A Remedy for the Country, § 8

§. 8.

Men det är ej nödigt, at wi uppehålle oss länge wid det, som en forn-tid warit wållande til wåra Financers fördärf. Wårt egit Tide-hwarf har i denna delen i synnerhet gjort sig utmärkt. Lät oss se på tilståndet i wår tid.

Man hörer en del ännu berömma Banco-lånen, och arbeta på Bankens öpnande å nyo;8Man hörer en del ännu ... öpnande å nyo: I början av frihetstiden var det förbjudet för ständernas bank att bevilja lån till privatpersoner. Förbudet avskaffades 1731 genom ett ständer­beslut och banken fick nu låna ut sina ränteintäkter. År 1734 fick banken rätt att bevilja lån med järn som säkerhet. År 1738–1739 utvidgades rätten och banken kunde nu förse den privata marknaden med lån. Den här rätten avskaffades 1760 på grund av inflation, fallande växelkurs och växande ekonomiska problem. men än flera, som wilja skjuta hela skulden på dem, och tro wåra Mynt-författningar wara makalösa och wilja frikalla dem från delaktighet i wårt sorgespel. Men om Läsaren enfaldigt wil följa sanningen, så hoppas jag, at det aldrig kan undfalla honom, huru förhastade sådana omdömen äro på båda sidor. Kännes saken icke i sitt sammanhang, blifwer det omöjeligt, at rätt bota sjukdomen.

Det här owanföre beskrefna onda, at daler- och mark-talen ej utmärkt någon wiss quantitet af någon Metal, har ännu continuerat i wår tid, så at dalern inom några år undergått waklande förändringar til 1. a 200 proCent, under hwilken tid samma namn likwäl i all Handel blifwit nyttjat såsom en måttstock til warornas wärde.

En och samma Silfwer-massa, til exempel 2 lod 14 lödigt Silfwer eller 1 Riksdaler specie, innehölt 1735. 36 penninge-marker; men 1762, 108. mark: och har både förut och efteråt gått igenom allahanda gradationer9grader, gradskillnader här imellan. Så wisst och oryggeligt, som nu det är, at 2. lod fint Silfwer är och blifwer det samma, så ofelbart är ock at 1/36 eller 1735 års mark förhåller sig til 1/108 del, det är 1762 års mark såsom 3 til 1; och emedan 8 öre blifwit räknade på hwar mark, och 32 på11 hwarje daler, så är äfwen handgripeligt, at örens wärde emot någon metall undergått en likadan förändring.

Mark och daler Silfwermynt hafwa under alt detta, såsom ock redan långt förut, enligt Mynt-författningarne, oförändradt förhållit sig til mark och daler Kopparmynt, såsom 3 til 1, och således aldeles på samma sätt blifwit försämrade.

At nu på en gång och i kårt begrep se willerwallan af alt detta; så lät oss allenast föreställa oss, det blifwa lofligt, at i en Kram-bod10handelsbod där man sålde smärre handelsvaror hwarje wecka nyttja olika aln, som inom några år kan blifwa 2/3 delar kårtare, än den förra, och därmed dels låna, dels sälja ut tusendetals alnar af allahanda tyger, utan at jämföra dem emot något beständigt mått; lät det äfwen wara afgjordt, at man ej får infordra lånen efter samma alne-mått, som de utmättes med, eller betala den alnen, som war 2/3 delar kårtare med mindre penningar, än den större, blott därföre, at de heta alnar båda twå; så frågar jag: Hwad Handel? Hwad säkerhet tycker du wäl, Min Läsare, sådant skulle åstadkomma? Eller huru lätt kunde icke det hända, at mången enfaldig, som ej wisste af, huru man hwarje wecka gnagade af alnen et stycke, kunde i största menlöshet handla bårt hela sin egendom, som blefwe den ilparigas11listigas, slugas rof.

Men ännu besynnerligare förekommer det mig, om man wille påstå til rättande, af sådant, och at få et beständigt aln-mått i gång, wara oum­gänge­ligt, at i flera år skarfwa uti den förkårtade alnen et litet stycke i sänder.

1. Man hörer en del ännu ... öpnande å nyo: I början av frihetstiden var det förbjudet för ständernas bank att bevilja lån till privatpersoner. Förbudet avskaffades 1731 genom ett ständer­beslut och banken fick nu låna ut sina ränteintäkter. År 1734 fick banken rätt att bevilja lån med järn som säkerhet. År 1738–1739 utvidgades rätten och banken kunde nu förse den privata marknaden med lån. Den här rätten avskaffades 1760 på grund av inflation, fallande växelkurs och växande ekonomiska problem.
2. grader, gradskillnader
3. handelsbod där man sålde smärre handelsvaror
4. listigas, slugas

§ 8

Meidän ei kuitenkaan tarvitse pitempään etsiä entisajoista syitä rahataloutemme turmiolliseen kehitykseen. Meidän aikakautemme on erityisesti kunnostautunut tässä asiassa. Katsokaamme oman aikamme asiaintilaa.

Muutamien kuulee yhäkin kiittelevän pankin lainoja ja toimivan pankin uudelleenavaamisen12pankin uudelleenavaamisen: Lainojen myöntäminen yksityishenkilöille oli vapaudenajan alussa säätyjen pankilta kiellettyä. Kielto poistettiin 1731 säätyjen päätöksellä ja pankille annettiin oikeus käyttää korkotuotoista kertyneitä varoja antolainaukseen. Vuonna 1734 pankki sai oikeuden myöntää lainoja, joiden vakuuksina käytettiin rautaa. Vuosina 1738–1739 näitä oikeuksia laajennettiin, niin että pankki saattoi myöntää lainoja yleisimminkin yksityisille tahoille. Tämä oikeus poistettiin 1760 inflaation, laskevan vaihtokurssin ja talouden kasvavien ongelmien takia. hyväksi; vielä useammat haluavat kuitenkin sysätä kaiken kokonaan niiden syyksi ja uskovat raha-asetustemme olevan verrattoman hyviä ja haluavat selittää, ettei asetuksilla ole mitään osuutta murhenäytelmässämme. Mutta jos lukija haluaa yksinkertaisesti päästä perille totuudesta, toivon, ettei häneltä missään tapauksessa jäisi huomaamatta, miten hätäisiä päätelmiä kummallakin puolella on tehty. Ellei asian yhteyksiä tunneta, sairauden parantaminen oikealla tavalla on mahdotonta.

Edellä kuvailtu paha tilanne, jossa taalerien ja markkojen nimellisarvot eivät merkitse minkään rahaan sisältyvän metallin täsmällistä määrää, on jatkunut meidän aikaamme saakka, niin että taaleri on muutaman vuoden kuluessa kokenut muutoksia, jotka ovat vaihdelleet sadasta 200 prosenttiin, mutta samana aikana samannimistä yksikköä on kuitenkin kaikessa kaupankäynnissä käytetty tavaroiden arvon mittana.

Sama hopeamäärä, vaikkapa 2 luotia 14-luotista puhdasta hopeaa eli 1 hopeariikintaaleri, katsottiin 1735 36 rahamarkan arvoiseksi, mutta 1762 sen vaihtoarvo oli 108 markkaa; ja sekä aikaisemmin että myöhemmin vaihtosuhde on kokenut monenmoisia asteittaisia muutoksia näiden arvojen välillä. Yhtä varmaa ja horjumatonta kuin 2 hopealuodin pysyminen muuttumattomana on kuitenkin myös se, että 1/36 siitä eli vuoden 1735 markka suhtautuu vuoden 1762 markkaan (1/108) kuten 3 suhtautuu yhteen; ja koska jokaisen markan lasketaan sisältävän 8 äyriä ja taalerin 32,11 on selvää myös, että äyrin arvo mitä metallia vastaan tahansa on kokenut saman muutoksen.

Markka ja taaleri hopearahaa ovat kaiken tämän tapahtuessa ja jo kauan tätä ennenkin säilyttäneet raha-asetusten mukaisesti suhteensa taaleriin ja markkaan kuparirahaa muuttumattomana 3:1, ja nämä ovat siis huonontuneet aivan samalla tavalla.

Jotta nyt kerralla ja tiivistetysti käsittäisimme kaikesta tästä aiheutuvan sekamelskan, kuvitelkaamme vain, että annettaisiin lupa käyttää puodeissa joka viikko eripituista kyynärää, niin että se voi muutamassa vuodessa lyhentyä 2/3:n verran entisestään, ja sitä käyttämällä sekä lainata että myydä kaikenlaisia kankaita vertaamatta noita kyynäröitä mihinkään pysyvään mittaan. Sovittakoon myös, ettei lainoja saa periä takaisin samoilla kyynäränmitoilla, joilla lainat niitä otettaessa mitattiin, eikä 2/3 lyhemmillä kyynäröillä mitatuista kankaista saisi maksaa pienempää hintaa kuin pitemmillä mitatuistakaan, pelkästään siitä syystä, että kumpikin mitta on nimeltään kyynärä. Nytpä kysyn: millaista kauppaa, millaista varmuutta mielestäsi, hyvä lukija, tällä tavalla saataisiin aikaan? Tai miten helposti kävisikään niin, että monikin yksinkertainen ihminen, joka ei tiedä, että kyynärästä nakerretaan pala joka viikko, voisi mitä viattomimmin toimiessaan menettää kaupoissa koko omaisuutensa, joka joutuisi pahantahtoisen juonittelijan saaliiksi.

Vielä merkillisemmältä minusta tuntuu, jos väitettäisiin, että tuollaisen tilanteen korjaamiseksi ja samana pysyvän kyynäränmitan aikaansaamiseksi olisi välttämätöntä lisätä lyhennettyyn kyynärään useiden vuosien ajan pieniä palasia kerrallaan.

1. pankin uudelleenavaamisen: Lainojen myöntäminen yksityishenkilöille oli vapaudenajan alussa säätyjen pankilta kiellettyä. Kielto poistettiin 1731 säätyjen päätöksellä ja pankille annettiin oikeus käyttää korkotuotoista kertyneitä varoja antolainaukseen. Vuonna 1734 pankki sai oikeuden myöntää lainoja, joiden vakuuksina käytettiin rautaa. Vuosina 1738–1739 näitä oikeuksia laajennettiin, niin että pankki saattoi myöntää lainoja yleisimminkin yksityisille tahoille. Tämä oikeus poistettiin 1760 inflaation, laskevan vaihtokurssin ja talouden kasvavien ongelmien takia.

§ 8

It is unnecessary, however, to dwell long on the damage caused to our finances in a past era. Our own age has particularly distinguished itself in this regard. Let us look at the situation in our time.

One still hears some people praise the Bank loans and lobby for the reopening of the Bank,13One still hears some people praise the Bank loans. . .: regarding the practices of the Bank of the Estates, see Anders Chydenius’s life and work/The Diet of 1765–6 but even more who wish to lay all the blame on them and believe that our monetary regulations are unparalleled and would absolve them from playing any part in our tragedy. But if the reader simply wishes to pursue the truth, I hope he will not fail to observe how over-hasty such opinions are on both sides. Unless the matter is understood in its context, it will be impossible to cure the malady correctly.

The evil described above, namely that the denominations daler and mark have

not denoted a definite quantity of any metal, has continued in our time, so that the daler has within a few years undergone erratic changes of from 100 to 200 per cent, during which time the same denomination has nevertheless been used in all commercial transactions as a measure of the value of commodities.

One and the same amount of silver, for example 2 lod of silver of a purity of 14/16 or 1 riksdaler specie corresponded in 1735 to 36 coined mark but in 1762 to 108 mark, and has passed through every degree in between both before and since then. As certain and incontrovertible as it is that 2 lod of fine silver is and remains the same, so, too, does 1/36, or the mark of 1735, also relate to 1/108, that is the mark of 1762, as 3 does to 1, and as there are 8 öre to each mark and 32 to11 each daler, it is also obvious that the value of the öre as against any metal has undergone the same change.

Throughout all this, as also long before, the silver mark and daler coins have, under the monetary regulations, retained their ratio to the copper mark and daler coins unchanged at 3 to 1 and have thus been debased in exactly the same way.

Now in order to grasp the chaotic nature of all of this directly and in a few words, let us just imagine that it were to become permissible in a retail shop to use a different ell every week, which within a few years might become two-thirds shorter than the one used previously, and to use these in part to lend, in part to sell thousands of ells of all kinds of fabrics without comparing them to any standard measure, and add to that a ruling that one may not call in the loans by the same ell-measure with which they were measured out or pay for the ell that was two-thirds shorter with less money than for the longer one, simply because both are called ells, then I ask: What commerce? What security, dear reader, do you think such a procedure would achieve? Or how easily might it not happen that many a simple person, unaware that the ell was being whittled down a little every week, could quite innocently trade away all his property, which would fall prey to the cunning rogue.

But it would seem even more peculiar to me if, in order to correct such a thing and to establish a standard ell-measure, one were to assert that it was indispensable to add a small piece at a time to the shortened ell over several years.

1. One still hears some people praise the Bank loans. . .: regarding the practices of the Bank of the Estates, see Anders Chydenius’s life and work/The Diet of 1765–6