Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Kommentti: Muistio valiokuntien jäsenten valitsemisesta



Yhdeksän päivää sen jälkeen, kun pappissääty oli kokoontunut ensimmäisen kerran vuosien 1765–1766 valtiopäivillä, Anders Chydenius jätti säädylle lyhyen, mutta ytimekkään muistion, jossa esitettiin jäävittömien edustajien valitsemista valiokuntiin ja deputaatioihin. Tämä kysymys oli keskeinen aina valtiopäivien alkaessa, koska suuri osa valtiopäivätyöstä tapahtui deputaatioissa ja valiokunnissa. Yksittäisen valtiopäivämiehen mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon riippuivat pitkälti siitä, mihin valiokuntiin hän päätyi. Politiikan linjoihin vaikutti myös se, ketkä edustajat missäkin valiokunnassa istuivat. Valiokuntien jäsenten valinnat olivat tästä syystä hyvin politisoituneita – voidaan hyvin väittää, että tämän asian ratkaiseminen kuului tärkeimpiin toimiin valtiopäivien avaamisen yhteydessä. Niinpä monet pyrkivät vaikuttamaan valintojen suorittamiseen ja siihen, kuka mihinkin valiokuntaan menisi. Näihin valtiopäivämiehiin kuului myös Anders Chydenius.

Vapauden ajan alussa pappien nimeäminen valiokuntiin oli tehtävänä sillä pappissäädyn ryhmällä, johon kuuluivat valtakunnan piispat ja superintendentit sekä teologian professorit ja tuomiokapitulien edustajat. Järjestelmä osoitti selvästi pappissäädyn hierarkkisen luonteen: ennen muuta piispoilla oli johtava asema, kirkkoherrat ja etenkin kappalaiset olivat alisteisessa asemassa. Tämä järjestelmä säilyi vuosien 1755–1756 valtiopäiviin asti, jolloin ryhdyttiin noudattamaan uutta järjestystä. Sen mukaan sääty valitsi keskuudestaan 15 jäsentä toimimaan valitsijamiehinä. Vuosien 1765–1766 valtiopäivillä käytettiin siis vasta kolmannen kerran valitsijamiehiä valiokuntien ja deputaatioiden jäsenten valintaan. Chydenius jätti muistionsa päivää ennen valitsijamiesten vaalia, mikä osoittaa hänen halunneen vaikuttaa siihen, miten sääty toimi valitsijamiehiä valitessaan. Muistiossaan hän keskittyi siihen, miten tärkeää on valita valitsijamiehiä, joita ei voida pitää jääveinä tehtävään. Jääveinä hän piti ennen muuta henkilöitä, joilla oli ollut jotakin tekemistä valtionpankin asioissa eli tehtäviä sen hallinnossa tai johtokunnassa tai jotka olivat ottaneet pankista lainaa. Hän ei myöskään halunnut, että valitsijamiehenä toimisi kukaan, jolla oli ollut asema rautakonttorissa tai vaihtokonttorissa. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että jäävejä olivat myös papit, joilla oli oikeus jonkin toisen säädyn jäsenyyteen. Tämä kannanotto osoitti Chydeniuksen arvostelevan Västeråsin piispaa Lars Benzelstiernaa, joka oli aatelismies.

Kiinnitettyään huomiota jäävittömien valitsijamiesten tärkeyteen Chydenius korostaa, että tultuaan valituiksi valitsijamiesten on noudatettava samoja periaatteita nimetessään jäseniä valiokuntiin ja deputaatioihin. Etenkin ulkopoliittisia sekä valtiontalouden ja maanpuolustuksen asioita käsittelevän salaisen valiokunnan jäsenten piti olla jäävittömiä. Saman linjan mukaisesti tuomareita ei saisi valita oikeusdeputaation eikä liikemiehiä manufaktuurideputaation jäseniksi. Todennäköisesti Chydenius korosti näitä jääviystilanteita pyrkiäkseen huolehtimaan siitä, että yksittäisten valtiopäivämiesten mahdollisuudet poliittisen muutoksen ehkäisemiseen vaikeutuisivat. Monien muiden edustajien tavoin Chydenius saapui valtiopäiville mielessään ajatus valtakunnan taloudellisten olojen valamisesta uuteen muottiin ja ennen kaikkea Göteborgin ja Tukholman johtavien kauppiaiden vaikutusvallan vähentämisestä. Tuollainen muutos oli mahdoton, jos talouskysymyksiä käsittelevien valiokuntien jäsenet olivat sidoksissa laitoksiin – mm. valtionpankkiin ja vaihtokonttoriin – jotka olivat tiiviissä yhteydessä edellisen ajan politiikkaan. Niinpä oli erityisen tärkeää pyrkiä vaikuttamaan siihen, ketkä valittiin valitsijamiehiksi ja ketkä edustajat lähetettiin mihinkin valtiopäivien valiokuntaan. Epäonnistuminen tässä asiassa olisi saattanut johtaa koko muutoskehityksen haaksirikkoon.

Kun Chydeniuksen muistio oli luettu pappissäädylle, se jätettiin pöydälle ilman keskustelua eikä se aiheuttanut mitään jatkotoimia. Seuraavana päivänä valitsijamiehiksi valittiin neljä piispaa, hovisaarnaaja Tukholmasta sekä kymmenen kirkkoherraa. Chydeniuksen yritys vaikuttaa pappissäädyn toimintaan ei ollut onnistunut täydellisesti, koska valitsijamiesten joukkoon tulivat piispa Lars Benzelstierna ja vuodesta 1762 valtionpankin valtuusmiehistössä istunut hovisaarnaaja Jöran Schröder. Omaelämäkerrassaan (1780) Chydenius totesi, että ”kaikki hämmästelivät” hänen muistiotaan, mutta että säädyn edustajat eivät juuri kiinnittäneet siihen huomiota, koska se oli sisällöltään ”täysin vastakkainen herrojen valitsijamiesten jo sommittelemille listoille”. Chydeniuksen muistio oli kuitenkin nostanut esiin eturistiriitojen vaaran ja näiden mahdolliset kielteiset vaikutukset poliittiseen päätöksentekoon. Muistio oli myös osanen aikaisemmilla valtiopäivillä alisteisessa asemassa olleiden ryhmien kehittyvässä pyrkimyksessä kasvattaa vaikutusmahdollisuuksiaan ja saada oikeus mielipiteen ilmaisemiseen kaikista keskeisistä poliittisista kysymyksistä, mm. tärkeän salaisen valiokunnan paikkojen täyttämisestä. Poissa oli vanha järjestys, jonka puitteissa määräysvalta oli muutamilla piispoilla suljettujen ovien takana, ja vähitellen oli saatu luoduksi uusi järjestelmä, jossa kaikilla pappissäädyn valtiopäivämiehillä oli yhtäläiset poliittiset oikeudet kirkollisesta virka-asemastaan riippumatta.

PW

Suom. HE

Kirjallisuus

Winton, Patrik, Frihetstidens politiska praktik. Nätverk och offentlighet 17461766, Studia Historica Upsaliensia 223, Uppsala: Uppsala universitet 2006.