Anders Chydenius oli viettänyt lapsuus- ja nuoruusvuotensa Kuusamon seudulla, josta kirkkoherrana toiminut isä teki säännöllisiä virkamatkoja pohjoisen syrjäseuduille. Pohjoisen pappien tuli laatia kruunulle sekä etelästä hallinnoiduille hiippakunnille raportteja seurakuntansa uskonnollisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Isän mukana oli kulkenut myös Andersin yliopistouraa tehnyt veli Samuel, jonka toiminnassa 1700-luvun puolivälissä lapsuuden maisemat vahvasti heijastuivat. Jälkimmäinen puolusti aktiivisesti kirjoituksissaan, kuten Förslag om Kimi Lapmarks beboende (1747), alueen asukkaita Lapin taloutta koskevissa polemiikeissa sekä ohjasi opinnäytteitä, joissa toiset lapinpappien vesat kuvasivat ajan tavan mukaisesti kotiseutujensa topografiaa ja taloudellisia mahdollisuuksia. Samat kokemukset lienevät ruokkineet Chydeniuksen vanhoilla päivillään esittämiä ajatuksia Lappiin perustettavasta elinkeinovapauden koelaboratoriosta.
Ruotsin valtakunnassa oli jo käyty pitkällisiä keskusteluja pohjoisten alueiden hyödyntämisestä. Erilaisista geopoliittisista ja taloudellisista syistä johtuen valtakunnan pohjoisosiin oli jo 1500–1600-luvuilla alettu osoittaa kasvavaa mielenkiintoa. Kun Ruotsi oli 1700-luvun alussa menettänyt Suuressa Pohjan sodassa Itämeren takaisia viljavia alueitaan, voimavaroja oli etsittävä yhä uutterammin valtakuntaan edelleen kuuluvilta sydänmailta. Katseet olivat kääntyneet myös maan pohjoisimpiin osiin, jotka näyttivät kuin odottavan tyhjänä hyödyntämistään.
”Lappi” ei ollut hallinnollinen alue. Ruotsin pohjoiset seudut jakautuivat pohjoisessa Länsipohjan ja Pohjanmaan, myöhemmin Oulun, lääneihin. Termillä Lappland saatettiin viitata ylimalkaisesti valtakunnan pohjoisosiin. ”Lapeilla” eli lapinmailla, Lappmarken, viitattiin puolestaan hallinnollisiin alueisiin, jotka levittäytyivät Pohjanlahden rannikkopitäjien ja suurien jokivarsien takana kauemmas saamelaisalueiden lapinkyliin. Tänne, Norjan rajan tuntumassa sijaitseville erämaa-alueille, jotka erotettaisiin ylimmistä osista Uumajan, Piitimen, Enontekiön ja Kemin Lappeja, Anders Chydenius sijoitti ajatuskokeilunsa.
Täällä eri valtakuntien välinen rajanveto oli pitkään häilyvä. Sama koski hallinnollisia rajoja. Osa Lappia, Ruijaa ja Kuolaa oli perinteisesti kolmen valtakunnan yhteistä verotusaluetta. Saamelaisilla oli oikeus liikkua vuotuiskiertonsa mukaisesti Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueilla, tunturialueiden porolaitumilta Jäämeren kalavesille. Kauppamiehet kulkivat niin ikään yli maiden rajojen. Liikkeessä oli myös ”lannan ja lapin” (talonpoikaisen ja saamelaisen porotalouden) raja. Uudistiloja perustettiin 1700-luvulla yhä kauemmas Pohjanlahdelta lapinmaille kurottavilla jokivarsilla. Lapinmaan rajoista, hallinnasta, asuttamisesta sekä väestöryhmien oikeuksista eri elinkeinoihin keskusteltiin ja kirjoitettiin lukuisia raportteja, mietintöjä ja opinnäytteitä.
Uudisasutus tuki kruunun otetta alueista sekä samalla verotus- ja kauppaoikeuksia. Asutusta oli pyritty edistämään jo varhain erilaisilla verovapauksilla ja Lapin plakaateilla – viimeksi vuosina 1673, 1695 sekä 1741 uudisasutusplakaatilla, joka tarjosi kenelle tahansa mahdollisuuden asettua uudistilalliseksi valitsemalleen paikalle. Tiloja oli yhä niukalti, mutta esimerkiksi Chydeniuksen ”kokeilustaan” pois jättämä Kuusamon kotiseutu oli jo verrattain talonpoikaistunut.
Alueen haltuunottoon kannustivat joukko luonnonrikkauksia kuten metsä, riista, turkikset ja malmit, joita napapiirin seudun katsottiin kätkevän uumeniinsa. Maanviljelylle ladatut odotukset heijastelivat aikakauden yleistä luottamusta järkeen ja ihmisen toimeliaisuuteen. Jos vain kuivattaisiin hallaa huokuvat suot, raivattaisiin auringon säteet pysäyttävät ikihongat peltojen tieltä ja toteutettaisiin määrätietoisia toimia asukasmäärän lisäämiseksi, muuttuisi pian epämukava ja karukin seutu suotuisaksi. Hyötyä ihannoivat eurooppalaiset filosofit saattoivat Montesquieun tapaan väittää, että karu maa oli ihmiselle jopa hedelmällistä edukkaampi. Toimivathan siellä ihmiset pakostakin muita innokkaammin oman onnensa edistämiseksi.
Nykyajan lukijaa aikakauden optimismi hämmentää: maatalouden kannustaminen viljelysrajalla tai silkintuotannon käynnistäminen tunturien rinteillä vaikuttaa yliampuvalta. Aikeiden on kuitenkin todettu asettuvan järjelliseen valoon, kun otetaan huomioon, että ilmaston ajateltiin olevan lämpenemässä. Ruotsissa nautittiin 1700-luvulla varsin miellyttävistä oloista. Kausi erosi edukseen 1600-luvun lopulla koetuista, pienen jääkauden huippukylmistä katovuosista. Ilmaston muutos rohkaisi uudisraivaajia, ja toisaalta sen syyt liitettiin ihmisen positiivisiin toimiin.
Aikakirjojen mukaan Lähi-idän ja Egyptin autiot aavikot olivat aikanaan olleet viljavaa paratiisia. Saksassa ilmasto oli tiettävästi leudontunut muinaisten germaanien ajoista. Miksei siis Lappikin muuttuisi? Hyötylogiikalla katsottuna ilmaston raakuus johtuikin nurinkurisesti sen viljelemättömyydestä. Tulevaisuudenuskoa levittivät monet Uppsalan ja Turun professorit kuten Anders Berch sekä P. A. Gadd, joka puhui luottavaisesti juuri Kemin Lapin tulevaisuudesta.
Mainittuun argumenttiin vedottiin myös eräässä kirjoituksessa, jonka julkaisi vuonna 1794 Skrifter af Sällskapet för Almänne medborgerlige Kunskaper. Siinä Lapista kaavailtiin jonkinlaista koloniaa alenevan säätykierron kurimukseen joutuneille aatelispojille. Virrankosken mukaan tämä ilmeisesti toimi virikkeenä käsillä olevalle kirjoitukselle, jonka Anders Chydenius laati joko 1794 tai 1795 pöytälaatikkoonsa. Sieltä se lienee päätynyt myöhemmin Suomen Talousseuran arkistoon.
Chydeniuksen ajatusleikki eroaa toki monista hyötyintoisista kirjoituksista, joista monet varmaankin ansaitsisivat – Chydeniuksen verrattain maltillisia odotuksia perustellummin – utopian nimen. Chydenius välttää nimeämästä mitään yksilöityä elinkeinoa, josta Lapin siirtokunta saisi elantonsa ja tekee näin kenties pesäeroa tyhjäksi jääneisiin asetuksiin ja tukikeinoihin. Toisaalta Lapin talousolojen erityispiirteet tuntuivat ehkä tarjoavan osuvan lähtökohdan kokeilulle. Pohjoisen niukoille oloille tyypillisessä sekataloudessa elinkeinojen tai sivutoimien sääntely oli erityisen hankala aihe. Norjan Finnmarkissa oli 1780-luvun vapaakauppa-asetuksella viety täytäntöön liberaaleja talousoppeja seutujen pelastamiseksi ahdingolta. Chydenius tarjoili nyt Lapin asuttajille uutena houkuttimena täydellistä elinkeinovapautta.
Soveliaan ympäristön kokeilun toteuttamiseen tarjosivat harvaanasutut seudut, joilla aiemmat privilegiot eivät Chydeniuksen mukaan asettuisi esteeksi. Ajatus Lapista eräänlaisena luonnon koelaboratoriona ei ollut uusi. Siitä olivat 1700-luvulla kiinnostuneet niin pohjoisia luonnonilmiöitä tutkineet tiedemiehet kuin ihmisyhteisöjen alkutilaa etsineet valistusfilosofitkin, joiden riemuksi hallinto – ”tuo kansojen kasvatus” – ei ollut erämaassa vielä ehtinyt muuttamaan ihmisen perimmäistä olemusta. Tornionlaaksossa vierailleiden ulkomaalaisten matkailijoiden välityksellä eurooppalainen yleisö kuuli pohjoisen oloista. Kuvaukset innoittivat oppineita pohdintoihin ihmisyhteisöjä ohjaavista voimista. Pohjoisilla seuduilla kaikessa oli nähtävillä vielä itse ”Luonto”. Tuon ohjaavan käden Chydeniuskin toivoi juuri koskemattomassa Lapissa osoittavan ihmiselle suotuisimman elinkeinorakenteen ja tasa-arvoisen tavan järjestää yhteinen elämä. ”Tyhjänä” seutu näytti myös soveliaalta kokeiluille, eikä Chydenius juuri viittaa niitä jo hyödyntäneeseen väestöön.
Chydeniuksen ajatusleikin ei tarvinnut, kaukaisissa kolonioissa toimeenpantujen radikaalien yhteiskuntakokeilujen lailla, sanella utopiansa asukkaille uutta poliittista järjestystä. Kaikki rakentuisi vapauden ja tasa-arvon jalolle periaatteelle. On kiehtovaa, että tässä viimeisinä elinvuosinaan kirjoittamassaan tekstissä Anders Chydenius palaa pohjoisille seuduille, jotka olivat vaikutteille alttiina nuoruusvuosina tarjonneet hänelle realistisen kuvan rahvaan elinoloista. Mahdollisesti juuri tuo elinpiiri rakensi perustan sille syvälle empatialle, jota hän tunsi halki elämänsä kansan alempia kerroksia kohtaan.
PMP
Kirjallisuus
Enbuske, Matti, Vanhan Lapin valtamailla: asutus ja maankäyttö historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun, Bibliotheca historica 113, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2008.
Pihlaja, Päivi Maria, Tiedettä Pohjantähden alla: pohjoisen tutkimus ja Ruotsin tiedeseurojen suhteet Ranskaan 1700-luvulla, Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 181, Helsinki: Suomen Tiedeseura 2009.
Sörlin, Sverker, ”Guldet från Norden. Norrlandsvisioner från Olaus Magnus till Johan Galtung”, Sune Åkerman & Kjell Lundholm (red.), Älvdal i Norr. Människor och resurser i Luledalen 1300–1800, Acta Universitatis Umensis. Umeå Studies in the humanities 91, Luleå 1990, s. 83–148.
Virkkula, Seija, ”Taloudellisesta mielenkiinnosta Ruotsi-Suomen Lappiin 1700-luvun kirjallisuudessa”, Faravid 15, Pohjois-Suomen Historiallisen yhdistyksen vuosikirja, Rovaniemi 1991, s. 247–262.