Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 12
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 14
§ 13
Kun seteliraha otettiin valtakunnassa käyttöön1, maan koko liikkuva rahavarallisuus kerääntyi yhteen ainoaan paikkaan, pankkiin Tukholmassa. Velkakirjat, jotka edustivat suurempaa tai pienempää osaa tämän valtakunnan kassan sisällöstä, levisivät koko maahan. Näin syntyi rahavarallisuus, joka ylitti huomattavasti tukholmalaiskauppiaiden varallisuuden. Asiaan kiinnitettiin suurta huomiota. Tämän rahamahdin haastaminen ylitti tukholmalaisten mahdollisuudet, ja heidän kannaltaan oli varminta päästä osalliseksi uudesta ylivoimasta. Miten se oli mahdollista? No, kyllä se kävi päinsä. Vuonna 1735 julkaistiin asetus2, joka salli lainanoton maatiloja ja kiinteistöjä vastaan. Sitten vuonna 1739 annettiin asetus3, jolla määrättiin karoliinit vedettäviksi pois pankista. Vuosien 1743 ja 1752 asetuksilla sallittiin lainanotto osakkeita vastaan. Vuonna 1747 sallittiin lainata rautaa vastaan 4 prosentin korolla sekä yhdellä taalerilla rautakippuntaa kohti4 jne. Rautakonttori oli vähintään yhtä valmis antamaan tukholmalaisille kauppiaille niin suuria etumaksuja kuin he halusivat. Vuonna 1756 laskettiin sekä vanhojen että uusien lainojen pankkikorkoa5, ja kun tukholmalaiset kauppiaat olivat lainanneet pankista suuria summia, he voittivat nyt maksaessaan pääomat takaisin alhaisemmalla korolla ja saivat lukuisia muita tästä johtuvia etuja.
Näin Tukholman kauppiaat saivat suuren osan valtakunnan käyvästä metallirahasta vapaaseen käyttöönsä, eikä sellaista tarvinnut saanut sitä enää pankista velkakirjaa vastaan, vaan joutui turvautumaan niihin, jotka olivat lainanneet pankista hänen metallirahansa. Mikään laki ei myöskään velvoittanut näitä rahanlainaajia luovuttamaan käteistä sitä tarvitseville. Pankki ei pitänyt järkevänä antaa lainaa, eivätkä toiset halunneet antaa sitä elleivät saaneet siitä kaksinkertaista taalerimäärää verrattuna siihen mitä olivat velkakirjassa sitoutuneet maksamaan pankille. He ovat esimerkiksi sitoutuneet maksamaan yhdestä riikintaalerista, jonka he ovat lainanneet pankista 24 vuotta sitten, 9 tai 10 kuparitaaleria. Mutta jos he nyt antaisivat lainaksi saman rahan, he vaativat siitä 24 kuparitaaleria, ja tämän he myös saavat pulassa olevilta. Ainoastaan tukholmalaiset kauppiaat pystyvät näet antamaan lainaa, jos on kysymys suuremmista summista.
Lukijani, jätän sinun terveen harkintasi varaan, onko tämä ollut syynä korkeaan vaihtokurssiin maassamme, tai onko se ainakin huomattavasti vaikuttanut sen korkeuteen.
Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 12
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 14
paikat: Tukholma
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: