52
§. 54.
Sluteligen föregifwes, at Öster- och Wästerbotniske Städerna, redan förr detta äga alt hwad de genom Stappel-Rätten för sig söka, nämligen, at i anledning af Kongl. Förordningen af 17241 obehindrade deltaga uti Utlänsk Sjöfart.
Det bör ingen i wåra tider mer täncka, at det derföre låter göra sig, emedan en Kongl. Förordning gifwit frihet dertil. Jag wågar mig derföre at påstå Norrbotningarne intet äga den frihet, som de kunde och borde i denna del. Förut är anfördt, huru Norrbotningarna, oacktadt alt bemödande, ej fått lösa sig någon Stappel-plats i Stockholm, der de fått göra uplag af sina waror för egen räkning.
Efter Stappel-ordningen måste Waran stapplas up, men ställe der det får ske, lemnas intet. Det är lofgifwit för Norrbotningen, at genom Stockholm få idka Utlänsk Sjöfart, allenast han Stapplar up i Stockholm sina waror, annars intet. Nu får han intet Stappla dem på jorden, broar eller Bärg, derföre måste det ske i Luften, hwilket är omöjeligit. Det återstår således intet annat, än at sälja waran först til Stockholms-boen. Då har han Bärg och Bryggor nog, men ej förr. Och hwad en eller annan för en liten Skeps andel, genom sina wänner kunnat i denna del njuta någon förmån, det kan eller bör aldrig tilräknas Öster- och Wästerbotns Städer igemen. Det är et särskilt Beneficium2, som ock torde wara wäl betalt.
Widare, om det än ägde fri Stappel i Stockholm, så är det dock för kostsamt. I 21. §. är redan å daga lagt, at denna afwäg jämte Ut- och Inlastningen i det aldraminsta förtärer 2 proCent af Skepp och Gods, förnöter 20 a 30 dagar, som för en Sjöman will säga mycket, och likwäl icke ens förbättrar waran. Kan nu någon säga, at et Skepp, som går genom dessa omkostningar och drögsmål, utan sin egen ringaste nytta, ändå äger alla önskeliga fördelar? Kan någon öf53wertalas at tro, det 2 proCents besparing af hela Capitalet och 20 dagars försprång i Sjön för en Handlande, är honom til als ingen nytta?
Sist yrkar jag derpå, om ingendera af åfwannämde hinder låge dem i wägen, kan likwäl denna frihet intet gagna dem, så länge de måste reda i lag3 med Stockholms Handlande.
Dertil äro i synnerhet fyra wigtiga orsaker, 1:o äro Stockholms, och Öster- och Wästerbotns Handlande af contraira4 interessen. Ty ju mera Norrbotningarna hafwa framgång i sin Utrikes Sjöfart, ju mera sloge de sig derpå, och ju större förmoner wunne de derigenom. Stockholms-boen såge åter sig i samma mon, som de andras Utlänska Handel tiltoge, wara præjudicerad5 i sina härtils ensamt besutna fördelar. Kan denna præjudice6 intet hindras genom Lagarna, så måste det ske derigenom, at deras Utländska Handel blir wåra Norrlänningar mera kostsam än indräcktig7; ty då ledsna de snart. Om detta wärckeligen sker, eller huruledes, det befattar jag mig intet med. Nog af, at interesset så fordrar det.
2:o Äro Norrbotningarna för långt skilde ifrån Hufwud-Rederiet, när något wigtigt skal företagas. Det gör emellertid, som det finner bäst i Stockholm och den aflägsne Reddaren sitter i mörcker om många händelser, hwarföre den 3:dje orsaken är okunnoghet.
Få äro nu kunnoga om Waror, Mynt, Wärde, Hamnar, interessen, Mått, Wigt etc. Han slipper lättast då han liter på andra. Intet har han Utländska Correspondenter, och intet angående den saken, någon annan i Stockholm, som honom underrättar, än dem, som äro hans Med-Redare, som med honom hafwa stridigt interesse. Han måste således til större delen hålla til godo, hwad honom berättas och upgifwes.54
För det 4:de äro Norrbotningarna nu icke så förmögna at reda i lag med så mägtiga, som de andra äro i rikedom och styrcka. De swaga nyttja ofta de förmögnares förlager, och sätta sig derigenom i obligation8 och skattskyldighet hos de andra. Detta är en omständighet af så stor wigt, at den som försummar, at ställa sin förmögenhet med sina Med-interessenter på wågskålen, han hazarderar sin timmeliga9 wälfärd för mycket.
Mig rinner i hogen, huru Lejonet bytte rofwet mellan sig och de smärre djuren10. Ingen råder sin wän at plåcka Körsbär med stora Herrar11, och har jag märckt at den planta, som står för när til den större, hindras i sin tilwäxt.
Öster- och Wästerbotningarna hafwa derföre litet warit hogade för denna slags Sjöfart. Få hafwa gjordt försök, men än färre funnit sin räkning12 derwid.
Denna frihet, är således förringa at kunna smickra dem med. Med blåtta ord eller löften kunna de intet ställas tilfreds, och än mindre med ljufwa inbillningar. Wore sjukdomen en phantasie, så stode den genom en rörande föreställning om wår sälla frihet och wälmåga, at bäst botas, men nu när wärck och wedermöda plåga oss, bojorna, som wi bära, ses af alla midt om ljusa dagen, och olyckan står oss på Medarna13, så är det fåfängt at Predika om frid förr än banden lossas.
52
§ 54
Lopuksi esitetään, että Pohjanmaan ja Länsipohjan kaupungeilla on jo ennestään kaikki se mitä ne tavoittelevat tapulioikeuksilla, ne saavat näet vuoden 1724 kuninkaallisen asetuksen14 perusteella olla esteettä mukana ulkomaille suuntautuvassa merenkulussa.
Kenenkään ei pidä meidän aikanamme enää ajatella, että tämä olisi mahdollista, koska kuninkaallinen asetus on antanut siihen luvan. Uskallan siis väittää, ettei norrbottenilaisilla ole sitä vapautta, joka heillä tässä tapauksessa voisi ja pitäisi olla. Edellä on todettu, etteivät norrbottenilaiset ole kaikista yrityksistään huolimatta saaneet lunastaa Tukholmasta varastointipaikkaa, jossa he voisivat säilyttää tavaroitaan omaan laskuunsa.
Tapulijärjestyksen mukaan tavarat on varastoitava, mutta varastointipaikkaa ei myönnetä. Norrbottenilaisten sallitaan harjoittaa ulkomaille suuntautuvaa merenkulkua vain sillä ehdolla, että he varastoivat tavaransa Tukholmaan. He eivät saa nyt varastoida tavaroitaan siellä maalle, laitureille tai kallioille, joten varaston on kai oltava ilmassa, mikä on mahdotonta. Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin myydä tavara ensin tukholmalaiselle. Silloin kallioita ja laitureita kyllä riittää, mutta ei ennen. Jos joku on voinut pienestä osuudestaan laivaan tässä asiassa saada jotain etua ystäviensä avulla, sitä ei voi eikä pidä koskaan laskea Pohjanmaan ja Länsipohjan kaupunkien yleiseksi eduksi. Se etu on erityinen ja siitä maksettaneen myös hyvin.
Vaikka tavarat voisikin varastoida vapaasti Tukholmassa, se tulisi liian kalliiksi. Pykälässä 21 on jo selvitetty, että poikkeaminen Tukholmaan yhdessä purkamisen ja lastauksen kanssa maksaa vähintään 2 prosenttia laivan ja lastin arvosta ja vie 20–30 päivää, mikä merkitsee merimiehelle paljon eikä mitenkään paranna tavaroiden laatua. Voiko joku väittää, että laivalla on kaikki edut mitä toivoa sopii, kun sen pitää selviytyä kaikista näistä kustannuksista ja viivytyksistä hyötymättä itse mitään? Saadaanko joku uskomaan,53 ettei 2 prosentin säästö koko pääomasta ja 20 päivää lyhyempi purjehdusaika hyödytä mitenkään kauppiasta?
Lopuksi sanottakoon, että vaikka mikään edellä mainituista esteistä ei olisi tiellä, vapaus ei silti hyödyttäisi norrbottenilaisia niin kauan kuin he joutuvat varustamaan laivoja yhdessä tukholmalaisten kanssa.
Tähän on erityisesti neljä tärkeää syytä. Ensinnäkin Tukholman kauppiaiden ja Pohjanmaan ja Länsipohjan kauppiaiden edut ovat vastakkaiset. Mitä enemmän norrbottenilaiset menestyvät ulkomaanpurjehduksessaan, sitä enemmän he laajentavat sitä ja sitä suurempia etuja saavat. Samassa määrin kuin toisten ulkomaankauppa kasvaisi, tukholmalaiset katsoisivat menettävänsä etuja, joita he ovat siihen asti yksin nauttineet. Ellei tätä haittaa voi estää laeilla, sitten se on hoidettava niin, että ulkomaankauppa tehdään norrbottenilaisille pikemminkin tappiolliseksi kuin tuottoisaksi, jolloin he kyllästyvät nopeasti. En puutu lainkaan siihen, tapahtuuko näin todella tai miten se tapahtuu. Riittää että tukholmalaisten edut vaativat sitä.
Toiseksi norrbottenilaiset ovat liian etäällä päävarustajasta silloin kun jotain merkityksellistä pitää saada aikaan. Päävarustaja tekee Tukholmassa niin kuin parhaaksi katsoo, eikä kaukana kyyhöttävä laivanvarustaja saa tietää monistakaan tapauksista, joten kolmas syy on siis tiedon puute.
Vain harvat ovat nyt perillä tavaroista, rahoista, hinnoista, satamista, koroista, mitoista, painoista jne. Niistä selviää helpoimmin luottamalla toisiin. Norrbottenilaisella ei ole ulkomaista kirjeenvaihtoa eikä liioin Tukholmassa ketään muuta, jolta saisi siihen liittyvää tietoa, paitsi ne laivanvarustajat, joiden kanssa hän on yhteistyössä ja joiden kanssa hänen etunsa siis menevät ristiin. Näin ollen hänen on tyydyttävä enimmäkseen siihen mitä hänelle kerrotaan ja ilmoitetaan.54
Neljänneksi norrbottenilaiset eivät kerta kaikkiaan kykene varustamaan laivoja todella rikkaiden ja mahtavien kanssa. Heikot käyttävät usein varakkaampien pääomia, ja he jäävät siten kiitollisuudenvelkaan ja maksuvelvollisiksi muita kohtaan. Tämä on niin tärkeä asia, että se joka jättää asettamatta omaisuutensa samaan vaakakuppiin muiden osakkaiden kanssa, saattaa oman ajallisen hyvinvointinsa liian suureen vaaraan.
Mieleeni muistuu, miten leijona jakoi saaliinsa pienempien eläinten kanssa15. Kukaan ei neuvo ystäväänsä lähtemään marjaan suurten herrojen kanssa, ja kasveista olen pannut merkille, että kasvu hidastuu jos aivan lähellä on toinen iso kasvi.
Näistä syistä pohjalaiset ja länsipohjalaiset eivät ole olleet kovin innokkaita ryhtymään tällaiseen merenkulkuun. Vain harvat ovat yrittäneet ja vielä harvemmat todenneet sen kannattavaksi.
Tämä vapaus on niin vähäinen, ettei heitä sillä juuri voi kosiskella. Pelkät sanat tai lupaukset eivät heitä tyydytä ja viehättävät kuvitelmat vielä vähemmän. Liikuttava esitys autuaasta vapaudestamme ja hyvinvoinnistamme olisi parasta lääkettä, jos sairaus olisi vain kuvittelua. Säryt ja vaivat kuitenkin kiusaavat meitä, kantamamme kahleet ovat jokaisen nähtävissä keskellä kirkasta päivää ja onnettomuus on kintereillämme. On siis turha saarnata vapaudesta ennen kuin kahleet riisutaan.
Unfortunately this content isn't available in English
52
§. 54.
Sluteligen föregifwes, at Öster- och Wästerbotniske Städerna, redan förr detta äga alt hwad de genom Stappel-Rätten för sig söka, nämligen, at i anledning af Kongl. Förordningen af 172416 obehindrade deltaga uti Utlänsk Sjöfart.
Det bör ingen i wåra tider mer täncka, at det derföre låter göra sig, emedan en Kongl. Förordning gifwit frihet dertil. Jag wågar mig derföre at påstå Norrbotningarne intet äga den frihet, som de kunde och borde i denna del. Förut är anfördt, huru Norrbotningarna, oacktadt alt bemödande, ej fått lösa sig någon Stappel-plats i Stockholm, der de fått göra uplag af sina waror för egen räkning.
Efter Stappel-ordningen måste Waran stapplas up, men ställe der det får ske, lemnas intet. Det är lofgifwit för Norrbotningen, at genom Stockholm få idka Utlänsk Sjöfart, allenast han Stapplar up i Stockholm sina waror, annars intet. Nu får han intet Stappla dem på jorden, broar eller Bärg, derföre måste det ske i Luften, hwilket är omöjeligit. Det återstår således intet annat, än at sälja waran först til Stockholms-boen. Då har han Bärg och Bryggor nog, men ej förr. Och hwad en eller annan för en liten Skeps andel, genom sina wänner kunnat i denna del njuta någon förmån, det kan eller bör aldrig tilräknas Öster- och Wästerbotns Städer igemen. Det är et särskilt Beneficium17, som ock torde wara wäl betalt.
Widare, om det än ägde fri Stappel i Stockholm, så är det dock för kostsamt. I 21. §. är redan å daga lagt, at denna afwäg jämte Ut- och Inlastningen i det aldraminsta förtärer 2 proCent af Skepp och Gods, förnöter 20 a 30 dagar, som för en Sjöman will säga mycket, och likwäl icke ens förbättrar waran. Kan nu någon säga, at et Skepp, som går genom dessa omkostningar och drögsmål, utan sin egen ringaste nytta, ändå äger alla önskeliga fördelar? Kan någon öf53wertalas at tro, det 2 proCents besparing af hela Capitalet och 20 dagars försprång i Sjön för en Handlande, är honom til als ingen nytta?
Sist yrkar jag derpå, om ingendera af åfwannämde hinder låge dem i wägen, kan likwäl denna frihet intet gagna dem, så länge de måste reda i lag18 med Stockholms Handlande.
Dertil äro i synnerhet fyra wigtiga orsaker, 1:o äro Stockholms, och Öster- och Wästerbotns Handlande af contraira19 interessen. Ty ju mera Norrbotningarna hafwa framgång i sin Utrikes Sjöfart, ju mera sloge de sig derpå, och ju större förmoner wunne de derigenom. Stockholms-boen såge åter sig i samma mon, som de andras Utlänska Handel tiltoge, wara præjudicerad20 i sina härtils ensamt besutna fördelar. Kan denna præjudice21 intet hindras genom Lagarna, så måste det ske derigenom, at deras Utländska Handel blir wåra Norrlänningar mera kostsam än indräcktig22; ty då ledsna de snart. Om detta wärckeligen sker, eller huruledes, det befattar jag mig intet med. Nog af, at interesset så fordrar det.
2:o Äro Norrbotningarna för långt skilde ifrån Hufwud-Rederiet, när något wigtigt skal företagas. Det gör emellertid, som det finner bäst i Stockholm och den aflägsne Reddaren sitter i mörcker om många händelser, hwarföre den 3:dje orsaken är okunnoghet.
Få äro nu kunnoga om Waror, Mynt, Wärde, Hamnar, interessen, Mått, Wigt etc. Han slipper lättast då han liter på andra. Intet har han Utländska Correspondenter, och intet angående den saken, någon annan i Stockholm, som honom underrättar, än dem, som äro hans Med-Redare, som med honom hafwa stridigt interesse. Han måste således til större delen hålla til godo, hwad honom berättas och upgifwes.54
För det 4:de äro Norrbotningarna nu icke så förmögna at reda i lag med så mägtiga, som de andra äro i rikedom och styrcka. De swaga nyttja ofta de förmögnares förlager, och sätta sig derigenom i obligation23 och skattskyldighet hos de andra. Detta är en omständighet af så stor wigt, at den som försummar, at ställa sin förmögenhet med sina Med-interessenter på wågskålen, han hazarderar sin timmeliga24 wälfärd för mycket.
Mig rinner i hogen, huru Lejonet bytte rofwet mellan sig och de smärre djuren25. Ingen råder sin wän at plåcka Körsbär med stora Herrar26, och har jag märckt at den planta, som står för när til den större, hindras i sin tilwäxt.
Öster- och Wästerbotningarna hafwa derföre litet warit hogade för denna slags Sjöfart. Få hafwa gjordt försök, men än färre funnit sin räkning27 derwid.
Denna frihet, är således förringa at kunna smickra dem med. Med blåtta ord eller löften kunna de intet ställas tilfreds, och än mindre med ljufwa inbillningar. Wore sjukdomen en phantasie, så stode den genom en rörande föreställning om wår sälla frihet och wälmåga, at bäst botas, men nu när wärck och wedermöda plåga oss, bojorna, som wi bära, ses af alla midt om ljusa dagen, och olyckan står oss på Medarna28, så är det fåfängt at Predika om frid förr än banden lossas.
52
§ 54
Lopuksi esitetään, että Pohjanmaan ja Länsipohjan kaupungeilla on jo ennestään kaikki se mitä ne tavoittelevat tapulioikeuksilla, ne saavat näet vuoden 1724 kuninkaallisen asetuksen29 perusteella olla esteettä mukana ulkomaille suuntautuvassa merenkulussa.
Kenenkään ei pidä meidän aikanamme enää ajatella, että tämä olisi mahdollista, koska kuninkaallinen asetus on antanut siihen luvan. Uskallan siis väittää, ettei norrbottenilaisilla ole sitä vapautta, joka heillä tässä tapauksessa voisi ja pitäisi olla. Edellä on todettu, etteivät norrbottenilaiset ole kaikista yrityksistään huolimatta saaneet lunastaa Tukholmasta varastointipaikkaa, jossa he voisivat säilyttää tavaroitaan omaan laskuunsa.
Tapulijärjestyksen mukaan tavarat on varastoitava, mutta varastointipaikkaa ei myönnetä. Norrbottenilaisten sallitaan harjoittaa ulkomaille suuntautuvaa merenkulkua vain sillä ehdolla, että he varastoivat tavaransa Tukholmaan. He eivät saa nyt varastoida tavaroitaan siellä maalle, laitureille tai kallioille, joten varaston on kai oltava ilmassa, mikä on mahdotonta. Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin myydä tavara ensin tukholmalaiselle. Silloin kallioita ja laitureita kyllä riittää, mutta ei ennen. Jos joku on voinut pienestä osuudestaan laivaan tässä asiassa saada jotain etua ystäviensä avulla, sitä ei voi eikä pidä koskaan laskea Pohjanmaan ja Länsipohjan kaupunkien yleiseksi eduksi. Se etu on erityinen ja siitä maksettaneen myös hyvin.
Vaikka tavarat voisikin varastoida vapaasti Tukholmassa, se tulisi liian kalliiksi. Pykälässä 21 on jo selvitetty, että poikkeaminen Tukholmaan yhdessä purkamisen ja lastauksen kanssa maksaa vähintään 2 prosenttia laivan ja lastin arvosta ja vie 20–30 päivää, mikä merkitsee merimiehelle paljon eikä mitenkään paranna tavaroiden laatua. Voiko joku väittää, että laivalla on kaikki edut mitä toivoa sopii, kun sen pitää selviytyä kaikista näistä kustannuksista ja viivytyksistä hyötymättä itse mitään? Saadaanko joku uskomaan,53 ettei 2 prosentin säästö koko pääomasta ja 20 päivää lyhyempi purjehdusaika hyödytä mitenkään kauppiasta?
Lopuksi sanottakoon, että vaikka mikään edellä mainituista esteistä ei olisi tiellä, vapaus ei silti hyödyttäisi norrbottenilaisia niin kauan kuin he joutuvat varustamaan laivoja yhdessä tukholmalaisten kanssa.
Tähän on erityisesti neljä tärkeää syytä. Ensinnäkin Tukholman kauppiaiden ja Pohjanmaan ja Länsipohjan kauppiaiden edut ovat vastakkaiset. Mitä enemmän norrbottenilaiset menestyvät ulkomaanpurjehduksessaan, sitä enemmän he laajentavat sitä ja sitä suurempia etuja saavat. Samassa määrin kuin toisten ulkomaankauppa kasvaisi, tukholmalaiset katsoisivat menettävänsä etuja, joita he ovat siihen asti yksin nauttineet. Ellei tätä haittaa voi estää laeilla, sitten se on hoidettava niin, että ulkomaankauppa tehdään norrbottenilaisille pikemminkin tappiolliseksi kuin tuottoisaksi, jolloin he kyllästyvät nopeasti. En puutu lainkaan siihen, tapahtuuko näin todella tai miten se tapahtuu. Riittää että tukholmalaisten edut vaativat sitä.
Toiseksi norrbottenilaiset ovat liian etäällä päävarustajasta silloin kun jotain merkityksellistä pitää saada aikaan. Päävarustaja tekee Tukholmassa niin kuin parhaaksi katsoo, eikä kaukana kyyhöttävä laivanvarustaja saa tietää monistakaan tapauksista, joten kolmas syy on siis tiedon puute.
Vain harvat ovat nyt perillä tavaroista, rahoista, hinnoista, satamista, koroista, mitoista, painoista jne. Niistä selviää helpoimmin luottamalla toisiin. Norrbottenilaisella ei ole ulkomaista kirjeenvaihtoa eikä liioin Tukholmassa ketään muuta, jolta saisi siihen liittyvää tietoa, paitsi ne laivanvarustajat, joiden kanssa hän on yhteistyössä ja joiden kanssa hänen etunsa siis menevät ristiin. Näin ollen hänen on tyydyttävä enimmäkseen siihen mitä hänelle kerrotaan ja ilmoitetaan.54
Neljänneksi norrbottenilaiset eivät kerta kaikkiaan kykene varustamaan laivoja todella rikkaiden ja mahtavien kanssa. Heikot käyttävät usein varakkaampien pääomia, ja he jäävät siten kiitollisuudenvelkaan ja maksuvelvollisiksi muita kohtaan. Tämä on niin tärkeä asia, että se joka jättää asettamatta omaisuutensa samaan vaakakuppiin muiden osakkaiden kanssa, saattaa oman ajallisen hyvinvointinsa liian suureen vaaraan.
Mieleeni muistuu, miten leijona jakoi saaliinsa pienempien eläinten kanssa30. Kukaan ei neuvo ystäväänsä lähtemään marjaan suurten herrojen kanssa, ja kasveista olen pannut merkille, että kasvu hidastuu jos aivan lähellä on toinen iso kasvi.
Näistä syistä pohjalaiset ja länsipohjalaiset eivät ole olleet kovin innokkaita ryhtymään tällaiseen merenkulkuun. Vain harvat ovat yrittäneet ja vielä harvemmat todenneet sen kannattavaksi.
Tämä vapaus on niin vähäinen, ettei heitä sillä juuri voi kosiskella. Pelkät sanat tai lupaukset eivät heitä tyydytä ja viehättävät kuvitelmat vielä vähemmän. Liikuttava esitys autuaasta vapaudestamme ja hyvinvoinnistamme olisi parasta lääkettä, jos sairaus olisi vain kuvittelua. Säryt ja vaivat kuitenkin kiusaavat meitä, kantamamme kahleet ovat jokaisen nähtävissä keskellä kirkasta päivää ja onnettomuus on kintereillämme. On siis turha saarnata vapaudesta ennen kuin kahleet riisutaan.
Unfortunately this content isn't available in English
Previous Section: Purjehdusvapaus, § 53
Next Section: Purjehdusvapaus, § 55
Places: Västerbotten Ostrobothnia Stockholm
Names: Aisopos
Biblical references:
Subjects: