Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Muu lähde: ”Lähteen” vastakirjoitukset

Runeberg, Edvard Fredric, Valtakunnan heikkouden lähteestä otettuja vesinäytteitä, s. 55–66

Edellinen dokumentti:

Seuraava dokumentti: Lewenhaupt, Charles Emil, Neljätoista Valtakunnan heikkouden lähdettä koskevaa kysymystä maisteri Anders Chydeniukselle

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

[1] Valtakunnan heikkouden lähteestä otettuja vesinäytteitä   Painettu Tukholmassa Lorenz Ludvig Grefingin kirjapainossa 1765[2] Painoluvan antanut N. von Oelreich 55  

§ 51. Ilmaistakseni lyhyesti ajatukseni tuoteplakaatista saanen esittää ainoastaan pääperusteet tarvitsematta selittää niitä:

1) Valtioyhteisön tarkoituksena on valtion asukkaiden hyvinvointi ja se, että heidän hyvinvointiaan suojellaan kaikelta väkivallalta.

2) Valtio voi silloin hyvin, kun asukkailla on tai he voivat hankkia kaikkea, mitä he välttämättömien tarpeidensa täyttämiseksi ja mukavuudekseen tarvitsevat.

3) Valtion tarvitsemien tavaroiden hankkimisen on perustuttava työntekoon, koska ei aina edes luonto, saati muut valtiot, anna mitään ilmaiseksi.

4) Koska muut valtiot eivät anna mitään ilmaiseksi, mutta kylläkin saadessaan vastineeksi jotakin muuta, tavaroita voidaan hankkia toisilla tavaroilla, mitä sanotaan vaihdannaksi.

5) Näin ollen omia ja muiden valtioiden tuotteita pystyy runsaimmin hankkimaan se valtio, jolla muiden tekijöiden ollessa yhtäläisiä on käytettävissään eniten ihmistyötä, jota hyödyntämällä se voi tarjota vaihdantaan suurimman määrän omia tuotteitaan.56

6) Ihmisen työkyky on rajallinen, ja tämän takia valtiossa aikaansaatujen tuotteiden määräkin on väistämättä rajallinen ja riippuu työtätekevien ihmisten määrästä.

7) Niinpä kaikista valtioista, joiden olot ovat likimain yhtäläiset, onnellisin eli suurinta hyvinvointia nauttiva on se, jossa on eniten työtätekeviä ihmisiä.

8) Mutta koska valtioissa ei yleisesti sanottuna kukaan saa toimeentuloaan ilmaiseksi, on valtiossa jokaisen, joka haluaa elää, tehtävä työtä.

9) Näin siis tässä yhteydessä kansan määrä voidaan rinnastaa tavaroiden määrään, ja se valtio, jonka väkiluku on suurin, elää näin ollen väistämättä suurimmassa hyvinvoinnissa eli on onnellisin, kun kaikki muut tekijät valtioita verrattaessa ovat yhtäläiset.

10) Koska kaikkien valtioiden asukkaat haluavat voida hyvin ja tämä edellyttää heidän oman valtionsa runsasväkisyyttä, kaikkia valtioita yhdistää kiinnostus niiden omien asukkaiden eli väestön määrän kasvattamiseen.

11) Koska valtion asukkaat saavat toimeentulonsa tietyistä töistä tai tiettyjen tavaroiden valmistamisesta, mitä kaikkea yleisesti sanotaan elinkeinoiksi, valtion väestöllä on sitä enemmän mahdollisuuksia ja tilaisuuksia toimeentulonsa hankkimiseen ja siis myös lisääntymiseen, mitä useampia elinkeinoja valtiossa voidaan harjoittaa.

12) Koska valtion onni ja hyvinvointi perustuu sen väestömäärään eivätkä kaikki elinkeinot voi antaa toimeentuloa eivätkä työtä yhtä suurille joukoille, valtion onnellisuuteen vaikuttaa eniten se elinkeino (tai ne elinkeinot), joka työllistää ja elättää suurimman väkimäärän, ja sitä on siis pidettävä tärkeimpänä eli pääelinkeinona. Ja sen mukaan, miten suurten ihmisjoukkojen toimeentulosta elinkeinot kykenevät pitämään huolta, niistä kullekin on annettava oikea ja luonnollinen arvonsa, ansaitsemansa tuki ja järjestyssijansa valtiovallan niille asettamassa arvojärjestyksessä. Kun arvojärjestys rakennetaan tälle perustalle, mitkään ilmaantuvat tapahtumat, millaiset tahansa, eivät voi sen hyödyllisyyttä muuttaa eivätkä kumota. Niinpä57 elinkeinoja ei saa tukea pelkästään sen takia, että ne tuottavat harjoittajilleen suurimmat voitot, sillä ne voivat samalla olla haitaksi valtiolle.

13) Kaikkien elinkeinojen harjoittajat pyrkivät paitsi omien tarpeittensa tyydyttämiseen myös saamaan kokoon hieman ylimääräistä säästettäväksi. Tätä sanotaan voitoksi. Se samoin kuin tarpeet riippuvat tavallisesti kunkin elinkeinonharjoittajan omasta tilanteesta ja elintavoista.

14) Valtion, joka ei omin avuin pysty tuottamaan kaikkea, mitä sen asukkaat tarvitsevat, on hankittava puuttuvat tuotteet valtioista, joilla on niiden ylijäämää. Muuten nimittäin omien tuotteiden poisvaihtamisen (eli tavaroiden menekin) epävarmuus tai täydellinen puuttuminen johtavat piittaamattomuuteen ja huolimattomuuteen niiden valmistuksessa ja tämä taas tyrehdyttää elinkeinoja. Samalla ulkomaisten välttämättömyystavaroiden puute saattaa jatkuessaan johtaa väkiluvun vähenemiseen.

15) Kun elinkeinonharjoittajien eli valtion eduista on huolehdittu asianmukaisesti sekä omien tavaroiden menekin että ulkomaisten tavaroiden hankinnan osalta, väestö kasvaa kaikkien elinkeinojen piirissä, ellei valtiovallan asettamia esteitä ole kasvun tiellä, sen mukaan, miten suuria ja varmoja voittoja kussakin elinkeinossa voidaan saada. Ja toisaalta se vähenee sitä mukaa kuin voitot pienentyvät ja jäävät vähäisiksi.

16) Elinkeinojen voitot eivät koskaan voi kasvaa suuriksi ja vakaiksi ilman tuotteiden runsasta ja varmaa menekkiä.

17) Niinpä elinkeinonharjoittajien tarpeet tulevat asianmukaisesti täytetyiksi ja tietyssä elinkeinossa toimivan väen määrä kasvaa sitä mukaa kuin tuotteiden menekki kasvaa ja vakiintuu.

18) Kun siis valtiota johtava mahti kohdistaa huomionsa kaikkia säädöksiä laatiessaan tiukasti elinkeinoihin sekä siihen huolenpitoon ja vaalimiseen, jota niiden luonnollinen arvo edellyttää, ja ohjaa koko talouskoneistoa siten, että kunkin elinkeinon tuotteiden menekki on mahdollisimman suuri ja vakaa sekä tarpeellisten tavaroiden tuonti mitä varmimmalla pohjalla, väen määrä kasvaa kaikkien elinkeinojen piirissä58 yhteensä eli koko valtion väkiluku ilman valtiovallan muita toimia, ilman mitään sen ponnisteluja ja niihin liittyvää säädösten laadintaa. Silloin eivät kuitenkaan mitkään muut seikat saa olla haittaamassa väestönkasvua.

Tällaisia seikkoja voi olla suoraan tai välillisesti vaikuttamassa monopoleissa, privilegioissa, kielloissa, rajoituksissa ja erilaisissa immuniteettioikeuksissa,1 ja huonommin olisivat asiat, jos valtakunnan laeissa henkilölle ja omaisuudelle taatussa turvassa ilmenisi puutteita, mutta pahinta kaikesta olisi, jos oikeusloukkaukset synnyttäisivät kansakunnan keskuudessa epäluuloa lakien lupaamaa ja vakuuttamaa suojaa kohtaan. Väitän, että väestönkasvua estävät seikat voivat olla edellä mainituissa asioissa. Olisin kuitenkin peräti typerä, jos väittäisin, että yleensä kaikki säädökset ovat haitallisia ja ne on sen takia hylättävä. Valtiovallan säädösten oikeana tavoitteena ja tarkoituksenahan pitää olla valtion väkiluvun kasvattaminen päivästä päivään, valtion luonnollisen voiman alituinen kartuttaminen. Tämän takia edes jotakuinkin järkevästi toimivassa valtiossa mitään säädöstä ei voida hylätä, ennen kuin se on huolellisesti ja järkevästi tarkastettu.

Joitakin tällaisia haittatekijöitä lienee kirjoittaja ehkä löytänyt meidän oloistamme. Mutta kun hän pyrkiessään edistämään ulkomaalaisten etuja lienee törmännyt toisiin valtakunnalle täysin hyödyllisiin säädöksiin, hän on sortunut typerästi julistamaan sodan yleensä kaikille meidän taloutta ja kauppaa koskeville säädöksillemme tavalla, josta syntyy enemmän melua kuin vaaraa tänä aikana, jona valtakunnan kunnianarvoisat säädyt pyrkivät mitä huolellisimmin parantamaan hyviä ja valtakunnalle mitä hyödyllisimpiä talousasioidemme järjestelyjä eivätkä sokeasti hylkäämään niitä.

19) Koko talouskoneistoa ohjataan kaupan kannalta oikeaan suuntaan eli menekin asianmukaisen varmuuden ja vakauden saavuttamiseksi, kun

ensiksi valtion finanssilaitos järjestetään niin, että sen raha säilyttää saman ja muuttumattoman kauppa-arvon kuin painoltaan ja pitoisuudeltaan samanlaiset rahat niissä valtioissa, joiden kanssa tämä valtio käy kauppaa, ja59

toiseksi kun valtio voi itse oman mielensä mukaan huolehtia tavaroiden maahantuonnista ja viennistä ja järjestää sen.

Ensiksi mainittu seikka ei kuulu aiheeseen, jota tässä käsittelen. Otan kuitenkin vapauden lainata sitä koskevan merkittävän kannanoton, jonka Montesquieu on suvainnut esittää teoksensa De l’esprit des loix 2. osan sivulla 331: Väärinkäytösten lähteen poistamiseksi olisi erinomaista, jos jokaisessa kauppaa käyvässä valtiossa olisi voimassa laki, joka sallisi tai määräisi liiketoimissa käytettäväksi ainoastaan metalliarvoltaan täysipainoista rahaa, eikä mitään sellaista operaatiota sallittaisi, joka voisi muuttaa rahan arvon kuvitteelliseksi. Mitään ei pidä välttää niin tarkoin kuin muutoksia yleisen mittayksikön arvossa. Kauppa sinänsä on hyvin altista vaaroille tai epävarmaa, ja hyvin pahasti tehdään, jos lisätään uutta epävarmuutta jo luonnostaan epävarmaan asiaan.2

20) Valtio voi oman mielensä mukaan ja siis paremmin huolehtia ulko- ja kotimaisten tavaroittensa kuljetuksesta ja järjestää sen, kun sillä on oma kuljetuslaitoksensa eli merenkulkunsa, eikä tämä ole ainoastaan muiden valtojen ja tällaisessa tapauksessa aina kilpailijoiden käsissä. Siis: kun kauppaa käyvällä valtiolla on merenkulku omissa käsissään, se pystyy huolehtimaan välttämättömyystavaroiden maahantuonnista ja ylijäämätavaroiden viennistä ja soveltamaan valtion eduksi näitä asioita koskevia järjestelyjä ja säädöksiä paremmin kuin sellaisessa tapauksessa, että valtion pitäisi luottaa muihin, siitä riippumattomiin kansakuntiin, jotka väistämättä pyrkisivät kaupankäynnissään tämän valtion kanssa pitämään ainakin sen elinkeinot ja liiketoimet heikkouden tilassa saadakseen suurempia ja pysyvämpiä voittoja.

21) Tätä totuutta tarkoittaen sanoo kauppa- ja taloustieteisiin hyvin perehtynyt herra Forbonnais: Jokainen kansakunta, joka antaa muiden harjoittaa sellaista merenkulkua, jonka se itse voi hoitaa, vähentää samassa suhteessa omaa todellista ja suhteellista voimaansa kaupan ja talouden alalla kilpailijoidensa eduksi.3

22) Parhaastakaan luonnon suomasta sijainnistaan huolimatta mikään valtio60 tuskin kykenee luomaan ja ylläpitämään omaa merenkulkuaan silloin, kun muilla sen kanssa kauppaa käyvillä eli sen tavaroita pois kuljettavilla ja tuottamiaan ulkomaisia välttämättömyystavaroita tuovilla valtioilla on enemmän luonnollista voimaa (ks. Kungliga vetenskapsakademiens handlingar, 2. kvartaali 17644) ja kun valtioiden olot ovat muuten yhtäläiset.

Tämän väittämän vahvistaa niin teoria kuin kokemuskin: valtio, jolla on enemmän luonnollista voimaa, voi myydä halvemmilla hinnoilla kuin valtio, jolla tätä luonnollista vaurautta on vähemmän, tunkea sen ulos kaikilta edullisilta kauppapaikoilta ja ulkomaisista liiketoimista, voi toisinaan purjehtia halvemmilla rahtihinnoilla, voi tahallisesti harjoittaa rahtipurjehdusta tai käydä kauppaa omaksi tappiokseen nujertaakseen toisen käsityötuotannon tai pakottaakseen toisen väistymään, voi korruption avulla pakottaa heikomman valtion säätämään kauppaa ja liiketoimintaa koskevia haitallisia säädöksiä, voi ostaa toisen valtion kansalaisia tekemään uutteraa työtä niin omaksi vahingokseen kuin tulevienkin polvien vahingoksi jne. Olemme itse varsin vähän aikaa sitten saaneet tuntuvia kokemuksia siitä, mitä englantilaisten meidän kauppaamme kohtaan tuntemasta kateudesta voi seurata, kun teimme ensimmäisen kauppamatkamme Suratiin.5 Kauppaan koko Euroopassa vaikuttaa nykyisin voimakkaasti kateus: silmät tarkkailevat kaikkialla, eikä mitään tilaisuutta voiton hankkimiseen lyödä laimin. Kilpailija yritetään sen tuhannella keinolla saattaa pakkotilanteeseen ja vaikeuksiin, menekkiä etsitään kaikkialta, ja kyky toimittaa entistä enemmän tavaroita 2 ½ miljoonan ihmisen väkimäärälle on nykyään suuri saavutus valtiolle, joka pystyy tämän edun itselleen hankkimaan. Kauppayhteyksiä solmitaan, jopa soditaan ja tapellaan useimmiten pelkkien kaupallisten tarkoitusten takia. Tällaiseen kaupan henkeen meidän on järkevinä ihmisinä järjestelymme ja säädöksemme sopeutettava eikä suinkaan kiinalaiseen, josta tiedämme vähän ja jonka kanssa olemme vieläkin vähemmän tekemisissä.

23) Kun olot ovat tällaiset, luonnolliselta voimaltaan vähäisempi valtio, jolla ei ole omaa merenkulkua ja joka tarvitsee tuotteita muista, luonnolliselta voimaltaan vahvemmista valtioista tai jolla on omia tuotteita niille myytäväksi, ei voi mitenkään varmasti luottaa siihen, että se saa täytetyksi ulkomaisten tuotteiden tarpeensa tai myydyksi omat tuotteensa eikä myöskään arvioida hintaa, jolla nämä kaupat saattaisivat syntyä, ennen kuin vasta sellaisessa tilanteessa, jossa vahvemmat valtiot eivät voi suunnata kauppamerenkulkunsa61 ylimääräiset tuotteet muihin paremmin tuottaviin paikkoihin, tai kun ne saavat heikommasta ja omaa merenkulkua vailla olevasta valtiosta paremmat hinnat tuontitavaroistaan ja rahdeista kuin mistään muualta tai kun ne voivat pakottaa köyhän valtion myymään tavaransa paluumatkan rahtitavaraksi halvemmalla kuin missään muussa valtiossa.

Tästä saadut sekä runsaat että surkeat kokemukset ovat antaneet herra Forbonnais’lle aiheen tähän merkittävään huomautukseen: Ellei kansa harjoita merenkulkua itse, sen ylijäämätuotteilla ei ole mitään arvoa, ja jos ne jonkin arvon saavat, sen määrää väistämättä se kansanheimo tai kansakunta, joka kuljettaa niitä laivoillaan.6

Tämä on todellinen syy niihin vaikeuksiin, vastoinkäymisiin, ongelmiin ja hirmuisiin kaupalle ja liiketoiminnalle koituneisiin vahinkoihin, joista Ruotsi kärsi Vaasa-suvun kuninkaiden aikoina ja joita nuo viisaat ja isänmaan parasta innokkaasti edistävät kuninkaat eivät pystyneet välttämään eivätkä poistamaan, mikä tapahtui vasta oman merenkulkumme vähittäisen kasvun myötä. Historia todistaa niin selkeästi oikeaksi tämän valtakunnalle ikävän totuuden, ettei sitä voida hetkeäkään epäillä. Mutta siitä, mitä historia ei kerro, todistavat tuon ajan monilukuiset säädökset: oman rahamme halveksimisesta, omien tuotteittemme surkeista hinnoista, ulkomaisten tavaroiden hintojen noususta omien tavaroittemme hintoihin verrattuna jne. ja vieläkin selvemmin elinkeinojen pakkotilanteesta ja siitä pakosta, johon ulkomaalaiset olivat ajaneet elinkeinomme ja kaupankäyntimme. Tämä meni niin pitkälle, että ajauduimme käyttämään epätoivoista keinoa, määräämään asetuksilla kotimaisille ja ulkomaisille tavaroille niiden oikeat hinnat, joita kunnioitettiin ja noudatettiin kaupassamme oman merenkulkumme laajuuden mukaisesti eli ei lainkaan. Mikään muu ei silloin olisi voinut taivuttaa ulkomaalaisia kohtuullisuuteen meitä kohtaan kuin oman merenkulkuelinkeinon luominen. Sellaisen hankkeen toteuttaminen ei kuitenkaan käy käden käänteessä, ja sillä on paljon enemmän merkitystä kuin Lähteen kirjoittaja haluaa ymmärtää tai pystyy ymmärtämään.

Jos nyt ikään kuin vaihteen vuoksi lyötäisiin merenkulkumme matalaksi, seurauksena olisi vain tämän valtakuntaparan saattaminen tilaan, jossa se ei saisi omia tuotteitaan myydyksi eikä välttämättömyystavaroitaan62 tuoduksi maahan muuten kuin maksamalla ulkomaisista tavaroista tai rahdeista korkeampaa hintaa kuin mikään muu valtio, ja myymällä omat tuotteemme halvimpaan hintaan eli halvemmalla kuin mikään muu valtio. Niinpä emme sen jälkeen voisi käydä kauppaa muuten kuin

ensiksi: tuottamalla mitä tuntuvinta vahinkoa kansakunnalle (kohta 23) ja

toiseksi: menettämällä mitä ikävimmällä tavalla luonnollista voimaamme (kohta 12).

Nämä molemmat ahdistavat seikat tietysti heikentäisivät valtiotamme ajan mittaan siinä määrin, että meistä tulisi uusi esimerkkitapaus vahvistukseksi herra Forbonnais’n toteamukselle: Kansa menettää huomaamatta kauppansa käsistään, ellei se yritä kaupankäynnissä tehdä kaikkea minkä se voi.7

24) Näiden vaaratilanteiden välttämiseksi ovat valistuneet ja asioitaan huolellisesti hoitavat valtiot aina ponnistelleet harjoittaakseen merenkulkua itse ja järjestääkseen toimivaan kuntoon oman merenkulkunsa, maksoi mitä maksoi.

25) Koska valtion merenkulku ei kuitenkaan voi kehittyä voimakkaammaksi ja vauraammaksi kuin valtion luonnollinen voima sallii, heikommat valtiot eivät voi harjoittaa eivätkä ylläpitää omaa merenkulkuaan vahvempien valtioiden kilpailua vastaan omilla luonnollisilla voimillaan ilman valtiovallan apua.

Edellä mainitun asian vahvistaa myös herra Forbonnais esittäessään tämän kannanoton: Edellä mainitun perustotuuden nojalla voidaan päätellä, että maanviljely ja käsityöammatit (travail industrieux) ovat hyvin suunnitellun merenkulun perusta ja liikkeelle paneva voima. Kaikki, mitä ei voida yhdistää edellä mainittujen kahden elinkeinon perusteisiin, vaikuttaa tuhoisasti merenkulkuun aiheuttamalla takaiskuja ja riistää yhteiskunnalta sen todelliset ja suhteelliset hyödyt.8 Ottamalla käyttöön tuoteplakaatin me olemme seuranneet ovelien englantilaisten esimerkkiä: hehän säätivät ensimmäisinä purjehdussäännön (Navigation Act), ja uskallanpa sanoa, että suhteutettuna valtiomme luonnolliseen voimaan kokemuksemme siitä on ollut samanlainen kuin heillä. Olemme siten noudattaneet63 herra Forbonnais’n esittämää periaatetta: Valtion menestys ja sen hyvinvoinnin säilyttäminen vaatii sitä, ettei valtio koskaan päästä ulkomaalaisia kilpailuun (concurrence) sen oman merenkulun kanssa sen paremmin tuonti- kuin vientikaupassakaan.9

26) Valtiovallan toimet merenkulkumme tukemiseksi eivät sisällä minkäänlaista muiden valtioiden merenkululle asetettua pakkoa tai rasitetta, vaan ainoastaan ehtoja ja varauksia.

27) Ulkomaalaisten kaupankäynti meidän kanssamme on vapaata tietyin ehdoin aivan samoin kuin meidän laivamme ovat vapaita Englannin satamissa tietyin ehdoin. Ja kuten aina laillisen vapauden vallitessa Ruotsin kruunun alamainen on vapaa toimiessaan sillä tavalla kuin laki sallii hänen omasta tahdostaan toimia. Jumala meitä varjelkoon rajattomalta vapaudelta, olkoonpa kyseessä mikä elinkeino tai ammatti tahansa. Niinpä ulkomaalaisten kauppa on meidänkin maassamme vapaata. Espanjalaiset ja portugalilaiset ovat tervetulleita luoksemme suolalasteineen, englantilaiset samoin tuodessaan oman maansa tuotteita. Kuitenkin se tarpeellinen varaus, että minkään maan kauppamiehet eivät saa tuoda tänne muita kuin oman maansa tuotteita, on antanut omalle merenkulullemme tilaisuuden kasvaa ja laajentua. Ulkomaalaisten laivoille, tavaroille ja ulkomaiden ihmisille ei maassamme ole asetettu mitään pakollisia rajoituksia eikä ylimääräisiä maksuja sen enempää kuin muut kansakunnat asettavat meidän laivoillemme, kun nämä saapuvat niiden satamiin tai lähtevät niistä. Jos näin ollen meille välttämättömien ulkomaisten tavaroiden hinnat joskus nousisivat niin korkealle tasolle, että ne oikeuttaisivat sen metelin ja hätähuudon, jonka Lähteen kirjoittaja on nostanut, meillä käytössä oleva tuoteplakaatti ei vie yhdeltäkään ulkomaalaiselta oikeutta tulla tänne ja pudottaa näitä hintoja, kunhan kukin tuo vain oman maansa tuotteita. Ne seikat, joiden Lähteen kirjoittaja selittää estävän ulkomaalaisia tuollaisessa tapauksessa saapumasta tänne, ovat niin vähäpätöisiä, että voi selvästi nähdä, ettei hän ole kauppamiehiä. Mikä estää ulkomaalaisia lastaamasta laivoihinsa suolaa, viiniä ja kappaletavaraa myydäkseen ne täällä aivan samoin kuin me voimme missä tahansa valtiossa lastata laivoihimme sen tuotteita, etenkin kun Euroopan valtioiden siirtomaidenkin tuotteet määritellään emämaan tuotteiksi, heti kun omassa maassamme näiden tavaroiden hinnat ovat nousseet64 niin korkeiksi, että se kannattaa? Kun he ovat tulleet tänne, miksi he eivät voi ottaa laivojensa lastiksi rautaa, tervaa, lautoja jne. aivan kuten mekin lastaamme niitä laivoihimme?

28) Tällä tavalla meillä on, Jumalan avulla, tätä viisasta ja mitä hyödyllisintä säädöstä käyttäen aina tilaisuus selviytyä niistä vastoinkäymisistä, joita sodat, merivahingot, katovuodet ja muut onnettomuudet voisivat muuten meille aiheuttaa. Jos kuitenkin jokin erityinen vastoinkäyminen sattuisi näissä asioissa joskus osumaan kohdallemme, voitaisiin se tavaralaji, josta on puutetta, vapauttaa lyhyeksi ajaksi tuoteplakaatin asettamista rajoituksista, mikä ei ole mitenkään merkillinen operaatio eikä mitenkään osoita tuoteplakaattia vahingolliseksi. Englannissa kuuluu aina olleen periaatteena, että heti kun jostakin tavarasta on tullut pulaa mistä syystä tahansa eikä ole voitu toivoa omien kansalaisten pystyvän tuomaan sitä maahan niin paljon kuin tarve vaatii, he ovat poistaneet tämän tavaran purjehdussääntönsä alaisuudesta lyhyeksi ajaksi ja siten avanneet hiukan tätä kaupan patoluukkua saadakseen sen määrän tavaraa kuin ovat tarvinneet, mutta he ovat ymmärtäneet aina sulkea luukun huolellisesti uudelleen heti kun puutteesta on päästy. Koskaan ei ole kuultu, että he olisivat ikinä pohtineet kysymystä, pitäisikö heidän purkaa tämä pato.

29) Tuoteplakaatin ansiosta merenkulkumme on jo kohonnut tasolle, jolle se ei ole koskaan aikaisemmin yltänyt.

Jos jokin muu säädös olisi pystynyt edistämään merenkulkumme kasvua niin merkittävästi kuin olemme nyt 40 vuoden aikana saaneet havaita, se olisi varmasti säädetty joko aikaisemmin tai samaan aikaan, kun kauppalaivastomme alkoi kasvaa. Aikaisemmin se ei olisi voinut tapahtua, koska kauppalaivastomme ei voida sanoa kasvaneen, ennen kuin sen kasvu todella alkoi. Siispä tällaisen säädöksen olisi pitänyt tulla voimaan samaan aikaan, kun kauppalaivastomme alkoi poikkeuksellisesti kasvaa. Tämä kasvu kuitenkin alkoi tuoteplakaatin tullessa voimaan. Siispä tuollaisen säädöksen olisi pitänyt tulla voimaan suunnilleen vuonna 1724. Siihen aikaan ei kuitenkaan mitään tuollaista säädöstä ilmaantunut, ellei kirjoittaja pidä sellaisena säädöstä, jolla65 lopetettiin Ranskasta saapuvien laivojen karanteeni, millä ei kylläkään ole mitään tekemistä kauppajärjestelmän kanssa. Siispä tuoteplakaatti on oikea syy sekä laivojen määrän kasvuun että merenkulkumme laajenemiseen viime vuo­sina.

Muista todisteista, jotka osoittavat tuoteplakaatin vaikutuksen merenkulkumme kehitykseen, tämäkin on sangen selvä: vaikka edesmenneet ja isänmaan etua uutterasti ajaneet Vaasa-suvun kuninkaamme pyrkivät hyvin huolekkaasti edistämään omaa merenkulkuamme ja yrittivät kehittää sille jonkinmoisia voimia, tulos ei kuitenkaan vastannut heidän ponnistelujaan, minkä heidän tuon tuostakin antamansa säädökset osoittavat enemmän kuin riittävästi. Sen olisi kuitenkin pitänyt onnistua paljon paremmin kuin meidän aikanamme, jos arvoimme asiaa sen luonteen mukaan. Olihan Ruotsilla noiden kuninkaiden hallituskausina kaikesta päätellen paljon enemmän tavaroita ulkomaalaisille myytäväksi kuin 1720-luvulla 20-vuoden ajan väestöä harventaneen sodan jälkeen, kun otetaan huomioon vuorityömme noina aikoi­na nykyistä runsaampi tuotanto sekä elintarvikkeemme, joita silloin vietiin maasta varsin suuria määriä. Vaikka sekä nuo, oman aikansa mitoilla arvioituina mitä valistuneimmat hallitsijat että etenkin kuningas Kaarle XI ponnistelivat lisätäkseen vientitavaroittemme määrää elinkeinojemme tilaa kohentamalla, he eivät pystyneet saamaan merenkulkuamme toimintakykyiseksi. Niinpä varmana tietona kerrotaan, että korkeimmin kunnioitettu kuningas Kaarle XI joutui kerran turvautumaan kruunun aluksiin lähettäessään viljaa Pohjanmeren satamiin. Miten siis voidaan kohtuudella pitää mahdollisena, että olisimme 40 viime vuoden aikana ja Ruotsin varmaankin kaikkien aikojen raskaimman, lähes koko miespuolisen väestön poispyyhkäisseen sodan jälkeen pystyneet omien luonnollisten voimiemme varassa ilman valtiovallan mitään erityistä toimenpidettä kasvattamaan kauppalaivastomme 113 aluksesta 747 alukseen?

30) Suurin osa tuonti- ja vientitavaroistamme kuljetetaan nykyisin omilla laivoilla, minkä niiden määrän kasvu vahvistaa, eikä määrä olisi kasvanut ilman tilaisuuksia käyttää niitä rahtiliikenteeseen ja omien tavaroittemme kuljettamiseen.66

Millaista voittoa ja millaisia säästöjä valtakunnalle oma merenkulku tuottaneekin, nyt ei liene missään tapauksessa oikea aika luovuttaa siitä pienintäkään osaa ulkomaalaisille. Minkä vuoksi sitten nykyisinä vaikeina aikoina ja täysipainoisen rahan ankaran puutteen vallitessa, ja kun yleisesti pelätään alijäämäistä kauppatasetta, suositellaan järjestelyä, joka päivänselvästi riistäisi valtakunnalta merkittävän rahasumman ja veisi meiltä ikiajoiksi kyvyn seisoa omilla jaloillamme liiketoimissamme. Se on niin tyly maan ja valtakunnan edun vastainen teko, ettei Ruotsin historiassa liene, Jumalan kiitos, montakaan esimerkkitapausta sellaisesta.

Suom. Heikki Eskelinen
  1. yksityiselle henkilölle, korporaatiolle, säädylle, kaupungille tai maakunnalle myönnetty erioikeus suorittaa tiettyjä viranomaistoimia kyseisellä alueella
  2. Väärinkäytösten lähteen ... epävarmaan asiaan.: lainaus Montesquieun Lakien henki -teoksesta, De l’esprit des loix, Nouvelle edition, Tome second, Amsterdam & Leipzig 1763, s. 331
  3. Jokainen kansakunta ... kilpailijoidensa eduksi.: lainaus François Véron Duverger de Forbonnais’n teoksesta Élémens du commerce, vol. 1, (1754), s. 317.
  4. Kungliga ... 1764: Edvard Fredric Runebergin kirjoitus ”Om Svea rikes folknummer och naturliga styrka”, Kungl. vetenskapsakademiens handlingar 1764, s. 104.
  5. Ruotsi yritti vuosina 1760–1762 perustaa kauppa-aseman Suratiin Intian länsirannikolle, mutta hanke kaatui englantilaisten vastustukseen.
  6. Ellei kansa harjoita ... niitä laivoillaan.: lainaus Forbonnais’n teoksesta Élémens du commerce (1754), s. 318
  7. Kansa menettää ... minkä se voi.: lainaus Élémens du commerce -teoksesta, s. 44
  8. Edellä mainitun ... ja suhteelliset hyödyt.: lainaus Élémens du commerce -teoksesta, s. 318
  9. Valtion menestys ... tuonti- kuin vientikaupassakaan.: lainaus Élémens du commerce -teoksesta, s. 324

Kommentit

Alkuperäinen dokumentti: Edvard Fredric Runebergin kirjoitus Wattu-Prof wid Källan til Rikets Wanmagt.

Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Lor. Ludv. Grefing, Stockholm, 1765.

Ajoitus: Julkaistiin luultavasti elo–lokakuussa 1765. Chydeniuksen kirjoitti parhaillaan Seikkaperäistä vastausta, ja hän mainitsee, että Vesinäytteet ilmestyi hänen ollessaan Seikkaperäisen vastauksen § 34 lopussa. Koska Seikkaperäinen vastauksen sisältävä nide on kaikkiaan 167-sivuinen, on Vesinäytteiden täytynyt ilmestyä hyvissä ajoin ennen marraskuuta, jolloin Chydeniuksen kirjoitus julkaistiin.

Perusteksti: Turun yliopiston kirjaston kappale, signumi O.II.785 a-m.

Huomautuksia: Vesinäytteistä julkaistaan tässä vain s. 55–66.

Chydeniuksen vastaus sisältyy hänen kirjoitukseensa Seikkaperäinen vastaus painosta tulleeseen vastineeseen kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde, sekä Huomautuksia samasta lähteestä otetuista vesinäytteistä, § 67–95.

Alkuperäisdokumentit

Alkukieli

[1]

Wattu-Prof wid Källan til Rikets Wanmagt.

 

Stockholm, Tryckt hos Lor. Ludv. Grefing, 1765.[2]

 

Imprimatur.

N. von Oelreich

55  

§. 51. För at i korthet upgifwa mina tankar om Product-Placatet, så utbeder jag mig at få anföra allenast hufwudgrunderne, utan at behöfwa förklara dem:

1) Ändamålet af Stats samfund är, at dess Inwånare måtte må wäl, och i sin wälmåga warda emot alt wåld beskyddade.

2) En Stat mår då wäl, när Inwånarne hafwa eller kunna skaffa sig alt hwad de til sin nödtorft och beqwämlighet behöfwa.

3) At förwärfwa sig de waror, dem Staten behöfwer, måste ske igenom arbete, emedan icke altid Naturen, än mindre andra Stater, gifwa något bort för intet.

4) Emedan andra Stater icke gifwa bort något för intet, men wäl emot andra tings erhållande; Så kunna med waror, andra waror förskaffas, hwilket kallas Byte.

5) Altså kan den Stat äga ymnigaste tilgången på egna och andra Staters tilwärkningar, som, då alt annat är lika, kan igenom det mästa mennisko-arbetet, hafwa största antalet af egna tilwärkningar at bortbyta.56

6) Menniskans förmåga at arbeta är inskränkt, i följe hwaraf, ymnigheten af tilwärkningarne i en Stat måste ock wara inskränkt och passad efter de arbetande menniskornas antal.

7) Följakteligen är af alla Stater, utaf någorlunda lika beskaffenheter, den lyckligast eller mäst wälmående, som äger det största antalet af arbetande menniskor.

8) Men som uti Stater ingen får sit underhåll för intet, i almänhet at tala; Så måste hwar och en i Staten, som wil lefwa, arbeta.

9) Altså kan i detta sammanhang folkhopen substitueras för waro-mängden; Och måste således den Stat wara mäst wälmående eller lyckligast, hwars folkhop är störst, då alt annat, Staterne emellan, är lika.

10) Emedan alla Staters Inwånare wilja gärna må wäl, och dertil hörer, at deras Stat är folkrik; Så måste Staters gemensamma Interesse bestå uti ökande af deras Inwånare eller folkhopar.

11) Emedan Inwånarne i en Stat taga sin föda uti wissa arbeten eller wissa warors tilwärkning, hwilket alt wi i almänhet kalla Näringar; Så måste, ju flera Näringar i en Stat kunna idkas, desto flera tilfällen och anledningar gifwas den Statens folkhop at kunna föda, och följakteligen at kunna öka sig.

12) Emedan en Stats lycka och wälmåga beror på dess folkrikhet, och alla Näringar kunna icke föda eller sysselsätta lika stora myckenheter af folk; Så måste den eller de Näringar mäst bidraga til Statens lycka, och följakteligen böra anses för den förnämsta eller Hufwud-Näringen, som kan sysselsätta och uppehålla den största folkhopen; Och i samma mon, som Näringarna kunna försörja större eller mindre hopar med folk, böra de få sit rätta och naturliga wärde, sin wård och sin nummer på deras Politiske Rang-ordning, hwilken ordning bygd på denna grund, kan til sin gagnelighet aldrig af ehwad infallande händelser det ock wara måtte, förändras eller onyttig göras. Således få57 ej Näringar upmuntras, endast för det de gifwa sina Idkare den största winsten; Ty de kunna tillika wara skadelige för Staten.

13) Wid alla Näringar hafwa Idkarne til föremål, icke allenast at få sina behof förnögde, utan ock at få något öfwerskott, det de kunna spara, hwilket kallas winst; Denne, jemte behofwen, plägar gärna wara passad efter hwars och ens Närings Idkares omständigheter och lefnadsart.

14) En Stat, som af egen botn icke kan frambringa alt hwad dess Inwånare behöfwa, måste skaffa sig det, som tryter, ifrån de Stater, som hafwa sådant til öfwerlops; Ty eljest wärkar osäkerheten eller bristen på bortbytandet af egna tilwärkningar (det är afsättningen) kallsinnighet och hoglöshet wid waro-tilwärkningen, hwarigenom Näringarne aftaga; Äfwensom tillika bristen på utländska nödtorfts-warorna, kan, om den fortfarer, blifwa en orsak til Folkhopens minskning.

15) Då Närings-Idkarnes eller Statens behof warda behörigen besörgde, så wäl i anseende til afsättningen af sina waror, som til inskaffandet af de Utländske, så ökar sig folkhopen i hwarje Näring, om inga Politiske hinder ligga i wägen, ju större och säkrare winster stå at i samma Näring erhålla; Och twärt om så minskar han sig i samma mon, som winsterne warda små och ringa.

16) Winsterne i Näringar kunna aldrig blifwa stora och säkra, utan at afsättningen blifwer ymnig och wiss.

17) Altså måste då Närings-Idkarnes behof warda behörigen besörgde, folkhopen i en Näring desto mera ökas, ju ymnigare och wissare afsättningen kan wara.

18) När derföre Styrande Magten i en Stat har, wid alla tilgörande författningar, ögonen jemt fästade på Näringarne med den omsorg och omwårdnad, som deras naturliga wärde fordrar, och styrer hela Hushålds-machinen så, at afsättningen i hwarje Näring, är i möjeligaste måtto ymnog och wiss, samt tilförslen af nödiga waror stäld på säkraste fötter; Så öka sig alla Näringars folkhopar tilsam58manstagne, det är hela Statens folkmängd utan all widare Politiens åtgärd, utan alt dess bemödande och utan alla derwid tilgörande författningar; Men då måste ock inga andra omständigheter ligga folkökningen i wägen.

Dessa omständigheter kunna directe eller indirecte bestå i Monopolier, Privilegier, Förbud, Inskränkningar, och allehanda Immuniteter,10 och, det som wärre wore, brist på beskydd til Person eller egendom under Rikets Lagar, men wärst af alt, om igenom præjudicat, misstroende wore hos Nationen upwäkt, til det i Lagarne gjorde löftet och försäkran om beskydd; Jag säger at de folkökningen hindrande omständigheter, kunna bestå i de anförde stycken; Men jag behöfde wara så mycket mera oförnuftig för at påstå, at alla författningar öfwer hufwud äro skadeliga och böra derföre förkastas; som rätta ändamålet och afsigten med Politiska författningar böra wara at dageligen winna tilökning i Statens folkmängd, för at ständigt öka Statens naturliga styrka; Hwarföre ock ingen författning kan, i en någorlunda förnuftig Stat, warda förkastad, för än den undergått en noga och förnuftig pröfning.

Sådana hindrande omständigheter torde Auctor til äfwentyrs funnit hos oss en och annan; Men som andra för Riket helt nyttige författningar torde hafwa mött honom i sina til Utländningens fördel ländande afsigter; Så har han fallit på det orådet, at öfwer hufwud förklara krig emot alla wåra Hushålds- och Handelsförfattningar, på et sätt som är mera larmande än farligt, i en tid då Riksens Höglofl. Ständer med all sorgfällighet söka at förbättra, men icke blindtwis förkasta wåra goda, och för Riket högstnyttiga Hushåldsanstalter.

19) Hela Hushålds-machinen styres då i en rätt wäg, i anseende til Handelen, eller at ernå tilbörlig säkerhet och wisshet om afsättningen, när

1:o Statens Finance-Wärk blir så inrättadt, at dess Mynt behåller et lika och oförändradt Handels-wärde, med de Staters Mynt af lika Skrot och Korn, på hwilka Stater denna handlar. Och59

2:o När Staten kan sielf efter egit behag besörja och föranstalta om warornas til- och bortförsel.

Den förra omständigheten hörer icke til mit förewarande ändamål; Dock utbeder jag mig frihet, at derom anföra den märkwärdiga utlåtelse, som Montesquieu i sin Espr. des Loix Tom. 2. pag. 331. behagat fälla: At förtaga Källan til missbruk, så wore i hwar och en Handels-Stat den Lagen förträffelig, som böde eller befalte endast redbart Mynts bruk i rörelsen, och at alsingen11 sådan operation måtte tillåtas, som kunde göra Myntet til inbilladt. Ingen ting bör wara så sorgfälligt undantagit för förändringar, som det, hwilket skal wara det almänna måttet. Handelen är i sig sielf mycket äfwentyrlig eller owiss, och det är mycket illa gjordt, at tillägga en ny owisshet til den, som förut är grundad i sakens natur.12

20) En Stat kan efter egit behag och således bättre besörja och föranstalta om sina Ut- och Inländska warors försel, när han har egen fore-inrättning13 eller Sjöfart, än när densamma är endast i andra Magters, och som i sådant fall bör altid hända, Medtäflares händer; Det är: Då en Handels-Stat sielf äger Sjöfart, så kan han bättre besörja och til Statens gagn lämpa de anstalter och författningar, som angå nödtorfts-warornas införsel, och öfwerlopps-warornas utförsel, än då Staten måste lita på andra, af denne, independente Nationer, hwilka nödwändigt måtte i sin commerce med denne Staten, söka at hålla densamma i wanmagt, åtminstone hwad dess Näringar och rörelse angår, för at af Handelen med den samma draga så mycket större och waraktigare winning.

21) I anseende til denne sanning säger den i Handels- och Hushålds-Wettenskaperne mycket uplyste Herr Fortbonnois: Hwar och en Nation, som låter andra idka en Sjöfart, den han sielf kan drifwa, förminskar i samma mon sin egen wärkeliga och Relativa styrka, til fördel för sina medtäflare i Handelen och Hushåldningen.14

22) Hwar och en Stat kan, oaktadt den bästa naturliga belägen60het, swårligen inrätta och underhålla egen Sjöfart, då andra Stater, hwilka handla uppå denna, det är: Som bortföra dess effecter, och tilföra deras Utländska nödtorfts-waror, äro ägare af större naturlig styrka, (se 2:dra Quart. af Kongl. Wettenskaps Academ. Handl. år 176415), och Staternas omständigheter äro för öfrigit lika.

Denna sats bestyrkes så wäl af Theorie, som erfarenhet: En Stat af större naturlig styrka kan undersälja en annan af mindre naturlig förmögenhet; tränga honom ut ur alla fördelaktiga Handelsplatser och utländska Handelsrörelser: Kan understundom segla för lägre frakter: Kan med upsåtelig egen skada segla eller handla, för at kasta den andras Slögdewärk öfwerända, eller at twinga honom undan sig: Kan igenom corruption påtwinga den swagare Staten skadeliga författningar i Handel och rörelse: Kan köpa Statens egna Ledamöter, at med all nit arbeta på egen och efterkommandes olycka, med mera. Wi hafwa sielfwe icke länge sedan haft känbar erfarenhet utaf hwad Ängelsmännens afwundsiuka emot wår Handel wil betyda, wid wår första resa til Suratt.16 Hela Europæiske Handelen är nu beledsagad med jalousie; Man har upmärksamhet öfweralt, och släpper intet tilfälle at winna; Man söker 1 000:de utwägar at sätta sin Medtäflare i twång och förlägenhet; Man söker afsättning öfwer alt, och at få förse 2 ½ Million menniskor med tilwärkningar mera än förr, är i dessa tider et stort fynd för den Stat, som kan tilskansa sig detsamma; Man gör Handels-förbindelser, ja, man krigar och slåss, oftast för blotta Handels-afsigter; Sådant är det Handels-geniet, hwarefter wi, såsom förnuftige menniskor, måste rätta wåra anstalter och författningar, och icke efter det Chinesiske, som wi litet känna, och mindre hafwa at göra med.

23) I sådana omständigheter kan en Stat af mindre naturlig styrka, och utan egen seglation, som behöfwer Producter ifrån andra Länder, hwilka äga större naturlig styrka, eller som til desse har egna Producter at aflåta, icke göra någon räkning uppå, at blifwa försörgd med sina Utländska behof, ej eller at få afsätta sina egna tilwärkningar, icke eller til hwad pris någondera kan ske, annorlunda än först då, när de mägtigare Staterne icke kunna styra någon öfwerlopps61 del af sin siöfart, til andra mera lönande orter: Eller när de kunna få sina importer til den swagare och utan egen Sjöfart stadde Staten, eller ock frakterne bättre betalte, än på någon annan ort: Eller ock när de kunna twinga Retour-warorne ifrån den armare Staten til lägre pris, än samma waror i någon annan Stat kunna fås före.

Så wäl ymnig som ynkelig förfarenhet häraf, har gifwit Herr Fortbonnois anledning til följande betydande anmärkning: Öfwerlopps-warorne hos et folk, som sielfwe icke idka Sjöfart, få alsintet wärde; eller om de skola få något, så beror detsamma oundwikeligen på det Folkslaget eller Nation, som på dem idka Sjöfart.17

Häruti består rätta orsaken til de swårigheter, motgångar, chicaner18 och grufweliga skador, i Handel och rörelse, som Swerige led under Gustavianske19 Konungarnas tider, och som af desse kloke och för Fäderneslandet nitiske Konungarne icke kunde hjelpas, eller förtagas, utan med wår egen Sjöfarts tilwäxt efter handen; Historien witnar så tydeligen om denna för Riket olyckliga sanning, så at man icke kan et ögnableck twifla derpå; Men hwad Historien icke säger, så tala den tidens mångfaldiga Förordningar om Myntets wanwördande; Om wåra egna Effecters wanpris; Om de Utländske warornas stegring i pris, emot wåra egne, med mera, så mycket tydeligare om twång i Näringar, och twång i Handelen oss pålagt af Utländningarne; Alt intil det, at wi föllo uppå det desperate medlet, at med Taxor föreskrifwa de In- och Utländske warorne sina rätta pris, hwilka Taxor, fingo i wår Handel en efter wår egen Sjöfarts storlek passad aktning och efterlefnad, det är, ingen. Intet annat hade då tjent at bringa Utländningarne til skälighet emot oss, än inrättande af egen Sjöfart; Men sådant företagande är icke så snart giordt som sagt, och af långt större betydande, än Auctoren til Källan wil eller kan begripa.

At nu åter lika såsom för ombyte skuld kasta wår Sjöfart öfwerända, wil icke annat betyda, än at försätta detta arma Riket utur tilstånd at få sina egna tilwärkningar afsatte, och sina nödtorfts-waror62 sig tilförde, på annat sätt, än så wida de Utländska warorna eller frakterne betalas högre, än i någon annan Stat, eller ock så wida wåra egne effecter warda sålde til lägsta pris, eller lägre än i någon annan Stat; Således kunna wi sedan röra oss icke annorlunda än

1:o Med den känbaraste Nationella skada (23 puncten), och

2:o Med den olyckligaste afsaknad i wår naturliga styrka. (12 punct).

Dessa båda öma omständigheter skulle naturligt wis så utmatta wår Stat i längden, at wi blefwe et nytt exempel til bestyrkande af Herr Fortbonnois utlåtelse: Et Folk förlorar oförmärkt sin Handel, som intet deruti företager sig alt hwad det kan.20

24) At undwika dessa wådeligheter, hafwa uplyste och omtänksamme Stater altid bemödat sig at företaga, och, ehwad det kosta måtte, i stånd sätta egen seglation.

25) Men som en Stats Sjöfart icke kan få en större kraft och förmögenhet, än den, som swarar emot Statens naturliga styrka; Så kunna swagare Stater icke företaga och underhålla egen Sjöfart, emot de starkare Staterne, af sin blotta naturliga styrka och utan hjelp af Politien.

Det förra bestyrker äfwen Herr Fortbonnois, då han således yttrar sig: Af den förra grundsanningen sluter man, at Åkerbruket och Slögdewärken (travail industrieux) äro grunden och drifwande kraften til en wäl anlagd Sjöfart; Alt hwad som icke kan förenas med grunderna af de twänne förre Konsterne, förstörer igenom återslag Sjöfarten, och beröfwar Societeten dess réela och relativa wärkningar.21 Wi hafwa, igenom Product-Placatets antagande hos oss, efterfölgt de sluga Ängelsmäns exempel, som först stadfästade Navigations-Acten, och jag wågar säja med samma erfarenhet, i proportion af wår Stats naturliga styrka, och dermed tagit63 i akt Herr Fortbonnois principe: En stats wälfärd och bibehållande wid wälmåga fordrar, at han aldrig tillåter Utländningen at komma til äntring (concurrence) med sig i sin Sjöfart, hwarken i anseende til importation eller exportation.22

26) Politiens åtgärd til underhållande af wår Sjöfart, består icke uti något ålagdt twång eller betungande på andra Staters Sjöfart, utan endast och allenast uti wilkor eller förbehåll.

27) Utländningens Handel på oss är wilkorligen fri: äfwen som wåra och andra Nationers Skepp äro wilkorligen frie i Ängland; Och som med en frihet, som är laglig, en Swensk undersåte är fri, när han gör hwad Lagen tillåter honom at wilja göra; Beware oss Gud ifrån en oinskränkt frihet, i hwad Näring eller Ämbete det wara måtte; Således är ock hos oss Utländningarnas Handel fri: En Spanior och Portugiser är wälkommen til oss med Salt: En Ängelsman likaledes med sit Lands afkastningar; Men igenom det nödiga förbehåll, at hwar Stats Handlande icke får hitföra annat än egit Lands Producter, har wår egen Sjöfart fått tilfälle at öka och utwidga sig. Intet twång, inga extraordinaire afgifter äro hos oss pålagde på Utländningarnas Skepp, Gods eller Folk, widare än hwad andra Nationer pålägga wåra Skepp, då de til dem anlända eller ifrån dem bortgå. På sådant sätt, om prisen på wåra Utländska nödtorfts-waror skulle någon gång stiga til en högd, som swarade emot det skrik och allarm, som Auctoren til Källan etc. gör; Så betager det hos oss antagna Product-Placatet ingen Utländning at komma hit och fälla det samma, allenast hwar och en kommer hit med sit Lands Producter. De omständigheter som Auctoren til Källan anförer såsom hinderlige för Utländningen at i sådant fall komma hit, äro så swage, at man tydeligen kan se det han icke är någon Köpman. Hwad hindrar Utländningen at lasta sit Skepp med Salt, med Win, med Styckegods, at detsamma här föryttra, äfwen så wäl som wi kunna i en enda Stat lasta wåra Skepp med den Statens Producter, hälst som Producterna ifrån Europæiska Staternes Colonier äfwen räknas för Moderlandets Producter, så snart wåra pris inom oss sielfwe på dessa waror stigit til den64 högd, at det lönar sig? När de kommit hit, hwarföre kunna icke de lasta sina Fartyg med Järn, Tjära, Bräder och så widare, så wäl som wi lasta wåra dermed?

28) På sådant sätt äro wi med denna kloka och högstnyttiga Författning, med Guds hjelp, altid i tilstånd, at hjelpa oss ur de widrigheter, som Krig, Sjöskador, Misswäxt med flere olyckor, skulle eljest tilfoga oss; Men om någon synnerlig widrighet skulle til äfwentyrs härwid möta oss någon gång, så kunde den bristande waran på liten tid tagas undan Product-Placatet, hwilken operation är icke så underlig, äfwen som den på intet sätt bewiser någon Product-Placatets skadelighet. Ängland skal altid hafwa haft för maxime, at så snart någon nödtorfts wara trutit, af hwad orsak det wara måtte, utan hopp at egna Medborgare kunnat inbringa en emot behofwet deraf swarande myckenhet; så hafwa de undantagit denna wara, undan sin Navigations-Act för en kort tid, och således öpnat en liten del af denna Handels Dam-luckan, för at blifwa försedde med hwad de deraf behöft, men altid förstått at på det sorgfälligaste täppa henne til igen, så snart bristen uphört; Man har aldrig hört at de någonsin satt i fråga om de skulle nedrifwa denna Dammen.

29) Igenom Product-Placatets åtgärd, har wår Sjöfart hunnit redan til den högd, som den tilförene aldrig ägt.

Om någon annan författning förmått wärka en så ansenlig tilwäxt i wår Sjöfart, som den wi nu på en tid af 40 år fått förspörja, så måste den samma hafwa blifwit tagen, antingen förr, eller ock i det samma som wår Handels-flotta begynte tiltaga; Förut kunde det icke wara, efter wår Handels-flotta kan icke sägas hafwa blifwit tilökt, förän hon wärkeligen ökte sig; Altså måste denna författning hafwa kommit ut i det samma wår Handels-flotta begynte at emot wanligheten ökas; Men detta skedde wid den tid Product-Placatet utkom; Altså måste omkring åratalet 1724 någon sådan författning hafwa utkommit; Men ingen sådan författning har omkring den tiden utkommit, om icke Auctor wil räkna en dertil, som angår65 Quarantainens23 uphörande för Skepp, som kommo ifrån Frankrike, hwilken icke angår Handels-Systemen; Altså är Product-Placatet rätta grunden til den tilwäxt, i så wäl Skeppens antal, som wår Sjöfarts utwidgande på de sidstförflutne 40 åren.

Ibland andra bewis på Product-Placatets wärkan til wår Sjöfarts uphjelpande, är äfwen detta nog tydeligt: at ehuru wåra framfarne och för Fäderneslandet nitiske Gustavianske Konungar, hwilka anwände mycken omsorg för wår egen Sjöfarts uphjelpande, bödo til at få densamma til någon styrka upbragt, så wille dock utgången icke swara emot deras bemödande, hwilket Deras tid efter annan utfärdade Förordningar gifwa öfwerflödigt wid handen; Hwilken sak dock hade bordt lyckas långt häldre än i wåra tider, om man skal döma af sakens natur; Emedan, i dessa Konungars Regeringstider, Swerige hade efter alt anseende långt mera waror at til Utländningen föryttra, då man betraktar wåra Bergwärks större drägtighet24 än nu för tiden, och wåra Victualie-waror, som då til considerabel myckenhet utfördes, än på 1720 talet, och efter et 20 årigt folködande Krig. Dock ehuru så wäl desse, efter de tidernas art, Högtuplyste Regenter, men i synnerhet Konung Carl Xl., bödo til, at, igenom wåra Näringars i ståndsättande, öka förrådet af wåra export-waror, så kunde De dock så litet sätta wår Sjöfart i skick, som det i wisshet berättas, at Högstbemälte Konung Carl XI, då han en gång utskickade Spanmål til Nordsiön, måste dertil taga Kronones Skepp och Fartyg; Huru rimligit kan då wara, at wi på de sidstförflutne 40 åren, och efter et det swåraste Krig, som Swerige lärer hafwa fört, och som utsopade nästan alt wårt manbara folk, skola kunnat, af egen naturlig styrka, och utan någon synnerlig Politiens åtgärd, upbringa wår Handels-flotta ifrån 113 til 747 Skepp?

30) De fläste wåre Import- och Export-waror föras nu på egne Skepp, det tilwäxten af deras antal bestyrker, hwilket icke blifwit ökt, utan anledningar at bruka dem i frakthandelen och wåra warors försel.66

Ehurudan Rikets winst och besparing igenom egen Sjöfart må wara, så lärer den tiden nu wara aldraminst inne, då Riket kan til Utländningen afstå det minsta deraf; Hwarföre ock, at i närwarande swåra tider och tryckande brist på redbart mynt, och då man almänt wil befara någon underwigt i Handels-wågen,25 tilstyrka en anstalt, som ögonskenligen skal betaga Riket en betydande Summa, och för ewärdeliga tider sätta oss ur stånd at i wår rörelse bestå af oss sielfwe;26 Är emot Land och Rike så omildt handladt, at Swenska Historien lärer, Gudi lof, icke kunna derpå upte många exempel.


  1. privilegier som förlänades åt en enskild person, en korporation, ett stånd, en stad eller en landsdel, bestående i rättigheten att inom vederbörande område själv få företaga vissa ­ämbetsåtgärder
  2. Grundtextens ”antingen” sannolikt ett sättningsfel för ”alsingen”, d.v.s. ”alls ingen”.
  3. ”Pour ôter la source des abus, ce sera une très-bonne loi dans tous les pays où l’on voudra faire fleurir le commerce, que celle qui ordonnera qu’on emploiera des monnoies réelles; & que l’on ne fera point d’opération qui puisse les rendre idéales. Rien ne doit être si exempt de variation, que ce qui est la mesure commune de tout. Le négoce par lui-même est très-uncertain; & c’est un grand mal d’ajouter une nouvelle incertitude à celle qui est fondée sur la nature de la chose.” Citat ur Montesquieu, De l’esprit des loix, Nouvelle edition, Tome second, Amsterdam & Leipzig 1763, s. 331.
  4. transportinrättning
  5. Hwar och en ... och Hushåldningen: Citat ur François Véron Duverger de Forbonnais, Élémens du commerce, vol. 1, (1754), s. 317. Det ursprungliga textstället lyder: ”Toute nation qui laisse faire par d’autres une navigation qu’elle pourroit elle-même entreprendre, diminue d’autant ses forces réelles & relatives en faveur ses rivales”.
  6. 2:dra Quart. af Kongl. Wettenskaps Academ. Handl. år 1764: åsyftar Edvard Fredric Runebergs skrift Om Svea rikes folknummer och naturliga styrka, Kungl. Vetenskapsakademiens Handlingar 1764, s. 81–115
  7. Åren 1760–1762 gjordes ett försök att bilda en station för ett svenskt handelsfaktori i Surat på den indiska västkusten, men försöket misslyckades på grund av engelskt motstånd.
  8. Öfwerlopps-warorne hos ... på dem idka Sjöfart.: Citat ur Élémens du commerce (1754), s. 318. ”Le superflu n’auroit point de valeur chez un peuple qui ne cultiveroit point l’art de la navigation; ou si le superflu avoit une valeur, elle dépendroit absolument des peuples navigateurs”.
  9. krångel, problem
  10. Vasa-ättens
  11. Et Folk förlorar ... hwad det kan.: Citat ur Forbonnais, Élémens du commerce, s. 44: ”Un peuple perd insensiblement son Commerce, s’il ne fait pas tout celui qu’il pourroit entreprendre”.
  12. Af den förra ... relativa wärkningar.: Citat ur Forbonnais, Élémens du commerce, s. 318: ”Du premier principe on doit conclure que l’agriculture & le travail industrieux sont la base ou le motif d’une navigation solide. Tout ce qui nuit aux vrais principes des deux premiers arts détruit par contre-coup la navigation, & prive la société de ses effets réels & relatifs”.
  13. En stats wälfärd ... eller exportation.: Citat ur Forbonnais, Élémens du commerce, s. 324: ”D’où l’on peut conclure que le salut et la conservation d’un état, exigent qu’il ne laisse jamais entrer les étrangers en concurrence avec ses navigateurs dans l’exportation de ses productions, ni dans l’importation des denrées dont il ne peut se passer”.
  14. karantänens
  15. vinst; egenskapen att vara inbringande, vinstgivande, lönsam
  16. handelsbalansen
  17. bestå af oss sielfwe: vara fullkomligt oberoende, stå på egna ben

Suomi

[1] Valtakunnan heikkouden lähteestä otettuja vesinäytteitä   Painettu Tukholmassa Lorenz Ludvig Grefingin kirjapainossa 1765[2] Painoluvan antanut N. von Oelreich 55  

§ 51. Ilmaistakseni lyhyesti ajatukseni tuoteplakaatista saanen esittää ainoastaan pääperusteet tarvitsematta selittää niitä:

1) Valtioyhteisön tarkoituksena on valtion asukkaiden hyvinvointi ja se, että heidän hyvinvointiaan suojellaan kaikelta väkivallalta.

2) Valtio voi silloin hyvin, kun asukkailla on tai he voivat hankkia kaikkea, mitä he välttämättömien tarpeidensa täyttämiseksi ja mukavuudekseen tarvitsevat.

3) Valtion tarvitsemien tavaroiden hankkimisen on perustuttava työntekoon, koska ei aina edes luonto, saati muut valtiot, anna mitään ilmaiseksi.

4) Koska muut valtiot eivät anna mitään ilmaiseksi, mutta kylläkin saadessaan vastineeksi jotakin muuta, tavaroita voidaan hankkia toisilla tavaroilla, mitä sanotaan vaihdannaksi.

5) Näin ollen omia ja muiden valtioiden tuotteita pystyy runsaimmin hankkimaan se valtio, jolla muiden tekijöiden ollessa yhtäläisiä on käytettävissään eniten ihmistyötä, jota hyödyntämällä se voi tarjota vaihdantaan suurimman määrän omia tuotteitaan.56

6) Ihmisen työkyky on rajallinen, ja tämän takia valtiossa aikaansaatujen tuotteiden määräkin on väistämättä rajallinen ja riippuu työtätekevien ihmisten määrästä.

7) Niinpä kaikista valtioista, joiden olot ovat likimain yhtäläiset, onnellisin eli suurinta hyvinvointia nauttiva on se, jossa on eniten työtätekeviä ihmisiä.

8) Mutta koska valtioissa ei yleisesti sanottuna kukaan saa toimeentuloaan ilmaiseksi, on valtiossa jokaisen, joka haluaa elää, tehtävä työtä.

9) Näin siis tässä yhteydessä kansan määrä voidaan rinnastaa tavaroiden määrään, ja se valtio, jonka väkiluku on suurin, elää näin ollen väistämättä suurimmassa hyvinvoinnissa eli on onnellisin, kun kaikki muut tekijät valtioita verrattaessa ovat yhtäläiset.

10) Koska kaikkien valtioiden asukkaat haluavat voida hyvin ja tämä edellyttää heidän oman valtionsa runsasväkisyyttä, kaikkia valtioita yhdistää kiinnostus niiden omien asukkaiden eli väestön määrän kasvattamiseen.

11) Koska valtion asukkaat saavat toimeentulonsa tietyistä töistä tai tiettyjen tavaroiden valmistamisesta, mitä kaikkea yleisesti sanotaan elinkeinoiksi, valtion väestöllä on sitä enemmän mahdollisuuksia ja tilaisuuksia toimeentulonsa hankkimiseen ja siis myös lisääntymiseen, mitä useampia elinkeinoja valtiossa voidaan harjoittaa.

12) Koska valtion onni ja hyvinvointi perustuu sen väestömäärään eivätkä kaikki elinkeinot voi antaa toimeentuloa eivätkä työtä yhtä suurille joukoille, valtion onnellisuuteen vaikuttaa eniten se elinkeino (tai ne elinkeinot), joka työllistää ja elättää suurimman väkimäärän, ja sitä on siis pidettävä tärkeimpänä eli pääelinkeinona. Ja sen mukaan, miten suurten ihmisjoukkojen toimeentulosta elinkeinot kykenevät pitämään huolta, niistä kullekin on annettava oikea ja luonnollinen arvonsa, ansaitsemansa tuki ja järjestyssijansa valtiovallan niille asettamassa arvojärjestyksessä. Kun arvojärjestys rakennetaan tälle perustalle, mitkään ilmaantuvat tapahtumat, millaiset tahansa, eivät voi sen hyödyllisyyttä muuttaa eivätkä kumota. Niinpä57 elinkeinoja ei saa tukea pelkästään sen takia, että ne tuottavat harjoittajilleen suurimmat voitot, sillä ne voivat samalla olla haitaksi valtiolle.

13) Kaikkien elinkeinojen harjoittajat pyrkivät paitsi omien tarpeittensa tyydyttämiseen myös saamaan kokoon hieman ylimääräistä säästettäväksi. Tätä sanotaan voitoksi. Se samoin kuin tarpeet riippuvat tavallisesti kunkin elinkeinonharjoittajan omasta tilanteesta ja elintavoista.

14) Valtion, joka ei omin avuin pysty tuottamaan kaikkea, mitä sen asukkaat tarvitsevat, on hankittava puuttuvat tuotteet valtioista, joilla on niiden ylijäämää. Muuten nimittäin omien tuotteiden poisvaihtamisen (eli tavaroiden menekin) epävarmuus tai täydellinen puuttuminen johtavat piittaamattomuuteen ja huolimattomuuteen niiden valmistuksessa ja tämä taas tyrehdyttää elinkeinoja. Samalla ulkomaisten välttämättömyystavaroiden puute saattaa jatkuessaan johtaa väkiluvun vähenemiseen.

15) Kun elinkeinonharjoittajien eli valtion eduista on huolehdittu asianmukaisesti sekä omien tavaroiden menekin että ulkomaisten tavaroiden hankinnan osalta, väestö kasvaa kaikkien elinkeinojen piirissä, ellei valtiovallan asettamia esteitä ole kasvun tiellä, sen mukaan, miten suuria ja varmoja voittoja kussakin elinkeinossa voidaan saada. Ja toisaalta se vähenee sitä mukaa kuin voitot pienentyvät ja jäävät vähäisiksi.

16) Elinkeinojen voitot eivät koskaan voi kasvaa suuriksi ja vakaiksi ilman tuotteiden runsasta ja varmaa menekkiä.

17) Niinpä elinkeinonharjoittajien tarpeet tulevat asianmukaisesti täytetyiksi ja tietyssä elinkeinossa toimivan väen määrä kasvaa sitä mukaa kuin tuotteiden menekki kasvaa ja vakiintuu.

18) Kun siis valtiota johtava mahti kohdistaa huomionsa kaikkia säädöksiä laatiessaan tiukasti elinkeinoihin sekä siihen huolenpitoon ja vaalimiseen, jota niiden luonnollinen arvo edellyttää, ja ohjaa koko talouskoneistoa siten, että kunkin elinkeinon tuotteiden menekki on mahdollisimman suuri ja vakaa sekä tarpeellisten tavaroiden tuonti mitä varmimmalla pohjalla, väen määrä kasvaa kaikkien elinkeinojen piirissä58 yhteensä eli koko valtion väkiluku ilman valtiovallan muita toimia, ilman mitään sen ponnisteluja ja niihin liittyvää säädösten laadintaa. Silloin eivät kuitenkaan mitkään muut seikat saa olla haittaamassa väestönkasvua.

Tällaisia seikkoja voi olla suoraan tai välillisesti vaikuttamassa monopoleissa, privilegioissa, kielloissa, rajoituksissa ja erilaisissa immuniteettioikeuksissa,27 ja huonommin olisivat asiat, jos valtakunnan laeissa henkilölle ja omaisuudelle taatussa turvassa ilmenisi puutteita, mutta pahinta kaikesta olisi, jos oikeusloukkaukset synnyttäisivät kansakunnan keskuudessa epäluuloa lakien lupaamaa ja vakuuttamaa suojaa kohtaan. Väitän, että väestönkasvua estävät seikat voivat olla edellä mainituissa asioissa. Olisin kuitenkin peräti typerä, jos väittäisin, että yleensä kaikki säädökset ovat haitallisia ja ne on sen takia hylättävä. Valtiovallan säädösten oikeana tavoitteena ja tarkoituksenahan pitää olla valtion väkiluvun kasvattaminen päivästä päivään, valtion luonnollisen voiman alituinen kartuttaminen. Tämän takia edes jotakuinkin järkevästi toimivassa valtiossa mitään säädöstä ei voida hylätä, ennen kuin se on huolellisesti ja järkevästi tarkastettu.

Joitakin tällaisia haittatekijöitä lienee kirjoittaja ehkä löytänyt meidän oloistamme. Mutta kun hän pyrkiessään edistämään ulkomaalaisten etuja lienee törmännyt toisiin valtakunnalle täysin hyödyllisiin säädöksiin, hän on sortunut typerästi julistamaan sodan yleensä kaikille meidän taloutta ja kauppaa koskeville säädöksillemme tavalla, josta syntyy enemmän melua kuin vaaraa tänä aikana, jona valtakunnan kunnianarvoisat säädyt pyrkivät mitä huolellisimmin parantamaan hyviä ja valtakunnalle mitä hyödyllisimpiä talousasioidemme järjestelyjä eivätkä sokeasti hylkäämään niitä.

19) Koko talouskoneistoa ohjataan kaupan kannalta oikeaan suuntaan eli menekin asianmukaisen varmuuden ja vakauden saavuttamiseksi, kun

ensiksi valtion finanssilaitos järjestetään niin, että sen raha säilyttää saman ja muuttumattoman kauppa-arvon kuin painoltaan ja pitoisuudeltaan samanlaiset rahat niissä valtioissa, joiden kanssa tämä valtio käy kauppaa, ja59

toiseksi kun valtio voi itse oman mielensä mukaan huolehtia tavaroiden maahantuonnista ja viennistä ja järjestää sen.

Ensiksi mainittu seikka ei kuulu aiheeseen, jota tässä käsittelen. Otan kuitenkin vapauden lainata sitä koskevan merkittävän kannanoton, jonka Montesquieu on suvainnut esittää teoksensa De l’esprit des loix 2. osan sivulla 331: Väärinkäytösten lähteen poistamiseksi olisi erinomaista, jos jokaisessa kauppaa käyvässä valtiossa olisi voimassa laki, joka sallisi tai määräisi liiketoimissa käytettäväksi ainoastaan metalliarvoltaan täysipainoista rahaa, eikä mitään sellaista operaatiota sallittaisi, joka voisi muuttaa rahan arvon kuvitteelliseksi. Mitään ei pidä välttää niin tarkoin kuin muutoksia yleisen mittayksikön arvossa. Kauppa sinänsä on hyvin altista vaaroille tai epävarmaa, ja hyvin pahasti tehdään, jos lisätään uutta epävarmuutta jo luonnostaan epävarmaan asiaan.28

20) Valtio voi oman mielensä mukaan ja siis paremmin huolehtia ulko- ja kotimaisten tavaroittensa kuljetuksesta ja järjestää sen, kun sillä on oma kuljetuslaitoksensa eli merenkulkunsa, eikä tämä ole ainoastaan muiden valtojen ja tällaisessa tapauksessa aina kilpailijoiden käsissä. Siis: kun kauppaa käyvällä valtiolla on merenkulku omissa käsissään, se pystyy huolehtimaan välttämättömyystavaroiden maahantuonnista ja ylijäämätavaroiden viennistä ja soveltamaan valtion eduksi näitä asioita koskevia järjestelyjä ja säädöksiä paremmin kuin sellaisessa tapauksessa, että valtion pitäisi luottaa muihin, siitä riippumattomiin kansakuntiin, jotka väistämättä pyrkisivät kaupankäynnissään tämän valtion kanssa pitämään ainakin sen elinkeinot ja liiketoimet heikkouden tilassa saadakseen suurempia ja pysyvämpiä voittoja.

21) Tätä totuutta tarkoittaen sanoo kauppa- ja taloustieteisiin hyvin perehtynyt herra Forbonnais: Jokainen kansakunta, joka antaa muiden harjoittaa sellaista merenkulkua, jonka se itse voi hoitaa, vähentää samassa suhteessa omaa todellista ja suhteellista voimaansa kaupan ja talouden alalla kilpailijoidensa eduksi.29

22) Parhaastakaan luonnon suomasta sijainnistaan huolimatta mikään valtio60 tuskin kykenee luomaan ja ylläpitämään omaa merenkulkuaan silloin, kun muilla sen kanssa kauppaa käyvillä eli sen tavaroita pois kuljettavilla ja tuottamiaan ulkomaisia välttämättömyystavaroita tuovilla valtioilla on enemmän luonnollista voimaa (ks. Kungliga vetenskapsakademiens handlingar, 2. kvartaali 176430) ja kun valtioiden olot ovat muuten yhtäläiset.

Tämän väittämän vahvistaa niin teoria kuin kokemuskin: valtio, jolla on enemmän luonnollista voimaa, voi myydä halvemmilla hinnoilla kuin valtio, jolla tätä luonnollista vaurautta on vähemmän, tunkea sen ulos kaikilta edullisilta kauppapaikoilta ja ulkomaisista liiketoimista, voi toisinaan purjehtia halvemmilla rahtihinnoilla, voi tahallisesti harjoittaa rahtipurjehdusta tai käydä kauppaa omaksi tappiokseen nujertaakseen toisen käsityötuotannon tai pakottaakseen toisen väistymään, voi korruption avulla pakottaa heikomman valtion säätämään kauppaa ja liiketoimintaa koskevia haitallisia säädöksiä, voi ostaa toisen valtion kansalaisia tekemään uutteraa työtä niin omaksi vahingokseen kuin tulevienkin polvien vahingoksi jne. Olemme itse varsin vähän aikaa sitten saaneet tuntuvia kokemuksia siitä, mitä englantilaisten meidän kauppaamme kohtaan tuntemasta kateudesta voi seurata, kun teimme ensimmäisen kauppamatkamme Suratiin.31 Kauppaan koko Euroopassa vaikuttaa nykyisin voimakkaasti kateus: silmät tarkkailevat kaikkialla, eikä mitään tilaisuutta voiton hankkimiseen lyödä laimin. Kilpailija yritetään sen tuhannella keinolla saattaa pakkotilanteeseen ja vaikeuksiin, menekkiä etsitään kaikkialta, ja kyky toimittaa entistä enemmän tavaroita 2 ½ miljoonan ihmisen väkimäärälle on nykyään suuri saavutus valtiolle, joka pystyy tämän edun itselleen hankkimaan. Kauppayhteyksiä solmitaan, jopa soditaan ja tapellaan useimmiten pelkkien kaupallisten tarkoitusten takia. Tällaiseen kaupan henkeen meidän on järkevinä ihmisinä järjestelymme ja säädöksemme sopeutettava eikä suinkaan kiinalaiseen, josta tiedämme vähän ja jonka kanssa olemme vieläkin vähemmän tekemisissä.

23) Kun olot ovat tällaiset, luonnolliselta voimaltaan vähäisempi valtio, jolla ei ole omaa merenkulkua ja joka tarvitsee tuotteita muista, luonnolliselta voimaltaan vahvemmista valtioista tai jolla on omia tuotteita niille myytäväksi, ei voi mitenkään varmasti luottaa siihen, että se saa täytetyksi ulkomaisten tuotteiden tarpeensa tai myydyksi omat tuotteensa eikä myöskään arvioida hintaa, jolla nämä kaupat saattaisivat syntyä, ennen kuin vasta sellaisessa tilanteessa, jossa vahvemmat valtiot eivät voi suunnata kauppamerenkulkunsa61 ylimääräiset tuotteet muihin paremmin tuottaviin paikkoihin, tai kun ne saavat heikommasta ja omaa merenkulkua vailla olevasta valtiosta paremmat hinnat tuontitavaroistaan ja rahdeista kuin mistään muualta tai kun ne voivat pakottaa köyhän valtion myymään tavaransa paluumatkan rahtitavaraksi halvemmalla kuin missään muussa valtiossa.

Tästä saadut sekä runsaat että surkeat kokemukset ovat antaneet herra Forbonnais’lle aiheen tähän merkittävään huomautukseen: Ellei kansa harjoita merenkulkua itse, sen ylijäämätuotteilla ei ole mitään arvoa, ja jos ne jonkin arvon saavat, sen määrää väistämättä se kansanheimo tai kansakunta, joka kuljettaa niitä laivoillaan.32

Tämä on todellinen syy niihin vaikeuksiin, vastoinkäymisiin, ongelmiin ja hirmuisiin kaupalle ja liiketoiminnalle koituneisiin vahinkoihin, joista Ruotsi kärsi Vaasa-suvun kuninkaiden aikoina ja joita nuo viisaat ja isänmaan parasta innokkaasti edistävät kuninkaat eivät pystyneet välttämään eivätkä poistamaan, mikä tapahtui vasta oman merenkulkumme vähittäisen kasvun myötä. Historia todistaa niin selkeästi oikeaksi tämän valtakunnalle ikävän totuuden, ettei sitä voida hetkeäkään epäillä. Mutta siitä, mitä historia ei kerro, todistavat tuon ajan monilukuiset säädökset: oman rahamme halveksimisesta, omien tuotteittemme surkeista hinnoista, ulkomaisten tavaroiden hintojen noususta omien tavaroittemme hintoihin verrattuna jne. ja vieläkin selvemmin elinkeinojen pakkotilanteesta ja siitä pakosta, johon ulkomaalaiset olivat ajaneet elinkeinomme ja kaupankäyntimme. Tämä meni niin pitkälle, että ajauduimme käyttämään epätoivoista keinoa, määräämään asetuksilla kotimaisille ja ulkomaisille tavaroille niiden oikeat hinnat, joita kunnioitettiin ja noudatettiin kaupassamme oman merenkulkumme laajuuden mukaisesti eli ei lainkaan. Mikään muu ei silloin olisi voinut taivuttaa ulkomaalaisia kohtuullisuuteen meitä kohtaan kuin oman merenkulkuelinkeinon luominen. Sellaisen hankkeen toteuttaminen ei kuitenkaan käy käden käänteessä, ja sillä on paljon enemmän merkitystä kuin Lähteen kirjoittaja haluaa ymmärtää tai pystyy ymmärtämään.

Jos nyt ikään kuin vaihteen vuoksi lyötäisiin merenkulkumme matalaksi, seurauksena olisi vain tämän valtakuntaparan saattaminen tilaan, jossa se ei saisi omia tuotteitaan myydyksi eikä välttämättömyystavaroitaan62 tuoduksi maahan muuten kuin maksamalla ulkomaisista tavaroista tai rahdeista korkeampaa hintaa kuin mikään muu valtio, ja myymällä omat tuotteemme halvimpaan hintaan eli halvemmalla kuin mikään muu valtio. Niinpä emme sen jälkeen voisi käydä kauppaa muuten kuin

ensiksi: tuottamalla mitä tuntuvinta vahinkoa kansakunnalle (kohta 23) ja

toiseksi: menettämällä mitä ikävimmällä tavalla luonnollista voimaamme (kohta 12).

Nämä molemmat ahdistavat seikat tietysti heikentäisivät valtiotamme ajan mittaan siinä määrin, että meistä tulisi uusi esimerkkitapaus vahvistukseksi herra Forbonnais’n toteamukselle: Kansa menettää huomaamatta kauppansa käsistään, ellei se yritä kaupankäynnissä tehdä kaikkea minkä se voi.33

24) Näiden vaaratilanteiden välttämiseksi ovat valistuneet ja asioitaan huolellisesti hoitavat valtiot aina ponnistelleet harjoittaakseen merenkulkua itse ja järjestääkseen toimivaan kuntoon oman merenkulkunsa, maksoi mitä maksoi.

25) Koska valtion merenkulku ei kuitenkaan voi kehittyä voimakkaammaksi ja vauraammaksi kuin valtion luonnollinen voima sallii, heikommat valtiot eivät voi harjoittaa eivätkä ylläpitää omaa merenkulkuaan vahvempien valtioiden kilpailua vastaan omilla luonnollisilla voimillaan ilman valtiovallan apua.

Edellä mainitun asian vahvistaa myös herra Forbonnais esittäessään tämän kannanoton: Edellä mainitun perustotuuden nojalla voidaan päätellä, että maanviljely ja käsityöammatit (travail industrieux) ovat hyvin suunnitellun merenkulun perusta ja liikkeelle paneva voima. Kaikki, mitä ei voida yhdistää edellä mainittujen kahden elinkeinon perusteisiin, vaikuttaa tuhoisasti merenkulkuun aiheuttamalla takaiskuja ja riistää yhteiskunnalta sen todelliset ja suhteelliset hyödyt.34 Ottamalla käyttöön tuoteplakaatin me olemme seuranneet ovelien englantilaisten esimerkkiä: hehän säätivät ensimmäisinä purjehdussäännön (Navigation Act), ja uskallanpa sanoa, että suhteutettuna valtiomme luonnolliseen voimaan kokemuksemme siitä on ollut samanlainen kuin heillä. Olemme siten noudattaneet63 herra Forbonnais’n esittämää periaatetta: Valtion menestys ja sen hyvinvoinnin säilyttäminen vaatii sitä, ettei valtio koskaan päästä ulkomaalaisia kilpailuun (concurrence) sen oman merenkulun kanssa sen paremmin tuonti- kuin vientikaupassakaan.35

26) Valtiovallan toimet merenkulkumme tukemiseksi eivät sisällä minkäänlaista muiden valtioiden merenkululle asetettua pakkoa tai rasitetta, vaan ainoastaan ehtoja ja varauksia.

27) Ulkomaalaisten kaupankäynti meidän kanssamme on vapaata tietyin ehdoin aivan samoin kuin meidän laivamme ovat vapaita Englannin satamissa tietyin ehdoin. Ja kuten aina laillisen vapauden vallitessa Ruotsin kruunun alamainen on vapaa toimiessaan sillä tavalla kuin laki sallii hänen omasta tahdostaan toimia. Jumala meitä varjelkoon rajattomalta vapaudelta, olkoonpa kyseessä mikä elinkeino tai ammatti tahansa. Niinpä ulkomaalaisten kauppa on meidänkin maassamme vapaata. Espanjalaiset ja portugalilaiset ovat tervetulleita luoksemme suolalasteineen, englantilaiset samoin tuodessaan oman maansa tuotteita. Kuitenkin se tarpeellinen varaus, että minkään maan kauppamiehet eivät saa tuoda tänne muita kuin oman maansa tuotteita, on antanut omalle merenkulullemme tilaisuuden kasvaa ja laajentua. Ulkomaalaisten laivoille, tavaroille ja ulkomaiden ihmisille ei maassamme ole asetettu mitään pakollisia rajoituksia eikä ylimääräisiä maksuja sen enempää kuin muut kansakunnat asettavat meidän laivoillemme, kun nämä saapuvat niiden satamiin tai lähtevät niistä. Jos näin ollen meille välttämättömien ulkomaisten tavaroiden hinnat joskus nousisivat niin korkealle tasolle, että ne oikeuttaisivat sen metelin ja hätähuudon, jonka Lähteen kirjoittaja on nostanut, meillä käytössä oleva tuoteplakaatti ei vie yhdeltäkään ulkomaalaiselta oikeutta tulla tänne ja pudottaa näitä hintoja, kunhan kukin tuo vain oman maansa tuotteita. Ne seikat, joiden Lähteen kirjoittaja selittää estävän ulkomaalaisia tuollaisessa tapauksessa saapumasta tänne, ovat niin vähäpätöisiä, että voi selvästi nähdä, ettei hän ole kauppamiehiä. Mikä estää ulkomaalaisia lastaamasta laivoihinsa suolaa, viiniä ja kappaletavaraa myydäkseen ne täällä aivan samoin kuin me voimme missä tahansa valtiossa lastata laivoihimme sen tuotteita, etenkin kun Euroopan valtioiden siirtomaidenkin tuotteet määritellään emämaan tuotteiksi, heti kun omassa maassamme näiden tavaroiden hinnat ovat nousseet64 niin korkeiksi, että se kannattaa? Kun he ovat tulleet tänne, miksi he eivät voi ottaa laivojensa lastiksi rautaa, tervaa, lautoja jne. aivan kuten mekin lastaamme niitä laivoihimme?

28) Tällä tavalla meillä on, Jumalan avulla, tätä viisasta ja mitä hyödyllisintä säädöstä käyttäen aina tilaisuus selviytyä niistä vastoinkäymisistä, joita sodat, merivahingot, katovuodet ja muut onnettomuudet voisivat muuten meille aiheuttaa. Jos kuitenkin jokin erityinen vastoinkäyminen sattuisi näissä asioissa joskus osumaan kohdallemme, voitaisiin se tavaralaji, josta on puutetta, vapauttaa lyhyeksi ajaksi tuoteplakaatin asettamista rajoituksista, mikä ei ole mitenkään merkillinen operaatio eikä mitenkään osoita tuoteplakaattia vahingolliseksi. Englannissa kuuluu aina olleen periaatteena, että heti kun jostakin tavarasta on tullut pulaa mistä syystä tahansa eikä ole voitu toivoa omien kansalaisten pystyvän tuomaan sitä maahan niin paljon kuin tarve vaatii, he ovat poistaneet tämän tavaran purjehdussääntönsä alaisuudesta lyhyeksi ajaksi ja siten avanneet hiukan tätä kaupan patoluukkua saadakseen sen määrän tavaraa kuin ovat tarvinneet, mutta he ovat ymmärtäneet aina sulkea luukun huolellisesti uudelleen heti kun puutteesta on päästy. Koskaan ei ole kuultu, että he olisivat ikinä pohtineet kysymystä, pitäisikö heidän purkaa tämä pato.

29) Tuoteplakaatin ansiosta merenkulkumme on jo kohonnut tasolle, jolle se ei ole koskaan aikaisemmin yltänyt.

Jos jokin muu säädös olisi pystynyt edistämään merenkulkumme kasvua niin merkittävästi kuin olemme nyt 40 vuoden aikana saaneet havaita, se olisi varmasti säädetty joko aikaisemmin tai samaan aikaan, kun kauppalaivastomme alkoi kasvaa. Aikaisemmin se ei olisi voinut tapahtua, koska kauppalaivastomme ei voida sanoa kasvaneen, ennen kuin sen kasvu todella alkoi. Siispä tällaisen säädöksen olisi pitänyt tulla voimaan samaan aikaan, kun kauppalaivastomme alkoi poikkeuksellisesti kasvaa. Tämä kasvu kuitenkin alkoi tuoteplakaatin tullessa voimaan. Siispä tuollaisen säädöksen olisi pitänyt tulla voimaan suunnilleen vuonna 1724. Siihen aikaan ei kuitenkaan mitään tuollaista säädöstä ilmaantunut, ellei kirjoittaja pidä sellaisena säädöstä, jolla65 lopetettiin Ranskasta saapuvien laivojen karanteeni, millä ei kylläkään ole mitään tekemistä kauppajärjestelmän kanssa. Siispä tuoteplakaatti on oikea syy sekä laivojen määrän kasvuun että merenkulkumme laajenemiseen viime vuo­sina.

Muista todisteista, jotka osoittavat tuoteplakaatin vaikutuksen merenkulkumme kehitykseen, tämäkin on sangen selvä: vaikka edesmenneet ja isänmaan etua uutterasti ajaneet Vaasa-suvun kuninkaamme pyrkivät hyvin huolekkaasti edistämään omaa merenkulkuamme ja yrittivät kehittää sille jonkinmoisia voimia, tulos ei kuitenkaan vastannut heidän ponnistelujaan, minkä heidän tuon tuostakin antamansa säädökset osoittavat enemmän kuin riittävästi. Sen olisi kuitenkin pitänyt onnistua paljon paremmin kuin meidän aikanamme, jos arvoimme asiaa sen luonteen mukaan. Olihan Ruotsilla noiden kuninkaiden hallituskausina kaikesta päätellen paljon enemmän tavaroita ulkomaalaisille myytäväksi kuin 1720-luvulla 20-vuoden ajan väestöä harventaneen sodan jälkeen, kun otetaan huomioon vuorityömme noina aikoi­na nykyistä runsaampi tuotanto sekä elintarvikkeemme, joita silloin vietiin maasta varsin suuria määriä. Vaikka sekä nuo, oman aikansa mitoilla arvioituina mitä valistuneimmat hallitsijat että etenkin kuningas Kaarle XI ponnistelivat lisätäkseen vientitavaroittemme määrää elinkeinojemme tilaa kohentamalla, he eivät pystyneet saamaan merenkulkuamme toimintakykyiseksi. Niinpä varmana tietona kerrotaan, että korkeimmin kunnioitettu kuningas Kaarle XI joutui kerran turvautumaan kruunun aluksiin lähettäessään viljaa Pohjanmeren satamiin. Miten siis voidaan kohtuudella pitää mahdollisena, että olisimme 40 viime vuoden aikana ja Ruotsin varmaankin kaikkien aikojen raskaimman, lähes koko miespuolisen väestön poispyyhkäisseen sodan jälkeen pystyneet omien luonnollisten voimiemme varassa ilman valtiovallan mitään erityistä toimenpidettä kasvattamaan kauppalaivastomme 113 aluksesta 747 alukseen?

30) Suurin osa tuonti- ja vientitavaroistamme kuljetetaan nykyisin omilla laivoilla, minkä niiden määrän kasvu vahvistaa, eikä määrä olisi kasvanut ilman tilaisuuksia käyttää niitä rahtiliikenteeseen ja omien tavaroittemme kuljettamiseen.66

Millaista voittoa ja millaisia säästöjä valtakunnalle oma merenkulku tuottaneekin, nyt ei liene missään tapauksessa oikea aika luovuttaa siitä pienintäkään osaa ulkomaalaisille. Minkä vuoksi sitten nykyisinä vaikeina aikoina ja täysipainoisen rahan ankaran puutteen vallitessa, ja kun yleisesti pelätään alijäämäistä kauppatasetta, suositellaan järjestelyä, joka päivänselvästi riistäisi valtakunnalta merkittävän rahasumman ja veisi meiltä ikiajoiksi kyvyn seisoa omilla jaloillamme liiketoimissamme. Se on niin tyly maan ja valtakunnan edun vastainen teko, ettei Ruotsin historiassa liene, Jumalan kiitos, montakaan esimerkkitapausta sellaisesta.

Suom. Heikki Eskelinen
  1. yksityiselle henkilölle, korporaatiolle, säädylle, kaupungille tai maakunnalle myönnetty erioikeus suorittaa tiettyjä viranomaistoimia kyseisellä alueella
  2. Väärinkäytösten lähteen ... epävarmaan asiaan.: lainaus Montesquieun Lakien henki -teoksesta, De l’esprit des loix, Nouvelle edition, Tome second, Amsterdam & Leipzig 1763, s. 331
  3. Jokainen kansakunta ... kilpailijoidensa eduksi.: lainaus François Véron Duverger de Forbonnais’n teoksesta Élémens du commerce, vol. 1, (1754), s. 317.
  4. Kungliga ... 1764: Edvard Fredric Runebergin kirjoitus ”Om Svea rikes folknummer och naturliga styrka”, Kungl. vetenskapsakademiens handlingar 1764, s. 104.
  5. Ruotsi yritti vuosina 1760–1762 perustaa kauppa-aseman Suratiin Intian länsirannikolle, mutta hanke kaatui englantilaisten vastustukseen.
  6. Ellei kansa harjoita ... niitä laivoillaan.: lainaus Forbonnais’n teoksesta Élémens du commerce (1754), s. 318
  7. Kansa menettää ... minkä se voi.: lainaus Élémens du commerce -teoksesta, s. 44
  8. Edellä mainitun ... ja suhteelliset hyödyt.: lainaus Élémens du commerce -teoksesta, s. 318
  9. Valtion menestys ... tuonti- kuin vientikaupassakaan.: lainaus Élémens du commerce -teoksesta, s. 324

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen dokumentti:

Seuraava dokumentti: Lewenhaupt, Charles Emil, Neljätoista Valtakunnan heikkouden lähdettä koskevaa kysymystä maisteri Anders Chydeniukselle