Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Suomen maatalous

Suomen maatalous, § 30

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 30

Kukaan ei pysty oikein kuvailemaan kaikkia tappioita, kaikkea hätää ja ahdinkoa, jota privilegioita nauttivat ammattikuntien mestarit ovat aiheuttaneet melkeinpä koko Euroopassa, ja kun tuollaiset ammattikunniksi yhdistyneet myyjät luovuttavat yleisölle välttämättömyystavaroita, havaitaan hintojen kohoavan huikeiksi, mistä syystä hintojen nousua on yritettävä padota määrähinnoilla ja laeilla, ja kukapa ei näkisi sitä, että mahtavat ammattikunnat596 vaikuttavat määrähintoihin aivan liian paljon toimittamalla lainsäätäjille leipää, juomaa, viinaa ja lihaa ja muita hyödykkeitä, kun köyhä ostaja taas saa pennosillaan maksaa kalaasit. Vastikään nousi esiin kysymys siitä, olisiko Tukholman teurastajien ammattikunta voinut tehdä sellaisen isänmaallisen teon, että nämä teurastajat olisivat kokonaan luopuneet yksinoikeudestaan lihan myymiseen Tukholmasta sillä ehdolla, että lihan määrähinnat kumottaisiin, jolloin jokaisella halukkaalla olisi ollut oikeus myydä tätä tavaraa. En ole kuitenkaan vielä ehtinyt nähdä, millaisen vastauksen kysymys on saanut. Vastattaneen kysymällä, miten se olisi mahdollista, kun teurastajien ammattikunta kaikkien muiden ammattikuntien tavoin maksaa varsin korkeita maksuja kruunulle ja kaupungille, mihin todellakin on hyvä syy. Tärkeimmäksi kysymykseksi tässä kuitenkin nousee se, ovatko kruunun ja kaupungin tarpeet tärkeimpiä vai pitäisikö sittenkin kansalaisten henki, hyvinvointi ja tarpeellinen toimeentulo asettaa etusijalle. Niiden takiahan he ovat yhdistyneet muiden ihmisten kanssa yhteiskunnaksi, ja on kysyttävä, eikö tuollaisen turvan puuttuessa, kun he eivät saa lupaa hankkia sitä itselleen moraalisesti rehellisillä keinoilla, itse yhteiskuntakin hajoa. Miten kruunu ja kaupunki silloin saavat tarpeensa täytetyiksi? Tämä kysymys on väistämättä paljon vähäarvoisempi kuin edellinen. Oikea henkilö siihen vastaamaan olisi ajatteleva ja ennakkoluuloton talousmies; kunhan nimittäin kansalainen saa ensin elää, vaurastua ja kasvattaa toimintaansa, löytyy varmastikin jokin keino hänen verottamisekseen.

Voisihan jokainen, joka haluaa ilmoittautua jonkin ammatin tai useampienkin harjoittajaksi kaupungissa tai maaseudulla, aluksi ilmoittautua kaupungeissa maistraatille ja maaseudulla poliisiviranomaiselle ja maksaa seuraavan vuoden aikana kruunulle esimerkiksi riikintaalerin tai enemmänkin ja kaupungille tähän suhteutetun maksun jokaisesta liiketoimestaan; ja jos joku harjoittaisi jotakin sellaista toimintaa, jonka harjoittajaksi hän ei ole ilmoittautunut, hänen pitäisi ilman eri oikeudenkäyntiä maksaa seuraavana vuonna sama summa kuin muidenkin. Mutta jos joku ammattikuntaan kuulumaton harjoittaisi käsityöammattia paljon suurisuuntaisemmin kuin kaikki muut, hänen pitäisi joko seuraavana tai kolmantena vuotena maksaa kaksinkertaiset maksut jne.

Havaitaan siis, että jopa kaikkein onnellisimmissa maissa järkevät ihmiset, joita luonnollinen yksinkertaisuus auttaa vaurastumaan, kiertävät hankalia silmukoita niin omaan kaulaansa kuin muidenkin ja tukehtuvat hengiltä.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Alkukieli

§ 30.

Ingen är i stånd at rätt afmåla alla de förluster nöd och trångmål, som priviligerade skrå mästare hafva försatt mäst hela Europa uti, och då nödvändighets varor af sådana i Skrå sammansatta säljare skola aflemnas til menigheter ser man at stegringen blifver oärhörd, derföre måste taxor och lagar söka at mota den, och hvem ser icke at mächtiga Skrån derigenom, at de förse sielfva596 Lagstiftarena med Bröd, dricka, Bränvin och kött och andra förnödenheter vercka altförmycket på Taxorna, då den fattiga Köparen får med sin lilla skärf betala laget.1 Nyligen var en fråga väkt om slachtare embetet hade i Stockholm kunnat göra en så Patriotisk gierning, at de ville afsäga sig all sin uteslutande rättighet at få sälja kött i Stockholm, allenast at Kött taxan blefve uphäfven, då hvar och en som ville ägde rätt handla med denna vara. Men jag har ännu ei hunnit se något svar derpå. Man svarar väl huru är det möjeligit då Slagtare Ämbetet, såsom äfven alla andra, stå för ganska dryga utlagor til Kronan och Staden, hvilket värkeligen äger sin goda grund. Men deremot blifver här första frågan, mån Kronans och Stadens behof äro de första, eller mån ei medborgares lif, välstånd och nödiga bärgning böra vara de första, hvarföre de ingått i samfund med andra menniskor, och at när sådant fattas, och de intet få låf at på hvad moraliter2 ärligt sätt som hälst förvärfva sig sådant, derigenom äfven sielfva samfundet uplöses? Huru skola då Kro[nan] och Staden få sina behofver? Denna frågan måste vara långt under den första. Den bör rätteligen besvaras af en tänckande och från fördomar fri Cammar-karl;3 ty får man först me[dborgaren] at lefva förkofras och tilväxa så bör väl någon väg gifvas, at få honom taxerad.

Hvar och en som vill anmäla sig til en eller fler[a] handteringar i Staden eller på landet kunde ju til en början hos Magistraterna i Städerna och hos Krono betiänte på landet anmäla sig, för at året derpå ärlägga til kronan ex. gr.4 En Riksdaler eller mera och i proportion til Staden, för hvarje handtering; och om någon oanmälter syslosatte sig med något, som han ei anmält sig til, så borde han utan vidare rättegång året derpå ärlägga samma Contingent,5 som de andra. Men om någon utom Skrået skulle drifva något handtverck i en stor mån högre än alla andra borde han antingen det följande eller tredje året betala dubla afgifter, och så vidare.

Man ser således förnuftiga menniskor, som förkofras i sin naturliga enfald, genom krongliga band lägga snaror på egen och andras hals och qvamna bort6 i de aldra lyckeligaste länder.


  1. med sin lilla skärf betala laget: med sina små inkomster eller skrala tillgång på pengar stå för alla utgifter
  2. moraliskt
  3. kameral ämbets- eller tjänsteman
  4. ex. gr.: lat. exempli gratia, till exempel
  5. avgift
  6. qvamna bort: kvävs, storknar

Suomi

§ 30

Kukaan ei pysty oikein kuvailemaan kaikkia tappioita, kaikkea hätää ja ahdinkoa, jota privilegioita nauttivat ammattikuntien mestarit ovat aiheuttaneet melkeinpä koko Euroopassa, ja kun tuollaiset ammattikunniksi yhdistyneet myyjät luovuttavat yleisölle välttämättömyystavaroita, havaitaan hintojen kohoavan huikeiksi, mistä syystä hintojen nousua on yritettävä padota määrähinnoilla ja laeilla, ja kukapa ei näkisi sitä, että mahtavat ammattikunnat596 vaikuttavat määrähintoihin aivan liian paljon toimittamalla lainsäätäjille leipää, juomaa, viinaa ja lihaa ja muita hyödykkeitä, kun köyhä ostaja taas saa pennosillaan maksaa kalaasit. Vastikään nousi esiin kysymys siitä, olisiko Tukholman teurastajien ammattikunta voinut tehdä sellaisen isänmaallisen teon, että nämä teurastajat olisivat kokonaan luopuneet yksinoikeudestaan lihan myymiseen Tukholmasta sillä ehdolla, että lihan määrähinnat kumottaisiin, jolloin jokaisella halukkaalla olisi ollut oikeus myydä tätä tavaraa. En ole kuitenkaan vielä ehtinyt nähdä, millaisen vastauksen kysymys on saanut. Vastattaneen kysymällä, miten se olisi mahdollista, kun teurastajien ammattikunta kaikkien muiden ammattikuntien tavoin maksaa varsin korkeita maksuja kruunulle ja kaupungille, mihin todellakin on hyvä syy. Tärkeimmäksi kysymykseksi tässä kuitenkin nousee se, ovatko kruunun ja kaupungin tarpeet tärkeimpiä vai pitäisikö sittenkin kansalaisten henki, hyvinvointi ja tarpeellinen toimeentulo asettaa etusijalle. Niiden takiahan he ovat yhdistyneet muiden ihmisten kanssa yhteiskunnaksi, ja on kysyttävä, eikö tuollaisen turvan puuttuessa, kun he eivät saa lupaa hankkia sitä itselleen moraalisesti rehellisillä keinoilla, itse yhteiskuntakin hajoa. Miten kruunu ja kaupunki silloin saavat tarpeensa täytetyiksi? Tämä kysymys on väistämättä paljon vähäarvoisempi kuin edellinen. Oikea henkilö siihen vastaamaan olisi ajatteleva ja ennakkoluuloton talousmies; kunhan nimittäin kansalainen saa ensin elää, vaurastua ja kasvattaa toimintaansa, löytyy varmastikin jokin keino hänen verottamisekseen.

Voisihan jokainen, joka haluaa ilmoittautua jonkin ammatin tai useampienkin harjoittajaksi kaupungissa tai maaseudulla, aluksi ilmoittautua kaupungeissa maistraatille ja maaseudulla poliisiviranomaiselle ja maksaa seuraavan vuoden aikana kruunulle esimerkiksi riikintaalerin tai enemmänkin ja kaupungille tähän suhteutetun maksun jokaisesta liiketoimestaan; ja jos joku harjoittaisi jotakin sellaista toimintaa, jonka harjoittajaksi hän ei ole ilmoittautunut, hänen pitäisi ilman eri oikeudenkäyntiä maksaa seuraavana vuonna sama summa kuin muidenkin. Mutta jos joku ammattikuntaan kuulumaton harjoittaisi käsityöammattia paljon suurisuuntaisemmin kuin kaikki muut, hänen pitäisi joko seuraavana tai kolmantena vuotena maksaa kaksinkertaiset maksut jne.

Havaitaan siis, että jopa kaikkein onnellisimmissa maissa järkevät ihmiset, joita luonnollinen yksinkertaisuus auttaa vaurastumaan, kiertävät hankalia silmukoita niin omaan kaulaansa kuin muidenkin ja tukehtuvat hengiltä.

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: