Edellinen dokumentti:
Seuraava dokumentti: Lewenhaupt, Charles Emil, Neljätoista Valtakunnan heikkouden lähdettä koskevaa kysymystä maisteri Anders Chydeniukselle
§ 51. Ilmaistakseni lyhyesti ajatukseni tuoteplakaatista saanen esittää ainoastaan pääperusteet tarvitsematta selittää niitä:
1) Valtioyhteisön tarkoituksena on valtion asukkaiden hyvinvointi ja se, että heidän hyvinvointiaan suojellaan kaikelta väkivallalta.
2) Valtio voi silloin hyvin, kun asukkailla on tai he voivat hankkia kaikkea, mitä he välttämättömien tarpeidensa täyttämiseksi ja mukavuudekseen tarvitsevat.
3) Valtion tarvitsemien tavaroiden hankkimisen on perustuttava työntekoon, koska ei aina edes luonto, saati muut valtiot, anna mitään ilmaiseksi.
4) Koska muut valtiot eivät anna mitään ilmaiseksi, mutta kylläkin saadessaan vastineeksi jotakin muuta, tavaroita voidaan hankkia toisilla tavaroilla, mitä sanotaan vaihdannaksi.
5) Näin ollen omia ja muiden valtioiden tuotteita pystyy runsaimmin hankkimaan se valtio, jolla muiden tekijöiden ollessa yhtäläisiä on käytettävissään eniten ihmistyötä, jota hyödyntämällä se voi tarjota vaihdantaan suurimman määrän omia tuotteitaan.
6) Ihmisen työkyky on rajallinen, ja tämän takia valtiossa aikaansaatujen tuotteiden määräkin on väistämättä rajallinen ja riippuu työtätekevien ihmisten määrästä.
7) Niinpä kaikista valtioista, joiden olot ovat likimain yhtäläiset, onnellisin eli suurinta hyvinvointia nauttiva on se, jossa on eniten työtätekeviä ihmisiä.
8) Mutta koska valtioissa ei yleisesti sanottuna kukaan saa toimeentuloaan ilmaiseksi, on valtiossa jokaisen, joka haluaa elää, tehtävä työtä.
9) Näin siis tässä yhteydessä kansan määrä voidaan rinnastaa tavaroiden määrään, ja se valtio, jonka väkiluku on suurin, elää näin ollen väistämättä suurimmassa hyvinvoinnissa eli on onnellisin, kun kaikki muut tekijät valtioita verrattaessa ovat yhtäläiset.
10) Koska kaikkien valtioiden asukkaat haluavat voida hyvin ja tämä edellyttää heidän oman valtionsa runsasväkisyyttä, kaikkia valtioita yhdistää kiinnostus niiden omien asukkaiden eli väestön määrän kasvattamiseen.
11) Koska valtion asukkaat saavat toimeentulonsa tietyistä töistä tai tiettyjen tavaroiden valmistamisesta, mitä kaikkea yleisesti sanotaan elinkeinoiksi, valtion väestöllä on sitä enemmän mahdollisuuksia ja tilaisuuksia toimeentulonsa hankkimiseen ja siis myös lisääntymiseen, mitä useampia elinkeinoja valtiossa voidaan harjoittaa.
12) Koska valtion onni ja hyvinvointi perustuu sen väestömäärään eivätkä kaikki elinkeinot voi antaa toimeentuloa eivätkä työtä yhtä suurille joukoille, valtion onnellisuuteen vaikuttaa eniten se elinkeino (tai ne elinkeinot), joka työllistää ja elättää suurimman väkimäärän, ja sitä on siis pidettävä tärkeimpänä eli pääelinkeinona. Ja sen mukaan, miten suurten ihmisjoukkojen toimeentulosta elinkeinot kykenevät pitämään huolta, niistä kullekin on annettava oikea ja luonnollinen arvonsa, ansaitsemansa tuki ja järjestyssijansa valtiovallan niille asettamassa arvojärjestyksessä. Kun arvojärjestys rakennetaan tälle perustalle, mitkään ilmaantuvat tapahtumat, millaiset tahansa, eivät voi sen hyödyllisyyttä muuttaa eivätkä kumota. Niinpä elinkeinoja ei saa tukea pelkästään sen takia, että ne tuottavat harjoittajilleen suurimmat voitot, sillä ne voivat samalla olla haitaksi valtiolle.
13) Kaikkien elinkeinojen harjoittajat pyrkivät paitsi omien tarpeittensa tyydyttämiseen myös saamaan kokoon hieman ylimääräistä säästettäväksi. Tätä sanotaan voitoksi. Se samoin kuin tarpeet riippuvat tavallisesti kunkin elinkeinonharjoittajan omasta tilanteesta ja elintavoista.
14) Valtion, joka ei omin avuin pysty tuottamaan kaikkea, mitä sen asukkaat tarvitsevat, on hankittava puuttuvat tuotteet valtioista, joilla on niiden ylijäämää. Muuten nimittäin omien tuotteiden poisvaihtamisen (eli tavaroiden menekin) epävarmuus tai täydellinen puuttuminen johtavat piittaamattomuuteen ja huolimattomuuteen niiden valmistuksessa ja tämä taas tyrehdyttää elinkeinoja. Samalla ulkomaisten välttämättömyystavaroiden puute saattaa jatkuessaan johtaa väkiluvun vähenemiseen.
15) Kun elinkeinonharjoittajien eli valtion eduista on huolehdittu asianmukaisesti sekä omien tavaroiden menekin että ulkomaisten tavaroiden hankinnan osalta, väestö kasvaa kaikkien elinkeinojen piirissä, ellei valtiovallan asettamia esteitä ole kasvun tiellä, sen mukaan, miten suuria ja varmoja voittoja kussakin elinkeinossa voidaan saada. Ja toisaalta se vähenee sitä mukaa kuin voitot pienentyvät ja jäävät vähäisiksi.
16) Elinkeinojen voitot eivät koskaan voi kasvaa suuriksi ja vakaiksi ilman tuotteiden runsasta ja varmaa menekkiä.
17) Niinpä elinkeinonharjoittajien tarpeet tulevat asianmukaisesti täytetyiksi ja tietyssä elinkeinossa toimivan väen määrä kasvaa sitä mukaa kuin tuotteiden menekki kasvaa ja vakiintuu.
18) Kun siis valtiota johtava mahti kohdistaa huomionsa kaikkia säädöksiä laatiessaan tiukasti elinkeinoihin sekä siihen huolenpitoon ja vaalimiseen, jota niiden luonnollinen arvo edellyttää, ja ohjaa koko talouskoneistoa siten, että kunkin elinkeinon tuotteiden menekki on mahdollisimman suuri ja vakaa sekä tarpeellisten tavaroiden tuonti mitä varmimmalla pohjalla, väen määrä kasvaa kaikkien elinkeinojen piirissä yhteensä eli koko valtion väkiluku ilman valtiovallan muita toimia, ilman mitään sen ponnisteluja ja niihin liittyvää säädösten laadintaa. Silloin eivät kuitenkaan mitkään muut seikat saa olla haittaamassa väestönkasvua.
Tällaisia seikkoja voi olla suoraan tai välillisesti vaikuttamassa monopoleissa, privilegioissa, kielloissa, rajoituksissa ja erilaisissa immuniteettioikeuksissa,1 ja huonommin olisivat asiat, jos valtakunnan laeissa henkilölle ja omaisuudelle taatussa turvassa ilmenisi puutteita, mutta pahinta kaikesta olisi, jos oikeusloukkaukset synnyttäisivät kansakunnan keskuudessa epäluuloa lakien lupaamaa ja vakuuttamaa suojaa kohtaan. Väitän, että väestönkasvua estävät seikat voivat olla edellä mainituissa asioissa. Olisin kuitenkin peräti typerä, jos väittäisin, että yleensä kaikki säädökset ovat haitallisia ja ne on sen takia hylättävä. Valtiovallan säädösten oikeana tavoitteena ja tarkoituksenahan pitää olla valtion väkiluvun kasvattaminen päivästä päivään, valtion luonnollisen voiman alituinen kartuttaminen. Tämän takia edes jotakuinkin järkevästi toimivassa valtiossa mitään säädöstä ei voida hylätä, ennen kuin se on huolellisesti ja järkevästi tarkastettu.
Joitakin tällaisia haittatekijöitä lienee kirjoittaja ehkä löytänyt meidän oloistamme. Mutta kun hän pyrkiessään edistämään ulkomaalaisten etuja lienee törmännyt toisiin valtakunnalle täysin hyödyllisiin säädöksiin, hän on sortunut typerästi julistamaan sodan yleensä kaikille meidän taloutta ja kauppaa koskeville säädöksillemme tavalla, josta syntyy enemmän melua kuin vaaraa tänä aikana, jona valtakunnan kunnianarvoisat säädyt pyrkivät mitä huolellisimmin parantamaan hyviä ja valtakunnalle mitä hyödyllisimpiä talousasioidemme järjestelyjä eivätkä sokeasti hylkäämään niitä.
19) Koko talouskoneistoa ohjataan kaupan kannalta oikeaan suuntaan eli menekin asianmukaisen varmuuden ja vakauden saavuttamiseksi, kun
ensiksi valtion finanssilaitos järjestetään niin, että sen raha säilyttää saman ja muuttumattoman kauppa-arvon kuin painoltaan ja pitoisuudeltaan samanlaiset rahat niissä valtioissa, joiden kanssa tämä valtio käy kauppaa, ja
toiseksi kun valtio voi itse oman mielensä mukaan huolehtia tavaroiden maahantuonnista ja viennistä ja järjestää sen.
Ensiksi mainittu seikka ei kuulu aiheeseen, jota tässä käsittelen. Otan kuitenkin vapauden lainata sitä koskevan merkittävän kannanoton, jonka Montesquieu on suvainnut esittää teoksensa De l’esprit des loix 2. osan sivulla 331: Väärinkäytösten lähteen poistamiseksi olisi erinomaista, jos jokaisessa kauppaa käyvässä valtiossa olisi voimassa laki, joka sallisi tai määräisi liiketoimissa käytettäväksi ainoastaan metalliarvoltaan täysipainoista rahaa, eikä mitään sellaista operaatiota sallittaisi, joka voisi muuttaa rahan arvon kuvitteelliseksi. Mitään ei pidä välttää niin tarkoin kuin muutoksia yleisen mittayksikön arvossa. Kauppa sinänsä on hyvin altista vaaroille tai epävarmaa, ja hyvin pahasti tehdään, jos lisätään uutta epävarmuutta jo luonnostaan epävarmaan asiaan.2
20) Valtio voi oman mielensä mukaan ja siis paremmin huolehtia ulko- ja kotimaisten tavaroittensa kuljetuksesta ja järjestää sen, kun sillä on oma kuljetuslaitoksensa eli merenkulkunsa, eikä tämä ole ainoastaan muiden valtojen ja tällaisessa tapauksessa aina kilpailijoiden käsissä. Siis: kun kauppaa käyvällä valtiolla on merenkulku omissa käsissään, se pystyy huolehtimaan välttämättömyystavaroiden maahantuonnista ja ylijäämätavaroiden viennistä ja soveltamaan valtion eduksi näitä asioita koskevia järjestelyjä ja säädöksiä paremmin kuin sellaisessa tapauksessa, että valtion pitäisi luottaa muihin, siitä riippumattomiin kansakuntiin, jotka väistämättä pyrkisivät kaupankäynnissään tämän valtion kanssa pitämään ainakin sen elinkeinot ja liiketoimet heikkouden tilassa saadakseen suurempia ja pysyvämpiä voittoja.
21) Tätä totuutta tarkoittaen sanoo kauppa- ja taloustieteisiin hyvin perehtynyt herra Forbonnais: Jokainen kansakunta, joka antaa muiden harjoittaa sellaista merenkulkua, jonka se itse voi hoitaa, vähentää samassa suhteessa omaa todellista ja suhteellista voimaansa kaupan ja talouden alalla kilpailijoidensa eduksi.3
22) Parhaastakaan luonnon suomasta sijainnistaan huolimatta mikään valtio tuskin kykenee luomaan ja ylläpitämään omaa merenkulkuaan silloin, kun muilla sen kanssa kauppaa käyvillä eli sen tavaroita pois kuljettavilla ja tuottamiaan ulkomaisia välttämättömyystavaroita tuovilla valtioilla on enemmän luonnollista voimaa (ks. Kungliga vetenskapsakademiens handlingar, 2. kvartaali 17644) ja kun valtioiden olot ovat muuten yhtäläiset.
Tämän väittämän vahvistaa niin teoria kuin kokemuskin: valtio, jolla on enemmän luonnollista voimaa, voi myydä halvemmilla hinnoilla kuin valtio, jolla tätä luonnollista vaurautta on vähemmän, tunkea sen ulos kaikilta edullisilta kauppapaikoilta ja ulkomaisista liiketoimista, voi toisinaan purjehtia halvemmilla rahtihinnoilla, voi tahallisesti harjoittaa rahtipurjehdusta tai käydä kauppaa omaksi tappiokseen nujertaakseen toisen käsityötuotannon tai pakottaakseen toisen väistymään, voi korruption avulla pakottaa heikomman valtion säätämään kauppaa ja liiketoimintaa koskevia haitallisia säädöksiä, voi ostaa toisen valtion kansalaisia tekemään uutteraa työtä niin omaksi vahingokseen kuin tulevienkin polvien vahingoksi jne. Olemme itse varsin vähän aikaa sitten saaneet tuntuvia kokemuksia siitä, mitä englantilaisten meidän kauppaamme kohtaan tuntemasta kateudesta voi seurata, kun teimme ensimmäisen kauppamatkamme Suratiin.5 Kauppaan koko Euroopassa vaikuttaa nykyisin voimakkaasti kateus: silmät tarkkailevat kaikkialla, eikä mitään tilaisuutta voiton hankkimiseen lyödä laimin. Kilpailija yritetään sen tuhannella keinolla saattaa pakkotilanteeseen ja vaikeuksiin, menekkiä etsitään kaikkialta, ja kyky toimittaa entistä enemmän tavaroita 2 ½ miljoonan ihmisen väkimäärälle on nykyään suuri saavutus valtiolle, joka pystyy tämän edun itselleen hankkimaan. Kauppayhteyksiä solmitaan, jopa soditaan ja tapellaan useimmiten pelkkien kaupallisten tarkoitusten takia. Tällaiseen kaupan henkeen meidän on järkevinä ihmisinä järjestelymme ja säädöksemme sopeutettava eikä suinkaan kiinalaiseen, josta tiedämme vähän ja jonka kanssa olemme vieläkin vähemmän tekemisissä.
23) Kun olot ovat tällaiset, luonnolliselta voimaltaan vähäisempi valtio, jolla ei ole omaa merenkulkua ja joka tarvitsee tuotteita muista, luonnolliselta voimaltaan vahvemmista valtioista tai jolla on omia tuotteita niille myytäväksi, ei voi mitenkään varmasti luottaa siihen, että se saa täytetyksi ulkomaisten tuotteiden tarpeensa tai myydyksi omat tuotteensa eikä myöskään arvioida hintaa, jolla nämä kaupat saattaisivat syntyä, ennen kuin vasta sellaisessa tilanteessa, jossa vahvemmat valtiot eivät voi suunnata kauppamerenkulkunsa ylimääräiset tuotteet muihin paremmin tuottaviin paikkoihin, tai kun ne saavat heikommasta ja omaa merenkulkua vailla olevasta valtiosta paremmat hinnat tuontitavaroistaan ja rahdeista kuin mistään muualta tai kun ne voivat pakottaa köyhän valtion myymään tavaransa paluumatkan rahtitavaraksi halvemmalla kuin missään muussa valtiossa.
Tästä saadut sekä runsaat että surkeat kokemukset ovat antaneet herra Forbonnais’lle aiheen tähän merkittävään huomautukseen: Ellei kansa harjoita merenkulkua itse, sen ylijäämätuotteilla ei ole mitään arvoa, ja jos ne jonkin arvon saavat, sen määrää väistämättä se kansanheimo tai kansakunta, joka kuljettaa niitä laivoillaan.6
Tämä on todellinen syy niihin vaikeuksiin, vastoinkäymisiin, ongelmiin ja hirmuisiin kaupalle ja liiketoiminnalle koituneisiin vahinkoihin, joista Ruotsi kärsi Vaasa-suvun kuninkaiden aikoina ja joita nuo viisaat ja isänmaan parasta innokkaasti edistävät kuninkaat eivät pystyneet välttämään eivätkä poistamaan, mikä tapahtui vasta oman merenkulkumme vähittäisen kasvun myötä. Historia todistaa niin selkeästi oikeaksi tämän valtakunnalle ikävän totuuden, ettei sitä voida hetkeäkään epäillä. Mutta siitä, mitä historia ei kerro, todistavat tuon ajan monilukuiset säädökset: oman rahamme halveksimisesta, omien tuotteittemme surkeista hinnoista, ulkomaisten tavaroiden hintojen noususta omien tavaroittemme hintoihin verrattuna jne. ja vieläkin selvemmin elinkeinojen pakkotilanteesta ja siitä pakosta, johon ulkomaalaiset olivat ajaneet elinkeinomme ja kaupankäyntimme. Tämä meni niin pitkälle, että ajauduimme käyttämään epätoivoista keinoa, määräämään asetuksilla kotimaisille ja ulkomaisille tavaroille niiden oikeat hinnat, joita kunnioitettiin ja noudatettiin kaupassamme oman merenkulkumme laajuuden mukaisesti eli ei lainkaan. Mikään muu ei silloin olisi voinut taivuttaa ulkomaalaisia kohtuullisuuteen meitä kohtaan kuin oman merenkulkuelinkeinon luominen. Sellaisen hankkeen toteuttaminen ei kuitenkaan käy käden käänteessä, ja sillä on paljon enemmän merkitystä kuin Lähteen kirjoittaja haluaa ymmärtää tai pystyy ymmärtämään.
Jos nyt ikään kuin vaihteen vuoksi lyötäisiin merenkulkumme matalaksi, seurauksena olisi vain tämän valtakuntaparan saattaminen tilaan, jossa se ei saisi omia tuotteitaan myydyksi eikä välttämättömyystavaroitaan tuoduksi maahan muuten kuin maksamalla ulkomaisista tavaroista tai rahdeista korkeampaa hintaa kuin mikään muu valtio, ja myymällä omat tuotteemme halvimpaan hintaan eli halvemmalla kuin mikään muu valtio. Niinpä emme sen jälkeen voisi käydä kauppaa muuten kuin
ensiksi: tuottamalla mitä tuntuvinta vahinkoa kansakunnalle (kohta 23) ja
toiseksi: menettämällä mitä ikävimmällä tavalla luonnollista voimaamme (kohta 12).
Nämä molemmat ahdistavat seikat tietysti heikentäisivät valtiotamme ajan mittaan siinä määrin, että meistä tulisi uusi esimerkkitapaus vahvistukseksi herra Forbonnais’n toteamukselle: Kansa menettää huomaamatta kauppansa käsistään, ellei se yritä kaupankäynnissä tehdä kaikkea minkä se voi.7
24) Näiden vaaratilanteiden välttämiseksi ovat valistuneet ja asioitaan huolellisesti hoitavat valtiot aina ponnistelleet harjoittaakseen merenkulkua itse ja järjestääkseen toimivaan kuntoon oman merenkulkunsa, maksoi mitä maksoi.
25) Koska valtion merenkulku ei kuitenkaan voi kehittyä voimakkaammaksi ja vauraammaksi kuin valtion luonnollinen voima sallii, heikommat valtiot eivät voi harjoittaa eivätkä ylläpitää omaa merenkulkuaan vahvempien valtioiden kilpailua vastaan omilla luonnollisilla voimillaan ilman valtiovallan apua.
Edellä mainitun asian vahvistaa myös herra Forbonnais esittäessään tämän kannanoton: Edellä mainitun perustotuuden nojalla voidaan päätellä, että maanviljely ja käsityöammatit (travail industrieux) ovat hyvin suunnitellun merenkulun perusta ja liikkeelle paneva voima. Kaikki, mitä ei voida yhdistää edellä mainittujen kahden elinkeinon perusteisiin, vaikuttaa tuhoisasti merenkulkuun aiheuttamalla takaiskuja ja riistää yhteiskunnalta sen todelliset ja suhteelliset hyödyt.8 Ottamalla käyttöön tuoteplakaatin me olemme seuranneet ovelien englantilaisten esimerkkiä: hehän säätivät ensimmäisinä purjehdussäännön (Navigation Act), ja uskallanpa sanoa, että suhteutettuna valtiomme luonnolliseen voimaan kokemuksemme siitä on ollut samanlainen kuin heillä. Olemme siten noudattaneet herra Forbonnais’n esittämää periaatetta: Valtion menestys ja sen hyvinvoinnin säilyttäminen vaatii sitä, ettei valtio koskaan päästä ulkomaalaisia kilpailuun (concurrence) sen oman merenkulun kanssa sen paremmin tuonti- kuin vientikaupassakaan.9
26) Valtiovallan toimet merenkulkumme tukemiseksi eivät sisällä minkäänlaista muiden valtioiden merenkululle asetettua pakkoa tai rasitetta, vaan ainoastaan ehtoja ja varauksia.
27) Ulkomaalaisten kaupankäynti meidän kanssamme on vapaata tietyin ehdoin aivan samoin kuin meidän laivamme ovat vapaita Englannin satamissa tietyin ehdoin. Ja kuten aina laillisen vapauden vallitessa Ruotsin kruunun alamainen on vapaa toimiessaan sillä tavalla kuin laki sallii hänen omasta tahdostaan toimia. Jumala meitä varjelkoon rajattomalta vapaudelta, olkoonpa kyseessä mikä elinkeino tai ammatti tahansa. Niinpä ulkomaalaisten kauppa on meidänkin maassamme vapaata. Espanjalaiset ja portugalilaiset ovat tervetulleita luoksemme suolalasteineen, englantilaiset samoin tuodessaan oman maansa tuotteita. Kuitenkin se tarpeellinen varaus, että minkään maan kauppamiehet eivät saa tuoda tänne muita kuin oman maansa tuotteita, on antanut omalle merenkulullemme tilaisuuden kasvaa ja laajentua. Ulkomaalaisten laivoille, tavaroille ja ulkomaiden ihmisille ei maassamme ole asetettu mitään pakollisia rajoituksia eikä ylimääräisiä maksuja sen enempää kuin muut kansakunnat asettavat meidän laivoillemme, kun nämä saapuvat niiden satamiin tai lähtevät niistä. Jos näin ollen meille välttämättömien ulkomaisten tavaroiden hinnat joskus nousisivat niin korkealle tasolle, että ne oikeuttaisivat sen metelin ja hätähuudon, jonka Lähteen kirjoittaja on nostanut, meillä käytössä oleva tuoteplakaatti ei vie yhdeltäkään ulkomaalaiselta oikeutta tulla tänne ja pudottaa näitä hintoja, kunhan kukin tuo vain oman maansa tuotteita. Ne seikat, joiden Lähteen kirjoittaja selittää estävän ulkomaalaisia tuollaisessa tapauksessa saapumasta tänne, ovat niin vähäpätöisiä, että voi selvästi nähdä, ettei hän ole kauppamiehiä. Mikä estää ulkomaalaisia lastaamasta laivoihinsa suolaa, viiniä ja kappaletavaraa myydäkseen ne täällä aivan samoin kuin me voimme missä tahansa valtiossa lastata laivoihimme sen tuotteita, etenkin kun Euroopan valtioiden siirtomaidenkin tuotteet määritellään emämaan tuotteiksi, heti kun omassa maassamme näiden tavaroiden hinnat ovat nousseet niin korkeiksi, että se kannattaa? Kun he ovat tulleet tänne, miksi he eivät voi ottaa laivojensa lastiksi rautaa, tervaa, lautoja jne. aivan kuten mekin lastaamme niitä laivoihimme?
28) Tällä tavalla meillä on, Jumalan avulla, tätä viisasta ja mitä hyödyllisintä säädöstä käyttäen aina tilaisuus selviytyä niistä vastoinkäymisistä, joita sodat, merivahingot, katovuodet ja muut onnettomuudet voisivat muuten meille aiheuttaa. Jos kuitenkin jokin erityinen vastoinkäyminen sattuisi näissä asioissa joskus osumaan kohdallemme, voitaisiin se tavaralaji, josta on puutetta, vapauttaa lyhyeksi ajaksi tuoteplakaatin asettamista rajoituksista, mikä ei ole mitenkään merkillinen operaatio eikä mitenkään osoita tuoteplakaattia vahingolliseksi. Englannissa kuuluu aina olleen periaatteena, että heti kun jostakin tavarasta on tullut pulaa mistä syystä tahansa eikä ole voitu toivoa omien kansalaisten pystyvän tuomaan sitä maahan niin paljon kuin tarve vaatii, he ovat poistaneet tämän tavaran purjehdussääntönsä alaisuudesta lyhyeksi ajaksi ja siten avanneet hiukan tätä kaupan patoluukkua saadakseen sen määrän tavaraa kuin ovat tarvinneet, mutta he ovat ymmärtäneet aina sulkea luukun huolellisesti uudelleen heti kun puutteesta on päästy. Koskaan ei ole kuultu, että he olisivat ikinä pohtineet kysymystä, pitäisikö heidän purkaa tämä pato.
29) Tuoteplakaatin ansiosta merenkulkumme on jo kohonnut tasolle, jolle se ei ole koskaan aikaisemmin yltänyt.
Jos jokin muu säädös olisi pystynyt edistämään merenkulkumme kasvua niin merkittävästi kuin olemme nyt 40 vuoden aikana saaneet havaita, se olisi varmasti säädetty joko aikaisemmin tai samaan aikaan, kun kauppalaivastomme alkoi kasvaa. Aikaisemmin se ei olisi voinut tapahtua, koska kauppalaivastomme ei voida sanoa kasvaneen, ennen kuin sen kasvu todella alkoi. Siispä tällaisen säädöksen olisi pitänyt tulla voimaan samaan aikaan, kun kauppalaivastomme alkoi poikkeuksellisesti kasvaa. Tämä kasvu kuitenkin alkoi tuoteplakaatin tullessa voimaan. Siispä tuollaisen säädöksen olisi pitänyt tulla voimaan suunnilleen vuonna 1724. Siihen aikaan ei kuitenkaan mitään tuollaista säädöstä ilmaantunut, ellei kirjoittaja pidä sellaisena säädöstä, jolla lopetettiin Ranskasta saapuvien laivojen karanteeni, millä ei kylläkään ole mitään tekemistä kauppajärjestelmän kanssa. Siispä tuoteplakaatti on oikea syy sekä laivojen määrän kasvuun että merenkulkumme laajenemiseen viime vuosina.
Muista todisteista, jotka osoittavat tuoteplakaatin vaikutuksen merenkulkumme kehitykseen, tämäkin on sangen selvä: vaikka edesmenneet ja isänmaan etua uutterasti ajaneet Vaasa-suvun kuninkaamme pyrkivät hyvin huolekkaasti edistämään omaa merenkulkuamme ja yrittivät kehittää sille jonkinmoisia voimia, tulos ei kuitenkaan vastannut heidän ponnistelujaan, minkä heidän tuon tuostakin antamansa säädökset osoittavat enemmän kuin riittävästi. Sen olisi kuitenkin pitänyt onnistua paljon paremmin kuin meidän aikanamme, jos arvoimme asiaa sen luonteen mukaan. Olihan Ruotsilla noiden kuninkaiden hallituskausina kaikesta päätellen paljon enemmän tavaroita ulkomaalaisille myytäväksi kuin 1720-luvulla 20-vuoden ajan väestöä harventaneen sodan jälkeen, kun otetaan huomioon vuorityömme noina aikoina nykyistä runsaampi tuotanto sekä elintarvikkeemme, joita silloin vietiin maasta varsin suuria määriä. Vaikka sekä nuo, oman aikansa mitoilla arvioituina mitä valistuneimmat hallitsijat että etenkin kuningas Kaarle XI ponnistelivat lisätäkseen vientitavaroittemme määrää elinkeinojemme tilaa kohentamalla, he eivät pystyneet saamaan merenkulkuamme toimintakykyiseksi. Niinpä varmana tietona kerrotaan, että korkeimmin kunnioitettu kuningas Kaarle XI joutui kerran turvautumaan kruunun aluksiin lähettäessään viljaa Pohjanmeren satamiin. Miten siis voidaan kohtuudella pitää mahdollisena, että olisimme 40 viime vuoden aikana ja Ruotsin varmaankin kaikkien aikojen raskaimman, lähes koko miespuolisen väestön poispyyhkäisseen sodan jälkeen pystyneet omien luonnollisten voimiemme varassa ilman valtiovallan mitään erityistä toimenpidettä kasvattamaan kauppalaivastomme 113 aluksesta 747 alukseen?
30) Suurin osa tuonti- ja vientitavaroistamme kuljetetaan nykyisin omilla laivoilla, minkä niiden määrän kasvu vahvistaa, eikä määrä olisi kasvanut ilman tilaisuuksia käyttää niitä rahtiliikenteeseen ja omien tavaroittemme kuljettamiseen.
Millaista voittoa ja millaisia säästöjä valtakunnalle oma merenkulku tuottaneekin, nyt ei liene missään tapauksessa oikea aika luovuttaa siitä pienintäkään osaa ulkomaalaisille. Minkä vuoksi sitten nykyisinä vaikeina aikoina ja täysipainoisen rahan ankaran puutteen vallitessa, ja kun yleisesti pelätään alijäämäistä kauppatasetta, suositellaan järjestelyä, joka päivänselvästi riistäisi valtakunnalta merkittävän rahasumman ja veisi meiltä ikiajoiksi kyvyn seisoa omilla jaloillamme liiketoimissamme. Se on niin tyly maan ja valtakunnan edun vastainen teko, ettei Ruotsin historiassa liene, Jumalan kiitos, montakaan esimerkkitapausta sellaisesta.
Suom. Heikki EskelinenAlkuperäinen dokumentti: Edvard Fredric Runebergin kirjoitus Wattu-Prof wid Källan til Rikets Wanmagt.
Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Lor. Ludv. Grefing, Stockholm, 1765.
Ajoitus: Julkaistiin luultavasti elo–lokakuussa 1765. Chydeniuksen kirjoitti parhaillaan Seikkaperäistä vastausta, ja hän mainitsee, että Vesinäytteet ilmestyi hänen ollessaan Seikkaperäisen vastauksen § 34 lopussa. Koska Seikkaperäinen vastauksen sisältävä nide on kaikkiaan 167-sivuinen, on Vesinäytteiden täytynyt ilmestyä hyvissä ajoin ennen marraskuuta, jolloin Chydeniuksen kirjoitus julkaistiin.
Perusteksti: Turun yliopiston kirjaston kappale, signumi O.II.785 a-m.
Huomautuksia: Vesinäytteistä julkaistaan tässä vain s. 55–66.
Chydeniuksen vastaus sisältyy hänen kirjoitukseensa Seikkaperäinen vastaus painosta tulleeseen vastineeseen kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde, sekä Huomautuksia samasta lähteestä otetuista vesinäytteistä, § 67–95.
Edellinen dokumentti:
Seuraava dokumentti: Lewenhaupt, Charles Emil, Neljätoista Valtakunnan heikkouden lähdettä koskevaa kysymystä maisteri Anders Chydeniukselle