Puhe mestauspaikalla (uusi suomennos), § 7

§. 7.

Wi må wäl billigt jämra oss häröfwer. Men fasan för detta mord träder oss ännu närmare, om wi föreställa oss, at hwad nu händt denna oskyldiga Barna-läraren och des Hustru, hade lika så snart kunnat hända oss; och hwem kunde under et sådant lasternas raseri, mitt ibland röfware, mördare och mordbrännare, annat än dag och natt swäfwa i yttersta äfwentyr,2fara at af dem eller deras geliker bestjälas, röfwas, mördas eller mordbrännas? och hwad säkerhet hafwa wi då för lif, ära eller egendom? ord som innefatta hela wår lekamliga sällhet.

Men jag talar icke om blotta möjeligheter: Tror mig, jag wil icke skräma eder med skuggor, och förstöra edert lugn med blotta sannolikheter: Nej! de olyckeligas sista bekännelser haf12wa yppat många mordiska upsåt och anläggningar. Den minsta motsägelse har retat dem til hämd: Mord och brand skulle öfwergå den, som hindrade dem i deras afsigter: en efterfrågan om deras wandel, och den ömmaste förmaning af Lärarena3prästerna at ändra sin lefnad, woro i deras ögon oförsonliga brott, för hwilka de trodde sig berättigade at hämnas, och för hwilka de äfwen ofta warit i upsåt at mörda oss. Ja, det behöfdes sluteligen ingen annan ordsak at wara blottstäld för röfweri och mord, än at blott äga något. Om wi föreställa oss at flera sådana mord och tjufwa band gifwas ibland oss, så frågar jag då, hwad säkerhet kunde wi wäl äga? Wi hade ju ordsak at med häpnad beklaga oss och säga:

De rasa fast och träda fram,

Som de oss wille upäta:

Til mord står alt deras begär:

Slikt är ju Gud förgäta.

Som hafwets wågor bullra och slå

Så ock de efter wårt lif stå:

Der Gud sig öfwer förbarma!4De rasa fast ... sig öfwer förbarma!: psalm 96, vers 3, i 1695 års psalmbok N:o 96: v. 3.

1. fara
2. prästerna
3. De rasa fast ... sig öfwer förbarma!: psalm 96, vers 3, i 1695 års psalmbok

§ 7

Meillä on toki hyvät perusteet murehtia tätä tapahtumaa. Koemme murhan kauheuden vieläkin voimakkaammin, jos ajattelemme, että tämän viattoman lastenopettajan ja hänen vaimonsa kohtalo olisi yhtä hyvin saattanut osua omalle kohdallemme; ja kukapa voisi paheiden tuolla tavalla raivotessa, rosvojen, murhamiesten ja murhapolttajien keskellä, välttyä tuntemasta päivin ja öin äärimmäistä pelkoa siitä, että joutuu näiden tai heidän kaltaistensa miesten tekemien varkauksien, ryöstöjen, murhan tai murhapolton uhriksi? Ja mitä turvaa meillä silloin on henkemme, kunniamme ja omaisuutemme säilyttämisestä? Ja noihin sanoihin sisältyy ruumiillisen olemassaolomme koko onnellisuus.

En puhu pelkistä mahdollisuuksista. Uskokaa kun sanon, etten tahdo pelotella teitä aaveilla enkä tuhota teidän mielenrauhaanne pelkkiä todennäköisyyksiä esittämällä. En toki. Noiden onnettomien viimeiset tunnustukset ovat12 paljastaneet useita murhanhimoisia aikeita ja suunnitelmia. Pieninkin vastaanhangoittelu on ärsyttänyt heidät kostamaan: murha ja liekit olisivat niiden kohtalona, jotka estäisivät heidän puuhiaan. Kysymysten esittäminen heidän elämäntavoistaan ja pappien hellävaraisinkin kehotus niiden muuttamiseen olivat heidän silmissään anteeksiantamattomia rikoksia, joiden kostamista he pitivät oikeutenaan ja joiden takia he ovat usein olleet aikeissa murhata meidät. Eikä lopulta tarvittu mitään muuta syytä ryöstön ja murhan uhriksi joutumiseen kuin jonkinmoisten varojen omistaminen. Jos kuvittelemme, että useampia tuollaisia murha- ja varaskoplia on joukossamme, kysyn, miten voisimme silloin olla turvassa? Silloin meillä olisi syytä valittaa hämmästyneinä ja kysyä:

He riehuvat hellittämättä ja tulevat kohti
kuin haluaisivat syödä meidät.
He himoitsevat vain murhatöitä:
niin pahoin he ovat unohtaneet Jumalan.
Kuin meren ärjyvät ja lyövät aallot
he vaanivat henkeämme.
Silloin Jumala armahtakoon!

Virsi 96, 3. säkeistö.5Alkutekstissä on lainaus vuoden 1695 ruotsalaisen virsikirjan virrestä 96, 3 säkeistö.

1. Alkutekstissä on lainaus vuoden 1695 ruotsalaisen virsikirjan virrestä 96, 3 säkeistö.

Unfortunately this content isn't available in English