalaisille talonpojillemme luonteenomainen hitaus, liiketoimia helpottavien kaupunkien vähäisyys, uutteruuteen kannustavien toimien laiminlyöminen, yleensä kelvoton lastenkasvatus ja suomalaisen talonpojan juomahimo sekä se seikka, että monilla Suomen seuduilla heiltä puuttuu kelvollisia esikuvia tai että he itsepäisesti kieltäytyvät seuraamasta niitä, jne. Ja vaikka Kuninkaallinen Suomen Talousseura ryhtyisi näissä ja monissa samantapaisissa asioissa mahdollisimman tehokkaisiin vastatoimiin, kansakunta jää kaikesta tästä huolimatta kuitenkin väistämättä entiselleen, ellei poisteta yleisluonteisempaa syytä, nimittäin sitä, joka sisältyy kaikkiin taloudellista toimintaa koskeviin sääntöihimme ja lakeihimme.569
Koska oman edun tavoittelu on se ensisijainen voima, joka kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen vie kohti taloudellisen aseman kohenemista, ei ole mitenkään mahdollista ajaa uutteruuteen kansaa, jota kahleet puristavat joka puolelta. Sanottaneen: ei sitä saa estää mistään, minkä laki sallii, mutta ne, jotka näin sanovat, eivät tiedä, miten moninaiset rajoitukset sitovat työtätekevän kansalaisen kädet. Luoja asetti ihmisen vain tekemään työtä, mutta ei suinkaan säätänyt, millaista työtä itse kunkin olisi tehtävä. Kaikkivaltias kielsi vain varastamisen, mutta ahkeruudelle ei asetettu mitään tavoitetta, ei sitä, miten pitkälle se saisi mennä, eikä sitä, millaisia tuotteita sen pitäisi saada aikaan. Hän ei sitonut ketään aurankurkeen eikä tehnyt kenestäkään kauppiassäädyn jäsentä, vaan jokaisella oli lupa vaurastua siellä missä ja silloin kun itse kukin näki saavansa parhaan voiton. Varmaankin esitetään vastaväite, ettei elinkeinoja sääteleviä lakeja ollut olemassa, niin kauan kuin ihmiset elivät luonnontilassa, mutta eläessämme yhteiskunnassa meidän on noudatettava sen lakeja, mitä ei suinkaan kiistetä. Vastaansanomattomasti totta on kuitenkin myös se, että mitä paremmin yhteiskunnan lait vastaavat luonnollista vapautta, sitä onnellisempia väistämättä ovat ne väestöt, jotka elävät noiden lakien alaisuudessa, ja sama pätee myös käänteisesti. Juuri elinkeinoja säätelevät laithan luovat perustan kansan vaurastumiselle tai sortumiselle. Kansan hyvinvointi luodaan laeilla.
Hallitsijoiden varsinainen tehtävä on suojella hyvettä ja rankaista paheista, mistä vastineeksi heillä on oikeus kerätä alamaisilta veroja, jotka on käytettävä näiden puolustamiseen, mutta kokemus osoittaa, miten valtiaat työntävät sormensa kaikkiin alamaisten harjoittamiin elinkeinoihin ja asettavat heille velvoituksia johonkin ja kieltävät heiltä jotakin muuta. Minun mielestäni heidän tehtäviinsä ei kuulu antaa tällaisia määräyksiä, joita he eivät oikein käsitä ja joista aristokraattisten1 neuvonantajien ohjauksessa tulee aina aristokratian edun mukaisia ja alempaa kansanosaa sortavia, vaikka niitä on koristeltu mitä kauneimmin sanoin tuollaisten kahleiden tuottamasta yleisestä hyödystä. Ja kuten olen jo sanonut, hidasliikkeisyys ei ole suinkaan pelkästään Suomen rahvaan kohtalona, eikä se ole suinkaan yksin todetessaan olevansa säädösten kahleissa. Suurin osa koko Euroopan työtätekevästä väestä on joutunut samaan onnettomaan tilanteeseen, jota paljon mieluummin surisin omassa kammiossani kuten tautia, joka monien vuosisatojen kehittymisen jälkeen jo näyttää parantumattomalta, ellei minulla olisi hieman toivoa siitä, että Kuninkaallisen Talousseuran laajemmalle ulottuva vaikutus saisi sitä ainakin osittain lievennetyksi.
§ 4.
Frågan blifver då af högsta vigt: Hvilcka orsaker må vara som fiätra Finska Landtmannens idoghet och arbetsdrift? Kongl. Finska Hushålls sälskapet skal ofelbart finna af de inkommande svaren många orsaker föregifvas, såsom vår Finska bondes naturliga tröghet, brist på flera Städer at lätta rörelsen,2 försummade upmuntringar til idoghet och flit, en förderfvad barna upfostran i gemen och finska bondens fallenhet för fylleri, och at dem på flera ställen i Finland fela tienliga efterdömen, eller ock hans e[n]vishet at ei följa dem, med flera, och må Kongl. Hushålls sälskapet i dessa och flera sådana grenar söka at mota alt hvad som är möjeligit, och Nation måste under alt doch blifva den samma som han varit förut, om ei någon allmännare orsak häfves, nemligen den som ligger uti alla våra hushålls författningar och lagar.569
Då det egenteligen är egennyttan, som drifver sig igenom alla möjeliga utvägar til sin förkofran, så är det ei eller möjeligit at drifva ett folk til arbetsamhet, då det på alla sidor fängslas. Man säger väl: den bör ei hindras i alt hvad låfligit är, men sådanna känna icke huru mångfalliga de inskränkningar äro, som binda händerna på den arbetande medborgaren. Skaparen satte menniskan blott at arbeta, men föreskref ingalunda med hvad slags arbete hvar ock en skulle syslosätta sig. Tiufnaden var allena den som allmachten förböd men för idogheten var intet mål föresatt, hvarcken huru långt den finge gå, eller hvad tilvärkningar den finge frambringa. Han bandt hvarcken någon vid plogen, eller giorde någon til Skrå handlande,3 utan när och hvarest en och hvar såg sin bästa vinning, där fik han förkofra sig. Man invänder väl, at så länge menniskorna voro i sitt naturliga tilstånd kändes inga närings lagar, men då vi bo i samfund måste vi vara under dess lagar, hvilcket ingalunda nekas; men det måste tillika blifva ovedersäjeligt, at ju närmare Samfundets lagar instämma med den naturliga friheten ju lyckeligare måste de menigheter vara, som derunder lyda, och aldeles tvert om. Ty just i närings lagarna ligger grunden til ett folks förkofran eller undergång. Välmågan för ett folk tilskapas af lagarna.
Det hörer egenteligen Regenter til, at befreda den dygdiga och straffa lasten, hvaremot de äga rättighet at upbära skatt af undersåtare, som bör användas til deras försvar, men ärfarenheten visar huru de tränga sig in uti alla närings grenar för sina undersåtare och pålägga dem det ena och förbiuda dem ett annat, hvilcket jag ei trodt egenteligen höra dem til, och det de ei rätteligen förstå, som efter aristocratiska4 rådgifvares handledningar altid blifva aristocratiska, til den ringare folkhopens förtryck, utsirade med prydligaste ord om allmänt gagn af sådana fiätrar. Och som jag redan sade, at det ingalunda är ensamt Finska allmogens lott, at vara trög, så är det ei eller endast deras del at af Författningar se sig fiätrade: en öfver större delen af arbetande hopen i hela Europa iråkad olycka, den jag långt hällre ville begråta i min kammare, såsom siukdom hvilcken synes efter många Seclers förlop redan vara obotelig, om jag ei ägde något hopp, at genom Kongl. Hushålls sälskapets vidsträktare värkan hälst i någon del se den blifva mildrad.
§ 4
Niinpä ensiarvoisen tärkeäksi kohoaa kysymys: mitkä syyt kahlehtivat suomalaisen maamiehen ahkeruutta ja työhalua? Kuninkaallinen Suomen Talousseura joutuu väistämättä havaitsemaan, että kilpakirjoituksissa esitetään useita syitä, mm. suomalaisille talonpojillemme luonteenomainen hitaus, liiketoimia helpottavien kaupunkien vähäisyys, uutteruuteen kannustavien toimien laiminlyöminen, yleensä kelvoton lastenkasvatus ja suomalaisen talonpojan juomahimo sekä se seikka, että monilla Suomen seuduilla heiltä puuttuu kelvollisia esikuvia tai että he itsepäisesti kieltäytyvät seuraamasta niitä, jne. Ja vaikka Kuninkaallinen Suomen Talousseura ryhtyisi näissä ja monissa samantapaisissa asioissa mahdollisimman tehokkaisiin vastatoimiin, kansakunta jää kaikesta tästä huolimatta kuitenkin väistämättä entiselleen, ellei poisteta yleisluonteisempaa syytä, nimittäin sitä, joka sisältyy kaikkiin taloudellista toimintaa koskeviin sääntöihimme ja lakeihimme.569
Koska oman edun tavoittelu on se ensisijainen voima, joka kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen vie kohti taloudellisen aseman kohenemista, ei ole mitenkään mahdollista ajaa uutteruuteen kansaa, jota kahleet puristavat joka puolelta. Sanottaneen: ei sitä saa estää mistään, minkä laki sallii, mutta ne, jotka näin sanovat, eivät tiedä, miten moninaiset rajoitukset sitovat työtätekevän kansalaisen kädet. Luoja asetti ihmisen vain tekemään työtä, mutta ei suinkaan säätänyt, millaista työtä itse kunkin olisi tehtävä. Kaikkivaltias kielsi vain varastamisen, mutta ahkeruudelle ei asetettu mitään tavoitetta, ei sitä, miten pitkälle se saisi mennä, eikä sitä, millaisia tuotteita sen pitäisi saada aikaan. Hän ei sitonut ketään aurankurkeen eikä tehnyt kenestäkään kauppiassäädyn jäsentä, vaan jokaisella oli lupa vaurastua siellä missä ja silloin kun itse kukin näki saavansa parhaan voiton. Varmaankin esitetään vastaväite, ettei elinkeinoja sääteleviä lakeja ollut olemassa, niin kauan kuin ihmiset elivät luonnontilassa, mutta eläessämme yhteiskunnassa meidän on noudatettava sen lakeja, mitä ei suinkaan kiistetä. Vastaansanomattomasti totta on kuitenkin myös se, että mitä paremmin yhteiskunnan lait vastaavat luonnollista vapautta, sitä onnellisempia väistämättä ovat ne väestöt, jotka elävät noiden lakien alaisuudessa, ja sama pätee myös käänteisesti. Juuri elinkeinoja säätelevät laithan luovat perustan kansan vaurastumiselle tai sortumiselle. Kansan hyvinvointi luodaan laeilla.
Hallitsijoiden varsinainen tehtävä on suojella hyvettä ja rankaista paheista, mistä vastineeksi heillä on oikeus kerätä alamaisilta veroja, jotka on käytettävä näiden puolustamiseen, mutta kokemus osoittaa, miten valtiaat työntävät sormensa kaikkiin alamaisten harjoittamiin elinkeinoihin ja asettavat heille velvoituksia johonkin ja kieltävät heiltä jotakin muuta. Minun mielestäni heidän tehtäviinsä ei kuulu antaa tällaisia määräyksiä, joita he eivät oikein käsitä ja joista aristokraattisten5 neuvonantajien ohjauksessa tulee aina aristokratian edun mukaisia ja alempaa kansanosaa sortavia, vaikka niitä on koristeltu mitä kauneimmin sanoin tuollaisten kahleiden tuottamasta yleisestä hyödystä. Ja kuten olen jo sanonut, hidasliikkeisyys ei ole suinkaan pelkästään Suomen rahvaan kohtalona, eikä se ole suinkaan yksin todetessaan olevansa säädösten kahleissa. Suurin osa koko Euroopan työtätekevästä väestä on joutunut samaan onnettomaan tilanteeseen, jota paljon mieluummin surisin omassa kammiossani kuten tautia, joka monien vuosisatojen kehittymisen jälkeen jo näyttää parantumattomalta, ellei minulla olisi hieman toivoa siitä, että Kuninkaallisen Talousseuran laajemmalle ulottuva vaikutus saisi sitä ainakin osittain lievennetyksi.
Unfortunately this content isn't available in English
§ 4.
Frågan blifver då af högsta vigt: Hvilcka orsaker må vara som fiätra Finska Landtmannens idoghet och arbetsdrift? Kongl. Finska Hushålls sälskapet skal ofelbart finna af de inkommande svaren många orsaker föregifvas, såsom vår Finska bondes naturliga tröghet, brist på flera Städer at lätta rörelsen,6 försummade upmuntringar til idoghet och flit, en förderfvad barna upfostran i gemen och finska bondens fallenhet för fylleri, och at dem på flera ställen i Finland fela tienliga efterdömen, eller ock hans e[n]vishet at ei följa dem, med flera, och må Kongl. Hushålls sälskapet i dessa och flera sådana grenar söka at mota alt hvad som är möjeligit, och Nation måste under alt doch blifva den samma som han varit förut, om ei någon allmännare orsak häfves, nemligen den som ligger uti alla våra hushålls författningar och lagar.569
Då det egenteligen är egennyttan, som drifver sig igenom alla möjeliga utvägar til sin förkofran, så är det ei eller möjeligit at drifva ett folk til arbetsamhet, då det på alla sidor fängslas. Man säger väl: den bör ei hindras i alt hvad låfligit är, men sådanna känna icke huru mångfalliga de inskränkningar äro, som binda händerna på den arbetande medborgaren. Skaparen satte menniskan blott at arbeta, men föreskref ingalunda med hvad slags arbete hvar ock en skulle syslosätta sig. Tiufnaden var allena den som allmachten förböd men för idogheten var intet mål föresatt, hvarcken huru långt den finge gå, eller hvad tilvärkningar den finge frambringa. Han bandt hvarcken någon vid plogen, eller giorde någon til Skrå handlande,7 utan när och hvarest en och hvar såg sin bästa vinning, där fik han förkofra sig. Man invänder väl, at så länge menniskorna voro i sitt naturliga tilstånd kändes inga närings lagar, men då vi bo i samfund måste vi vara under dess lagar, hvilcket ingalunda nekas; men det måste tillika blifva ovedersäjeligt, at ju närmare Samfundets lagar instämma med den naturliga friheten ju lyckeligare måste de menigheter vara, som derunder lyda, och aldeles tvert om. Ty just i närings lagarna ligger grunden til ett folks förkofran eller undergång. Välmågan för ett folk tilskapas af lagarna.
Det hörer egenteligen Regenter til, at befreda den dygdiga och straffa lasten, hvaremot de äga rättighet at upbära skatt af undersåtare, som bör användas til deras försvar, men ärfarenheten visar huru de tränga sig in uti alla närings grenar för sina undersåtare och pålägga dem det ena och förbiuda dem ett annat, hvilcket jag ei trodt egenteligen höra dem til, och det de ei rätteligen förstå, som efter aristocratiska8 rådgifvares handledningar altid blifva aristocratiska, til den ringare folkhopens förtryck, utsirade med prydligaste ord om allmänt gagn af sådana fiätrar. Och som jag redan sade, at det ingalunda är ensamt Finska allmogens lott, at vara trög, så är det ei eller endast deras del at af Författningar se sig fiätrade: en öfver större delen af arbetande hopen i hela Europa iråkad olycka, den jag långt hällre ville begråta i min kammare, såsom siukdom hvilcken synes efter många Seclers förlop redan vara obotelig, om jag ei ägde något hopp, at genom Kongl. Hushålls sälskapets vidsträktare värkan hälst i någon del se den blifva mildrad.
§ 4
Niinpä ensiarvoisen tärkeäksi kohoaa kysymys: mitkä syyt kahlehtivat suomalaisen maamiehen ahkeruutta ja työhalua? Kuninkaallinen Suomen Talousseura joutuu väistämättä havaitsemaan, että kilpakirjoituksissa esitetään useita syitä, mm. suomalaisille talonpojillemme luonteenomainen hitaus, liiketoimia helpottavien kaupunkien vähäisyys, uutteruuteen kannustavien toimien laiminlyöminen, yleensä kelvoton lastenkasvatus ja suomalaisen talonpojan juomahimo sekä se seikka, että monilla Suomen seuduilla heiltä puuttuu kelvollisia esikuvia tai että he itsepäisesti kieltäytyvät seuraamasta niitä, jne. Ja vaikka Kuninkaallinen Suomen Talousseura ryhtyisi näissä ja monissa samantapaisissa asioissa mahdollisimman tehokkaisiin vastatoimiin, kansakunta jää kaikesta tästä huolimatta kuitenkin väistämättä entiselleen, ellei poisteta yleisluonteisempaa syytä, nimittäin sitä, joka sisältyy kaikkiin taloudellista toimintaa koskeviin sääntöihimme ja lakeihimme.569
Koska oman edun tavoittelu on se ensisijainen voima, joka kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen vie kohti taloudellisen aseman kohenemista, ei ole mitenkään mahdollista ajaa uutteruuteen kansaa, jota kahleet puristavat joka puolelta. Sanottaneen: ei sitä saa estää mistään, minkä laki sallii, mutta ne, jotka näin sanovat, eivät tiedä, miten moninaiset rajoitukset sitovat työtätekevän kansalaisen kädet. Luoja asetti ihmisen vain tekemään työtä, mutta ei suinkaan säätänyt, millaista työtä itse kunkin olisi tehtävä. Kaikkivaltias kielsi vain varastamisen, mutta ahkeruudelle ei asetettu mitään tavoitetta, ei sitä, miten pitkälle se saisi mennä, eikä sitä, millaisia tuotteita sen pitäisi saada aikaan. Hän ei sitonut ketään aurankurkeen eikä tehnyt kenestäkään kauppiassäädyn jäsentä, vaan jokaisella oli lupa vaurastua siellä missä ja silloin kun itse kukin näki saavansa parhaan voiton. Varmaankin esitetään vastaväite, ettei elinkeinoja sääteleviä lakeja ollut olemassa, niin kauan kuin ihmiset elivät luonnontilassa, mutta eläessämme yhteiskunnassa meidän on noudatettava sen lakeja, mitä ei suinkaan kiistetä. Vastaansanomattomasti totta on kuitenkin myös se, että mitä paremmin yhteiskunnan lait vastaavat luonnollista vapautta, sitä onnellisempia väistämättä ovat ne väestöt, jotka elävät noiden lakien alaisuudessa, ja sama pätee myös käänteisesti. Juuri elinkeinoja säätelevät laithan luovat perustan kansan vaurastumiselle tai sortumiselle. Kansan hyvinvointi luodaan laeilla.
Hallitsijoiden varsinainen tehtävä on suojella hyvettä ja rankaista paheista, mistä vastineeksi heillä on oikeus kerätä alamaisilta veroja, jotka on käytettävä näiden puolustamiseen, mutta kokemus osoittaa, miten valtiaat työntävät sormensa kaikkiin alamaisten harjoittamiin elinkeinoihin ja asettavat heille velvoituksia johonkin ja kieltävät heiltä jotakin muuta. Minun mielestäni heidän tehtäviinsä ei kuulu antaa tällaisia määräyksiä, joita he eivät oikein käsitä ja joista aristokraattisten9 neuvonantajien ohjauksessa tulee aina aristokratian edun mukaisia ja alempaa kansanosaa sortavia, vaikka niitä on koristeltu mitä kauneimmin sanoin tuollaisten kahleiden tuottamasta yleisestä hyödystä. Ja kuten olen jo sanonut, hidasliikkeisyys ei ole suinkaan pelkästään Suomen rahvaan kohtalona, eikä se ole suinkaan yksin todetessaan olevansa säädösten kahleissa. Suurin osa koko Euroopan työtätekevästä väestä on joutunut samaan onnettomaan tilanteeseen, jota paljon mieluummin surisin omassa kammiossani kuten tautia, joka monien vuosisatojen kehittymisen jälkeen jo näyttää parantumattomalta, ellei minulla olisi hieman toivoa siitä, että Kuninkaallisen Talousseuran laajemmalle ulottuva vaikutus saisi sitä ainakin osittain lievennetyksi.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 3
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 5
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: