Kokkolan kirkkoherran virkaa haki 1769 Chydeniuksen ohella mm. Kuusamon kirkkoherra Johan Kranck, joka kuului Suomen merkittävimpiin herrnhutilaisiin. Vaikka Turun tuomiokapituli asetti Kranckin ensimmäiselle ehdokassijalle ja Chydeniuksen kolmannelle, Chydenius sai selvän voiton. Tämä oli paha pettymys seudun herrnhutilaisille. He syyttivät Chydeniusta ehdokassijan hankkimisesta ystävien ja lahjusten avulla. Hyökkäykset jatkuivat myöhemminkin. Sanomalehti Stockholms Dageligt Godt julkaisi 27. heinäkuuta 1775 otteen Kokkolasta tulleesta 18. toukokuuta päivätystä kirjeestä.1 Dagligt Allehanda oli jo 9. kesäkuuta 1775 julkaissut lyhyemmän otteen kirjeestä. Kirjeessä kerrottiin 21-vuotiaasta Lisasta ja yhdeksänvuotiaasta Annasta, jotka olivat alkaneet saarnata hurmoksessa, toinen Isossakyrössä ja toinen Vähässäkyrössä, ”oikeaan evankeliseen tapaan”. Kirjoittajan mukaan tämä menetelmä oli ”muuten tässä maakunnassa täysin vieras”, ja pappeja syytettiin siitä, että he yrittivät ”kaikilla mahdollisilla, niin karkeilla kuin hienovaraisillakin keinoilla” padota ja vaientaa ilmiön. Tor Krook on osoittanut, että lehden kustantaja Friedrich Kahl oli intomielinen herrnhutilainen, ja papistoa vastaan kohdistettu hyökkäys oli tähdätty etenkin Chydeniukseen, koska kirje oli lähetetty Kokkolasta. Chydenius koki, että hänen oli puolustettava papistoa ja itseään, ja lähetti lehteen nimettömän puheenvuoron, joka julkaistiin 23.–25. lokakuuta 1775 sen numeroissa 78–80. Hän aloittaa toteamalla, että yleinen hyökkäys ”maakunnan pappeja” vastaan heidän noudattamansa saarnaamistavan takia johti Jumalan kunnian väheksymiseen, viranhoidon tahraamiseen ja huolten painamien sielujen syöksemiseen neuvottomuuteen, koska nuo ihmiset eivät tienneet, ketä heidän pitäisi uskoa. Hyökkäykseen vastattiin oikealla tavalla, kun ei ryhdytty kiistelemään asiasta tai esitetty ankaria syytöksiä, vaan tuotiin esiin näytteitä pidetyistä saarnoista, jotta kaikki saisivat mahdollisuuden arvioida, olivatko ne oikealla tavalla evankelisia. Tämän sanottuaan Chydenius esittää ensimmäisenä näytteenä laajan selostuksen Kokkolassa joulupäivän 1774 jumalanpalveluksessa pitämästään saarnasta. Hän toivoi, että sen lukeminen olisi mielenylennykseksi lukijoille, kuten hänen saarnansa olivat vaikuttaneet paitsi kirkossa ”yleisen armontäyteisen liikutuksen” vallitessa myös hänen pappilassaan pidetyissä sunnuntai-iltojen kokouksissa, joihin kerääntyi satoja osanottajia. Saarnan aiheena oli ”tänään on pelastus tullut kaikelle kansalle”, ja se jakautui kolmeen osaan: ketkä pääsivät osallisiksi autuudesta, mitä se merkitsi ja miten siitä osallisiksi tultiin. Ensimmäisessä osassa hän kuvaili synkin värein ihmistä synnin turmeluksen tilassa. Koko maailma oli kuin sairaala täynnä synnin spitaalia potevia ihmisiä. Kristus oli kuitenkin kuolemallaan ottanut koko syntitaakan kantaakseen ja luonut siten armon valtakunnan, jossa voi peseytyä puhtaaksi synnistä ja saada varmuuden iankaikkisesta elämästä. Päästäkseen osalliseksi autuudesta ihmisen oli Chydeniuksen mukaan pysähdyttävä ja tarkasteltava surkeuttaan, etsiydyttävä Vapahtajansa luo, anottava armoa sekä ylistettävä ja kiitettävä Jumalaa saavutetusta autuudesta. Saarna siis pidettiin perinteiseen puhdasoppiseen tapaan selvästi pietististen piirteiden sävyttämänä. Herrnhutilaisten näkökulmasta oli ongelmallista, että Chydenius osoitti runsaasti huomiota ihmisen turmeltuneisuuteen synnin ikeessä ja korosti, että ihmisen oli tarkasteltava surkeuttaan, eikä keskittänyt herrnhutilaisten tapaan koko huomiota Jeesuksen sovitustyöhön ja sen merkitykseen ihmiselle. Chydenius päättää selostuksensa toteamukseen, että hän oli pitänyt useita samantyylisiä saarnoja, jotka hän voisi julkaista. Hän korostaa arvostelijoittensa saaneen useita tilaisuuksia kuunnella häntä ja nähdä, miten rippikoululaiset olivat konfirmaation yhteydessä huudahdellen ja kyynelehtien ilmaisseet ”evankelista murhetta”, jonka vallassa he olivat, kun heidän oli uudistettava kasteenliittonsa Herran edessä.
Lehden julkaisija esitti samoissa numeroissa kommenttinsa Chydeniuksen tekstiin alaviitteinä, jotka hän oli merkinnyt kirjaimin a:sta p:hen. Hän totesi, ettei kirjoittaja kuulunut niihin pappeihin, jotka pitivät Lisaa ja Annaa ”hulluina”, mutta hämmästeli kuitenkin sitä, ettei tämä tulkinnut kirjeen sisältöä lempeämmin. Kaikkia sananjulistajia ei varmaankaan voinut tuomita sillä perusteella, etteivät he käyttäneet oikeata evankelista metodia, mutta yhtä väärin oli päätellä yhden ainoan saarnan perusteella, millaisia kaikki saarnat olivat. Päätelmä ”a particulare ad universale” johti usein harhaan. Mikäli kirjoittaja halusi julkaista useampia saarnoja, lehdessä oltiin valmiita ottamaan ne vastaan sillä edellytyksellä, että ne olivat Jumalan sanan mukaisia ja johdattivat lähimmäistä parempaan suuntaan. Kiistoista ja epäsovusta ei oltu kiinnostuneita.
Chydenius ei julkaissut lehdessä lisää saarnojaan, mikä on voinut johtua siitä, ettei Kahl halunnut tai ehtinyt ottaa niitä vastaan. Lehti nimittäin lakkautettiin, kun kustantaja Kahl joutui syytteeseen sensuroimattomien kirjoitusten julkaisemisesta. Lehti ehti kuitenkin julkaista yksityiskohtaisen nimettömän hyökkäyksen Chydeniusta vastaan kuuteen osaan jakautuvassa artikkelissa 31. tammikuuta – 6. helmikuuta 1776.2 Pentti Virrankoski olettaa kirjoittajan olleen kokkolalainen laivanrakennusmestari ja urkujenrakentaja Anders Teliin. Teliin oli aktiivinen herrnhutilainen ja kreivi Nikolaus von Zinzendorfin suuri ihailija. Hän oli opiskellut Turun akatemiassa ja Uppsalan yliopistossa ja hänen suuressa kirjastossaan oli kirjoja seitsemällä kielellä, mm. Zinzendorfin ja Lutherin teoksia. Artikkelin kirjoittaja tiesi joka tapauksessa paljon Kokkolan oloista, hänellä oli teologista sivistystä ja hän tunsi Chydeniuksen hyvin. Teräväsanaisessa artikkelissa Chydeniusta syytetään hänen nimeään tosin mainitsematta siitä, että hänellä on oikeasta evankelisesta opetustavasta aivan toinen käsitys kuin taivaallisella Opettajalla. Tämän jälkeen kehitellään ”oikean evankelisen opetustavan perustaa” kahdentoista Jeesuksen opetuslapsilleen lausuman raamatunlauseen pohjalta. Jokaista raamatunlausetta seuraa selvitys sen antamasta opetuksesta ja siitä, miten tuota raamatunlausetta voidaan soveltaa omana aikanamme. Voidakseen saarnata oikealla tavalla saarnaajan on kirjoittajan mukaan oltava uudestisyntynyt, hänen sydämensä on täytynyt ”kokea autuas muutos”. Sen jälkeen voi puhua sydämen kokemuksen nojalla. Niin eivät puhuneet tuon ajan ”itsestään oppinsa ammentaneet ja oman viisautensa varassa toimivat opettajat”, jotka olivat vääriä apostoleja ja harhaan johtavia työntekijöitä. Todellinen Jeesuksen Kristuksen opin opettaja ei puuhastellut maallisten asioiden eikä politiikan parissa eikä tavoitellut maailmallista mainetta. Kärki oli selvästi suunnattu Chydeniukseen, etenkin kun kirjoittaja tarttui Chydeniuksen esimerkkinä esittämään rippikoululaisten käyttäytymiseen ja väitti lasten ulvovan kuin koirat osallistuessaan synnintunnustukseen ennen ehtoollista, niin äänekkäästi, että papin ääni melkein katosi kuuluvista. Vaikka muuan virkaveli nuhteli pappia julkisesti, tämä jatkoi entiseen tapaan antaen konfirmoitavien ulvoa ja huudahdella synnintunnustuksen aikana.
Chydenius ei vastannut hyökkäykseen, mikä saattoi johtua siitä, että lehden ilmestyminen lakkasi, tai hänen omasta ratkaisustaan olla ryhtymättä väittelyyn asiasta. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon viittaavat hänen oman puheenvuoronsa alkusanat siitä, että hän jätti saarnansa julkaisemisella lukijoiden arvioitavaksi saarnaamistapansa oikean evankelisuuden yrittämättä ”kinastellen” vastata pappien puhdasoppisuuteen kohdistuvaan hyökkäykseen. Tämä vastaa myös hänen Anna Kristina Silahkalle lähettämänsä kirjeen sävyä3 ja hänen muutamaa vuotta myöhemmin kirjoittamansa uskonnonvapausmuistion4 yleistä linjaa. Hän pysyi kuitenkin uskollisena omalle vakaumukselleen poliittisessa toiminnassaan ja pitämissään ja julkaisemissaan saarnoissa. Oikean opettamisen tavan täytyi Chydeniuksen mielestä sisältää sekä lain että evankeliumin julistusta. Pelkän evankeliumin julistaminen herrnhutilaisten tapaan johti hänen käsityksensä mukaan siihen, ettei ihminen enää taistellut syntiä vastaan elämässään, suhteissaan sekä Jumalaan että ihmisiin. Ja juuri tätä Chydenius painotti voimakkaasti etenkin palkituissa kymmenen käskyn selityksissään.5
Gustav Björkstrand
Suom. Heikki Eskelinen
Kirjallisuus
Akiander, Matthias, Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland i äldre och senare tider, 2. delen, Helsingfors: Kejserliga Alexanders-Universitetet 1858.
Krook, Tor, 1700-talets väckelserörelser i Österbottens svenska församlingar, Jakobstad: Människovännens förlag 1928.
Krook, Tor, Anders Chydenius. Samhällsreformator och församlingsherde, Helsingfors: Förbundets för svenskt församlingsarbete i Finland bokförlag 1952.
Krook, Tor, ”Seurakunta ja papisto”, Kaarlelan pitäjän historia I, Kaarlela: Kaarlelan pitäjän historiatoimikunta 1967, s. 183–300.