Original language
101
§. 35.
Af alt som nu är anfört, har jag intet funnit et enda botemedel, emot folkets utflyttningar, som utan Riksens Höglofl. Ständers kraftigaste åtgärd kunde wärkställas. Wid hwarje omständighet träffas et så starkt motstånd, af magt och skenfagra skäl, at det behöfwes en mera än wanlig beständighet, om något skal kunna uträttas.
Trenne ting fordras altså til sakernas lyckeliga utgång. 1) En noga och grundelig kunskap, om alla hit hörande mål, med alla sina skäl och motskäl, hwaraf kan slutas, huru wida sanningen är antingen på ena eller andra sidan. Dessa äro saker, som hwar ock en uplyst Medborgare bör göra sig wäl hemma uti, på det, i fall walet utnämde honom til des Stånds Fullmägtig wid Riksmötet, han då wore försedd med det ljus, som hans wigtiga syssla af honom kräfwer.
Men hwarifrån, säger du, skal sådant läras? Af allehanda mot och med utkommande stridskrifter i mål, som röra wårt Fäderneslands wäl och we; ty då updagas sanningen bäst: derföre är en loflig skrif- och tryck-frihet et ibland de starkaste förswars-wärck för wår frihet, som kunna påtänckas. Men då inga andra än ensidiga skäl och rättelser få se dagsljuset, torde Höga wederbörande sjelfwa stadna i mörker. Det tilkommer således den Högsta Magten, at se äfwen på denna delen af wår frihet med ömt och wakande öga.
Sådant är intet nödigt, tycker du? Riksdagsmännerna hinna wäl lära sådant under sjelf102wa Riksdagarna. Men, mån det intet wara försent, begynna studera i Lagboken, sedan man satt sig i Domstolen? Åtminstone wille intet jag gå med en benig sak för den Domaren, som under ransakningen, som oftast nödgas fråga min contrapart: hwad säger Lagen derom? Eller huru skal det Lagsens rum förstås? Jag för min del kunde intet annat, än misstäncka honom, at han af sin Läromästare insuper ensidiga förklaringar: Eller mån det intet wara möjeligit, at man under läro-tiden, af sådana hemligheter kunde ledas uti lika danna afsigter?
Derföre är nödigt, at Ständerna se alt med egna ock ej lånta ögon; och hafwa redan förut begrep om alla inrättningarnas bruk och missbruk.
Til hwad mål och huru wida denna frihet bör sträcka sig är tilförene utredt.
2) Fordras härtil Redelighet. Tilfällen och anfall af påck, böner, wänskap, plägning, gåfwor, gentjenster, och lifs-farligheter, sätta här den äcktaste dygd i yttersta äfwentyr, at lida skeps-brått. Skrymtan, stora ord, myndighet, egen inbillning med mera, som oftast ställa sig under redlighets-mantelen, gå wid första wäderpust öfwer ända, och ehuru de sedan åter resa sig, segla de dock mäst den öfriga tiden i mar-watn. De wäljande böra altså på redeligheten hafwa sitt hufwud-afseende.
Månne en Riksdagsman i synnerhet wid långwariga Riksdagar, som länge och flera Riksdagar deltager i den Lagstiftande magten icke kunna hafwa tilfälle, at wäxa för högt öfwer sina103 Medborgare. Man skulle ej tro honom glömma bort Guda-lagen och ej komma i håg af hwem hans myndighet beror?
3) Är Frimodighet nödwändig til de föreslagna botemedlens wärkställighet. At, sedan mogen eftertancka och redelighet hafwa funnit billigheten i en sak, den då utan twekan, och utan et ögnableks försummelse af Högsta Magten sättes i fullbordan. Hela Rikets wäl ligger på dess skuldror. Den bör ej förskräckas af mägtigt motstånd, då den har sanningen och landets bästa på sin sida: Det som i dag är lätt, då rättwisan segrat i menniskors samweten, kan i morgon, då den blifwit bortglömd wara swårare, men i öfwermorgon, då egennyttan hunnit gripa til wapn är det omöjeligit. Får en Soldat, då han bemannat sig gripa an sin fiende i första steget, äger han mod i bröstet, at slå honom; men går han först tilbaka, i mening at afbida et tjenligare tilfälle, förlorar han ofta sådant, som han haft, den andras mod wäxer, men hans aftager, och då är wissast, at til slut lägga ned gewär.
Sidst emedan dessa egenskaper ej altid äro allmänna blifwer det bättre, at et fritt folk anförtror sina angelägenheter uti många än få händer. Ju flera de äro ju bättre repræsentera de samhället: Ju swårare kunna de ledas i enahanda Intressen; ju mindre med hot nedtystas, ju swårare corrumperas. Äro de få och sådana af hwilka de flästa hafwa förhopning, at än wid flera Riksdagar deltaga i magten, äro sådana författningar, som inskräncka deras antal, och i samma104 mån öka deras myndighet, och frikalla dem från alt answar en naturlig fölgd. Men hwem är som icke wet, at det är intet allena Fullmägtigernes, utan äfwen deras committenters, frihet, som utgör et fritt, och sält samfund.
- ytligt sett tilltalande
- benig sak: invecklat fall
- stark övertalning eller hotfulla krav
- hyckleri
- vindpust
- segla ... i mar-watn: driva omkring i ett fartyg som fyllts med vatten och endast med nöd
och näppe hålla sig flytande
- uppdragsgivares, väljares
Finnish
101
§ 35
Kaikesta edellä sanomastani en ole löytänyt kansan maastamuuttoon yhtä sellaista parannuskeinoa, jota voitaisiin soveltaa käytäntöön ilman valtakunnan kunnianarvoisten säätyjen erittäin voimakkaita toimia. Kaikkiin esitettyihin seikkoihin kohdistuu niin vahvaa vallan harjoittamaa ja näennäisen kauniisti perusteltua vastustusta, että vaaditaan tavallista suurempaa lujuutta, jotta jotain saataisiin aikaan.
Onnistuneen tuloksen saavuttamiseksi tarvitaan kolme asiaa: 1) Tarkat ja perusteelliset tiedot kaikista tähän liittyvistä asioista, kaikista perusteista ja vastaperusteista, joista voidaan päätellä, kummalla puolella totuus on. Jokaisen valistuneen kansalaisen on perehdyttävä kunnolla näihin seikkoihin siltä varalta, että hänet valittaisiin säätynsä edustajaksi valtiopäiville. Silloin hänellä olisi tärkeän tehtävän vaatimat tiedot.
Mutta sinä kysyt: mistä tällaista oppii? Sitä oppii kaikenlaisista asiaa vastustavista ja puolustavista kiistakirjoituksista, joissa käsitellään isänmaan myötä- ja vastoinkäymisiä. Niistä käy totuus parhaiten selville. Siksi laillinen kirjoitus- ja painovapaus on vapautemme puolustuskeinona vahvimpia mitä ajatella saattaa. Jos taas päivänvaloon päästetään vain yksipuolisia perusteluja ja oikaisuja, silloin itse korkeat asianosaiset pysyvät tietämättöminä. On siis korkeimman vallan asia valvoa tätäkin vapautemme osaa herkästi ja valppaasti.
Oletko sitä mieltä, ettei sellainen ole tarpeen? Valtiopäivämiehethän ehtisivät oppia näitä asioita itse102 valtiopäivien aikana. Mutta eikö olisi liian myöhäistä ruveta opiskelemaan lakikirjaa, kun jo istuu tuomarin tuolilla? Ainakaan minä en haluaisi mennä visaisessa asiassa sen tuomarin eteen, joka joutuisi tutkinnassa yhtä mittaa kysymään vastapuoleltani: mitä laki sanoo tästä? Tai: miten tämä lainkohta on ymmärrettävä? Minun olisi pakko epäillä, että tuomari imee yksipuolisia selityksiä itseensä oppimestariltaan. Tai eikö olisi mahdollista, että hän oppiaikana ohjautuu näissä salaisuuksissa samankaltaisiin käsityksiin kuin oppimestari?
Siksi on välttämätöntä, että säädyt näkevät kaiken omin eikä lainatuin silmin ja että niillä on jo ennakolta käsitys siitä, miten kaikki erilaiset järjestelyt toimivat ja millaisia väärinkäytöksiä niissä ilmenee.
Edellä on selvitetty, mihin tarkoituksiin ja miten laajalle vapaus on ulotettava.
2) Tässä tarvitaan kunniallisuutta. Tarjolla on maanitteluja, aneluja, ystävyydenosoituksia, kestitystä, lahjoja, vastapalveluksia ja hengenvaarallisia tilanteita, ja ne asettavat aidoimmankin hyveen äärimmäiseen vaaraan haaksirikkoutua. Teeskentely, suuret puheet, vallantäyteys, itsekeskeinen luulottelu ynnä muut tekeytyvät useimmiten kunniallisuudeksi, mutta ensimmäinen tuulenpuuska heittää ne yli laidan, ja vaikka ne kömpivätkin takaisin, ne jatkavat purjehdusta lopun aikaa enimmäkseen vesilastissa. Valitsijoiden on siis kiinnitettävä päähuomio kunniallisuuteen.
Olisikohan mahdollista, että valtiopäiväedustaja saattaisi kasvaa liiaksi kansalaisten yläpuolelle etenkin pitkään jatkuvilla valtiopäivillä ja kun hän osallistuu useiden valtiopäivien ajan lainsäädäntöön?103 On vaikea uskoa, että hän unohtaisi Jumalasta lähtöisin olevan lain ja valtuutuksensa antajan.
3) Ehdotettujen parannuskeinojen toteuttamisessa tarvitaan välttämättä arkailemattomuutta. Sen jälkeen kun jokin asia on kypsästi harkiten ja rehellisesti todettu oikeudenmukaiseksi, korkeimman vallan on toteutettava se empimättä ja ilman hetkenkään viivyttelyä. Koko valtakunnan hyvinvointi on korkeimman vallan harteilla. Sen ei pidä pelätä mahtavaa vastustusta, kun totuus ja maan paras on sen puolella. Jos jokin on tänään helppoa oikeudenmukaisuuden vallattua ihmisten omantunnon, tämä sama voi olla huomenna vaikeampaa, kun oikeudenmukaisuus on unohtunut, ja ylihuomenna mahdotonta, kun omanvoitonpyynti on ehtinyt tarttua aseisiin. Jos sotilas pystyy rohkeutensa kerättyään käymään ensi askelella vihollisensa kimppuun, hänellä riittää rohkeutta vihollisen lyömiseen. Mutta jos hän ensiksi perääntyy odottaakseen otollisempaa tilaisuutta, hän menettää usein sen, joka hänellä jo on; toisen rohkeus kasvaa, mutta hänellä se hupenee, ja silloin on lopulta parasta laskea kivääri.
Lopuksi on sanottava, että mainitut ominaisuudet eivät aina ole yleisiä, ja siten vapaan kansan on syytä uskoa asiansa mieluummin monien kuin harvojen käsiin. Mitä useammalle asiat uskotaan, sitä paremmin he edustavat yhteiskuntaa, sitä vaikeampi heitä on saada ajamaan yksipuolisia etuja, sitä vaikeampi heitä on vaientaa uhkailuilla, sitä vähemmän he ovat lahjottavissa. Jos heitä on vähän ja jos enemmistö heistä toivoo voivansa osallistua vielä useammille valtiopäiville, luonnollisena seurauksena on säädöksiä, joilla heidän lukumääräänsä rajoitetaan sekä104 lisätään heidän valtuuksiaan samassa määrin ja vapautetaan heidät kaikesta vastuusta. Mutta kukapa ei tietäisi, että vapaa ja onnellinen yhteiskunta ei rakennu ainoastaan valtuutettujen, vaan myös heidät valtuuttaneiden vapaudesta.
English
101
§ 35
From everything that has been described here I have not found a single remedy for the emigration of people that could be applied without the most forceful action by the honourable Estates of the Realm. At every turn such a strong opposition will be met with, of power and of specious reasoning, that a more than common constancy is required if anything is to be achieved.
Three things are thus required for a successful outcome of the matter. First, an exact and detailed knowledge of all matters pertaining to this, with all the reasons for and against them, from which one may conclude to what extent the truth lies on one side or the other. These are things that every enlightened citizen should thoroughly familiarize himself with so that, in the event that he were elected to be a delegate of his estate at a session of the Diet, he would then be equipped with the knowledge that his important task demands of him.
But where, you say, should such things be learned? From all kinds of published polemical tracts for and against on issues that concern the welfare of our fatherland, for then the truth is most effectively revealed. For that reason a lawful freedom of writing and printing is one of the most powerful defences of our freedom that can be imagined. But if nothing but one-sided arguments and proposals are allowed to see the light of day, the high authorities themselves are likely to remain in the dark. It thus befits the Sovereign Power to keep a concerned and watchful eye on this aspect of our freedom as well.
Such things are unnecessary, you think? The members of the Diet ought to be able to learn such things during the actual102 Diets. But is it not too late to begin to study the legal code when one has taken one’s seat in a court of law? I at least would not wish to bring a complicated case before a judge who was obliged every now and then during the trial to ask my adversary: what does the law say on the matter? Or how should that section of the law be understood? I on my part could not but suspect him of receiving one-sided explanations from his instructor; or is it not possible that by hearing such secret advice during one’s time of tutelage one might be led to adopt the same approaches?
It is therefore necessary for the Estates to look at everything from their own and not a borrowed perspective and to already have an a priori conception of the use and misuse of all the measures adopted.
To what end and how far this freedom should extend has already been examined above.
Second, integrity is required for this purpose. Opportunities and occasions for cajoling, pleas, friendship, entertainment, gifts, the return of favours and mortal threats place the most genuine virtue in extreme peril of being shipwrecked here. Hypocrisy, vainglory, overbearing behaviour, conceitedness and other things which generally conceal themselves under the cloak of uprightness heel over at the first puff of wind, and although they then right themselves again, they still mostly remain waterlogged during the rest of the voyage. The voters should therefore focus their attention on integrity.
Even if a member of the Diet, especially during protracted Diets, who participates in the legislative power for a long time and in successive sessions of the Diet may have the opportunity to rise too high above103 his fellow citizens, one would hardly expect him to forget the divine law and not remember from whom he derives his authority.
Third, frankness is necessary for the implementation of the proposed remedies, so that, once mature consideration and integrity have established the equity of something, it is then unhesitatingly and without a moment’s waste put into effect by the Sovereign Power. The welfare of the whole country rests on its shoulders. It should not be intimidated by powerful opposition when it has truth and the best interests of the country on its side. What is easy today, when justice has prevailed in people’s consciences, may tomorrow, when it has been forgotten, become more difficult, but the day after tomorrow, when self-interest has had time to muster its forces, it will be impossible. If a soldier, when he has nerved himself, is allowed to attack his enemy at once, he has the courage to defeat him, but once he retreats, in order to await a better opportunity, he often loses what he had, the other side’s courage growing while his own diminishes, and then it is best in the end to capitulate.
Finally, as these are not always general qualities, it is better if a free people entrusts its affairs to many rather than to a few individuals. The more numerous they are, the better do they represent their society; the less easily can they be swayed by particular interests; the less can they be silenced by threats and the harder it is to corrupt them. If they are few, and such individuals as most of whom most hope to have a share in power during further Diets, regulations to restrict their number and simultaneously104 increase their authority and free them from all accountability will be a natural consequence. But who is unaware that it is the freedom not only of the delegates but also of their constituents that constitutes a free and happy society?
