Kolmas saarna käskyistä, § 12

§. 12.

För det andra missbrukas Guds Namn, då det nyttjas til sådana företaganden, som i sig sjelfve äro gudlösa och syndiga, och genom Guds Namns missbruk blifva än syndigare. Detta slags missbruk upräknar i synnerhet den Helige324 Lutherus uti sin korta förklaring öfver det andra budet, då han säger: Vi skole frukta och älska Gud, så at vi icke bannas eller svärje vid Hans Namn, icke bruke trulldom, ljuge eller bedrage.17uti sin korta förklaring ... ljuge eller bedrage: Den katekesförklaring som helt dominerade i Sverige under 1700-talet var Olof Svebilius Enfaldig förklaring öfwer Lutheri lilla catechismum, stält genom spörsmåål och swar. Den utkom första gången 1689 och nya utgåvor (med något varierande titlar) gavs därefter ut med några års mellanrum och tidvis årligen ända fram till början av 1800-talet. I början av verket finns Luthers katekes, D. M. Lutheri catechismus, avtryckt. När Chydenius skrev sina budordspredikningar hade Svebilius katekesförklaring redan utkommit över 30 gånger. Det är sannolikt att det är någon utgåva av Svebilius katekesförklaring som Chydenius har använt sig av och därför hänvisar ACSS till den vid citat ur Luthers katekes. Den svenska språkdräkten följer 1700 års utgåva av Enfaldig förklaring. För det här textstället se D. M. Lutheri catechismus i Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för det andra budet. Bannskap18svärjande, svordomar är ingen ting annat än syndiga och onda önskningar öfver Gud, oss sjelfva, vår nästa, eller ock andra ting; som hafva sin uprinnelse ifrån et argt, otåligt och förtvifladt hjerta, och en långvarig syndavana, och yttrar sig med orden uti grufveliga förbannelser. De ske emot Gud genom faseliga försmädelser, då syndaren med Pharao trottsar himmelen: Ho är Herren, hvilkens röst jag höra skal? 2 Mos. B. 5:2. I sin arghets raseri gå ock menniskor så långt, at de ibland önska ondt öfver sig sjelfva, eller ock befalla sig med kropp och själ i satans våld, lika som han icke ägde dem redan nog hårdt fängslade genom sin förra ogudaktighet. Äfven som det utmärker et förskräckeligit öfvermod hos andra, at banna väder och vind, djur, trän och andra ting, som hindra en så tyrannisk syndare uti sina företaganden och likna däruti vilda hundar, som bita i den käpp hvarmed man måste värja sig för deras raseri. Men ingen ting är allmännare ibland oss, än at med bannskap öfverfalla sin nästa, och det i ögonen och på baken. Man325 vänder sig med sina onda önskningar stundom til Gud, och stundom til satan: man bjuder til at röra både himmel och helfvete, at få utspy sin galla och skada sin nästa, och huru kan en Christen utan rysning höra tusendetals förbannelser i många nedriga sällskaper, på gator och gränder, dageligen utöfas. Om dem talar David märkeligen: The vilja hafva förbannelse, then skal ock komma them, the vilja icke välsignelse, så skal hon ock vara långt ifrå them; Och the drogo förbannelse uppå sig såsom sina skjorta, och hon är ingången i theras inelfvor såsom vatn, och såsom olja uti theras ben. Ps. 109:17,18.19I Karl XII:s bibel (1703) är tilltalet i Ps 109:17–18 i tredje person singularis ”han” och inte som här i tredje person pluralis ”the”. Och Apostelen Jacob yttrar sig härom således: Med tungan prise vi Gud och Fadren, och med henne bannom vi menniskorna, som äro skapade efter Guds liknelse: Af samma mun går pris och bannor: Thet bör icke mine bröder så vara. Jac. 3:9,10. Om svärjande hafve vi, älskade Åhörare! i det föregående visat, at då Guds Namns ära, sanningens upletande och nästans väl det fordrar, är edgången ej allenast loflig, utan ock en Christendoms plikt; men däremot hafve vi ock nyligen anmärkt huru alla eder i oträngda mål äro ej annat än et Guds Namns missbruk; här leder oss ordningen at allenast omröra falska eder och bedyrelser som ske vid den store Gudens326 Namn. Lögnen är i och för sig sjelf ej annat än et satans foster, ty om honom säger Frälsaren Jesus, at han icke blef ståndandes i sanningen; ty sanningen är icke i honom, utan när han talar lögnena talar han af sit egit; ty han är lögnaktig och thes fader. Joh. 8:44. At tala lögnen är således en för Gud och menniskor vederstyggelig synd, och den lögnaktige måste vara af den fadren djefvulen; men när nu dertil kommer, at lögnen bekräftas eller vil göras trolig at bedraga menniskor, ty Gud kan därmed aldrig bedragas, genom Herrans Zebaoths Namn, genom helig bedyrelse för den Allvetande, vid själ och salighet, då afsvär den arma menniskan med det samma all nåd och salighet i tid och evighet, och lika som med öpna ögon kastar sig i satans armar, at hel och hållen blifva hans rof. Här missbrukas Guds heliga Namn på det aldraförskräckeligaste, och nyttjas til täckemantel för den faseliga lögnen. Hvem kan utan rysning tänka på sådana svordomar? Hvilken dygdig Christen och redlig medborgare kunde väl föreställa sig, at sådane och så grofve smädare af Guds Namn skulle finnas i Christenheten, om ej en olyckelig förfarenhet och klagan öfver menederi20menedsbrott, brott av löfte som bekräftats med ed ifrån alla orter öfvertygade oss därom? hvilket enligit327 sakens natur måste härflyta ej allenast af okunnoghet i Christendomens kunskap, utan fast mera af den allmänt härskande säkerhet och otro, hvaruti menniskorna lefva aldeles utan Gud, eller åtminstone aldrig tro Hans styrelse, hämd och belöning. Ach! at Regenter förelyste sina undersåtare med en brinnande vördnad för Gud; ach! at de utrotade, eller åtminstone både i lön och ljust21i lön och ljust: i hemlighet och öppet hatade alt fritänkeri! Ach! at alle de, som handleda ungdomen, äfven de förnämares, hade sjelfve vördnad för Guds stora Namn, och intryckte den i barndomen i sine lärjungars hjertan, och at Zions väktare22Zions väktare: prästerna sjelfve ej vore blott en ljudande malm och en klingande bjälra! då kunde man snart nog hoppas någon hjelp härutinnan. Hvarvid likväl bör märkas, at ju mera samveten i oträngda, farliga och deras egen välfärd nära rörande mål, belastas med edgång, ju mera trampas deras helgd, och desto mera missbrukas Guds Namn. Herrans befallning är annars tydelig härutinnan: I skolen icke svärja falskt vid mitt Namn, och ohelga tins Guds Namn; ty jag är Herren. 3 Mos. B. 19:12.

Den heliga Lutherus nämner sedan trulldom, såsom Guds Namns missbruk.23Den heliga Lutherus … Guds Namns missbruk.: Se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för det andra budet. Om trulldom hafve vi redan nämt i det föregående, och betraktat den såsom328 aldeles en afvikelse ifrån Gud, och et groft förakt af Guds Namn; nu böre vi allenast nämna något om vidskeppelse. Vidskeppelse kallas egenteligen det, när menniskor företaga sig något at göra, utom naturliga medel eller öfver medlens naturliga kraft, hvilket de sjelfve tro sig kunna uträtta, och vilja äfven inbilla andra därom, ehuru de i sjelfva värket slätt intet kunna åstadkomma; de ärender, hvarest denna vidskeppelsen tränger sig in, äro nästan oräkneliga; hvaremot trulldom bör kallas, om en menniska genom djefvulens hjelp värkeligen kunde göra något öfver naturens krafter. Genom et litet exempel torde saken blifva begripeligare. En vidskeppelig menniska föregifver sig genom någon läsning24besvärjelse, magisk formel eller annan bragd kunna bota någon sjukdom, utan några naturliga läkemedels bruk; han anlites af den sjuke om hjelp, och det händer at den sjuke derefter vederfås;25återhämtar sig, blir frisk då tro de bägge, at hans vidskeppelse hulpit den sjuke, ehuru sjukdomen i sin natur var sådan, at den redan begynte at lindra, och gå tilbaka; men hade det åter slagit ut emot önskan, så skyller man på väl hundrade andra omständigheter, hvarföre det denna gången misslyckats; men vidskeppelsen tros och bibehålles lika väl af dem i sin helgd. Ofta händer329 ock, at den, som brukar vidskeppelse eller signeri,26användandet av magiska formler, besvärjelser och gester i syfte att t.ex. bota sjukdomar icke tror dem sjelf en gång, men nyttjar sådant likväl, såsom en födkrok för sig, och riktar sig27riktar sig: blir rik på andras godtro. Men som uti alt sådant förtroendet viker bort ifrån Herren, är det icke annat än et afguderi, och blir så mycket syndigare, då vid sådana företaganden ofta nämnes Guds Namn, nyttjas heliga ting, och Guds ord, med otaligt mera, som måste vara en styggelse för Herranom, och förbjudes på många ställen i den Heliga Skrift, där de som sådant bruka, få namn af teknatydare och dagväljare, och dem som på fåglalåt akta; och här syndar icke allenast bedragaren, utan ock den bedragne; ty så säger Herren: I skolen icke vända Eder til spåmän, och fråga intet af the teknatydare, at I icke varden orenade på them; ty jag är Herren Eder Gud. 3 Mos. B. 19:31. Ändteligen förbjuder ock Gud i detta andra Budet lögn och bedrägeri vid sit heliga Namn. Det förra syftar tydeligen på en falsk lära, och det sednare på en skrymtaktig28skenhelig, hycklande vandel. Guds Namn helgas då, när Christi dyra lära rent och klart predikas och läres, men missbrukas då Guds ord fördöljes, förtydes, och vränges, och man på et falskt och listigt sätt söker bestyrka lögnen af den Heliga330 Skrift; det sker ock då menniskor genom lögn och list tränga sig in i läroämbetet, utan en ordentelig och laglig kallelse. Om hvilket alt Herren genom Propheten Jeremias sålunda klagar: Propheterne spå lögn i mitt namn: Jag hafver intet sändt them och intet befalt them, och intet talat med them: The predika Eder falska syner, spådom, afguderi och sins hjertans bedrägeri. Jer. 14:14. Men at bedraga genom Guds Namn, sker då, när menniskorna antaga sig et utvärtes Gudaktighets sken, ställa sig Gudeliga, sjunga och läsa, at man må hålla och hälsa dem för goda Christna, då de likväl i sit innersta äro aldeles oförändrade, förnöja sig i det onda, och hafva et ifrån Gud afvändt hjerta. Därföre tiltalar ock Herren sådana ogudaktiga och säger: Hvi förkunnar tu mina rätter, och tager mitt förbund i tin mun, efter tu dock hatar tuktan, och kastar min ord bakom tig. Ps. 50:16,17. Dessa äro de hvitmenade29vitkalkade grafvar, hvilka utvärtes, åtminstone vid första påseende, synas dägeliga,30prydliga, vackra men innantil äro the fulla med the dödas ben och all orenlighet, som synas utvärtes för menniskomen rättfärdiga, men invärtes äro the fulla med skrymteri och odygd. Matth. 23:27,28.31Matt 23:27–28 lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”Wee eder / Skriftlärde och Phariseer; I skrymtare / som ären like the grafwar / som uthan til äro hwitmenade / hwilka uthwärtes synes dägeliga; men innan til äro the fulla medh the dödas been / och all orenlighet.”

1. uti sin korta förklaring ... ljuge eller bedrage: Den katekesförklaring som helt dominerade i Sverige under 1700-talet var Olof Svebilius Enfaldig förklaring öfwer Lutheri lilla catechismum, stält genom spörsmåål och swar. Den utkom första gången 1689 och nya utgåvor (med något varierande titlar) gavs därefter ut med några års mellanrum och tidvis årligen ända fram till början av 1800-talet. I början av verket finns Luthers katekes, D. M. Lutheri catechismus, avtryckt. När Chydenius skrev sina budordspredikningar hade Svebilius katekesförklaring redan utkommit över 30 gånger. Det är sannolikt att det är någon utgåva av Svebilius katekesförklaring som Chydenius har använt sig av och därför hänvisar ACSS till den vid citat ur Luthers katekes. Den svenska språkdräkten följer 1700 års utgåva av Enfaldig förklaring. För det här textstället se D. M. Lutheri catechismus i Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för det andra budet.
2. svärjande, svordomar
3. I Karl XII:s bibel (1703) är tilltalet i Ps 109:17–18 i tredje person singularis ”han” och inte som här i tredje person pluralis ”the”.
4. menedsbrott, brott av löfte som bekräftats med ed
5. i lön och ljust: i hemlighet och öppet
6. Zions väktare: prästerna
7. Den heliga Lutherus … Guds Namns missbruk.: Se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för det andra budet.
8. besvärjelse, magisk formel
9. återhämtar sig, blir frisk
10. användandet av magiska formler, besvärjelser och gester i syfte att t.ex. bota sjukdomar
11. riktar sig: blir rik
12. skenhelig, hycklande
13. vitkalkade
14. prydliga, vackra
15. Matt 23:27–28 lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”Wee eder / Skriftlärde och Phariseer; I skrymtare / som ären like the grafwar / som uthan til äro hwitmenade / hwilka uthwärtes synes dägeliga; men innan til äro the fulla medh the dödas been / och all orenlighet.”

§ 12

Toiseksi Jumalan nimeä käytetään väärin silloin kun sitä käytetään sellaisiin hankkeisiin, jotka itsessään ovat jumalattomia ja syntisiä, ja jotka Jumalan nimen väärinkäyttö tekee vieläkin syntisemmiksi. Tämän tyyppisen väärinkäytön mainitsee pyhä324 Luther toisen käskyn lyhyessä selityksessään, jossa hän sanoo: Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme hänen nimessään kiroa, vanno, noidu, valehtele emmekä petä.32Lainaus Lutherin Vähästä katekismuksesta, suom. 1999. Suomennosta on muokattu vastaamaan alkutekstiä. Kirous ei ole mitään muuta kuin syntisiä ja pahoja toivomuksia Jumalan, meidän itsemme, lähimmäistemme tai muiden asioiden suhteen. Ne lähtevät vihaisesta, kärsimättömästä ja epätoivoisesta sydämestä ja pitkäaikaisesta synnintiestä, ja ne ilmenevät sanoissa hirvittävinä kirouksina. Jumalaa vastaan ne ilmenevät kauheina herjauksina, kun syntiset faaraon tavoin uhmaavat taivasta: Kuka on Herra, että minun olisi toteltava häntä? 2. Moos. 5:2. Vihansa vimmassa ihmiset menevät niin pitkälle, että he toisinaan toivovat pahaa itselleenkin, tai antautuvat ruumiineen ja sieluineen paholaisen valtaan aivan kuin he eivät jo ennestään olisi lujasti tämän vallassa aikaisemman jumalattomuutensa vuoksi. Osoittaa myös hirveää ylimielisyyttä toisia kohtaan kun kirotaan säitä ja ilmoja, eläimiä, puita ja muita asioita, jotka estävät tällaista tyrannimaista syntistä hänen puuhissaan. Tässä he muistuttavat villejä koiria, jotka purevat keppiä, jolla niiden raivoa vastaan täytyy suojautua. Mutta mikään ei meidän keskuudessamme ole yleisempää kuin se, että langetetaan kirouksia lähimmäistä kohtaan, niin kasvokkain kuin takanapäinkin.325 Toisinaan käännytään pahoin toivomuksin Jumalan puoleen, toisinaan Saatanan. Koetetaan tavoittaa niin taivasta kuin helvettiäkin, jotta saataisiin puretuksi sappea ja vahingoitetuksi lähimmäistä, ja miten voisikaan kristitty kavahtamatta kuunnella niitä tuhansia kirouksia, joita alhaisista seuroista kaduilla ja kujilla päivittäin satelee. Daavid sanoo tällaisesta ihmisestä huomionarvoisesti: Hän syyti kirouksia – saakoon ne itse päälleen! Ketään hän ei siunannut, jääköön itse siunauksetta! Kietokoon kirous hänet kuin vaate, menköön se hänen sisäänsä kuin vesi, hänen luihinsa kuin liukas öljy. Ps. 109:17–18. Apostoli Jaakob lausuu tästä näin: Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni. Jaak. 3:9–10. Rakkaat kuulijat, vannomisesta olemme edellä osoittaneet, että silloin kun Jumalan nimen kunnia, totuuden esille saaminen ja lähimmäisen etu sitä vaativat, niin valalle meno ei ole vain luvallista vaan suorastaan kristillinen velvollisuus. Mutta sitä vastoin olemme myös juuri huomauttaneet, etteivät kaikkinaiset valat ja vakuutukset tarpeettomissa asioissa ole mitään muuta kuin Jumalan nimen väärinkäyttöä; tässä meidän on jäsennyksemme vuoksi käsiteltävä vain vääriä valoja ja vakuutuksia, jotka tapahtuvat suuren Jumalan326 nimessä. Valhe sinällään ei ole muuta kuin Saatanan sikiö, sillä Vapahtajamme Jeesus sanoo hänestä: Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä Joh. 8:44. Valehtelu on siten sekä jumalan että ihmisten edessä iljettävä synti ja valehtelijan täytyy olla sen isästä, perkeleestä, mutta kun tämän lisäksi valhe vahvistetaan, tai halutaan tehdä uskottavaksi herran Sebaotin nimen kautta, Kaikkitietävän edessä pyhästi sielunsa ja autuutensa kautta vakuuttaen, ja näin petetään ihmisiä, sillä Jumalaahan ei voi pettää, niin tämä ihmisparka luopuu silloin kaikesta armostaan ja autuudestaan ajassa ja ikuisuudessa, ja ikään kuin avoimin silmin heittäytyy Saatanan käsivarsille ollakseen kokonaan hänen saaliinsa. Tässä Jumalan pyhää nimeä käytetään väärin kaikkein kauhistuttavimmalla tavalla, sillä sitä käytetään törkeän valheen peittelemiseen. Kuka voisi vapisematta ajatella sellaisia valoja? Miten oikea kristitty ja rehellinen kansalainen voisi ajatellakaan, että tällaisia julkeita Jumalan nimen pilkkaajia voisi kristikunnassa olla, elleivät onnettomat kokemukset ja valitukset kaikkialla esiintyvästä valapattoisuudesta vakuuttaisi meitä siitä. Asian327 luonteen mukaisesti tämä ei johdu vain tietämättömyydestä kristinuskon opeista vaan pikemminkin siitä yleisestä varmuudesta ja uskonnottomuudesta, jossa ihmisen elävät täysin vailla Jumalaa, tai eivät ainakaan milloinkaan usko, että hän hallitsee, kostaa ja palkitsee. Voi, kunpa hallitsijat omalla esimerkillään sytyttäisivät alamaisiinsa palavan kunnioituksen Jumalaa kohtaan ja voi! kunpa he hävittäisivät vapaa-ajattelun tai ainakin niin salassa kuin julkisestikin sitä vihaisivat! Voi, kunpa kaikki nuorisoa johdattavat, myös ne, jotka johdattavat ylhäisempien sukujen nuoria, itse kunnioittaisivat Jumalan suurta nimeä ja painaisivat sen jo lapsuudessa oppilaidensa sydämiin, ja kunpa Siionin vartijat itse eivät olisi vain kumiseva vaski ja helisevä symbaali! Silloin voitaisiin piankin toivoa parempaa tässä asiassa. On kuitenkin huomattava, että mitä enemmän omaatuntoa tarpeettomissa, vaarallisissa ja omaa hyvinvointia koskevissa asioissa rasitetaan valalle menolla, sitä enemmän poljetaan sen pyhyyttä ja sitä enemmän väärinkäytetään Jumalan nimeä. Herran käsky on tässä asiassa toisekseen selvä: Älkää vannoko väärin minun nimeeni, sillä jos niin teette, häpäisette Jumalanne nimen. Minä olen Herra 3. Moos. 19:12.

Pyhä Luther mainitsee seuraavaksi Jumalan nimen väärinkäyttönä noituuden. Noituudesta mainitsimme jo edellä ja tarkastelimme sitä328 täydellisenä Jumalasta luopumisena ja Jumalan nimen karkeana halveksuntana. Nyt meidän on tarpeen ainoastaan todeta jotain taikauskosta. Taikauskoksi kutsutaan varsinaisesti sitä, että ihmiset ryhtyvät tekemään jotain ilman luonnon tarjoamia keinoja tai näiden keinojen luonnolliset voimat ylittäen, ja he itse kuvittelevat voivansa saada sen aikaan ja tahtovat jopa uskotella toisetkin siitä, vaikka he itse asiassa eivät voi saada aikaan yhtään mitään. Tällainen taikausko tulee esiin lukemattomissa asioissa. Noituudeksi sen sijaan on kutsuttava sitä, jos ihminen paholaisen avulla todella kykenisi tekemään jotain luonnonvoimat ylittävää. Asia tulee luultavasti ymmärrettävämmäksi pienen esimerkin avulla. Taikauskoinen ihminen uskoo voivansa joiden loitsujen tai muiden konstien avulla voivansa parantaa jonkin sairauden ilman luonnollisten lääkeaineiden käyttöä. Sairas kääntyy hänen puoleensa saadakseen apua, ja käykin niin, että sairas sen jälkeen paranee. Silloin molemmat uskovat, että hänen taikauskonsa on auttanut sairasta, vaikka sairaus luonteeltaan oli sellainen, että se alkoi jo hellittää ja väistyä. Mutta jos taas olisi käynyt vastoin toivomuksia, niin olisi voitu vedota satoihin muihin syihin, miksi tällä kertaa epäonnistuttiin. Molemmat luottaisivat edelleen taikauskoon ja pitäisivät sitä yhä pyhänä. Usein käykin329 niin, että taikauskon tai taikojen käyttäjät eivät itse usko niihin lainkaan, mutta käyttävät niitä kuitenkin itsensä elättämiseen ja rikastuvat toisten hyväuskoisuuden avulla. Mutta niin kuin kaikessa tällaisessa, tässäkin etäännytään Herraan luottamisesta, eikä tämäkään ole muuta kuin epäjumalanpalvontaa, ja se on sitäkin syntisempää, koska tällaisissa teoissa usein mainitaan Jumalan nimi, niissä käytetään apuna pyhiä esineitä, Jumalan sanaa ja paljon muuta, minkä täytyy olla Herralle iljetys. Sellainen kielletään monessa Pyhän kirjan kohdassa, joissa näiden keinojen käyttäjiä kutsutaan taikojentekijöiksi, ennusmerkkien selittäjiksi tai linnunlaulun tulkitsijoiksi, eikä tässä tee syntiä vain se, joka pettää, vaan myös se, jota petetään, sillä näin sanoo Herra: Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne 3. Moos. 19:31. Lopulta Jumala tässä toisessa käskyssä kieltää myös hänen pyhässä nimessään tapahtuvan valehtelun ja petoksen. Edellinen viittaa selvästikin väärään oppiin, jälkimmäinen ulkokultaiseen elämään. Jumalan nimi pyhitetään silloin, kun Kristuksen kallista oppia saarnataan ja opetetaan puhtaasti ja kirkkaasti, ja sitä väärinkäytetään silloin, kun Jumalan sanaa peitellään, väännellään ja vääristellään tai kun väärällä ja viekkaalla tavalla koetetaan tukea valheita Pyhällä330 kirjalla. Näin tapahtuu myös silloin, kun ihmiset valheen ja viekkauden keinoin koettavat päästä papinvirkaan ilman oikeaa ja laillista kutsumusta. Tästä kaikesta Herra valittaa profeetta Jeremiaan kautta seuraavasti: Silkkaa valhetta julistavat profeetat minun nimissäni! Minä en ole heitä lähettänyt, en ole antanut heille tehtävää enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, tyhjiä ennustuksia ja petollisia kuvitelmiaan he teille julistavat Jer. 14:14. Jumalan nimissä pettämistä on se, että ihmiset omaksuvat ulkonaisesti hurskaan hahmon, käyttäytyvät jumalisesti, laulavat ja lukevat, niin että ihmiset pitävät ja tervehtivät heitä hyvinä kristittyinä, vaikka he kuitenkin sisimmässään ovat täysin muuttumattomia, nauttivat pahuudesta ja heidän sydämensä on luopunut Jumalasta. Siksi Herra puhutteleekin tällaisia jumalattomia ja sanoo: Miten sinä voit kertoa käskyistäni, kuinka uskallat kertoa minun liitostani, sinä, joka et ota vastaan ojennusta vaan heität käskyni selkäsi taakse Ps. 50:16–17. He ovat kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne ainakin ensi katsomalta ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä Matt. 23:27–28.

1. Lainaus Lutherin Vähästä katekismuksesta, suom. 1999. Suomennosta on muokattu vastaamaan alkutekstiä.

Unfortunately this content isn't available in English