Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Hyväntahtoinen vastaus

Previous Section:

Next Section:

Font size: A A A A


Viewing Options:

Unfortunately this content isn't available in English
Original language

När Riksens Höglofl. Ständers Tjänste-Betänkande vid 1756 års Riksdag utkom, voro månge som undrade, hvarföre Präste-Ämbeten voro därifrån aldeles undantagne, då likväl olikheten uti de principer, som ännu följas vid förslagers uprättande til lediga Präste-Syslor, är så stor och ögonskenlig, som den någonsin varit vid Civile och Militariske Ämbeten, förr än samma Tjänste-Betänkande utkom. Präste Ämbetet är lika vigtigt, ja, vigtigare än mästa delen af alla andra i Riket. Prästerna äro Rikets medlemmar, så väl, som någon annan, och därföre böra njuta lika rättvisa med de öfriga.

Riksens Höglofl. Ständer, voro sannerligen för mycket uplyste, at ej blifva varse så stor olikhet: för ömsinta, at anse den skada för intet betydande, som Fäderneslandet, Församlingen och Religionen härigenom tilfogas, och för ovälduga1, at för några få personers skul lämna saken ohulpen2. And­ra orsaker hafva då hindrat, at lägga handen härvid, dem Auctor til den välmenta frågan3 pag 4 anförer4, hvartil flere kunde läggas, jämväl den, at högsta Magten då ej var öfverho4pad med så otaliga missnögdas klagomål, öfver liden præjudice5 i Prästa- som i de öfriga Ämbeten.

Auctor til nämde fråga, har därföre gjordt stor tjenst, i det han gifvit Allmänheten tilfälle at skärskåda saken.

Den som skulle påstå, at en viss utstakad och ren lag vid Präste-Syslors besättande ej vore nödig, han påstår med det samma, at alla oordenteligheter, som därvid redan förelupit och än någonsin kunna förelöpa, äro allesammans billiga6. Auctor har därom vackert sagt på de förste sidorne, mycket mera kunde därom sägas; men de inkast borde i synnerhet vederläggas, som häremot pläga göras och ovälduga Allmänheten öfvertygas, at alla de, som söka qvarhålla oordning i detta Stånd, äro, antingen mindre eftertänksamma, eller ock utrustade af den anda, som har contrairt7 interesse med detta Ståndets hufvud-sysla.

Min afsigt är nu icke at gå in uti detta ämne, utan tager det för afgjord sak, at efter Präster äro människor, och de som befordra dem också människor, bägge jämväl undersåtare; så böra de ock bägge handteras såsom människor och med-undersåtare, och följakteligen dem imellan vara någon närmare utstakad lag.

Jag vil allenast först yttra de anmärkningar jag gjordt vid Auctors förslager, och sedan gifva vid handen mina egna, samt underkasta dem båda alla välsintas8 granskning.

Pag. 11 påstår Auctor, at vid befordran til de mindre Präste-Lägen­heter9, såsom Adjuncturer10, 5 Collegater11, Sacellanier12, m.f. emedan desse syslor utgöra den lägsta graden, icke tarfvas något nytt Reglemente; utan lämnar Biskop och Consistorium frihet, at efter godtycko, ja, äfven efter det hopp de kunna göra sig om de sökandes värdighet och skickelighet besätta dessa syslor; och inskränker pag. 12 sitt föremål allenast til Pastorater och Missivers13 utfärdande til dem.

Jag finner ingen orsak, hvarföre straxt vid första inträdet til Ämbetet en sådan laglöshet bör tilstädjas14. Hvad följer däraf at de utgöra den lägsta grad? skola de därföre stå under en despotisk magt, at de äro ringa til inkomsten? utgöra icke dessa Ämbeten pluraliteten af Präste-Ståndet? ju ringare de äro, med desto mindre styrka kunna sökanderna påstå sin rätt, och desto ömare af en försigtig Regering handteras.

Här kan Auctors egit raisonnement15 pag. 6.16 lämpas: Biskop och Consistorium böra ju hafva någon grund, hvarföre de befordra den ena för den andra på et sådant förslag. Är den grund begripelig, så kan den ju med ord beskrifvas och med faststälda principer i lag och rätt jämföras, och när annorlunda tilgår, är omdömet egenvilligt17, eller sådant som kränker den rätt, som en Svänsk Man bör äga, och en välgrundad lag honom tillägga kan.

Til sådane syslor anmäla sig gemenligen Nådårs-Präster18, Private Adjuncter19, Philos. Magistri äldre och yngre, Studiosi20 af allehanda omständigheter och åldrar, ofta de, som än äro omyndige: bör, eller kan då intet någon lag stadga, hvilka af dem böra framför andra upföras21? eller bör någon därföre, at han ej förr blifvit befordrad til6 publik sysla22, det han dock ofta efter billigheten bordt, nu ej eller äga därtil den ringaste rättighet? h. e.23 om en mindre förtjent och skickelig en gång är honom föredragen, så skal man ständigt kunna göra det samma, utan alt ansvar. Är det väl billigt, at en, som nyligen kommit från Scholan, ofta i otid24, endast för det Consistoriales25 säga sig anse honom värdigast, och hafva godt hopp om honom, föredrages för den, som längre tid vinlagt sig med mycken kostnad om skickelighet, och verkeligen äger den samma: som med approbation aflagt et eller flere Specimina vid Academien26: som redan någon tid 2, 5, 8, 10 eller 20 år arbetat i Präste-Syslor, eller med Barna-Information27 tjent det allmänna, fast han ej haft hog, lycka och förmåga at vinna Förmännernas goda hopp om sig, och följakteligen förslag och fullmagt28? Härigenom skulle hända, at den som vid första insteget til Ämbetet blifvit en gång med obillighet androm föredragen29, han skulle ock genom detta första steget vinna rättighet, att sedermera, då tjenste-åren ökas, altid lika obilligt blifva befordrad: och den, som från första steget varit verkeligen lidande, skulle ock framgent blifva, utan all uprättelse. Ja, det vore möjeligt, at den som förskaffat sig skickelighet til de vigtigaste och fördelaktigaste syslor, och som, fast utan fullmagt, den han ej kunnat vinna, tjent Allmänheten med information30, eller Församlingen i Präste-Ämbetet, så väl och så länge, som de, hvilka kommit til största Pastorater, likväl icke, för altsammans, finge njuta den hugnad en gång, at blifva Infimus Collega31, eller Sockne-Medhjelpare32.

Dessa påfölgder äro intet blott inbillade möjeligheter, utan äga så mycket mera den största grad af7 probabilitet33 som de med flera tydeliga och landtkunniga exempel34 torde kunna bestyrkas.

Den, som på detta sättet blifver lidande, förtjenar, i mitt tycke, at med största ömhet anses; ty när han, all skickelighet och förtjenst oaktadt, ofta omgifven med stort hushåll, nödgas se sig den ena gången efter den andra, utan ansvar förbigången35, så ställes sannerligen hans dygd och försakelse af det timmeliga36 på det allraäfventyrligaste prof, då hunger och nakenhet börja trycka honom. Men däremot, om alla, som redan kommit til verkelig sysla37, ej blifva så noga efter billigheten befordrade, så kan deras lidande på långt när icke jämföras med de förras; ty desse äro mästadels i det tilstånd, at de kunna lefva något när tarfligen38, om icke rätt så beqvämt och yppigt, som de kunde önska.

Därföre håller jag före, at så framt39 all upmuntran til dygd och skicke­lighet på en gång ej skal slås för hufvudet40, bör vid de ringaste syslors besättande nödvändigt en viss principe antagas.

Pag. 12. föreslår Auctor en indelning på Pastoraterne i 3 lika stora Classer, som sedan tages til grund, hvarefter befordringarna borde ske.

Vid denna delning komma i synnerhet 2:ne omständigheter i consideration41; näml. huruvida den är möjelig? och hvartil den är nyttig?

Här möter först en altför stor svårighet. Classification kan, så mycket jag finner, aldrig på långt när blifva jämn. En altför noga jämkning vore mind­re nödig och aldeles omöjelig. Här8 komme at betraktas 1) inkomsten, 2) beqvämligheten.

Inkomsterna äro 1) tagne på altför olika grund, så at det är mer än svårt at jämföra dem. På ena stället är det en gratial42, på andra en i Lag utsatt rättighet. Tertialen43, som utgör en hufvudsak, är på ena orten ständig, på andra rättar den sig efter årsväxten, och den är ganska oviss. Präste-bolets afkastning svarar somligastädes emot hela öfriga inkomsten: annorstädes är det en utgift at häfda44; at förtiga flere snart45 oräkneliga olikheter. 2) Äro inkomsterna uti samma Pastorat ej alla Decennier lika. Det som för 30, 40 à 50 år var det minsta, kan nu genom population46, folkets idoghet, hemmans-klyfning, friare handel, nya näringar och flere omständigheter vara af de största, och tvärtom. 3) Hvilken skal värdera eller upgifva dem? deras innehafvare äro olika sinte47. Somlige skryta, somlige qvida i otid48. Andra känna ej noga alla fördelar och olägenheter: och dem, som tro sig bäst känna dem, har jag ofta hört disputera om flere 1 000:de daler, ja, ibland halfva summan.

Beqvämligheten gör vidare stor skilnad. Det ena är vidsträckt, med ständiga och besvärliga resor, många kyrkor, 2:ne språk, få präster och en trägen betjäning49, det andra tvärtom. Ena ligger väl til vid kyrka, landsväg och stad, andra äro uppe i ödemarken. Några hafva nödvändig och stor omkostnad och öfverlopp af resande50, andra få knapt se någon främ­mande året om, med flera väl tusende olikheter. Ho51 kan i så skiljaktiga om­ständig­heter classificera dem? gör det en, så finnas hundrade, som ogilla det.9

Därnäst förekommer frågan, hvartil är denna classification nyttig?

Skulle härmed läggas grund til någon rangordning Prästerna imellan, så önskade jag, at de i denna omständighet, utan något sådant reglemente, kunde komma öfverens, efter deras högsta Förmans ord; den som är störst ibland eder, vare allas tjenare52: i synnerhet då de jämföras med hvarandra. Det torde anstå Prästa-Ståndet bäst, at med egit exempel öfvertyga andra, huru stor dårskap rangen är, och at man hos oss, så väl som i andra länder, kan i sällskap bibehålla en billig och christelig ordning, utan at veta af denna inbillade skilnad.

Vore tjenste-sökande därom öfvertygade, at hvar förrättning53 äger väl i sig sitt värde, men hvarken tillägger eller afdrager något för den, som henne förrättar; så tror jag at våra Riksdags-Tidningar54 ej vore, ad tædium usque55, och med så otaliga klagomål öfver præjudicer upfyllte. Hvar och en arbetade då på at blifva hedrad för dygd och kunskap, mindre angelägen om en mager caracter56.

Är afseendet med denna gradation57, at därigenom kunna determinera, hvilken til hvart Pastorat är berättigad at söka, så finner jag icke hvilken därmed är betjent. Om en Pastor vid sitt redan innehafvande Pastorat af 1:sta classen, är nögd at häldre qvarblifva, än för en ringa förmåns skul, med stort hushåll flytta en lång väg, til en främmande ort, där ledigheten58, den han, efter den noga ordningen borde tilträda, yppar sig, mon han därföre skal förlora rättigheten, at vid tilfälle,10 med tiden, söka et Pastorat i 3:dje classen, då han likväl tjänt lika länge, uti lika ansvarigt ämbete, som de, hvilka varit uti den andra classen, allenast med den skilnad, at han vid Pastoratet af 1:sta classen, haft mindre lön och beqvämlighet, än uti den andra. Härigenom skulle de Präster, som äro stadigare til sinnes59, göra alfvare af sitt ämbetes hufvudsak och finna litet nöje uti ofta flyttningar60, blifva tvungne, at göra dem altför täta, från ena orten och församlingen til den andra: til hvad skada för Församlingarna och huru stort hinder för sig sjelfva, uti sitt ämbetes förande til själars salighet, lämnar jag alla dem at döma, som genom Guds nåd sjelfva användt alla sina krafter til detta stora ändamåls vinnande. När Herden känner fåren, fåren honom och det med förtroende til hvarannan, då är en stor sak vunnen, som genom bårtflyttningar blir til intet.

En Präst, som känner sina Åhörares seder, tanke- och lefnads-sätt, kan, snart sagt, när han vil, genom Guds nåd, gripa dem fatt, och taga dem lika som under armarna; men den som däruti är främmande, arbetar ofta med ovisshet och lika som på höft61: jag må ej nämna, hvad uplysning en Präst, som länge arbetar i Församlingen, får genom privata confessioner62 om en stor del af sina Åhörares tilstånd, ofta dem ovetterligen63. Äger han då nog ärfarenhet, försigtighet och nit, så har han en öpning til deras hjärtan, hvarigenom han kan tränga sig in på dem, och under Guds välsignelse göra stor nytta.

Blifva täta ömsningar64 med et visst slags tvång befordrade, är fara värdt, at man med Präste-Syslor torde hinna snart til så långt missbruk, som11 vid Civile och Militariske ej sällan skedt, at man allenast har namn, heder, merit och inkomst, men näppeligen65 sett sin ämbetes-ort.

En mindre olägenhet vore det, at Präste-bolen, som utgöra en god del af Rikets jord, vid så täta ömsningar blefve vanhäfdade66.

Den för lärdom, behagelighet och nit, så allmänt kände Cancell. Er. Pontoppidan67 säger i sitt Coll. Past. Practico. pag. 15368. ”Men uden disse eller desslige särdeles omständigheder (näml. af hvilka sjelfva ämbetet hindras) at söge förflyttelse, og rippe fra eet Sted til det andet, efter egen Letsinnighets, Girigheds eller Hofmodigheds drift, det maa endelig väre langt fra Christi Tieners Sind, som maa nöjes med de närvärende ting, saa länge vilkaarerne ikke ere gandske utaalelige.” Pag. 14. föreslår Auctor, at, på det icke allenast mödosamma tjenster, utan ock utmärkt lärdom måtte jämt belönas, så borde deras tjenste-år fördubblas, som äro i stånd at med approbation sjelf præsidera för en Theologisk Disputation, och gör pag. 18 mot sig sjelf det inkast, at en Prästman, som icke har gåfvan, at i Catheder distingvera sig69, kan i lära och lefverne skaffa långt större nytta, än en annan, som är fallen, at vid Disputationer försvara sig. Et inkast, som icke så lätt är förlagt70. Det bästa, som Auctor til sit försvar anfört, tyckes vara, at någon viss tour71 är bättre än aldeles ingen72. Det medgifver ock jag gärna.

Men om jag i följande gitter73 å daga lägga, at disputerande ej bevisar, det Auctor tror därmed bevisas, at, om det än skulle bevisa, tillägger det dock icke efter billigheten den disputerande den12 förmån, som Auctor til­lägger, och at sådant disputerande vore en öppen väg til mycket ondt; så är ju detta förslaget sådant, som hvarken kan eller bör antagas.

Auctors mening är ju, at disputerande är det bästa sättet, hvarmed en kan visa sin utmärkta lärdom, och vinna den oväldugaste approbation74. Dömme härom alla, som veta huru det går til vid Disputations-Acter. Vet man icke många exempel därpå, at en halflärd, kanske olärd, stått i sin catheder med heder, och en grundfast man75 råkat i förlägenhet. Jag vil ej nämna, om argumenters communicerande och tidens utdragande af opponenter, som favorisera mera, än opponera, med flera rätt nedriga grepp, hvarigenom en olärd kan få öknamn af Apollo76. Lät vara, at sådant ej skulle ske, som dock aldrig är at förmoda, då en så vigtig omständighet, som dubbla meriter77, därpå beror. Vid en Disputations Act kommer dock ej allenast an på at förstå sin sak i grund, det jag håller för samma, som grundelig lärdom, utan jämväl at äga en snar finnings-gåfva78 och en talande tunga. Det är ej nog at kunna Logican79, utan det fordras förnämligast, at snart, och i hast kunna applicera Logiska reglorna til det närvarande, och det är ej dess höfva80, som icke är snarfyndig81, i synnerhet om han saknar dagelig öfning. Genom tvetydiga tale-sätt, falska Syllogismer82 m. m. kan en respondens snart råka i förlägenhet och blifva snärd af en illfundig83 opponens, änskönt84 han in realibus85 kan vara den andras Läromästare. Men at vara genomdrifven och utöfvad86, at i hast utreda det en intrigeur ihopspunnit, lärer ej vara en essentiel egenskap af en Lärd Man. Vore sanningen allenast opponentis87 syftemål och han noga sjelf13mant toge i akt alla regulas disputandi88, så vore saken riktig nog; men så vida det aldrig står at vänta, så måste han af respondens tvingas därtil: och man har sett, at en snabbmunt och ilslug opponens näppeligen af den qvickaste respondens kan hållas i styr. At vara en käck disputator bevisar således, at en är snarfyndig, väl öfvad at munhuggas och har en snäll89 tunga; men ej at han äger grundelig lärdom. De förra äro dels Naturens gåfvor, dels med öfning förvärfvade egenskaper; men det senare fordrar beläsenhet och djup eftertanka.

Den approbation, Auctor föreslår på disputations-acten, förtjenar ock någon upmärksamhet. Efter dess egen principe bör omdömet om ens skickelighet ej vara egenvilligt. Vid disputations-acten skulle Notarien föra protocoll. At uptekna til pappers det andra munrifvas90, låter aldrig väl göra sig, ej heller kan Protocollistens väldughet undvikas. En eller flere Consistoriales skulle ock vara närvarande, på det Consistorium må inhämta, huruvida det aflagda profvet må gillas. Hafva de då icke tilfälle at judicera91 därom efter godtycko? och blir då icke omdömet egenvilligt?

Men lät vara, at den som præsiderat och vunnit approbation, därigenom utvist sin ägande utmärkta lärdom, så frågas ännu, om det är billigt, at han därföre får räkna dubbla tjenste-år och befordras för andra? Jag svarar, nej.

Dubbla tjenste-år måste grunda sig, antingen på dubbel nytta, som man gjort det almänna, eller på dubbel möda man haft, i anseende til andra i lika syslor, som komma at jämföras med hvaran14dra. Här sker ingendera. Skulle än disputerande påstås gagna det allmänna, eller fordra dubbelt besvär, så sker det allenast den gången. Hvad är då orsaken, at han alt ständigt, hela sin lifstid, skal få dubbla år, för en gärning han gjort och et besvär han haft, allenast en gång? äger en, som med approbation disputeradt, skickelighet til det ämbete han förestår, så äga alla andra i lika ämbete det samma; äger han skickelighet til en vigtigare sysla, så bör han därtil befordras, då först, när andra, som jämväl äro skickelige och längre tjent, äro förut befordrade; ty skickelighet och mera förtjänst, bör gälla mera, än skickelighet och mindre förtjänst. Äger han åter en så öfverflödig lärdom, den han ej kan allmänheten til nytta använda, vid et Pastorat af ringare inkomst och beqvämlighet, så lärer han eller icke kunna vid det större och beqvämligare. För den stora lärdom, som man bör föreställa sig hos en sådan man, hvarmed han ej gagnar det allmänna, är det allmänna ej heller honom något skyldig.

Men hvartil gagnar at så på guld-vigt väga Prästernas lärdom, det gör dem allenast upblåsta, som bör förelysa androm, med et ödmjukt Christi sinne, och förestå sitt ämbete med Andans kraft, men ej med konstig92 vishet. Angelägnare är, sedan nödig lärdom är supponerad, fråga efter deras ärfarenhet i ämbetet, som ej vinnes med blott läsning, utan et flitigt och samvets-ömt ämbetes förande. I vår tid, då lärdoms-vägen är på mångt sätt lättad, kan en 16 à 20 års yngling, præsidera med långt större heder, än en 60, 70 års hedersman, som i 30, 40 år, med sorgfällighet skött själar, både i allmänna predikningar och enskildta tilfällen. Af hvilkendera väntar du stör15re upbyggelse? sätt dig sjelf i det tilstånd, som du, tör hända, kan råka uti, at du behöfver en rådgifvare och ledare, hvilkendera önskade du då hafva til din Pastor? Lärdom fordras nödvändigt af en rätt Präst; men nit och ärfarenhet än mer.

Utom alt detta är et sådant certerande93 vid disputations-acter, Prästerna imellan, en öppen och retande94 väg til mycket ondt. Ho ser icke med hvad häftighet den ena sökanden skulle här angripa den andra? en ovän finge här tilfälle, at uppenbart utblåsa sin galla95. Huru mången värdig Prästman blefve icke här af en näsvis yngling begabbad? och hvad frö vore det icke til en outsläckelig vedervilja96? här skulle då icke disputeras exercitii gratia97, utan om stora Pastorater. Tänk med hvad alfvare? Den värda Professor Haartmans hårda antastande98 förtjenar i detta afseende allas upmärksamhet. Aldravärst vore, at våra dyra Theologiska sanningar blefve på det skändeligaste missfirmade99, när de blefve ämnen til så passionerta trätor. Några rädda idioter skulle väl härigenom någon tid lämnas efter, och alla dumdristiga, mäst ynglingar, trampa de gamla under sig; men efter några år skulle här göras lika så liten urskilning, som vid de vanliga Academiska honores100. Äro uti Präste-Ståndet många okunniga, så står det på intet annat sätt at förekommas, än när Biskopar och Consistoriales äro samvetsöme vid examina och approbationer, och händer ej utan åtskilnad lägges på skickeliga och oskickeliga, dygdiga och uppenbart vanartiga, liderliga, jag tör ej säga, half-fånota101.

Sedan jag nu i upriktigaste välmening gjort dessa anmärkningar vid Auctors gifna förslager,16 i afsigt på deras förbättrande, men ingalunda improberande102 af hans hufvud-principe, vil jag ock sjelf efter lofven103 lämna til allmänheten mina projecter104, dem jag flere år gått hafvande med105: med tilhjelp af Auctors fråga har jag nu ändteligen fått dem framkläckta. Äro de missfödingar106, så undrar jag ej därpå, förtryter ej heller om de blifva mönstrade107, utan fast hällre beder, at de, som äga nog ömhet och eftertanka, ville så omskapa dem, at ändamålet, som är rättvisa, ordning och billighet bland Prästerna, nytta i våra Församlingar, och för alt Guds Namns Ära måtte vinnas.

Förtjenst och Skickelighet lära med allmänt bifall vara de grunder, efter hvilka alla Ämbetsmäns befordran bör ske, då förtjenst och ärfarenhet tagas för oåtskiljeliga. Uti Prästa-Ämbeten finnas ock inga andra.

All den oreda, som förelupit med förslager och befordringar uti Prästa-Ämbetet, härstammar däraf, at förtjenst vid en del syslor ej haft visst och i lag grundat förhållande emot förtjenst vid andra syslor och omständigheter. Det har vid ena tilfället blifvit ansett för bevis af skicklighet, som vid et annat ej kunnat anses därföre. I synnerhet har förtjenst med mindre skickelighet och större skickelighet med mindre eller ingen förtjenst, aldrig haft et determineradt värde emot hvarandra, utan varit underkastade arbitrela108 omdömen vid hvar speciel casus109. När dessa omständigheter blifva genom en billig lag utstakade; så är det närmaste ändamålet, billighet och likhet uti förslagers uprättande och tjensters besättande, vunnit.

Ämbeten fordra hos deras förvaltare någon naturlig stadga110, om de skola tilbörligen bestridas,17 hvilken aldrig hos barn eller ynglingar kan supponeras, därföre torde vara nödigt, innan något afseende hafves på någon skickelighet, at fastställa en viss ålder, under hvilken ingen finge anmäla sig til ämbeten, rättad efter den vigt, som hvardera med sig förer, hvartil redan i förra stadgar gifves full anledning. Således bör ingen under 21 år få söka ordination111, 25 Sacellanie, eller ringare Scholæ-Sysla, och under 30, Professioner112, Adjuncturer och Lectorater vid Academier och Gymnasier, Pastorater i Städer och på landet, Rectorater, Conrectorater113 och Lectorater vid Scholor.

Därnäst kommer i öfvervägande en viss grad af skicklighet, som är nödig til hvarje syslas förvaltning, den samma kan ej, utan genom skickelighets-prof å daga läggas. Til Academiska och Gymnasiæ-Syslor kunna Disputationer proprio Præsidio114 vara tjenliga.

Därföre kunna til Professioner, Lectorater, Adjuncturer och Docenturer vid Academier och Gymnasier inga andra anses skickeliga, än den, som vid Academien försvarat en Disputation proprio Præsidio i den Facultet han söker befordran. Rådeligt torde dock vara, at det i Theologien skedde under Biskopens eller Decani Facultatis115 öfver-inseende.

Men til de öfriga syslor torde examina vara tjenligast. De, som därföre tänka sig til dem, böra förut hafva undergått vederbörlig examen, innan de få sig til någon ledighet anmäla. Man kunde tro, at approbation vore mera opartisk, och fri för sådana passioner, som ej annat kunna18 än befaras hos människor, då det vore helt obekant, til hvad ledighet examinandus116 med tiden kan anmäla sig: för samma orsak borde ock ingen få söka den ledighet som existerat, förr än han var approberad. Consistorium borde i denna afsigt per literas circulares117 och med intimation118 utsätta 2, à 3 terminer119 om året til sådana examina, hvartil hvar och en som behagar bör admitteras120. De borde ske ej med flere, än 2 à 3 i sänder och altid för öpna dörar, på det auditores121 måtte njuta rättighet, at hos sig sjelfva tro approbation vara förtjent eller intet. Vid så vigtig sak, som pröfvar, hvilka med nytta kunna tjena Guds Församling, bör ju all lekamlig vinning anses för skarn122. Biskopar och Consistoriales hafva rikeligen sin utkomst med sin lön; ty borde detta examen ske gratis, ex Sacro Officio123. Efter slutit förhör bör straxt et kårt betyg lämnas antingen med appro- eller improbation, utan ringaste beröm, eller limitation124. Ej flere än 2:ne approbations-formulairer125 böra vara, af hvilka, om examinandus förtjent det sämre, säges han vara gillad i Präste-Examen; men anses han värd det bättre, är han gillad i examine Pastorali126. Vore examinatus127 missnögd, finge han lösa ut af Notarien examens-protocollet och söka Kongl. Decision128, eller ock för allom visa den sig förmenta skedda oförrätt.

Til Pastorater, Scholæ-Beställningar129, Krigs-Präster och alla de syslor, som dubbla meriter åtfölja, borde ingen få anmäla sig, utan at alligera130 Consistorii betyg, det han i Pastoral-Examen är approberad.

Jag yrkar med flit på Scholæ-Betjenters examen; ty man vet, at ehuru vigtig Barna-Informa19tion är, så har dock ofta händt, at Lärare vid våra Scholor, som ej antagit ordines131, eller gradum Magisterii132 från Pædagog133 och infimus Collega tjent sig up til Lectorer, Rectorer och Conrectorer, utan at man en gång uti något examen, frågat efter deras Studier, Christendoms-Kunskap och Religions-Bekännelse, lika som Studier och Religion ej fordrades af Barna-Lärare. Monn ock detta kan räknas för en orsak til våra Scholors närvarande släta134 tilstånd? Är Barna-Upfostran så angelägen, som man allmänt tror, så böra Förmännerna mera, än vid något annat tilfälle se til, at den må anförtros i skickeligt, dygdigt och Gudfruktigt folks händer. Det är därföre högst billigt, at därtil inga andra antagas, än de, som i examen förtjent den så kallade föreslagna Pastoral-Approbation135, hälst Scholæ-Betjenter136 njuta förmon af dubbla meriter. Äfven så borde ingen til någon Präste-Lägenhet, af hvad namn som hälst, få anmäla sig, eller begära ordines137, om han ej bifogar approbations-attest i Präste-Examen. Iakttages ej denna försigtighet, måste nödvändigt hända, at de få missive til Präste-Syslor, jämväl Församlingens kallelse och följakteligen fullmagt, hvilkas insigt Consistorium ej kändt och aldrig med godt samvete Präst-viga kunnat, så framt de ej redan ägt laglig kallelse och fullmagt.

Sedan nu hvar och en sökande således förvärfvat sig rättighet at få competera138 ämbeten, kommer här at skärskådas, hvilken af dem, framför and­ra, bör äga företräde.

Mig tycker, at detta lämpeligast och redigast kan determineras, om alt det, som bör tjena någon til fördel vid förslagers upsättande och tjensters förgif20vande139, det må då vara förtjenst, eller skickelighet, räknas til et visst antal af år; ty jag finner ingen möjelighet, at utstaka en regelbunden anciennité140, där så skickelighet, som förtjenst samfält, uti särskilta förhållanden, i anseende til hvarandra, skal utgöra grunden, så framt de ej komma under et beräknings-sätt, och skickelighet äfven mätes med en viss tid, som med tjenste-tid kan jämföras.

Huru högt dessa år vid hvarje omständighet böra räknas, kommer an på Lagstiftande Magtens godtfinnande. Jag utsätter nu allenast något förslags-vis. Åren kunna på vissa ställen ökas och minskas, utan at contradicera141 mig.

De Studerande, som inga lärdoms-prof med disputerande vid Academierna aflagt, kunna icke räkna några år; men böra dock befordras, i anseende til hvarannan, efter åldren af de betyg, de på sin approbation uti examen upvisa.

Den, som försvarat en Disputation i hvad Facultet som hälst, bör därföre få räkna 1 år. Stipendiariernas disputationer, pro Stipendio142 dock undantagne. Det så kallade Candidat-Examen i Philosophien räknas för 2: Gradual-Disputation för 1, och således hela cursus Philosophicus för 4 år. Skulle någon undergå examen Doctorale143 i Theologien och blifva förklarad för Theologiæ Licentiat, borde honom därföre räknas 6, 8 eller 12 år. Den, som efter fulländad cursus Philosoph. responderar för en Theologisk Disp. får därföre 1; men den som proprio Præsidio disputerar i Philosophien 2 år, och det, för hvarje gång det skedt, dock alt förståendes vid våra 3 inländska Academier144, sker det vid utlänska, räknas det icke.21

Professores, Adjuncti Facultatum145 och Docentes vid Academierna, räkna 1 tjenste-år til 2, med det noga förbehåll, at de bägge terminerna om året hålla verkeliga lectioner, annars, för det de allenast upbära lönen, räknas aldeles intet. Alla Gymnasiæ- och Scholæ-Lärare äfven så. Samma förmon tyckas förtjena de Kongl. Hof-Predikanter och deras Excell. H:rar Riksens Råds Hus-Präster146, som ständig tjenst göra. Krigs-Präster, den tid de äro commenderade, Präster, som följa Ministrar och Ambassader utom Riket, så länge de äro verkeligen tjenstgörande: Präster på Ost-Indiska eller andra Skepp, så länge de äro under resan: Sacellani vid Dom-Kyrkorna och i Stockholm: Notarii Ord. Consistorium147 och alla de, som vunnit eller kunna vinna samma consideration148 genom Kongl. Förordningar.

Enkla tjenste-år räkna alla andra, såsom Pastores, vare Præpositi149 eller ej: Sacellani om de äro v. Pastores150 eller ej: Krigs-Präster, då de ej äro commenderade: Kongl. Hof-Predikanter, som ej göra ständig tjenst vid Kongl. Hofvet: Ministerii och privati Adjuncti151, Bruks-Präster, Ridderskapet och Adelens Hus-Präster, Nådårs-Predikanter och alla de som äro ordinerade, så framt de ej aldeles afhålla sig från Prästerliga syslor och ej försaka under den tid de äro syslolöse, at förrätta sitt ämbete i den Församling, som Consistorium sådant befaller, för det arfvode, hvarvid de kunna hafva tarflig utkomst, med sitt hushåll; i vidrig händelse152 äro de värde at aldeles mista ämbetet.

Skulle någon förestå flere ämbeten eller syslor tillika, så bör han få räkna dubbla år; men om sådana Präster, som ej ständigt äro syslosatte, som22 extr. ord. Kongl. Hof-Predikanter, Krigs- Bruks- och Hus-Präster med flera, under sin ledighet förrätta en sysla, som räknar allenast enkla år, få de heller ej räkna dubbla; men förestå de med Consistorii minne sådana syslor, som dubbla år medfölja, kan dem ej heller betagas at räkna dem dubbla; men aldrig däröfver.

De, som efter föreskrefne ordning, kunna af sökanderna räkna de flästa år, böra af Consistorio på Förslag upföras, och där syslan utan förslag förgifves, bör det ske til den sökande, som hafver de flästa år, utan alt afseende på något annat, allenast han med aflagt prof, som förr är sagt, sin competence legitimerat153.

Contracts-Probst154 bör den blifva, som Pluraliteten i Contractet, af Pastores, Capellaner, Ministerii155, Adjuncter och Scholæ-Betjenter därtil begära. Til Probst öfver egen Församling må ingen annan nämnas, än äldsta Pastor i Contractet.

Alla syslor böra stå lediga til det minsta 3 månader, och förslaget upsättas sist efter 4 månaders ledighet.

Syslor utan förslag böra väl efter 3 månaders förlopp besättas, men fullmagt ej utfalla, förrän efter 6 månader, på det den, som tror sig vara för nära skedt156, finge sig öfver utslaget hos Kongl. Majestät besvära. Därföre, så snart förslaget är upsatt, eller resolution fallit om syslans besättande, bör första helgedag, med et visst formulaire intimeras157, at den eller de vid den syslans besättande kommit i åtanka, och huru många år de hvardera tälja kunna158. 23

Tages detta alt noga i akt, lärer förmodeligen alla missnöjen och ­besvär öfver egenvillighet vid förslagers upsättande och tjensters förgifvande före­kommas; men, som förfarenheten vitnar, at vid sjelfva Präste-Valen, så många oredor öfveralt dageligen förelöpa, högsta magten ej heller genom de varsammaste författningar varit i stånd at häfva eller minska dem, anser jag nödvändigt för hvar rätt Christen, at vara omtänkt på något annat lättare och enfaldigare välgnings-sätt, som vore i Guds ord mera grundadt, fritt från alt missbruk och ej skulle lända til så skamligt Guds Namns försmädande, genom partier159 och egennyttiga afsigter, som det nu brukeliga.

Den för lärdom, stor tankegåfva och nit för Guds Namns ära i Svenska hjertan odödeliga, Sal. Doct. och Biskopen And. Rydelius, har redan i sin tid med alfvare tänkt på detta ämne och i et memorial, som efter hans död blef vid 1738 års Riksdag hos Riksens Ständer inlämnat160, däröfver yttrat sin mening: at intet oväldugare och bättre välgningssätt vore vid Präste-Syslors besättande, än lottkastning, hvarigenom alla intriger, så långt som i mänskligheten är möjeligt, säkrast kunde undvikas, och lägger äfven om Regale Gäld161 detta til: ”Jag kan för min del icke se, at Hans Kongl. Maj:ts myndighet, genom lottkastning skulle lida någon förminskning, i någon måtto, såsom somlige utan grund häremot föregifva, utan fast mera på det kraftigaste härigenom bestyrkes. Ty är det icke Hans aldrahögsta och ädlaste Regale vid Församlingens utvärtes styrelse, at med Kongl. Auctoritet inrätta och vid magt hålla den ordning, som aldramäst befrämjar Guds Ära och Församlingens nytta, samt fogeligast afböjer hvad24 däremot strider.”162 Hvarföre har det val-sätt, som Apostlarna, hvilka hade en synnerlig Guds Andas ingifvelse, utsågo och auctoriserade, längesedan hos oss blifvit casseradt163? mon dem fattades förstånd at de ej kunde, eller lust at de ej ville välja så opartiskt, som våra Församlingar? eller mon de ansågo saken så vigtig, at de höllo tilbaka sitt omdöme? skole vi tro at deras valsätt är oss förgäfves uppenbarat? och mon det ej är så påliteligt, som det nu brukeliga? mot hvilken Artikel i vår Religion skulle det strida? eller hvars sam­vetsöma frihet skulle det kränka, om uti valförrättarens, församlingens och de före­slagnas närvaro, efter en offenteligen förrättad innerlig bön til Gud, en menlös164 lottkastning skedde.

Åhörarena skulle väl tyckas därigenom förlora sin val-rättighet; men då de hade frihet, at af 3 föreslagne utmönstra den de om något anstöteligt i lära och lefverne kunde lagligen öfvertyga, torde de, som ej vela bruka intriger, hvarken vara så angelägna om valet, eller förlora något därigenom, när de såge den öfverlämnad, intet i någon människas, utan i sjelfva sin Öfver-Herdes Jesu hand, som ofelbart burit och bär en långt ömare vård, om deras sanna själa-välfärd, än någon annan, eller ock de sjelfve någonsin kunna.

Tvänne inkast föreställer jag mig häremot i synnerhet göras; näml. at et förnuftigt val måste vara bättre än et blindt, och at därvid åtskilliga missbruk och underslef165 skulle förelöpa166. Hvad det senare angår, så förtienar det ej vidare vederläggning, än at hvar eftertänksam lätteligen finner, at när lottning sker med tilräckelig försigtighet och i vederbörandes närvaro, så kan i mänskligheten25 näppeligen något sätt upfinnas mera fritt för underslef. Hvad man, om Herenhutiska Emissariers väljande med lott167, plägar anföra, är ej inkast emot sjelfva lottningen, utan bevisar allenast, at den egenvilligt blifvit missbrukad, i brist af noga tilsyn.

Beträffande åter det förra, så frågas, hvilka äro de förnuftiga val? ingalunda altid de, som genom pluraliteten afgöras; ty at pluraliteten är både til förstånd och vilja fördärfvad, vitnar både sundt förnuft och uppenbarelsen, och följakteligen hvarken kan eller vil välja förnuftigt. Den, som det ej känner, har ingen tilräckelig ärfarenhet. Äro icke de fläste kötsligen och oandeligen sinnade, som är en fiendskap emot Gud? Bästa Lärare äro oförnekeligen de, som stå i närmaste förening med Honom, huru är då möjeligt, at de välja dem. Öfverväga min Läsare, hvad följer af Frälsarens ord Lucæ 6:26. Ve Eder, då alla människor låfva Eder168, (alla måste väl här vara det samma som många) är det så mycket169, at den som pluraliteten valdt, är den bästa? och det valet är förnuftigt? Voren I af verlden, så älskade verlden det hennes vore; men efter I icke ären af verlden, därföre hatar verlden Eder, Joh. 15:19170. Knapt skulle pluraliteten tilfallit Apostlarna den tiden. Lottandet, vore heller ej at lämna saken under en blind lycka; ty vi hafve et osvikeligt löfte, Ordspr. 16:33. at lotten faller hvart Herren vil171. Saul valdes med lott til Konung 1. Sam. 10:20172. och David trodde sig icke förlora något af sina Kongliga rättigheter, då han med lott skiftade Prästernas beställning173: 1 Chron. 24:5174.

Då Högstsalig Konung Friedrich175, skulle af de föreslagne nitiske, Gudfruktige och af Ho26nom därföre väl kände män, Kyrkoherdarne Bold176 och Tolstadius177, til St. Jacobs Församling i Stockholm, utnämna en Själa-Herde, och Sjelf, i anseende därtil, at Han rätt högt älskade dem bägge, stannade i tvikan178, hvilkendera Han med Sitt val skulle falla uppå, beslöt, at med lott afgöra saken, och långt ifrån at tro, Sig därigenom hafva förlorat det aldraminsta af Sin Konungsliga rätt, sade, då lotten föll på Tolstadius, helt nögd: Nu se Vi, at Gud Sjelf hafver kallat honom: han skal ock hafvat. Jag frågar med skäl: mon någon Präste-Sysla af en Regent kunnat oväldugare och med bättre samvete bårtgifvas, än denna? mon någon Församling med mera trygghet kunnat, såsom af Guds hand, emottaga sin Lärare? eller mon någon kunnat vara vissare om sin kallelses riktighet, än den således tilsatte Läraren?

Skulle någon genom lottningen, på något synnerligt sätt blifva lidande; vore förmodeligen billigt, at den, som lotten 3 gånger vid enahanda sysla gått förbi, blefve af Consistorio ensam på förslag upförd, då han bland de sökande vore den äldsta.


  1. opartiska, rättrådiga
  2. ohjälpt
  3. Auctor til den välmenta frågan: Professor Jacob Gadolin vid akademin i Åbo hade 1762 publicerat skriften Välment fråga: Om icke förslag til ledige präste-syslor, likasom de civile och militariske-ämbeten, efter visse utstakade reglor kunde och borde uprättas? Gadolins skrift trycktes i två upplagor, en 16-sidig och en 20-sidig. Frånsett smärre ortografiska skillnader återger båda samma text. Författaren till Välment svar hänvisar till den 20-sidiga.
  4. pag 4 anförer: Enligt Gadolin (op. cit., s. 4) ville ständerna inte blanda sig i prästernas anställnings- och befordringsfråga eftersom en så viktig sak inte kunde underkastas osäkra försök och det inte heller fanns tid att utreda saken närmare just då.
  5. orättvis behandling i ett befordringsärende
  6. rättvisa
  7. motsatt
  8. välsinnades
  9. prästbefattningar
  10. tjänster som hjälppräst eller som biträde till ordinarie professorer eller lektorer
  11. tjänster som biträdande ordinarie lärare vid pedagogi, trivialskola eller gymnasium
  12. tjänster som kaplaner eller hjälppräster i större församlingar eller som biträden åt sjuk präst eller som präster i annex- eller kapellförsamlingar
  13. här: meddelanden till församlingarna om vilka präster som uppförts på förslag och förordnats att avlägga predikoprov
  14. tillåtas
  15. resonemang
  16. Auctors egit raisonnement pag. 6.: Gadolin talade för att det skulle finnas klara regler enligt vilka sökande till en tjänst skulle bedömas så att tjänstetillsättningen blev rättvis.
  17. egenmäktigt, godtyckligt
  18. präster som sköter en avliden prästmans tjänst under nådår, d.v.s. under den tid prästänkan och de oförsörjda barnen hade rätt att uppbära inkomsterna av den avlidnes tjänst och skyldighet att avlöna en vikarie
  19. Private Adjuncter: kyrkoherdarnas privata hjälppräster
  20. studerande
  21. här: föras på förslag
  22. publik sysla: tjänst eller ämbete
  23. h. e.: lat. hoc est, det är
  24. i otid: för tidigt
  25. konsistoriets ledamöter
  26. med approbation aflagt et eller flere Specimina vid Academien: avlagt ett eller flera godkända lärdomsprov vid universitetet
  27. undervisning för barn
  28. förslag och fullmagt: ställas på förslag och få en fullmakt för en prästtjänst
  29. med obillighet androm föredragen: orättvist placerad framför andra
  30. tjent Allmänheten med information: undervisat allmänheten, verkat som lärare
  31. Infimus Collega: lat. den lägsta lärarbefattningen
  32. hjälppräster
  33. sannolikhet
  34. landtkunniga exempel: exempel som är kända i hela landet
  35. utan ansvar förbigången: förbigången utan att de skyldiga straffas
  36. försakelse af det timmeliga: åsidosättande av de fysiska behoven
  37. kommit til verkelig sysla: fått en riktig tjänst eller befattning
  38. så att de får sina behov tillgodosedda
  39. så framt: så vida, ifall
  40. slås för hufvudet: här: dödas
  41. övervägande
  42. understöd, underhåll
  43. den tredjedel av tiondet som tillföll prästen
  44. är det en utgift at häfda: utgör det en utgift, snarare än en inkomst (att odla prästbolets mark)
  45. så gott som, nära nog
  46. här: befolkningstillväxt
  47. äro olika sinte: har olika sinnelag
  48. qvida i otid: klagar utan orsak
  49. en trägen betjäning: mycket arbete
  50. öfverlopp af resande: ett stort antal besökare
  51. vem
  52. den som är störst ibland eder, vare allas tjenare: åsyftar Matt. 20:26
  53. befattning, tjänst
  54. Riksdags-Tidningar: En tidning som rapporterade om riksdagsens beslut och diskussioner. Den började utkomma 1755 och fortsatte att ges ut under nästan alla riksdagar under 1700-talet. Namnet bibehölls så gott som oförändrat trots att förläggarna byttes.
  55. ad tædium usque: lat. ända till leda
  56. en mager caracter: obetydlig titel
  57. gradindelning, klassifikation
  58. den lediga tjänsten
  59. stadigare til sinnes: lugna, mindre rastlösa
  60. ofta flyttningar: ofta återkommande flyttningar
  61. på höft: på ett ungefär
  62. bekännelser
  63. dem ovetterligen: utan att de vet det
  64. här: byten av präst
  65. knappast
  66. vanvårdade, misskötta
  67. Cancell. Er. Pontoppidan: Erik Pontoppidan var prokansler för Köpenhamns universitet från 1755 till sin död 1764.
  68. Coll. Past. Practico. pag. 153: Första utgåvan av Erik Pontoppidans Collegium pastorale practicum, indeholdene en fornøden underviisning, advarsel, raadførelse og opmuntring for dennem som enten berede sig til at tiene Gud og næsten i det hellige præste-embede, eller og leve allerede deri, og ynske at udrette alting med frugt og opbyggelse kom 1757. Andra och förbättrade utgåvan av samma verk utkom på danska 1765.
  69. i Catheder distingvera sig: utmärka sig, visa sig framstående i akademiska sammanhang
  70. som icke så lätt är förlagt: som inte kullkastas så lätt
  71. här: ordningsföljd
  72. at någon viss tour är bättre än aldeles ingen: Citatet är en aning förkortat. I Gadolins Välment fråga s. 18 står det: ”Härtil svaras, at emedan någon viss tour, som icke kan vara arbitraire, eller efter godtycko, är bättre än ingen viss tour, så har jag föreslagit sådan viss Method, som jag kunnat, och vill gerna afbida andras fullständigare utstakning, dem jag väl tror vara möjelige.”
  73. kan, förmår
  74. den oväldugaste approbation: det mest opartiska godkännandet
  75. en grundfast man: en man med pålitliga kunskaper
  76. öknamn af Apollo: liknas ironiskt vid Apollon, lärdomens gud
  77. dubbla meriter: Dubbla tjänsteår. Skollärare och hjälplärare vid universiteten fick räkna sig dubbla tjänsteår till godo då de sökte församlingstjänster.
  78. snar finnings-gåfva: snabb tanke- och slutledningsförmåga
  79. at kunna Logican: att känna till logiken
  80. det är ej dess höfva: det är inte möjligt för den
  81. snabbtänkt
  82. logiska slutledningar som görs utgående från två premisser
  83. listig, bakslug
  84. även om
  85. in realibus: lat. i verkligheten
  86. genomdrifven och utöfvad: erfaren och tränad
  87. opponentens
  88. regulas disputandi: lat. disputationsregler
  89. snabb
  90. munhuggas
  91. döma, fälla sitt omdöme
  92. konstgjord eller inlärd
  93. munhuggande
  94. lockande
  95. utblåsa sin galla: sprida ut sitt hat eller sin avund
  96. stark motvilja
  97. exercitii gratia: lat. för övningens skull
  98. Professor Haartmans hårda antastande: Syftar på den utdragna processen kring vicebibliotekarie Jakob Haartmans professorstillsättning vid akademin i Åbo på 1760-talet. Haartmans lärdomsprov kritiserades offentligt i tidningen Den Nya Svenska Mercurius. Haartman som var mössa sökte och fann också stöd för sin överklagan vid riksdagen 1765.
  99. förolämpade
  100. Academiska honores: akademiska utmärkelser, belöningar, hedersbetygelser
  101. halvt korkade eller sinnessvaga
  102. underkännande
  103. efter lofven: enligt löfte
  104. förslag
  105. gått hafvande med: tänkt på, gått och burit på
  106. missfoster
  107. kritiskt granskade, nagelfarna
  108. slumpmässiga
  109. lat. fall
  110. mogenhet
  111. prästvigning
  112. professorstjänster
  113. tjänster som rektorns närmaste man och ­ställföreträdare vid trivialskola
  114. Disputationer proprio Præsidio: lat. disputationer under eget presidium
  115. Decani Facultatis: lat. fakultetsdekanens
  116. lat. examinand, den som skall undergå examensprovet
  117. literas circulares: lat. cirkulärbrev
  118. kungörelse, tillkännagivande
  119. här: fastställda tidpunkter
  120. släppas fram, tillåtas
  121. lat. åhörare
  122. moraliskt förkastligt, synd
  123. ex Sacro Officio: lat. å den heliga tjänstens vägnar
  124. förbehåll
  125. formulär för godkänt prov
  126. examine Pastorali: lat. pastoralexamen
  127. lat. den som har undergått examensprovet
  128. Kongl. Decision: kungligt beslut
  129. tjänster vid skolor
  130. allegera, åberopa, här: bifoga
  131. antagit ordines: prästvigts
  132. gradum Magisterii: lat. magistersgrad
  133. lärare för de lägsta klasserna, lärare vid och föreståndare för enklassig pedagogi
  134. dåliga
  135. den så kallade föreslagna Pastoral-Approbation: Författaren hänvisar här troligtvis till sitt eget förslag.
  136. skollärare eller annan tjänsteman eller befattningshavare inom skolväsendet
  137. förordnande
  138. tävla om
  139. tjensters förgifvande: bortgivning av tjänster
  140. princip om företräde vid utnämning tack vare fler tjänsteår
  141. motsäga
  142. Stipendiariernas disputationer, pro Stipendio: För dem som sökt stipendium kunde man arran­gera egna disputationer för att avgöra deras inbördes rangordning.
  143. examen Doctorale: lat. doktorsexamen
  144. 3 inländska Academier: universiteten i Uppsala, Åbo och Lund. Greifswald räknades inte till de inhemska.
  145. Adjuncti Facultatum: lat. fakultetsadjunkter
  146. H:rar Riksens Råds Hus-Präster: Riksråden hade rätt att hålla egen huspredikant.
  147. Notarii Ord. Consistorium: lat. konsistoriets ordinarie notarier
  148. betydenhet, respekt, ställning
  149. lat. kontraktsproster
  150. v. Pastores: lat. vicepastorer
  151. Ministerii och privati Adjuncti: lat. pastorsadjunkter och privata hjälppräster
  152. i vidrig händelse: i motsatt fall
  153. sin competence legitimerat: styrkt sin kompetens
  154. kontraktsprost, kyrkoherde som har överinseende över de kyrkliga förhållandena i ett kontrakt, d.v.s. i ett antal församlingar
  155. här: komministrar
  156. som tror sig vara för nära skedt: som tror sig ha blivit orättvist behandlad
  157. kungöras, tillkännagivas
  158. tälja kunna: kunna räkna
  159. oenighet, splittring
  160. i et memorial, som efter hans död blef vid 1738 års Riksdag hos Riksens Ständer inlämnat: Biskopen i Lund Andreas Rydelius dog på vägen till riksdagen, men han hann diktera ett memorial om förnyandet av kyrkoordningen innan han dog. Tanken om lottning vid tillsättandet av prästtjänster hade aktualiserats via Rydelius memorial under riksdagen, men frågan hade inte varit synligt framme sedan dess. Det var eventuellt det här memorialet, av vilket flera kopior finns bevarade, som inspirerade textförfattaren att lägga fram ett eget förslag.
  161. Regale Gäld: kungligt gäll eller pastorat. Av historiska orsaker fanns det tre typer av pastorat: kungliga (regala), konsistoriella och patronella, d.v.s. sådana som var underställda patronatsrätten. Vid val av kyrkoherde i kungliga och konsistoriella pastorat föreslog domkapitlet tre kandidater, och de kungliga hade därtill rätt att utse en fjärde kandidat. I de konsistoriella pastoraten var valresultatet bindande, medan kungen bibehöll den slutgiltiga rätten att utnämna kyrkoherde i de kungliga pastoraten. Om pastoratet var underställt en enskild persons patronatsrätt hade denne rätt att föreslå en kandidat för kyrkoherdetjänsten och biskopen avvek sällan från förslaget.
  162. ”Jag kan för ... däremot strider.”: Ett flertal versioner av Rydelius memorial har bevarats. Citatet motsvarar innehållsmässigt den version som Herman Lundström publicerat i Herman Lundström, ”Biskop Rydelius’ omtvistade memorial till 1738 års riksdag.” Kyrkohistorisk årsskrift, 1. årg, 1900, s. 225–252. Se även A. Thomson, ”Andreas Rydelii memorial vid 1738–39 års riksdag.” Kyrkohistorisk Årsskrift 1926, s. 193–202.
  163. avskaffat
  164. oförarglig, oskyldig
  165. fusk, oegentligheter
  166. förekomma, försiggå
  167. Herenhutiska Emissairers väljande med lott: Herrnhutarna fattade alla viktiga beslut genom lottning, eftersom de ansåg att Guds vilja förverkligades på det sätten.
  168. Ve Eder … låfva Eder: Luk. 6:26 i Biblia 1703: ”We eder, då alla menniskor lofwa eder; ty sammalunda hafwa ock deras fäder gjort dem falska Prophetomen.”
  169. är det så mycket: förhåller det sig så
  170. Voren I af verlden ..., Joh. 15:19: Ett stycke har utelämnats från det ursprungliga citatet i Biblia 1703: ”... men efter det I icke ären af verldene, utan jag hafver eder utvalt ifrå verldene, derföre hatar verlden eder.”
  171. lotten faller hvart Herren vil: Ords. 16:33 i Biblia 1703: ”Lotten varder kastad i skötet; men han faller hvart Herren vill”.
  172. Saul valdes med lott til Konung 1. Sam. 10:20: 1 Sam. 10:20–21
  173. befattningar, poster
  174. David trodde … 1 Chron. 24:5: 1 Krön. 24:5
  175. Fredrik I
  176. Anders Båld
  177. Erik Tolstadius blev vald till kyrkoherde i Jakobs och Johannes församlingar i Stockholm 1747.
  178. tvekan

Finnish

Kun vuoden 1756 valtiopäivillä julkaistiin valtakunnan kunnianarvoisien säätyjen mietintö viroista, monet ihmettelivät, miksi papinvirat oli jätetty siitä kokonaan pois. Ovathan erot niissä periaatteissa, joita yhä noudatetaan avointen papinvirkojen ehdokasasettelussa, yhtä suuret ja silmiinpistävät kuin ne konsanaan olivat siviili- ja sotilasviroissa ennen virkamietinnön julkistamista. Papinvirat ovat yhtä tärkeitä, jopa tärkeämpiäkin kuin suurin osa kaikista muista valtakunnan viroista. Papit ovat valtakunnan kansalaisia siinä missä muutkin, ja siksi heidän on saatava yhtä oikeudenmukainen kohtelu kuin muiden.

Valtakunnan kunnianarvoisat säädyt olivat itse asiassa liian hyvin perillä asiasta, että ne olisivat voineet olla huomaamatta näin suurta eroa, liian herkkätunteisia pitääkseen isänmaalle, seurakunnille ja uskonnolle näin syntyvää vahinkoa merkityksettömänä ja liian oikeudenmukaisia jättääkseen asian sikseen joidenkin henkilöiden takia. Asiaan puuttumisen ovat estäneet muut syyt, jotka hyväntahtoisen kysymyksen esittäjä179 ottaa puheeksi sivulla 4180. Voisi olettaa useita muitakin syitä, esimerkiksi sen, ettei korkeimmalle vallalle ollut silloin vielä kasaantunut4 niin paljon tyytymättömien valituksia kärsityistä vääryyksistä papinvirkojen kuin muiden virkojen täytöissä.

Kysymyksen esittäjä on siis tehnyt suuren palveluksen antaessaan yleisölle tilaisuuden tarkastella asiaa lähemmin.

Jos joku väittää, ettei papintoimien täyttämisessä tarvita tarkasti määriteltyä ja selkeästi muotoiltua lakia, hän tulisi samalla väittäneeksi, että kaikki asiassa jo tapahtuneet ja joskus mahdollisesti tapahtuvat väärinkäytökset ovat oikeudenmukaisia. Tekijä on esittänyt käsityksensä tästä erinomaisesti alkusivuilla, mutta paljon enemmänkin voisi sanoa. Kuitenkin olisi nimenomaan kumottava tässä yhteydessä tavallisesti esitettävät väitteet ja saatava oikeamielinen yleisö vakuuttuneeksi, että kaikki ne, jotka yrittävät ylläpitää epäjärjestystä pappissäädyssä, ovat joko vähemmän harkitsevia tai sitten heitä elähdyttävä henki on pappissäädyn päätehtävien vastainen.

En aio käsitellä asiaa nyt tarkemmin, mutta pidän selvänä, että koska papit ovat ihmisiä ja koska myös heidän uransa etenemisestä päättävät ovat ihmisiä, ja nämä molemmat myös alamaisia, on kumpaakin ryhmää myös käsiteltävä ihmisinä ja toistensa vertaisina alamaisina. Näin ollen molempien ryhmien välisiä suhteita on säädeltävä jollakin yksityiskohtaisemmin määritellyllä lailla.

Haluan vain esittää ensiksi huomautukseni tekijän ehdotuksista ja toiseksi omat ehdotukseni ja jättää molemmat kaikkien hyväntahtoisten lukijoiden tarkasteltaviksi.

Tekijä väittää sivulla 11, että vähemmän tärkeiden papintoimien, kuten apupapin,5 kollegan181, kappalaisen jne. nimityksiin ei tarvita uusia säädöksiä, koska toimet ovat asteikon alimpia. Siten piispat ja konsistorit voisivat täyttää nämä toimet mielensä mukaan, jopa niiden toiveiden mukaan, joita nimittäjillä on hakijoiden arvosta ja taidoista. Tekijä ottaa sivulla 12 kohteekseen vain kirkkoherranvirat ja ehdollepanot niihin.

En keksi yhtään syytä, miksi moinen laittomuus pitäisi sallia heti papin astuessa ensimmäiseen virkaansa. Mitä seurauksia on sillä, että tietyt virat ovat alimpia? Pitäisikö niitä käsitellä mielivaltaisesti siksi, että niistä saa vähän tuloja? Eivätkö näiden virkojen haltijat ole enemmistönä pappis­säädyssä? Mitä vähäisempiä virat ovat, sitä vähemmän hakijoilla on voimaa puolustaa oikeuksiaan ja sitä helläkätisemmin on varovaisen hallituksen heitä kohdeltava.

Tähän voidaan soveltaa tekijän omaa järkeilyä sivulta 6 182: onhan piispalla ja konsistorilla oltava jokin peruste, miksi ne pitävät tällaisessa virantäytössä jotakuta toista parempana. Jos peruste on ymmärrettävä, silloinhan se voidaan selittää sanallisesti ja sitä voidaan vertailla laissa ja oikeudessa vahvistettuihin periaatteisiin. Mikäli menetellään toisin, silloin tehdään omavaltainen päätös tai rikotaan sitä oikeutta, joka ruotsalaisella miehellä on oltava ja jonka hyvin perusteltu laki voi hänelle antaa.

Kyseisten toimien hakijat ovat yleensä armovuoden pappeja183, yksityisiä apupappeja184, vanhempia ja nuorempia filosofian maistereita, opiskelijoita kaikenlaisista olosuhteista ja ikäryhmistä, usein vielä alaikäisiä. Eikö pitäisi ja eikö voitaisi jollakin lailla säätää, ketkä heistä pitää asettaa etusijalle? Tai jos jotakuta ei ole aiemmin nimitetty6 julkiseen virkaan, vaikka se olisi monessa tapauksessa ollut oikeudenmukaista, eikö hänellä tästä syystä ole nyt pienintäkään oikeutta päästä virkaan? Jos siis ansioiltaan ja taidoiltaan heikompi on jo kerran ohittanut hänet, samoin olisi voitava tehdä jatkuvasti ilman mitään vastuuta. Onko muka oikeudenmukaista, että vasta koulusta päässyt ja sen usein ennen aikojaan lopettanut asetetaan etusijalle vain sillä perusteella, että konsistorin jäsenet katsovat hänet arvokkaimmaksi ja toivovat hänestä paljon, ja ohitetaan taitojaan pitkään ja suurin kustannuksin kehittänyt ja niitä myös todella saavuttanut henkilö, joka on hyväksytysti suorittanut yliopistossa yhden tai useamman opinnäytteen, toimittanut papin tehtäviä jo jonkin aikaa, 2, 5, 8, 10 tai 20 vuotta, tai palvellut yhteistä hyvää opettamalla lapsia, mutta ei ole taipumuksillaan ja kyvyillään onnistunut saavuttamaan esimiestensä suosiota eikä niin ollen ole päässyt ehdolle ja saanut valtakirjaa? Tämä johtaisi siihen, että ensimmäiseen virkaan astuessaan kerran epäoikeudenmukaisesti muut ohittanut ihminen saisi ensi askeleen perusteella virkavuosien lisääntyessä aina oikeuden edetä urallaan yhtä kohtuuttomasti. Se taas, joka olisi alkuvaiheessa joutunut todella kärsimään, ei vastedeskään saisi hyvitystä. Olisi siis mahdollista, että se, joka on hankkinut tärkeimpien ja edullisimpien toimien vaatimat taidot, ja on palvellut, vaikkakin ilman valtakirjaa (jota hän ei ole voinut saada), yhteistä hyvää opetustyössä tai seurakuntaa papintoimessa yhtä hyvin ja yhtä pitkään kuin suurimpiin kirkkoherrakuntiin päässeet, ei loppujen lopuksi saa edes sitä lohtua, että pääsisi alimmaksi kollegaksi tai pitäjänapulaiseksi.

Nämä seuraukset eivät ole pelkkiä kuviteltuja mahdollisuuksia, vaan mitä7 todennäköisimpiä, ja ne voidaan vahvistaa useilla selvillä ja maassa yleisesti tunnetuilla esimerkeillä.

Moisia vääryyksiä kärsinyt ansaitsee minun mielestäni erittäin hellä­kätisen kohtelun. Kun hän kaikista taidoista ja ansioista huolimatta ja usein ison talouden ylläpitäjänä joutuu kerrasta toiseen sivuutetuksi, ilman että kukaan joutuu tästä vastuuseen, hänen hyveellisyytensä ja kieltäymyksensä maallisesta hyvästä joutuu todella kovalle koetukselle sinä vaiheessa, jolloin puute ruuasta ja vaatteista alkaa ahdistaa. Jos taas kaikki ne, jotka ovat jo päässeet todellisiin virkatehtäviin, eivät aina pääsekään etenemään urallaan täysin oikeudenmukaisesti, ei heidän kärsimyksiään silti voi mitenkään verrata edellisten ahdinkoon. Jälkimmäisistä useimmat tulevat jotenkuten toimeen, vaikkakaan eivät voi elää niin mukavasti ja leveästi kuin toivoisivat.

Siksi huomautan, että mikäli kaikkea kannustusta hyveellisyyteen ja taitavuuteen ei aiota tukahduttaa yhdellä kertaa, on vähäisimpienkin toimien täytössä noudatettava tiettyjä periaatteita.

Tekijä ehdottaa sivulla 12 kirkkoherran virkojen jakamista kolmeen yhtä suureen luokkaan, joiden perusteella nimitysten pitäisi tapahtua.

Jaottelussa on pohdittava erityisesti kahta seikkaa: olisiko se mahdollinen, ja mitä hyötyä siitä olisi?

Ensimmäinen kohta aiheuttaa ylivoimaisia vaikeuksia. Jaottelua ei minun käsittääkseni voi saada milloinkaan tasapuoliseksi. Erittäin tasainen jako olisi aika hyödytön ja aivan mahdoton saavuttaa. Tässä8 on tarkasteltava 1) tuloja ja 2) olosuhteita.

Tulot muodostuvat 1) hyvin erilaisin perustein, joten niiden vertailu on enemmän kuin vaikeaa. Jossakin tulot ovat avustusta, jossakin muualla laki­sääteinen oikeus. Tertiaali185, joka on yksi tärkeimmistä tuloista, on joillakin paikkakunnilla pysyvä, joillakin taas riippuvainen sadoista ja siten aika epävarma. Pappilan tilusten tuotto on paikoitellen yhtä suuri kuin kaikki muut tulot yhteensä, toisaalla niistä koituu puolestaan menoja, puhumattakaan muista eroista, joita on miltei loputtoman paljon. 2) Samasta kirkkoherranvirasta saatavat tulot eivät ole kaikkina vuosikymmeninä yhtä suuria. Jos pastoraatti oli 30, 40 tai 50 vuotta sitten vähäisimpien joukossa, se voi nyt kuulua kaikkein suurimpiin väestönkasvun, ihmisten uutteruuden, tilanjaon, vapaamman kaupan, uusien elinkeinojen ja monien muiden seikkojen ansiosta, tai tilanne voi olla myös päinvastainen. 3) Entä kuka kirkkoherranvirat arvioisi ja niistä ilmoittaisi? Niiden haltijat näkevät asian eri tavoilla. Jotkut kerskailevat asioistaan, jotkut valittavat syyttä. Toiset eivät tunne tarkoin kaikkia etuja ja haittoja, ja olen usein kuullut niiden, jotka luulevat tuntevansa ne parhaiten, kiistelevän monista tuhansista taalareista, jopa tulojen puolikkaasta.

Myös olosuhteissa on suuria eroja. Yksi virka-alue on laaja, vaatii jatkuvia ja hankalia matkoja, käsittää lukuisia kirkkoja, asukkaat puhuvat kahta eri kieltä, pappeja on vähän ja tehtäviä paljon. Toisilla alueilla asiat ovat päinvastoin. Yksi virka-alue sijaitsee edullisesti kirkkoon, maantiehen ja kaupunkiin nähden, toiset taas kaukana korvessa. Toisilla alueilla on paljon väistämättömiä kuluja ja runsaasti kävijöitä, toisilla ei nähdä vuoden mittaan juuri yhtään vierasta. On tuhansittain muitakin eroja. Kuka pystyy näin erilaisissa oloissa luokittelemaan virat? Jos yksi sen tekee, löytyy sata jotka eivät hyväksy tulosta.9

Toiseksi esiin nousee kysymys: mitä luokittelu hyödyttää?

Jos näistä seikoista tehdään jokin peruste pappien keskinäiselle arvojärjestykselle, niin toivoisin, että he pystyisivät sopimaan niistä ilman säädöksiä korkeimman Esimiehensä sanojen mukaan: se joka on teistä suurin, olkoon kaikkien palvelija186. Toivoisin tätä noudatettavan etenkin silloin, kun pappeja vertaillaan keskenään. Pappissäädylle sopinee parhaiten, että papit osoittavat omalla esimerkillään muille kuinka suurta hulluutta arvojärjestys on, ja että meillä voitaisiin muiden maiden tapaan säilyttää yhteisössä oikeudenmukainen ja kristillinen järjestys ajattelematta lainkaan kuviteltuja eroja.

Jos virkojen hakijat olisivat vakuuttuneita siitä, että jokainen tehtävä on itsessään arvokas eikä anna suorittajalleen mitään lisää eikä liioin vie häneltä mitään, silloin meidän Riksdags-Tidningarimme187 eivät olisi ad taedium usque188 täynnä lukemattomia valituksia virantäytöistä. Jokainen tekisi silloin työtään saadakseen kunniaa hyveistään ja tiedoistaan, eikä tavoittelisi niin hanakasti vähäpätöisiä titteleitä.

Jos jaottelun tarkoituksena on ratkaista, kenellä on oikeus hakea mihinkin kirkkoherranvirkaan, siinä tapauksessa en ymmärrä ketä jaottelu hyödyttää. Jos pappi on jo ensimmäisen luokan kirkkoherranvirassa ja haluaa edelleen pysyä siinä eikä lähde jonkin vähäisen edun vuoksi muuttamaan suurine talouksineen kauas vieraalle paikkakunnalle, missä vapautuneeseen virkaan hänen tarkan järjestyksen mukaan pitäisi astua, pitäisikö hänen tämän vuoksi menettää oikeus hakea joskus tilaisuuden tullen10 kolmannen luokan kirkkoherranvirkaa. Hän on nimittäin joka tapauksessa palvellut yhtä pitkään yhtä vastuullisessa virassa kuin toisessa luokassa toimineet, vain sillä erotuksella, että hän on ensimmäisen luokan virassa nauttinut pienempää palkkaa ja vähäisempiä mukavuuksia kuin toisen luokan virassa. Näin ne papit, jotka ovat luonteeltaan rauhallisempia ja ottavat virkansa päätehtävän vakavasti ja joita usein toistuvat muutot eivät juuri huvita, joutuisivat muuttamaan liian tiheästi paikkakunnalta toiselle ja seurakunnasta toiseen. Mitä vahinkoa siitä koituu seurakunnille ja miten paljon tällainen estää pappeja hoitamasta virkaansa sielujen autuutta silmällä pitäen, sen jätän kaikkien niiden arvioitavaksi, jotka ovat Jumalan armosta itse käyttäneet kaikki voimansa sen suuren päämäärän saavuttamiseksi. Silloin kun paimen tuntee lampaansa ja lampaat hänet ja kun molemmat luottavat toisiinsa, silloin on saavutettu suuri asia, joka papin muuttaessa pois raukeaa tyhjiin.

Jos pappi tuntee kuulijoittensa tottumukset, ajattelu- ja elintavat, hän voi Jumalan armosta niin halutessaan miltei tarttua heihin ja ikään kuin ottaa käsiensä suojaan. Sen sijaan sellainen pappi, jolle kuulijat ovat vieraita, toimii usein epävarmasti ja kuin umpimähkään. En voi kuvailla, millaista tietoa seurakunnassa pitkään toimiva pappi saa yksityisten keskusteluiden kautta monien kuulijoidensa tilasta, usein heidän tietämättään. Jos papilla on silloin kylliksi kokemusta, varovaisuutta ja harrastusta, hän saa pääsyn heidän sydämeensä ja samalla läheisen yhteyden heihin ja voi olla tässä Jumalan siunauksella suureksi hyödyksi.

Jos usein toistuvia siirtoja edistetään tietynlaisella pakolla, on vaarana, että papinvirkoja sorrutaan hoitamaan yhtä huonosti kuin useita11 siviili- ja sotilasvirkoja. Silloin viran haltijalla on vain sen tuoma titteli ja kunnia, siitä saatavat meriitit ja tulot, mutta virka-aluettaan hän on tuskin edes nähnyt.

Sekin olisi sentään vähäisempi haitta, että pappiloiden tilukset, jotka muodostavat huomattavan osan valtakunnan maista, tulisivat huonosti hoidetuiksi tiheästi toistuvien muuttojen takia.

Kansleri Erik Pontoppidan189, joka oli yleisesti tunnettu oppineisuudestaan, miellyttävästä luonteestaan ja innostuksestaan, sanoo teoksensa Collegium pastorale practicum190 sivulla 153: ”Jos pappi taas ilman tällaisia tai samankaltaisia erityisiä olosuhteita” (jotka ovat vaikeuttamassa itse viranhoitoa) ”hakee siirtoa, muuttoa paikkakunnalta toiselle pelkästään oman kevytmielisyytensä, ahneutensa tai ylimielisyytensä ajamana, se olkoon todella kaukana Kristuksen palvelijoiden mielestä, joiden on tyytyminen oleviin oloihin, mikäli ne eivät ole täysin sietämättömiä.” Sen perusteella, ettei vain työlästä viranhoitoa tule palkita, vaan vastaavalla tavalla myös erinomainen oppineisuus, tekijä ehdottaa sivulla 14, että teologisen väitöksen hyväksytysti esittäneiden virkavuodet pitäisi laskea kaksinkertaisiksi. Sivulla 18 hän väittää itseään vastaan kirjoittamalla, että sellainen pappi, jonka lahjat eivät tule esille katederista käsin, voi opissa ja elämäntavoissa olla paljon suuremmaksi hyödyksi kuin toinen pappi, jolla on edellytykset väitöksen puolustamiseen. Tätä vastaväitettä ei ole helppo kumota. Tekijän paras puolustus näyttää olevan, että jonkinlainen määrätty ylenemisjärjestys on parempi kuin että sellaista ei olisi lainkaan191. Sen minäkin myönnän mielelläni.

Toivon pystyväni seuraavassa todistamaan, ettei väitöskirja osoita sitä mitä tekijä luulee, ja jos osoittaisikin, yritän todistaa, että se ei kuitenkaan anna väittelijälle oikeutetusti sitä12 lisäetua, jonka tekijä haluaa antaa, ja että tällaiset väitökset avaisivat tien paljoon pahaan. Ehdotus on sellainen, ettei sitä voi eikä pidä hyväksyä.

Tekijähän on sitä mieltä, että väittely on paras tapa näyttää erinomaista oppineisuutta ja saavuttaa kaikkein puolueettomin hyväksyntä. Tätä punnitkoot kaikki ne, jotka tietävät miten väitöstilaisuudet sujuvat. Eikö olekin monia esimerkkejä siitä, kuinka puolittain oppinut tai ehkä aivan oppimatonkin on saanut osakseen kunniaa seistessään katederissa väittelijänä, ja vankat tiedot omaava puolestaan on joutunut pinteeseen. Puhumattakaan opponenteista, jotka mielistelevät enemmän kuin opponoivat, jotka pallottelevat argumentteja ja venyttävät väitöstilaisuutta ja käyttävät muita alhaisia temppuja, joilla oppimattomasta voidaan tehdä oikea Apollo192. Voihan olla, että sellaista ei tapahtuisi, mutta näin ei voi olettaa, kun siitä riippuu niin tärkeä asia kuin palvelusvuosien kaksinkertaistuminen193. Väittely ei kuitenkaan pohjaudu vain sille, että väittelijä ymmärtää asiansa perin pohjin, minkä katson merkitsevän perusteellista oppineisuutta, vaan myös väittelijän nopealle oivalluskyvylle ja notkealle kielenkäytölle. Ei riitä, että hallitsee logiikan, vaan erityisesti vaaditaan, että pystyy soveltamaan no­peasti logiikan sääntöjä esiin tuleviin asioihin. Tähän ei pysty ilman nopeaa oivalluskykyä, eikä etenkään ilman päivittäistä harjoitusta. Kaksimerkityksiset ilmaisut, väärät syllogismit194 ym. voivat saattaa väittelijän no­peasti pulaan ja hän joutuu pahantahtoisen vastaväittäjän punomaan ansaan, vaikka voi tosiasiassa olla toisen oppimestari. Mutta taito ja harjaannus punottujen juonien nopeaan selvittämiseen ei taida kuulua oppineen olennaisiin ominaisuuksiin. Jos yksin totuus olisi opponentin tähtäimessä ja hän ottaisi omasta13 aloitteestaan tarkoin huomioon kaikki väittelyn säännöt, silloin asia olisi kohdallaan. Mutta koska tätä ei voi milloinkaan odottaa, väittelijän on pakotettava vastaväittäjä siihen. On kuitenkin nähty, että nokkelinkaan väittelijä tuskin pystyy pitämään vikkeläkielistä ja -älyistä opponenttia aisoissa. Väittelijän taitavuus todistaa, että hän on nopeaälyinen, harjaantunut suunsoittoon ja nopea puheissaan, mutta perusteellista oppineisuutta se ei osoita. Edelliset ominaisuudet ovat osittain luonnonlahjoja, osittain harjoituksella hankittuja, jälkimmäinen sen sijaan vaatii lukeneisuutta ja syvällistä harkintaa.

Tekijän ehdottama väitöksen arviointimenettely ansaitsee tässä myös hiukan huomiota. Tekijän oman periaatteen mukaan käsitystä väittelijän taidoista ei saa muodostaa mielivaltaisesti. Notaari pitäisi väitöstilaisuudessa pöytäkirjaa. Toisten kinastelua ei milloinkaan saa hyvin merkittyä paperille, eikä kirjurin puolueellisuuttakaan voi välttää. Paikalla olisi myös yksi tai useampi konsistorin jäsen, jotta konsistori saisi käsityksen, onko esitetty opinnäyte hyväksyttävissä. Eikö heillä siten ole mahdollisuus ar­vioida asia mielensä mukaan, eikö arviosta siten tule omavaltainen?

Mutta oletetaan, että väitöksen esittänyt ja sen hyväksytyksi saanut on näin osoittanut erinomaisen oppineisuutensa. Vastattavaksi jää yhä: onko kohtuullista, että hän saa tällä perusteella kertoa virkavuotensa kahdella ja edetä urallaan muita nopeammin? Vastaan tähän kieltävästi.

Virkavuosien kaksinkertaistamisen on perustuttava joko yhteiseksi hyväksi koituvalle kaksinkertaiselle hyödylle tai kaksinkertaisille ponnistuksille, kun verrataan muihin samanlaisissa tehtävissä oleviin.14 Tässä ei kumpikaan asia toteudu. Jos sanottaisiin, että väittelijä hyödyttää yhteistä hyvää kaksin verroin tai häneltä vaaditaan kaksinkertaista vaivannäköä, se tapahtuu vain sen yhden kerran. Millä perusteella hän saisi sitten pysyvästi, koko loppuiäkseen, kaksinkertaiset virkavuodet teosta, jonka on tehnyt ja josta on nähnyt vaivaa vain kerran? Jos hyväksytyn väitöksen esittäneellä on taitoa hoitaa hakemaansa virkaa, kaikilla vastaavan viran hoitajilla on samat taidot. Jos hänen taitonsa riittävät tärkeämpään toimeen, hänet on nimettävä siihen, kunhan ensin yhtä taitavat ja pitempään palvelleet ovat päässeet ylenemään. Taitavuuden ja suurempien ansioiden on painettava enemmän kuin taitavuus ja pienemmät ansiot. Jos väittelijällä taas on liial­lista oppineisuutta, jota hän ei voi käyttää yleisön hyödyksi pienempiä tuloja ja vähemmän mukavia olosuhteita tarjoavalla kirkkoherran virka-alueella, tuskin hän voi sitä käyttää myöskään suurempia tuloja ja paremmin mukavuuksin varustetussa virassa. Siitä suuresta oppineisuudesta, jota tällaisella miehellä pitää kuvitella olevan, ja jota hän ei kuitenkaan voi käyttää yhteiseksi hyväksi, ei yhteisö puolestaan ole hänelle mitään velkaa.

Mutta mitä hyödyttää punnita tällä tavoin kultavaa’alla pappien oppineisuutta, kun se tekee heidät vain pöyhkeiksi, vaikka heidän pitäisi nöyrin kristillisin mielin olla esimerkkinä muille ja hoitaa virkaansa Hengen eikä keinotekoisen viisauden voimalla. Sen jälkeen kun voi olettaa, että tarvittava oppineisuus on saavutettu, on tärkeämpää kysyä papin virkakokemusta. Sitä ei saavuteta pelkällä lukemisella, vaan ahkeralla ja tunnontarkalla viranhoidolla. Kun opintietä on meidän aikanamme monin tavoin helpotettu, voi 16–20-vuotias nuorukainen esiintyä paljon kunniakkaammin kuin 60–70-vuotias kunnian mies, joka on huolehtivaisesti hoitanut sieluja 30–40 vuotta sekä julkisissa saarnoissaan että yksityisissä tilanteissa. Kummalta sinä odotat suurempaa15 mielen ylennystä? Asettaudu itse siihen tilanteeseen, johon voit kenties joutua, jolloin tarvitset neuvojaa ja johdattajaa. Kumpaa silloin toivoisit kirkkoherraksesi? Oikealta papilta vaaditaan välttämättä oppineisuutta, mutta vielä enemmän innostusta ja kokemusta.

Kaiken tämän lisäksi houkuttelisi moinen pappien välinen kinastelu väitöstilaisuuksissa suoraan paljoon pahaan. Kukapa ei näkisi, miten kiivaasti yksi hakija tässä kävisi toisen kimppuun. Vihamies saisi tilaisuuden purkaa kaikkien nähden sappeaan. Kuinka moni kunnianarvoisa pappismies joutuisikaan näsäviisaan nuorukaisen pilkkaamaksi? Millaista pysyvää vihamielisyyttä voitaisiinkaan kylvää, ja silloin ei väiteltäisi exercitii gratia195, vaan kyseessä olisivat suuret pastoraatit, ja voi vain kuvitella kuinka tosissaan se tapahtuisi. Arvon professori Haartmanin karkea ahdistelu196 ansaitsee tässä yhteydessä kaikkien huomion. Pahinta olisi, että kallisarvoisia teologisia totuuksiamme loukattaisiin mitä häpeällisimmällä tavalla, kun niistä tulisi näin kiihkeiden kiistojen kohde. Tällä tavalla saataisiin toki jotkut pelokkaat idiootit joksikin aikaa jätettyä muista jälkeen ja kaikki uhkarohkeat, enimmäkseen nuorukaiset, polkisivat vanhat jalkoihinsa. Mutta muutaman vuoden kuluttua ei minkäänlaista valikointia tehtäisi sen enempää kuin tavallisia akateemisia kunnianosoituksia myönnettäessä. Jos pappissäädyssä on monia oppimattomia jäseniä, se voidaan estää vain siten, että piispat ja konsistorin jäsenet hoitavat tunnontarkasti tutkinnot ja arvioinnit ja ettei käsiä panna erotuksetta taitavien ja taitamattomien, hyveellisten ja ilmeisen huonotapaisten, paheellisten ja tekisi mieli sanoa puolihullujen päälle.

Kun olen nyt mitä vilpittömimmin ja hyväntahtoisimmin esittänyt nämä huomautukset tekijän ehdotuksiin16 parantaakseni niitä, en suinkaan torjuakseni hänen pääperiaatteensa, esitän samalla yleisölle lupaukseni mukaan omat suunnitelmani, joita olen useita vuosia hautonut mielessäni. Tekijän esittämän kysymyksen avulla olen vihdoin viimein saanut suunnitelmat puhkeamaan esiin kuorestaan. En ihmettele lainkaan, jos ne ovat epämuodostuneita, en liioin närkästy, jos niihin kohdistetaan arvostelua. Sen sijaan pyydän, että ne, jotka ovat kyllin vastuullisia ja harkitsevia, muokkaisivat suunnitelmiani siten, että voitaisiin saavuttaa tavoite, joka on oikeudenmukaisuuden, järjestyksen ja kohtuuden luominen papistossa, seurakuntiemme hyödyttäminen ja ennen kaikkea Jumalan nimen kunnioittaminen.

Ansiot ja taidot hyväksyttäneen yleisesti niiksi perusteiksi, joilla kaikkien virkamiesten tulee edetä urallaan. Tällöin kokemuksen katsotaan kuuluvan erottamattomasti ansioihin. Papin virassa ei muita perusteita olekaan.

Kaikki papinvirkojen ehdollepanoon ja nimityksiin liittyvä sotku johtuu siitä, etteivät eräissä toimissa hankitut ansiot ole tietyssä, lakiin perustuvassa suhteessa muissa toimissa ja toisissa olosuhteissa saatuihin ansioihin. Joissakin tapauksissa on pidetty taidonnäytteenä sellaista, mikä ei toisessa tapauksessa olekaan siksi kelvannut. Etenkään ei ole koskaan määritelty, miten suhteutuvat toisiinsa vähemmän taitoa vaativa ansio ja pienempänä ansiona tai vaille ansiota jäävänä pidetty, mutta suurempaa taitoa vaativa työ. Niiden keskinäinen suhde on arvioitu mielivaltaisesti kussakin erityistapauksessa. Kun nämä seikat määritellään oikeudenmukaisella lailla, silloin saavutetaan lähin tavoite, ehdokasasettelun ja virantäytön oikeellisuus ja yhdenmukaisuus.

Virkojen haltijoilla on oltava jonkinlaista luonnollista kypsyyttä, mikäli virkoja on tarkoitus hoitaa asiallisesti.17 Lapsilta tai nuorukaisilta ei sellaista voi odottaa, ja siksi lienee tarpeen ennen jonkin taidon edellyttämistä määrittää tietty ikä, jota nuoremmat eivät saa hakea virkaan. Ikä­raja määritellään kunkin viran painoarvon mukaan, ja tämä puolestaan käy täysin selvästi ilmi jo aiemmista säädöksistä. Siten kukaan alle 21-vuotias ei saisi hakea pappisvihkimystä, eikä alle 25-vuotias kappalaisen virkaa tai vähäisempää opettajantointa, eikä liioin alle 30-vuotias professuuria, apulaisen tai lehtorin virkaa yliopistoissa tai lukioissa, kirkkoherran virkoja kaupungeissa tai maaseudulla eikä rehtorin, vararehtorin ja lehtorin virkoja kouluissa.

Seuraavaksi on punnittava kunkin viran hoitamiseen tarvittavaa taidon tasoa, eikä sitä voida saada selville ilman koetta. Yliopistojen ja lukioiden virkoihin voi proprio praesidio -väitös197 olla sopiva.

Siten yliopiston ja lukion professorin, lehtorin, apulaisen ja dosentin virkaan voitaisiin katsoa riittävän eteväksi vain sellainen, joka on puolustanut proprio praesidio -väitöstä siinä yliopiston tiedekunnassa, josta hän hakee virkaa. Olisi kuitenkin suotavaa, että teologiset väitökset tapahtuisivat piispan tai tiedekunnan dekaanin valvonnassa.

Muihin toimiin sopinevat kokeet parhaiten. Toimiin aikovien pitäisi ennen hakua suorittaa asianmukainen koe. Jos ei ollenkaan tiedettäisi, mihin virkaan kokeeseen osallistuva tulee aikanaan hakemaan, olisi arviointi luultavasti puolueettomampaa ja vailla sellaisia intohimoja, joita on18 ihmisten keskuudessa syytä pelätä. Samasta syystä kenenkään ei pitäisi antaa hakea virkaa, joka oli haettavana jo ennen kokeen hyväksymistä. Tässä tarkoituksessa konsistorien tulisi joka vuosi ilmoittaa kiertokirjein ja kuulutuksin 2–3 määräaikaa kyseisiä tutkintoja varten ja jokaisen halukkaan olisi saatava osallistua niihin. Kuulusteltavia tulisi olla korkeintaan 2–3 kerrallaan ja tilaisuudet olisi aina pidettävä avoimin ovin, jotta kuulijoilla olisi tilaisuus itse todeta oliko tutkinnon hyväksyminen ansaittua vai ei. Kokeet, joissa tutkitaan, kuka voisi olla Jumalan seurakunnan hyödyllinen palvelija, ovat niin tärkeitä, että kaikkea maallista voitontavoittelua on niiden yhteydessä pidettävä halveksittavana. Piispat ja konsistorien jäsenet tulevat erinomaisesti toimeen palkallaan, joten kokeen tulisi olla ilmainen, ja tapahtua viran puolesta. Heti kuulustelun jälkeen on annettava lyhyt todistus joko hyväksymisestä tai hylkäämisestä, ilman mitään kiitoksen sa­noja tai varaumia. Hyväksymisestä ei pidä laatia kuin kaksi kaavaketta, ja jos kuulusteltava on ansainnut niistä huonomman, siinä on sanottava, että hän on suorittanut pappistutkinnon. Jos hän puolestaan ansaitsee paremman todistuksen, hän on suorittanut pastoraalitutkinnon. Jos kuulusteltava on tyytymätön tulokseen, hän saa lunastaa notaarilta kuulustelun pöytäkirjan ja vedota kuninkaaseen tai esitellä kaikille todistetta vääryydestä, jonka katsoo kärsineensä.

Kenenkään ei pidä antaa hakea kirkkoherraksi, koulun opettajaksi, sotilaspapiksi eikä kaikkiin niihin toimiin, joista ansaitsee kaksinkertaiset palvelusvuodet, ilman että liittää mukaan konsistorin todistusta siitä, että hakija on suorittanut pastoraalitutkinnon.

Puutun tarkoituksella koulun palveluksessa olevien tutkintoihin. Vaikka tiedetään, että lasten opetus19 on tärkeää, silti on usein käynyt niin, että ne koulujemme opettajat, jotka eivät ole ottaneet pappisvihkimystä tai suorittaneet maisterintutkintoa, ovat pedagogin tai alemman kollegan tehtävistä nousseet lehtoreiksi, rehtoreiksi tai vararehtoreiksi, ilman että missään tutkinnossa on kertaakaan kyselty heidän opintojaan tai tietojaan kristinopista tai uskonvakaumustaan, aivan kuin lasten opettajilta ei vaadittaisi opintoja eikä uskontoa. Onkohan tässä yksi syy koulujemme nykyiseen kehnoon tasoon? Jos lasten kasvatus on niin tärkeä asia kuin yleisesti uskotaan, esimiesten on pidettävä tavallista tarkemmin huolta siitä, että kasvatus uskotaan taitavien, kunnollisten ja jumalaapelkäävien ihmisten käsiin. Siksi on erittäin kohtuullista, että näihin tehtäviin otetaan vain niitä, jotka ovat kokeissa saaneet edellä ehdotetulla tavalla198 hyväksynnän kirkkoherraksi, etenkin jos koululaitoksen virkamiehet nauttivat kaksinkertaisia virkavuosia. Lisäksi kenenkään ei pitäisi saada hakea minkäänlaista papinvirkaa, tai pyytää pappisvihkimystä ilman hakemukseensa liitettyä todistusta hyväksytystä pappistutkinnosta. Ellei tätä varotoimenpidettä noudateta, käy väistämättä niin, että ehdolle papin virkoihin pääsevät ja seurakunnan kutsun sekä lopulta valtakirjan saavat sellaiset miehet, joiden tiedoista konsistori ei ole ollut perillä ja joita se ei olisi koskaan voinut hyvällä omallatunnolla vihkiä papeiksi, ellei heillä olisi jo ollut laillista kutsua virkaan ja valtakirjaa.

Kun sitten jokainen hakija on näin saanut oikeuden kilpailla virasta, on tässä seuraavaksi tutkittava tarkemmin, ketä on pidettävä muita soveliaampana.

Minun mielestäni sen voi sopivimmin ja selkeimmin määritellä laskemalla tietyksi vuosimääräksi kaiken sen, mistä voi olla jollekulle etua ehdollepanossa ja viran täytössä,20 on sitten kysymys ansioista tai taidoista. En näet pidä lainkaan mahdollisena laatia säännöllistä virkaikäjärjestelmää, joka taitojen ohella perustuisi erilaisissa olosuhteissa hankittujen ansioiden vertailuun, mikäli ansioihin ei sovelleta yhtä yhteistä laskentatapaa eikä taitoja liioin mitata tietyllä ajalla, jota voidaan verrata virkaikään.

Kuinka monta vuotta kussakin tapauksessa pitää laskea mukaan, jää riippumaan lainsäädäntövallan päätöksestä. Tyydyn vain ehdottamaan tässä joitakin lukuja. Niiden määrää voidaan tietyissä tapauksissa lisätä tai vähentää ilman että syntyisi ristiriitaa minun ehdotukseni kanssa.

Ne opiskelijat, joilla ei ole esittää yliopistoissa puolustettua opinnäytettä, eivät voi laskea hyväkseen mitään vuosia, mutta heidät on asetettava keskinäiseen paremmuusjärjestykseen sen mukaan milloin he ovat saaneet todistukset, jonka he tutkintonsa hyväksymisestä esittävät.

Jos on puolustanut opinnäytettään jossakin tiedekunnassa, voi tällä perusteella laskea hyväkseen 1 vuoden. Poikkeuksena ovat kuitenkin apurahanhakijoiden pro stipendio laaditut väitökset199. Niin sanottu filosofian kandidaatin tutkinto lasketaan 2 vuodeksi, maisterinväitöskirja 1 vuodeksi ja siten kaikkien filosofisen tiedekunnan oppiaineiden suorittaminen 4 vuodeksi. Jos joku ryhtyy suorittamaan teologian tohtorin tutkintoa ja hyväksytään teologian lisensiaatiksi, hänen hyväkseen on niin ollen laskettava 6, 8 tai 12 vuotta. Jos joku filosofisen tiedekunnan kaikki oppiarvot suoritettuaan esittää väitöksen teologisessa tiedekunnassa, hän saa hyväkseen 1 vuoden, mutta se, joka väittelee proprio praesidio filosofiassa, 2 vuotta, ja näin joka kerralta, mutta vain milloin on kyse kolmesta kotimaisesta yliopistostamme200. Jos väitös esitetään ulkomaisessa yliopistossa, se jää laskuista.21

Yliopistojen professorit, tiedekunta-apulaiset ja dosentit saavat laskea yhden virkavuoden kahdeksi, mutta on pidettävä tarkoin kiinni siitä, että he pitävät todella luentoja molempina lukukausina. Jos he sen sijaan vain nostavat palkkaa, heille ei lasketa mitään virkavuosia. Sama koskee kaikkia lukioiden ja muiden koulujen opettajia. Sama etu tuntuisi kuuluvan myös kuninkaallisille hovisaarnaajille ja heidän ylhäisyyksiensä valtakunnan neuvosherrojen kotipapeille, jotka ovat vakinaisessa palveluksessa, sotilaspapeille niin kauan kuin heidät on määrätty palvelukseen, ministereitä ja lähetystöjä valtakunnan ulkopuolella palveleville papeille niin kauan kuin heidän todellinen virkamääräyksensä kestää, Itä-Intian kauppakomppa­nian ja muiden laivojen papeille matkan aikana, tuomiokirkkoseurakuntien ja Tukholman kappalaisille, konsistorien vakinaisille notaareille sekä kaikille niille, jotka ovat saaneet ja voivat saada saman aseman kuninkaallisilla määräyksillä.

Yksinkertaiset virkavuodet lasketaan kaikille muille, kuten kirkkoherroille, ovat he sitten lääninrovasteja tai eivät, kappalaisille, ovat he sitten vt. kirkkoherroja tai eivät, sotilaspapeille, silloin kun heitä ei ole määrätty palvelukseen, kuninkaallisille hovisaarnaajille, jotka eivät ole vakinaisessa palveluksessa kuninkaallisessa hovissa, papiston apulaisille sekä yksityisille apupapeille, ruukinpapeille, ritariston ja aateliston kotipapeille, armovuoden saarnaajille ja kaikille niille, jotka on vihitty papeiksi, elleivät he sitten kokonaan jättäydy papin tehtävistä ja kieltäydy toimettomuutensa aikana harjoittamasta tointaan konsistorin määräämässä seurakunnassa korvausta vastaan, josta he ja heidän kotiväkensä saa tarvittavan toimeentulon. Jos he menettelevät päinvastoin, viran menettäminen kokonaan on paikallaan.

Jos joku hoitaa yhtä aikaa useampaa virkaa tai tointa, hän saa laskea hyväkseen kaksinkertaiset virkavuodet. Mutta sellaiset papit, jotka eivät ole pysyvästi toimessa, kuten22 ylimääräiset kuninkaalliset hovisaarnaajat, sota-, ruukin- ja kotipapit ynnä muut, jotka vapaana ollessaan hoitavat yksinkertaisiin virkavuosiin oikeuttavaa tointa, eivät liioin saa laskea hyväkseen kaksinkertaisia vuosia. Jos he sen sijaan hoitavat konsistorin luvalla sellaisia toimia, joista lasketaan kaksinkertaiset virkavuodet, sitä oikeutta ei voi viedä heiltä, mutta sen useampia vuosia he eivät saa koskaan hyväkseen.

Konsistorin on asetettava ehdolle ne hakijat, jotka edellä kuvatun järjestelmän mukaan voivat lukea hyväkseen useimmat virkavuodet, ja milloin toimeen nimitetään ilman ehdokasasettelua, on nimitettävä se, jolla on eniten vuosia. Tässä ei saa ottaa huomioon mitään enempiä perusteita sen lisäksi, että hakija on osoittanut hyväksytysti pätevyytensä suorittamallaan tutkinnolla, niin kuin edellä on sanottu.

Lääninrovastiksi on nimitettävä se, jonka rovastikunnan kirkkoherrojen, kappalaisten, komministerien, apupappien ja koulujen viranhaltijoiden enemmistö virkaan haluaa. Oman seurakunnan rovastiksi ei pidä nimittää ketään muuta kuin rovastikunnan vanhin kirkkoherra.

Kaikkien toimien hakuajan on oltava vähintään 3 kuukautta ja ehdollepano on toimitettava viimeistään 4 kuukauden hakuajan jälkeen.

Ne toimet, joissa ei ole ehdollepanoa, on täytettävä viimeistään 3 kuukauden kuluttua, mutta valtakirjan saa antaa vasta 6 kuukauden kuluttua. Sinä aikana ne, jotka katsovat tulleensa syrjäytetyiksi, voivat valittaa päätöksestä kuninkaalliselle majesteetille. Niin pian kuin ehdokkaat on asetettu tai päätös toimen täyttämisestä tehty, on ensimmäisenä pyhäpäivänä kuulutettava tietyn kaavan mukaan kuka tai ketkä on asetettu ehdolle ja kuinka monta vuotta he saavat lukea hyväkseen.23

Jos tämä otetaan tarkoin huomioon, kaikki tyytymättömyys sekä valitukset ehdokasasettelun ja virkojen täyttämisen mielivaltaisuudesta voidaan luultavasti välttää. Koska kokemus kuitenkin osoittaa, että itse papinvaaleissa tulee yhtenään paljon epäselvyyksiä, eikä korkein valta ole huolellisimmillakaan toimilla kyennyt torjumaan tai vähentämään niitä, pidän välttämättömänä että jokainen todellinen kristitty miettii jotakin toista helpompaa ja yksinkertaisempaa valintatapaa, joka perustuisi paremmin Jumalan sanalle, olisi vapaa kaikista väärinkäytöksistä, eikä johtaisi eripuraisuuden ja oman edun tavoittelun takia niin häpeälliseen Jumalan nimen loukkaamiseen kuin nykyinen käytäntö.

Autuaasti nukkunut tohtori ja piispa Andreas Rydelius, joka oppineisuutensa, suuren ajattelun lahjansa ja Jumalan nimen kunniaa kohtaan tuntemansa innostuksen ansiosta on tullut kuolemattomaksi ruotsalaisten sydämissä, pohti jo aikoinaan vakavasti tätä asiaa. Hän esitti oman käsityksensä muistiossa, joka hänen kuolemansa jälkeen jätettiin vuoden 1738 valtiopäivillä valtakunnan säädyille201: papintoimien täyttämiselle ei ole olemassa lahjomattomampaa ja parempaa valintatapaa kuin arpominen. Sillä voidaan varmimmin välttää kaikki juonittelut, sikäli kuin se on inhimillisesti mahdollista. Rydelius jatkaa vielä kuninkaallisista kirkkoherranviroista202 seuraavasti: ”En voi omalta osaltani ymmärtää, että hänen kuninkaallisen majesteettinsa arvovalta mitenkään vähenisi arvonnan vuoksi, kuten jotkut perusteettomasti väittävät. Se kasvaisi päinvastoin erittäin suuresti. Eikö Hänen Majesteettinsa korkein ja jaloin valtaoikeus seurakuntien ulkoisessa johtamisessa olekin luoda ja pitää voimassa kuninkaallisella arvovallalla sitä järjestystä, joka edesauttaa eniten Jumalan kunniaa ja seurakunnan etua sekä sopivimmin24 torjuu niiden esteitä.”203 Apostolit, joilla oli Jumalan Hengen erityinen johdatus, ottivat käyttöön ja laillistivat tämän valinta­tavan. Miksi se on meillä hylätty jo aikoja sitten? Eikö heidän ymmärryksensä ja halunsa riittänyt siihen, että he olisivat tehneet yhtä puolueettoman valinnan kuin meidän seurakuntamme? Vai pitivätkö he asiaa niin tärkeänä, että pidättäytyivät ratkaisemasta sitä omalla mielipiteellään? Pitäisikö meidän uskoa, että heidän valintatapansa on ilmaistu meille turhaan? Eikö se olisi yhtä luotettava kuin nykyään käytetty valinta? Mitä uskonkappalettamme se rikkoo? Tai kenen omantunnonarkaa vapautta loukkaa, jos valinnan toimeenpanijoiden, seurakuntalaisten ja ehdokkaiden ollessa läsnä toimitetaan viaton arvonta, kun ensin on julkisesti ja hartaasti rukoiltu Jumalaa?

Ollaan varmaan sitä mieltä, että kuulijat menettävät näin valintaoikeutensa. Kun heillä olisi vapaus karsia kolmesta ehdokkaasta se, jonka opissa ja elintavoissa he pystyisivät laillisesti todistamaan olevan jotain loukkaavaa, eivät ne, joilla ei ole taipumusta juonitteluun, pitäne vaaleja niin tähdellisinä eivätkä menettäne niissä mitään nähdessään, että valinta ei jää ihmisten käsiin, vaan siirretään heidän ylimmälle paimenelleen Jeesukselle. Jeesushan on erehtymättömästi pitänyt ja pitää yhä huolta heidän sielunsa todellisesta hyvinvoinnista paljon rakastavammin kuin kukaan osaisi ja paremmin kuin he itse koskaan osaisivat.

Kuvittelisin, että tähän esitetään erityisesti kaksi vastaväitettä: järjellisen valinnan täytyy olla parempi kuin sokean valinnan, ja arvontaan liittyisi paljon väärinkäytöksiä ja vilppiä. Mitä vilppiin tulee, harkitseva ihminen huomaa helposti epäilyn siitä osoittautuvan turhaksi, kunhan arvonta toimitetaan kyllin huolellisesti ja asianomaisten ollessa paikalla. Inhimillisesti on25 tuskin mahdollista löytää toista tapaa, jossa vilpin voisi paremmin välttää. Se mitä herrnhutilaisten lähettien valitsemisesta arvalla204 usein esitetään, ei kohdistu itse arpomista vastaan, vaan todistaa vain, että arvontaa on siinä tapauksessa käytetty mielivaltaisesti väärin, kun tiukka valvonta on jätetty hoitamatta.

Mitä sitten tulee ensimmäiseen väitteeseen, on aiheellista kysyä, milloin vaali on järjellinen? Järjellisiä eivät suinkaan aina ole ne valinnat, joita enemmistö tekee; sekä terve järki että ilmoitus osoittavat, että niin enemmistön ymmärrys kuin tahtokin ovat turmeltuneita, eikä enemmistö siten pysty eikä halua valita järjellisesti. Ken sitä ei tiedä, häneltä puuttuu riittävä kokemus. Eivätkö useimmat ole mieleltään lihallisia ja maallisia, mikä osoittaa vihamielisyyttä Jumalaa kohtaan? Opettajista parhaita ovat kiistämättä ne, joilla on lähin yhteys Häneen, ja miten silloin olisi mahdollista, että enemmistö valitsisi heidät. Miettikööt lukijani mitä seuraa näistä Vapahtajan sanoista, Luuk. 6:26: Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! (”kaikki” täytyy tässä tarkoittaa ”monet”). Onko siis niin, että enemmistön valitsema on paras? Entä onko sen tekemä valinta järjellinen? Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, ja siksi maailma vihaa teitä Joh. 15:19205. Tuskin enemmistö olisi siihen aikaan ollut apostolien kannalla. Ei arpominen myöskään merkitsisi asian jättämistä sokean onnettaren ratkaistavaksi, sillä meillehän on annettu pettämätön lupaus, että helmassa arpaa ravistellaan, tuloksen ratkaisee Herra Sananl. 16:33. Saul valittiin kuninkaaksi arpomalla 1. Sam. 10:20-21, eikä Daavid uskonut menettävänsä mitään kuninkaan oikeuksistaan ratkaistessaan pappien tehtävät arvalla 1. Aik. 24:5.

Autuaasti poisnukkunut kuningas Fredrik206 joutui valitsemaan26 Tukholman Jaakobin seurakunnan sielunpaimenen kahdesta ehdokkaasta, ja molemmat kirkkoherrat Bold207 ja Tolstadius208 olivat uutteria ja jumalaapelkääviä ja siten hyvin tuttuja kuninkaalle. Koska kuningas rakasti suuresti kumpaakin, hän alkoi epäröidä kumman valitsisi ja päätti ratkaista asian arvalla. Hän ei lainkaan uskonut, että tällä menettäisi vähääkään kuninkaanoikeudestaan, vaan sanoi aivan tyytyväisenä arvan langettua Tolstadiuksen hyväksi: Nyt me tiedämme, että itse Jumala kutsui hänet: virka kuuluu hänelle. Minulla on aihetta kysyä: onko kuningas koskaan pystynyt täyttämään papinvirkaa puolueettomammin ja puhtaammalla omallatunnolla? Onko mikään seurakunta voinut ottaa vastaan opettajaansa turvallisemmin, kuin saadessaan hänet Jumalan kädestä? Tai onko kukaan voinut olla varmempi kutsumuksensa oikeutuksesta kuin tällä tavoin virkaan asetettu opettaja?

Jos joku joutuisi merkittävällä tavalla kärsimään arvonnasta, olisi todennäköisesti kohtuullista, että konsistori asettaisi ainoaksi ehdokkaaksi sen, joka on hävinnyt arvalla kolme samanlaista virantäyttöä, mikäli hän olisi hakijoista vanhin.

Suom. Antero Tiusanen


  1. hyväntahtoisen kysymyksen esittäjä: Turun akatemian professori Jacob Gadolin oli 1762 julkaissut kirjoituksen Välment fråga: Om icke förslag til ledige präste-syslor, likasom de civile- och militariske-ämbeten, efter visse utstakade reglor kunde och borde uprättas? Kirjoituksesta on kaksi painosta, joista toinen on 16-, toinen 20-sivuinen. Painokset ovat oikeinkirjoituksen eroja lukuun ottamatta samansisältöisiä. Tämän tekstin kirjoittaja viittaa 20-sivuiseen versioon.
  2. sivulla 4: Gadolinin (op. cit., s. 4) mukaan säädyt eivät halunneet puuttua pappien nimitys- ja urakysymyksiin, koska ei haluttu saattaa näin tärkeää asiaa epävarmojen kokeilujen kohteeksi, eikä aikaa asian tarkempaan selvittämiseen tuolloin ollut.
  3. pedagogion, triviaalikoulun tai lukion opettaja
  4. tekijän omaa järkeilyä sivulta 6: Gadolin kirjoittaa, että virkojen täyttämisen oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi tulisi olla selkeät säännöt, joiden mukaan hakijoita arvioidaan.
  5. armovuoden pappeja: Kuolleen papin leskellä ja lapsilla oli oikeus saada edesmenneen virkaan liittyvät tulot ns. armovuoden ajan sekä velvollisuus palkata täksi ajaksi sijainen hoitamaan tämän tehtäviä.
  6. yksityisiä apupappeja: Varsinkin kirkkoherroilla oli usein yksityisiä apupappeja.
  7. papille kuuluva kolmasosa viljakymmenyksistä
  8. se joka on teistä suurin, olkoon kaikkien palvelija: vrt. Matt. 20:26
  9. Riksdags-Tidningarimme: Vuodesta 1755 lähtien lähes kaikilla 1700-luvun valtiopäivillä julkaistiin päätöksistä ja keskusteluista raportoivaa lehteä. Kustantajat vaihtuivat, mutta lehden nimi oli useimmiten Riksdags-Tidningar.
  10. ad taedium usque: lat. kyllästymiseen asti
  11. Kansleri Erik Pontoppidan: Erik Pontoppidan oli toiminut Kööpenhaminan yliopiston varakanslerina vuodesta 1755 aina kuolemaansa 1764.
  12. Collegium pastorale practicum: Pontoppidanin teoksen Collegium pastorale practicum, indeholdene en fornøden underviisning, advarsel, raadførelse og opmuntring for dennem som enten berede sig til at tiene Gud og næsten i det hellige præste-embede, eller og leve allerede deri, og ynske at udrette alting med frugt og opbyggelse ensimmäinen painos ilmestyi 1757 ja toinen, parannettu laitos 1765.
  13. Kirjoittaja on lyhentänyt lainausta hiukan. Gadolinin kirjoituksen s. 18 tämä kohta kuuluu: ”Tähän vastataan, että jonkinlainen määrätty ylenemisjärjestys, joka ei voi olla sattumanvarainen tai mielivaltainen, on parempi kuin että sellaista ei olisi lainkaan...”.
  14. Apollo, sivistyksen jumala.
  15. palvelusvuosien kaksinkertaistuminen: Koulujen opettajat ja yliopiston apulaisopettajat saivat laskea hyväkseen palvelusvuotensa kaksinkertaisina hakiessaan seurakuntavirkoja.
  16. looginen päätelmä, jossa kahdesta määrärakenteisesta lauseesta johdetaan kolmas
  17. exercitii gratia: lat. ”harjoituksen vuoksi”
  18. professori Haartmanin karkea ahdistelu: Viittaa Turun akatemian varakirjastonhoitaja Jakob Haartmanin pitkälliseen professorin viran haku- ja valitusprosessiin 1760-luvulla. Haartmanin esittämää opinnäytettä arvosteltiin julkisesti Den Nya Svenska Mercurius -lehdessä. Myssyihin lukeutunut Haartman haki ja myös sai tukea valitukselleen vuonna 1765 kokoontuneilta valtiopäiviltä.
  19. proprio praesidio -väitös: väitöstilaisuus, jossa tekijä itse toimii puheenjohtajana eli preeseksenä
  20. Kirjoittaja viittaa tässä ilmeisesti omaan ehdotukseensa aiemmin tässä kirjoituksessa.
  21. pro stipendio laaditut väitökset: Stipendiä hakeneille saatettiin järjestää väitöstilaisuuksia, jotta heidät voitiin asettaa keskinäiseen paremmuusjärjestykseen.
  22. kolmesta kotimaisesta yliopistostamme: Uppsalan ja Lundin yliopistot sekä Turun akatemia. Greifswaldia ei siten laskettu kotimaiseksi.
  23. muistiossa, joka hänen kuolemansa jälkeen jätettiin vuoden 1738 valtiopäivillä valtakunnan säädyille: Lundin piispa Andreas Rydelius menehtyi matkalla vuoden 1738 valtiopäiville, mutta ehti sanella muistion, joka koski meneillään olevaa kirkkojärjestyksen uudistamista. Rydeliuksen muistiosta nousi valtiopäivien aikana esille juuri esitys arvan käyttämisestä papinvaalissa, mutta tämän jälkeen asia ei ollut näkyvästi esillä. Mahdollisesti juuri tämä muistio, josta oli olemassa monia kopioita, innoitti tekstin kirjoittajaa esityksensä tekemiseen.
  24. kuninkaallisista kirkkoherranviroista: Historiallisista syistä seurakuntia oli kolmenlaisia: kuninkaallisia, konsistoriaalisia ja patronaattioikeuden alaisia. Kirkkoherraa valittaessa sekä kuninkaallisissa että konsistoriaalisissa seurakunnissa tuomiokapituli asetti ehdolle kolme ehdokasta, minkä lisäksi kuninkaallisilla seurakunnilla oli oikeus nimetä neljäs ehdokas. Konsistoriaalisissa seurakunnissa suoritetun vaalin tulos oli sitova, kun taas kuninkaallisissa nimitysoikeus oli viime kädessä kuninkaalla. Jos seurakunta oli yksityisen henkilön patronaattioikeuden alainen, tällä oli oikeus tehdä ehdotus kirkkoherran viran täytöstä, josta piispa ei yleensä voinut poiketa.
  25. Rydeliuksen muistiosta on säilynyt lukuisia erilaisia versioita. Lainaus vastaa sisällöllisesti Herman Lundströmin julkaisemaa versiota: Herman Lundström, ”Biskop Rydelius’ ­omtvistade memorial till 1738 års riksdag.” Kyrkohistorisk årsskrift, 1900, s. 225–252. Ks. myös A. Thomson, ”Andreas Rydelii memorial vid 1738–39 års riksdag.” Kyrkohistorisk Årsskrift 1926, s. 193–202.
  26. herrnhutilaisten lähettien valitsemisesta arvalla: Herrnhutilaiset tekivät kaikki tärkeät päätökset arpomalla, koska katsoivat Jumalan tahdon toteutuvan tällä tavalla.
  27. Joh. 15:19: Yksi lause on jätetty pois alkuperäisestä raamantunkohdasta: ”...kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi...”.
  28. Fredrik I
  29. Anders Båld
  30. Eric Tolstadius valittiin Tukholman Jakobin ja Johanneksen seurakuntien kirkkoherraksi 1747.

English

Unfortunately this content isn't available in English

Previous Section:

Next Section:

Places:

Names:

Biblical references:

Subjects: