Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 4
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 6
570
§ 5
Nyt on siis selvitettävä kysymys: mitkä säädökset näyttävät estävän ahkerointia? Tähän ryhmään kuuluvat ensinnäkin kaikki ammattikuntien privilegiot, jotka antavat kaupunkien mestareille yksinoikeuden kunkin ammatin puitteissa paitsi varustaa kaupungit valmisteillaan myös useissa käsityöammateissa levittää tuotteensa ympäröivälle maaseudulle. Tässä asemassa ovat kupari-, messinki- ja peltisepät, värjärit ym., ja näin rahvaan ihmisiä estetään tuottamasta monenmoisia käsitöitä, joita he voisivat myydä kaupunkeihin paljon kohtuullisemmilla hinnoilla kuin ammattikuntamestarimme voivat tai haluavat valmisteitaan tarjota. Menekkiä vaille jäävät tavarat saavat mustan leiman, jossa murheellisesti todetaan: hukkaan heitettyä vaivaa,1 eikä niitä siis voida koskaan valmistaa. Ahkeruus keksii kyllä jonkin keinon vaurastumiseen, mutta tässä ovat vastassa kiellot joka taholla, ja silloin työhalu katoaa. Meidän aikanamme ei enää tunnu tarpeelliselta kysyä, voivatko muut kuin ammattikuntien mestarit valmistaa kelvollisia käsityötuotteita, kun nähdään, että maaseudulla osataan valmistaa mitä hienoimpia puusepäntöitä, jopa koristeellisia lippaita, nahkateoksia, messinkitaoksia ym., joita tuottamalla suuret ihmisjoukot voisivat hankkia toimeentulonsa etenkin pitkän talvemme aikana, jos vallitsisi yleinen vapaus viedä kaikkea kaupunkeihin ja myynti maaseudulla olisi vapaata. Tunnen toki rahvaalle suodun vapauden pitää joidenkin harvojen käsityöammattien harjoittajia keskuudessaan, mutta noilta käsityöläisiltä on tuotteidensa myyminen kaupunkeihin täysin kielletty, ja monien käsityöammattien harjoittaminen maaseudulla on täysin kiellettyä. Sanottaneen, että maamiehenhän pitää tehdä maatöitä ja huolehtia tilansa hoitamisesta, mutta silloin taistellaan luontoa vastaan, kun tuhansilta ihmisiltä kielletään mahdollisuus rehelliseen toimeentulon hankkimiseen ja pakotetaan heidät sen takia pakenemaan onnettomalta synnyinseudultaan tai varastamaan tai kuolemaan nälkään, ja kaikki tällainen johtuu meidän ammattikuntasäännöistämme.
570
§ 5.
Nu blifver då frågan: Hvilcka må då de författningar vara, som synas ligga idogheten i vägen? Hit höra 1:o alla Skrå Privilegier där Mästare i Städerna ensamma äga rättigheter, at hvar ock en i sina handtvärk ei allenast förse städerna med sina tilvärkningar, utan ock i flera handtvärk hela landet omkring sig, såsom Koppar Mässings och Bläckslagare, Färgare, med flera, hvarigenom allmogen afhålles från allehanda slögde öfningar, dem de för långt drägeligare kunde föryttra til städerna, än våra skråmästare kunna eller vilja tilvärcka dem. Ty varor utan afsättning få uppå sig en svartstämpel, med den bedröfveliga påskrift: Förlorad möda,2 och kunna derföre aldrig tilvärckas. Idogheten uptäncker ett eller annat medel til sin förkofring, men här möta förbåd3 på alla håll, och då förfaller hogen. I vår tid tyks ei mera böra frågas om möjeligheten för andra at kunna tilvärcka dugeliga slögder än Skråmästare, då man ser de finaste Snickare arbeten, ända til Skatull makeri,4 Läder beredningar, Mässings slageri med flera, kunna tilvärckas på landet, genom hvilcka menigheter af menniskor kunde i synnerhet under våra långa vintrar hafva sitt uppehälle, om friheten at införa alt til Städerna vore allmän, och afsättningen på landet vore fri. Jag känner väl Allmogens friheter at få hålla några få slags handtvärckare på Landet, men sådana äro aldeles förbudna, at afsätta något uti Städerna, och flera slag äro aldeles förbudna at tilvärckas på Landet. Man säger väl at en Landtman bör ju syslosätta sig med jorden och hemmans bruk, men man strider emot naturen och hindrar flera tusende menniskor at få ärligen föda sig, hvilcka derföre måste fly en olyckelig fosterbygd, eller stiäla eller dö af svält, och sådant alt vålla våra Skrå författningar.
570
§ 5
Nyt on siis selvitettävä kysymys: mitkä säädökset näyttävät estävän ahkerointia? Tähän ryhmään kuuluvat ensinnäkin kaikki ammattikuntien privilegiot, jotka antavat kaupunkien mestareille yksinoikeuden kunkin ammatin puitteissa paitsi varustaa kaupungit valmisteillaan myös useissa käsityöammateissa levittää tuotteensa ympäröivälle maaseudulle. Tässä asemassa ovat kupari-, messinki- ja peltisepät, värjärit ym., ja näin rahvaan ihmisiä estetään tuottamasta monenmoisia käsitöitä, joita he voisivat myydä kaupunkeihin paljon kohtuullisemmilla hinnoilla kuin ammattikuntamestarimme voivat tai haluavat valmisteitaan tarjota. Menekkiä vaille jäävät tavarat saavat mustan leiman, jossa murheellisesti todetaan: hukkaan heitettyä vaivaa,5 eikä niitä siis voida koskaan valmistaa. Ahkeruus keksii kyllä jonkin keinon vaurastumiseen, mutta tässä ovat vastassa kiellot joka taholla, ja silloin työhalu katoaa. Meidän aikanamme ei enää tunnu tarpeelliselta kysyä, voivatko muut kuin ammattikuntien mestarit valmistaa kelvollisia käsityötuotteita, kun nähdään, että maaseudulla osataan valmistaa mitä hienoimpia puusepäntöitä, jopa koristeellisia lippaita, nahkateoksia, messinkitaoksia ym., joita tuottamalla suuret ihmisjoukot voisivat hankkia toimeentulonsa etenkin pitkän talvemme aikana, jos vallitsisi yleinen vapaus viedä kaikkea kaupunkeihin ja myynti maaseudulla olisi vapaata. Tunnen toki rahvaalle suodun vapauden pitää joidenkin harvojen käsityöammattien harjoittajia keskuudessaan, mutta noilta käsityöläisiltä on tuotteidensa myyminen kaupunkeihin täysin kielletty, ja monien käsityöammattien harjoittaminen maaseudulla on täysin kiellettyä. Sanottaneen, että maamiehenhän pitää tehdä maatöitä ja huolehtia tilansa hoitamisesta, mutta silloin taistellaan luontoa vastaan, kun tuhansilta ihmisiltä kielletään mahdollisuus rehelliseen toimeentulon hankkimiseen ja pakotetaan heidät sen takia pakenemaan onnettomalta synnyinseudultaan tai varastamaan tai kuolemaan nälkään, ja kaikki tällainen johtuu meidän ammattikuntasäännöistämme.
Unfortunately this content isn't available in English
570
§ 5.
Nu blifver då frågan: Hvilcka må då de författningar vara, som synas ligga idogheten i vägen? Hit höra 1:o alla Skrå Privilegier där Mästare i Städerna ensamma äga rättigheter, at hvar ock en i sina handtvärk ei allenast förse städerna med sina tilvärkningar, utan ock i flera handtvärk hela landet omkring sig, såsom Koppar Mässings och Bläckslagare, Färgare, med flera, hvarigenom allmogen afhålles från allehanda slögde öfningar, dem de för långt drägeligare kunde föryttra til städerna, än våra skråmästare kunna eller vilja tilvärcka dem. Ty varor utan afsättning få uppå sig en svartstämpel, med den bedröfveliga påskrift: Förlorad möda,6 och kunna derföre aldrig tilvärckas. Idogheten uptäncker ett eller annat medel til sin förkofring, men här möta förbåd7 på alla håll, och då förfaller hogen. I vår tid tyks ei mera böra frågas om möjeligheten för andra at kunna tilvärcka dugeliga slögder än Skråmästare, då man ser de finaste Snickare arbeten, ända til Skatull makeri,8 Läder beredningar, Mässings slageri med flera, kunna tilvärckas på landet, genom hvilcka menigheter af menniskor kunde i synnerhet under våra långa vintrar hafva sitt uppehälle, om friheten at införa alt til Städerna vore allmän, och afsättningen på landet vore fri. Jag känner väl Allmogens friheter at få hålla några få slags handtvärckare på Landet, men sådana äro aldeles förbudna, at afsätta något uti Städerna, och flera slag äro aldeles förbudna at tilvärckas på Landet. Man säger väl at en Landtman bör ju syslosätta sig med jorden och hemmans bruk, men man strider emot naturen och hindrar flera tusende menniskor at få ärligen föda sig, hvilcka derföre måste fly en olyckelig fosterbygd, eller stiäla eller dö af svält, och sådant alt vålla våra Skrå författningar.
570
§ 5
Nyt on siis selvitettävä kysymys: mitkä säädökset näyttävät estävän ahkerointia? Tähän ryhmään kuuluvat ensinnäkin kaikki ammattikuntien privilegiot, jotka antavat kaupunkien mestareille yksinoikeuden kunkin ammatin puitteissa paitsi varustaa kaupungit valmisteillaan myös useissa käsityöammateissa levittää tuotteensa ympäröivälle maaseudulle. Tässä asemassa ovat kupari-, messinki- ja peltisepät, värjärit ym., ja näin rahvaan ihmisiä estetään tuottamasta monenmoisia käsitöitä, joita he voisivat myydä kaupunkeihin paljon kohtuullisemmilla hinnoilla kuin ammattikuntamestarimme voivat tai haluavat valmisteitaan tarjota. Menekkiä vaille jäävät tavarat saavat mustan leiman, jossa murheellisesti todetaan: hukkaan heitettyä vaivaa,9 eikä niitä siis voida koskaan valmistaa. Ahkeruus keksii kyllä jonkin keinon vaurastumiseen, mutta tässä ovat vastassa kiellot joka taholla, ja silloin työhalu katoaa. Meidän aikanamme ei enää tunnu tarpeelliselta kysyä, voivatko muut kuin ammattikuntien mestarit valmistaa kelvollisia käsityötuotteita, kun nähdään, että maaseudulla osataan valmistaa mitä hienoimpia puusepäntöitä, jopa koristeellisia lippaita, nahkateoksia, messinkitaoksia ym., joita tuottamalla suuret ihmisjoukot voisivat hankkia toimeentulonsa etenkin pitkän talvemme aikana, jos vallitsisi yleinen vapaus viedä kaikkea kaupunkeihin ja myynti maaseudulla olisi vapaata. Tunnen toki rahvaalle suodun vapauden pitää joidenkin harvojen käsityöammattien harjoittajia keskuudessaan, mutta noilta käsityöläisiltä on tuotteidensa myyminen kaupunkeihin täysin kielletty, ja monien käsityöammattien harjoittaminen maaseudulla on täysin kiellettyä. Sanottaneen, että maamiehenhän pitää tehdä maatöitä ja huolehtia tilansa hoitamisesta, mutta silloin taistellaan luontoa vastaan, kun tuhansilta ihmisiltä kielletään mahdollisuus rehelliseen toimeentulon hankkimiseen ja pakotetaan heidät sen takia pakenemaan onnettomalta synnyinseudultaan tai varastamaan tai kuolemaan nälkään, ja kaikki tällainen johtuu meidän ammattikuntasäännöistämme.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 4
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 6
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: