Edellinen jakso: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 7
Seuraava jakso: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 9
§ 8
Tällainen yleinen kohtuuttomuus sisältyy laissa määrättyihin vuosipalkkoihin, mutta asiaa lähemmin tarkasteltaessa paljastuu toinen melkeinpä kauheampi kuin edellä mainittu, nimittäin se kohtuuttomuus, että kaikille rengeille ja samoin kaikille piioille on maksettava sama palkka heidän uskollisuudestaan, ahkeruudestaan, heidän aiemmin hankkimistaan tiedoista ja harjaantumisesta sekä heidän ruumiinvoimiensa ja työkuntonsa eroista riippumatta.
Meitä palvelevien saman lajin eläinten laadussa on suuria eroja, ja niitä on toki myös työläisten välillä. Nykyisin hevosten ostohinta vaihtelee kolmesta sataan riikintaaleriin, mutta mitähän mieltä lukija olisi, jos säädöksellä määrättäisiin, että kaikkien noiden eläinten hinta olisi sama niiden koosta, kunnosta ja koulutuksesta riippumatta, ja että suurella sakolla uhattaisiin säädettyä korkeamman tai matalamman hinnan pyytämisestä tai tarjoamisesta, maksamisesta tai vastaanottamisesta? Tai keskustelkaamme kangaskauppiaan kanssa ja ehdottakaamme säädöstä, jonka hienoa verkaa haluavat ostajat ovat laatineet ja jonka mukaan kaikista verkakankaista, joiden myyntihinnat muuten vaihtelevat 9 taalerista 9 plootuun kyynärältä, maksettaisiin tästä lähtien sama hinta, vaikkapa25 12 taaleria kyynärältä. Eikö hän sanoisi, että se olisi selvää vääryyttä? Jumala moiselta lailta varjelkoon! Joutuisihan karkean kankaan ostaja säädöksen perusteella maksamaan 3 taaleria liikaa kyynärältä, mutta kaikki hienompien laatujen ostajat eivät maksaisi edes kolmasosaa tai neljäsosaakaan tavaran arvosta. Varmaankin vastaisimme hänelle: on tarpeen estää tuollaisella säädöksellä kauppiaita korottamasta myyntitavaroidensa hintaa mielensä mukaan, jotta heistä ei tulisi äkkirikkaita eivätkä he rikkauksiensa takia hamuaisi ylellisyyttä. Hän osaisi kuitenkin varmasti vastata meille ja sanoa, ettei hienoja kankaita sitten varmaankaan tule koskaan tarjolle tuohon hintaan. Jos hinta määrätään alhaiseksi, laatukin on sitten varmasti sen mukaista.
Aivan sama pätee myös palkollisiin. Työ on heidän tavaransa, jolle laki on määrännyt taksan; mutta miten suuria eroja onkaan heidän työnteossaan. Toinen uurastaa aamuvarhaisesta iltamyöhään isäntänsä töissä, osaa työtehtävänsä ja pystyy vikkeläliikkeisenä ja voimakkaana tekemään käsketyt työt, toisen taas voi tosin lyönneillä ja läimäyksillä estää laiskottelemasta, mutta hän ei osaa tehdä töitään eikä saa mitään aikaan eikä siis ole ruokansa arvoinen. Eikö ole mitä suurinta kohtuuttomuutta maksaa heille palkollissäännön perusteella samaa palkkaa? Toinenhan saa liian paljon, jos ajatellaan vähänkään oikeudenmukaisesti, toinen taas liian vähän.
Tämä päivänselvä kohtuuttomuus myös vaikuttaa työväkeemme valitettavalla tavalla, tekemällä heistä laiskoja ja huolimattomia. Siellä, missä hyvettä ei kannusteta ja missä paheella on yhtä turvallinen sija26 kuin hyveelläkin, tehdään kaikin voimin työtä paheisiin taipuvaisten kansalaisten luomiseksi.
Oman onnen ja oman edun tavoittelu on kaikkien vapaiden ihmisten tekojen oikea, elähdyttävä kannustin, kun taas lyönnit ja läimäykset kuuluvat oikeastaan orjille. Viisas on se hallitsija, joka ymmärtää vapauttaa voitontavoittelun niistä aristokratian siteistä, joihin muutamien oman edun tavoittelu on sen vanginnut, mutta suuri hän on, jos pystyy tähän. Meidän palkollissääntömme ja siihen sisältyvä määräys kiinteistä vuosipalkoista toimii suoranaisesti luodakseen laiskureita ja velttoja työntekijöitä, kun sen sijaan vapaan sopimusoikeuden vallitessa jokainen pyrkii ansaitsemaan suuremman voiton ahkeruudella ja uskollisuudella.
Väittänet vastaan: eikö palkollisille pidä opettaa, että heidän velvollisuutensa Jumalan tahdon ja omantuntonsa mukaisesti on ahkeroida omissa töissään? Eikö oman voiton tavoittelu ole epäpuhdas uutteruuden lähde? Vastaan tähän: miten puhdas, miten arvokas ensiksi mainittu kannustin onkin niiden keskuudessa, joilla on eläviä käsityksiä kristinuskon aidosta voimasta, jälkimmäinen on kuitenkin konkreettisempi ja vaikuttaa lihaa ja verta oleviin ihmisiin voimakkaammin; se on luonnon itsensä voima eikä sitä näin ollen ole syytä tuomita, kun hyveellisyys ja muiden ihmisten kohtuullinen vastavoima pitää sen aisoissa. Vaikuttakoonpa ensiksi mainittu ihmissydämeen niin vahvasti kuin voi, jälkimmäisen vaikutusta haittaavat silti kiinteiksi asetetut vuosipalkat, ja säädös toimii luotisuoraan sitä vastaan. Näin takaperoisesti pyritään pikaiseen onneen, purjeet pingotettuina suoraan toisiaan vasten.27
Joku toinen saattaa sanoa: miksi nyt pitää näin laveasti käsitellä kiinteitä vuosipalkkoja ja niiden haitallisuutta? Kuka nyt on maksanut palkollisilleen taksan mukaan? Kuka on voinut saada palkollisia taksan mukaisella palkalla? Eiköhän yksi toisensa jälkeen, jopa eräät vuosipalkkojen ensimmäisistä säätäjistä ja innokkaimmista puoltajista, ole joutunut kiltisti maksamaan niin suuria palkkoja kuin väki on itse vaatinut? Miksi sitten pitää valittaa sellaisen säädöksen turmiollisista seurauksista, joka ei ole koskaan toteutunut? Katsotaanpas, arvoisa lukija! Tässä on valittamiseen kaksinkertaisesti syytä. Ensinnäkin tuota mainittua säädöstä on useilla seuduilla todellakin noudatettu eripituisia aikoja, jolloin se on väistämättä saanut aikaan vaikutuksensa ja kaikkialla ikään kuin ylhäältä määrännyt samat vuosipalkat niin joutuisille kuin huonoillekin työläisille, mikä peruste on hyvin sopinut jälkimmäisille ja mitä ensiksi mainitut eivät ole kyenneet murtamaan, joten se on jo aiheuttanut uskomattoman paljon vahinkoa. Toinen syy on, että miten hyvin tämä totuus onkin havaittu ja miten selvästi kiinteät vuosipalkat ovatkin täysin luonnollisen kohtuuden vastaisia, valtakunnassa on suurta melua pitävien ryhmien ohella mahtavia ja teräväkatseisia miehiä, jotka mitä parhaissa tarkoituksissa takovat näitä kahleita minkä ennättävät. He luulevat tehneensä ihmiskunnalle ja isänmaalle todellisen palveluksen, jos he joskus saavat valmiiksi uuden vankilan, jota he toki pyrkivät mitä säädyllisimmin kaunistamaan lähimmäisiään varten. Eikö siis ole aika esittää yleisön pohdittavaksi kysymyksiä tästä aiheesta? Eikö siis asian tarkastelu ole tarpeellista?
§. 8.
Sådan är den almänna obillighet, som finnes uti vissa stadgade års-löner; men vid närmare granskning af saken upter sig en annan nästan ohyggeligare, än den förra, nemligen den, at alle drängar skola hafva lika lön, och alla pigor likaledes, utan afseende på deras trohet, deras flit, deras förr förvärfvade kunskaper och öfningar, och deras olika krops styrka och färdighet.
Så stor skilnad, som det gifves i godhet emellan kreatur af enahanda slag, som nytjas i vår tienst, så gifves ock visserligen emellan arbetare. Hvad skulle väl läsaren tycka, då nu häst-kreatur köpas för olika priser, ifrån tre til hundrade Riksdaler stycket, om en förordning faststälte et lika pris på alla dessa kreatur, utan afseende på deras storlek, godhet och öfning, med högt vite, at hvarken begära eller biuda, betala eller emottaga något deröfver eller under? Eller lät oss tala vid en kramhandlare1 och föreslå en förfatning, utverkad af dem, som begära köpa en mängd fina kläden,2 at alla kläden, som annars säljas ifrån 9 dal. til 9 plåtar alnen, skola nu få et och enahanda pris, til ex.25 12 dal. alnen: Sade han icke, det vore uppenbar oförrätt? Gud bevare ifrån en sådan lag! Den som finge af det grofva klädet, han betalte ju genom förfatningen 3 daler för mycket för alnen, men alle de som togo af de finare sorterne, betalte ej tredie eller fierde delen af varans värde. Vi svarade honom väl: det är nödigt at förekomma kramhandlarens egenvilliga stegring på sina varor, genom sådant, at de ej måtte få blifva brådrike,3 och genom rikedomar yppige: men han viste väl möta oss och säga: så kunna väl aldrig fina kläden stå til buds för det priset. Är priset lågt satt, så blir ock vist varan derefter.
Aldeles samma sak är det med et tienstehion, arbetet är des vara, som lagen satt taxa på, och huru stor olikhet finnes icke uti deras arbete: Den ene af dem fiker sent och bittida uti sin husbondes arbete, hafver en färdighet i sina syslor och en vighet och krops-styrka, at göra hvad som anbefalles: hvaremot den andre, om ock hugg och slag afhölt honom ifrån lätja, likväl hvarken kan göra sina syslor eller kommer med dem utur fläcken, och gör således icke skäl för maten. Hvad högsta obillighet at gifva dem, til följe af tienste-hions stadgan, lika lön? Den ene får ju efter al rättvisa för mycket, men den andre för litet.
Denna naturliga obillighet hafver ock et bedröfligt intryck på vårt arbets-folk, at dana dem til lätja och vårdslöshet: Der dygden är utan upmuntran, der lasten niuter lika hägn4 26 med dygden, der arbetar man med al magt at tilskapa lastfulla medborgare.
Egen sälhet och egen förmon är den rätta, den lifliga drif-kraften til alla fria menniskors gerningar, då hugg och slag egentligen tilhöra trälar. Den Regent är vis, som förstår at släppa vinnings-lystnaden lös från de aristocratiska band, som någras egennytta fängslat dem uti, men stor, om han eger förmåga dertil. Vår tienste-hions stadga, med vissa års-löner, arbetar snörrätt derpå, at tilskapa lättingar och tröga arbetare, då deremot frie beting5 upmuntra en och hvar, at genom flit och trohet göra sig förtienta til större vinning.
Du torde väl invända: Böra icke tienste-hionen undervisas derom, at det är för Guds och samvetets skul deras skyldighet, at vara trägne uti sina syslor? Det är ju en oren källa til idoghet, at vara det för egen vinning? Jag svarar härtil: Ehuru ren, ehuru hög den förra drifkraften är hos dem, som hafva lifliga intryck af Christendomens rätta kraft, så är den andra dock mera sinlig6 och verkande på sinliga menniskor; den är naturens egen, och derföre ej förkastelig, då den genom dygden och en billig motvigt hos andra menniskor, hålles inom sina skrankor. Den förra må verka på mennisko-hiertat så mycket den kan, så är dock den sednare hämmad, genom vissa års-löner, och förfatningen verkar snörrätt emot den samma. Så bakvändt hastar man, at hinna til lycksalighet, med segel spända just7 emot hvarandra.27
Hvad skal man, säger en annan, så vidlyftigt handla om vissa års-löner och deras skadelighet? Hvem hafver då betalt tienste-hionen derefter? Hvem har för den utstakade lönen kunnat få tienstehion? Har icke den ene efter den andra, til och med vissa års-löners första stiftare och ifrigaste förfäktare, fått lof at betala så stora löner, som folket sielf betingat? Hvad bör man då klaga öfver olyks följder af det, som aldrig gått i verkställighet? Jo! Min Läsare! Här är dubbel orsak til klagan: Den ena, at samma förfatning verkeligen blifvit på flera ställen längre och kortare tid efterlefvad, då den nödvändigt utöfvat sin verkan, och öfver alt har den lika som auctoriserat lika års-löner för quicka och dåliga arbetare, hvilken grund de sednare gerna fölgt, och de förre ej förmått at bryta, så at det är otroligt huru mycket den redan skadat. Den andra orsaken är, at ehuru updagad denna sanning ock må vara, och vissa års-löner snörrätt stridande emot al naturlig billighet, så gifves dock, utom en hoper storskrikare, äfven store och skarpsynte män i Riket, som med bästa hierta smida på dessa bojor alt hvad de hinna, och tro sig, i fall de hunne få det nya fängelset färdigit, det de dock söka, at med al anständighet snygga för sina med-menniskor, hafva giort menniskligheten och fäderneslandet en verkelig tienst. Är då icke tid at kasta up frågor i detta ämne ibland almänheten? Är då icke nödigt at granska?
§ 8
Tällainen yleinen kohtuuttomuus sisältyy laissa määrättyihin vuosipalkkoihin, mutta asiaa lähemmin tarkasteltaessa paljastuu toinen melkeinpä kauheampi kuin edellä mainittu, nimittäin se kohtuuttomuus, että kaikille rengeille ja samoin kaikille piioille on maksettava sama palkka heidän uskollisuudestaan, ahkeruudestaan, heidän aiemmin hankkimistaan tiedoista ja harjaantumisesta sekä heidän ruumiinvoimiensa ja työkuntonsa eroista riippumatta.
Meitä palvelevien saman lajin eläinten laadussa on suuria eroja, ja niitä on toki myös työläisten välillä. Nykyisin hevosten ostohinta vaihtelee kolmesta sataan riikintaaleriin, mutta mitähän mieltä lukija olisi, jos säädöksellä määrättäisiin, että kaikkien noiden eläinten hinta olisi sama niiden koosta, kunnosta ja koulutuksesta riippumatta, ja että suurella sakolla uhattaisiin säädettyä korkeamman tai matalamman hinnan pyytämisestä tai tarjoamisesta, maksamisesta tai vastaanottamisesta? Tai keskustelkaamme kangaskauppiaan kanssa ja ehdottakaamme säädöstä, jonka hienoa verkaa haluavat ostajat ovat laatineet ja jonka mukaan kaikista verkakankaista, joiden myyntihinnat muuten vaihtelevat 9 taalerista 9 plootuun kyynärältä, maksettaisiin tästä lähtien sama hinta, vaikkapa25 12 taaleria kyynärältä. Eikö hän sanoisi, että se olisi selvää vääryyttä? Jumala moiselta lailta varjelkoon! Joutuisihan karkean kankaan ostaja säädöksen perusteella maksamaan 3 taaleria liikaa kyynärältä, mutta kaikki hienompien laatujen ostajat eivät maksaisi edes kolmasosaa tai neljäsosaakaan tavaran arvosta. Varmaankin vastaisimme hänelle: on tarpeen estää tuollaisella säädöksellä kauppiaita korottamasta myyntitavaroidensa hintaa mielensä mukaan, jotta heistä ei tulisi äkkirikkaita eivätkä he rikkauksiensa takia hamuaisi ylellisyyttä. Hän osaisi kuitenkin varmasti vastata meille ja sanoa, ettei hienoja kankaita sitten varmaankaan tule koskaan tarjolle tuohon hintaan. Jos hinta määrätään alhaiseksi, laatukin on sitten varmasti sen mukaista.
Aivan sama pätee myös palkollisiin. Työ on heidän tavaransa, jolle laki on määrännyt taksan; mutta miten suuria eroja onkaan heidän työnteossaan. Toinen uurastaa aamuvarhaisesta iltamyöhään isäntänsä töissä, osaa työtehtävänsä ja pystyy vikkeläliikkeisenä ja voimakkaana tekemään käsketyt työt, toisen taas voi tosin lyönneillä ja läimäyksillä estää laiskottelemasta, mutta hän ei osaa tehdä töitään eikä saa mitään aikaan eikä siis ole ruokansa arvoinen. Eikö ole mitä suurinta kohtuuttomuutta maksaa heille palkollissäännön perusteella samaa palkkaa? Toinenhan saa liian paljon, jos ajatellaan vähänkään oikeudenmukaisesti, toinen taas liian vähän.
Tämä päivänselvä kohtuuttomuus myös vaikuttaa työväkeemme valitettavalla tavalla, tekemällä heistä laiskoja ja huolimattomia. Siellä, missä hyvettä ei kannusteta ja missä paheella on yhtä turvallinen sija26 kuin hyveelläkin, tehdään kaikin voimin työtä paheisiin taipuvaisten kansalaisten luomiseksi.
Oman onnen ja oman edun tavoittelu on kaikkien vapaiden ihmisten tekojen oikea, elähdyttävä kannustin, kun taas lyönnit ja läimäykset kuuluvat oikeastaan orjille. Viisas on se hallitsija, joka ymmärtää vapauttaa voitontavoittelun niistä aristokratian siteistä, joihin muutamien oman edun tavoittelu on sen vanginnut, mutta suuri hän on, jos pystyy tähän. Meidän palkollissääntömme ja siihen sisältyvä määräys kiinteistä vuosipalkoista toimii suoranaisesti luodakseen laiskureita ja velttoja työntekijöitä, kun sen sijaan vapaan sopimusoikeuden vallitessa jokainen pyrkii ansaitsemaan suuremman voiton ahkeruudella ja uskollisuudella.
Väittänet vastaan: eikö palkollisille pidä opettaa, että heidän velvollisuutensa Jumalan tahdon ja omantuntonsa mukaisesti on ahkeroida omissa töissään? Eikö oman voiton tavoittelu ole epäpuhdas uutteruuden lähde? Vastaan tähän: miten puhdas, miten arvokas ensiksi mainittu kannustin onkin niiden keskuudessa, joilla on eläviä käsityksiä kristinuskon aidosta voimasta, jälkimmäinen on kuitenkin konkreettisempi ja vaikuttaa lihaa ja verta oleviin ihmisiin voimakkaammin; se on luonnon itsensä voima eikä sitä näin ollen ole syytä tuomita, kun hyveellisyys ja muiden ihmisten kohtuullinen vastavoima pitää sen aisoissa. Vaikuttakoonpa ensiksi mainittu ihmissydämeen niin vahvasti kuin voi, jälkimmäisen vaikutusta haittaavat silti kiinteiksi asetetut vuosipalkat, ja säädös toimii luotisuoraan sitä vastaan. Näin takaperoisesti pyritään pikaiseen onneen, purjeet pingotettuina suoraan toisiaan vasten.27
Joku toinen saattaa sanoa: miksi nyt pitää näin laveasti käsitellä kiinteitä vuosipalkkoja ja niiden haitallisuutta? Kuka nyt on maksanut palkollisilleen taksan mukaan? Kuka on voinut saada palkollisia taksan mukaisella palkalla? Eiköhän yksi toisensa jälkeen, jopa eräät vuosipalkkojen ensimmäisistä säätäjistä ja innokkaimmista puoltajista, ole joutunut kiltisti maksamaan niin suuria palkkoja kuin väki on itse vaatinut? Miksi sitten pitää valittaa sellaisen säädöksen turmiollisista seurauksista, joka ei ole koskaan toteutunut? Katsotaanpas, arvoisa lukija! Tässä on valittamiseen kaksinkertaisesti syytä. Ensinnäkin tuota mainittua säädöstä on useilla seuduilla todellakin noudatettu eripituisia aikoja, jolloin se on väistämättä saanut aikaan vaikutuksensa ja kaikkialla ikään kuin ylhäältä määrännyt samat vuosipalkat niin joutuisille kuin huonoillekin työläisille, mikä peruste on hyvin sopinut jälkimmäisille ja mitä ensiksi mainitut eivät ole kyenneet murtamaan, joten se on jo aiheuttanut uskomattoman paljon vahinkoa. Toinen syy on, että miten hyvin tämä totuus onkin havaittu ja miten selvästi kiinteät vuosipalkat ovatkin täysin luonnollisen kohtuuden vastaisia, valtakunnassa on suurta melua pitävien ryhmien ohella mahtavia ja teräväkatseisia miehiä, jotka mitä parhaissa tarkoituksissa takovat näitä kahleita minkä ennättävät. He luulevat tehneensä ihmiskunnalle ja isänmaalle todellisen palveluksen, jos he joskus saavat valmiiksi uuden vankilan, jota he toki pyrkivät mitä säädyllisimmin kaunistamaan lähimmäisiään varten. Eikö siis ole aika esittää yleisön pohdittavaksi kysymyksiä tästä aiheesta? Eikö siis asian tarkastelu ole tarpeellista?
§ 8
Such is the general unfairness inherent in certain prescribed annual wages, but on closer inspection of the issue another emerges, almost more appalling than the former, namely that all farmhands are to have the same wages and all maids likewise, without regard to their loyalty, their diligence, their previously acquired knowledge and experience, and their varying physical strength and skills.
As great as are the differences in quality between animals of the same kind of which we make use, so great are certainly those between workers. What would the reader think, when horses are now bought at different prices, from 3 to 100 riksdaler each, if a regulation established the same price for all these animals, regardless of their size, quality and training, on pain of a heavy fine if anyone either demands or offers, pays or receives, anything above or below that? Or let us speak to a shopkeeper and suggest a regulation, procured by those who wish to buy a quantity of fine cloths, that all cloths that are otherwise sold at between 9 daler and 9 plåtar per aln should now command one and the same price, for example25 12 daler per aln; would he not call that a manifest injustice? God preserve us from such a law! He who obtained some of the coarse cloth would, because of the regulation, pay 3 daler too much per aln, but all those who took some of the finer sorts would not pay a third or quarter of the value of the commodity. We might well reply to him: it is necessary to prevent the shopkeepers in that way from arbitrarily raising the price of their goods, so that they will not rapidly become wealthy and, owing to their wealth, luxurious; but he would probably respond to us and say: fine cloths can never be offered for sale at that price. If the price is set at a low level, the commodity will also be of a corresponding quality.
It is precisely the same with servants, labour being their commodity, on which the law has set a tariff, and how great is not the difference in their labour: one is busy early and late with his master’s work, is proficient in his duties and is agile and physically strong enough to do whatever task he is set; whereas another, even if knocks and blows may keep him from idleness, is nevertheless unable either to perform his duties or to make headway with them and therefore does not earn his keep. What extreme unfairness is it not, on account of the statute on servants, to pay them the same wages? One is in all fairness receiving too much but the other too little.
This natural unfairness also has a deplorable effect on our servants, inducing in them slothfulness and carelessness: where virtue is not encouraged, where vice is favoured as much26 as virtue, there one is straining every nerve to create dissolute citizens.
Individual happiness and individual advantage is the true, the effective motive force in the activities of all free people, whereas knocks and blows are really appropriate to slaves. He is a wise ruler who recognizes the need to remove from acquisitiveness the aristocratic fetters in which the self-interest of some has confined them, but a great one if he has the ability to do so. Our statute on servants, with prescribed annual wages, is inevitably bound to create idlers and slack workers, whereas free labour contracts, on the contrary, encourage everyone to make themselves deserving of a greater reward through diligence and loyalty.
You will probably object: should the servants not be told that it is their duty, for the sake of God and their conscience, to be diligent in their tasks? Is it not an impure motive for diligence to display it for one’s own advantage? To that I reply: however pure, however elevated the former motive force may be among those who have a lively understanding of the true power of Christianity, yet the latter is more down to earth and persuasive for physical human beings; it is nature’s own and should thus not be condemned, as it is kept within bounds by virtue and by reasonable restraint on the part of other people. The former may act upon the human heart to its fullest extent, but the latter is inhibited by fixed annual wages, and the ordinance acts in direct opposition to it. In such an absurd manner do we hasten to achieve blissfulness, with sails set quite contrary to each other.27
Why, says another, should we discuss fixed annual wages and their harmfulness at such length? Who has actually ever paid the servants on that basis? Who has been able to find servants at the prescribed wage level? Has not one after the other, even the originators and most ardent proponents of fixed annual wages, been obliged to pay wages as high as the servants themselves have been able to command? Why should one then complain about the unfortunate results of that which has never been implemented? Yes, dear reader! Here is a double cause for complaint: one is that the regulation in question actually has been observed in several places for a longer or shorter time, when it has necessarily exercised its effect, and has everywhere so to speak legitimized the same annual wages for vigorous and for lazy workers, a system that the latter have willingly obeyed and the former have been unable to escape, so that it is incredible how much harm it has already caused. The other reason is that however exposed this truth may be and fixed annual wages be directly opposed to all natural equity, yet there are, apart from a number of loudmouths, also some great and perspicacious men in the kingdom who with the best intentions continue to forge these fetters as fast as they are able to in the belief that should they manage to complete the new prison, which they do in all decency try to make as attractive as possible for their fellow beings, they will have performed a real service to humanity and the fatherland. Is it not, then, time to raise questions on this subject among the general public? Is it not, then, necessary to examine it?
28
§. 8.
Sådan är den almänna obillighet, som finnes uti vissa stadgade års-löner; men vid närmare granskning af saken upter sig en annan nästan ohyggeligare, än den förra, nemligen den, at alle drängar skola hafva lika lön, och alla pigor likaledes, utan afseende på deras trohet, deras flit, deras förr förvärfvade kunskaper och öfningar, och deras olika krops styrka och färdighet.
Så stor skilnad, som det gifves i godhet emellan kreatur af enahanda slag, som nytjas i vår tienst, så gifves ock visserligen emellan arbetare. Hvad skulle väl läsaren tycka, då nu häst-kreatur köpas för olika priser, ifrån tre til hundrade Riksdaler stycket, om en förordning faststälte et lika pris på alla dessa kreatur, utan afseende på deras storlek, godhet och öfning, med högt vite, at hvarken begära eller biuda, betala eller emottaga något deröfver eller under? Eller lät oss tala vid en kramhandlare8 och föreslå en förfatning, utverkad af dem, som begära köpa en mängd fina kläden,9 at alla kläden, som annars säljas ifrån 9 dal. til 9 plåtar alnen, skola nu få et och enahanda pris, til ex.25 12 dal. alnen: Sade han icke, det vore uppenbar oförrätt? Gud bevare ifrån en sådan lag! Den som finge af det grofva klädet, han betalte ju genom förfatningen 3 daler för mycket för alnen, men alle de som togo af de finare sorterne, betalte ej tredie eller fierde delen af varans värde. Vi svarade honom väl: det är nödigt at förekomma kramhandlarens egenvilliga stegring på sina varor, genom sådant, at de ej måtte få blifva brådrike,10 och genom rikedomar yppige: men han viste väl möta oss och säga: så kunna väl aldrig fina kläden stå til buds för det priset. Är priset lågt satt, så blir ock vist varan derefter.
Aldeles samma sak är det med et tienstehion, arbetet är des vara, som lagen satt taxa på, och huru stor olikhet finnes icke uti deras arbete: Den ene af dem fiker sent och bittida uti sin husbondes arbete, hafver en färdighet i sina syslor och en vighet och krops-styrka, at göra hvad som anbefalles: hvaremot den andre, om ock hugg och slag afhölt honom ifrån lätja, likväl hvarken kan göra sina syslor eller kommer med dem utur fläcken, och gör således icke skäl för maten. Hvad högsta obillighet at gifva dem, til följe af tienste-hions stadgan, lika lön? Den ene får ju efter al rättvisa för mycket, men den andre för litet.
Denna naturliga obillighet hafver ock et bedröfligt intryck på vårt arbets-folk, at dana dem til lätja och vårdslöshet: Der dygden är utan upmuntran, der lasten niuter lika hägn11 26 med dygden, der arbetar man med al magt at tilskapa lastfulla medborgare.
Egen sälhet och egen förmon är den rätta, den lifliga drif-kraften til alla fria menniskors gerningar, då hugg och slag egentligen tilhöra trälar. Den Regent är vis, som förstår at släppa vinnings-lystnaden lös från de aristocratiska band, som någras egennytta fängslat dem uti, men stor, om han eger förmåga dertil. Vår tienste-hions stadga, med vissa års-löner, arbetar snörrätt derpå, at tilskapa lättingar och tröga arbetare, då deremot frie beting12 upmuntra en och hvar, at genom flit och trohet göra sig förtienta til större vinning.
Du torde väl invända: Böra icke tienste-hionen undervisas derom, at det är för Guds och samvetets skul deras skyldighet, at vara trägne uti sina syslor? Det är ju en oren källa til idoghet, at vara det för egen vinning? Jag svarar härtil: Ehuru ren, ehuru hög den förra drifkraften är hos dem, som hafva lifliga intryck af Christendomens rätta kraft, så är den andra dock mera sinlig13 och verkande på sinliga menniskor; den är naturens egen, och derföre ej förkastelig, då den genom dygden och en billig motvigt hos andra menniskor, hålles inom sina skrankor. Den förra må verka på mennisko-hiertat så mycket den kan, så är dock den sednare hämmad, genom vissa års-löner, och förfatningen verkar snörrätt emot den samma. Så bakvändt hastar man, at hinna til lycksalighet, med segel spända just14 emot hvarandra.27
Hvad skal man, säger en annan, så vidlyftigt handla om vissa års-löner och deras skadelighet? Hvem hafver då betalt tienste-hionen derefter? Hvem har för den utstakade lönen kunnat få tienstehion? Har icke den ene efter den andra, til och med vissa års-löners första stiftare och ifrigaste förfäktare, fått lof at betala så stora löner, som folket sielf betingat? Hvad bör man då klaga öfver olyks följder af det, som aldrig gått i verkställighet? Jo! Min Läsare! Här är dubbel orsak til klagan: Den ena, at samma förfatning verkeligen blifvit på flera ställen längre och kortare tid efterlefvad, då den nödvändigt utöfvat sin verkan, och öfver alt har den lika som auctoriserat lika års-löner för quicka och dåliga arbetare, hvilken grund de sednare gerna fölgt, och de förre ej förmått at bryta, så at det är otroligt huru mycket den redan skadat. Den andra orsaken är, at ehuru updagad denna sanning ock må vara, och vissa års-löner snörrätt stridande emot al naturlig billighet, så gifves dock, utom en hoper storskrikare, äfven store och skarpsynte män i Riket, som med bästa hierta smida på dessa bojor alt hvad de hinna, och tro sig, i fall de hunne få det nya fängelset färdigit, det de dock söka, at med al anständighet snygga för sina med-menniskor, hafva giort menniskligheten och fäderneslandet en verkelig tienst. Är då icke tid at kasta up frågor i detta ämne ibland almänheten? Är då icke nödigt at granska?
§ 8
Tällainen yleinen kohtuuttomuus sisältyy laissa määrättyihin vuosipalkkoihin, mutta asiaa lähemmin tarkasteltaessa paljastuu toinen melkeinpä kauheampi kuin edellä mainittu, nimittäin se kohtuuttomuus, että kaikille rengeille ja samoin kaikille piioille on maksettava sama palkka heidän uskollisuudestaan, ahkeruudestaan, heidän aiemmin hankkimistaan tiedoista ja harjaantumisesta sekä heidän ruumiinvoimiensa ja työkuntonsa eroista riippumatta.
Meitä palvelevien saman lajin eläinten laadussa on suuria eroja, ja niitä on toki myös työläisten välillä. Nykyisin hevosten ostohinta vaihtelee kolmesta sataan riikintaaleriin, mutta mitähän mieltä lukija olisi, jos säädöksellä määrättäisiin, että kaikkien noiden eläinten hinta olisi sama niiden koosta, kunnosta ja koulutuksesta riippumatta, ja että suurella sakolla uhattaisiin säädettyä korkeamman tai matalamman hinnan pyytämisestä tai tarjoamisesta, maksamisesta tai vastaanottamisesta? Tai keskustelkaamme kangaskauppiaan kanssa ja ehdottakaamme säädöstä, jonka hienoa verkaa haluavat ostajat ovat laatineet ja jonka mukaan kaikista verkakankaista, joiden myyntihinnat muuten vaihtelevat 9 taalerista 9 plootuun kyynärältä, maksettaisiin tästä lähtien sama hinta, vaikkapa25 12 taaleria kyynärältä. Eikö hän sanoisi, että se olisi selvää vääryyttä? Jumala moiselta lailta varjelkoon! Joutuisihan karkean kankaan ostaja säädöksen perusteella maksamaan 3 taaleria liikaa kyynärältä, mutta kaikki hienompien laatujen ostajat eivät maksaisi edes kolmasosaa tai neljäsosaakaan tavaran arvosta. Varmaankin vastaisimme hänelle: on tarpeen estää tuollaisella säädöksellä kauppiaita korottamasta myyntitavaroidensa hintaa mielensä mukaan, jotta heistä ei tulisi äkkirikkaita eivätkä he rikkauksiensa takia hamuaisi ylellisyyttä. Hän osaisi kuitenkin varmasti vastata meille ja sanoa, ettei hienoja kankaita sitten varmaankaan tule koskaan tarjolle tuohon hintaan. Jos hinta määrätään alhaiseksi, laatukin on sitten varmasti sen mukaista.
Aivan sama pätee myös palkollisiin. Työ on heidän tavaransa, jolle laki on määrännyt taksan; mutta miten suuria eroja onkaan heidän työnteossaan. Toinen uurastaa aamuvarhaisesta iltamyöhään isäntänsä töissä, osaa työtehtävänsä ja pystyy vikkeläliikkeisenä ja voimakkaana tekemään käsketyt työt, toisen taas voi tosin lyönneillä ja läimäyksillä estää laiskottelemasta, mutta hän ei osaa tehdä töitään eikä saa mitään aikaan eikä siis ole ruokansa arvoinen. Eikö ole mitä suurinta kohtuuttomuutta maksaa heille palkollissäännön perusteella samaa palkkaa? Toinenhan saa liian paljon, jos ajatellaan vähänkään oikeudenmukaisesti, toinen taas liian vähän.
Tämä päivänselvä kohtuuttomuus myös vaikuttaa työväkeemme valitettavalla tavalla, tekemällä heistä laiskoja ja huolimattomia. Siellä, missä hyvettä ei kannusteta ja missä paheella on yhtä turvallinen sija26 kuin hyveelläkin, tehdään kaikin voimin työtä paheisiin taipuvaisten kansalaisten luomiseksi.
Oman onnen ja oman edun tavoittelu on kaikkien vapaiden ihmisten tekojen oikea, elähdyttävä kannustin, kun taas lyönnit ja läimäykset kuuluvat oikeastaan orjille. Viisas on se hallitsija, joka ymmärtää vapauttaa voitontavoittelun niistä aristokratian siteistä, joihin muutamien oman edun tavoittelu on sen vanginnut, mutta suuri hän on, jos pystyy tähän. Meidän palkollissääntömme ja siihen sisältyvä määräys kiinteistä vuosipalkoista toimii suoranaisesti luodakseen laiskureita ja velttoja työntekijöitä, kun sen sijaan vapaan sopimusoikeuden vallitessa jokainen pyrkii ansaitsemaan suuremman voiton ahkeruudella ja uskollisuudella.
Väittänet vastaan: eikö palkollisille pidä opettaa, että heidän velvollisuutensa Jumalan tahdon ja omantuntonsa mukaisesti on ahkeroida omissa töissään? Eikö oman voiton tavoittelu ole epäpuhdas uutteruuden lähde? Vastaan tähän: miten puhdas, miten arvokas ensiksi mainittu kannustin onkin niiden keskuudessa, joilla on eläviä käsityksiä kristinuskon aidosta voimasta, jälkimmäinen on kuitenkin konkreettisempi ja vaikuttaa lihaa ja verta oleviin ihmisiin voimakkaammin; se on luonnon itsensä voima eikä sitä näin ollen ole syytä tuomita, kun hyveellisyys ja muiden ihmisten kohtuullinen vastavoima pitää sen aisoissa. Vaikuttakoonpa ensiksi mainittu ihmissydämeen niin vahvasti kuin voi, jälkimmäisen vaikutusta haittaavat silti kiinteiksi asetetut vuosipalkat, ja säädös toimii luotisuoraan sitä vastaan. Näin takaperoisesti pyritään pikaiseen onneen, purjeet pingotettuina suoraan toisiaan vasten.27
Joku toinen saattaa sanoa: miksi nyt pitää näin laveasti käsitellä kiinteitä vuosipalkkoja ja niiden haitallisuutta? Kuka nyt on maksanut palkollisilleen taksan mukaan? Kuka on voinut saada palkollisia taksan mukaisella palkalla? Eiköhän yksi toisensa jälkeen, jopa eräät vuosipalkkojen ensimmäisistä säätäjistä ja innokkaimmista puoltajista, ole joutunut kiltisti maksamaan niin suuria palkkoja kuin väki on itse vaatinut? Miksi sitten pitää valittaa sellaisen säädöksen turmiollisista seurauksista, joka ei ole koskaan toteutunut? Katsotaanpas, arvoisa lukija! Tässä on valittamiseen kaksinkertaisesti syytä. Ensinnäkin tuota mainittua säädöstä on useilla seuduilla todellakin noudatettu eripituisia aikoja, jolloin se on väistämättä saanut aikaan vaikutuksensa ja kaikkialla ikään kuin ylhäältä määrännyt samat vuosipalkat niin joutuisille kuin huonoillekin työläisille, mikä peruste on hyvin sopinut jälkimmäisille ja mitä ensiksi mainitut eivät ole kyenneet murtamaan, joten se on jo aiheuttanut uskomattoman paljon vahinkoa. Toinen syy on, että miten hyvin tämä totuus onkin havaittu ja miten selvästi kiinteät vuosipalkat ovatkin täysin luonnollisen kohtuuden vastaisia, valtakunnassa on suurta melua pitävien ryhmien ohella mahtavia ja teräväkatseisia miehiä, jotka mitä parhaissa tarkoituksissa takovat näitä kahleita minkä ennättävät. He luulevat tehneensä ihmiskunnalle ja isänmaalle todellisen palveluksen, jos he joskus saavat valmiiksi uuden vankilan, jota he toki pyrkivät mitä säädyllisimmin kaunistamaan lähimmäisiään varten. Eikö siis ole aika esittää yleisön pohdittavaksi kysymyksiä tästä aiheesta? Eikö siis asian tarkastelu ole tarpeellista?
§ 8
Such is the general unfairness inherent in certain prescribed annual wages, but on closer inspection of the issue another emerges, almost more appalling than the former, namely that all farmhands are to have the same wages and all maids likewise, without regard to their loyalty, their diligence, their previously acquired knowledge and experience, and their varying physical strength and skills.
As great as are the differences in quality between animals of the same kind of which we make use, so great are certainly those between workers. What would the reader think, when horses are now bought at different prices, from 3 to 100 riksdaler each, if a regulation established the same price for all these animals, regardless of their size, quality and training, on pain of a heavy fine if anyone either demands or offers, pays or receives, anything above or below that? Or let us speak to a shopkeeper and suggest a regulation, procured by those who wish to buy a quantity of fine cloths, that all cloths that are otherwise sold at between 9 daler and 9 plåtar per aln should now command one and the same price, for example25 12 daler per aln; would he not call that a manifest injustice? God preserve us from such a law! He who obtained some of the coarse cloth would, because of the regulation, pay 3 daler too much per aln, but all those who took some of the finer sorts would not pay a third or quarter of the value of the commodity. We might well reply to him: it is necessary to prevent the shopkeepers in that way from arbitrarily raising the price of their goods, so that they will not rapidly become wealthy and, owing to their wealth, luxurious; but he would probably respond to us and say: fine cloths can never be offered for sale at that price. If the price is set at a low level, the commodity will also be of a corresponding quality.
It is precisely the same with servants, labour being their commodity, on which the law has set a tariff, and how great is not the difference in their labour: one is busy early and late with his master’s work, is proficient in his duties and is agile and physically strong enough to do whatever task he is set; whereas another, even if knocks and blows may keep him from idleness, is nevertheless unable either to perform his duties or to make headway with them and therefore does not earn his keep. What extreme unfairness is it not, on account of the statute on servants, to pay them the same wages? One is in all fairness receiving too much but the other too little.
This natural unfairness also has a deplorable effect on our servants, inducing in them slothfulness and carelessness: where virtue is not encouraged, where vice is favoured as much26 as virtue, there one is straining every nerve to create dissolute citizens.
Individual happiness and individual advantage is the true, the effective motive force in the activities of all free people, whereas knocks and blows are really appropriate to slaves. He is a wise ruler who recognizes the need to remove from acquisitiveness the aristocratic fetters in which the self-interest of some has confined them, but a great one if he has the ability to do so. Our statute on servants, with prescribed annual wages, is inevitably bound to create idlers and slack workers, whereas free labour contracts, on the contrary, encourage everyone to make themselves deserving of a greater reward through diligence and loyalty.
You will probably object: should the servants not be told that it is their duty, for the sake of God and their conscience, to be diligent in their tasks? Is it not an impure motive for diligence to display it for one’s own advantage? To that I reply: however pure, however elevated the former motive force may be among those who have a lively understanding of the true power of Christianity, yet the latter is more down to earth and persuasive for physical human beings; it is nature’s own and should thus not be condemned, as it is kept within bounds by virtue and by reasonable restraint on the part of other people. The former may act upon the human heart to its fullest extent, but the latter is inhibited by fixed annual wages, and the ordinance acts in direct opposition to it. In such an absurd manner do we hasten to achieve blissfulness, with sails set quite contrary to each other.27
Why, says another, should we discuss fixed annual wages and their harmfulness at such length? Who has actually ever paid the servants on that basis? Who has been able to find servants at the prescribed wage level? Has not one after the other, even the originators and most ardent proponents of fixed annual wages, been obliged to pay wages as high as the servants themselves have been able to command? Why should one then complain about the unfortunate results of that which has never been implemented? Yes, dear reader! Here is a double cause for complaint: one is that the regulation in question actually has been observed in several places for a longer or shorter time, when it has necessarily exercised its effect, and has everywhere so to speak legitimized the same annual wages for vigorous and for lazy workers, a system that the latter have willingly obeyed and the former have been unable to escape, so that it is incredible how much harm it has already caused. The other reason is that however exposed this truth may be and fixed annual wages be directly opposed to all natural equity, yet there are, apart from a number of loudmouths, also some great and perspicacious men in the kingdom who with the best intentions continue to forge these fetters as fast as they are able to in the belief that should they manage to complete the new prison, which they do in all decency try to make as attractive as possible for their fellow beings, they will have performed a real service to humanity and the fatherland. Is it not, then, time to raise questions on this subject among the general public? Is it not, then, necessary to examine it?
28
Edellinen jakso: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 7
Seuraava jakso: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 9
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: