[1]
Vastaus 30.12. Dagligt Allehandan numerossa 298 julkaistuun arvosteluun, joka kohdistuu teokseen Isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista.
Kiitoksia, arvoisa herra, joka olette pitänyt ajatuksiani jonkinmoisen arvostelun arvoisina. Vakuutan pyhästi, etten toivoisi mitään enemmän kuin sitä, että palkollisten, puolustuskyvyttömimpien kansalaisten, oikeuksia pohdiskeltaisiin puolesta ja vastaan, sillä juuri sen kautta heidän päivänsä Jumalan avulla joskus kirkastuu. Mutta mitä arvoisa herra arvostelee? Minun palkollisia puolustavia päätelmiäni, mutta ei niitä perusteita, joiden nojalla olen ne esittänyt. Eikö arvoisa herra ymmärtänyt niitä? Vai eikö arvoisalla herralla ollut riittävästi kärsivällisyyttä niiden lukemiseen lävitse? Vai olivatko ne liian vaikeita kumottaviksi? Olipa kyse mistä tahansa, herra kriitikon olisi pitänyt tietää, että niin kauan kuin perusteet saavat pysyä koskemattomina, päätelmät seuraavat itsestään eivätkä kaadu joihinkin huonosti sovellettuihin päähänpistoihin ja kohtuuttomiin vertailuihin.
Herra kriitikko havainnee pian aiheelliseksi peruuttaa yleisön edessä voimakkaat hyökkäyksensä, jotka hän on suunnannut siihen vapauden periaatteeseeni, että maksettavasta työpalkasta on sovittava palkollisen kanssa, kun hänelle ystävällisesti kerrotaan, että kuninkaallinen valtaneuvosto määrittelee mitä kypsimmän asioiden tarkastelun pohjalta laatimassaan ehdotuksessa uudistetuksi palkollissäännöksi sen 1. ja 2. pykälässä1 isännän ja palvelijan välisen suhteen melkein samanlaiseksi ja vapauden melkein yhtä laajaksi. Minulle ei suinkaan kuulu kunnia tämän vapautta puoltavan kannanoton laatimisesta. Jo kauan ennen kuin aloitin tästä aiheesta kirjoittamisen se oli ehtinyt valtaistuimen huomion kohteeksi ja vallannut viisaan ja terävänäköisen hallitsijan sydämen haluamaan laupeutta hänen sorretuille alamaisilleen. Mm. yliopistonapulainen Barchaeus on useita vuosia sitten kumoamattomin perustein todistanut asian palkitussa kirjoituksessaan Vastaus Kuninkaallisen Tiedeakatemian kysymykseen: Kuinka Ruotsin vähäistä väestömäärää voitaisiin parhaiten käyttää?, joka on painettu 1772.2 Tämän ajatuksen mukaisesti toimitaan koko Euroopan kaikissa onnellisissa valtioissa, eikä mikään valtakunta voi saada väestöään pysymään kotimaassa ja olla onnellinen sen linjauksia noudattamatta. Tätä linjaa ei ole kuitenkaan meidän maassamme yleisesti hyväksytty, ja sen valitettavasti osoittavat paitsi arvoisan herran arvostelu myös se, mitä olen sanonut pikku kirjaseni sivuilla 7 ja 8,3 ja tällä tavalla vapauden suotuisa vaikutus on monissakin suhteissa estynyt pääsemästä esiin. Mutta herra kriitikko erehtyy siinäkin, että hän ilmoittaa vapaiden työsopimusten olevan ainoa esittämäni keino palvelusväen puutteen poistamiseen maastamme. Eikö hän ole lukenut 12. ja 17. kohtaa,4 joissa puhutaan heidän henkilökohtaisesta oikeudestaan ja vapaudestaan avioitua? Onko arvoisalla herralla jotakin sanottavaa näitä seikkoja vastaan? Vai uskooko hän, että hän voi myös ilman noita keinoja hankkia työläisiä palvelukseemme? Silloin hänen varmaankin täytyy hankkia meille työläisiä joltakin toiselta planeetalta.
Koska olen pappi, herra kriitikko haluaa pelotella minua sillä, että meidän entiset lailliset oikeutemme supistuvat, jos vapauden periaatetta sovelletaan tuollaisella laajennetulla tavalla, mutta voin vakuuttaa arvoisalle herralle, etteivät minua kirjoittajana ensiksikään sido mitkään oman edun tavoittelun siteet puhuessani kansalaisten puolesta: tätä pikkulintua ei pyydystetä siltä oksalta kuin arvoisa herra luulee. Toiseksi minun on kerrottava arvoisalle herralle, että tiedän monien pappismiesten saavan hyvän palkan kaupungeissa, joissa heidän palkkansa ei määräydy minkään lakien mukaisesti, vaan keskinäisen rakkauden perusteella. Kolmanneksi arvoisan herran on opittava erottamaan toisistaan elinkeinot ja yhteiskunnan hallitustapa. Olen käsitellyt ensiksi mainittua aihepiiriä, ja arvoisa herra sekoittaa sen jälkimmäiseen. Hallitusvallan kumoaminen tuhoaa yhteiskunnan ja vie kansalaisten siltä odottaman turvan, mutta elinkeinojen vapaus vahvistaa sitä. Hallitusvallasta Ruotsissa sanotaan: Kuninkaan tulee hallita valtakuntaansa – – hänen eikä kenenkään muun.5 Hallitsemisen on tapahduttava ylemmillä ja alemmilla tasoilla toimivien virkamiesten välityksellä. Heistä eräiden tehtävänä on kasvattaa kansaa lapsuudesta lähtien päivittäisellä opetuksella järkeviksi ihmisiksi, hyviksi kristityiksi ja kunnon kansalaisiksi, toisten on täytettävä kuninkaan käskyjä kaikenlaisissa tehtävissä ja eräiden muiden ratkaistava kansalaisten välisiä oikeuskiistoja ja tuomittava rikolliset teot ja suojeltava syyttömiä. Jos hallitusvalta havaitsee näiden toimielintensä olevan välttämättömiä, se osannee myös maksaa niissä palveleville ihmisille heidän tarpeittensa ja maan lakien mukaisesti sellaisen palkan, että he suorittavat tehtävänsä ilomielin ja että hallitusvalta heidän työnsä kautta voi parhaiten olla hyödyksi itselleen, valtakunnalle ja sen kansalaisille. Mutta kiinteiden palkkojen määrääminen palkollisille on sama, kuin jos ostajalle annettaisiin lupa määrätä hinta toisten myymälle tavaralle. Jumalien kesken tämä saattaisi kenties käydä päinsä, mutta turmeltuneen ihmissuvun keskuudessa sille tuskin voitaisiin antaa parempaa nimitystä kuin yhtäältä aristokraattinen herruus ja toisaalta orjuus, ja se heikentäisi väistämättä ennemmin tai myöhemmin valtakunnan luontaista voimaa.
Vertaaminen laivaan, josta vesi tai muonavarat loppuvat, on täysin järjetön. Kumpaa lajia palkolliset ovat? Pitäisikö heitä verrata muonaan vai miehistöön? Jos heidät tulkitaan tässä vertauksessa muonaksi, kysyn: Luuleeko kriitikko ehkä, että hallitusvalta pystyy jakamaan palvelijat tasan isäntien kesken? Tai miten tyytyväinen arvoisa herra olisi, jos hän neljän tarvitsemansa palkollisen sijasta saisi[2] luvan pestata vain kaksi? Uskon varmasti, että arvoisa herra olisi ensimmäisenä huutamassa: Eihän tässä ole vapautta lainkaan. Jos palveluskunta taas tulkitaan miehistöksi, joka saa nälänhätään jouduttuaan puoliannoksia, kysyn: mikä hätä nyt pakottaa isännät maksamaan väelleen vain puolta palkkaa? Puoliannoksilla miehistö voidaan pelastaa kuolemalta, mutta pienillä palkoilla pakotetaan työväki pakenemaan isänmaastaan. Lyhyesti sanottuna: tässä ei ole mitään järkeä.
Kolmannessa kohdassa herra kriitikko kysyy minulta, ovatko sopimukset mahdollisia, jos jostakin tavarasta ilmenee pulaa? Vastaan: tottahan toki. Mutta miten noin yksinkertainen asia saattoi olla arvoisalle herralle arvoitus. Tietäähän sen typerinkin. Tosin tavaran hinta sellaisessa tapauksessa kohoaa korkeammaksi, mistä syystä sitä hankitaan markkinoille ulkomailta, vaikka tiellä olisi satamäärinkin kieltoja. Sama koskee myös palkollisia. Kertomus miehestä, joka teki pistoolia käyttäen sopimuksen matkalaisen kellosta ja kukkarosta, ei suinkaan sovi tarkoittamaan vähäistä työntekijää, jonka on ansaittava ruokansa ja vaatteensa tekemällä työtä joka päivä, eihän hänellä ole pistoolia, jolla hän voisi uhata ketään. Se voisi kuvata pikemminkin niitä ihmisiä, jotka haluavat luoda uusia lakeja ja pakottaa puolustuskyvyttömät niiden avulla myymään työnsä, hikensä ja vaivannäkönsä pilkkahinnalla.
Neljänteen kysymykseensä herra kriitikko voi saada vastauksen arvostellun teoksen 13. jaksosta.6 Jos hän olisi ensin lukenut sen, hänen ei olisi tarvinnut nyt esittää kysymystä.
Viidennessä kohdassa arvoisa herra kysyy, loukataanko luonnollista oikeutta muutamilla pienillä rajoituksilla, joilla hän tarkoittaa kiinteiksi määrättyjä palkkoja. Hänen mielestään ne ovat pieniä rajoituksia, mutta köyhästä työläisestä ne näyttävät suurilta, koska ne voivat joissakin tilanteissa riistää häneltä puolet hänen työnsä arvosta, ja niinpä vastaankin: loukataan ilman muuta. Haluan tällä kertaa vahvistaa näkemystäni Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n sanoilla: Itse Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle omaksi työnteon oikeuden, ja tämä omistusoikeus on kaikkein tärkein ja kallisarvoisin, huomaa: se, jota vähiten voidaan rajoittaa.7
Satu vatsan ja muiden ruumiinosien yhteydestä sopii varsin hyvin, sillä toden totta, arvoisa herra kriitikko, jos työläisten mahat jäävät tyhjiksi pienten rajoitusten takia, kuihtuu valtakunnan koko ruumis pois ja muistuttaa pian luurankoa.
Lopuksi arvoisa herra paisuttelee kauhukuvillaan seurauksia ja sysää ne yksinkertaisten ihmisten vastuulle, koska hän ei uskalla väittää niitä minun väitteistäni seuraaviksi päätelmiksi. Toivonpa kuitenkin todella, että ne saavat jäädä arvoisan herran omalle vastuulle, kunnes joku tomppeli haluaa ottaa ne omalle tililleen, eikä tätä varmaankaan aivan heti tapahdu. Vai mistä uskontoa, hyviä tapoja ja säätyprivilegioita vastaan suuntautuvista yllykkeistä arvoisa herra puhuu? Tässä ei voi olla kyse yllykkeiden vastaanottamisesta, vaan niiden antamisesta. Mitä minä voin sille, että arvoisa herra on saanut teoksestani yllykkeitä esittääkseen useita järjettömiä väitteitä? Mutta se, että minä olisin ne yllykkeet antanut, jää arvoisan herran todistettavaksi.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
[1]
Swar på Critiquen i Dagligt Allehanda N:o 298 af den 30 Decemb. emot Skriften rörande Husbönders och Tjänstehjons naturliga rätt.8
Tack min Herre, som bewärdigat mina Tankar med någon Critik. Jag betygar heligt, at jag ingen ting högre önskade, än at Tjänstehjonens, de wärnlösaste Medborgares rätt blefwe både med och mot ventilerad, ty just därigenom skall med Guds hjälp deras dag en gång upklarna. Men hwad är det min Herre criticerar? Mina slutsatser til Tjänstehjonens förswar, men icke de grunder hwarpå jag bygt dem. Förstod min Herre dem icke? eller hade min Herre icke tålamod at läsa igenom dem? eller woro de för swåra at häfwa öfwerända? Lika mycket, hwilkendera måtte händt, hade Herr Criticus bordt weta, at så länge de stå orörda så göra slutsatserna sig sjelfwa och gå ingalunda öfwerända med några illa tillämpade infall och orimmeliga liknelser.
Herr Criticus lärer se sig föranlåten at för Allmänheten snart återkalla sina swåra beskyllningar emot min Frihets-principe, at öfwerenskomma med Tjänstehjonet om lönen för dess arbete, då man i wänlighet underrättar honom därom, at Kongl. Råd-Kammaren i sitt med mognaste granskning författade Project til en förnyad Tjänstehjons-Stadga, i 1 och 2 §. §.9 fastställer emellan Husbonde och Tjänare en nästan likadan och lika widsträckt frihet. Mig tilkommer ingalunda den heder, at hafwa warit Auctor för denna Frihets-satsen. Den har långt förr än jag i detta ämne satt pennan på papperet hunnit up til Thronen, och genomträngt en wis och skarpsynt Regents hjärta til förbarmande emot sina tryckta undersåtare. Den är bland annat för flere år sedan med oryggeliga grunder bewist af Herr Adjuncten Barchäus i sitt belönta Swar på Kongl. Wetenskaps Academiens Fråga: Huru Sweriges ringa Folkhop kunde bäst anwändas? som är tryckt 1772.10 Den efterlefwes i all sin widd i alla lyckeliga Stater i hela Europa, och är det aldeles omöjeligit för et Rike, at utom den kunna behålla sitt Folk och wara lyckeligt. Men at den hos oss ännu icke allmänt wunnit burskap, därom witnar beklageligen ej allenast min Herres Critik, utan ock hwad i min lilla Skrift pag. 7 och 811 finnes infördt, hwarigenom frihetens lyckeliga werkan i många delar blifwit hämmad. Men däruti misstager Herr Criticus sig äfwen, at han upgifwer fria beting,12 såsom de enda af mig anmälte medel, at hjälpa wår brist på Tjänstefolk; har han ej läst 12 och 17 §. §.,13 hwarest talas om deras personliga säkerhet och frihet til giftermål? Har min Herre emot dem något at inwända? eller tror han äfwen utom dessa medel kunna winnas tilgång på Arbetare i wår tjänst? då måste han wist skaffa oss Arbetare från någon annan Planet.
Herr Criticus wil skräma mig, såsom Präst, med minskningen af wåra förra lagliga rättigheter, genom en sådan utwidgad Frihets-principe, men jag bör försäkra min Herre, at jag först, såsom Auctor icke känner några band af egennyttan, då jag talar för Medborgare: denna lilla fogel fångas icke på den qwist min Herre tror. Därnäst bör jag berätta min Herre, at jag wet många Lärare14 wara wäl lönta i Städerne, där inga Lagars band utan en inbördes kärlek afmäta deras löner. För det tredje bör min Herre lära sig at göra åtskilnad emellan Näringar och et Samhälles styrelse. Min discurs15 har warit i det förra, och min Herre blandar det in uti det senare. Uphäfwandet af styrelsen förstör Samhället och det skygd Medborgare söka därunder, men friheten i Näringarna styrker densamma. Om styrelsen heter det i Swerige: Konungen äger styra Rike sino - - Han och ingen annan.16 Denna styrelse måste ske genom högre och lägre Ämbetsmän, af hwilka somliga åligger at genom dageliga underwisningar dana Folket ifrån barndomen, at blifwa förnuftiga Människor, goda Christna och redeliga Medborgare, andre hafwa at uträtta Konungens befallningar i allehanda särskilta mål, andre åter at afhjälpa twister om mitt och ditt och at döma lasten och skydda oskulden. Finner nu den Styrande Magten dessa sina armar wara oumbärliga, så lärer han ock weta at efter deras behof och Landets Lagar så löna dem, at han genom deras glada tjänst säkrast kan gagna sig, sitt Rike och Medborgare. Men at fastställa wissa årslöner för Tjänstefolk, är detsamma som at låta köparen sätta taxa på andras sälgbara Waror, som emellan Gudar kunde låta höra sig,17 men emellan fördärfwade Människor knapt lärer kunna få bättre namn än et Aristocratiskt Herrawälde18 på den ena, och träldom på den andra sidan, som ofelbart måste förr eller sednare förswaga Rikets naturliga styrka.
Liknelsen om et Skepp där watten eller proviant tryter, är aldeles orimmelig. Hwilkendera skola Tjänstehjonen här wara? skola de här likna provianten, eller besättningen? Förstås de här under proviant, så frågar jag: Mån Criticus tror at Styrande Magten är i stånd at göra et jämn-skifte af Tjänare emellan Husbönderna? eller huru nögd torde min Herre wara därmed, om han i stället för 4 nödiga Tjänstehjon ej fin[2]ge låf at taga sig flere än 2? Jag tror säkert at min Herre wore den första som ropade: Här är ju ingen frihet. Skall Tjänstefolket åter wara besättningen som få i sin hungers-nöd halfwa portioner, så frågar jag: Hwad är det för en nöd som nu twingar Husbönderna at ej gifwa sitt Folk mera än halfwa löner? Genom halfwa portioner kan besättningen räddas från döden, men genom små löner twingas Arbetsfolket at fly bort ifrån sitt Fädernesland. Med et ord: Det hänger icke ens ihop.
I 3:dje Momentet frågar Herr Criticus mig, om accord19 blifwer möjeligit när brist yppas på en Wara? Jag swarar: ja wisst. Men huru kunde en så simpel sak wara min Herre en gåta? Det wet ju den enfaldigaste, fast Waran i sådant fall blir dyrare, hwarigenom hon åter drages in utifrån,20 om ock hundrade förbåd låge i wägen; och samma sak är med Tjänstehjon. Historien om en Karl som med Pistolen accorderade om en Resandes Ur eller Pung passar icke ens på den ringa Arbetaren, som nödgas förtjäna sig föda och kläder dageligen, han har wisst ingen Pistol at truga med, utan snarare på dem, som wilja tilskapa Lagar och genom dem twinga den wärnlösa at sälja sitt arbete, sin swett och möda för en hundpenning.21
På 4:de frågan kan Herr Criticus få swar i den criticerade Piecen §. 13,22 hade han läst den förr så hade han nu sluppit at fråga.
Uti 5:te puncten frågar min Herre om naturens rätt trädes för nära23 genom några små inskränkningar, hwarmed han förstår stipulerade löner, som i hans ögon äro små inskränkningar, men för den fattiga Arbetaren synas stora, emedan de wid wissa tilfällen kunna beröfwa honom halfwa wärdet af sitt arbete, och därpå swarar jag: utan all twifwel; och wil för denna gång allenast bestyrka det med Konung Ludvig den 16:s af Frankrike ord: Gud har sjelf gifwit hwarje människa til egendom den rättigheten, at arbeta; och denna egendom är den första, den dyraste af alla, den som NB. minst får inskränkas.24
Fablen om Magens sammanhang med de andra Lemmar passar icke illa, ty i sanning, min Herr Criticus, om Arbetarenas magar genom små inskränkningar blifwa toma, så twinar hela Rikskroppen bort och liknar snart et benrangel.
Sluteligen afmålar min Herre några spöken25 på de enfaldigas räkning, då han ej wågar påstå dem wara följder af mine satser; men jag beder rätt mycket, at de få stå för min Herres egen conto, tils någon enfaldig wil antaga dem för sina; och det sker wisst icke i brådkastet.26 Eller hwad är det för tagna anledningar emot Religion, goda Seder och Stånds Privilegier, som min Herre talar om? Här kan ju icke wara frågan om tagna, utan om gifna anledningar; at min Herre tagit sig anledningar til flera orimligheter af min Skrift, hwad rår jag därföre? men at jag gifwit dem, tilkommer min Herre at bewisa.
Anders Chydenius.
[1]
Vastaus 30.12. Dagligt Allehandan numerossa 298 julkaistuun arvosteluun, joka kohdistuu teokseen Isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista.
Kiitoksia, arvoisa herra, joka olette pitänyt ajatuksiani jonkinmoisen arvostelun arvoisina. Vakuutan pyhästi, etten toivoisi mitään enemmän kuin sitä, että palkollisten, puolustuskyvyttömimpien kansalaisten, oikeuksia pohdiskeltaisiin puolesta ja vastaan, sillä juuri sen kautta heidän päivänsä Jumalan avulla joskus kirkastuu. Mutta mitä arvoisa herra arvostelee? Minun palkollisia puolustavia päätelmiäni, mutta ei niitä perusteita, joiden nojalla olen ne esittänyt. Eikö arvoisa herra ymmärtänyt niitä? Vai eikö arvoisalla herralla ollut riittävästi kärsivällisyyttä niiden lukemiseen lävitse? Vai olivatko ne liian vaikeita kumottaviksi? Olipa kyse mistä tahansa, herra kriitikon olisi pitänyt tietää, että niin kauan kuin perusteet saavat pysyä koskemattomina, päätelmät seuraavat itsestään eivätkä kaadu joihinkin huonosti sovellettuihin päähänpistoihin ja kohtuuttomiin vertailuihin.
Herra kriitikko havainnee pian aiheelliseksi peruuttaa yleisön edessä voimakkaat hyökkäyksensä, jotka hän on suunnannut siihen vapauden periaatteeseeni, että maksettavasta työpalkasta on sovittava palkollisen kanssa, kun hänelle ystävällisesti kerrotaan, että kuninkaallinen valtaneuvosto määrittelee mitä kypsimmän asioiden tarkastelun pohjalta laatimassaan ehdotuksessa uudistetuksi palkollissäännöksi sen 1. ja 2. pykälässä27 isännän ja palvelijan välisen suhteen melkein samanlaiseksi ja vapauden melkein yhtä laajaksi. Minulle ei suinkaan kuulu kunnia tämän vapautta puoltavan kannanoton laatimisesta. Jo kauan ennen kuin aloitin tästä aiheesta kirjoittamisen se oli ehtinyt valtaistuimen huomion kohteeksi ja vallannut viisaan ja terävänäköisen hallitsijan sydämen haluamaan laupeutta hänen sorretuille alamaisilleen. Mm. yliopistonapulainen Barchaeus on useita vuosia sitten kumoamattomin perustein todistanut asian palkitussa kirjoituksessaan Vastaus Kuninkaallisen Tiedeakatemian kysymykseen: Kuinka Ruotsin vähäistä väestömäärää voitaisiin parhaiten käyttää?, joka on painettu 1772.28 Tämän ajatuksen mukaisesti toimitaan koko Euroopan kaikissa onnellisissa valtioissa, eikä mikään valtakunta voi saada väestöään pysymään kotimaassa ja olla onnellinen sen linjauksia noudattamatta. Tätä linjaa ei ole kuitenkaan meidän maassamme yleisesti hyväksytty, ja sen valitettavasti osoittavat paitsi arvoisan herran arvostelu myös se, mitä olen sanonut pikku kirjaseni sivuilla 7 ja 8,29 ja tällä tavalla vapauden suotuisa vaikutus on monissakin suhteissa estynyt pääsemästä esiin. Mutta herra kriitikko erehtyy siinäkin, että hän ilmoittaa vapaiden työsopimusten olevan ainoa esittämäni keino palvelusväen puutteen poistamiseen maastamme. Eikö hän ole lukenut 12. ja 17. kohtaa,30 joissa puhutaan heidän henkilökohtaisesta oikeudestaan ja vapaudestaan avioitua? Onko arvoisalla herralla jotakin sanottavaa näitä seikkoja vastaan? Vai uskooko hän, että hän voi myös ilman noita keinoja hankkia työläisiä palvelukseemme? Silloin hänen varmaankin täytyy hankkia meille työläisiä joltakin toiselta planeetalta.
Koska olen pappi, herra kriitikko haluaa pelotella minua sillä, että meidän entiset lailliset oikeutemme supistuvat, jos vapauden periaatetta sovelletaan tuollaisella laajennetulla tavalla, mutta voin vakuuttaa arvoisalle herralle, etteivät minua kirjoittajana ensiksikään sido mitkään oman edun tavoittelun siteet puhuessani kansalaisten puolesta: tätä pikkulintua ei pyydystetä siltä oksalta kuin arvoisa herra luulee. Toiseksi minun on kerrottava arvoisalle herralle, että tiedän monien pappismiesten saavan hyvän palkan kaupungeissa, joissa heidän palkkansa ei määräydy minkään lakien mukaisesti, vaan keskinäisen rakkauden perusteella. Kolmanneksi arvoisan herran on opittava erottamaan toisistaan elinkeinot ja yhteiskunnan hallitustapa. Olen käsitellyt ensiksi mainittua aihepiiriä, ja arvoisa herra sekoittaa sen jälkimmäiseen. Hallitusvallan kumoaminen tuhoaa yhteiskunnan ja vie kansalaisten siltä odottaman turvan, mutta elinkeinojen vapaus vahvistaa sitä. Hallitusvallasta Ruotsissa sanotaan: Kuninkaan tulee hallita valtakuntaansa – – hänen eikä kenenkään muun.31 Hallitsemisen on tapahduttava ylemmillä ja alemmilla tasoilla toimivien virkamiesten välityksellä. Heistä eräiden tehtävänä on kasvattaa kansaa lapsuudesta lähtien päivittäisellä opetuksella järkeviksi ihmisiksi, hyviksi kristityiksi ja kunnon kansalaisiksi, toisten on täytettävä kuninkaan käskyjä kaikenlaisissa tehtävissä ja eräiden muiden ratkaistava kansalaisten välisiä oikeuskiistoja ja tuomittava rikolliset teot ja suojeltava syyttömiä. Jos hallitusvalta havaitsee näiden toimielintensä olevan välttämättömiä, se osannee myös maksaa niissä palveleville ihmisille heidän tarpeittensa ja maan lakien mukaisesti sellaisen palkan, että he suorittavat tehtävänsä ilomielin ja että hallitusvalta heidän työnsä kautta voi parhaiten olla hyödyksi itselleen, valtakunnalle ja sen kansalaisille. Mutta kiinteiden palkkojen määrääminen palkollisille on sama, kuin jos ostajalle annettaisiin lupa määrätä hinta toisten myymälle tavaralle. Jumalien kesken tämä saattaisi kenties käydä päinsä, mutta turmeltuneen ihmissuvun keskuudessa sille tuskin voitaisiin antaa parempaa nimitystä kuin yhtäältä aristokraattinen herruus ja toisaalta orjuus, ja se heikentäisi väistämättä ennemmin tai myöhemmin valtakunnan luontaista voimaa.
Vertaaminen laivaan, josta vesi tai muonavarat loppuvat, on täysin järjetön. Kumpaa lajia palkolliset ovat? Pitäisikö heitä verrata muonaan vai miehistöön? Jos heidät tulkitaan tässä vertauksessa muonaksi, kysyn: Luuleeko kriitikko ehkä, että hallitusvalta pystyy jakamaan palvelijat tasan isäntien kesken? Tai miten tyytyväinen arvoisa herra olisi, jos hän neljän tarvitsemansa palkollisen sijasta saisi[2] luvan pestata vain kaksi? Uskon varmasti, että arvoisa herra olisi ensimmäisenä huutamassa: Eihän tässä ole vapautta lainkaan. Jos palveluskunta taas tulkitaan miehistöksi, joka saa nälänhätään jouduttuaan puoliannoksia, kysyn: mikä hätä nyt pakottaa isännät maksamaan väelleen vain puolta palkkaa? Puoliannoksilla miehistö voidaan pelastaa kuolemalta, mutta pienillä palkoilla pakotetaan työväki pakenemaan isänmaastaan. Lyhyesti sanottuna: tässä ei ole mitään järkeä.
Kolmannessa kohdassa herra kriitikko kysyy minulta, ovatko sopimukset mahdollisia, jos jostakin tavarasta ilmenee pulaa? Vastaan: tottahan toki. Mutta miten noin yksinkertainen asia saattoi olla arvoisalle herralle arvoitus. Tietäähän sen typerinkin. Tosin tavaran hinta sellaisessa tapauksessa kohoaa korkeammaksi, mistä syystä sitä hankitaan markkinoille ulkomailta, vaikka tiellä olisi satamäärinkin kieltoja. Sama koskee myös palkollisia. Kertomus miehestä, joka teki pistoolia käyttäen sopimuksen matkalaisen kellosta ja kukkarosta, ei suinkaan sovi tarkoittamaan vähäistä työntekijää, jonka on ansaittava ruokansa ja vaatteensa tekemällä työtä joka päivä, eihän hänellä ole pistoolia, jolla hän voisi uhata ketään. Se voisi kuvata pikemminkin niitä ihmisiä, jotka haluavat luoda uusia lakeja ja pakottaa puolustuskyvyttömät niiden avulla myymään työnsä, hikensä ja vaivannäkönsä pilkkahinnalla.
Neljänteen kysymykseensä herra kriitikko voi saada vastauksen arvostellun teoksen 13. jaksosta.32 Jos hän olisi ensin lukenut sen, hänen ei olisi tarvinnut nyt esittää kysymystä.
Viidennessä kohdassa arvoisa herra kysyy, loukataanko luonnollista oikeutta muutamilla pienillä rajoituksilla, joilla hän tarkoittaa kiinteiksi määrättyjä palkkoja. Hänen mielestään ne ovat pieniä rajoituksia, mutta köyhästä työläisestä ne näyttävät suurilta, koska ne voivat joissakin tilanteissa riistää häneltä puolet hänen työnsä arvosta, ja niinpä vastaankin: loukataan ilman muuta. Haluan tällä kertaa vahvistaa näkemystäni Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n sanoilla: Itse Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle omaksi työnteon oikeuden, ja tämä omistusoikeus on kaikkein tärkein ja kallisarvoisin, huomaa: se, jota vähiten voidaan rajoittaa.33
Satu vatsan ja muiden ruumiinosien yhteydestä sopii varsin hyvin, sillä toden totta, arvoisa herra kriitikko, jos työläisten mahat jäävät tyhjiksi pienten rajoitusten takia, kuihtuu valtakunnan koko ruumis pois ja muistuttaa pian luurankoa.
Lopuksi arvoisa herra paisuttelee kauhukuvillaan seurauksia ja sysää ne yksinkertaisten ihmisten vastuulle, koska hän ei uskalla väittää niitä minun väitteistäni seuraaviksi päätelmiksi. Toivonpa kuitenkin todella, että ne saavat jäädä arvoisan herran omalle vastuulle, kunnes joku tomppeli haluaa ottaa ne omalle tililleen, eikä tätä varmaankaan aivan heti tapahdu. Vai mistä uskontoa, hyviä tapoja ja säätyprivilegioita vastaan suuntautuvista yllykkeistä arvoisa herra puhuu? Tässä ei voi olla kyse yllykkeiden vastaanottamisesta, vaan niiden antamisesta. Mitä minä voin sille, että arvoisa herra on saanut teoksestani yllykkeitä esittääkseen useita järjettömiä väitteitä? Mutta se, että minä olisin ne yllykkeet antanut, jää arvoisan herran todistettavaksi.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Swar på Critiquen i Dagligt Allehanda N:o 298 af den 30 Decemb. emot Skriften rörande Husbönders och Tjänstehjons naturliga rätt.34
Tack min Herre, som bewärdigat mina Tankar med någon Critik. Jag betygar heligt, at jag ingen ting högre önskade, än at Tjänstehjonens, de wärnlösaste Medborgares rätt blefwe både med och mot ventilerad, ty just därigenom skall med Guds hjälp deras dag en gång upklarna. Men hwad är det min Herre criticerar? Mina slutsatser til Tjänstehjonens förswar, men icke de grunder hwarpå jag bygt dem. Förstod min Herre dem icke? eller hade min Herre icke tålamod at läsa igenom dem? eller woro de för swåra at häfwa öfwerända? Lika mycket, hwilkendera måtte händt, hade Herr Criticus bordt weta, at så länge de stå orörda så göra slutsatserna sig sjelfwa och gå ingalunda öfwerända med några illa tillämpade infall och orimmeliga liknelser.
Herr Criticus lärer se sig föranlåten at för Allmänheten snart återkalla sina swåra beskyllningar emot min Frihets-principe, at öfwerenskomma med Tjänstehjonet om lönen för dess arbete, då man i wänlighet underrättar honom därom, at Kongl. Råd-Kammaren i sitt med mognaste granskning författade Project til en förnyad Tjänstehjons-Stadga, i 1 och 2 §. §.35 fastställer emellan Husbonde och Tjänare en nästan likadan och lika widsträckt frihet. Mig tilkommer ingalunda den heder, at hafwa warit Auctor för denna Frihets-satsen. Den har långt förr än jag i detta ämne satt pennan på papperet hunnit up til Thronen, och genomträngt en wis och skarpsynt Regents hjärta til förbarmande emot sina tryckta undersåtare. Den är bland annat för flere år sedan med oryggeliga grunder bewist af Herr Adjuncten Barchäus i sitt belönta Swar på Kongl. Wetenskaps Academiens Fråga: Huru Sweriges ringa Folkhop kunde bäst anwändas? som är tryckt 1772.36 Den efterlefwes i all sin widd i alla lyckeliga Stater i hela Europa, och är det aldeles omöjeligit för et Rike, at utom den kunna behålla sitt Folk och wara lyckeligt. Men at den hos oss ännu icke allmänt wunnit burskap, därom witnar beklageligen ej allenast min Herres Critik, utan ock hwad i min lilla Skrift pag. 7 och 837 finnes infördt, hwarigenom frihetens lyckeliga werkan i många delar blifwit hämmad. Men däruti misstager Herr Criticus sig äfwen, at han upgifwer fria beting,38 såsom de enda af mig anmälte medel, at hjälpa wår brist på Tjänstefolk; har han ej läst 12 och 17 §. §.,39 hwarest talas om deras personliga säkerhet och frihet til giftermål? Har min Herre emot dem något at inwända? eller tror han äfwen utom dessa medel kunna winnas tilgång på Arbetare i wår tjänst? då måste han wist skaffa oss Arbetare från någon annan Planet.
Herr Criticus wil skräma mig, såsom Präst, med minskningen af wåra förra lagliga rättigheter, genom en sådan utwidgad Frihets-principe, men jag bör försäkra min Herre, at jag först, såsom Auctor icke känner några band af egennyttan, då jag talar för Medborgare: denna lilla fogel fångas icke på den qwist min Herre tror. Därnäst bör jag berätta min Herre, at jag wet många Lärare40 wara wäl lönta i Städerne, där inga Lagars band utan en inbördes kärlek afmäta deras löner. För det tredje bör min Herre lära sig at göra åtskilnad emellan Näringar och et Samhälles styrelse. Min discurs41 har warit i det förra, och min Herre blandar det in uti det senare. Uphäfwandet af styrelsen förstör Samhället och det skygd Medborgare söka därunder, men friheten i Näringarna styrker densamma. Om styrelsen heter det i Swerige: Konungen äger styra Rike sino - - Han och ingen annan.42 Denna styrelse måste ske genom högre och lägre Ämbetsmän, af hwilka somliga åligger at genom dageliga underwisningar dana Folket ifrån barndomen, at blifwa förnuftiga Människor, goda Christna och redeliga Medborgare, andre hafwa at uträtta Konungens befallningar i allehanda särskilta mål, andre åter at afhjälpa twister om mitt och ditt och at döma lasten och skydda oskulden. Finner nu den Styrande Magten dessa sina armar wara oumbärliga, så lärer han ock weta at efter deras behof och Landets Lagar så löna dem, at han genom deras glada tjänst säkrast kan gagna sig, sitt Rike och Medborgare. Men at fastställa wissa årslöner för Tjänstefolk, är detsamma som at låta köparen sätta taxa på andras sälgbara Waror, som emellan Gudar kunde låta höra sig,43 men emellan fördärfwade Människor knapt lärer kunna få bättre namn än et Aristocratiskt Herrawälde44 på den ena, och träldom på den andra sidan, som ofelbart måste förr eller sednare förswaga Rikets naturliga styrka.
Liknelsen om et Skepp där watten eller proviant tryter, är aldeles orimmelig. Hwilkendera skola Tjänstehjonen här wara? skola de här likna provianten, eller besättningen? Förstås de här under proviant, så frågar jag: Mån Criticus tror at Styrande Magten är i stånd at göra et jämn-skifte af Tjänare emellan Husbönderna? eller huru nögd torde min Herre wara därmed, om han i stället för 4 nödiga Tjänstehjon ej fin[2]ge låf at taga sig flere än 2? Jag tror säkert at min Herre wore den första som ropade: Här är ju ingen frihet. Skall Tjänstefolket åter wara besättningen som få i sin hungers-nöd halfwa portioner, så frågar jag: Hwad är det för en nöd som nu twingar Husbönderna at ej gifwa sitt Folk mera än halfwa löner? Genom halfwa portioner kan besättningen räddas från döden, men genom små löner twingas Arbetsfolket at fly bort ifrån sitt Fädernesland. Med et ord: Det hänger icke ens ihop.
I 3:dje Momentet frågar Herr Criticus mig, om accord45 blifwer möjeligit när brist yppas på en Wara? Jag swarar: ja wisst. Men huru kunde en så simpel sak wara min Herre en gåta? Det wet ju den enfaldigaste, fast Waran i sådant fall blir dyrare, hwarigenom hon åter drages in utifrån,46 om ock hundrade förbåd låge i wägen; och samma sak är med Tjänstehjon. Historien om en Karl som med Pistolen accorderade om en Resandes Ur eller Pung passar icke ens på den ringa Arbetaren, som nödgas förtjäna sig föda och kläder dageligen, han har wisst ingen Pistol at truga med, utan snarare på dem, som wilja tilskapa Lagar och genom dem twinga den wärnlösa at sälja sitt arbete, sin swett och möda för en hundpenning.47
På 4:de frågan kan Herr Criticus få swar i den criticerade Piecen §. 13,48 hade han läst den förr så hade han nu sluppit at fråga.
Uti 5:te puncten frågar min Herre om naturens rätt trädes för nära49 genom några små inskränkningar, hwarmed han förstår stipulerade löner, som i hans ögon äro små inskränkningar, men för den fattiga Arbetaren synas stora, emedan de wid wissa tilfällen kunna beröfwa honom halfwa wärdet af sitt arbete, och därpå swarar jag: utan all twifwel; och wil för denna gång allenast bestyrka det med Konung Ludvig den 16:s af Frankrike ord: Gud har sjelf gifwit hwarje människa til egendom den rättigheten, at arbeta; och denna egendom är den första, den dyraste af alla, den som NB. minst får inskränkas.50
Fablen om Magens sammanhang med de andra Lemmar passar icke illa, ty i sanning, min Herr Criticus, om Arbetarenas magar genom små inskränkningar blifwa toma, så twinar hela Rikskroppen bort och liknar snart et benrangel.
Sluteligen afmålar min Herre några spöken51 på de enfaldigas räkning, då han ej wågar påstå dem wara följder af mine satser; men jag beder rätt mycket, at de få stå för min Herres egen conto, tils någon enfaldig wil antaga dem för sina; och det sker wisst icke i brådkastet.52 Eller hwad är det för tagna anledningar emot Religion, goda Seder och Stånds Privilegier, som min Herre talar om? Här kan ju icke wara frågan om tagna, utan om gifna anledningar; at min Herre tagit sig anledningar til flera orimligheter af min Skrift, hwad rår jag därföre? men at jag gifwit dem, tilkommer min Herre at bewisa.
Anders Chydenius.
[1]
Vastaus 30.12. Dagligt Allehandan numerossa 298 julkaistuun arvosteluun, joka kohdistuu teokseen Isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista.
Kiitoksia, arvoisa herra, joka olette pitänyt ajatuksiani jonkinmoisen arvostelun arvoisina. Vakuutan pyhästi, etten toivoisi mitään enemmän kuin sitä, että palkollisten, puolustuskyvyttömimpien kansalaisten, oikeuksia pohdiskeltaisiin puolesta ja vastaan, sillä juuri sen kautta heidän päivänsä Jumalan avulla joskus kirkastuu. Mutta mitä arvoisa herra arvostelee? Minun palkollisia puolustavia päätelmiäni, mutta ei niitä perusteita, joiden nojalla olen ne esittänyt. Eikö arvoisa herra ymmärtänyt niitä? Vai eikö arvoisalla herralla ollut riittävästi kärsivällisyyttä niiden lukemiseen lävitse? Vai olivatko ne liian vaikeita kumottaviksi? Olipa kyse mistä tahansa, herra kriitikon olisi pitänyt tietää, että niin kauan kuin perusteet saavat pysyä koskemattomina, päätelmät seuraavat itsestään eivätkä kaadu joihinkin huonosti sovellettuihin päähänpistoihin ja kohtuuttomiin vertailuihin.
Herra kriitikko havainnee pian aiheelliseksi peruuttaa yleisön edessä voimakkaat hyökkäyksensä, jotka hän on suunnannut siihen vapauden periaatteeseeni, että maksettavasta työpalkasta on sovittava palkollisen kanssa, kun hänelle ystävällisesti kerrotaan, että kuninkaallinen valtaneuvosto määrittelee mitä kypsimmän asioiden tarkastelun pohjalta laatimassaan ehdotuksessa uudistetuksi palkollissäännöksi sen 1. ja 2. pykälässä53 isännän ja palvelijan välisen suhteen melkein samanlaiseksi ja vapauden melkein yhtä laajaksi. Minulle ei suinkaan kuulu kunnia tämän vapautta puoltavan kannanoton laatimisesta. Jo kauan ennen kuin aloitin tästä aiheesta kirjoittamisen se oli ehtinyt valtaistuimen huomion kohteeksi ja vallannut viisaan ja terävänäköisen hallitsijan sydämen haluamaan laupeutta hänen sorretuille alamaisilleen. Mm. yliopistonapulainen Barchaeus on useita vuosia sitten kumoamattomin perustein todistanut asian palkitussa kirjoituksessaan Vastaus Kuninkaallisen Tiedeakatemian kysymykseen: Kuinka Ruotsin vähäistä väestömäärää voitaisiin parhaiten käyttää?, joka on painettu 1772.54 Tämän ajatuksen mukaisesti toimitaan koko Euroopan kaikissa onnellisissa valtioissa, eikä mikään valtakunta voi saada väestöään pysymään kotimaassa ja olla onnellinen sen linjauksia noudattamatta. Tätä linjaa ei ole kuitenkaan meidän maassamme yleisesti hyväksytty, ja sen valitettavasti osoittavat paitsi arvoisan herran arvostelu myös se, mitä olen sanonut pikku kirjaseni sivuilla 7 ja 8,55 ja tällä tavalla vapauden suotuisa vaikutus on monissakin suhteissa estynyt pääsemästä esiin. Mutta herra kriitikko erehtyy siinäkin, että hän ilmoittaa vapaiden työsopimusten olevan ainoa esittämäni keino palvelusväen puutteen poistamiseen maastamme. Eikö hän ole lukenut 12. ja 17. kohtaa,56 joissa puhutaan heidän henkilökohtaisesta oikeudestaan ja vapaudestaan avioitua? Onko arvoisalla herralla jotakin sanottavaa näitä seikkoja vastaan? Vai uskooko hän, että hän voi myös ilman noita keinoja hankkia työläisiä palvelukseemme? Silloin hänen varmaankin täytyy hankkia meille työläisiä joltakin toiselta planeetalta.
Koska olen pappi, herra kriitikko haluaa pelotella minua sillä, että meidän entiset lailliset oikeutemme supistuvat, jos vapauden periaatetta sovelletaan tuollaisella laajennetulla tavalla, mutta voin vakuuttaa arvoisalle herralle, etteivät minua kirjoittajana ensiksikään sido mitkään oman edun tavoittelun siteet puhuessani kansalaisten puolesta: tätä pikkulintua ei pyydystetä siltä oksalta kuin arvoisa herra luulee. Toiseksi minun on kerrottava arvoisalle herralle, että tiedän monien pappismiesten saavan hyvän palkan kaupungeissa, joissa heidän palkkansa ei määräydy minkään lakien mukaisesti, vaan keskinäisen rakkauden perusteella. Kolmanneksi arvoisan herran on opittava erottamaan toisistaan elinkeinot ja yhteiskunnan hallitustapa. Olen käsitellyt ensiksi mainittua aihepiiriä, ja arvoisa herra sekoittaa sen jälkimmäiseen. Hallitusvallan kumoaminen tuhoaa yhteiskunnan ja vie kansalaisten siltä odottaman turvan, mutta elinkeinojen vapaus vahvistaa sitä. Hallitusvallasta Ruotsissa sanotaan: Kuninkaan tulee hallita valtakuntaansa – – hänen eikä kenenkään muun.57 Hallitsemisen on tapahduttava ylemmillä ja alemmilla tasoilla toimivien virkamiesten välityksellä. Heistä eräiden tehtävänä on kasvattaa kansaa lapsuudesta lähtien päivittäisellä opetuksella järkeviksi ihmisiksi, hyviksi kristityiksi ja kunnon kansalaisiksi, toisten on täytettävä kuninkaan käskyjä kaikenlaisissa tehtävissä ja eräiden muiden ratkaistava kansalaisten välisiä oikeuskiistoja ja tuomittava rikolliset teot ja suojeltava syyttömiä. Jos hallitusvalta havaitsee näiden toimielintensä olevan välttämättömiä, se osannee myös maksaa niissä palveleville ihmisille heidän tarpeittensa ja maan lakien mukaisesti sellaisen palkan, että he suorittavat tehtävänsä ilomielin ja että hallitusvalta heidän työnsä kautta voi parhaiten olla hyödyksi itselleen, valtakunnalle ja sen kansalaisille. Mutta kiinteiden palkkojen määrääminen palkollisille on sama, kuin jos ostajalle annettaisiin lupa määrätä hinta toisten myymälle tavaralle. Jumalien kesken tämä saattaisi kenties käydä päinsä, mutta turmeltuneen ihmissuvun keskuudessa sille tuskin voitaisiin antaa parempaa nimitystä kuin yhtäältä aristokraattinen herruus ja toisaalta orjuus, ja se heikentäisi väistämättä ennemmin tai myöhemmin valtakunnan luontaista voimaa.
Vertaaminen laivaan, josta vesi tai muonavarat loppuvat, on täysin järjetön. Kumpaa lajia palkolliset ovat? Pitäisikö heitä verrata muonaan vai miehistöön? Jos heidät tulkitaan tässä vertauksessa muonaksi, kysyn: Luuleeko kriitikko ehkä, että hallitusvalta pystyy jakamaan palvelijat tasan isäntien kesken? Tai miten tyytyväinen arvoisa herra olisi, jos hän neljän tarvitsemansa palkollisen sijasta saisi[2] luvan pestata vain kaksi? Uskon varmasti, että arvoisa herra olisi ensimmäisenä huutamassa: Eihän tässä ole vapautta lainkaan. Jos palveluskunta taas tulkitaan miehistöksi, joka saa nälänhätään jouduttuaan puoliannoksia, kysyn: mikä hätä nyt pakottaa isännät maksamaan väelleen vain puolta palkkaa? Puoliannoksilla miehistö voidaan pelastaa kuolemalta, mutta pienillä palkoilla pakotetaan työväki pakenemaan isänmaastaan. Lyhyesti sanottuna: tässä ei ole mitään järkeä.
Kolmannessa kohdassa herra kriitikko kysyy minulta, ovatko sopimukset mahdollisia, jos jostakin tavarasta ilmenee pulaa? Vastaan: tottahan toki. Mutta miten noin yksinkertainen asia saattoi olla arvoisalle herralle arvoitus. Tietäähän sen typerinkin. Tosin tavaran hinta sellaisessa tapauksessa kohoaa korkeammaksi, mistä syystä sitä hankitaan markkinoille ulkomailta, vaikka tiellä olisi satamäärinkin kieltoja. Sama koskee myös palkollisia. Kertomus miehestä, joka teki pistoolia käyttäen sopimuksen matkalaisen kellosta ja kukkarosta, ei suinkaan sovi tarkoittamaan vähäistä työntekijää, jonka on ansaittava ruokansa ja vaatteensa tekemällä työtä joka päivä, eihän hänellä ole pistoolia, jolla hän voisi uhata ketään. Se voisi kuvata pikemminkin niitä ihmisiä, jotka haluavat luoda uusia lakeja ja pakottaa puolustuskyvyttömät niiden avulla myymään työnsä, hikensä ja vaivannäkönsä pilkkahinnalla.
Neljänteen kysymykseensä herra kriitikko voi saada vastauksen arvostellun teoksen 13. jaksosta.58 Jos hän olisi ensin lukenut sen, hänen ei olisi tarvinnut nyt esittää kysymystä.
Viidennessä kohdassa arvoisa herra kysyy, loukataanko luonnollista oikeutta muutamilla pienillä rajoituksilla, joilla hän tarkoittaa kiinteiksi määrättyjä palkkoja. Hänen mielestään ne ovat pieniä rajoituksia, mutta köyhästä työläisestä ne näyttävät suurilta, koska ne voivat joissakin tilanteissa riistää häneltä puolet hänen työnsä arvosta, ja niinpä vastaankin: loukataan ilman muuta. Haluan tällä kertaa vahvistaa näkemystäni Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n sanoilla: Itse Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle omaksi työnteon oikeuden, ja tämä omistusoikeus on kaikkein tärkein ja kallisarvoisin, huomaa: se, jota vähiten voidaan rajoittaa.59
Satu vatsan ja muiden ruumiinosien yhteydestä sopii varsin hyvin, sillä toden totta, arvoisa herra kriitikko, jos työläisten mahat jäävät tyhjiksi pienten rajoitusten takia, kuihtuu valtakunnan koko ruumis pois ja muistuttaa pian luurankoa.
Lopuksi arvoisa herra paisuttelee kauhukuvillaan seurauksia ja sysää ne yksinkertaisten ihmisten vastuulle, koska hän ei uskalla väittää niitä minun väitteistäni seuraaviksi päätelmiksi. Toivonpa kuitenkin todella, että ne saavat jäädä arvoisan herran omalle vastuulle, kunnes joku tomppeli haluaa ottaa ne omalle tililleen, eikä tätä varmaankaan aivan heti tapahdu. Vai mistä uskontoa, hyviä tapoja ja säätyprivilegioita vastaan suuntautuvista yllykkeistä arvoisa herra puhuu? Tässä ei voi olla kyse yllykkeiden vastaanottamisesta, vaan niiden antamisesta. Mitä minä voin sille, että arvoisa herra on saanut teoksestani yllykkeitä esittääkseen useita järjettömiä väitteitä? Mutta se, että minä olisin ne yllykkeet antanut, jää arvoisan herran todistettavaksi.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Eurooppa Ranska Ruotsi
Henkilöt: Barchaeus, Anders Gustaf Bergius, Bengt Ludvig XVI
Raamatunkohdat:
Aiheet: