Yhdestoista saarna käskyistä, § 10

§. 10.

Men i anseende til viljan, förbjuder Gud i detta Budet 1) de kötsliga eller sinliga begärelsernas herravälde öfver den310 samma. Alla våra sinliga begärelser och häftigare sinnesrörelser, som annars kallas affecter, äro oss medskapade och af den allvisa mästaren oss gifna, at med så mycken större drift kunna omfatta honom, som är det Högsta Goda, och at därigenom gifva oss en slags lycksalighet, som är okänd för de skapade andarna, hvilka ej kunna äga sådana sinliga känslor; men de stodo i början under det uplysta förståndets och den stadgade goda viljans styrelse; men antingen det nu härrörer af förbudna trädets förgiftiga frukt, hvaraf våra första föräldrar åto uti Paradiset, såsom många af vår Evangeliska församlings uplysta Lärare hålla det före, hvilken smitta sedan som en arfsjuka fortplantades på hela vårt slägte, eller om det annars upkommit genom fallet, så vitnar likväl en beklagelig förfarenhet, at föreställningen af de synliga och sinliga tingen ej allenast intagit herraväldet öfver förnuftet, utan ock begärelserna, som röra dessa synliga föremål, blifvit öfver viljan rådande, ja ganska oordenteliga, så at de utöfva en besynnerlig häftighet och omåttelighet uti eftersträfvandet af sinliga välluster; men däremot en tröghet och känslolöshet at få åtnjuta det sanskyldiga och varaktiga goda. 2) Förbjudes här den af et sådant herravälde up311kommande böjelsen i viljan, at följa begärelsernas drift, det är, at häldre utvälja sådant, som smickrar de otamda sinliga känslorna, än hvad et sundt förnuft hade funnit för godt. Apostelen Paulus talar härom märkeligen: Rom. 7:23. Jag ser, säger han, en annor lag i mina lemmar, som strider emot then lag som uti min hog är, och griper mig fången uti syndenes lag, som är uti mina lemmar. Han talar här om sig sjelf i sitt närvarande tilstånd, sedan han genom omvändelsen gjordt en öfvergång ifrån synden til sin Gud, och handlar här om en tväggehanda slags lag, af hvilka han säger at den ena var uti hans lemmar, och den andra uti hans hog, då han med den förra förstår sjelfva arfsyndens förderf uti viljan, efter den naturliga böjelsen til det onda, den han straxt derpå just därföre kallar syndenes lag, och säger om den samma, at den var uti hans lemmar, det är, den upkom uti hans själ, förmedelst lekamliga af kroppens och blodets beskaffenhet förderfvade och sinliga böjelser: med den andra lagen, som var uti hans hog, förstår han den uti nya födelsen undfångna nådens och Andans värkan. Han omtalar här en strid emellan dessa båda, hvarvid utgången, oaktadt alt hans bemödande, icke var lyckeligare, än at hans lemmars lag ville gripa honom fån312gen, det är, hans medfödda onda böjelser ville nästan segra öfver honom och den invärtes människan; hvaraf jag allenast tror mig med full trygghet kunna sluta så mycket, at om sinliga begären vilja fängsla och nästan öfverväldiga de trogna, hos hvilka det förlorade Guds belätes uprättelse är med alfvare påbörjad, huru grufveligit och för människan i högsta måtto skadeligit måste icke deras herravälde vara hos de otrogna? 3) Ändteligen förbjudes här äfven den medfödda och naturliga tröghet och ovilja, som finnes hos oss, til utväljande och uträttande af alt det, som kunde vara godt och Gudi behageligit; den kände samma Apostel äfven ganska väl hos sig sjelf, då han säger: Jag vet at i mig, det är i mitt kött, bor icke godt; viljan hafver jag, men at göra godt thet finner jag icke. Ibid. v. 18. Här talar han likaledes om arfsyndens djupa förderf, och säger: Jag vet det ganska väl ej allenast af Guds rena ord, utan Gud nåde mig så vist, af egen bedröfvelig erfarenhet, at uti mig, efter det beklageliga syndafallet, ingalunda bor något godt, och det förnämligast i anseende til min kötsliga art, som genom allehanda slags sinliga lustar råder öfver det uplysta förståndets ljus och den däraf flytande och stadgade viljans beslut. Han beklagar sin313 ganska stora oförmögenhet uti görande af det goda, ehuru han ock uti omvändelsen värkeligen fått hog och lust därtil.

§ 10

Mutta mitä tahtoon tulee, niin Herra tässä käskyssä kieltää 1) lihallisten tai aisteihin perustuvien himojen herruuden sen310 suhteen. Kaikki aisteihin perustuvat himomme ja voimakkaat mielenliikkeemme, joita muuten kutsutaan affekteiksi, ovat meissä synnynnäisiä ja kaikkitietävän Mestarin meille antamia, niin että voisimme sitäkin innokkaammin ottaa kokonaan vastaan hänet, joka on Korkein Hyvä, ja tällä tavoin saavuttaa sen kaltaisen autuuden, joka on tuntematonta niille luoduille hengille, jotka eivät kykene samanlaisia aisteihin perustuvia tunteita tuntemaan. Aluksi halut olivat valaistun järjen ja horjumattoman hyvän tahdon hallinnassa, mutta johtuuko se sitten kielletyn puun myrkyllisestä hedelmästä, jota ensimmäiset esivanhempamme paratiisissa söivät, niin kuin monet meidän evankelisen seurakuntamme valistuneet papit arvelevat, ja tuo myrkky sitten perinnöllisenä sairautena istutettiin koko sukukuntaamme, vai onko se tapahtunut syntiinlankeemuksen kautta jollain muulla tavalla, niin valitettava kokemus kuitenkin osoittaa, että mielikuvat näkyvistä ja aisteihin vetoavista asioista eivät ole saaneet valtaa ainoastaan järjen yli. Näitä näkyviä asioita koskevat himot ovat päässeet hallitseviksi myös tahdossa ja tulleet suorastaan siveettömiksi, niin että himomme tavattoman voimakkaasti ja kohtuutta vailla pyrkivät tavoittelemaan aistinautintoja, mutta sitä vastoin ovat velttoja ja tunteettomia sen nautinnon suhteen, joka olisi saatavissa todellisesta ja kestävästä hyvästä. 2) Tässä kielletään tällaisesta herruudesta syntyvä311 tahdon taipumus noudattaa himojen viettiä eli valita mieluummin se, mikä hivelee kesyttämättömiä aisteihin vetoavia tunteita kuin se, mitä terve järki pitää hyvänä. Apostoli Paavali puhuu tästä selkeästi: jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on3 1938 Room. 7:23. Hän puhuu tässä itsestään siinä tilassa, joka vallitsi sen jälkeen, kun hän oli kääntymyksen kautta siirtynyt synnistä Jumalansa luo, ja puhuu kahdenlaisesta laista, joista toisen hän sanoo olevan hänen jäsenissään, toisen hänen mielessään. Ensimmäisellä hän tarkoittaa itse perisynnin turmelusta tahdossa, luonnollista taipumusta pahaan, mitä hän heti seuraavassa juuri tästä syystä kutsuu synnin laiksi. Hän sanoo, että se on hänen jäsenissään eli se syntyi hänen sielussaan niiden ruumiillisten ja aisteihin perustuvien taipumusten kautta, jotka ruumiin ja veren luonto oli turmellut. Toisella, mielessään olevalla lailla hän tarkoittaa uudestisyntymässä saatua armon ja Hengen vaikutusta. Hän puhuu tässä näiden kahden välisestä taistelusta, jonka tulos hänen yrityksistään huolimatta ei ollut sen parempi kuin että ruumiin laki pyrki saamaan hänet vangikseen312 eli että hänen synnynnäiset pahat taipumuksensa olivat melkeinpä kukistaa hänet ja sisäisen ihmisen. Tästä uskon voivani täydellä varmuudella päätellä ainoastaan sen verran, että jos aisteihin vetoavat himot saavat valtaansa ja melkeinpä alistavat uskovia, joissa menetetyn Jumalan kaltaisuuden palauttaminen on toden teolla aloitettu, niin kuinka hirvittävää ja ihmiselle erittäin vaarallista täytyykään halujen ylivallan olla ihmisissä, jotka eivät usko? 3) Lopuksi tässä kielletään myös meidän synnynnäinen ja luonnollinen velttoutemme ja haluttomuutemme valita ja tehdä kaikkea sitä, mikä voisi olla hyvää ja Jumalalle mieluista. Sama apostoli tunnisti tämän varsin hyvin myös itsessään, koska hän sanoo: Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun lihassani, ole mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei41938/muokattu Room. 7:18. Tässä hän puhuu myös perisynnin syvästä turmeluksesta ja sanoo: tiedän varsin hyvin, en vain Jumalan puhtaasta sanasta vaan myös, Jumala minua armahtakoon, omasta murheellisesta kokemuksestani, että minussa ei valitettavan syntiinlankeemuksen jälkeen voi asua mitään hyvää, ja tämä johtuu ensi sijassa minun lihallisuudestani, joka kaikenlaisten aisteihin vetoavien halujen kautta hallitsee järjen valoa sekä sen synnyttämän ja lujittaman tahdon päätöksiä. Hän valittaa313 suurta kyvyttömyyttään tehdä hyvää, vaikka hän kuitenkin on kääntymyksessä saanut tahdon sekä halun siihen.

1. 1938
2. 1938/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English