Edellinen jakso: Toinen saarna käskyistä, § 11
Seuraava jakso: Toinen saarna käskyistä, § 13
§ 12
Ei kuitenkaan riitä, että me vain osoitamme tämän käskyn välttämättömyyden. Meidän täytyy tarkemmin avata ja selittää sen merkitys ja oikea harjoittaminen. Pelko sinänsä ei ole mitään muuta kuin mielenliike, jonka aiheuttaa meissä jokin uhkaava tai lähestyvä paha, jota koetamme välttää. Se on suurempaa tai pienempää sen mukaan, kuinka ankara tai vähäinen meitä uhkaava paha on, kuinka enemmän tai vähemmän väistämättömältä se näyttää ja kuinka lähellä tai kaukana meistä se on. Tämä yleinen pelon käsite on sellainen, että se käsitykseni mukaan sopii täysin myös siihen pelkoon, jota Jumala meiltä vaatii.*) Siksi hän, kuten äsken todettiin, kuvaili esi-isillemme paratiisissa, kuinka väistämätön olisi kuoleman muodossa tuleva paha, jos he uskaltautuisivat rikkomaan hänen pyhää määräystään. Sitä heidän tuli pelätä ja sillä Lainsäätäjä itse rankaisisi heitä. Sellaisena hän myös näyttäytyi, kostavana ja pelottavana, kun hän lakia antaessaan sanoi Israelin lapsille: Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala 2. Moos. 20:5 Tätä pelkoa ja kunnioitusta Jumalaa kohtaan hän Israelin lapsilta kaipasi, kun hän profeetta Malakian välityksellä rankaisi heitä: Poika kunnioittakoon isäänsä ja palvelija isäntäänsä1 Mal. 1:6, niin että hän pelkää tämän vihaa ja siitä seuraavaa omaa onnettomuuttaan, ja siksi hän kysyy: Jos minä olen Herra, missä on pelkonne minua kohtaan?2 Mal. 1:6. Hän haluaa sanoa, että tehän ette lainkaan pelkää teidän yllänne riippuvaa rangaistusta, joka seuraa minun vanhurskaudestani, vaan kiirehditte omaa onnettomuuttanne kohti. Tähän voimme edelleen huomauttaa, että jos uhkaava paha on vaikea ja täysin väistämätön, tai keinot sen torjumiseksi näyttävät täysin mahdottomilta, niin pelko muuttuu epätoivoksi, joka on kaikkein sietämättömintä pelkoa, sillä siinä ei ole mitään toivoa. Sellaista on murhaajan pelko pyövelin edessä, pirujen pelko suuttuneen Jumalan raivon edessä tai Kainin ja Juudas Iskariotin pelko Jumalan kostavaa vanhurskautta kohtaan. He uskovat, että Jumala on yksi ainoa, mutta he vapisevat3 Jaak. 2:19, ja he näkevät syntinsä suuremmaksi kuin mitä heille voidaan anteeksi antaa4 1. Moos. 4:13. Tämä epätoivo on mielestäni lähinnä sitä, jota pitäisi kutsua orjuudenpeloksi. Se sulkee pois kaiken rakkauden sitä kohtaan, joka tuottaa meille väistämättömän pahan. Se sulkee myös pois kaikki pyrkimyksemme pelastautua onnettomuudelta, joka meidän käsityksemme mukaan on ylitsepääsemätön, ja herättää sitä vastoin vihan kiusaajaamme kohtaan. Voi! Ei kai meidän Herramme voi mielikseen tällä tavoin antaa esimakua itse kadotuksesta ja piinata hänelle niin rakasta ihmiskuntaa. Ei suinkaan. Mutta jos epätoivoiselle ilmaantuu pienikin toivon kipinä siitä, että hän voisi välttää vaaran, niin siinä samassa pelko vähenee, ja jos asia vähääkään riippuu hänen omista pyrkimyksistään tai toimenpiteistään, niin hän ryhtyy uutteraan työhön yllään riippuvan pahan torjumiseksi. Mitä suurempi toivo on, sitä pienempi on ilman muuta pelko, ja jos voimme kuvitella ihmisen, jolla ei olisi mitään vaaraa tai mahdollisuutta joutua pahan kynsiin, niin silloin myös kaikki pelko olisi poissa ja ihmisellä olisi mitä täydellisin vapaus. Tällainen täydellinen turvallisuus on kuitenkin ihmiselle täällä ajallisuudessa täysin mahdotonta. Vaikka Paavali Vapahtajansa Jeesuksen rakkauden voimakkaasti koskettamana saattoikin rohkeasti sanoa: Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, jne. voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme Room. 8:38–39, niin silti hän varsin monessa paikassa puhuu toivosta, jolla ei varsinaisesti ole sijaa siellä, mistä kaikki pelko on poissa. Siksi hän asettaa ehtoja täydellisen autuuden saavuttamiselle: Kunhan muutoin loppuun saakka säilytämme luottamuksemme ja iloisin mielin tuomme julki toivomme5 Hepr. 3:6. Ja hän nimenomaan tunnustaa, että hän ei sitä vielä ole tavoittanut tai tullut täydelliseksi, mutta jatkaa lujasti, saavuttaakseen sen ja pyrkii asetettuun päämäärään Fil. 3:12,14. Kaikki pelko ei siten suinkaan ollut kadonnut, vaan hän päinvastoin vetoaa hellimmin filippiläisiinsä ja sanoo: Tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne Fil. 2:12.
*) Tosin Hoornbeek,6 samoin kuin herra tohtori Knös7 teoksessaan Compendium theologiae practicae s. 6238 pitää sitä tässä suhteessa hyödyttömänä.
Edellinen jakso: Toinen saarna käskyistä, § 11
Seuraava jakso: Toinen saarna käskyistä, § 13
paikat:
Henkilöt: Hoornbeek, Johannes Juudas Iskariot Kain Knös, Andreas Olofsson Malakia Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: