Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 48
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 50
§ 49
Toiseksi haluan osoittaa, että ehdotettu tapulivapaus lisää huomattavasti elintarvikkeiden määrää. Pykälässä 31 osoitettiin selvästi, että vapaampi kauppa kasvattaa tavaramäärää yleensäkin, ja koska elintarvikkeet ovat tavaroita, on selvää että ne lisääntyvät siinä missä muutkin, ja siten enemmät todistelut tuntuvat tarpeettomilta. Koska kaikkien ei ole kuitenkaan yhtä helppoa kuvitella, miten tämä voisi tapahtua tapulioikeuden saamisen jälkeen, johdattelen lukijaa hiukan asiaan. On suorastaan säälittävää katsoa, miten suurella vaivalla laajan Savon ja Karjalan jokaisen talonpojan on vuodesta toiseen hankkiuduttava merenrannikolle hakemaan suolaa talouteensa ainakin yhden, mutta usein montakin kertaa talvessa. Heidän kotiseutunsa on 20–50 peninkulman päässä lähimmästä rannikon maakaupungista. He kuluttavat edestakaisiin matkoihin 3–6 viikkoa ja koko sen ajan heillä on oltava ruokaa itselle ja rehua hevoselle. Isäntä ottaa kuormaan 2–4 tynnyriä ruista tai ohraa ja lisäksi 5–6 leiviskää heiniä ja vielä itselle muutaman viikon muonat. Rehut46 loppuvat alkupäivinä, minkä jälkeen on turvauduttava viljatynnyreihin ja ruokittava hevonen lopun aikaa niistä. Kun isäntä vihdoin pääsee kaupunkiin, on ainakin kolmannes viljasta syöty. Tällä 5–6 viikon vaivalloisella hevoskyydillä hän saa hädin tuskin tuoduksi suolat kotitarpeisiin ja myydyksi kaupungissa yksi, kaksi tai korkeintaan kolme tynnyriä viljaa. Tunteva ja ajatteleva kansalainen käsittää millaista ajanhukkaa, välinpitämättömyyttä ja ruokapulaa kaikki tämä aiheuttaa sekä onnettomalle maalaiselle että niille kaupungeille, joiden täytyy odottaa ylläpitonsa tulevan näin vaivalloisella ja kalliilla tavalla. Miten huomattavaa helpotusta vaikeuksiin tulisikaan, jos rannikkokaupungeilla olisi tapulioikeudet, jolloin etäämmälle maaseudulle voitaisiin perustaa kauppaloita. Itse luonto ja olot vaativat sitä.
Pohjanmaan kaupungit sijaitsevat suurten jokien varsilla, joiden vedet virtaavat halki maan Savon rajoilta asti, 15–20 peninkulman päästä. Joet ovat osin jo purjehduskelpoisia, ja osaa perataan parhaillaan1, mikä on valtakunnan kunnianarvoisien säätyjen Pohjanmaata kohtaan tunteman erityisen hellän huolenpidon ansiota. Savo ja Karjala ovat puolestaan täynnä isoja ja pieniä lampia ja järviä, joten useimmilla paikkakunnilla on jo nyt tavallista tehdä vesitse useiden peninkulmien matkoja.
Maa on korkeimmillaan 18–20 peninkulman päässä merestä, mikä erottaa Pohjanmaan ja Savon vedet toisistaan, ja siksi alue tunnetaan nimellä Maanselkä2. Juuri niille paikoille olisi uusia kauppaloita perustettava, ja niitä pohdittiinkin jo Kristiina-kuningattaren aikana. Kesäisin kauppalat voisivat ostaa suuria eriä viljaa ja muita elintarvikkeita, joita tuotaisiin helposti Savon ja Karjalan vesireittejä pitkin kuormaveneillä. Niiden tuojat saisivat puolestaan kauppaloista suolaa ja tupakkaa, rautaa, terästä, rikkiä jne.
Kauppaloihin kootut elintarvikkeet ja viljat voitaisiin talvikeleillä kuljettaa täysin lastein alas rannikolle, mutta helpoiten47 se kävisi kevättulvien aikaan veneillä, joihin mahtuu 15–20 viljatynnyriä.
§. 49.
För det andra wil jag wisa, at den föreslagna Stappel frihet, märckeligen ökar victualierna. §. 31. är tydeligen wist, at en friare Handel ökar waro-mängden igemen, och som victualierna äro waror, är klart at de icke mindre än andra waror måste derigenom ökas, hwarföre widare bewis deruti tycks wara onödigt. Men som sjelfwa sättet huru det egenteligen efter wunnen Stappel-rätt kunde ske, intet torde wara allom lika lätt at föreställa sig, wil jag leda Läsarens tanka litet in i saken. Det är rätt ömkeligit at se, med hwad möda hwarje Bonde från det wida Safwolax och Carelen måste alla år neder til Sjökanten at hämta sig Salt för sit hushåll, åtminstone en, men ofta flera gånger om winteren. De ligga 20, 30, 40, 50 mil från de närmaste Upstäder wid Sjön. På denna wäg förnöta de 3, 4, 5 a 6 weckor fram och tilbaka och måste under hela den tiden hålla sig sjelf i mat och hästen i foder. Han lägger då 2, 3 a 4 tunnor Råg eller Korn efter sin häst, dertil 5 a 6 Lispund hö, och sig sjelf några weckors kåst. Fordret46 lycktas3 de första dagarna, då måste han gripa til sit Spanmåls-lass, och deraf föda sin häst den öfriga tiden, så at då han ändteligen framkommer til Staden, är åtminstone tredjedelen deraf förtärt. För denna 5 a 6 weckors möda med sin häst, kan han då som knappast förse sig med Salt uti sit hushåll, och Staden med 1, 2 eller högst 3 tunnor säd. Hwad tidspilla, hwad hoglöshet, hwad brist på äteliga waror alt detta förorsakar, så wäl hos den usla Landtmannen, som de Städer hwilka genom en så swår och kåstsam wäg skola wänta sit uppehälle, kan en öm och eftertäncksam Medborgare wäl finna. Huru märckeligen wore icke häremot swårigheterna hulpna4, om Stappel wore ut med Sjökanten, hwarigenom köpingar skulle kunna inrättas högre up uti Landet? Naturen och belägenheten har det sjelf så fordrat.
Österbotns Städer ligga utmed stora strömmar, som leda alla sit watn ifrån Sawolax gräntsen 15 a 20 mil up uti Landet, hwilka til en del redan äro segelbara, dels ock genom Riksens Höglofliga Ständers besynnerliga5 ömma wård för Österbotn, som bäst upränsas6. Safwolax och Carelen är åter öfwer alt utspäckad med större och mindre Träsk och Insjöar, så at på de flästa ställen är redan många mils Sjöfart öflig7.
18 a 20 mil up ifrån Saltsjön är landet som högst, så at det skiljer Österbotns och Safwolax watnen ifrån hwarandra och kallas derföre Manselkä8 eller Landsrygg. Här äro de ställen der de nya köpingar skola funderas9, som redan i Drotning Christinas tid blifwit påtänckte, och om Sommar-tid skulle kunna uphandla stora poster Spanmål och victualier och med Last-båtar efter Safwolaxska och Carelska watnen skulle med lätthet föras dit, hwilka deremot försåge dem med Salt och Tobak, Järn, Stål och Swafwel etc.
Härifrån kunde åter de der samlade victualier och Spanmål med winterföre folas10 utföre uti fulla lass, men aldra lät47tast om wåhren med floden på båtar, som bärgade 15 a 20 tunnor säd.
§ 49
Toiseksi haluan osoittaa, että ehdotettu tapulivapaus lisää huomattavasti elintarvikkeiden määrää. Pykälässä 31 osoitettiin selvästi, että vapaampi kauppa kasvattaa tavaramäärää yleensäkin, ja koska elintarvikkeet ovat tavaroita, on selvää että ne lisääntyvät siinä missä muutkin, ja siten enemmät todistelut tuntuvat tarpeettomilta. Koska kaikkien ei ole kuitenkaan yhtä helppoa kuvitella, miten tämä voisi tapahtua tapulioikeuden saamisen jälkeen, johdattelen lukijaa hiukan asiaan. On suorastaan säälittävää katsoa, miten suurella vaivalla laajan Savon ja Karjalan jokaisen talonpojan on vuodesta toiseen hankkiuduttava merenrannikolle hakemaan suolaa talouteensa ainakin yhden, mutta usein montakin kertaa talvessa. Heidän kotiseutunsa on 20–50 peninkulman päässä lähimmästä rannikon maakaupungista. He kuluttavat edestakaisiin matkoihin 3–6 viikkoa ja koko sen ajan heillä on oltava ruokaa itselle ja rehua hevoselle. Isäntä ottaa kuormaan 2–4 tynnyriä ruista tai ohraa ja lisäksi 5–6 leiviskää heiniä ja vielä itselle muutaman viikon muonat. Rehut46 loppuvat alkupäivinä, minkä jälkeen on turvauduttava viljatynnyreihin ja ruokittava hevonen lopun aikaa niistä. Kun isäntä vihdoin pääsee kaupunkiin, on ainakin kolmannes viljasta syöty. Tällä 5–6 viikon vaivalloisella hevoskyydillä hän saa hädin tuskin tuoduksi suolat kotitarpeisiin ja myydyksi kaupungissa yksi, kaksi tai korkeintaan kolme tynnyriä viljaa. Tunteva ja ajatteleva kansalainen käsittää millaista ajanhukkaa, välinpitämättömyyttä ja ruokapulaa kaikki tämä aiheuttaa sekä onnettomalle maalaiselle että niille kaupungeille, joiden täytyy odottaa ylläpitonsa tulevan näin vaivalloisella ja kalliilla tavalla. Miten huomattavaa helpotusta vaikeuksiin tulisikaan, jos rannikkokaupungeilla olisi tapulioikeudet, jolloin etäämmälle maaseudulle voitaisiin perustaa kauppaloita. Itse luonto ja olot vaativat sitä.
Pohjanmaan kaupungit sijaitsevat suurten jokien varsilla, joiden vedet virtaavat halki maan Savon rajoilta asti, 15–20 peninkulman päästä. Joet ovat osin jo purjehduskelpoisia, ja osaa perataan parhaillaan11, mikä on valtakunnan kunnianarvoisien säätyjen Pohjanmaata kohtaan tunteman erityisen hellän huolenpidon ansiota. Savo ja Karjala ovat puolestaan täynnä isoja ja pieniä lampia ja järviä, joten useimmilla paikkakunnilla on jo nyt tavallista tehdä vesitse useiden peninkulmien matkoja.
Maa on korkeimmillaan 18–20 peninkulman päässä merestä, mikä erottaa Pohjanmaan ja Savon vedet toisistaan, ja siksi alue tunnetaan nimellä Maanselkä12. Juuri niille paikoille olisi uusia kauppaloita perustettava, ja niitä pohdittiinkin jo Kristiina-kuningattaren aikana. Kesäisin kauppalat voisivat ostaa suuria eriä viljaa ja muita elintarvikkeita, joita tuotaisiin helposti Savon ja Karjalan vesireittejä pitkin kuormaveneillä. Niiden tuojat saisivat puolestaan kauppaloista suolaa ja tupakkaa, rautaa, terästä, rikkiä jne.
Kauppaloihin kootut elintarvikkeet ja viljat voitaisiin talvikeleillä kuljettaa täysin lastein alas rannikolle, mutta helpoiten47 se kävisi kevättulvien aikaan veneillä, joihin mahtuu 15–20 viljatynnyriä.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 49.
För det andra wil jag wisa, at den föreslagna Stappel frihet, märckeligen ökar victualierna. §. 31. är tydeligen wist, at en friare Handel ökar waro-mängden igemen, och som victualierna äro waror, är klart at de icke mindre än andra waror måste derigenom ökas, hwarföre widare bewis deruti tycks wara onödigt. Men som sjelfwa sättet huru det egenteligen efter wunnen Stappel-rätt kunde ske, intet torde wara allom lika lätt at föreställa sig, wil jag leda Läsarens tanka litet in i saken. Det är rätt ömkeligit at se, med hwad möda hwarje Bonde från det wida Safwolax och Carelen måste alla år neder til Sjökanten at hämta sig Salt för sit hushåll, åtminstone en, men ofta flera gånger om winteren. De ligga 20, 30, 40, 50 mil från de närmaste Upstäder wid Sjön. På denna wäg förnöta de 3, 4, 5 a 6 weckor fram och tilbaka och måste under hela den tiden hålla sig sjelf i mat och hästen i foder. Han lägger då 2, 3 a 4 tunnor Råg eller Korn efter sin häst, dertil 5 a 6 Lispund hö, och sig sjelf några weckors kåst. Fordret46 lycktas13 de första dagarna, då måste han gripa til sit Spanmåls-lass, och deraf föda sin häst den öfriga tiden, så at då han ändteligen framkommer til Staden, är åtminstone tredjedelen deraf förtärt. För denna 5 a 6 weckors möda med sin häst, kan han då som knappast förse sig med Salt uti sit hushåll, och Staden med 1, 2 eller högst 3 tunnor säd. Hwad tidspilla, hwad hoglöshet, hwad brist på äteliga waror alt detta förorsakar, så wäl hos den usla Landtmannen, som de Städer hwilka genom en så swår och kåstsam wäg skola wänta sit uppehälle, kan en öm och eftertäncksam Medborgare wäl finna. Huru märckeligen wore icke häremot swårigheterna hulpna14, om Stappel wore ut med Sjökanten, hwarigenom köpingar skulle kunna inrättas högre up uti Landet? Naturen och belägenheten har det sjelf så fordrat.
Österbotns Städer ligga utmed stora strömmar, som leda alla sit watn ifrån Sawolax gräntsen 15 a 20 mil up uti Landet, hwilka til en del redan äro segelbara, dels ock genom Riksens Höglofliga Ständers besynnerliga15 ömma wård för Österbotn, som bäst upränsas16. Safwolax och Carelen är åter öfwer alt utspäckad med större och mindre Träsk och Insjöar, så at på de flästa ställen är redan många mils Sjöfart öflig17.
18 a 20 mil up ifrån Saltsjön är landet som högst, så at det skiljer Österbotns och Safwolax watnen ifrån hwarandra och kallas derföre Manselkä18 eller Landsrygg. Här äro de ställen der de nya köpingar skola funderas19, som redan i Drotning Christinas tid blifwit påtänckte, och om Sommar-tid skulle kunna uphandla stora poster Spanmål och victualier och med Last-båtar efter Safwolaxska och Carelska watnen skulle med lätthet föras dit, hwilka deremot försåge dem med Salt och Tobak, Järn, Stål och Swafwel etc.
Härifrån kunde åter de der samlade victualier och Spanmål med winterföre folas20 utföre uti fulla lass, men aldra lät47tast om wåhren med floden på båtar, som bärgade 15 a 20 tunnor säd.
§ 49
Toiseksi haluan osoittaa, että ehdotettu tapulivapaus lisää huomattavasti elintarvikkeiden määrää. Pykälässä 31 osoitettiin selvästi, että vapaampi kauppa kasvattaa tavaramäärää yleensäkin, ja koska elintarvikkeet ovat tavaroita, on selvää että ne lisääntyvät siinä missä muutkin, ja siten enemmät todistelut tuntuvat tarpeettomilta. Koska kaikkien ei ole kuitenkaan yhtä helppoa kuvitella, miten tämä voisi tapahtua tapulioikeuden saamisen jälkeen, johdattelen lukijaa hiukan asiaan. On suorastaan säälittävää katsoa, miten suurella vaivalla laajan Savon ja Karjalan jokaisen talonpojan on vuodesta toiseen hankkiuduttava merenrannikolle hakemaan suolaa talouteensa ainakin yhden, mutta usein montakin kertaa talvessa. Heidän kotiseutunsa on 20–50 peninkulman päässä lähimmästä rannikon maakaupungista. He kuluttavat edestakaisiin matkoihin 3–6 viikkoa ja koko sen ajan heillä on oltava ruokaa itselle ja rehua hevoselle. Isäntä ottaa kuormaan 2–4 tynnyriä ruista tai ohraa ja lisäksi 5–6 leiviskää heiniä ja vielä itselle muutaman viikon muonat. Rehut46 loppuvat alkupäivinä, minkä jälkeen on turvauduttava viljatynnyreihin ja ruokittava hevonen lopun aikaa niistä. Kun isäntä vihdoin pääsee kaupunkiin, on ainakin kolmannes viljasta syöty. Tällä 5–6 viikon vaivalloisella hevoskyydillä hän saa hädin tuskin tuoduksi suolat kotitarpeisiin ja myydyksi kaupungissa yksi, kaksi tai korkeintaan kolme tynnyriä viljaa. Tunteva ja ajatteleva kansalainen käsittää millaista ajanhukkaa, välinpitämättömyyttä ja ruokapulaa kaikki tämä aiheuttaa sekä onnettomalle maalaiselle että niille kaupungeille, joiden täytyy odottaa ylläpitonsa tulevan näin vaivalloisella ja kalliilla tavalla. Miten huomattavaa helpotusta vaikeuksiin tulisikaan, jos rannikkokaupungeilla olisi tapulioikeudet, jolloin etäämmälle maaseudulle voitaisiin perustaa kauppaloita. Itse luonto ja olot vaativat sitä.
Pohjanmaan kaupungit sijaitsevat suurten jokien varsilla, joiden vedet virtaavat halki maan Savon rajoilta asti, 15–20 peninkulman päästä. Joet ovat osin jo purjehduskelpoisia, ja osaa perataan parhaillaan21, mikä on valtakunnan kunnianarvoisien säätyjen Pohjanmaata kohtaan tunteman erityisen hellän huolenpidon ansiota. Savo ja Karjala ovat puolestaan täynnä isoja ja pieniä lampia ja järviä, joten useimmilla paikkakunnilla on jo nyt tavallista tehdä vesitse useiden peninkulmien matkoja.
Maa on korkeimmillaan 18–20 peninkulman päässä merestä, mikä erottaa Pohjanmaan ja Savon vedet toisistaan, ja siksi alue tunnetaan nimellä Maanselkä22. Juuri niille paikoille olisi uusia kauppaloita perustettava, ja niitä pohdittiinkin jo Kristiina-kuningattaren aikana. Kesäisin kauppalat voisivat ostaa suuria eriä viljaa ja muita elintarvikkeita, joita tuotaisiin helposti Savon ja Karjalan vesireittejä pitkin kuormaveneillä. Niiden tuojat saisivat puolestaan kauppaloista suolaa ja tupakkaa, rautaa, terästä, rikkiä jne.
Kauppaloihin kootut elintarvikkeet ja viljat voitaisiin talvikeleillä kuljettaa täysin lastein alas rannikolle, mutta helpoiten47 se kävisi kevättulvien aikaan veneillä, joihin mahtuu 15–20 viljatynnyriä.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 48
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 50
paikat: Karjala Pohjanmaa Savo (Sawonmaa) Suomenselkä
Henkilöt: Kristiina
Raamatunkohdat:
Aiheet: