[1]
Litt. F.
Om Hans Kongl. May:stt hade i nåder täckts befalla til allmän efter lefnad hwad han i lika Nådig proposition behagade under ställa Riksens Högl. Ständers eget bepröfwande, så hade jag för min ringa del dermed warit fulleligen nögd, äfwen som jag ei haft derwid det minsta at påminna, om Hemliga Utskottet tagit en sådan författning til liqvid1 emellan privata debitorer och Creditorer; hwartil jag äfwen bör tillägga, at jag finner mig aldeles nögd, om Högw. Ståndet täckes dertil straxt lämna sitt samtycke; Men då Hans Kongl. M:tt täkts hänskiuta målet til Ständernas egen granskning, tror jag det ei allenast wara mig låfligit, utan äfwen en skyldighet at deröfwer fritt yttra mina tanckar. Saken synes efter mitt begrep hufwudsakeligen bero på 3:ne frågors uplösning, neml. 1:o Om genom den föreslagna liqvidations grund2 emellan debitorer och creditorer egendoms rätten på något sätt finnes rubbad; hwarwid jag så mycket mindre behöfwer ingå uti någon widsträkt bewisning, som den samma näst förut af H. Biskopen och Commend: Hesselgren är förklarad,3 och grundeligen bewist, och som detta liqvidations sätt emellan privata ei allenast strider emot allmänna Lagen, utan ock olika betalnings grund i så måtto stadgas emellan Banqven samt andra publiqve discont-wärk4 och privata, än emellan privata sins emellan, synes detta förut böra blifwa en lagfråga,5 som af Ständer komme at afgöras, hwilcket likwäl nu icke skedt eller kan ske. Men[2] denna fråga bryr mig doch icke mycket, då jag på andra sidan ser huru medborgare, genom Riksgälds sedlarna,6 och deras fallande wärde emot specie lidit större eller mindre förluster, som i alla fall blifwa oärsätteliga. Den andra frågan blifwer; om det ändamål därmed wärckeligen winnes som åsyftas, nemligen en lättning för skuldenärerna til sina låns afbördande? hwilcket wäl så förekommer wid första påsende af saken. Men lätt oss se litet längre in. Om efter en sådan utfärdad författning långifwaren, som försträkt til exempel ett förskott af 100 R:dr. banco til 10 torftiga7 låntagare, hwilcka lagt dem uti sina näringar eller skulden forseras genom hotad utmätning efter denna författning, månne de icke til dess undwikande häldre bedja för sig och gifwa en ny revers8 som innefattar det agio långifwaren wil pretendera,9 då igenom den samma är intet til den fattigas lindring uträttat; ty det blifwer altid derwid, at omnia obediunt pecuniis,10 Pennige karllen topprider altid den fattiga.11 Den tredie frågan blifwer den: Om detta stadgade agio, emellan debitor och creditor är nog kraftigt medel, at hålla agio emellan creditsedelen och specie wid den här stipulerade grän[s.] Kunde detta ändamål winnas så wore förslaget stort, och i det samma ett nytt medel upfunnit som ännu aldrig i penninge wägen kunnat finnas, at hålla ett credit mynt som ei kan förwäxlas til specie uti et wis[st] förhållande deremot; Men som sådant strider aldes emot sielfwa sakens natur, wid en til wäxande sedel stock, specie myntet synbart mer och mer förswinner och doch nödwändigt fordras årligen til åtminstone 5 a 6 tunnor Guld uti bewillningen och utom dess uti ut[3]länska Tullen, det wi alt måste köpa af Specie mynts ägaren må wi wara försäkrade, at han wet sätta det wärde derpå som förhållandet emellan bägge mynt sorterna honom medgifwer. Detta alt har jag i det Högw. Ståndet trodt mig böra anföra, ingalunda at dermed afleda H: Ståndet ifrån bifallandet af Kongl. May:stts Höga proposition, så mycket mindre, som jag äfwen om Högw. Ståndet så behagar är färdig at dertil sielf samtycka, utan blott at yttra min enfalliga öfwer tygelse i saken, och ut i Ståndets protocoller hafwa förwarat mina tanckar för en efterwärd.
[1]
Jos hänen kuninkaallinen majesteettinsa olisi armollisesti suvainnut käskeä yleisesti noudattamaan sitä, minkä hän yhtä armollisessa lakiesityksessä näki parhaaksi alistaa valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen harkittavaksi, niin minä olisin omalta vähäiseltä osaltani ollut siihen täysin tyytyväinen. Minulla ei myöskään olisi ollut vähäisintäkään muistuttamista sen suhteen, jos salainen valiokunta olisi järjestänyt siten yksityisten velallisten ja velkojien väliset suoritukset. Tähän minun täytyy myös lisätä, että olen täysin tyytyväinen, jos korkea-arvoinen sääty katsoo hyväksi antaa siihen heti suostumuksensa. Mutta kun hänen kuninkaallinen majesteettinsa on suvainnut lykätä asian säätyjen itsensä tarkastettavaksi, niin luulen, että minun ei pelkästään ole lupa vaan myös velvollisuus vapaasti ilmaista ajatukseni siitä. Minun käsittääkseni asia näyttää ensisijaisesti riippuvan kolmen kysymyksen ratkaisemisesta: 1) Onko havaittavissa, että ehdotettu velallisten ja velkojien välisten suoritusten määrittely jollain tavalla horjuttaa omistusoikeutta? Tämän asian suhteen minun on paljon vähemmän tarpeen ryhtyä mihinkään laajaan todisteluun, kun herra piispa ja komentaja Hesselgren on sen juuri edellä selittänyt12 ja perusteellisesti todistanut. Kun tämä suoritustapa yksityisten välillä ei ainoastaan ole yleisen lain vastainen, vaan siten myös säädetään eri maksuperusteet pankin sekä muiden julkisten diskonttolaitosten ja yksityisten välille kuin yksityisten välille keskenään, näyttää siltä, että tästä täytyy ensin tulla lakikysymys,13 jonka säädyt ratkaiskoot. Näin ei nyt kuitenkaan ole tapahtunut eikä voi tapahtua. Mutta[2] tämä kysymys ei kuitenkaan vaivaa minua paljoakaan, kun toisaalta näen miten kansalaiset valtionvelkaseteleiden arvon laskiessa suhteessa specierahaan ovat kärsineet suurempia tai pienempiä tappioita, jotka joka tapauksessa jäävät vaille korvausta. 2) Toiseksi kysymykseksi nousee se, päästäänkö näin todellakin tavoiteltuun päämäärään, nimittäin velallisten lainojen suorittamisen helpottumiseen? Näin näyttäisi olevan asiaa ensiksi katsottaessa. Mutta katsokaamme asia vähän syvemmälle. Jos sellaisen asetuksen antamisen jälkeen lainanantaja, joka on lainannut esimerkiksi 100 pankin riikintaaleria kymmenelle vähävaraiselle lainanottajalle, jotka ovat sijoittaneet ne elinkeinoihinsa, tai jos velanmaksua tämän asetuksen mukaisesti kiirehditään ulosoton uhalla, niin eivätköhän velalliset sen välttämiseksi mieluummin rukoile puolestaan ja anna uudet velkakirjat, joissa on otettu huomioon rahalaatujen hintaero lainanantajan vaatimalla tavalla? Silloin tätä kautta ei ole saatu mitään aikaan köyhän aseman helpottamiseksi, sillä aina jäädään siihen, että omnia obediunt pecuniis.14 Rahamies kohtelee aina ynseästi köyhää. 3) Kolmanneksi kysymykseksi nousee: Onko tämä kiinteä vaihtopalkkio velallisen ja velkojan välillä tarpeeksi vahva keino pitämään agion velkaseteleiden ja specie-riikintaalerien välillä tässä säädetyssä raja-arvossa?. Jos tämä tavoite voitaisiin saavuttaa, niin samalla olisi keksitty uusi keino siihen, miten pidetään luottosetelit, joita ei voida vaihtaa specierahaksi, tietyssä suhteessa jälkimmäiseen. Tämä olisi merkittävää, koska tällaista keinoa ei vielä milloinkaan ole raha-asioissa onnistuttu löytämään. Mutta sellainen on täysin ristiriidassa itse asian luonteen kanssa: setelikannan kasvaessa specieraha selvästikin enenevässä määrin katoaa, ja kuitenkin tarvitaan vuosittain ainakin viidestä kuuteen tynnyriä kultaa suostuntoihin ja sen lisäksi[3] ulkomaantullia varten, ja tämän kaiken me joudumme ostamaan specierahan omistajalta. Voimme olla varmoja siitä, että hän osaa asettaa sille sellaisen arvon, jonka näiden rahalaatujen välinen suhde hänelle sallii. Tässä on kaikki, jonka olen katsonut velvollisuudekseni esittää korkea-arvoiselle säädylle. En ole suinkaan tehnyt sitä johdattaakseni korkea-arvoista säätyä siten luopumaan kuninkaallisen majesteetin korkean lakiesityksen kannattamisesta, sitäkin vähemmän, kun olen valmis itse kannattamaan sitä, jos korkea-arvoinen sääty niin haluaa, vaan ainoastaan ilmaistakseni yksinkertaisen vakaumukseni asiassa ja saadakseni ajatukseni säilymään säädyn pöytäkirjoissa jälkimaailmaa varten.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Litt. F.
Om Hans Kongl. May:stt hade i nåder täckts befalla til allmän efter lefnad hwad han i lika Nådig proposition behagade under ställa Riksens Högl. Ständers eget bepröfwande, så hade jag för min ringa del dermed warit fulleligen nögd, äfwen som jag ei haft derwid det minsta at påminna, om Hemliga Utskottet tagit en sådan författning til liqvid15 emellan privata debitorer och Creditorer; hwartil jag äfwen bör tillägga, at jag finner mig aldeles nögd, om Högw. Ståndet täckes dertil straxt lämna sitt samtycke; Men då Hans Kongl. M:tt täkts hänskiuta målet til Ständernas egen granskning, tror jag det ei allenast wara mig låfligit, utan äfwen en skyldighet at deröfwer fritt yttra mina tanckar. Saken synes efter mitt begrep hufwudsakeligen bero på 3:ne frågors uplösning, neml. 1:o Om genom den föreslagna liqvidations grund16 emellan debitorer och creditorer egendoms rätten på något sätt finnes rubbad; hwarwid jag så mycket mindre behöfwer ingå uti någon widsträkt bewisning, som den samma näst förut af H. Biskopen och Commend: Hesselgren är förklarad,17 och grundeligen bewist, och som detta liqvidations sätt emellan privata ei allenast strider emot allmänna Lagen, utan ock olika betalnings grund i så måtto stadgas emellan Banqven samt andra publiqve discont-wärk18 och privata, än emellan privata sins emellan, synes detta förut böra blifwa en lagfråga,19 som af Ständer komme at afgöras, hwilcket likwäl nu icke skedt eller kan ske. Men[2] denna fråga bryr mig doch icke mycket, då jag på andra sidan ser huru medborgare, genom Riksgälds sedlarna,20 och deras fallande wärde emot specie lidit större eller mindre förluster, som i alla fall blifwa oärsätteliga. Den andra frågan blifwer; om det ändamål därmed wärckeligen winnes som åsyftas, nemligen en lättning för skuldenärerna til sina låns afbördande? hwilcket wäl så förekommer wid första påsende af saken. Men lätt oss se litet längre in. Om efter en sådan utfärdad författning långifwaren, som försträkt til exempel ett förskott af 100 R:dr. banco til 10 torftiga21 låntagare, hwilcka lagt dem uti sina näringar eller skulden forseras genom hotad utmätning efter denna författning, månne de icke til dess undwikande häldre bedja för sig och gifwa en ny revers22 som innefattar det agio långifwaren wil pretendera,23 då igenom den samma är intet til den fattigas lindring uträttat; ty det blifwer altid derwid, at omnia obediunt pecuniis,24 Pennige karllen topprider altid den fattiga.25 Den tredie frågan blifwer den: Om detta stadgade agio, emellan debitor och creditor är nog kraftigt medel, at hålla agio emellan creditsedelen och specie wid den här stipulerade grän[s.] Kunde detta ändamål winnas så wore förslaget stort, och i det samma ett nytt medel upfunnit som ännu aldrig i penninge wägen kunnat finnas, at hålla ett credit mynt som ei kan förwäxlas til specie uti et wis[st] förhållande deremot; Men som sådant strider aldes emot sielfwa sakens natur, wid en til wäxande sedel stock, specie myntet synbart mer och mer förswinner och doch nödwändigt fordras årligen til åtminstone 5 a 6 tunnor Guld uti bewillningen och utom dess uti ut[3]länska Tullen, det wi alt måste köpa af Specie mynts ägaren må wi wara försäkrade, at han wet sätta det wärde derpå som förhållandet emellan bägge mynt sorterna honom medgifwer. Detta alt har jag i det Högw. Ståndet trodt mig böra anföra, ingalunda at dermed afleda H: Ståndet ifrån bifallandet af Kongl. May:stts Höga proposition, så mycket mindre, som jag äfwen om Högw. Ståndet så behagar är färdig at dertil sielf samtycka, utan blott at yttra min enfalliga öfwer tygelse i saken, och ut i Ståndets protocoller hafwa förwarat mina tanckar för en efterwärd.
[1]
Jos hänen kuninkaallinen majesteettinsa olisi armollisesti suvainnut käskeä yleisesti noudattamaan sitä, minkä hän yhtä armollisessa lakiesityksessä näki parhaaksi alistaa valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen harkittavaksi, niin minä olisin omalta vähäiseltä osaltani ollut siihen täysin tyytyväinen. Minulla ei myöskään olisi ollut vähäisintäkään muistuttamista sen suhteen, jos salainen valiokunta olisi järjestänyt siten yksityisten velallisten ja velkojien väliset suoritukset. Tähän minun täytyy myös lisätä, että olen täysin tyytyväinen, jos korkea-arvoinen sääty katsoo hyväksi antaa siihen heti suostumuksensa. Mutta kun hänen kuninkaallinen majesteettinsa on suvainnut lykätä asian säätyjen itsensä tarkastettavaksi, niin luulen, että minun ei pelkästään ole lupa vaan myös velvollisuus vapaasti ilmaista ajatukseni siitä. Minun käsittääkseni asia näyttää ensisijaisesti riippuvan kolmen kysymyksen ratkaisemisesta: 1) Onko havaittavissa, että ehdotettu velallisten ja velkojien välisten suoritusten määrittely jollain tavalla horjuttaa omistusoikeutta? Tämän asian suhteen minun on paljon vähemmän tarpeen ryhtyä mihinkään laajaan todisteluun, kun herra piispa ja komentaja Hesselgren on sen juuri edellä selittänyt26 ja perusteellisesti todistanut. Kun tämä suoritustapa yksityisten välillä ei ainoastaan ole yleisen lain vastainen, vaan siten myös säädetään eri maksuperusteet pankin sekä muiden julkisten diskonttolaitosten ja yksityisten välille kuin yksityisten välille keskenään, näyttää siltä, että tästä täytyy ensin tulla lakikysymys,27 jonka säädyt ratkaiskoot. Näin ei nyt kuitenkaan ole tapahtunut eikä voi tapahtua. Mutta[2] tämä kysymys ei kuitenkaan vaivaa minua paljoakaan, kun toisaalta näen miten kansalaiset valtionvelkaseteleiden arvon laskiessa suhteessa specierahaan ovat kärsineet suurempia tai pienempiä tappioita, jotka joka tapauksessa jäävät vaille korvausta. 2) Toiseksi kysymykseksi nousee se, päästäänkö näin todellakin tavoiteltuun päämäärään, nimittäin velallisten lainojen suorittamisen helpottumiseen? Näin näyttäisi olevan asiaa ensiksi katsottaessa. Mutta katsokaamme asia vähän syvemmälle. Jos sellaisen asetuksen antamisen jälkeen lainanantaja, joka on lainannut esimerkiksi 100 pankin riikintaaleria kymmenelle vähävaraiselle lainanottajalle, jotka ovat sijoittaneet ne elinkeinoihinsa, tai jos velanmaksua tämän asetuksen mukaisesti kiirehditään ulosoton uhalla, niin eivätköhän velalliset sen välttämiseksi mieluummin rukoile puolestaan ja anna uudet velkakirjat, joissa on otettu huomioon rahalaatujen hintaero lainanantajan vaatimalla tavalla? Silloin tätä kautta ei ole saatu mitään aikaan köyhän aseman helpottamiseksi, sillä aina jäädään siihen, että omnia obediunt pecuniis.28 Rahamies kohtelee aina ynseästi köyhää. 3) Kolmanneksi kysymykseksi nousee: Onko tämä kiinteä vaihtopalkkio velallisen ja velkojan välillä tarpeeksi vahva keino pitämään agion velkaseteleiden ja specie-riikintaalerien välillä tässä säädetyssä raja-arvossa?. Jos tämä tavoite voitaisiin saavuttaa, niin samalla olisi keksitty uusi keino siihen, miten pidetään luottosetelit, joita ei voida vaihtaa specierahaksi, tietyssä suhteessa jälkimmäiseen. Tämä olisi merkittävää, koska tällaista keinoa ei vielä milloinkaan ole raha-asioissa onnistuttu löytämään. Mutta sellainen on täysin ristiriidassa itse asian luonteen kanssa: setelikannan kasvaessa specieraha selvästikin enenevässä määrin katoaa, ja kuitenkin tarvitaan vuosittain ainakin viidestä kuuteen tynnyriä kultaa suostuntoihin ja sen lisäksi[3] ulkomaantullia varten, ja tämän kaiken me joudumme ostamaan specierahan omistajalta. Voimme olla varmoja siitä, että hän osaa asettaa sille sellaisen arvon, jonka näiden rahalaatujen välinen suhde hänelle sallii. Tässä on kaikki, jonka olen katsonut velvollisuudekseni esittää korkea-arvoiselle säädylle. En ole suinkaan tehnyt sitä johdattaakseni korkea-arvoista säätyä siten luopumaan kuninkaallisen majesteetin korkean lakiesityksen kannattamisesta, sitäkin vähemmän, kun olen valmis itse kannattamaan sitä, jos korkea-arvoinen sääty niin haluaa, vaan ainoastaan ilmaistakseni yksinkertaisen vakaumukseni asiassa ja saadakseni ajatukseni säilymään säädyn pöytäkirjoissa jälkimaailmaa varten.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Unfortunately this content isn't available in English