Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Kommentti: Viides saarna Jumalan kymmenestä käskystä



Viidennessä saarnassaan Chydenius tarkastelee neljättä käskyä: Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Saarnan aluksi Chydenius muistuttaa Jeesuksen sanoista (Matt. 22:39): Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näihin sanoihin viitaten hän esittää tulkintansa omaan itseen kohdistuvan rakkauden ja lähimmäisenrakkauden välisestä suhteesta.

Tästä kysymyksestä keskusteltiin tuohon aikaan paljon. Chydenius selvittää kantansa jo saarnan ensimmäisessä kappaleessa. Ihmisen itsesäilytysvaistoa ja hänen rakkauttaan omaa itseään kohtaan kuvataan hänen tärkeimmiksi voimanlähteikseen ja lähtökohdaksi hänen suhteilleen muuhun maailmaan. Lähimmäisenrakkaus nähdään käytännön keinoksi edistää omaa säilymistä. Tässä ilmenee Chydeniuksen ajatusmaailmassa vaikuttava tärkeä ja laajakantoinen käsitys. Ihmisen itsesäilytysvaisto on perustunne, josta kaikki rakkaus kehkeytyy. Niinpä se on kaiken hyvän pohjana ja itsessäänkin hyvää. Tämä kanta vaikuttaa hänen käsitykseensä uskosta, yhteiskunnasta ja ihmisestä.

Saarna on jäsentelyltään ja rakenteeltaan yksinkertainen. Teemana ovat ”vanhempien ja lasten velvollisuudet toisiaan kohtaan”. Teeman käsittely jaetaan kolmeen osaan. Ensimmäinen osaa selvittää, mitkä yhteiskunnan ryhmät on tulkittava vanhemmiksi ja mitkä lapsiksi. Toisessa osassa tutkitaan, mistä velvollisuuksista on kyse, ja kolmantena on kehottava osuus, jossa Chydenius ilmoittaa perusteet, joiden takia ihmisten on noudatettava tätä käskyä. Näin Chydenius siis irrottaa käskyn tulkinnan vanhempien ja lasten välisestä suhteesta keskittyäkseen sen sijaan yhteiskunnan valta- ja kuuliaisuussuhteisiin. Katekismusten kirjoittajat olivat Lutherin Vähästä ja Isosta katekismuksesta saakka luopuneet käskyn sanojen isä ja äiti kirjaimellisesta merkityksestä. Tätä käsitteiden laajentamista on perusteltu analogialla, joka pohjautuu teologiaan ankkuroidulle isyyden ja vallan yhteenkytkennälle. Neljännen käskyn sisältö oli näin tulkittuna lähtökohta yhteiskunnan valtasuhteiden tarkasteluun.

Vaikka Lutherin ja Chydeniuksen lähtökohdat ovat samankaltaiset, Chydenius on tässä saarnassa kuitenkin loitontunut melkoisesti Lutherin Isossa katekismuksessaan esittämästä näkemyksestä. Luther pitää vanhempien ja lasten suhdetta kaikkein tärkeimpänä suhteena yhteiskunnassa. Chydenius nostaa sen sijaan aviopuolisoiden välisen suhteen tärkeimmäksi ihmisten väliseksi suhteeksi. Chydeniuksen tulkinta käskyn pohjautumisesta ihmisen itseään kohtaan tuntemaan rakkauteen on samoin poikkeama Lutherin esittämästä mallista.

Vanhempien ja lasten suhde on sekä Lutherille että Chydeniukselle kaikkien muiden ihmisten välisten suhteiden malli. Siihen sisältyvät hierarkkiset piirteet ovat lähtökohtana ihmisen suhtautumiselle kaikkiin yhteiskunnallisen vallan käyttäjiin. He tulkitsevat tätä suhdetta kuitenkin eri tavoin. Chydenius painottaa alusta asti käskyn mainitsemien osapuolten välistä vastavuoroisuutta. Tämä tapahtuu jo Chydeniuksen teemalle esittämästä otsikosta – vanhempien ja lasten velvollisuudet toisiaan kohtaan. Tämän jälkeen esityksessä keskitytään vallankäyttäjien ja alaisten velvollisuuksia koskeviin sääntöihin. Tässä Chydenius valitsee toisen tulkinnan kuin Luther. Suuntaamalla käskyn tulkinnassa huomion yhtäläisesti käskijöihin kuin käskettäviinkin yhteiskunnan osapuoliin Chydenius keskittyy vastavuoroisuuden kannalta tärkeisiin näkökohtiin. Käskyn tulkinnan päätteeksi Luther tarkastelee vallankäyttäjien velvollisuuksia, mutta ottaa myös sen kannan, että tämä seikka on hieman erillään käskyn varsinaisesta sisällöstä. Chydeniukselle taas suhteen vastavuoroisuutta koskevat seikat ovat koko tulkinnan lähtökohta.

Chydeniuksen tulkinnassa käsky on osoitettu yhteiskunnan sisäisille yhteisöille (samfund) selvitykseksi niiden velvollisuuksista. Samfund-sanaa käytettiin tuohon aikaan monissa erilaisissa yhteyksissä, mutta useimmiten sillä tarkoitettiin jotakin tarkoitusta varten muodostettua yhteenliittymää (sammanslutning) tai joukkoa, jota yhdisti jokin yhteinen tekijä (gemenskap). Sitä käytettiin rinnan sanojen liitto (förbund) tai yhdistys (förening) kanssa. Tällä käsitteellisellä laajennuksella on luonnonoikeudellinen ulottuvuus. Tämä ei kuitenkaan estänyt Chydeniusta nimittämästä velvollisuuksien kuvaustaan kristilliseksi huoneentauluksi. Chydeniuksen luonnonoikeudellinen kuvaus yhteiskunnan yhteisöistä etenee perinteisen luterilaisen termistön rinnalla ja toisinaan kulkee ristiin tämän kanssa. Chydeniuksen kuvaamat yhteiskunnan ryhmät vastaavat niitä kolmea säätyä, jotka yleensä sisällytettiin huoneentauluun (kirkollinen sääty, poliittinen sääty ja taloudesta huolehtiva sääty). Chydenius jakaa säädyt kuitenkin neljäksi yhteisöksi. Huoneentaulun taloussääty jaetaan kahdeksi yhteisöksi – perhe- ja isännyysyhteisöiksi.

Yhteisöjä tarkastellaan historian näkökulmasta. Chydenius selittää niiden asteittaista kehitystä lähtökohtanaan muun muassa Raamatun kuvaus ihmiskunnan historiasta. Yhteisöjen muodostumisen lähtökohtana on avioliitto. Se on yhteisöjen muodostumisen peruskivi ja ensimmäinen vaihe. Ensimmäinen avioliiton pohjalle syntyvä yhteisö oli perhe. Seuraava yhteisö kehittyi, kun kasvavat perheet alkoivat palkata työvoimaa, ja näin talouksiin syntyi isäntien ja palkollisten välinen suhde. Kolmas yhteisö syntyi, kun ihmiset alkoivat hyökkäillä toistensa kimppuun. Silloin ihmiset hakeutuivat yhteen suojellakseen henkeään, kunniaansa ja omaisuuttaan. Samalla kehittyi esivallan ja alamaisen välinen suhde. Neljättä ja viimeistä yhteisöä – kirkkoa – Chydenius ei oikein onnistu niveltämään historiankulun kuvaukseen. Tämän yhteisön perustaja on kuitenkin Jeesus Kristus, ja siinä yhteydessä syntyivät roolit pää (Jeesus itse), paimenet/vartijat (Jeesuksen sanansaattajat) ja jäsenet (seurakuntalaiset).

Koska Chydenius lähtee liikkeelle yhteisön käsitteestä, suhteiden vastavuoroisuutta painotetaan enemmän kuin katekismusteksteissä oli ollut tapana. Painopisteen sijoittaminen vastavuoroisuuteen merkitsee sitä, että kummallakin osapuolella on velvollisuuksia toista kohtaan. Osapuolten on rakastettava toisiaan, ja kummankin tuleva hyvinvointi riippuu velvollisuuksien täyttämisestä. Jos kumpikin täyttää velvollisuutensa, kaikki asianosaiset yltävät onneen. Tavallisesti tämän käskyn tulkinnassa korostui alaisten kuuliaisuusvelvoite.

Chydenius määrittelee kaikkien suhteiden molempien osapuolten yhteiset velvollisuudet. Niiden on autettava ja tuettava toisiaan, koska kaikki ovat keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Lisäksi Chydenius etenkin tarkastellessaan esivallan ja isäntien suhdetta alaisiinsa korostaa, että kyseessä olevat yhteisöt ovat erikoistapauksia. Hän toteaa selvin sanoin, etteivät vallitsevat taloudelliset ja poliittiset valtasuhteet voi muuttaa sitä tosiasiaa, että kaikki osapuolet ovat tasa-arvoisia ja niillä on samat kansalaisoikeudet. Tämä Chydeniuksen kanta ei ole tavanomainen tuon ajan katekismusteksteissä. Tavallisesti Jumalan käskyjen selittäjät kuvasivat yhteiskunnallisen vallan juontuvan Jumalan vallasta. Käskijöitä siis pidettiin Jumalan vallan sijaiskäyttäjinä. Näin esivallan totteleminen oli samalla Jumalan tottelemista. Chydenius mainitsee tästä vain muutaman kerran. Hän johtaa sen sijaan eri yhteisöjen väliset yhtäläisyydet niiden sisäisten valtasuhteiden samankaltaisuuksista. Esivalta sijoitetaan vanhempien luokkaan Chydeniuksen tulkitessa käskyä vaatimukseksi, että alamaisten on toteltava esivaltaa ja huolehdittava siitä samoin kuin vanhempiaan tottelevat lapset. Kyseessä ei kuitenkaan ole samanlainen lapsen kuuliaisuus. Tulkinta vetoaa järkevään harkintaan, viittaa ihmisen luontoon ja etuihin, joita ihminen voi kuuliaisuudestaan saada. Kuuliaisuutta on siis pidettävä yllä siten, että ihmiset ymmärtävät tottelemisen olevan parasta heille itselleen.

Chydenius painottaa yhteisöjen välisiä eroja sekä osapuolten yhteisiä oikeuksia ja samanarvoisuutta luonnonoikeudesta juontuvilla perusteilla. Vaikka saarna kytkeytyy vahvasti luonnonoikeuteen, selvää on myös, että Chydenius pyrkii laatimaan kristillisen huoneentaulun. Chydeniuksen kuvaus ja perinteinen huoneentaulu eroavat kuitenkin toisistaan monessa kohdassa. Kuten edellä todettiin, Chydeniuksen lähtökohtana on yhteiskunnan jakaminen neljäksi yhteisöksi, kun huoneentaulu taas rakentuu kolmen säädyn ajatusmallin varaan. Tässä Chydenius eroaa selvästi huoneentaulun kolmisäätyisyysideologiasta. Huoneentaulussa ruokakunnan sisäiset suhteet sisältyvät yhteisen säädyn piiriin. Chydenius puolestaan erottaa isännän ja palvelijan suhteen ydinperheen sisäisistä suhteista. Isännän ja palvelijan suhde on luonteeltaan sopimussuhde, ja tästä syystä Chydenius käsittää sen erilaiseksi kuin ruokakunnan muiden jäsenten väliset suhteet. Hän ei kuitenkaan täysin irtaudu kolmisäätyisyysideologiasta, koska palvelusväki sijoitetaan lasten luokkaan, kun Chydenius selvittää ryhmien keskinäisiä velvollisuuksia. Silloin heidät sijoitetaan kaikesta huolimatta huoneentaulun kaavioon, mutta he ovat ulkopuolella hänen käyttäessään yhteisökäsitettä.

Chydenius ankkuroi sekä ihmisen omaan itseen kohdistuvan rakkauden että lähimmäisenrakkauden ihmisluontoon. Ihmisen perusvaisto on itsesäilytysvaisto. Siitä kumpuavat rakkaus omaan itseen sekä lähimmäisenrakkaus. Kehottaessaan kuulijoitaan rakastamaan lähimmäistään Chydenius käyttää perusteena siitä koituvaa hyötyä. Osoittamalla rakkautta saa sille arvokkaan vastineen eli saavuttaa autuuden. Muiden ihmisten samoin kuin Jumalan rakastaminen on siis tapa lisätä omaa onnellisuutta. Niinpä voidaan myös sanoa, että rakastaessaan muita ihmisiä ihminen noudattaa itsesäilytysvaistoaan.

Chydenius pyrkii myös löytämään pisteen, jossa ihmisen rakkaus omaa itseään kohtaan ja lähimmäisten rakastaminen ovat tasapainossa. Nämä rakkauden kaksi muotoa ovat toisistaan riippuvaisia samoin kuin ihmiset ovat toisistaan riippuvaisia, joten rakkauden kummankin lajin on oltava tasapainossa. Tässä kuvauksessaan hän yhdistelee luonnonoikeudellisia lausumia näkemykseen, jonka lähinnä ilmoitus vahvistaa oikeaksi. Ne kutoutuvat yhteen kokonaisuudeksi. Lähimmäisenrakkauden ylin periaate on kultainen sääntö – mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, se tehkää te myös heille (Matt. 7:12). Lähtökohtanaan Jeesuksen ihmisille antama kehotus lähimmäisenrakkauteen Chydenius määrittelee, ketkä on käsitettävä ihmisen lähimmäisiksi. Tässä rakkaudessa on nimittäin eri asteita – on mahdotonta rakastaa kaikkia ihmisiä yhtä paljon. Chydeniuksen mukaan lähimmäisenrakkaus kohdistuu ensisijaisesti niihin osapuoliin, joihin ihminen on riippuvuussuhteessa ja joiden kanssa hän jakaa elämänsä. Ylin lähimmäisenrakkauden muoto on tällä perusteella aviopuolisoiden keskinäinen rakkaus. Seuraavana on vanhempien ja lasten välinen rakkaus. Sitten tulee rakkaus omaa sukua kohtaan. Tämän kanssa samalla tasolla on myös hengellisen seurakunnan – kirkon – sisäinen veljeys. Seuraavana asteena on koko muuhun ihmiskuntaan kohdistuva rakkaus. Viimeisinä ovat viholliset, jotka hekin ansaitsevat lähimmäisenrakkautta.

Kysymykseen, ketä on rakastettava eniten – omaa itseä vai lähimmäistä, Chydenius vastaa oman minän olevan etusijalla. Hän käyttää omaan itseen kohdistuvaa rakkautta lähimmäisenrakkauden lähtökohtana. Sijoittamalla omaan itseen kohdistuvan rakkauden ja oman minän tarpeet rakkaudenkäskyn soveltamisen keskipisteeksi Chydenius poikkeaa Lutherin tavasta kuvata lähimmäisenrakkautta. Chydeniuksen tulkinta rakkaudenkäskystä sopii siis varsin huonosti yhteen Lutherin rakkaudesta esittämän käsityksen kanssa. Samantapaisia ajatuksia esiintyi kuitenkin hänen aikalaistensa kirjoituksissa. Se tosiasia, että hänen saarnoilleen myönnettiin palkinto, on ymmärrettävä osoitukseksi siitä, ettei hänen lausumiaan pidetty tuomittavana äärimmäisyytenä. Tästä käy ilmi, että käsityksessä oikeasta rakkaudesta oli tapahtunut kollektiivinen siirtymä. Muutosta voitaisiin kuvata inhimillistämis- ja yksilöllistämisprosessiksi, jossa suhtautuminen uskovan ihmisen omiin tarpeisiin ja tunteisiin muuttui myönteisemmäksi kuin ennen.

Carola Nordbäck

Suom. Heikki Eskelinen