Saneltu pöytäkirjaan 11.5.1769
Havaitsen, että valtakirjojen tarkastusta koskevassa herrojen valtuutettujen lausunnossa minua vastaan on esitetty kaksi huomautusta, joista toinen koskee edustajanvaltakirjaani ja toinen äänestyspäätöstä, jolla minut poistettiin säädyn keskuudesta viime valtiopäivillä1 ja jonka pitäisi päteä myös näillä ensimmäisillä sen jälkeen kokoontuvilla valtiopäivillä.
Mitä tulee ensiksi mainittuun asiaan ja sitä koskevaan huomautukseen, jonka mukaan minulla ei ole vuoden 1767 sääntöjen2 edellyttämää hiippakunnan papiston enemmistön antamaa valtiopäiväkutsua, minun on ensiksikin huomautettava, että koska Turun hiippakunnassa ei ole viime valtiopäivien jälkeen pidetty synodaalikokousta,3 siellä ei ole voitu sääntöjen edellyttämällä tavalla sopia kappalaisten yhteisestä edustajasta, vaan kunnianarvoisa Turun tuomiokapituli on tämän takia antanut hiippakunnan kappalaisille käskyn kokoontua kunkin omassa rovastikunnassaan seurakunnan paimenten kanssa ja silloin ilmoittaa, haluavatko he lähettää erityisen edustajansa valtiopäiville ja kenet he siinä tapauksessa haluaisivat edustajaksi nimitettävän. Tällä tavalla ja annettua käskyä noudattaen koko hiippakunnan kappalaiset ovat ilmaisseet kantansa paitsi ne 45, jotka ovat olleet poissa eivätkä siis ole vastanneet kysymykseen myöntävästi eivätkä kieltävästi ja ovat näin menettäneet puhevaltansa ja joutuvat joka tapauksessa tyytymään läsnä olleiden päätökseen. Lieneehän käsittämätön ajatus, että poissa olleet voitaisiin lukea minkään äänestyspäätöksen kannattajiin tai vastustajiin. Läsnä olleista 60 on jättänyt asiansa suuresti kunnioitetun herra piispan4 hoitoon ja siis vastannut esitettyyn kysymykseen kieltävästi. Sen sijaan 84 on pyytänyt oikeutta oman edustajan lähettämiseen ja ovat siis huomattava enemmistö ensiksi mainittuihin verrattuna, joten kysymys on sääntöjen mukaisesti oikein ratkaistu.
Vastattaessa kysymykseen henkilöstä näyttää taas selvältä, että kun olen saanut 62 ääntä ja muut äänet ovat hajaantuneet useille henkilöille, minulla on puolellani kiistaton enemmistö hiippakunnassa.
Vaikka asia on näin selvitetty, haluan hetkeksi luopua saamastani oikeudesta ja tarkastella toiselta näkökannalta kysymystä, voisiko Pohjanmaan kappalaisilla olla sääntöjen mukaan oikeus saada erikseen oma edustajansa.
Sääntöjen 6. pykälässä sanotaan nimenomaisesti, että jos jotkin hiippakunnan papiston jaostot ovat erikseen valtuuttaneet ja ylläpitäneet omia valtiopäivämiehiään, tämä menettely voi edelleen jatkua samalla tavalla;5 ja koska tässä pykälässä ei aseteta kappalaisia poikkeusasemaan, saman varauksen täytyy kaikkien tulkintasääntöjen mukaan päteä heidänkin kohdallaan, koska lakien tulkinta ei saa olla mielivaltaista.
Kun kunnianarvoisa sääty nyt armollisesti palauttaa mieleensä, että Pohjanmaan kappalaiset ovat vuodesta 1727 saakka, jolloin kappalaisille suotiin tämä oikeus omaan edustajaan,6 kustantaneet useimmille valtiopäiville oman edustajansa kenenkään siitä valittamatta ja että tämä hiippakunnan osa eroaa kaikista muista Ruotsin valtakunnan hiippakunnista juuri kappalaisten osalta siten, että he kokoontuvat erillisiin synodaalikokouksiinsa eivätkä näin ollen koskaan tapaa hiippakunnan eteläosan kappalaisia7 tai pääse neuvottelemaan heidän kanssaan, kunnianarvoisa sääty havaitsee, että 2. pykälässä kappalaisille yleensä säädetty valintamenettely8 ja asiasta sopiminen hiippakunnan synodaalikokouksessa ei lainkaan sovellu Pohjanmaan tapaukseen, joten sikäläiset kappalaiset on sisällytettävä edellä esitetyn nimenomaisen ja luonteeltaan yleisen poikkeussäännön piiriin, jotta he eivät kokonaan menettäisi tätä kalleinta oikeuttaan.
Kun nyt samalla otan huomioon Pohjanmaan ja hiippakunnan eteläosan kappalaisten oikeuksien eron ja ensiksi mainittujen merkittävät edut jälkimmäisten etuihin verrattuna, mistä voi aiheutua eturistiriitoja heidän välilleen, ja vaikka hiippakunnan eteläosasta valittu edustaja tuskin suhtautuisi suorastaan karsaasti meidän oikeuksiimme, hän kuitenkin voisi jättää Pohjanmaan kappalaisten oikeuksien valvonnan vähemmälle, havaitsen selvästi, että kunnianarvoisa sääty on tämän poikkeuksen hyväksyessään myös täydellisesti säilyttänyt Pohjanmaan kappalaisten sekä kohtuuden mukaisen että vanhan ja tarpeellisen oikeuden omaan valtiopäivämieheen.
Jos nyt vielä jatkaakseni haluaisin vastoin näitä mielestäni kumoamattomia perusteita myöntää, ettei valtuutukseni valtiopäiväedustajaksi olisi sääntöjen mukainen, tiedän kuitenkin varmasti, että valtakunnan korkeasti kunnioitetut säädyt ovat näillä valtiopäivillä täysin kumonneet sen kaikilta osilta, joita ei perustuslaeissa ole säädetty. Lisäksi kunnianarvoisa sääty on toteuttanut saman kumoamisen taannehtivastikin eli ennen sen kumoamista tapahtuneiden vaalien osalta, minkä selvästi näen siitä, että kunnianarvoisa sääty on ottanut vastaan muutamia täysin vastoin mainittuja sääntöjä valtiopäiville valittuja ja valtuutettuja ylimääräisiä edustajia. Niinpä esimerkiksi Göteborgin hiippakunnasta ei valtiopäiville pitäisi sääntöjen mukaan saapua useampia edustajia kuin kolme, mihin määrään, huomattakoon, sisältyy piispa tai hiippakunnan valtuuttama edustaja, mutta kunnianarvoisa sääty on siitä huolimatta nähnyt oikeaksi hyväksyä täysin vastoin mainitujen sääntöjen rajoitusta tapahtuneen kolmen edustajan valinnan piispan lisäksi. En siis voi olla väärässä tässä asiassa; sillä ellei piispoja olisi luettu tähän määrättyyn edustajien lukuun itseoikeutettuina valtiopäivämiehinä, puuttuisi vaadittu määrä useimmista hiippakunnista ja silloin säädyn kiinteäksi säädetty jäsenmäärä kasvaisi 15 ylimääräisellä edustajalla kappalaisia tähän määrään laskematta.
Kun kunnianarvoisa sääty siis ei voi menetellä asiassa monin eri tavoin ja hyväksyä toisessa tapauksessa vastoin sääntöjä suoritetun valtiopäivämiesten vaalin ja kumota sen toisessa tapauksessa juuri samojen sääntöjen perusteella, olen täysin vakuuttunut siitä, että vaikka valintani valtiopäivämieheksi olisikin sääntöjen vastainen, tämä ristiriita ei missään tapauksessa voi olla syy, jonka takia minut suljettaisiin kunnianarvoisan säädyn ulkopuolelle.
Mitä taas jälkimmäiseen huomautukseen tulee, siis siihen, että minut on äänestetty pois kunnianarvoisan säädyn jäsenyydestä ja että tämän päätöksen pitäisi yltää myös näille valtiopäiville,9 olen kyllä kuullut tästä puhuttavan, mutta sitä ei ole millään tavoin ilmoitettu minulle eikä minun valitsijoilleni. Jos asia nyt todella näin on, minun on tällöin nöyrästi muistutettava, että vaikka tuollaisia ulkopuolelle sulkemisia, jotka yltävät seuraaville valtiopäiville asti, onkin toisinaan tapahtunut korkeasti kunnioitetun ritariston ja aatelin piirissä, missä sukujen päämiehet ovat itseoikeutettuja valtiopäivämiehiä, tällaisesta ei ole kuultukaan niissä säädyissä, joihin edustajat valitaan vaalien kautta, koska se ei koske ainoastaan ulos äänestettyjen oikeuksia, vaan tietyllä tavalla rajoittaa myös vaaleihin osallistuvien valtakunnan alamaisten mahdollisuuksia antaa luottamuksensa sille, jolle he muussa tapauksessa haluaisivat sen antaa mieluummin kuin muille.
En häpeä rikosta, jonka takia minut silloin äänestettiin ulos. En voi moittia itseäni mistään sen suhteen, mutta varmaankin moittisin, jos olisin häpeällisesti pelännyt ihmisiä ja antanut taivutella itseni salaamaan ajatukseni ja näyttäisin arvottoman vaikenemiseni takia yleisön silmissä osasyylliseltä niihin isänmaamme surullisiin kohtaloihin, jotka silloin ennalta näin ja ilmoitin ja jotka ovat nyt osaksemme tulleet.
Iloitsen siitä, että rikostani luetaan kaikkialla valtakunnassa10 ja että totuus, jota olen pitänyt johtotähtenäni, on hankkinut minulla suuren määrän aivan tuntemattomia suosijoita ja ystäviä, joiden joukossa minulla on kunnia arvostaa myös useita kunnianarvoisan säädyn jäseniä.
Politiikassa ei voi olla rikos ajatella, miten isänmaa olisi pelastettava. Ei ole rikos merkitä muistiin ajatuksiaan. Kunnianarvoisa sääty tarkasti ne valtuuttamiensa edustajien välityksellä. Sääty hyväksyi niiden painattamisen, sääty vahvisti antamansa painoluvan, sääty luki kirjoitukseni painettuna, ennen kuin yhtään sen kappaletta myytiin, eikä esittänyt huomautuksia; muutamaa päivää myöhemmin se kuitenkin ilmoitti, että olin menettänyt sen luottamuksen.11
Kun nyt siis olen saanut toisaalta esittää valitsijoitteni oikeudet ja toisaalta syyttömyyteni, jätän aivan tyynesti itseni kunnianarvoisan säädyn ratkaisun varaan, kun näen, että asiaani käsittelee jumalanpelostaan, herkästä omastatunnostaan ja hyveellisyydestään kautta valtakunnan hyvin tunnettu sääty, joka on valinnut keskuudestaan parhaat miehet tekemään täällä valtakunnan ja kansalaisten oikeuksia koskevia päätöksiä, miehet, jotka eivät koskaan luovu totuudesta, kohtuudesta eivätkä oikeudenmukaisuudesta, joita ei ylipuhumalla voida johtaa harhaan ja joiden keskuudessa puolueellisuus ja henkilöiden suosinta tai syrjintä eivät koskaan saa jalansijaa, ja miehet, jotka tämän ohella ovat sekä yhteisesti että yksityisesti osoittaneet minulle sangen suurta suosiollisuutta.
Vieläkin enemmän minua kuitenkin ilahduttaa se, etten voi omassa mielessäni moittia itseäni mistään pahasta ja että siitä riippumatta, mitä huhuja kateelliset voisivat minusta levitellä, kukaan ei kuitenkaan voi asiallisin perustein syyttää minua mistään, joten millaisen päätöksen kunnianarvoisa sääty tekeekin, kukaan kuolevainen ei kuitenkaan voi riistää minulta sitä tyydytystä, jonka rauhallinen omatunto aina ihmiselle suo, eikä nauttimaani rehellisten kansalaisten horjumatonta luottamusta.
Eniten iloa minulle kuitenkin tuottaa järkkymätön luottamukseni Kaikkivaltiaan viisaaseen johdatukseen ja kaitselmukseen kaikessa, mitä minulle voi tapahtua, joten millaisen ratkaisun kunnianarvoisa sääty minun kohdallani ja minun veljieni oikeuksien suhteen tekeekin, se osoittautuu kaikkein parhaaksi minulle nyt ja tulevaisuudessa. Tätä lujaa luottamusta tuntien jättäydyn ilomielin kunnianarvoisan säädyn armoille nöyrästi pyytäen, että saan panna itse paperille tämän puheeni ja sitten kuulla kaiken, mikä jollakin tavoin koskee minua ja asiaani ja on kunnianarvoisassa säädyssä esiin tullut.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Göteborg Pohjanmaa Ruotsi Turku
Henkilöt: Mennander, Carl Fredrik Salvius, Lars
Raamatunkohdat:
Aiheet: