Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Kommentti: Kymmenes saarna Jumalan kymmenestä käskystä



Kymmenennessä saarnassaan Chydenius tarkastelee yhdeksättä käskyä: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. Hän aloittaa katsauksella edeltäneisiin saarnoihinsa ja tiivistelmällä lain sisällöstä. Samalla ensimmäiset kahdeksan käskyä sidotaan tiukemmin luonnollisen teologian ja luonnonoikeuden keskeiseen sisältöön. Kyseessä ovat ihmisen velvollisuudet Jumalaa ja lähimmäistään kohtaan. Toisen taulun käskyjen tarkoituksena on Chydeniuksen mukaan ihmisten yhteiselämän sääteleminen siten, että jokainen ihminen saa perusturvallisuuden. Hänen mukaansa kaksi viimeistä käskyä ovat kaksinkertainen solmu, jonka Jumala on luonut pakottaakseen ihmisen havaitsemaan oman syntisyytensä ja kantamaan siitä vastuun. Kummankin käskyn tarkoituksena on siis hillitä ihmisiä pysäyttämällä heidän laittomat tekonsa.

Nämä kaksi viimeistä käskyjä koskevaa saarnaa (saarnat yhdeksännestä ja kymmenennestä käskystä) eroavat sisällöltään edellisistä. Chydenius käyttää niissä hieman toisenlaista kieltä kuin edeltäneissä saarnoissaan. Myös lainauksia Raamatun teksteistä on enemmän. Hän ei yritä todistaa lausumiaan eikä esittää niille perusteluja samaan tapaan kuin edellisissä saarnoissaan. Tässä hän liikkuu Jumalan ilmoituksen maaperällä. Hän suuntaa huomionsa myös ihmisen psyykeen ja suorittaa syväsukelluksen ihmisen haluihin ja tunne-elämään. Kummankin saarnan keskeinen teema on, että ihminen toisaalta kantaa perisynnin vaikutusten taakkaa, mutta voi toisaalta palauttaa syntiinlankeemuksessa menettämänsä jumalankaltaisuuden.

Saarnansa johdannossa Chydenius osittain poikkeaa Lutherin kahta viimeistä käskyä koskevasta käsityksestä. Luther yhdistää Isossa katekismuksessa kummankin käskyn tulkinnan ja tarkastelee niitä yhteensä kateuden ja ahneuden kieltona. Käskyjen ytimessä on Lutherin mukaan lähinnä ihmisen suhde omaan ja lähimmäisensä omistajuuteen.

Chydeniuksen mukaan käskyt kuuluvat yhteen, mutta toisin kuin Luther ajattelee. Chydenius kuvaa sen sijaan kahden viimeisen käskyn olevan luonteeltaan niin kattavia, että ne laajentavat muiden käskyjen vaatimukset koskemaan myös kaikkia ihmisen ajatuksia ja tunteita. Käskyt ilmaisevat selkeästi, että teon eettisen luonteen määrää sen takana oleva motiivi – sen tarkoitus. Näiden kahden käskyn välillä on myös eroja, joita on Chydeniuksen mielestä painotettava. Yhdeksäs käsky nimittäin kieltää himon, mutta kymmenes käsky kieltää perisynnin.

Tämän saarnan teemana on syntinen halu (syndalusta). Voidakseen selittää, mitä syntinen halu merkitsee, Chydenius aloittaa saarnan ensimmäisen osan määrittelemällä käsitteen halu. Se kuvataan sielun pyrkimykseksi saavuttaa jotakin, minkä se mieltää hyväksi. Jos ihminen haluaa jotakin sellaista, mikä todella on hyvää, halukin on hyvä. Jos hänen halunsa kuitenkin kohdistuu johonkin pahaan, halusta tulee syntinen. Ihminen ratkaisee järjellään, mikä on pahaa ja mikä hyvää. Jos järki tekee virhearvioita, tahto eksyy harhaan, ja halu suuntautuu johonkin pahaan.

Chydenius jakaa halun kolmeen luokkaan – luonnollinen, hengellinen ja saastainen halu. Luonnollinen halu tavoittelee elämän ylläpitämiselle välttämättömiä asioita, esimerkiksi ruokaa, vaatteita ja juomaa. Niin kauan kuin tämä halu pysyy kohtuullisena, se ei ole paha.

Hengellinen halu merkitsee Chydeniuksen mukaan kaipuuta Jumalan yhteyteen ja vakaumusta siitä, että siihen pääseminen on suurin autuus. Tämä halu on ratkaisevan tärkeä ihmisen hyvinvoinnin kannalta, koska se ohjaa häntä kohti sellaista, mikä on hänelle hyvää. Tämän halun ytimenä on siis sekä halu että sen suunta.

Saastaisen halun Chydenius kuvaa syntiseksi himoksi, joka kohdistuu Jumalan tahdon vastaisiin tavoitteisiin ja on siis ihmiselle vahingoksi. Kun tämä halu pääsee valtaan, syynä on ihmisen järjen sumentuminen. Hän ei näe selvästi ja tekee tästä syystä virhearvioita. Kiihkeät aistilliset halut vellovat hänessä ja vaikuttavat kielteisesti järkeen. Tämän halun tuottaa ihmissydän, ja se johtuu syntiinlankeemuksen vaikutuksista sekä sydämeen että järkeen. Tämän halun alkusyynä on siis jokaisen ihmisen luontoon sisältyvä perisynti. Halun tämän muodon Jumala kieltää yhdeksännessä käskyssä, ja Chydenius sanoo sitä syntiseksi haluksi.

Käyttäessään käsitettä syntinen halu edellä kuvatulla tavalla Chydenius poikkeaa teologiassa yleisesti käytetystä terminologiasta. Yhdeksänteen käskyyn yhdistetään yleensä käsite synninteko (verksynd). Tämän synnin piiriin kuuluvat saastaiset himot ja syntiset teot, joita ihminen tekee. Samalla synninteko ymmärretään ihmisen synnillisten taipumusten eli perisynnin ilmaukseksi. Chydenius selvästikin tarkoittaa näitä käsitteitä, mutta ei käytä termiä synninteko, vaan sen sijaan käsitettä syntinen halu.

Tämän jälkeen Chydenius kuvaa syntisen halun luonnetta ja ominaisuuksia. Perisynti ilmenee ihmisen taipumuksena syntisiin tekoihin, syntinen halu taas ilmenee konkreettisina halun tuntemuksina. Niitä kokee myös uskova ihminen, mutta hän pystyy tunnistamaan pahan ja sitten luopumaan haluamasta sitä. Ihminen, joka ei ole uskossa, antaa sen sijaan Chydeniuksen mukaan halun riehua vapaasti ajatuksissaan ja tekee syntisiä tekoja. Juuri tämän ajatuksen/tunteen ja teon välisen syy-yhteyden takia Jumalan laki kieltää synnin ajattelemisenkin. Chydenius kuvaa, miten syntinen halu syntyy ja pimentää järjen. Jotta synti saisi ylivallan, tarvitaan kuitenkin eräänlainen suostumus. Kun suostumus on kehittynyt, syntyy Chydeniuksen mukaan aikomus.

Chydeniuksen tässä kuvaamaa prosessia voidaan modernilla kielellä sanoa eräänlaiseksi sisäisten impulssien, kuvitelmien ja toiveiden tietoiseksi valvonnaksi ja valikointiprosessiksi. Hänen mielestään ihmisen vietti- ja tunne-elämä suuntautuvat luonnostaan kielteiseen ja itsetuhoiseen suuntaan. Ulkonaiset teot saavat alkunsa ajatuksista ja tunteista. Samalla hetkellä, kun ihminen kuuntelee jotakin impulssiaan, hän on tavallaan toteuttanut sen. Järjen avulla ihminen voi kuitenkin saada halunsa hallintaan. Voidakseen muuttaa tekojaan hänen on järjellään tunnistettava tunteensa ja impulssinsa ja muutettava niitä. Kyseessä on vääränlaisten toiveiden tunnistaminen ja pyrkimys niistä luopumiseen ja ajatusten suuntaamiseen johonkin muuhun. Näin ihminen voi ohjelmoida itsensä uudelleen.

Chydenius jakaa syntisen halun kolmeen luokkaan sen kohteiden perusteella: nautinto, omaisuus ja kunnia. Tuohon aikaan oli vallalla selitysmalli, jonka mukaan näihin kohteisiin suuntautuivat ihmisen kolme päähalua. Tähän tapaan mässäilyä, ahneutta ja kunnianhimoa tarkasteli esimerkiksi Luther. Hän kuvaa noita paheita epäjumaliksi – himoiksi, jotka kääntävät ihmismielen pois Jumalasta.

Nautinnonhimo ilmenee Chydeniuksen mukaan hillittömyytenä, esimerkiksi seksuaalisena holtittomuutena tai mässäilynä. Omistamisen haluun sisältyvät kateus, ahneus ja ylellinen elämä. Kunnian tavoitteluun suuntautuva halu saa ihmisen näkemään itsensä muita parempana ja siis halveksimaan muita. Hän käyttää tarmonsa kavutakseen ylöspäin sosiaalisen arvostuksen portailla ja saadakseen ihailua osakseen. Näihin kolmeen syntisen halun muotoon Chydenius lisää vielä tyytymättömyyden. Hän tarkoittaa ihmisen kyvyttömyyttä osaansa tyytymiseen. Tämä tyytymättömyys kohdistuu hänen työhönsä, yhteiskunnalliseen alkuperäänsä, fyysiseen olemukseensa ja terveyteensä.

Tarkastellessaan halun käsitettä jakamalla sen kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä luokkaa (luonnollinen ja hengellinen halu) ovat myönteisiä ja elämälle välttämättömiä, Chydenius käyttää käsitteitä halu ja himo uudella tavalla. Hänen mielestään näiden ihmisen sielun ainesten on ohjattava häntä eteenpäin Jumalaa kohti. Pääosa tässä prosessissa on kuitenkin järjellä. Jos järki on kehittynyt niin pitkälle, että se kykenee valitsemaan todella tavoittelemisen arvoisen kohteen tarpeettomien seasta, ihminen kulkee oikeaan suuntaan. Jos järki kuitenkin tekee virhepäätelmiä, ihminen ajautuu kohti tuhoaan.

Vaikka Chydenius tunnustaa luonnolliset halut, hän siis näkee myös perisynnin kielteiset vaikutukset ihmisen luonnossa. Hänen tapansa käsitellä tätä asiaa eroaa monien muiden teologien ja kirjailijoiden katekismusteksteistä siinä suhteessa, että hän näkee luonnollisen olevan myönteistä. Kyseessä ei ole pelkästään ihmisellä jo ennen syntiinlankeemusta ollut halu, vaan luonnollinen varustus on kaikkien käytettävissä syntiinlankeemuksen jälkeenkin. Chydeniuksen tarkastelutavan mukaan ihmisen on hyväksyttävä se, mikä on luonnollista, voidakseen elää Jumalan hänelle tarkoittamaa elämää. Samalla tavalla hän käyttää käsitettä luonnollinen myös poliittisissa kirjoituksissaan, muun muassa 1765 ilmestyneessä teoksessaan Kansallinen voitto.1 Niin kauan kuin ihminen hyväksyy luonnollisen hallitusti ja kohtuudessa pysyen, se on hyvää.

Chydenius ryhtyy muuttamaan teologista näkemystä ihmisen perushaluista selittäessään hänen luonnollisten halujensa ilmaisevan sinänsä hyviä pyrkimyksiä. Hän korostaa myös, ettei kyseessä ole vain pelkkien välttämättömien luonnollisten tarpeiden tyydyttäminen. Chydeniuksen mukaan Jumala haluaa ihmisen käyttävän elämälleen elintärkeitä välttämättömyyksiä, ”ruokaa ja juomaa, vaatteita ynnä muuta”, siten, että siitä koituu hänelle itselleen ”mielihyvää ja nautintoa”. Ihmisen ei siis tarvitse hävetä iloaan ja nautintoaan, kunhan tämä on kohtuullista. Tässä ilmenevä elämänmyönteinen piirre ihmiskäsityksessä juontuu käsitteestä luonnollinen.

Toinen Chydeniuksen painottama myönteinen halu on vietti päästä autuuteen – ihmisen kaipuu hyvään ja hänen halunsa etsiä korkeinta hyvää. Koska tämä korkein hyvä on Jumalassa, tämä halu on hengellinen halun muoto. Muiden katekismustekstien kirjoittajien teoksista ei löydy tällaista myönteistä käsitystä hengellisestä halusta. Chydeniuksen mielestä hengellinen halu on kuitenkin ihmisen hengellisen elämän varsinainen edellytys.

Myönteinen halu saa vielä enemmän tilaa saarnan toisessa osassa. Siinä Chydenius nimittäin siirtyy kuvaamaan yhdeksännen käskyn sisältämiä myönteisiä käskyjä. Koska Jumala on kieltänyt kaikki syntiset halut, tämän täytyy tarkoittaa, että Jumala tahtoo ihmisen suuntaavan halunsa hyvään. Tällainen halu johtaa hyviin päämääriin, joista jaloin on ihmisen oma onnellisuus, autuus. Onhan Jumala itse korkein hyvä. Halu Jumalan yhteyteen merkitsee oman suurimman rakkautensa kohdistamista häneen. Tämä halu Jumalan yhteyteen edellyttää ihmiseltä täyttä uskonvakaumusta, joka perustuu tietoon Jumalasta, hänen teoistaan ja armonjärjestyksestä.

Hyvä halu on pyhää ja lapsenomaista kunnioitusta. Se on vilpitöntä ja täydellistä rakkautta vastaukseksi Jumalan ihmiselle osoittamaan rakkauteen. Sitä kuvataan myös lapsenomaiseksi luottamukseksi eli oman elämänsä luovuttamiseksi Jumalan käsiin varmana siitä, että Jumala ymmärtää ja tahtoo ja voi auttaa, ohjata ja siunata ihmistä.

Edellä kuvailtuun haluun kuuluu halu rakastaa kaikkien Jumalan ihmiselle antamien käskyjen noudattamista. Tämä merkitsee kolmea tehtävää. Ensimmäiseksi ja ensisijaisesti on todellakin nähtävä vaivaa Jumalan palvelemiseksi siten kuin hän itse on ilmoittanut. Toiseksi on vakavasti pyrittävä noudattamaan kohtuutta ”syömisessä ja juomisessa, lepäämisessä ja työssä, huvituksissa ja mielenliikkeissä”. Lisäksi ihmisen on suhtauduttava nöyrästi muihin ihmisiin. Kolmanneksi ihmisellä on oltava voimakas tahto toimia lähimmäistensä hyväksi ja iloksi totuuden, kunnian ja oikeudenmukaisuuden vaatimalla tavalla.

Tämän jälkeen Chydenius siirtyy käsittelemään vielä yhtä yhdeksänteen käskyyn hänen käsityksensä mukaan kuuluvaa määräystä. Kyseessä on pysähtymätön sisäinen taistelu omia pahoja haluja vastaan. Tämän edellytyksenä kuitenkin on, että ihminen ensin tajuaa syntisyytensä, ja tämä voi tapahtua vain hengellisen heräämisen kautta. Silloin syntisen silmät avautuvat, hän näkee sisäisen turmeltuneisuutensa ja käsittää, että Jumalan viha voi uhata häntä rangaistustuomiolla. Tämän uhan todettuaan ihminen pakenee armahtajansa Jeesuksen Kristuksen turviin ja ottaa omakseen hänen sovitustyönsä omaksumalla elävän ja vahvan uskon Jumalaan ja rakkauden. Vasta tämän tapahduttua ihmisellä on riittävästi voimavaroja ryhtyäkseen sotaan pahaa haluaan vastaan. Silloin hän voi käydä taisteluun sisimmässään kantamaansa synnynnäistä turmeltuneisuutta eli lihaa vastaan. Uudestisyntynyt ihminen voi torjua lihan vaikutusta aseenaan henki – toimiva armo – ja taistella näin lihan vaikutuksia vastaan. Chydenius liittää käskyn tähän hengelliseen prosessiin – niin sanottuun armonjärjestykseen – tavalla, jossa on pietistisiä piirteitä.

Jatkaessaan saarnaansa Chydenius kuvaa keinoja, jotka Jumala on antanut ihmisen käytettäviksi hänen taistelussaan omaa synnillistä turmeltuneisuuttaan vastaan. Nämä keinot ovat rukous, valppaus, Raamatun lukeminen ja lopuksi kaiken pahan välttäminen. Rukous on ihmisen sisäistä keskustelua Jumalan kanssa ja tapahtuu ihmisen heränneessä sydämessä. Tämä on Chydeniuksen mukaan ihmisen hengellisen elämän ydin. Toinen hänen luettelemistaan pahojen halujen torjumiskeinoista – valppaus – merkitsee jatkuvaa itsetutkistelua. On alituisesti tarkkailtava omaa tunne-elämäänsä ja karkotettava näin toimien syntiset tunteet ja ajatukset. Kolmas apuväline on Raamattu. Raamattua lukemalla ihminen kehittää järkeään ja arvostelukykyään. Neljäs keino on pakeneminen pahan läheisyydestä ja kaiken pahan välttäminen tällä tavalla. On valittava, kenen kanssa on tekemisissä. Seura vaikuttaa ihmiseen, ja karttamalla syntisten ihmisten seuraa uskova voi välttää monia kiusauksia.

Tiivistetysti voi sanoa, että tämä saarna kytkeytyy useita Chydeniuksen saarnoja sävyttäneeseen aitouden teemaan. Aitous, jota hän tavoittelee, merkitsee erityisen kristillisen identiteetin muodostamista ja tämän identiteetin läpäisevää vaikutusta sanoihin ja tekoihin. Sisäisen ja ulkonaisen puolen – sydämen, käden ja kielen – on toimittava sopusointuisesti. Ihmisen on suunnattava sisin minuutensa Jumalaa kohti, ja tämän on heijastuttava hänen ulkonaisessa hahmossaan. On kyettävä ymmärtämään ja valvomaan ajatuksiaan, tunteitaan, himojaan ja impulssejaan.

Tässä saarnassa tulee esiin luonnonoikeudellisen velvollisuusetiikan ja luterilaisen mielenlaatua painottavan etiikan välinen suuri ero. Tästä syystä tässä saarnassa toisin kuin Chydeniuksen tulkinnoissa edellisistä kahdeksasta käskystä on hyvin vähän yhteyksiä luonnonoikeuteen. Pelkkä lain noudattaminen ulkonaisessa toiminnassa ei riitä. Kuuliaisuuden on noustava puhtaasta lähteestä – Jumalaa pelkäävästä ja Jumalaa rakastavasta uudesta sydämestä. Tämä teologinen näkemys lainkuuliaisuudesta perustuu laajaan ihmisen psyyken toimintoja koskevaan kiinnostukseen, ja siihen sisältyy teoriahahmotelma ajatusten, tunteiden, tekojen ja järjen suhteista. Todelliseksi kristityksi tuleminen on uudeksi ihmiseksi tulemista. Tähän prosessia tarkastelevaan teologiseen ajatteluun sisältyy siis tärkeä psykologinen näkökulma.

Carola Nordbäck

Suom. Heikki Eskelinen


  1. Kansallinen voitto