Toinen katekismussaarna, § 14

293

Sednare Delen.

§. 14.

Nu fordrar både tiden och ordningen, at vi uti vår betragtelses sednare del vände hufvudsakeligen vår upmärksamhet til de oss genom denna vår Medlare bevista stora välgärningar. Alt hvad vår dyre Frälsare i verlden talt, gjort och lidit, hafver han vist gjort för vår skull, så at hela hans vandring är en fullkomlig kedja af idel välgärningar, dem vi aldrig i tid eller evighet hinne nog betragta eller beprisa. Huru skulle då detta stoft tiltro sig, at i dag nog värdigt uphöja dem? De skola genom hans nåd en gång blifva vårt gladaste ämne, at i himmelen med mera ordning och eftertryck besjunga. Tillåten mig dock, at lämna eder en hälst någorlunda fast ganska ofullkomlig beskrifning om dem. De föreställas oss rätteligen under vår dyraste Frälsares förvaltning af trenne ämbeten. Alla tre hafva otvifvelaktigt näst Guds ära vår sällhet til sitt största föremål; men innan vi komme til en nogare undersökning om dem serskildt, vände vi billigt6på goda grunder som snarast vår eftertanka til ordningen, uti hvilken de oss tydeligast böra föreställas. Genom det beklageliga syndafallet var hela människo slägtet förloradt.294 Den helige och rättfärdige Guden var förtörnad genom synden, som gjorde oss til affällingar ifrån det högsta goda. Vi hade blifvit olyckelige fångar hos vår förrädare satan, Guds vrede var förgrymmad öfver oss, den hade plågor och döden, ja et evigt qval i följe med sig. Hvad skulle väl då en Frälsare göra? Här kunde icke vara tal om annat än hjelp för dessa olyckeliga. Och efter som den förolämpade rättfärdigheten ej kunde med mindre än en fullgiltig betalning åtnöjas eller tilfredsställas, var all hjelp omöjelig så länge den ej var gifven, och fångarne väntade förgäfves förlossning förr, än deras plågares magt var bruten. Således tilkommer Jesu försonings-ämbete med rätta första rummet. Men vi äre af naturen det folket som sitta i mörkret och uti vårt beklageliga tilstånd bo uti mörko lande, Es. 9:2. ja i dödsens skugga, Luc. 1:79. En slaf, en i bojor sluten missgärningsman vet ingalunda af den lösepenning, som är erlagd för des frälsning, om ej förlossaren, eller någon å dess vägnar träder ned i fängelset och förkunnar den olyckeliga sin välgärning och den fängslade sin frihet. Den fullkomligaste försoning för våra brott hos Gud, och den härligaste seger öfver våra fiender hade aldrig kommit til vår vetskap el295ler gagn, om ej samme vår Förbarmare stigit ned til oss, för at säga til de fångar, går ut, och til them i mörkret, kommer fram, Es. 49:9. det är, til at gifva det frälsta folket salighetenes kunskap, til theras synders förlåtelse, Luc. 1:77. Och emedan vår Frälsare uträttat detta genom sitt läro-ämbete, är klart at det bör få sitt rum straxt efter försonings-ämbetet. Hade den fallna människan ägt en nog god vilja, at emottaga denna glada tidning,7nyhet, underrättelse och förmåga at gå utur detta sitt mörka fängelse, hade han ock med det samma varit hulpen; men beklageligen stod det ej så til med oss. Vi voro blefne Guds fiender, vår förförares lifegne och inbyggare i mörksens rike. Vår Jesus måste derföre ej allenast segra öfver våra fiender, utan ock öfver vårt hjerta, om vi skulle frälsas. Vi liknade får, som lupit8sprungit från sin herde i en ödemark, hvarest de blifvit så vilda, at de sky herden och fly från hjorden, och kunna ej, utan at föras i yttersta trängsel, mera bringas til rätta.Vår Frälsare måste derföre vara Konung, at i nådenes ordning, genom sin andas nådevärkningar tilvinna sig sina förlorade undersåtare, och som en herde föra sina förvillade får lika som på sina axlar tilbaka til hjorden. Han måste såsom deras herde leda dem dageligen i bet och296 [med] sin Guddomeliga visdom, magt och förbarmande kärlek söka at förvara dem ifrån den grymma ulfvens käftar, så länge de dväljas9stannar kvar, vistas i denna verldenes farliga ödemark, för at sedan en gång få innesluta dem i sitt härliga rike. I anseende hvartil hans Konungsliga ämbete altid bör blifva det sidsta.

1. på goda grunder
2. nyhet, underrättelse
3. sprungit
4. stannar kvar, vistas

293

Jälkimmäinen osa

§ 14

Nyt sekä aika että järjestys vaativat, että me tarkastelumme jälkimmäisessä osassa kohdistamme huomiomme ennen muuta Välittäjämme kautta meille suoritettuihin suuriin hyviin tekoihin. Kaiken, mitä kallis Vapahtajamme maailmassa puhui, teki ja kärsi, hän teki varmuudella meidän vuoksemme, niin että hänen koko vaelluksensa on täydellinen hyvien tekojen ketju, jota me emme milloinkaan ajassa ja ikuisuudessa ehdi kylliksi tarkastella ja kiittää. Miten tämä tomumaja sitten kykenisi tänään ylistämään niitä kyllin arvokkaasti? Hänen armostaan niistä kerran tulee meidän iloisin aiheemme, josta taivaassa voimme paremmassa järjestyksessä ja pontevammin laulaa. Sallikaa minun kuitenkin esittää teille edes jonkinlainen, vaikka täysin puutteellinenkin kuvaus niistä. Ne esitetään meille oikein kalliimman Vapahtajamme kolmen viran hoitamisen muodossa. Kaikkien kolmen tärkein kohde on epäilemättä Jumalan kunnian jälkeen meidän autuutemme. Mutta ennen kuin tarkastelemme kutakin niitä lähemmin erikseen, meidän on syytä silmätä sitä järjestystä, jossa niitä on selvintä meille esittää. Valitettavan syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmissuku oli kadotettu.294 Pyhä ja vanhurskas Jumala oli suuttunut sen synnin vuoksi, joka sai meidät luopumaan korkeimmasta hyvästä. Meistä oli tullut kavaltajamme Saatanan onnettomia vankeja, Jumalan viha oli hirvittävänä yllämme, sen seurauksena oli vaivoja ja kuolema, vieläpä ikuinen tuska. Mitä siinä voisi Vapahtaja tehdä? Mikään muu kuin näiden onnettomien auttaminen ei voinut tulla kyseeseen. Ja koska loukattua vanhurskautta ei olisi voitu tyydyttää tai hyvittää vähemmällä kuin täydellisellä korvauksella, niin kaikki apu oli mahdotonta niin kauan kuin sitä ei ollut annettu, ja vankien odotus lunastuksen saamiseksi oli turhaa ennen kuin heidän piinaajansa valta oli murrettu. Näin siis Jeesuksen virka sovittajana on perustellusti ensisijainen. Mutta me olemme luonnostamme kansaa, joka istuu pimeydessä ja asuu surkuteltavassa tilassa pimeyden maassa Jes. 9:2, vieläpä kuoleman varjossa Luuk. 1:79. Orja tai kahleisiin laitettu pahantekijä ei tiedä mitään lunastusrahasta, joka on hänen vapauttamistaan varten asetettu, ellei lunastaja tai joku hänen puolestaan astu alas vankilaan ilmoittamaan onnettomalle hyvistä teoistaan ja vangitulle tämän vapautuksesta. Meidän rikoksemme täydellisin sovittaminen Jumalan luona ja ihanin voitto vihollisistamme ei koskaan olisi tullut tietoomme tai295 hyödyksemme, ellei sama armahtajamme olisi astunut alas meidän luoksemme sanomaan vangituille: ”Lähtekää”, ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!”10 1992/muokattu Jes. 49:9, eli johtamaan hänen lunastettu kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen Luuk. 1:77. Ja koska Vapahtajamme teki tämän opetusvirkansa kautta, on selvää, että sen paikan tulee olla heti sovittajan viran jälkeen. Jos langenneella ihmisellä olisi ollut riittävästi hyvää tahtoa ottaa vastaan tämä hyvä uutinen ja kykyä päästä pimeästä vankilastaan, olisi asia ollut samalla autettu. Mutta valitettavasti näin ei ollut meidän kohdallamme. Meistä oli tullut Jumalan vihollisia, viettelijämme orjia ja pimeyden valtakunnan asukkaita. Meidän Jeesuksemme ei siten täytynyt voittaa vain vihollisiamme vaan myös meidän oman sydämemme, jotta meidät vapahdettaisiin. Me muistutimme lampaita, jotka ovat paenneet paimeniltaan erämaahan, jossa niistä on tullut niin villejä, että ne karttavat paimenta ja karkaavat laumasta, eikä niitä voida enää saada palautettua oikeaan aiheuttamatta niille äärimmäistä ahdinkoa. Meidän Vapahtajamme täytyi siksi olla kuningas, joka armon järjestyksessä, henkensä armonvaikutusten avulla saisi kadotetut alamaisensa itselleen ja paimenen tavoin johdattaisi eksyneet lampaansa ikään kuin olkapäillään takaisin laumaan. Heidän paimenenaan hänen täytyy päivittäin johdattaa ne laitumelle ja296 jumalallisella viisaudellaan, voimallaan ja armahtavalla rakkaudellaan koettaa varjella niitä joutumasta julman suden kitaan, niin kauan kuin ne viipyvät tämän maailman vaarallisissa erämaissa, jotta hän sitten kerran voisi ottaa ne sisälle ihanaan valtakuntaansa. Tässä mielessä tulee hänen kuninkaallisen virkansa jäädä aina viimeiseksi.

1. 1992/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English