Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 20
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 22
§ 21
Joutuupa maakaupungin porvari myymään vientitavaransa Tukholmassa, tai vain purkamaan ja lastaamaan sen uudelleen, ainoat seuraukset tästä ovat että 1) tämä varastointi nostaa melkoisesti tavaran hintaa ja 2) maakaupungin porvari sekä yleisö joutuvat vastaavasti kärsimään. Mutta 3) Tukholma kerää tästä voiton, vieläpä 4) ilman oikeutta siihen.
Olettakaamme, että ulkomaille matkaava norrbottenilainen laiva, jossa on 15 hengen miehistö ja lastina tervaa ja lautoja, suuntaa kauppa-asetuksen mukaisesti Ahvenanmereltä Tukholmaan. Olettakaamme, että laiva saa purkaa lastinsa ja lastata sen pian uudelleen ja saa sen jälkeen esteettä jatkaa purjehdusta ulkomaisiin satamiin. Jokainen kai huomaa, että tämä kiertotie merkitsee keskimäärin 20 päivän viivytystä ennen kuin laiva pääsee entiselle reitilleen. Olkoot koko miehistön palkat ja ravinto päivässä nykyiseen korkeaan vaihtokurssiimme nähden vaatimattomat 60 kuparitaaleria, niin 20 päivässä tämä tekee 1 200 taaleria. Kun norrbottenilainen laiva ja sen lasti lasketaan yhteen, vähintään 100 000 taalerin pääoma makaa nämä 20 päivää kuolleena, mikä 6 prosentin mukaan tuottaa vähän yli 300 taalerin tappion. Kaikenlaiset tapulikaupunkimaksut, laiturimaksut, satamamaksut ja muut kulut tekevät vähintään 500 kuparitaaleria, jolloin summa nousee jo yli 2 000 kuparitaaleriin, ja tästä puuttuvat vielä maksut lastin purkamisesta, passintarkastusmaksut ja muut sellaiset. Eikö norrbottenilainen alus ole näin menettänyt Tukholmaan poiketessaan yli 2 prosenttia kokonaispääomastaan, ja on nyt lähes samassa kohdassa merellä missä se oli 20 päivää aikaisemmin.
Kuviteltakoon sitten, että kaikki Norrbottenin vientikelpoiset tavarat kokevat saman kohtalon, sillä sen ne joutuvat väistämättä kokemaan, ja vielä vaikeampanakin, kuten kohta kuulemme. Ajattele, kuinka paljon kalliimmiksi tavaroiden täytyy tulla omistajalle, ja miten paljon niistä saatava voitto pienenee. Voisiko joku kieltää, että kauppa-asetus on tältä osin vienyt vähintään 2 prosenttia kaikkien ulkomaalaisille mahdollisesti myytävien norrbottenilaisten tavaroiden arvosta, ja ilman että voisi varsinaisesti sanoa kenenkään hyötyneen siitä. Tämä ja vastaavanlaiset määräykset kauppasäädöksissämme johtavat siihen, että omat tuotteemme tulevat jo valtakunnan sisällä niin kalliiksi, ettei niitä juuri kannata enää viedä maasta.
Kuitenkaan nämä kuorman purkamisen ja uudelleenlastaamisen aiheuttamat kustannukset eivät vielä riitä. Norrbottenilaisilla ei ole mitään lastauspaikkaa Tukholmassa. He eivät saa purkaa lautoja laiturille eikä tynnyriäkään tervaa tervahoviin1, elleivät pysty kirjallisesti osoittamaan, että tavara kuuluu tukholmalaisille. Tavara joutuu siis väistämättä toisten käsiin, ja näiden on myös saatava tulonsa siitä. Tavara jää usein Tukholmaan makaamaan moneksi kuukaudeksi, kunnes uusi omistaja pystyy viemään sen maasta. Siellä makaavasta pääomasta menetettiin jo aikaisemmin 2 prosenttia, ja kuten kaikki näkevät, pian hukataan toiset 2 prosenttia. Yksikään järkevä ihminen ei siis voine kieltää, että tällainen lastin varastointi nostaa huomattavasti tavaran hintaa.
Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 20
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 22
paikat: Ahvenanmeri Norrbotten Tukholma
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: