Chydeniuksen Valtakunnan heikkouden lähteen aiheuttama aikalaishuomio ja -polemiikki olivat niin voimakkaita, ettei edes Seikkaperäinen vastaus riittänyt lopettamaan keskustelua, vaan vastineita ilmestyi edelleen. Aivan alkuvuodesta 1766 ilmestyi anonyymi, kreivi Charles Emil Lewenhaupt nuoremman laatimana pidetty Neljätoista Valtakunnan heikkouden lähdettä koskevaa kysymystä maisteri Anders Chydeniukselle (Fjorton frågor til herr mag. Anders Chydenius, rörande Källan til rikets wanmakt), johon Chydenius vastasi kesken valtiopäiväkiireidensä. Tämä vastineen vastine on nimeltään Opastus vastaukseksi maisteri Chydeniukselle esitettyihin 14 kysymykseen koskien teosta Valtakunnan heikkouden lähde, ja teksti ilmestyi Lars Salviuksen kirjapainosta maaliskuun lopulla samana keväänä.
Sekä laajuutensa, sisältönsä että jälkivaikutuksensa osalta niin Lewenhauptin kysymykset kuin Chydeniuksen vastauksetkin ovat aikaisempia vastineita ja Seikkaperäistä vastausta vaatimattomampia. Lewenhaupt oli vapaudenajan loppuvuosina aktiivinen valtiopäivillä ritarihuoneella, mutta vielä tuolloin ilman suurempaa menestystä tai pääsyä näkyviin asemiin. Historiankirjoituksessa hänet onkin muistettu lähinnä kahdesta syystä, yhtäältä osallisuudestaan hattujen sodan 1741–1743 sotilaallisen katastrofin takia kuolemaantuomitun isänsä epäonnistuneeseen pakoyritykseen ja toisaalta kiisteltynä ja epäsuosittuna maamarsalkkana vuoden 1789 valtiopäivillä yhdistys- ja vakuuskirjaa säädettäessä.
Lewenhaupt nuoremman tuoteplakaatin puolesta laatiman, muutaman sivun laajuisen kysymysluettelon pääasiaksi nousee Chydeniuksen kirjoitusten sisältämien numerotietojen ja logiikan saattaminen epäilyksenalaisiksi. Lewenhaupt esimerkiksi todistelee Ruotsin raudantuotannon kasvaneen plakaatin voimassaoloaikana. Chydeniuksen esittämiin laskelmiin laivanrakennukseen kuluneen työpanoksen katoamisesta hyödyllisemmästä ja tuottavammasta maanviljelyksestä Lewenhaupt puolestaan vastaa toteamalla, että maassa olisi ilman telakoita ja plakaattia ollut työttömiä, jotka olisivat luultavimmin muuttaneet elannon perässä Venäjälle, ellei laivoja olisi rakennettu.
Chydeniuksen vastaus, tusinan painosivun kirjoitelma, on hyvinkin tuplaten Lewenhauptin tekstiä pidempi, vaikka kysymys kysymykseltä muotoiltujen vastausten pääsisältö rajautuu useimmiten kriitikon kaunopuheisen kärjekkääseen moittimiseen ymmärtämättömäksi sekä sen selittämiseen, missä pykälissä Seikkaperäistä vastausta kulloiseenkin kysymykseen oli jo riittävästi vastattu. Varsinaisia lisäargumentteja Chydenius ei tuoteplakaattia vastaan enää juurikaan esitä, eikä lukijan ole aina helppoa vakuuttua siitä, että Chydenius olisi todella jo sanonut kaiken tarpeellisen edellisen vuoden laajemmassa kirjoitelmassaan.
Opastuksessa vastaukseksi ei olekaan kyse Chydeniuksen vahvimmasta talouspoliittisesta ajattelusta, vaan teksti pikemminkin tulee korostaneeksi Chydeniuksen inhimillisiä piirteitä kirjallisen pamflettiväittelyn osanottajana. Hän lankeaa viisasteluun, jankutukseen, vastustajansa aliarviointiin ja henkilökohtaisuuksiin, joista kaikista hän kuitenkin on tilaisuuden tullen valmis syyttämään toisia. Seikkaperäisessä vastauksessahan hän pyrkii ajoittain jopa vetoamaan muodollisiin väittelysääntöihin tällaisia virhepäätelmiä moittiessaan. Chydeniuksen vuosien 1765–1766 taloudellisten tekstien paikoin hyvinkin kärjekäs, jopa aggressiivinen sävy tuntuukin ampuvan ajoittain yli, minkä myös esimerkiksi Virrankoski on todennut. Chydeniuksen tuotannossa Opastus vastaukseksi jääkin vähemmän tärkeäksi välitekstiksi, jonka muoto on sen sisältöä dramaattisempi.
JN