Edellinen dokumentti:
Seuraava dokumentti:
Jätetty valmisteluvaliokunnalle 22.2.1800. Esitetty seurassa 15.4.
Nöyrä muistio
Rovasti, tohtori Chydeniuksen jätettyä Kuninkaalliselle Suomen Talousseuralle kirjoituksensa Ajatuksia rokonistutuksesta Suomen rahvaan hyväksi olen pitänyt velvollisuutenani liittää siihen muutamia huomautuksia, etenkin kun tärkeä aihe sekä ansaitsee huomiota että vaatii huolellista käsittelyä. Into, jolla herra rovasti ja tohtori Chydenius on sekä edistänyt rokonistutuksen käyttöönottoa Pohjanmaan rahvaan keskuudessa että sittemmin toiminnan jatkamista, oikeuttaa hänet saamaan osakseen kaikkien kunnon kansalaisten kunnioituksen. Edellä mainittu tutkielma on uusi osoitus hänen uupumattomasta pyrkimyksestään sekä pitää yllä että laajentaa entisestään tämän terveyttä edistävän menettelyn käyttöä, ja epäilemättä tämä asia saanee ansaitsemansa huomion Kuninkaallisessa Suomen Talousseurassa. Omalta yksityiseltä kannaltani minua imartelee se, että olen osunut niin lähelle tämän valistuneen kansalaisen ajatuksia ja kokemusta tästä asiasta siinä selvityksessä, jonka olen kunnianarvoisan tuomiokapitulin pyynnöstä laatinut rokonistutuksesta rahvaalle ja joka on sen toimesta painatettu sekä jaettu seurakuntiin.1 Koska herra rovasti ja tohtori kuitenkin näyttää olevan monilta osin eri mieltä lääkäreiden kanssa tätä asiaa koskevista periaatteista ja kokemuksista, minun sallittaneen tämän takia valaista seikkoja, jotka näyttävät valaistusta ansaitsevan.
Alussa mainitaan isorokon täydellisestä hävittämisestä tehty ehdotus ja tuomitaan se valtiolle vahingolliseksi, ennen muuta siitä syystä, että tavoitteen saavuttaminen olisi mahdotonta, koska valtakunnan rajat ylittävän liikenteen takia isorokkotartuntakin leviäisi lähimmistä naapurimaista usein maan asukkaisiin, ja koska tämä tauti on havaittu tuhoisammaksi ilmaantuessaan useiden vuosien poissaolon jälkeen, siitä tulisi tämän takia paljon vaarallisempi, kun tällä tavoin rajan yli salavihkaa saapunut rokkotartunta ilmaantuisi harvemmin. Mutta paitsi että edellä mainittua ehdotusta ei suinkaan ole esitetty minkäänlaiseksi rokonistutuksen esteeksi, etenkin kun ehdotuksen tekijät ovat päinvastoin olettaneet rokonistutuksen olevan yleisesti hyväksytty ja käytetty menettely, en voi muistakaan syistä olla esitetyistä seikoista samaa mieltä herra tohtorin ja rovastin kanssa. Jo usein mainittu ehdotus, jonka herrat Juncker Hallessa ja Faust Bückeburgissa2 ensiksi esittivät, josta on sittemmin paljon kiistelty ja jonka useimmat Saksan kuuluisimmista lääkäreistä, kaikkiaan 138, ovat jo 1798 hyväksyneet, on niin hyödyllinen ihmiskunnalle, etteivät alkuvaiheen vaikeudet saa suinkaan riittää syyksi koko ehdotuksen hylkäämiseen. Ja ellei sitä nykyoloissa voida toteuttaa Ruotsissa, sitä ei kuitenkaan pidä tuomita valtakunnalle vahingolliseksi. Rhode Islandin, Quiton maakunnan3 ja monien muiden amerikkalaisten alueiden esimerkki, siellä kun tämä on pantu toimeen isorokkotartunnan riehunnan estämiseksi, sekä menestys, joka tällä ehdotuksella näyttää jo olevan Saksassa, antanee aiheen sen tarkempaan tuntemiseen meidänkin maassamme, eikä meidän silti tarvitse hillitä intoamme rokonistutukseen, joka on hyvää valmistelua isorokon täydelliseen hävittämiseen. Herra henkilääkäri Hedin on tieteellisissä julkaisuissaan4 esitellyt herra Junckerin Rastattin kongressille5 esittämää muistiota6 isorokon hävittämisestä. Niitä, jotka haluavat tietoa tästä tärkeästä aiheesta, ilahduttanee kuitenkin myös seuraava lainaus herra Faustin samalle kongressille esittämästä muistiosta:
1) Rahvaanmiehille on kansan hengellisten opettajien avulla ja muilla soveliailla keinoilla levitettävä tietoa isorokon luonteesta ja hirmuisista vaikutuksista sekä siitä, että tästä pahasta vapautuminen on välttämätöntä ja hyödyllistä (moni pitänee tätä naurettavana ja tarpeettomana, mutta kun tarkemmin mietitään tavallisen kansan huoletonta suhtautumista tähän asiaan, lienee myönnettävä, että nämä tiedot olisivat maassamme yhtä hyödyllisiä kuin turkkilaisille on ruton pelkäämisen ja torjunnan oppiminen).
2) Jokaiselle alueelle olisi perustettava isorokkosairaala 10–20 potilaalle, ja sinne sairaat otettaisiin vastaan heti taudin puhjettua, ja heidät olisi pidettävä mitä tarkimmin eristettyinä muista ihmisistä.
3) Olisi levitettävä tietoa siitä, miten itseään ja muita voi suojata isorokkotartunnalta.
4) Heti kun tartunta tavalla tai toisella leviäisi jollakin alueella, pitäisi sairastuneiden asunto merkitä ilmoituslapulla tai jollakin muulla tavalla, jolloin kaikki muut peloteltaisiin pysymään loitolla asukkaista. Samalla olisi jaettava painettuja selvityksiä siitä, miten isorokkoon sairastuneita parhaiten hoidetaan, ja näitä olisi pantava nähtäväksi sairaiden huoneisiin.
5) Kaikilla alueilla, joilla isorokko ei ole liikkeellä, olisi jokainen sattumalta tartunnan saanut vietävä isorokkosairaalaan ja pidettävä tarkoin erossa muiden seurasta.
Tämän edellä mainittua suunnitelmaa koskevan yleiskatsauksen perusteella kukaan ei voine kiistää sen toteuttamisen olevan mahdollista, vaikka asiaan liittyvät vaikeudet ovat niin suuria, ettei meillä ole tässä vaiheessa tilaisuutta sen toimeenpanoon. Tällä ehdotuksella on se yhteinen piirre rokonistutuksen kanssa, että se edellyttää sangen laajaa yleisön valistamista siitä, että isorokko on paha ilmiö, jonka lievittäminen ja estäminen kaikin mahdollisin tavoin on sekä ihmisten oikeus että heidän velvollisuutensa. Kun tämä ehto otetaan huomioon, en näe, miten voidaan aiheellisesti epäillä muualla jo menestyksekkäästi toteutetun ehdotuksen menestyksekkään toteuttamisen mahdollisuutta tai sen hyödyllisyyttä, kun siten voitaisiin pelastaa tuhansien ihmisten henki. Varmojen laskelmien mukaan voidaan olettaa, että isorokkoon kuolee joka 10. tai joka 12. ihmisistä, mikä merkitsee Ruotsille vuosittain 8 620–10 344 hengen menetystä, kun väkiluvuksi arvioidaan 3 000 000 ja syntyvien määrän suhde koko elävään väestön on 1:29. Kuolleiden määrä on siis paljon pienempi kuin herra rovastin ilmoittama, mutta menetys on joka tapauksessa sellainen, että sen estäminen olisi hyvin kannattavaa, vaikka tämä valtiolle jonkin verran kustannuksia aiheuttaisikin.
Herra tohtori ja rovasti esittää syyksi isorokon hävittämishankkeen vastustamiseen sen, että rokko on sitä tappavampi ja tuhoisampi mitä harvinaisempi se on edeltävänä aikana ollut, kuten kävisi siinä tapauksessa, että se pyrittäisiin pitämään täydellisesti poissa. Tämä ei ole mitenkään pätevämpi syy hävittämispyrkimystä kuin rokonistutustoiminnan voimistamistakaan vastaan, sillä alituisen rokonistutustoiminnan ylläpitäminen valtakunnan kaikissa osissa ei ole mahdollista eikä luotettavimpien lääkäreiden vakuutuksen mukaan suositeltavaakaan. Vaikka tämä vastahuomautus toisinaan saakin tukea myös kokemuksesta, etenkin isorokkotartunnan saavuttua maahan, jossa sitä ei ennen ole tavattu, niin aina ei kuitenkaan käy ilmi, että se ilmenee lievempänä siitä syystä, että se on jonkin verran aikaisemmin seudulla raivonnut. Suurissa kaupungeissa, joissa joitakin rokonistutuksia järjestetään vuosittain, ilmenee myös isorokkoa joka vuosi ja silti kuolevuus on varsin erilaista. Niinpä esimerkiksi Berliinissä
vuosina 1784 1785 1786 1787 1788 1789 1790 1791 1792 1793 1794
kuolleita 51 1 077 298 53 914 814 76 698 545 68 932
henkeä, 
ja tämä vaihtelu osoittaa riittävästi, että myös sairauden oma luonne on yhtenä päätekijänä vaikuttamassa kuolleisuuden kasvuun tai vähenemiseen.
Tämä isorokon täydelliseen hävittämiseen tähtäävän Junckerin ehdotuksen puolustus ei ole täydellinen, koska siihen tarvittaisiin enemmän tilaa kuin tässä on mahdollista käyttää, eikä sitä ole esitetty rokonistutuksen hyödyllisyyden kiistämiseksi. Olkoon se kaukana minusta! Kun pahaa ei voida täysin estää, sen lieventäminen niin pitkälle kuin mahdollista on mielestäni ehdoton velvollisuus, ja siinä mielessä kannattaa rokonistutusta kyllä kaikin tavoin edistää maassamme ja tukea herra tohtori Chydeniuksen kiitettävää ponnistelua. Rokonistutukselle on niin monia perusteita, jotka on usein esitettykin ja jotka myös herra tohtori ja rovasti on edellä mainitussa kirjoituksessaan toistanut, että pidän tarpeettomana niiden toistamista uudelleen. Istutetun ja tartuntana saadun isorokon vertailemisesta sopinee tässä kuitenkin huomauttaa. Lontoossa St. Pancrasin sairaalassa istutettiin rokko 1 500 henkilölle 1796, ja näistä kuoli vain kolme, mutta samaan aikaan hoidettiin viereisessä erillisessä rakennuksessa 400 tartunnan saanutta, joista joka neljäs kuoli, vaikka mitä taitavimpien lääkäreiden valvonnassa annetun hoidon laatua ei voida epäillä. Tämä todistaa, että luonnollista tietä tarttunut isorokko tappaa ainakin ankarampien epidemioiden sattuessa 125 ihmistä jokaista istutettuun rokkoon kuolevaa kohti. Tässä laskelmassa ei vielä ole otettu huomioon niitä monenlaisia vammoja ja ulkonäköhaittoja, jotka isorokon jälkivaikutuksina tekevät monien elämästä kuolemaa tuskallisemman. Mielestäni ainakin tämä vertailu antaa niin selvän todistuksen rokonistutuksen eduksi, että henkilöä, joka jättää sen huomioon ottamatta, on perustellusti syytä pitää aivan erityisen ymmärtämättömänä tai ainakin minkä mittapuun mukaan tahansa haluttomana edistämään yleistä hyvää.
Niissä tutkimuksissa, joita minulla on ollut tilaisuus suorittaa, tärkeimmät rokonistutuksen esteet ovat seuraavat:
1) Paitsi rahvasta vielä myös varsin monet valistuneempina itseään pitävien luokkien jäsenet pitävät rokonistutusta puuttumisena Jumalan säätämään järjestykseen, jonka toteutumista näin häirittäisiin. Paitsi tämän, harhauskosta virinneen ylimielisyyden synnyttämän ajatuksen järjettömyyttä, minusta tuntuu naurettavalta, että ihminen, joka ei kieltäydy suoneniskennästä uhkaavan verensyöksyn hillitsemiseksi, hylkää kuitenkin rokonistutuksen, vaikka se ei rajoita Kaitselmuksen ohjausta yhtään enempää kuin suoneniskentäkään.
2) Seuraavaksi eniten rokonistutusta estää se, että vieläkin suurempi osa rahvaasta on tyytymätön suureen lapsilukuun. Rahvaan ihmiset eivät suinkaan halua kasvattaa lastensa määrää varjelemalla heitä, vaan näkevät varsin mielellään lapsilaumansa vähenemisen ja arvioivat sen olevan heille onneksi. Osaksi tämä varmaan johtuu ennakkoluulosta, jonka tutkiminen jääköön tässä syrjään, mutta pääasiassa siitä, että pienet lapset ovat taakkana työtä tekevälle väelle, koska he eivät edistä hyvinvointia, vaan saavat aikaan kustannuksia ravinnon ja vaatteiden hankkimiseksi sekä haittaavat työläisen itsensä elämää.
3) Rokonistutusta ehkäisee se, että rahvas yleensä pelkää sen kustannuksia, sillä rahoja ei osaksi ennakkoluulon, osaksi puutteen takia mielellään käytetä ihmisen pitämiseen hengissä, etenkään, kun kyse on vain lapsista.
4) Lopuksi esteenä voitaneen pitää myös sitä, että tällä seudulla tämän toimenpiteen ovat tähän mennessä suorittaneet vain lääkärit, vaikka se kuitenkin voitaisiin pikemminkin sallia rahvaan keskuudessa antaa tehtäväksi sen omaan väkeen kuuluville tai ainakin sellaisille henkilöille, joiden kanssa rahvaan ihmiset ovat luontevammin tekemisissä kuin varsinaisten lääkäreiden, joiden ylhäältä alas katsova esiintymistapa ei herätä heissä vakaata luottamusta ja joiden työn pelätty kalleus varmastikin pelottaa heitä pysymään loitolla.
Varmin keino rokonistutuksen edistämiseen näyttää tämän perusteella olevan näiden esteiden poistaminen. Niinpä rahvasta on viisaasti valistettava siitä, miten kulkutautien salliminen on osa Kaitselmuksen ohjausta, sekä niiden todellisista syistä ja ihmisen velvollisuudesta torjua niitä. Mikäli papistolle missään määrin on annettava yleistietoa lääketieteestä, juuri tässä asiassa se on tarpeen. Ja tässä mielessä toivoisin, että näitä tietoja pidettäisiin yhteiskunnallisena ansiona. Kaikki muu lääketieteellinen tietämys on papeille vähemmän tärkeää ja ainoastaan kasvattaa puoskareiden määrää tuottamatta yhteiskunnalle todellista hyötyä. Minulla ei ole oikeutta epäillä sitä, että kansamme hengelliset opettajat levittävät edellä mainittuja tietoja, mutta vaikeuksitta lienee todistettavissa, että tämä tapahtuu eri tavoin ja tämän takia vaihtelevalla menestyksellä. Juuri herra rovasti ja tohtori Chydeniuksen esimerkki osoittaa, että kuulijoidensa luottamusta nauttiva ja sen ansaitseva pappi kykenee saamaan tässä asiassa paljon aikaan. Olen varma siitä, että ilman hänen viisauttaan, hänen nauttimaansa kuulijoittensa luottamusta ja innostustaan hyvän asian edistämiseen ei edesmennyt herra asessori Hast7 olisi kaikkine tietoineen ja taitoineen kyennyt sen paremmin kuin muutkaan edistämään rokonistutuksen leviämistä Pohjanmaan rahvaan keskuuteen. Edesmennyt herra asessori ja ritari Haartman,8 jolle kiistatta kuuluu ansio Ruotsin ensimmäisen, hyvin onnistuneen rokonistutuksen suorittamisesta, ei innokkuudestaan huolimatta kyennyt hankkimaan toimenpiteelle minkäänlaista luottamusta rahvaan keskuudessa, uskoakseni pääasiassa siitä syystä, ettei hänellä ollut hyvää tukea, sellaista kuin herra rovasti ja tohtori Chydenius. Älkööt kiitolliset kansalaiset toki koskaan unohtako ansiokasta palvelusta, jonka välityksellä niin monien henki on pelastettu!
Toisen esteen osalta todettakoon, että toivottavaa toki on, että hyvä valistus poistaisi senkin tieltä suureksi osaksi, sillä jos rahvas laskisi voiton, joka on odotettavissa ajan myötä monen lapsen varttuessa täysikasvuiseksi, se käsittääkseni epäilemättä odottaisi tuota aikaa vähemmän tyytymättömänä ja pyrkisi sillä välin kaikin keinoin pitämään lapsensa hengissä. Mutta koska monet ovat niin varattomia, että heillä pitäessään itsensä hengissä on vaikeuksia elättää lapsiaan ja kasvattaa nämä samalla hyödyllisiksi kansalaisiksi, varmin keino olisi uskoakseni liittää lasten hengissä säilymiseen sellainen etu, jonka saamiseksi rahvas pyrkisi hoitamaan lapsensa huolellisemmin. Jos julkinen valta esim. ilahduttaisi rahvaan varatonta osaa, mm. loisia, torppareita ja lampuoteja, minkä ikäisestä tahansa rokonistutuksella pelastetusta lapsesta tietyllä rahapalkkiolla tai luullakseni vielä sopivammin myöntämällä tilanteen mukaisesti sovitetun alennuksen valtiolle menevistä maksuista, en lainkaan epäile sitä, että kun monia lapsia tällä tavoin pelastettaisiin hyödyksi valtiolle, sen asiassa suorittama avustus tulisi pian korvatuksi. Kustannuserä, jonka kruunu on käyttänyt rokonistutuksen edistämiseen Pohjanmaalla, on tosin merkittävä, mutta helposti voidaan osoittaa, että kruunulle pelastetuista alamaisista koituva voitto vastaa sitä täysimääräisesti. Herra rovasti ja tohtori Chydeniuksen ilmoituksen mukaan kruunu maksoi vuodesta 1770 vuoteen 1786 rokonistutustoiminnasta herra asessori ja tohtori Hastille 10 090 riikintaaleria, mikä merkitsee, että 32 killingin korvauksella lasta kohti tänä 16 vuoden aikana rokko on istutettu 15 135 hengelle. Jos tästä määrästä olisi isorokkoon voinut kuolla joka neljäs, ainakin nuo 3 784 henkeä on rokonistutuksella pelastettu valtion eduksi. Jos kruunun voitoksi henkeä kohti lasketaan 28 killinkiä suostuntaverojen, tulli- ja muiden maksujen tuottona, mikä summa on toki varsin vähäinen, koska kyseessä ovat henkilöt, joilla ei ole privilegioita ja jotka kuuluvat työtätekevään luokkaan, kruunun saama vuotuinen palautus on 2 207 1/3 riikintaaleria. Tämä tarkoittaa, että koko kustannus tulee täysin korvatuksi 5 vuodessa, eikä tässä oteta huomioon sitä suurta voittoa, että maan asukasluku kasvaa. Kukapa ei tästä havaitsisi, miten kannattavaa yhteiskunnalle olisi, jos valtio kannustaisi tavallista väkeä tuollaisten pian korvaantuvien palkkioiden avulla pitämään paremmin huolta jälkeläisistään. Asia on niin tärkeä, etten usko pystyväni tässä esittämään täydellistä suunnitelmaa, mutta kunnon kansalaisena toivon mitä parhainta tarkoittaen, että Kuninkaallinen Talousseura viisaudessaan ja toimeliaisuudessaan ottaisi asian omakseen. Parempaa osoitusta sen innokkuudesta yleisen ja yksityisen hyvän edistämiseen ei koskaan voida antaa.
Kolmaskin este poistetaan parhaiten julkisen vallan toimien avulla. Ne toimenpiteet, joihin Kuninkaallinen Talousseura on jo ryhtynyt, tukevat niitä omalta osaltaan varmaan merkittävästi.
Neljännen mainitun esteen osalta minun on kerrottava, että heti, kun tieto rokonistutuksesta leviää yleisemmäksi, ei löydy rokonistuttajia, joihin tavallinen väki luottaisi enemmän kuin niihin tietäjäeukkoihin, joihin he tavallisesti sangen luottavaisesti turvautuvat, etenkin kun kysymyksessä ovat ulospäin näkyvät vaivat. Niinpä esitän ajatuksen, että jos Kuninkaallinen Talousseura voisi sopivaa palkitsemista vastaan saada nämä lääkärinaiset, joiden neuvoja usein kysytään, ryhtymään rokonistuttajiksi, rokonistutus menestyisi epäilemättä paremmin kuin mitä tahansa muuta keinoa käyttämällä.
Istutustavasta ja muista rokonistutukseen liittyvistä seikoista olen sitä vastoin suurimmaksi osaksi samaa mieltä kuin herra rovasti ja tohtori Chydenius. Seuraava huomautus ansainnee kuitenkin sijansa.
Olen rokonistutuksen valmistelusta puheen ollen täysin samaa mieltä herra rovastin ja tohtorin kanssa siitä, että valmistelu on aivan turhaa, kun kyseessä ovat rahvaan lapset. Kun kokemus on tämän vahvistanut, ei ole syytä epäillä asiaa. Elohopeapitoisten ulostuslääkkeiden käyttö ennen rokonistutusta on toki sikäli hyödyllistä, että madot karkotetaan ja maha puhdistetaan, jolloin varsin monia muussa tapauksessa ilmeneviä pahanlaatuisia oireita voidaan ehkäistä, mutta ilman näitäkin aineita tullaan toimeen, koska rahvaan lapsilla on useimmiten niin vahvat hermot ja niin sietokykyinen maha, etteivät madot saa heidän suolistossaan aikaan sellaisia häiriöitä, joiden ilmeneminen säätyläisten hermoheikoissa lapsissa antaa lääkärille paljon työtä. Minun on sivumennen mainittava virhe, joka on lipsahtanut herra rovasti Chydeniuksen muistioon. Uudemmissa Ruotsin farmakopeoissa mainittu mercurius dulcis ei liukene sieveteen9 yhtään paremmin kuin vanhalla menetelmällä sublimoimalla10 valmistettu, sillä ruokasuolalla saostaminen saa aikaan sen hapon ja elohopean yhdistymisen, ja asianmukaisesti uutettuna tästä yhdisteestä saadaan vanhaa kalomelia11 luotettavampi lääke.
Rokkovisvan valintaan en voi omasta puolestani suhtautua yhtä huolettomasti kuin herra rovasti ja tohtori. Sekä oma kokemukseni että parhaiden lääkäreiden varoitukset velvoittavat minua kehottamaan tässä asiassa tarkkuuteen. Jos käytettävissä oleva tila ja tilaisuus sallisivat, ei olisi vaikeata tukea tätä kantaa esimerkeillä, mutta riittänee, että viittaan maineikkaimpien rokonistuttajien, Hufelandin,12 Kortumin,13 Vogelin14 ym., tästä asiasta julkaisemiin tutkimuksiin. Tärkeimmät tässä noudatettavat säännöt ovat: rokkovisva on otettava ihmisestä, joka ei sairasta muita tarttuvia tauteja, mm. syyhyä, sukupuolitautia ym., jotka muuten voivat levitä rokonistutuksen välityksellä; seuraavaksi tärkeintä on, ettei sitä oteta ihmisiltä, joilla on hyvin pahanlaatuisia oireita kuten märkiviä ja toisiinsa yhdistyviä rokkoja tai ruusuihottumaa. Tämän takia visvaa on otettava mieluimmin hyvänlaatuisista rokkorakkuloista tai niiden istutushaavasta, joille rokonistutus on suoritettu onnistuneesti. Lopuksi edellä mainitut erinomaiset lääkärit ovat, eivätkä varmaankaan aiheetta, sanoneet, että mitä tuoreempaa rokkovisvaa käytetään, sitä parempaa lopputulosta voidaan odottaa. Samasta syystä väitetään, että kun visvaa joudutaan säilyttämään jonkin aikaa, on pidettävä huolta siitä, ettei se mätäne, mikä on kaikkien eläinperäisten nesteiden kohdalla mahdollista ja mistä on ilmennyt ikäviä seurauksia. Rokkovisvan säilyttäminen hyvin suljetuissa astioissa on tarpeen, jotta estetään sekä tartunnan leviäminen että myös aineen pilaantuminen, jota ilman kanssa kosketuksiin joutuminen muissakin tapauksissa edistää.
Näiden varotoimien noudattaminen on niin helppoa, etteivät ne voi olla rokonistutuksen esteenä.
Puhuttaessa rokonistutuksen oikean ajankohdan valinnasta luotettavimmat lääkärit ovat herra rovastin ja tohtorin kanssa täysin yhtä mieltä siitä, että mikä vuodenaika tahansa sopii tarkoitukseen yhtä hyvin. Kun kyseessä ovat säätyläisten herkemmät lapset, hieman suurempi tarkkuus ei ole pahasta. Useat esimerkkitapaukset osoittavat, että muiden tautien ollessa liikkeellä rokonistutus ei ole onnistunut yhtä hyvin: keuhkotulehdus-, tulirokko- ja matokuume-epidemiat15 ym. ovat usein katkaisseet istutetun isorokon tavanomaisen etenemisen. Kaikkea tuollaista ei kuitenkaan tarvitse yhtä paljon pelätä tai ainakaan seuraukset eivät ole yhtä tuntuvia, kun kyseessä ovat rahvaan karaistuneemmat lapset.
Vähemmän selvältä näyttää kysymys, voidaanko rokonistutuksia ilman hankalia seuraamuksia suorittaa niinä aikoina, jolloin itse tautia ei ole liikkeellä. Useimmat lääkärit, joiden kokemuksia arvostan, pitävät sellaisina aikoina tehtyjä rokonistutuksia paitsi tuloksiltaan epävarmoina myös vahingollisina. Tätä ei ainakaan voitane kiistää niin kauan kuin rokonistutukset eivät ole yleisiä. Saattaa pitää paikkansa, että jos rokonistutus toteutetaan ottamatta huomioon, onko epidemia käynnissä vai ei, ja kohdistetaan se vain osaan väestöstä, vaikkapa etuoikeutettuihin säätyihin kuuluviin, tästä on yhteiskunnalle enemmänkin vahinkoa kuin hyötyä. Suurten kaupunkien esimerkit, joista edellä on esitetty yksi, todistavat, että vuosittain tapahtuvilla rokonistutuksilla tartuntaa levitetään niin pysyvästi, ettei kulu vuottakaan ilman jonkinmoista isorokkoon kuolleiden määrää, ja useimmiten nämä ovat kuuluneet työtätekevään luokkaan, jonka hengissä pitäminen olisi kuitenkin valtiolle tärkeintä. Heti kun rokonistutus tulisi yleiseksi, tämän ikävän tilanteen ei kuitenkaan voida olettaa jatkuvan entisellään, mutta samojen edellytysten täyttyessä kävisi jatkuva rokonistutus toisaalta vähemmän tarpeelliseksi. Silloin riittäisi yleisten rokonistutusten järjestäminen tartunnan uhatessa.
Tapa, jolla rokkomyrkky istutetaan ruumiiseen, on tärkein syy siihen, että istutettu rokko on lievempi kuin luonnollisella tavalla tarttunut. Vastustajat ovat toki pyrkineet selittämään rokonistutuksen edullisuuden johtuvan tässä siitä, että rokonistuttajat valikoivat tarkemmin kohteikseen terveitä henkilöitä, mutta kokemukset osoittavat päinvastaista. Suuri englantilainen rokonistuttaja Sutton,16 joka on henkilökohtaisesti istuttanut rokon 16 000 ihmiselle, ei voinut mitenkään tehdä tuollaista valintaa, eikä sitä myöskään ole tehty eikä olisi voitukaan tehdä Pohjanmaalla. Useat maineikkaat lääkärit, mm. Hufeland, Camper,17 Kortum ym., ovat lisäksi vahvistaneet oman kokemuksensa perusteella, että rokonistutukset ovat onnistuneet pahimpienkin isorokkoepidemioiden aikana ilman vähäisintäkään potilaiden valikointia ja myös ilman minkäänlaisia esivalmisteluja. Tästä seuraa, että tämän taudin muotojen erilaisuuden täytyy johtua itse myrkyn erilaisista vaikutustavoista istutetussa ja luonnollisesti tarttuneessa isorokossa. Herra Hufeland näyttää mielestäni onnistuneen parhaiten tulkitsemaan luonnon toimintaa. Hänen selityksensä on lyhyesti seuraava: 1) Rokonistutuksessa tauti alkaa paikallisena ennen kuin se puhkeaa koko laajuudessaan, jolloin itse rokkomyrkky ikään kuin muuttaa muotoaan ja sekoittuu ruumiinnesteisiin, niin että sen vaikutus on vähemmän raju, kun se ehtii verimassaan. Samalla osa siitä katoaa tai ainakin heikkenee jo istutushaavassa syntyvän paikallisen kriisin yhteydessä, kun luonnollisesti tarttuneessa isorokossa taas myrkky vaikuttaa laaja-alaisesti, jolloin lisäksi ruumiin jaloimmat elimet, keuhkot ja maha, joutuvat ottamaan vastaan sen rajun ensihyökkäyksen. Taudin ankarammat jälkivaikutukset ovat tältä pohjalta helposti selitettävissä. Aikaisempi paikallinen tartunta on joskus mahdollinen varsinaisen isorokonkin kohdalla, mikä epäilemättä selittää sen, että tauti toisinaan esiintyy lievänä. Vaihtoehtoinen syy tähän saattaa olla se mitä tavallisin ilmiö, että tietyillä yksilöillä on vähemmän absorbointikykyä sekä voimakkaampi taipumus erittää tuollaiset vieraat aineet ihoon. 2) Rokonistutuksessa luodaan ikään kuin paikallinen kriisi itse istutushaavaan, jolloin nesteissä oleva myrkky ikään kuin pakotetaan kohdistamaan vaikutuksensa ihoon, jolloin vaikutus on tuntuvasti lievempi muualla ruumiissa. Luonnollisesti tarttuneessa isorokossa taas myrkky toisinaan ikään kuin kerääntyy jalompiin sisäelimiin, vaikkapa keuhkoihin, ja aiheuttaa siellä ärtymystilan, jonka seurausta ovat vaikeimmat oireet, joita ei millään varotoimilla voida torjua. 3) Luonnollinen tartunta näyttää kaiken kaikkiaan vaikuttavan hitaammin kuin istuttamalla aiheutettu, sillä luonnollinen isorokkotartunta imeytyy ruumiinnesteisiin vähitellen ja ikään kuin ylittää niiden kyllästymispisteen, ennen kuin sen vaikutus alkaa tuntua. Tältä pohjalta voidaan selittää, miksi useimmat epidemiat muuttuvat jatkuessaan yhä ärhäkämmiksi. Rokonistutuksessa isorokko tuotetaan ikään kuin keskitetyllä paikallisella ärsytyksellä, jolloin elimistö joutuu kärsimään vähemmän kuin siinä tapauksessa, että rokkoaineen määrän on ylitettävä ruumiinnesteissä kyllästymispisteensä, ennen kuin tämä ärtyneisyyden tila voi viritä. 4) Lopuksi on mainittava, että ilmassa liikkuvassa muodossa oleva rokkomyrkky, jollaisesta luonnollisessa tartunnassa on kyse, toimii enemmän hitaasti vaikuttavan, hienojakoisen ja samalla syövyttävän, erityisesti hermoja vahingoittavan myrkyn lailla, kuin istutuksella kiinteämmässä muodossa tartutettu, minkä herra Haygarthin18 kokeet ja havainnot näyttävät osoittavan. Näiden perusteiden nojalla on aivan samantekevää, mihin ruumiinosaan rokonistutus suoritetaan, tapahtuupa se lähempänä sydäntä tai kauempana siitä, koska tämän perusteella ei ole aihetta pelätä rokon ankaruudessa merkittävää eroa. Rokonistutus suoritetaan mieluimmin lihaiseen kohtaan, koska rokkojen jälkeen toisinaan ilmenevistä syvemmistä paiseista aiheutuvat luumätä ja muut ikävät seuraukset voidaan näin helpommin välttää. Jalkoihin tehtyyn rokonistutukseen liittyy se hankaluus, että haavat paranevat hitaammin, mikä pätee kaikkiin alaraajojen haavoihin. Istutuslangan vetäminen peukalon ja etusormen välisen ohuen ihopoimun läpi on siinä mielessä edullinen tapa, että toimenpide on hyvin helppo ja voidaan toteuttaa sairaan vastarintaa kohtaamatta varsin nopeasti, mutta siihen liittyy se hankaluus, että vastahakoiset lapset voivat helposti liikauttaa istutuslankaa eikä myöskään turvotusten ilmaantuminen lähimpiin sorminiveliin ole järin harvinaista. Näitä huomautuksia ei ole kuitenkaan esitetty tätä itsekin edellä mainitussa kirjallisessa selonteossani suosittelemaani istutustapaa vastaan puhuviksi perusteiksi, mutta omasta puolestani minulla ei ole ollut aihetta katua sitä, että olen useimmiten tehnyt rokonistutuksen olkavarteen kolmiolihaksen kiinnittymiskohdan alapuolelle eli kohtaan, johon fontanelli tavallisesti tehdään.19 Olen todennut myös Hufelandin ja Kortumin puoltavan rokonistutusta tähän kohtaan.
Lääkärit eivät ole olleet aivan yksimielisiä niistä yksittäisistä yleisesti tunnetuista istutusmenetelmistä, jotka mainitaan herra rovastin ja tohtorin kirjoituksessa. Omasta puolestani minulla on ollut aihetta valita mieluimmin hyvin kevyt pisto tuoreeseen rokkovisvaan kastetulla terävällä lansetilla. Puollan silti arvelematta herra rovastin tavoin Pohjanmaalla käytettyä menetelmää, rokkovisvalla kostutetun puuvillalangan tai moninkertaisen silkkilangan vetämistä kolmikulmaisella neulalla ohuen ihon läpi. Tämän menetelmän oppii helposti, eikä siihen liity mitään haittoja. Tuoreen visvan suurempi käyttökelpoisuus on edellä selvitetty. Mitä enemmän voidaan välttää laastarin ja siteiden käyttöä istutuskohdan ympärillä, sitä paremmin toimenpide yleensä onnistuu, ja juuri tämä takia useimmat eivät hyväksy espanjankärpäsen20 käyttöä, ellei ns. rokkolangan tai tuoreen rokkovisvan puutteen takia ole pakko käyttää rokkojen kuoria, mikä käy helpoimmin päinsä siten, että ihon ylin kerros nostetaan koholle espanjankärpäsen avulla ja rokkojen kuoret viedään syntyvän rakkulan alle.
Herra rovastin kertomien rokonistutuksen yhteydessä esiin tulevien seikkojen osalta minun on esitettävä seuraavat huomautukset: 1) Kuten jo edellä on mainittu, olen täysin samaa mieltä siitä, ettei mitään esivalmisteluja rokonistutukseen tarvita, kun kyseessä ovat rahvaan lapset. Edellä mainitussa painetussa selonteossani olen puoltanut tervaveden käyttöä sekä ennen rokonistutusta että sen jälkeen, koska se on helposti saatavissa oleva aine, joka vaikutuksellaan hikoiluun ikään kuin valmistaa ja edistää kriisiä, jonka on ilmaannuttava ihon välityksellä, ja lisäksi lievänä ulostus- ja matolääkkeenä on hyödyksi etenkin lapsille, joita vaivaavat ihottumat tai madot. Rokotetuille otollisesta ilman lämpötilasta olen esittänyt mielipiteeni jo monesti mainitussa painetussa selonteossani; uudempien rokonistuttajien kokemuksia tuntevat eivät liene kanssani tästä asiasta eri mieltä. Mielestäni olen velvollinen esittämään sen lisäyksen, että jos rokonistutus suoritetaan lämpimänä vuodenaikana, hyvin viileäkin sää voidaan sallia, kunhan vetoa vältetään, mutta ankarampina vuodenaikoina on turvallisinta, ettei sairaiden anneta olla ulkoilmassa ainakaan sitten, kun ihottuma on alkanut nousta esiin. 2) Toinen herra tohtorin ja rovastin mainitsema varotoimi on sitäkin tarpeellisempi, sillä ellei istutusta uusita, sairas altistetaan helposti taudin tartunnalle. Toisinaan rokonistutus ei useista yrityksistä huolimatta tehoa joihinkin ihmisiin tai sen antamat oireet ainakin jäävät liian epävarmoiksi. Sellaisessa tapauksessa ei saa lyödä laimin istutuksen uusimista seuraavan epidemian ilmaantuessa, koska joskus tuollaisen potilaan ihoon nousee runsaasti rokkoja. 3) Ihottuman aiheuttamaa kuumetta lievitetään parhaiten raikkaalla ilmalla ja mahdollisia ummetusvaivoja peräruiskeella. Tapaukset, joissa liiallinen ärtyvyys ja liiallinen heikkous vaativat ns. sydäntä vahvistavia lääkkeitä, ovat niin harvinaisia rahvaan keskuudessa, että niitä koskevat ohjeet olisivat tässä tarpeettomia. 4) Rokkojen kohoamisvaiheessa toisinaan nouseva kuume ei vaadi muuta kuin riittävää juomista ja vatsaa rauhoittavia peräruiskeita, joihin pannaan tuoretta maitoa, vettä ja öljyn puuttuessa hieman suolatonta voita. 5. ja 6. tapaukseen ei mielestäni ole mitään lisättävää. 7) Minun on huomautettava, että ns. metastaasit21 eli rokkojen jälkeen ilmaantuvat paiseet ovat ainoa haitta, joka on mitenkään yleisemmin pelättävissä rokonistutuksen seurausvaikutuksena. Muuan kuuluisa lääkäri on sanonut eikä mielestäni aiheetta, että rokonistutuksessa annettu rokkomyrkky ikään kuin ohjautuu pikemminkin ihoon, kun luonnollisesti tarttunut isorokko kohdistaa vaikutuksensa useammin sisäelimiin, mistä kuolemantapausten suuri määrä aiheutuu. Näiden haittojen torjumiseksi suositellaan yleisesti ulostuslääkkeiden käyttöä heti, kun rokot ovat alkaneet kuivua. Uskon, että tässäkin tapauksessa tervavesi voisi olla käyttökelpoista, jotta rahvasta ei rasitettaisi lääkkeiden hankinnalla, etenkin jos niiden ohella käytetään edellä mainittuja peräruiskeita kerran päivässä. Herra rovastin ehdottama kuppaus saattaisi luullakseni olla hyödyksi, etenkin kun itse olen edesmenneen asessori Bergiuksen22 ohjetta noudattaen saanut paljon hyötyä verijuotikkaista, joita on heti sijoitettu kohtiin, joihin kuvatunlaisia paiseita on ilmaantunut. Mutta olettamus, että kuppaus tai juotikkaat vaikuttaisivat vähentämällä herra rovastin käsityksen mukaan myrkyttynyttä verimassaa, on kuitenkin täysin kaiken terveen patologian ja fysiologian vastainen. Niinpä ei ole aihetta olettaa suoneniskennän olevan hyödyksi tässä mielessä. Varmempi keino on pitää istutushaavaa runsaasti vuotavana sen jälkeen, kun rokot ovat alkaneet kuivua. Parasta on panna ensin pieni espanjankärpänen istutushaavaan ja pitää sitten visvan valumista yllä soveliain ruoansulatusta edistävin lääkkein. Olen nähnyt rahvaan valmistavan edullista ruoansulatuslääkettä kuusenpihkasta ja talista, joka varmasti soveltuu käytettäväksi tässä tapauksessa.
Toivon, että herra rovasti ja tohtori Chydenius voi itse hyväksyä nämä lääketieteelliset lisäykset usein mainittuun kirjoitukseensa, etenkin kun tavoitteenani ne esittäessäni on ollut ainoastaan yhdistää hyväksyttäviin lääketieteellisiin perusteisiin ne käsitykset rokonistutukseen liittyvistä asioista, jotka ovat muidenkin kuin lääkäreiden ymmärrettävissä. Muuten saatan vain ilmaista mitä suurimman kunnioitukseni herra rovastin innostukselle palvella yleistä hyvää ja toivoa, että jokainen Ruotsin mies kokisi saman innon omassa mielessään.
Turussa 20. helmikuuta 1800 Gabriel Erik Haartman
Suom. Heikki Eskelinen
Alkuperäinen dokumentti: Gabriel Erik Haartmanin kirjoitus Ödmjukt Memorial.
Ajoitus: 20.2.1800.
Omistaja ja signumi: Åbo Akademis bibliotek, Handskriftssamlingarna, Finska Hushållningssällskapets arkiv, vol. D XIII 11, fol. 1r–13r.
Huomautuksia: Chydenius vastasi tähän kirjoituksellaan Ajatuksia lukiessani herra professori, tohtori Gabriel Erik Haartmanin Kuninkaalliselle Suomen Talousseuralle jättämää, rokonistutusta koskevaa kertomustani käsittelevää muistiota.
Kuvalähde: Åbo Akademis biblioteket.
Edellinen dokumentti:
Seuraava dokumentti: