Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Kärryjen parantaminen

Kärryjen parantaminen, § 18

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 18

Joku toinen voi esittää vastaväitteen: kärryistähän tulee valtavan korkeat, kuorman lastaaminen ja purkaminen on vaikeaa. Muistettakoon kuitenkin, että hyöty oli merkittävä. Jos kärryistä mielestäsi tulee liian korkeat, voidaan korkeudesta tinkiä korttelin verran, ja kärryillä saavutetaan silti Kuninkaallisen akatemian toivoma hyöty. Kappaletavara nostetaan helposti siihen korkeuteen, ja ylivoimaisen painavia tavaroita on harvoin tapana kuljettaa sellaisilla kärryillä. Lastaussiltojen avulla niiden kohottaminen ylös ei ole kuitenkaan vaikeaa, jos on kokemusta tuollaisista tehtävistä.

Ei, sanonet, tuo laite on hyvä tasaisella maalla, mutta raskaissa vastamäissä, joissa kärryt eivät ainoastaan jää seisomaan, vaan pyrkivät valumaan taaksepäin painonsa mukaisesti, 30 leiviskän verran raskaampaa kuormaa kantavien täytyy pakostakin valua taaksepäin merkittävästi suuremmalla voimalla kuin vanhat kärryt.

Vastaväitteeksi saanen tällä kertaa luvan muistuttaa vain kolmesta asias­ta. Mekaniikan tuntijat ovat jo aikoja sitten osoittaneet, että isot pyörät kulkevat helpommin vastamäkeen kuin pienet. Uusien kärryjen tuottama hyöty on niin suuri, että ne sietävät merkittäviäkin vastuksia, ennen kuin niiden vetäminen on yhtä raskasta kuin vanhojen. Ja lopuksi: ellei tämä riitä, asia ei ole mekaniikan lakien mukaan autettavissa ilman erityisen mutkikkaita laitteita, jotka kaikkein28 vähiten soveltuvat työkärryissä käytettäviksi. Tämä ei niinkään johdu pyörien koosta kuin kärryille lastatusta tuntuvasti suuremmasta kuormasta.

Jos jollakulla on aikaa ja halua laskea, hän voi ottaa tehtäväkseen ratkaisun etsimisen kysymykseen, joka on pikemminkin mielenkiintoa herättävä kuin asiallisesti merkityksellinen: kuinka monen asteen kaltevuudessa sama voimien määrä riittää tai ei riitä vetämään 70 leiviskällä kuormattuja uusia kärryjä kuin 40 leiviskällä kuormattuja tavallisia; onhan uusien väistämättä jossakin kohdassa osoittauduttava raskaammiksi, jos rinteen jyrkkyyttä koko ajan kasvatetaan.

Alkukieli

§. 18.

En annan torde invända: kärran blifver ju ofanteligen hög, det är svårt, at lasta på och af en sådan; men kom ihog, at fördelen var märkelig; tycker du den blifva för hög, så kan innemot 1 qvarter prutas af högden, och hon icke desto mindre hafva den af Kongl. Academien äskade fördelen: styckade tyngder1 bringas lätt så högt; men alt för stora pläga sällan på sådane framsläpas. Dock är det icke svårt, at med tilhjelp af broar äfven fordra dem upp, för dem, som äro vane at handtera sådant.

Nej! säger du, inrättningen är god på jämn mark, men uti svåra motbackar, där kärran icke allenast vil stå stilla, utan äfven i proportion af sin tyngd gå tilbaka, måste den, som är med 30 lissp. mera lastad, äfven med märkeligen större kraft dragas tilbaka, än den gamla kärran.

Däremot får jag denna gången lof, at allenast 3:ne ting ärhindra. Det är af Mechanicis2 förr bevist, at stora hjul gå lättare upföre backan, än små. Fördelen vid den nya kärran är så stor, at den tål märkeligt afslag3, innan kärran blifver så tung, som de vanlige äro: och ändteligen, när alt detta icke gör tilfyllest, är och blifver den saken, efter mechaniska lagar, utan sär­deles konstiga inrättningar, som aldra28minst passa sig på en arbets-kärra, omöjelig at hjelpa, icke för hjulens storlek, utan för den på kärran lagda ansenligen större tyngdens skul.

Den som hafver tid och nöje at räkna, kan syslosätta sig med den mera curieusa4, än angelägna frågans uplösning: vid huru många graders lutning samma krafter äro tilräckeliga, eller ej, at uphjelpa denna med 70 lisspund lastade nya kärra, som behöfvas til den med 40 lastade vanliga; ty en gång måste den nya nödvändigt blifva tyngre, om backen altid göres brantare.


  1. styckade tyngder: styckegods
  2. mekaniker, mekanikteoretiker
  3. här: tillbakadrivande kraft
  4. intressanta

Suomi

§ 18

Joku toinen voi esittää vastaväitteen: kärryistähän tulee valtavan korkeat, kuorman lastaaminen ja purkaminen on vaikeaa. Muistettakoon kuitenkin, että hyöty oli merkittävä. Jos kärryistä mielestäsi tulee liian korkeat, voidaan korkeudesta tinkiä korttelin verran, ja kärryillä saavutetaan silti Kuninkaallisen akatemian toivoma hyöty. Kappaletavara nostetaan helposti siihen korkeuteen, ja ylivoimaisen painavia tavaroita on harvoin tapana kuljettaa sellaisilla kärryillä. Lastaussiltojen avulla niiden kohottaminen ylös ei ole kuitenkaan vaikeaa, jos on kokemusta tuollaisista tehtävistä.

Ei, sanonet, tuo laite on hyvä tasaisella maalla, mutta raskaissa vastamäissä, joissa kärryt eivät ainoastaan jää seisomaan, vaan pyrkivät valumaan taaksepäin painonsa mukaisesti, 30 leiviskän verran raskaampaa kuormaa kantavien täytyy pakostakin valua taaksepäin merkittävästi suuremmalla voimalla kuin vanhat kärryt.

Vastaväitteeksi saanen tällä kertaa luvan muistuttaa vain kolmesta asias­ta. Mekaniikan tuntijat ovat jo aikoja sitten osoittaneet, että isot pyörät kulkevat helpommin vastamäkeen kuin pienet. Uusien kärryjen tuottama hyöty on niin suuri, että ne sietävät merkittäviäkin vastuksia, ennen kuin niiden vetäminen on yhtä raskasta kuin vanhojen. Ja lopuksi: ellei tämä riitä, asia ei ole mekaniikan lakien mukaan autettavissa ilman erityisen mutkikkaita laitteita, jotka kaikkein28 vähiten soveltuvat työkärryissä käytettäviksi. Tämä ei niinkään johdu pyörien koosta kuin kärryille lastatusta tuntuvasti suuremmasta kuormasta.

Jos jollakulla on aikaa ja halua laskea, hän voi ottaa tehtäväkseen ratkaisun etsimisen kysymykseen, joka on pikemminkin mielenkiintoa herättävä kuin asiallisesti merkityksellinen: kuinka monen asteen kaltevuudessa sama voimien määrä riittää tai ei riitä vetämään 70 leiviskällä kuormattuja uusia kärryjä kuin 40 leiviskällä kuormattuja tavallisia; onhan uusien väistämättä jossakin kohdassa osoittauduttava raskaammiksi, jos rinteen jyrkkyyttä koko ajan kasvatetaan.

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: