Anders Chydenius ottaa johdannossa (§ 1–7) lähtökohdakseen Paavalin sanat 2. kirjeessä Timoteukselle 1:12: Tiedän, keneen uskon … ja antaa heti alusta asti (§ 2) ymmärtää, että kristinusko on uskoa koko kolmeksi ”persoonaksi” hahmottuvaan Kolminaisuuteen. Tästä trinitaarisesta käsityskannasta pidetään tiukasti kiinni kaikissa kolmessa uskontunnustusta käsittelevässä saarnassa, otetta siitä ei irroteta edes tässä ensimmäisessäkään. Tämä ansaitsee huomiota, sillä valistusaikana oli nousussa deismi (yleisluonteinen usko persoonattomaan jumaluuteen), ja tätä taustaa vasten olisi ollut hyvinkin luontevaa aloittaa etäisestä luojajumalasta, joka ei ole kolminainen ja jonka ilmenemismuotoja Poika ja Henki ainoastaan ovat. Pitämällä jo johdannossa (exordium) ja sitten saarnan muussakin sisällössä (erityisesti § 13–17) tiukasti yhdessä jumaluuden kolme ”persoonaa” Chydenius välttää yksijumalaisuuden ylikorostamisen tavalla, joka olisi vienyt kristinuskon erityisesti kristillisiltä piirteiltä elintilaa.
Jo johdannossa huomio kiintyy siihen, että tässä saarnassa Chydenius suuntaa sanansa jumalattomien ihmisten suurille joukoille eli juuri niille, jotka uskovat Jumalaan vain yleisluonteisesti. Hän maalaa varsin synkän kuvan oman aikansa langenneesta kristikunnasta ja vakuuttaa elävän uskon tärkeyttä. Hän rohkenee jopa hieman arvostella apostolista uskontunnustusta, koska siitä puuttuu monia kristinopin perususkonkappaleista, kuten sovitus, usko ja sakramentit (§ 6), eli aineksia, joita puhdasoppisuudessa ja pietismissä pidettiin erityisen tärkeinä. Havaittavissa on toinenkin puhdasoppisuuden ja pietismin tunnusomainen piirre: lain pysyvä ylivalta – usko antaa kyvyn noudattaa lain (kymmenen käskyn) vaatimuksia (§ 7).
Ensimmäistä uskonkappaletta koskevan saarnan teemaksi ilmoitetaan ”Jumalan suuret hyvät teot”, ja tätä teemaa käsitellään sitten kolmessa pääluvussa: Hyvien tekojen alkuperä, Jumalan hyvät teot ja Mihin Jumalan hyvät teot velvoittavat ihmisiä.
1. Hyvien tekojen alkuperä: ihmisille suopea Hyväntekijä
1.1. Onko Jumala olemassa? (§ 8–12)
Kun on löydettävä vastaus kysymykseen Jumalan olemassaolosta, Chydenius sanoo avaavansa kaksi kirjaa: luonnon kirjan ja ilmestyksen kirjan. Suunnatessaan katseensa luonnon kirjaan (§ 9) hän esittää perusteita sille, että kaikelle olemassa olevalle on syynsä, ja koska mikään olio ei pysty luomaan itseään, on syytä etsittävä näiden olioiden ulkopuolelta. Tällä tavalla hän etenee kaiken olemassa olevan alkusyyhyn, joka on Jumala. Todistettuaan näin Jumalan olemassaolon rationaalisesti Chydenius luettelee joitakin Jumalan ominaisuuksia, jotka myös voidaan todistaa rationaalisesti: Jumalan täydellinen viisaus ja kaikentietävyys, Jumalan kaikkivaltius ja Jumalan täydellinen hyvyys. Chydeniuksen mukaan vain järjettömät ”villit” eivät tätä ymmärrä.
Ilmestyksen kirja, Pyhä kirja, jonka Chydenius avaa (§ 10 ja 11), vahvistaa kaiken, mitä luonnon kirjasta on luettavissa, mutta kaikki vain esitetään paljon selvemmin. Sekä Jumalan olemassaolo että Jumalan ominaisuudet vahvistetaan lukuisilla raamatunlauseilla, ja Raamattu ilmaisee ihmiselle lisäksi Jumalan totuudellisuuden, uskollisuuden, pyhyyden, oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja laupeuden.
Puhdasoppisuuden oppijärjestelmässä uskon ensimmäisenä osana on selkeä tietämys (notitia), ja päästäkseen pelastuksen tiellä eteenpäin ihmisen on käytettävä oikein sitä tietämystä, jonka hän kykenee omaksumaan. Edellä mainitun todistelunsa jälkeen Chydenius voikin tämän takia esittää haasteen kaikille jumalattomille, jotka eivät tuota kaikkea tunnusta (§ 12). Jumalan kieltäminen kuvataan tässä hulluudeksi, tietämättömyydeksi, tottelemattomuudeksi, syntisyydeksi, raakalaisuudeksi ja jopa eläimellisyydeksi.
1.2. Jumalan kolme persoonaa (§ 13–17)
Aloittaessaan Jumalan kolmen persoonan tarkastelun (§ 13) Chydenius painottaa huolellisesti sekä Jumalan ykseyttä että hänen persooniensa erillisyyttä. Hän esittää Vanhasta testamentista joukon Jumalassa ilmenevään moninaisuuteen viittaavia kohtia sekä tärkeimmät kolminaisuusoppia tukevat Uuden testamentin raamatunlauseet. Chydeniuksen mukaan se on kuitenkin salaisuus, josta voi nähdä vain vilahduksen. Jumala on ilmaissut kolminaisuutensa ihmiselle ennen kaikkea siksi, että ihminen ymmärtäisi toisen persoonan (Pojan) ihmiseksi tulemisen tuoman sovituksen sekä työn, jota Henki tekee kääntymyksen aikaansaamisessa (§ 15). Ilmestyksenvaraisuuteen kuuluu myös se, että Jumalan toiminta esitetään milloin Jumalan yhden, milloin toisen persoonan työnä, että toisinaan kaikki kolme mainitaan yhdessä ja että toisinaan jostakin persoonasta sanotaan jotakin, mitä muista kahdesta ei voida sanoa. Tällaisia asioita ovat mm., että Poika on iankaikkisuudessa syntynyt Isästä ja että Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Tässä kosketellaan Chydeniuksen mukaan kuitenkin jotakin sellaista, jonka selittämisestä oppineimpienkin teologien on pidättäydyttävä.
2. Jumalan hyvät teot
2.1. Luominen (§ 18–23)
Chydenius löytää Martti Lutherin selityksestä ensimmäiseen uskonkappaleeseen Jumalan neljä hyvää tekoa: luomisen, ylläpitämisen, huolenpidon sekä suojelemisen ja lisää niihin viidennen: että Jumala on ihmisen autuuden takia antanut rakkaan Poikansa.
Luomistyön yksityiskohtainen esittäminen on koko saarnan keskeinen osa. Tässä Chydenius nostaa jälleen esiin sen, että Jumalan kaikki kolme persoonaa ovat osallisina luomisessa (§ 19). Hän tunnustaa toisaalta, ettei ihminen kykene tietämään ajankohtaa, jolloin luominen tyhjyydestä on tapahtunut, mutta Raamatusta hän kuitenkin saa selvitetyksi, että ainakin maailman ikä voidaan kutakuinkin varmasti määrittää. Se on lähes 6 000 vuotta tai tarkemmin ”5 781 vuotta tai niillä main” (§ 20). Hän ymmärtää sananmukaisesti myös maailman luomisen kuudessa päivässä, ja kuvatessaan kunkin luomispäivän tapahtumia hän heijastelee raamattukäsitystä, jota vielä hänen aikanaan pidettiin oppineidenkin piirissä itsestään selvänä. Chydeniuksen mukaan on pidettävä todennäköisenä, että enkelitkin luotiin noina päivinä, mutta hän jättää avoimeksi sen, minä päivänä tämä on saattanut tapahtua.
Lutherin selitys, että Jumala on luonut ”minut” ja antanut minulle ”ruumiin ja sielun” ym., antaa Chydeniukselle aiheen selittää sitä antropologista käsitystä, johon asioiden esittäminen myös toista ja kolmatta uskonkappaletta koskevissa saarnoissa perustuu (§ 21–22). Ruumiin Jumala voi luoda maan tomusta, mutta sielulla on ”korkeampi alkuperä”, ja se on täytynyt luoda uudella ja toisenlaisella tavalla. Ruumiiseen kuuluu kaikki ulkonainen ja ruumiillinen, sieluun taas kuuluvat järki, tahto ja muisti. Ennen syntiinlankeemusta kaikessa tässä ilmeni Jumalan kuva, ja ellei syntiinlankeemusta olisi tapahtunut, ihminen olisi ruumiin kuolemaa kokematta saanut siirtyä taivaan iloon ja siihen valtakuntaan, joka Matteuksen evankeliumin mukaan (25:34) on odottanut heitä maailman luomisesta saakka. Syntiinlankeemuksessa kaikki tämä kuitenkin menetettiin, ja ruumis on ”vaeltava kuoleman varjo”. Luomisen tarkoitusta ei ole kuitenkaan peruutettu. Tarkoituksena on, että Jumalan luomat palvelisivat Jumalaa ja ylistäisivät hänen nimeään. Ja tässä ihmisellä on yhä erityinen tehtävänsä: hän välittää maailman Luojalle koko luomakunnan hyvältä tuoksuvat suitsukkeet (§ 23).
2.2. Ylläpitäminen, huolenpito ja suojeleminen (§ 24–29)
Nojautuen Lutherin katekismuksessa esittämään selitykseen, että Jumala pitää kaiken yllä tai voimassa, Chydenius ottaa etäisyyttä edellä mainittuun deismiin, jonka mukaan Jumala on tosin luonut kaiken ja antaa kaiken tapahtua luonnon lakien mukaan, mutta pysyy itse loitolla asioihin puuttumatta. Apostolien tekoihin (17:27–28) tukeutuen tässä korostetaan, ettei Jumalaa saa pitää pelkkänä ”katselijana”, vaan hän toimii herkeämättä ja on aina läsnä (§ 24). Tähän kuuluvat myös huolenpidon eli kaitselmuksen ihmeet, eli että kaikki luotu pysyy ja ennen kaikkea että ihmiset, jotka alituisesti toimivat oman turmionsa toteutumiseksi, säilyvät hekin. Kaikki tämä todistaa, että olemassa on ohjaava kaikkivaltias käsi (§ 25). Tämä suojelus ja tämä kaitselmus kattaa kaiken, minkä Jumala on luonut, myös pahat ja ei-vanhurskaat ihmiset, joiden ylle Jumala antaa päivän paistaa ja sateen langeta. Aivan erityisesti Jumala kuitenkin huolehtii omista lapsistaan, jotka ovat päässeet pelastuksesta osallisiksi. Myös Vanhan testamentin hurskaat saivat samaa suojelusta (§ 26–27).
Miten sitten voidaan selittää se, että Jumalan lapsetkin kohtaavat elämässään niin paljon pahaa, sekä tuskia että onnettomuuksia? Chydenius vastaa varsin laajasti tähän syvästi eksistentiaaliseen kysymykseen (§ 28). Tässä hänellä on tilaisuus viitata Jumalan isälliseen kuritukseen ja kasvatukseen sekä siihen, ettei paha suureksi osaksi ole lähtöisin Jumalasta, mutta Jumala voi sallia, että pahaa tapahtuu. Tämä kuuluu kuitenkin niihin kohtiin, joissa Chydenius yrittää valistuneen järkensä keinoilla tunkeutua Jumalan salaisuuksiin, joiden liian selväsanainen selittäminen voi luoda uusia ongelmia. Psalmien voimakkaat Jumalan toimintaan kohdistuvat vastalauseet eivät saa sijaa tässä kuvauksessa, vaan sanomaksi muotoutuu, että ihmisen on lapsen lailla alistuttava Jumalan armolliseen kuritukseen ja niin onni kuin epäonnikin, sekä myötä- että vastoinkäymiset, on otettava vastaan Jumalan kädestä. Tämä kuulostaa fatalistiselta, mutta voi myös ilmaista hyvin vahvaa ja syvää uskoa Jumalaan, uskoa, joka näkee pahimpienkin surujen tulevan ”rakastavalta isältä”. On hyvin mahdollista, että Chydeniuksen lähtökohtana tässä ovat hänen omassa elämässään kohtaamansa koettelemukset ja pettymykset. Myös koettelemusten kohdatessa voi Chydeniuksen mielestä luottaa Lutherin katekismusselityksessään luettelemaan Jumalan neljänteen hyvään tekoon, suojelemiseen. Kaikki menetettäisiin ja kaikki joutuisi tuhoon, ellei kaikkivaltiaan käsi suojelisi hänen omien kättensä töitä (§ 29).
2.3. Pojan antaminen (§ 30–32)
Huomion arvoista on, että Chydenius on keskelle ensimmäisen uskonkappaleen selitystään sijoittanut pitkän jakson, jossa käsitellään sitä, miten luomakunnan Jumala ja Isä on viidentenä ja suurimpana hyvänä tekonaan antanut oman Poikansa. Tämä osoittaa vahvaa tunnesidettä sekä Jumalan ykseyteen että Jumalan kolmiyhteisyyteen. Hän kysyy ensiksi tämän uhrauksen syytä eikä löydä muuta kuin ”kolmiyhteisen Jumalan rakkauden ja ikuisen laupeuden” (§ 30). Hyvä teko ja lahja on Jeesus itse, lahja, joka ihmisen on otettava vastaan syvimmän kunnioituksen ja suurimman ilon vallassa (§ 31). Tämä lahja luvattiin jo syntiinlankeemuksen päivänä, kun lupaus naisen kohdun siemenestä annettiin. Lupaus Vapahtajasta uudistettiin Abrahamille ja patriarkoille. Kuningas Daavid lauloi aikanaan kauniita lauluja Messiaan saapumisesta. Ja profeetat kuvailivat tulevaa Messiasta sekä hänen elämäänsä ja tekojaan perin selvästi ja ilmoittivat lisäksi hänen syntymävuotensa tarkasti, joten jokaisen Vapahtajan valppaan aikalaisen olisi Chydeniuksen käsityksen mukaan pitänyt tunnistaa hänet. Hänen selityksensä mukaan Kristus saapui suunnilleen 4 000 vuotta maailman luomisen jälkeen. Tämän jälkeen Chydenius esittää lyhyen tiivistelmän siitä, mitä toisen uskonkappaleen kohdalla käsitellään (§ 32).
3. Mihin Jumalan hyvät teot velvoittavat ihmisiä
3.1. Ylistämään häntä (§ 33)
Lopuksi Chydenius selvittää, mihin Jumalan hyvät teot velvoittavat ihmistä: kiittämään ja ylistämään häntä, palvelemaan häntä ja olemaan hänelle kuuliainen. Jumalan ylistäminen, josta Chydenius aloittaa, edellyttää hänen mukaansa kolmenlaista toimintaa. Ensinnäkin on tarkasteltava Jumalan ihmeellisiä luonnossa, joka on ”avoin kirja” kaikille, jotka käyttävät järkeään. Toiseksi luontoa on käytettävä tikkaina, joita nousemalla ihminen voi vähitellen päästä – kuten Chydenius Augustinuksen tapaan sanoo – ”Jumalansa ja Mestarinsa autuaaseen tuntemiseen”. Ja kolmanneksi on Daavidin tavoin julistettava tätä muille.
3.2. Kiittämään häntä (§ 34)
Chydenius rajoittuu tässä ensimmäiseen uskonkappaleeseen kuuluviin kiitoksen aiheisiin ja luettelee kolme asiaa. Ensinnäkin Jumalaa on kiitettävä kaikista edellä yksityiskohtaisemmin kuvatuista hyvistä teoista. Toiseksi on vilpittömästi tunnustettava oma arvottomuutensa, ja kolmanneksi on annettava kiitosuhrin nousta kiitollisuuden lämmittämästä sydämestä. Silloin ihmisellä on sisällään tuli, jota mikään ei voi peittää. Ilo loistaa kaikista ihmisen teoista, ja tämä liekki purkautuu ennen kaikkea ulos suusta, joka alkaa kiittää ja ylistää.
3.3. Palvelemaan ja tottelemaan häntä (§ 35)
Chydenius näyttää tuntevan Martti Lutherin Isossa katekismuksessa esittämän toteamuksen, että ihminen pyrkii luonnostaan aina antamaan Jumalalle jotakin. Hän nimittäin kirjoittaa saarnassaan, että ihmiset ovat kautta aikojen halunneet palvella Jumalaa ”oman mielensä mukaan” miellyttääkseen häntä. Chydenius ajattelee selvästikin katolisia maita sanoessaan tässä yhteydessä, että vielä ”meidän aikanamme” on laajoja maita, joita sanotaan kristityiksi, mutta joissa Jumalaa palvellaan ”omien aivoitustensa mukaan”. Evankelinen vaihtoehto on, että oikea Jumalan palvelemisen tapa opitaan Jumalan pyhästä sanasta. Tässä Chydenius ajattelee ennen kaikkea kahta laintaulua käskyineen ja määräyksineen, uhkauksineen ja lupauksineen. Nämä jäävät kuitenkin vain kuolleeksi kirjaimeksi, ellei ihminen ole saanut ”oikean järjestyksen mukaisesti” kokemansa herätyksen kautta muuttunutta ja uudistunutta sydäntä.
Tämän toteaminen ei kuitenkaan riitä Chydeniukselle, vaan hän esittää vielä neljä vaatimusta, jotka on täytettävä, jotta kuuliaisuus olisi Jumalalle mieleen. Sen on oltava aitoa (”konstailematonta”) ja tultava sydämestä; sen on oltava spontaania (”vapaaehtoista”) ja pakotonta; sen on oltava täydellistä (”rajoittamatonta”) ja noudatettava Jumalan kaikkia käskyjä; ja sen on oltava pysyvää (”jatkuvaa”), sellaista, joka seuraa koko sydämen muuttumisesta uudestisyntymisessä eikä ole pelkästään joitakin kiihkeitä mielenliikutuksia.
Vaikka spontaaniutta ja vapaaehtoisuutta painotetaan, tästä tulee kuitenkin lopulta kuulijalle esitetty vaatimus, ja ”oikean kuuliaisuuden” kautta viimeinen sana on lailla. Tästä syystä tämän kohdan lopuksi Chydenius painottaa, mitä ominaisuuksia uskovaisella ”pitää” olla ja toisaalta mitä ”täytyy” tapahtua kuuliaisuuden pitämiseksi elävänä.
4. Soveltaminen (§ 36–37)
Saarnan päättävä sovellutus alkaa tiivistelmällä saarnassa esitetyistä ”totuuksista”, ja jälleen mieleen palautuu jo johdannosta tehty huomio: tämä saarna on suunnattu ensisijaisesti kääntymystä kokemattomalle ja jumalattomalle ihmisten massalle. Nämä painetaan lopuksi seinää vasten kysymällä, voivatko he puhtain omintunnoin vannoa, että sanoma – kuten Martti Luther selityksensä lopettaa – on ”varmasti totta”. Monet kristitytkin tekevät luonnon Jumalakseen. He ovat ”eläimellisiä” ihmisiä ja pelkäävät Jumalaa, johon he eivät usko, ja vapisevat ajatellessaan iankaikkisuutta, jonka he kieltävät. Chydenius tuli tunnetuksi mm. uskonnollisesta suvaitsevaisuudestaan, mutta tässä hän ottaa ”paavinuskoiset” varoittavaksi esimerkiksi ihmisistä, jotka vaativat uskosta vain sokeasti annettua suun tunnustusta. Nyt oli otettava ”heti” vastaan kuulijoille tässä saarnassa avattu usko (§ 36).
Viimeisenä esitetään vetoomus, että kuulijat astuisivat esiin ja antaisivat kuolleen uskon herätä Jumalan armosta jälleen henkiin, ja saarna päättyy varsin pitkään rukoukseen, jonka sisältönä on uskon tunnustaminen ja antautuminen ja johon kuulijoita kehotetaan yhtymään (§ 37). Näin Chydenius päättää saarnansa ensimmäisestä uskonkappaleesta vahvasti pietistissävyiseen vaatimukseen kääntymyksestä.
Erik Vikström
Suom. Heikki Eskelinen