The Causes of Emigration, § 26

§. 26.

Om näringar eller ämbeten ibland oss njuta större frihet, derutinnan äro intet alla ense. När Bonden säger man, betalar ricktigt ut sin skatt och skuld, kan ingen må bättre än han:73 Men en Ämbetsman måste swäfwa uti en ständig frugtan, at swara för sina göromål. Wåra högre skalder hafwa mycket dicktat om en Bondes sällhet och Herdars ro och menlösa nöjen, hwad fördel de äga emot dem, som skakas af alla lyckans winder. Jag fölgde nyligen med en af dem, at betrackta och smaka dessa Landtnöjen: Der blefwo wi warse en Åkerman wid sin plog. Ack! hwad nöje, sade han, at få således wara skild ifrån Stadsens buller i sin menlösa ro, som han är. Wi gingo et stycke öfwer den upplögda åkren, at få närmare betrackta hans tidsfördrif, men när wi kommo fram sade min Kammerat, helt swettig, det war wäl at wi orkade hit, jag hade så när trötnat förr: Hwad skal då, sade jag, den, som måste göra det hela dagen, och ändock med all sin magt styra plog och öken1dragdjuren? En stund derefter kommo wi i sällskap med Herdar. Denna lefnad, sade min Kammerat, är et jordiskt Paradis etc. Wi stadnade at betrackta deras menlöshet; men i det samma kom en af dem löpande utur skogen och ropade: ack! det bästa fåret af min hjord är borta: Jag har sökt det hela dagen förgäfwes: jag är så wanmägtig, at jag rätt nu dignar neder, och ehuru jag wet mig wara helt oskyldig til denna olycka, får jag ofelbart betala det i afton straxt med min rygg, och wid årets slut med min lön. Wi ömkade honom och frågade, om han hade så obillig Husbonde: Nej, swarade han, intet är han obillig, men om wi sådant ej hade at frugta74 före, frågade wi intet efter om halfwa hjorden wore borta. Jag har wäl sedt huru de bärgat sig, som hafwa efterlåtsna Husbönder: de förnöta sina dagar med fåfänga, och weta när aftonen kommer knapt af et enda får.

Innan wi wiste ord af, war et hiskeligit åske-dunder med mörcker, rägn och blixt oss öfwer hufwudet: Hinna skjul2Hinna skjul: att hinna i skydd för regnet war omöjeligit. Wi måste uthärda det. Woro intet wi olyckeliga, sade min följeslagare, som träffade så swårt wäder. Intet olyckeligare, sade jag, än Herdarna, som altid måste wänta sådant; jag wille, fortfor han, gifwa en ducat, om jag nu wore i Staden tilbaka: Det är swårare sade jag för Herdarna at göra det, som intet äga någon. Se Herdarna, sade jag widare med sina hjordar fara nu längre, lät oss följas åt med dem til afton. Nej, swarade han, om man wille gifwa mig alla hjordar som der drifwa til egna, wille jag det intet göra. Jag wil wända om igen: Jag fruchtar nog ändock, at wi trötna på wägen.

Rätt så, sade jag, sjung då intet mera sött om Landtmans och Herdars nöjen. At se uppå en handwändning när Bonden kör i Åkern, och Herdar drifwa sina hjordar, det kan wara nöje, men at hålla sjelf i plogen och gå helt och hållen i Herdarnas skor, är olust och möda, som hwar ock en af andra wägrar emottaga. Men goda Handtwärck, säger du, är mindre75 möda wid. Försök, gack in uti Wärckstäderna, se intet på deras lön, för än du känt deras beswär. Bruka hammaren en dag i Smidjan, och dela sedan dags-penningen med Smeden: för Snickarens höfwel3hyvel en stund; bruka spolen4skytteln flitigt uti en Wäfstol, med mera: Jag är wiss, du gifwer mig samma swar, som min Kammerat innan afton.

1. dragdjuren
2. Hinna skjul: att hinna i skydd för regnet
3. hyvel
4. skytteln

§ 26

Kaikki eivät ole yhtä mieltä siitä, kumpi meillä voi nauttia suuremmasta vapaudesta, elinkeinonharjoittaja vai viranhaltija. Sanotaan, että jos talonpoika maksaa veronsa ja velkansa niin kuin pitää, silloin hän voi paremmin kuin kukaan.73 Sen sijaan virkamies saa alituiseen pelätä joutuvansa vastuuseen teoistaan. Etevimmät runoilijamme ovat sepittäneet monia säkeitä talonpoikien onnesta ja paimenten rauhaiselosta ja viattomista iloista, sekä niistä eduista, joita he nauttivat verrattuna niihin, joiden onnea kaikki tuulet ravistelevat. Kävin äskettäin erään runoilijan kanssa seuraamassa ja maistelemassa näitä maaseudun iloja. Me näimmekin peltomiehen auroineen. Voi mikä ilo saada olla viattomassa rauhassa poissa kaupungin melusta! runoilija huudahti. Kuljimme aurattua peltoa jonkin matkaa voidaksemme lähemmin seurata, miten maamies kulutti aikaansa, mutta päästyämme perille hiestä märkä kumppanini sanoi, että olipa hyvä että jaksoimme tähän asti, olin jo väsyä kesken kaiken. Entäpä hän, joka joutuu kulkemaan näin koko päivän ja ponnistamaan kaikki voimansa ohjatessaan auraa ja juhtaa? minä sanoin. Vähän myöhemmin kohtasimme joukon paimenia. Kumppanini sanoi: Tuollainen elämä merkitsee maallista paratiisia jne. Jäimme seuraamaan heidän viattomuuttaan. Mutta siinä samassa yksi paimenista juoksi metsästä ja huusi: Voi, laumani paras lammas on kadonnut! Olen etsinyt sitä turhaan koko päivän. Olen niin uupunut, että taidan kaatua maahan. Vaikka tiedän olevani aivan syytön tähän onnettomuuteen, saan varmasti maksaa sen heti illalla selkänahastani ja vuoden lopussa vielä palkastani. Me lohduttelimme häntä ja kysyimme, oliko hänen isäntänsä niin epäoikeudenmukainen. Ei hän ole epäoikeudenmukainen, paimen vastasi, mutta ellei seurauksia tarvitsisi pelätä,74 emme välittäisi vaikka puolet laumasta katoaisi. Olen nähnyt miten niiden käy, joiden isäntä on välinpitämätön: paimenet käyttävät päivät turhuuksiin eikä heillä illalla ole lampaista juuri mitään tietoa.

Yhtäkkiä alkoi hirvittävä ukkosenjyrinä, tuli pimeä, satoi ja salamat välähtelivät taivaalla. Emme ehtineet suojaan. Täytyi vain kestää ukonilma. Kylläpä kävi onnettomasti, kun osui näin huono ilma, seuralaiseni sanoi. Emme me ole sen onnettomampia kuin paimenet, jotka joutuvat aina varautumaan tällaiseen, minä sanoin. Antaisin dukaatin, jos saisin olla taas kaupungissa, toinen jatkoi. Sanoin siihen, että paimenten olisi aika vaikea luvata sellaista, kun heillä ei ole dukaattiakaan. Paimenet lähtevät nyt viemään laumojaan pitemmälle, jatkoin, seurataan heitä iltaan asti. Ei, minä en lähde vaikka saisin omakseni kaikki nuo laumat, seuralaiseni sanoi. Haluan kääntyä takaisin. Pelkään kuitenkin, että väsymme kesken.

No hyvä, minä sanoin, mutta älä sitten runoile enää imelästi maamiehen ja paimenen iloista. Jos katsoo hetkisen, miten talonpoika kyntää peltoaan ja miten paimenet ajavat laumojaan, se voi olla nautinto, mutta jos joutuu itse pitelemään auraa ja kulkemaan paimenten nahoissa, kaikki on sellaista tuskaa ja vaivaa, johon kukaan muu ei suostu. Mutta sinä, lukijani, väität etteivät kelpo käsityöt ole yhtä75 vaivalloisia. No, mene sitten verstaisiin, mutta älä kysele heidän palkkojaan ennen kuin olet kokenut heidän rasituksensa. Yritä käytellä lekaa yhden päivän pajassa ja jaa sitten päivän ansio sepän kanssa. Kokeile hetki puusepän höylää, käyttele ahkerasti kangaspuiden puolaa ja niin edelleen. Olen varma, että vastaat ennen illan tuloa samoin kuin kumppanini.

§ 26

Whether entrepreneurs or civil servants enjoy greater freedom among us is something on which not everyone agrees. If a farmer pays his taxes and debts in full, it is said, no one can be better off than him,73 but an official must live in constant anxiety of having to account for his actions. Our leading poets have composed a great deal about the blissfulness of a farmer and the tranquillity and innocent pleasures of shepherds and the advantages they possess as compared with those who are shaken by all the winds of fate. I recently accompanied one of them to observe and experience these rural pleasures. There we caught sight of a countryman ploughing. “Oh! What a pleasure”, he said, “to be so far from the din of the town as he is in his innocent tranquillity!” We walked some way across the ploughed field to get a closer view of his pastime, but when we got there my companion said, in a fair sweat: “We have done well to get here, I almost gave up earlier.” “What about him, then,” I said, “who has to do this all day long and at the same time use all his strength to control the plough and the oxen?” A while later we fell in with some shepherds. “This sort of life”, said my companion, “is an earthly paradise” etc. We stopped to observe their innocence, but at that moment one of them came running out of the woods shouting: “Ah! The best sheep in my flock is lost. I have looked for it in vain all day. I am so worn out I am ready to drop, and though I know I am in no way responsible for this misfortune, I am bound to have to pay for it this evening with the skin on my back and at the end of the year with my wages.” We pitied him and asked if he had such an unfair master. “No,” he replied, “he is not unfair, but if we did not have to fear such things,74 we would not care whether half the flock were lost. I have seen how those behave who have indulgent masters: they spend their days aimlessly, and by the evening they scarcely know where a single sheep is.”

All of a sudden a terrible thunderstorm broke above our heads with darkness, rain and lightning; it was impossible to find shelter. We had to endure it. “What bad luck we have had”, said my companion, “to be caught in such foul weather.” “No worse luck”, I said, “than that of the shepherds, who have to be prepared for such things all the time.” “I would give a ducat”, he continued, “to be back in town now.” “It is harder for the shepherds to do so,” I said, “as they do not have one.” “See the shepherds”, I added, “moving on with their flocks now; let us go along with them until the evening.” “No,” he replied, “even if I were given all the flocks that are moving along there, I would not do so. I want to go back. I fear, as it is, that we will become exhausted along the way.”

“Precisely,” I said, “then sing no more so sweetly of the pleasures of countrymen and shepherds.” To spend a moment watching the farmer working in a field and shepherds driving their flocks may be a pleasure, but to hold the plough oneself and to step altogether into the shoes of the shepherds are unpleasant and strenuous experiences that all refuse to let anyone else impose on them. But decent handicrafts, you say, are less75 arduous. Try them, go into the workshops, do not judge their wages until you have experienced their work. Wield the hammer for a day in the forge and then share the day’s wages with the smith; handle the carpenter’s plane for a while; move the spool energetically in a loom, et cetera; I am sure that before evening you will give me the same response as my companion.