Luettu 15. maaliskuuta 1766
Nöyrä muistio
Kun valtakunnan korkea-arvoisia säätyjä työllistää valtakunnan ruumin voimia pitkään kuluttaneiden haavojen parantaminen, näyttäisi myös olevan tärkeää kääntää katseet itse rahvaaseen. Sehän on olennaisin perusta yhteiskunnan voimalle ja jatkuvuudelle.
Yleinen leivänpuute ja viljan kohtuuton kalleus todistavat, että köyhien tilanne täällä on muuttumassa hädänalaiseksi.
Menneinä aikoina harvinainen rahanpuute, joka nyt on yleinen ja kouriintuntuva, lisää merkittävästi tähän liittyvää vaaraa. Jolleivät
siis valtakunnan korkea-arvoiset säädyt käännä säälivää katsettaan kohti kärsiviä kanssaveljiään, ja heti tarjoa heille auttavaa kättään, on suuri vaara, että kaikki muu apu tulee liian myöhään ja sillä aikaa kurjat nääntyvät.Ne riemunhuudahdukset, joilla yleisö on ottanut vastaan ja seurannut näiden säätyjen toimenpiteitä, ja se toivo isänmaan pelastumisesta, jonka se on näin saanut, vaihtuisivat silloin surkeaan valitukseen ja kyyneliin.
Kansakunta on antanut meille kaiken luottamuksensa. Kansa seuraa tarkkaavaisena kaikkia tekemisiämme ja köyhät kansalaiset odottavat meiltä apua.
Mikään ei hallitse kansan mieltä enemmän kuin ajatus siitä, että elämälle välttämättömät hyödykkeet eivät milloinkaan ehtyisi. Elämä on kaikkein rakkain, mutta se loppuu muutamassa päivässä, kun ravintoa ei ole saatavilla.
On toki olemassa useita eri keinoja, joilla tätä pahaa voidaan vastustaa. Mitään niistä ei tule jättää käyttämättä, sillä nyt niitä kaikkia tarvitaan. Mutta tällä kertaa haluan
ainoastaan ehdottaa yhtä, jota on aiemmin yritetty ja joka on luotettava.Vuonna 1741 valtakunnan korkea-arvoiset säädyt havaitsivat, miten viljan puute ja kallis hinta rasittivat valtakunnan alamaisia, ja siksi ne pitivät korkeimpana huolenaan näiden pelastamista hädästä.
Havaittiin, että varmin ja nopein lääke oli viljan ja elintarvikkeiden vapaampi maahantuonti. Tämän johdosta hänen kuninkaallinen majesteettinsa antoi saman vuoden helmikuun 12. päivänä avoimen määräyksen1, jonka mukaan kaikki ulkomaalaiset, kuten oman maan asukkaatkin, saivat välittömästi luvan ja vapauden tuoda viljaa vierailla laivoilla ja aluksilla miltä tahansa paikkakunnalta Ruotsiin ja Suomeen. Tullit ja maksut suoritettiin tästä tuonnista samalla tavalla kuin ruotsalaisten laivojen ja alusten osalta.
Täten valtakuntaan saatiin huomattava määrä viljaa, ja se myytiin lisäksi melko kohtuulliseen hintaan.
Nyt hätä on kaksinkertainen. Käsillä ei ole ainoastaan viljapula, vaan on myös puute rahasta ja vekseleistä, joilla sitä voisi hankkia. Ne, joilla on jotakin
varastossa, voivat siten nostaa köyhien maksaman hinnan korkeimmilleen.Esitän siis nöyrimmin kunnian-arvoisimman herra arkkipiispan2 ja kunnian-arvoisen säädyn harkitsemaan, eikö samanlaisen keinon käyttöönottoa seuraavaan Mikonpäivään asti voida pitää nyt hyvin tarpeellisena, ja mikäli sääty näin päättää, sekä tiedottamaan tästä päätöksestä nopeasti muille säädyille pöytäkirjan otteella että lähetystön kautta3 saattamaan asian nopeasti päätettäväksi.
Sellainen ihmisrakkaus ja myötämielisyys köyhiä kohtaan, joiden hädän korkea-arvoinen sääty on parhaiten oppinut tuntemaan, on myös eniten kunniaksi meidän säädyllemme. Ja tulevaisuudessa, kaikista mahdollisista mullistuksista huolimatta, se tulee vapauttamaan meidät soimauksilta laiminlyönnistä ja kylmäkiskoisuudesta valtakunnan nykyisessä ahdingossa.
Tukholmassa maaliskuun 16. päivänä 1766 Anders Chydenius
Suom. Veli-Matti Pussinen