Edellinen jakso: Kirjoitusvapaus Kiinassa, Otsikkosivu ja painolupa
Seuraava jakso:
[9]
Kiinan keisari on itsevaltainen hallitsija, ja hänellä on todellakin täysin rajoittamaton valta. Alamaiset ovat puolestaan tottelevaisia, myöntyväisiä, iloisia ja työteliäitä, ja he kunnioittavat keisariaan suorastaan jumalana. Keisari voi rauhassa tehdä mitä haluaa niin kauan kuin hän puolustaa lakeja ja noudattaa hallitusmuotoa.
Kiinan vanhimmat aikakirjat tarjoavat kuitenkin lukuisia esimerkkejä siitä, että hallitsijat ovat aina joutuneet vaikeuksiin rikottuaan lakia ja toisaalta aina olleet onnellisia noudattaessaan maan voimassa olevia säädöksiä. Vain lakien noudattaminen on siis voinut tyydyttää rahvasta.10
Koska Kiinan lakien ja hallitusmuodon olennaisin kohta on, että hallitsijan on kuunneltava ja otettava vastaan esityksiä, ovat kaikki maan viisaat keisarit helposti ymmärtäneet, miten hyödyllistä ja välttämätöntä tällainen on, eivätkä ole milloinkaan laiminlyöneet sitä. He eivät ole ainoastaan sallineet jokaisen esittää vapaasti ja avoimesti kaiken sen, minkä saattamista keisarin tietoon on pidetty tärkeänä, vaan ennen muinoin keisarit antoivat ripustaa linnan ulkopuolelle tauluja, joihin jokainen sai käydä kirjoittamassa, mitä piti tärkeänä tuoda esille, ja lisäksi siellä oli rumpu, jota lyömällä sai kiinnitetyksi huomiota sanottavaansa.
Kaiken kukkuraksi keisarit tunnustivat oman epätäydellisyytensä ja tästä syystä sekä osoitukseksi totuudenrakkaudestaan ja tietämättömyyden ja pimeyden pelostaan nimittivät itse muutamia sensoreita tai valvojia, joiden11 oli joka päivä oltava tekemisissä keisarin kanssa, muistutettava häntä velvollisuuksistaan, varoitettava hänen virheistään ja kerrottava kaikesta mikä voi tulla esiin itse maan johtamisessa. Jotta valvojat olisivat voineet tehdä näin yhtään pelkäämättä ja avoimesti avata sydämensä, heille oli vakuutettu, ettei keisari pahastu mistään.
Mutta lopulta jotkut keisarit eivät sietäneetkään kuulla totuutta ja siksi valvojille sallittua vapautta alettiin pitää vahingollisena, sitten sitä rajoitettiin ja lopulta se poistettiin kokonaan.
Kun vihdoin Ven ti1Kirjoitus sisältää viittauksia sekä historiallisiin että myyttisiin keisareihin; joukossa on myös yksi naispuolinen keisari. Keisarit on nimetty heille kuoleman jälkeen annetuilla ns. temppelinimillä, joita käytettiin dynastiasta toiseen. Kysymys on ilmeisesti lähinnä Han- ja Tang-dynastioista, vaikkakaan kirjoituksessa ei dynastioiden nimiä ole ilmoitettu. Tunnistamista on vaikeuttanut myös vanha ranskalainen latinisointijärjestelmä. Tarkempia tietoja tunnistetuista keisareista on henkilöhakemistossa. Toimituskunta kiittää professori Juha Janhusta hänen keisarien tunnistamisessa antamastaan avusta. tuli keisariksi, hän huomasi, että oli mahdotonta ylläpitää hallitusmuotoa ja lakeja, ellei mainittua vapautta palauteta. Siksi tämä keisari kuulutti koko valtakunnassa, että hän oli kiellon takia jäänyt12 ilman etäällä asuvien alamaistensa kypsiä neuvoja ja näkemyksiä, minkä lisäksi se oli tukkinut myös hänen omien ministeriensä suut. Siksi keisari halusi saattaa saman lain taas voimaan ja uudistaa sen.
Niinpä keisari käski heti etsiä viisaita ja rehellisiä miehiä, joille hän voisi antaa kaikenlaisia tehtäviä. Erityisesti keisari käski etsiä sellaisia miehiä, jotka uskaltaisivat esittää hänelle kaikkea mitä hänen tulisi tietää. Keisarin ministerien päätehtäväksi tulisi puolestaan tutkia joka päivä sekä keisarin omia että hallituksen virheitä ja ilmoittaa niistä, ja heidän tulisi auliisti ilmaista juuri tällaisia asioita. Haluan lukea teidän esityksenne, keisari kirjoittaa, ja niitä lukiessani kiinnitän erityistä huomiota siihen, oletteko te uurastaessanne oikeamielisiä ja riittääkö rohkeutenne niin pitkälle, että ette kavahda edes minun persoonaani.13
Samoin keisari Tai tsong sanoo eräässä julistuksessaan sallivansa kenen tahansa tulla luokseen ja avaa näin tien kaikille esityksille. Haluan alamaisteni pääsevän kaikista pelostaan, jotta minä niin pitkälle kuin mahdollista voin oppia joka hetki jotain uutta.
Keisari Te tsong ei halunnut pitkään aikaan tietää virheistään eikä sietänyt aloitteita, mutta lopulta hän käsitti suistaneensa tällä valtakuntansa kurjuuteen ja meni itseensä. Silloin hän kuulutuksessaan kautta koko valtakunnan tunnusti avoimesti hoitaneensa huonosti tehtäviään ensimmäisinä hallitusvuosinaan ja totesi, että oli korkea aika korjata virheensä. Katson, että mennyt aika on ollut tappioksi ja että alamaisille näyttämäni esimerkki on ollut kehno, keisari sanoi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että14 kansa joutuu harhaan, kun itse hallitsijakaan ei kulje oikeaa tietä. Tunnustuksensa lisäksi keisari antoi käskyn, joka herätti koko valtakunnassa sanoinkuvaamatonta iloa.
Kun sitten keisari Vou ti halusi vahvistaa saman vapauden, hän sanoi: Älkää luulko, että minä tyydyn pelkkään tyhjään puheeseen. Haluan tietää totuuden. Älkää antako kunnioituksen tai pelon olla esteenä, vaan puhukaa arkailematta, sillä se on meidän tahtomme. Älkää salatko minulta mitään, ja silloin kun on kysymys omasta persoonastani, puhukaa vapaasti, teeskentelemättä ja kiertelemättä, älkääkä pelätkö joutuvanne epäsuosioon.
Toisessa asetuksessaan keisari sanoo: Olen aikaisemmin ilmoittanut teille, että haluan hyvin mielelläni vastaanottaa hyödyllisiä esityksiä. Mutta jotta asianomaiset olisivat paljon rohkeampia, ilmoitan täten, että jos esitykset15 ovat hyviä ja tavoittelevat yhteistä hyvää, niiden tekijöitä ei suinkaan pidä syyttää, vaikka kaikki niissä ei olisikaan niin harkittua kuin pitäisi olla. Annan mielelläni anteeksi sellaiset virheet. Jotta kaikille tulisi aivan selväksi, että jokaisella on minun valtakunnassani vapaus tehdä esityksiä, käsken täten vapauttaa Kong chaon ja Ki mou foun, vaikka he unohtivat kunnioittavan esiintymisen kokonaan.
Myös keisari Hiao ven ti puhui samasta asiasta erään asetuksensa päätteeksi: Me haluamme ja toivomme siis vakavasti, että kaikki alamaisemme ylhäisimmästä alhaisimpaan ilmoittaisivat meille kaiken sen, minkä katsovat olevan meille hyödyksi alamaistemme onnen edistämisessä. Älkää16 salatko minulta mitään, vaan puhukaa asiat suoraan. Ilmaiskaa mielipiteenne lyhyesti ja kaunistelematta, jotta voin itse tutkia sanottavaanne ja hyötyä siitä.
Kun tässä mainitut ja monet muutkin keisarit ovat sallineet sellaisen vapauden ja käskeneet noudattaa sitä, niin ovat myös heidän sensorinsa ja ministerinsä, kenraalinsa ja mandariininsa2eurooppalaisten kiinalaisista valtion virkamiehistä käyttämä nimitys ja jopa kaikkein alhaisimpaan säätyyn kuuluvat ihmiset käyttäneet vapautta yhtä viisaasti ja kekseliäästi kuin rohkeasti ja järkkymättäkin.
Kia chan pyysi kerran keisari Ven tiltä erittäin nöyrästi muun muassa sitä, että keisari ei antaisi liikaa periksi metsästysharrastukselleen. Jos hän näet tekisi niin, silloin hän itse ja lisäksi monet hänen seurueeseensa kuuluvat ministerinsä laiminlöisivät valtakunnan asioita. Antaumukseni keisarin kunniaa kohtaan ei anna minun vaieta siitä, mitä joudun murheekseni näkemään, Kia chan sanoi.17
Qvang heng luetteli keisari Yuen tille hovin paheita ja sanoi, että alamaisista saa turhaan etsiä hyveitä niin kauan kuin paheet kukoistavat hovissa. Sitten hän pyysi, että saisi tuoda kaikki hyvää tarkoittavat huomautuksensa valtaistuimen tietoon.
Kong ya huomautti samalle keisarille, että tämä jakaa kohtuuttoman paljon lahjoja samaan aikaan kun valtakunnan tila on kehno. Hän pyysi keisaria vähentämään hovinsa menoja ja samalla jalkavaimojensa, hevostensa, puutarhojensa ja eläintarhojensa määrää. Kong ya sanoi, ettei ole suinkaan taivaan tahto, että valtaistuimelle asetettu hallitsija elää omien halujensa mukaan tuhansien alamaistensa yläpuolella, vaan että hän tekee alamaisensa onnellisiksi. Historia kertoo, että keisari otti huomautuksen vastaan melko suopeasti ja lisäksi vielä noudatti saamaansa neuvoa.
Tsoui qvang osoitti keisari Souen vou tille, että tämä välitti18 hallitsemisesta ja maanviljelystä liian vähän, mutta huvituksista liian paljon. Hän kertoi keisarille valtakunnan kurjuudesta ja pyysi tätä karsimaan kaikki tarpeettomat menot, hankkiutumaan eroon teeskentelijöistä ja pitämään ympärillään vain järkeviä ja hyveellisiä ihmisiä. Kerrotaan, että keisarin arvostus Tsoui qvangia kohtaan lisääntyi tämän jälkeen päivä päivältä.
Ta leang kirjoittu keisari Tai tsongille ja varoitti tätä antamasta metsästyksen taas temmata itseään liiaksi valtoihinsa. Keisari kiitti häntä tästä mahdollisimman miellyttävin sanakääntein ja pyysi Ta leangia jatkamaan samalla tavoin, koska oikeaan aikaan esitetty huomautus on kallis lahja. Keisari lähetti neuvojalleen lahjaksi kolme kulta-astiaa.
Ouei teching neuvoi samaa keisaria ennen kaikkea vaalimaan hyveitä, koska niin19 oppii parhaiten valitsemaan kunnon ihmisiä ympärilleen ja koska niin estetään paheiden pääsy valtaistuimen tuntumaan. Hän kehotti keisaria myös valvomaan mielenliikkeitään, kuuntelemaan totuuksia suuttumatta ja kaihtamaan todellisten, rohkeiden isänmaanystävien lannistamista. Hän muistutti keisari Yaon rummusta ja keisari Chun kirjoitustauluista ja totesi, että vaikka hallitsija yrittäisi aivan vakavissaan rohkaista alamaisiaan sanomaan totuuden, silti pelottominkin jää epäilemään, voiko todella sanoa kaiken, mitä mieli tekee. Kerrotaan että keisari suhtautui näihin huomautuksiin melko suopeasti, tunnusti epätäydellisyytensä, vastasi Ouei techingille omakätisesti ja lahjoitti hänelle 300 silkkikangasta.
Lukemattomat muut ovat tehneet keisareilleen samanlaisia esityksiä ja huomautuksia, mutta kaikki eivät ole johtaneet samanlaiseen menestykseen.20
Sou ngan heng ei odottanutkaan juuri hyviä seurauksia lopettaessaan viestinsä keisari Vou heoulle näihin pelottomiin sanoihin: Teidän Keisarillisen Majesteettinne ei pidä uskoa, että minua olisi kannustanut näihin esityksiini mikään muu kuin vilpitön intoni ja kiintymykseni. Tiedän aivan hyvin , että jos ottamani vapaus kaikesta huolimatta herättäisi Teidän Majesteetissanne vihaa, on Teidän Majesteetillanne valta katkaista kaulani ja osoittaa siten kaikille alamaisille, että Majesteetti ei siedä totuutta.
Tämänkään kaltaisia esimerkkejä ei Kiinan aikakirjoista puutu.
Kaksi tyrannia, Kie ja Tcheou, jotka olivat häpeäksi ihmissuvulle, eivät saaneet milloinkaan tarpeekseen huvituksista ja nautinnoista, sietivät ympärillään vain holtittomia nuorukaisia, jotka ylistivät heidän paheellisuuttaan, ja alhaisesti mestauttivat maan kolme suurinta ja viisainta miestä näiden esittämien huomautusten takia.21
Kaikki tämä ei kuitenkaan estänyt muita muistuttamasta tällaisille keisareille vastaavista asioista, joiden takia he olivat tulleet onnettomiksi. Kun alamaiset menivät esittämään huomautuksiaan keisareilleen, he veivät mukanaan ruumisarkun ja asettivat sen palatsin portille osoittaakseen, kuinka valmiita olivat kuolemaan totuuden ja isänmaan parhaan puolesta. Yksi toisensa jälkeen teki näin, kunnes keisari vihdoin kyllästyi omaan julmuuteensa tai tunnusti tekemänsä vääryydet, katui virheitään ja alkoi toimia oikein.
Monille muille kävi sen sijaan niin, että he tajusivat kaikkien esitystensä raukeavan tyhjiin elinaikanaan ja siksi he keksivät keinoja, joilla voivat lisätä esitysten vaikutusta kuolemansa jälkeen.
Vaikka näiden isänmaanystävien into ja arastelemattomuus onkin ollut hyvin suuri, on silti aiheellisempaa ihmetellä22 monien keisarien kärsivällisyyttä ja sävyisyyttä.
Edellisten arkailemattomuus ja innostus oli tietyllä tavalla luonnollista, ja hallitsijaansa oikealla tavalla rakastava isänmaanystävä kärsii tuskallisesti siitä pahuudesta, joka vallitsee rakkaassa isänmaassa tai uhkaa sitä tuholla.
Mutta millaista lähes yliluonnollista kärsivällisyyttä ja lempeyttä vaaditaankaan siihen, että pystyy ensin kuuntelemaan omien virheittensä luettelemista, vakuuttumaan sitten väitteiden paikkansapitävyydestä ja sitten, millaisia voimia lopulta tarvitaankaan näistä virheistä luopumiseen! Taivaasta on maahan yhtä pitkä matka kuin maasta taivaaseen, mutta luonnollisesti paheista on rajattomasti pitempi matka hyveisiin kuin hyveistä paheisiin. Siksi on vaikea sanoa, miten nämä hallitsijat pystyivät niin erinomaiseen lempeyteen.23
Saisikohan selityksen niistä sanoista, jotka löytyvät kiinalaisten kanonisista kirjoista. Ne tunnetaan nimellä Chu king,3Chu king: kiin. Shujing, kommentoitu laki- ja asetuskokoelma, joka on yksi kungfutselaisuuden perusteoksiin kuuluvista ns. viidestä klassikosta ja niissä sanotaan: Jos joku antaa teille neuvon, joka on vastoin tunteitanne ja halujanne, silloin on aihetta arvella että neuvo on hyvä. Jos näin on, täytyy sittenkin myöntää, että kiinalaiset arvostavat ja kunnioittavat, niin pakanoita kuin ovatkin, omia kanonisia kirjojaan enemmän kuin monet kristityt omiaan.
Suom. Antero Tiusanen
[9]
Kejsaren i China är en Envålds-Herre, och äger värkeligen en aldeles oinskränkt magt. Undersåtarne däremot äro lydige, böjelige, muntre, arbetsame, och hysa aldeles en Gudomelig högaktning för sin Kejsare. Den förre kan trygt göra hvad han vil, så länge han håller hand öfver Lagarna och efterlefver Regerings-Formen.
Dock så vida deras äldsta tide-böcker, med otaliga exempel bevisa, at det aldrig gått Regenterna väl, då de öfverträdt Lagarna, men at de altid varit lyckelige, så länge de handhaft Landets Stadgar; så har ej eller något annat kunnat tilfredsställa menigheten, än deras efterlefnad.10
Och emedan det är det väsendteligaste stycket af deras Lag eller Regerings-form: at Regenten bör vara benägen, at höra och emottaga föreställningar;4förslag, anmärkningar fördenskul hafva ock alle deras vise Kejsare, som lätt funnit nyttan och nödvändigheten däraf, aldrig å sido satt sådant. De hafva icke allenast tilstadt hvar och en, at fritt och uppenbarligen andraga, hvad hälst han ansåg nyttigt för Kejsaren at veta; utan ock därtil i forna tider låtit hänga taflor ute på Slottet, där hvar man kunde skrifva, hvad han fant nödigt, at påminna, och satt därjämte en Trumma, at slå uppå, til at blifva hörd i det han hade at säga.
Ja, de hafva äfven ännu, så väl til ärkänsla af sin egen ofullkomlighet, som bevis af sin kärlek för sanningen och fruktan för okunnoghet och mörker, sjelfva förordnat några Censores eller Upsynings-Män, som11 dageligen skulle umgås med dem, och påminna dem om deras plikter, åtvarna dem för deras fel, och underrätta dem, om alt hvad som vid sjelfva styrseln i Riket kunde förefalla. Och på det de utan all fruktan och med frimodighet måtte göra detta, och rätt öpna sitt hjärtas innersta, var dem gifven den försäkran, at ingen ting skulle tagas illa up.
Men då någre Kejsare, omsider icke kunde fördraga, at höra sanningen; så blef ock denna frihet ansedd såsom skadelig, och därpå inskränkt, samt sist aldeles afskaffad.
Ändteligen, då Kejsar Ven ti5Skriften innehåller referenser till både mytiska och historiska kejsare, inklusive en kvinnlig kejsare. Kejsarna har benämnts enligt de postuma så kallade tempelnamnen. Samma postuma tempelnamn användes emellertid i dynasti efter dynasti, men här förefaller det mest handla om dynastierna Han och Tang. I skriften har man emellertid inte använt dynastins namn för att förtydliga den dynastiska tillhörigheten vilket tillsammans med det gamla franska romaniseringssystemet försvårat identifieringen. Närmare uppgifter om de kejsare som har identifierats ges i personregistret. Utgivarna tackar professor Juha Janhunen för hans hjälp med att identifiera kejsarna. tilträdde Regeringen, och fant huru omöjeligt det var, at handhafva Regerings-sättet och Lagarna, utan at återställa denna frihet, utfärdade han öfver hela sitt Rike et Påbud, hvaruti han gaf tilkänna, at han genom et sådant Förbud ej allenast kommit12 i mistning af deras mogna råd och insigter, som voro vida aflägsne, utan at det äfven tillykt6tillslutit munnen på dess egna Stats-Ministrar, i anseende hvartil han ville hafva samma Lag åter införd och förnyad.
Han befalte därföre genast, at man borde söka up kloka och redeliga män, dem han kunde nyttja vid allehanda förrättningar, och i synnerhet sådana, som voro nog behjärtade, at förehålla honom alt hvad han borde veta. Imedlertid skulle det blifva hans Ministrars hufvud-sysla, at undersöka och dageligen föreställa så väl hans egna, som Regeringens fel; och at de öfver slika ämnen uttryckeligen ville utlåta sig. Jag vil, säger han, läsa Edra föreställningar, och när jag läser dem, vil jag i synnerhet märka, om Eder nit är rättskaffans och om Eder frimodighet går så långt, at den icke skonar min egen Person.13
Jag lemnar, säger likaledes Kejsar Tai tsong uti en dess Kungörelse, hvar man et fritt tilträde, och öpnar härigenom vägen för alla föreställningar. Jag vil hos mina undersåtare förtaga all fruktan, på det jag hvart ögnablick, så mycket möjeligt är, måtte lära något nytt.
När Kejser Te tsong, som en lång tid bårtåt ej velat veta af sina fel, eller tåla några föreställningar, omsider blef varse, at han därigenom sänkt sitt Rike i elände, går han ändteligen til sig sjelf, och utfärdar öfver hela sitt Rike en allmän Kungörelse, hvaruti han uppenbarligen bekänner, at han illa hade tilbragt sina första Regements år, och at redan vore hög tid ändra sina fel. Jag anser, säger han, den förflutna tiden såsom förlorad, och har förelyst mina undersåtare med slätta7dåliga Exempel; så at det icke ens är underligt, at14 folket far vilse, då Regenten sjelf icke går den rätta vägen; och jämte denna bekännelsen låter han utgå en befallning, som satte hela Riket i en obeskriflig glädje.
När Kejser Vou ti ville befästa denna frihet, så säger han: Tänker icke, at jag åtnöjes med snack: Jag begär veta sanningen: Låter hvarken högaktning eller fruktan hålla Eder tilbaka, utan taler med frimodighet; ty det är vår vilja. Döljer ingen ting för mig, och när det rörer min egen Person, så taler fritt, utan hykleri och omsvep, och frukter ej för någon onåd.
I en annan Förordning säger han: Jag har tilförene gifvit Eder tilkänna, at det vore mig kärt, om man ville göra mig nyttiga föreställningar; men för at göra vederbörande så mycket mer frimodiga, förklarar jag härmedelst, at då sådane före15ställningar äro gode, och syfta på det allmänna bästa, så skal det ingalunda läggas uphofsmannen til last, om ock alt däruti ej vore så väl afpassat, som sig borde. Sådane fel tilgifver och ursäktar jag gärna. Och på det hvar och en så mycket tydeligare må märka, at man nu i hela mitt Rike äger frihet, at göra föreställningar, så befaller jag härmedelst, at Kong chao och Ki mou fou skola åter ställas på fri fot, ehuru de satt all vördnad och högaktning å sido.
Likaledes yrkar Kejser Hiao ven ti på det samma, då han i slutet af sin Förordning yttrar sig således: Det är altså vår alfvarliga vilja och önskan, at alle våre undersåtare, från den högsta til den lägsta, ville fritt uptäcka för oss alt hvad de tro oss vara nyttigt at veta, til befordran af våra undersåtares lycksalighet. Döl16jer intet för mig, utan säger all ting rent ut. Författer Eder mening kårt och utan konst, at jag sjelf kan undersöka den, och göra mig nytta däraf.
Och såsom dessa och många andra Kejsare hafva tillåtit och befalt en sådan frihet, så hafva ock deras Censorer och Ministrar, Generaler och Mandariner,8av européer använd benämning på statliga ämbetsmän i Kina ja, ofta folk af aldraringaste stånd betjent sig däraf, med icke mindre visdom och fintlighet,9uppfinningsrikedom än frimodighet och ståndaktighet.
Kia chan beder Kejser Ven ti en gång i största underdånighet bland annat, at taga sig til vara för alt för stor böjelse til Jagt; emedan han icke allenast sjelf, utan ock de många Ministrar, som han hade med sig, därigenom försummade Rikets angelägenheter. Det är, sade han, min nit för Kejsarens ära, som ej tilstäder10tillåter mig, at förtiga det jag med bedröfvelse ser.17
Qvang heng föreställer Kejser Yuen ti Hofvets laster och säger: at man förgäfves sökte dygd hos undersåtare, så länge lasterna regerade vid Hofvet, och beder, at han ville lämna alla välmenta påminnelser fritt tilträde til dess Thron.
Och Kong ya förehåller samma Kejsare dess omåttelighet med föräringar och Rikets slätta tilstånd. Han beder, at Kejsaren ville inskränka omkostningarna vid sin Hof-Stat, och minska antalet af sina Frillor,11bihustrur, älskarinnor Hästar, Trä- och Djur-gårdar; ty det är, säger han, icke Himmelens vilja, då en sättes på Thronen, at han fram för många tusende andra människor skal lefva som han sjelf vil, utan at han skal göra sina undersåtare lyckeliga. Och Historien förmäler, at Kejsaren ej allenast tog ganska väl up denna påminnelsen, utan ock rättade sig därefter.
Tsoui qvang viste Kejser Souen vou ti, huru han bekymrade sig om18 Regeringen och Jordbruket för litet; men om lustbarheter för mycket. Han föreställer honom Rikets elände, och beder honom, at han ville draga in alla onödiga utgifter, fördrifva hyklare och icke lida12tåla, fördra andra omkring sig, än dem, som voro förnuftige och dygdige; och det heter, at Kejsaren därföre dag ifrån dag fattade mera aktning för honom.
Ta leang skrifver til Kejser Tai tsong och beder, at han ville taga sig til vara, at icke jagten å nyo finge för mycket intaga dess sinne. Kejsaren tackar honom därföre uti de aldrabehageligaste tale-sätt, och beder honom fortfara i sitt förehafvande; emedan en i rättan tid gifven påminnelse är en dyrbar gåfva. Han förärte honom därföre tilbaka trenne gyllene käril.
Ouei tehing13Ouei tehing: bör sannolikt vara Ouei tching för Wei Jing eller möjligen Wei Qing råder samma Kejsare, at för alt ting vinlägga sig om dygden, såsom det bästa medlet hvarigenom19 han lärde sig välja dygdigt folk omkring sig, och hvarigenom lasterna afhöllos, at nalkas dess Thron. Han beder honom hafva et vakande öga öfver sina egna Affecter,14sinnesrörelser icke vredgas för sanningens skull, och ej dämpa rätta Patrioters frimodighet. Han förer honom til sinnes Kejsar Yaos Trumma och Chuns Taflor, och säger, at oaktadt en Regent med alt alfvare söker upmuntra sina undersåtare, at säga sig sanningen, så blifver likväl äfven hos den mäst behjärtade nog farhoga qvar, at framföra alt, hvad han ville hafva sagt. Och det berättas om Kejsaren, at han alt sådant tog ganska nådigt up, kände vid sin ofullkomlighet, svarade honom med egen hand, och förärte honom 300 stycken Silkes-stofter.15sidentyg
Oräknelige andra hafva gjordt sina Kejsare dylika föreställningar och påminnelser, fast icke altid med enahanda framgång.20
Sou ngan heng väntade sig ingalunda mycket godt, då han til sin regerande Kejsare Vou heou slutar sin föreställning med dessa frimodiga ord: Eders Kejserliga Majestät må ej tro någon annan driffjäder vara til denna min föreställning, än min upriktiga nit och tilgifvenhet; men skulle denna min frihet likväl reta Eders Maj:t til vrede, så vet jag väl, at Eders Maj:t äger magt, at med mistning af mitt hufvud visa alla dess undersåtare, at Han16Kejsare Vou heou är identifierad som kejsarinnan Tang Wu Hou (reg. 690–705 e.Kr.). Chydenius misstar sig på kön. Lütkens Oeconomiske Tanker til høiere Efter-Tanke, som ligger som grund för Chydenius framställning, har däremot uppfattat saken rätt och ger: ”den regierende Kejserinde Vou heou”, s. 18. ej kan tåla sanning.
Sådana Exempel tryta icke eller i deras tide-böcker.
Kie och Tcheou, tvenne Tyranner, som vanprydde människo-slägtet, kunde aldrig mättas af nöjen och lustbarheter, och ledo inga andra omkring sig, än några yra ynglingar, som uphögde deras odygder, och låto ömkeligen aflifva trenne af de störste och klokaste män i landet för sina påminnelsers skull.21
Alt detta oaktadt hafva likväl andre därföre ej afstått, at påminna sådana Kejsare det samma, hvarföre dessa blifvit olyckelige. När de gingo up med sina ärindringar til sina Kejsare, togo de sina Lik-kistor med sig, och stälte dem vid Slotts-porten, at därigenom visa, huru redebogne de voro, at dö för sanningen och Fäderneslandets bästa. Detta gjorde den ena efter den andra, til dess Kejsaren sjelf ändteligen ledsnade vid sin grymhet, eller ärkände sin orättvisa, ångrade sina fel, och gjorde hvad rätt var.
Men andre åter, då de blifvit varse, huru fruktlösa alla deras föreställningar varit i deras lifs-tid, hafva uptänkt medel, at gifva dem större verkan efter döden.
Dock ehuru stor dessa Patrioters nit och frimodighet varit; så må man dock mera förundra sig öfver så22 många deras Kejsares tålamod och fromhet.
Ty de förras frimodighet och nit var på visst sätt naturlig, och en Patriot, som rätt älskar sin Regent, känner en smärtefull plåga af det onda, som antingen hänger öfver dess kära Fädernesland, eller hotar det samma med undergång.
Men hvad nästan öfvernaturligt tålamod, och mildhet fordras icke därtil, at först kunna höra sina fel sig föreställas, och at sedan få öfvertygelse därom, och sist krafter, at afstå ifrån de samma? Det är väl lika långt från himmelen neder til jorden, som det är från jorden up til himmelen; men naturligt vis är det oändeligen längre från lasterna up til dygden, än det är från dygden ned til lasterna. Det måste därföre vara svårt at säga, hvad som har förmått dessa Regenter til en så utmärkt fromhet.23
Skulle orsaken därtil fås igen i de ord, som finnas i deras Canoniska böcker, Chu king17Chu king: kin. Shujing, en kommenterad lag- och författningssamling; en av de så kallade fem klassikerna inom konfucianismen kallade, hvaräst orden så lyda: Om någon gifver Eder något råd, som är Edra Affecter och begärelser emot, så hafven I anledning, at förmoda, det rådet är godt; så måste man ändock tilstå, at de, såsom Hedningar, hysa en större vördnad och högaktning för deras Canoniska böcker, än många Christna för sina.
[9]
Kiinan keisari on itsevaltainen hallitsija, ja hänellä on todellakin täysin rajoittamaton valta. Alamaiset ovat puolestaan tottelevaisia, myöntyväisiä, iloisia ja työteliäitä, ja he kunnioittavat keisariaan suorastaan jumalana. Keisari voi rauhassa tehdä mitä haluaa niin kauan kuin hän puolustaa lakeja ja noudattaa hallitusmuotoa.
Kiinan vanhimmat aikakirjat tarjoavat kuitenkin lukuisia esimerkkejä siitä, että hallitsijat ovat aina joutuneet vaikeuksiin rikottuaan lakia ja toisaalta aina olleet onnellisia noudattaessaan maan voimassa olevia säädöksiä. Vain lakien noudattaminen on siis voinut tyydyttää rahvasta.10
Koska Kiinan lakien ja hallitusmuodon olennaisin kohta on, että hallitsijan on kuunneltava ja otettava vastaan esityksiä, ovat kaikki maan viisaat keisarit helposti ymmärtäneet, miten hyödyllistä ja välttämätöntä tällainen on, eivätkä ole milloinkaan laiminlyöneet sitä. He eivät ole ainoastaan sallineet jokaisen esittää vapaasti ja avoimesti kaiken sen, minkä saattamista keisarin tietoon on pidetty tärkeänä, vaan ennen muinoin keisarit antoivat ripustaa linnan ulkopuolelle tauluja, joihin jokainen sai käydä kirjoittamassa, mitä piti tärkeänä tuoda esille, ja lisäksi siellä oli rumpu, jota lyömällä sai kiinnitetyksi huomiota sanottavaansa.
Kaiken kukkuraksi keisarit tunnustivat oman epätäydellisyytensä ja tästä syystä sekä osoitukseksi totuudenrakkaudestaan ja tietämättömyyden ja pimeyden pelostaan nimittivät itse muutamia sensoreita tai valvojia, joiden11 oli joka päivä oltava tekemisissä keisarin kanssa, muistutettava häntä velvollisuuksistaan, varoitettava hänen virheistään ja kerrottava kaikesta mikä voi tulla esiin itse maan johtamisessa. Jotta valvojat olisivat voineet tehdä näin yhtään pelkäämättä ja avoimesti avata sydämensä, heille oli vakuutettu, ettei keisari pahastu mistään.
Mutta lopulta jotkut keisarit eivät sietäneetkään kuulla totuutta ja siksi valvojille sallittua vapautta alettiin pitää vahingollisena, sitten sitä rajoitettiin ja lopulta se poistettiin kokonaan.
Kun vihdoin Ven ti18Kirjoitus sisältää viittauksia sekä historiallisiin että myyttisiin keisareihin; joukossa on myös yksi naispuolinen keisari. Keisarit on nimetty heille kuoleman jälkeen annetuilla ns. temppelinimillä, joita käytettiin dynastiasta toiseen. Kysymys on ilmeisesti lähinnä Han- ja Tang-dynastioista, vaikkakaan kirjoituksessa ei dynastioiden nimiä ole ilmoitettu. Tunnistamista on vaikeuttanut myös vanha ranskalainen latinisointijärjestelmä. Tarkempia tietoja tunnistetuista keisareista on henkilöhakemistossa. Toimituskunta kiittää professori Juha Janhusta hänen keisarien tunnistamisessa antamastaan avusta. tuli keisariksi, hän huomasi, että oli mahdotonta ylläpitää hallitusmuotoa ja lakeja, ellei mainittua vapautta palauteta. Siksi tämä keisari kuulutti koko valtakunnassa, että hän oli kiellon takia jäänyt12 ilman etäällä asuvien alamaistensa kypsiä neuvoja ja näkemyksiä, minkä lisäksi se oli tukkinut myös hänen omien ministeriensä suut. Siksi keisari halusi saattaa saman lain taas voimaan ja uudistaa sen.
Niinpä keisari käski heti etsiä viisaita ja rehellisiä miehiä, joille hän voisi antaa kaikenlaisia tehtäviä. Erityisesti keisari käski etsiä sellaisia miehiä, jotka uskaltaisivat esittää hänelle kaikkea mitä hänen tulisi tietää. Keisarin ministerien päätehtäväksi tulisi puolestaan tutkia joka päivä sekä keisarin omia että hallituksen virheitä ja ilmoittaa niistä, ja heidän tulisi auliisti ilmaista juuri tällaisia asioita. Haluan lukea teidän esityksenne, keisari kirjoittaa, ja niitä lukiessani kiinnitän erityistä huomiota siihen, oletteko te uurastaessanne oikeamielisiä ja riittääkö rohkeutenne niin pitkälle, että ette kavahda edes minun persoonaani.13
Samoin keisari Tai tsong sanoo eräässä julistuksessaan sallivansa kenen tahansa tulla luokseen ja avaa näin tien kaikille esityksille. Haluan alamaisteni pääsevän kaikista pelostaan, jotta minä niin pitkälle kuin mahdollista voin oppia joka hetki jotain uutta.
Keisari Te tsong ei halunnut pitkään aikaan tietää virheistään eikä sietänyt aloitteita, mutta lopulta hän käsitti suistaneensa tällä valtakuntansa kurjuuteen ja meni itseensä. Silloin hän kuulutuksessaan kautta koko valtakunnan tunnusti avoimesti hoitaneensa huonosti tehtäviään ensimmäisinä hallitusvuosinaan ja totesi, että oli korkea aika korjata virheensä. Katson, että mennyt aika on ollut tappioksi ja että alamaisille näyttämäni esimerkki on ollut kehno, keisari sanoi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että14 kansa joutuu harhaan, kun itse hallitsijakaan ei kulje oikeaa tietä. Tunnustuksensa lisäksi keisari antoi käskyn, joka herätti koko valtakunnassa sanoinkuvaamatonta iloa.
Kun sitten keisari Vou ti halusi vahvistaa saman vapauden, hän sanoi: Älkää luulko, että minä tyydyn pelkkään tyhjään puheeseen. Haluan tietää totuuden. Älkää antako kunnioituksen tai pelon olla esteenä, vaan puhukaa arkailematta, sillä se on meidän tahtomme. Älkää salatko minulta mitään, ja silloin kun on kysymys omasta persoonastani, puhukaa vapaasti, teeskentelemättä ja kiertelemättä, älkääkä pelätkö joutuvanne epäsuosioon.
Toisessa asetuksessaan keisari sanoo: Olen aikaisemmin ilmoittanut teille, että haluan hyvin mielelläni vastaanottaa hyödyllisiä esityksiä. Mutta jotta asianomaiset olisivat paljon rohkeampia, ilmoitan täten, että jos esitykset15 ovat hyviä ja tavoittelevat yhteistä hyvää, niiden tekijöitä ei suinkaan pidä syyttää, vaikka kaikki niissä ei olisikaan niin harkittua kuin pitäisi olla. Annan mielelläni anteeksi sellaiset virheet. Jotta kaikille tulisi aivan selväksi, että jokaisella on minun valtakunnassani vapaus tehdä esityksiä, käsken täten vapauttaa Kong chaon ja Ki mou foun, vaikka he unohtivat kunnioittavan esiintymisen kokonaan.
Myös keisari Hiao ven ti puhui samasta asiasta erään asetuksensa päätteeksi: Me haluamme ja toivomme siis vakavasti, että kaikki alamaisemme ylhäisimmästä alhaisimpaan ilmoittaisivat meille kaiken sen, minkä katsovat olevan meille hyödyksi alamaistemme onnen edistämisessä. Älkää16 salatko minulta mitään, vaan puhukaa asiat suoraan. Ilmaiskaa mielipiteenne lyhyesti ja kaunistelematta, jotta voin itse tutkia sanottavaanne ja hyötyä siitä.
Kun tässä mainitut ja monet muutkin keisarit ovat sallineet sellaisen vapauden ja käskeneet noudattaa sitä, niin ovat myös heidän sensorinsa ja ministerinsä, kenraalinsa ja mandariininsa19eurooppalaisten kiinalaisista valtion virkamiehistä käyttämä nimitys ja jopa kaikkein alhaisimpaan säätyyn kuuluvat ihmiset käyttäneet vapautta yhtä viisaasti ja kekseliäästi kuin rohkeasti ja järkkymättäkin.
Kia chan pyysi kerran keisari Ven tiltä erittäin nöyrästi muun muassa sitä, että keisari ei antaisi liikaa periksi metsästysharrastukselleen. Jos hän näet tekisi niin, silloin hän itse ja lisäksi monet hänen seurueeseensa kuuluvat ministerinsä laiminlöisivät valtakunnan asioita. Antaumukseni keisarin kunniaa kohtaan ei anna minun vaieta siitä, mitä joudun murheekseni näkemään, Kia chan sanoi.17
Qvang heng luetteli keisari Yuen tille hovin paheita ja sanoi, että alamaisista saa turhaan etsiä hyveitä niin kauan kuin paheet kukoistavat hovissa. Sitten hän pyysi, että saisi tuoda kaikki hyvää tarkoittavat huomautuksensa valtaistuimen tietoon.
Kong ya huomautti samalle keisarille, että tämä jakaa kohtuuttoman paljon lahjoja samaan aikaan kun valtakunnan tila on kehno. Hän pyysi keisaria vähentämään hovinsa menoja ja samalla jalkavaimojensa, hevostensa, puutarhojensa ja eläintarhojensa määrää. Kong ya sanoi, ettei ole suinkaan taivaan tahto, että valtaistuimelle asetettu hallitsija elää omien halujensa mukaan tuhansien alamaistensa yläpuolella, vaan että hän tekee alamaisensa onnellisiksi. Historia kertoo, että keisari otti huomautuksen vastaan melko suopeasti ja lisäksi vielä noudatti saamaansa neuvoa.
Tsoui qvang osoitti keisari Souen vou tille, että tämä välitti18 hallitsemisesta ja maanviljelystä liian vähän, mutta huvituksista liian paljon. Hän kertoi keisarille valtakunnan kurjuudesta ja pyysi tätä karsimaan kaikki tarpeettomat menot, hankkiutumaan eroon teeskentelijöistä ja pitämään ympärillään vain järkeviä ja hyveellisiä ihmisiä. Kerrotaan, että keisarin arvostus Tsoui qvangia kohtaan lisääntyi tämän jälkeen päivä päivältä.
Ta leang kirjoittu keisari Tai tsongille ja varoitti tätä antamasta metsästyksen taas temmata itseään liiaksi valtoihinsa. Keisari kiitti häntä tästä mahdollisimman miellyttävin sanakääntein ja pyysi Ta leangia jatkamaan samalla tavoin, koska oikeaan aikaan esitetty huomautus on kallis lahja. Keisari lähetti neuvojalleen lahjaksi kolme kulta-astiaa.
Ouei teching neuvoi samaa keisaria ennen kaikkea vaalimaan hyveitä, koska niin19 oppii parhaiten valitsemaan kunnon ihmisiä ympärilleen ja koska niin estetään paheiden pääsy valtaistuimen tuntumaan. Hän kehotti keisaria myös valvomaan mielenliikkeitään, kuuntelemaan totuuksia suuttumatta ja kaihtamaan todellisten, rohkeiden isänmaanystävien lannistamista. Hän muistutti keisari Yaon rummusta ja keisari Chun kirjoitustauluista ja totesi, että vaikka hallitsija yrittäisi aivan vakavissaan rohkaista alamaisiaan sanomaan totuuden, silti pelottominkin jää epäilemään, voiko todella sanoa kaiken, mitä mieli tekee. Kerrotaan että keisari suhtautui näihin huomautuksiin melko suopeasti, tunnusti epätäydellisyytensä, vastasi Ouei techingille omakätisesti ja lahjoitti hänelle 300 silkkikangasta.
Lukemattomat muut ovat tehneet keisareilleen samanlaisia esityksiä ja huomautuksia, mutta kaikki eivät ole johtaneet samanlaiseen menestykseen.20
Sou ngan heng ei odottanutkaan juuri hyviä seurauksia lopettaessaan viestinsä keisari Vou heoulle näihin pelottomiin sanoihin: Teidän Keisarillisen Majesteettinne ei pidä uskoa, että minua olisi kannustanut näihin esityksiini mikään muu kuin vilpitön intoni ja kiintymykseni. Tiedän aivan hyvin , että jos ottamani vapaus kaikesta huolimatta herättäisi Teidän Majesteetissanne vihaa, on Teidän Majesteetillanne valta katkaista kaulani ja osoittaa siten kaikille alamaisille, että Majesteetti ei siedä totuutta.
Tämänkään kaltaisia esimerkkejä ei Kiinan aikakirjoista puutu.
Kaksi tyrannia, Kie ja Tcheou, jotka olivat häpeäksi ihmissuvulle, eivät saaneet milloinkaan tarpeekseen huvituksista ja nautinnoista, sietivät ympärillään vain holtittomia nuorukaisia, jotka ylistivät heidän paheellisuuttaan, ja alhaisesti mestauttivat maan kolme suurinta ja viisainta miestä näiden esittämien huomautusten takia.21
Kaikki tämä ei kuitenkaan estänyt muita muistuttamasta tällaisille keisareille vastaavista asioista, joiden takia he olivat tulleet onnettomiksi. Kun alamaiset menivät esittämään huomautuksiaan keisareilleen, he veivät mukanaan ruumisarkun ja asettivat sen palatsin portille osoittaakseen, kuinka valmiita olivat kuolemaan totuuden ja isänmaan parhaan puolesta. Yksi toisensa jälkeen teki näin, kunnes keisari vihdoin kyllästyi omaan julmuuteensa tai tunnusti tekemänsä vääryydet, katui virheitään ja alkoi toimia oikein.
Monille muille kävi sen sijaan niin, että he tajusivat kaikkien esitystensä raukeavan tyhjiin elinaikanaan ja siksi he keksivät keinoja, joilla voivat lisätä esitysten vaikutusta kuolemansa jälkeen.
Vaikka näiden isänmaanystävien into ja arastelemattomuus onkin ollut hyvin suuri, on silti aiheellisempaa ihmetellä22 monien keisarien kärsivällisyyttä ja sävyisyyttä.
Edellisten arkailemattomuus ja innostus oli tietyllä tavalla luonnollista, ja hallitsijaansa oikealla tavalla rakastava isänmaanystävä kärsii tuskallisesti siitä pahuudesta, joka vallitsee rakkaassa isänmaassa tai uhkaa sitä tuholla.
Mutta millaista lähes yliluonnollista kärsivällisyyttä ja lempeyttä vaaditaankaan siihen, että pystyy ensin kuuntelemaan omien virheittensä luettelemista, vakuuttumaan sitten väitteiden paikkansapitävyydestä ja sitten, millaisia voimia lopulta tarvitaankaan näistä virheistä luopumiseen! Taivaasta on maahan yhtä pitkä matka kuin maasta taivaaseen, mutta luonnollisesti paheista on rajattomasti pitempi matka hyveisiin kuin hyveistä paheisiin. Siksi on vaikea sanoa, miten nämä hallitsijat pystyivät niin erinomaiseen lempeyteen.23
Saisikohan selityksen niistä sanoista, jotka löytyvät kiinalaisten kanonisista kirjoista. Ne tunnetaan nimellä Chu king,20Chu king: kiin. Shujing, kommentoitu laki- ja asetuskokoelma, joka on yksi kungfutselaisuuden perusteoksiin kuuluvista ns. viidestä klassikosta ja niissä sanotaan: Jos joku antaa teille neuvon, joka on vastoin tunteitanne ja halujanne, silloin on aihetta arvella että neuvo on hyvä. Jos näin on, täytyy sittenkin myöntää, että kiinalaiset arvostavat ja kunnioittavat, niin pakanoita kuin ovatkin, omia kanonisia kirjojaan enemmän kuin monet kristityt omiaan.
Suom. Antero Tiusanen
[9]
The Emperor of China21The Emperor of China: The work contains references to both mythical and historical emperors, including one empress. The emperors are designated by the so-called posthumous temple names. The same posthumous temple names were used by successive dynasties, though here they seem to relate mostly to the Han and Tang dynasties. In this work, however, the name of the dynasty was not used, in order to emphasise the dynastic interconnections, which together with the old French system of romanisation has made their identification very difficult. is an autocrat and does indeed possess completely unlimited power. His subjects, on the other hand, are submissive, adaptable, cheerful and industrious and show a virtually divine veneration for their emperor. The latter can confidently do as he wishes, as long as he upholds the laws and conforms to the constitution.
Inasmuch, however, as their most ancient chronicles prove by innumerable examples that the rulers have never prospered when they have infringed the laws but have always been successful as long as they have upheld the laws of the land, nothing but their observance has been able to satisfy the people.10
And as the most essential part of their law or constitution is that the ruler should be willing to listen to and receive memorials, all their wise emperors, who have readily understood the usefulness and necessity of this, have for that reason never neglected such matters. Not only have they permitted every man to freely and openly put forward whatever he considered to be useful for the emperor to know, but in ancient times they also hung tablets on the outer wall of the palace, on which anyone could write whatever he found it necessary to call attention to, and placed a drum next to them for him to beat in order to gain a hearing for what he had to say.
Indeed, in addition to that, both in acknowledgement of their own imperfection and as evidence of their love of the truth and apprehension of ignorance and obscurity, they themselves appointed some censors or supervisors who11 were to attend on them daily and remind them of their duties, warn them about their failings and inform them of everything that might occur in the actual governance of the realm. And in order that they should do so fearlessly and with candour, revealing their innermost thoughts, they were given the assurance that nothing would be taken amiss.
But when eventually some emperors could not bear to hear the truth, this freedom was also regarded as harmful and then restricted and ultimately abolished altogether.
When the emperor Ven ti22Ven ti: Han Wendi, Chinese emperor, reigned 202–157 B.C. finally ascended the throne and found how impracticable it was to uphold the constitution and the laws without restoring this freedom, he issued a decree throughout his realm in which he announced that by such a prohibition he had not only been12 deprived of the mature advice and knowledge of those who were far removed from him but that it had also sealed the lips of his own ministers, for which reason he wished to have that law reintroduced and renewed.
He therefore immediately ordered that wise and upright men should be sought out, of whom he could make use for all kinds of duties, particularly those who were courageous enough to report to him all that he ought to know. It was, however, to be the main occupation of his ministers to examine and daily report both on his own and the government’s failings, and that they should expressly comment on such matters. I wish, he says, to read your memorials, and when reading them I wish in particular to perceive whether your zeal is honest and whether your candour extends so far that it does not spare my own person. 13
I allow everyone free access, the emperor Tai tsong23Tai tsong: Tang Taizong, Chinese emperor, reigned A.D. 626–649 likewise says in one of his edicts, and hereby permit the submission of all memorials. I wish to remove all fear from my subjects, so that I may continually, as far as possible, learn something new.
When the emperor Te tsong,24Te tsong: Tang Dezong, Chinese emperor, reigned A.D. 780–805 who for a long time had not wished to hear of his shortcomings or tolerate any memorials, at length became aware that he had thereby reduced his realm to wretchedness, he finally takes the initiative and issues a general edict throughout his realm, in which he openly admits that he had spent the first years of his reign badly and that it was already high time to correct his faults. I regard the past time as wasted, he says, and have set my subjects a bad example, so that it is no wonder that14 the people goes astray when the ruler himself does not follow the right path; and in addition to this admission he issues an order that caused indescribable joy throughout his realm.
When the emperor Vou ti25Vou ti: Han Wudi, Chinese emperor, reigned 141–87 B.C. wished to confirm that freedom he says: Do not think that I will be satisfied with tittle-tattle; I wish to know the truth; let neither respect nor fear hold you back but speak candidly, for that is our wish. Conceal nothing from me, and with regard to my own person speak freely, without dissemblance and circumlocution, and do not fear any disfavour.
In another decree he says: I have previously announced to you that I would appreciate if useful memorials are submitted to me, but in order to encourage those concerned to be all the more candid I hereby declare that when such15 memorials are positive and aim at the general good, their authors shall in no way be blamed if not everything in them is as well formulated as it ought to be. I willingly pardon and excuse such faults. And in order that everyone may the more clearly be aware that there is now freedom throughout my realm to submit memorials, I hereby order that Kong chao and Ki mou fou26Kong chao and Ki mou fou: possibly Kong Shao and Ji Mufu shall be set at liberty again, despite their having disregarded every form of reverence and respect.
Similarly the emperor Hiao ven ti27Hiao ven ti: Han Wendi, Chinese emperor, reigned 202–157 B.C. urges the same when he expresses himself as follows at the end of his decree: It is thus our sincere wish and desire that all our subjects, from the highest to the lowest, shall freely disclose to us everything that they believe will be useful for us to know, in order to promote the supreme happiness of our subjects. Do16 not conceal anything from me but speak out openly on all matters. Compose your message concisely and plainly, so that I myself can examine it and make use of it.
And as these and many other emperors have permitted and enjoined such a freedom, their censors and ministers, generals and mandarins, indeed often people of the very lowest class, have also availed themselves of it, with no less wisdom and resourcefulness than outspokenness and determination.
Kia chan28Kia chan: possibly Jia Shan once prays the emperor Ven ti most humbly, among other things, to guard against an excessive fondness for hunting, as not only he himself but also the many ministers who accompanied him thereby neglected the affairs of the realm. It is, he said, my zeal for the renown of the emperor that forbids me to conceal what it distresses me to observe. 17
Qvang heng29Qvang heng: possibly Kuang Heng or Guang Heng describes to the emperor Yuen ti30Yuen ti: Han Yuandi, Chinese emperor, reigned 48–33 B.C. the vices of the court, saying that one would look in vain for virtue among subjects as long as those vices reigned at court, and prays that he would permit free access to his throne for all well-intended memorials.
And Kong ya represents to the same emperor his immoderation with regard to gifts and the poor state of the realm. He prays that the emperor would restrict the expenditure on the royal household and reduce the number of his concubines, horses, gardens and deer-parks; for it is not the will of Heaven, he says, when someone is placed on the throne, that he should live before many thousands of other people as he personally desires to, but that he should make his subjects happy. And history records that the emperor not only received this memorial with good grace but also complied with it.
Tsoui qvang31Tsoui qvang: possibly Cui Kuang pointed out to the emperor Souen vou ti32Souen vou ti: unidentified Chinese emperor, possibly Sun Wudi or Han Wudi that he concerned himself18 too little with the government and agriculture but too much with entertainments. He describes to him the wretched state of the realm and asks him to abolish all unnecessary expenses, to banish hypocrites and not to allow any others around him than those who were sensible and virtuous; and it is said that the emperor on that account daily held him in higher regard.
Ta leang33Ta leang: possibly Da Liang writes to the emperor Tai tsong and prays that he would take care not to let hunting again become too much of a preoccupation with him. The emperor thanks him for that in the most agreeable terms and asks him to continue with his activity, as a timely admonition is a precious gift. He therefore presented him in return with three golden vessels.
Ouei tehing34Ouei tehing: should probably be Ouei tching for Wei Jing or possibly Wei Qing advises the same emperor to strive above all for virtue, as the best means by which19 he would learn to choose virtuous people to have around him and whereby the vices would be prevented from approaching his throne. He asks him to keep a close watch on his own emotions, not to be incensed by the truth and not to inhibit the outspokenness of true patriots. He reminds him of the emperor Yao’s35Yao, mythical Chinese emperor and culture hero, often dated to the third millennium B.C. drum and Chun’s36Shun, mythical Chinese emperor and culture hero, often dated to the third millennium B.C. tablets and says that notwithstanding that a ruler in all earnestness seeks to encourage his subjects to tell him the truth, there still remains even in the most courageous man a certain apprehension of conveying all that he would wish to say. And it is told of the emperor that he responded quite graciously to all that, acknowledged his imperfection, replied to him with his own hand and presented him with 300 pieces of silk fabric.
Innumerable other individuals have submitted such memorials and admonitions to their emperors, though not always with the same success. 20
Sou ngan heng37Sou ngan heng: possibly Su Anheng by no means expected a good outcome when he concluded his memorial to the reigning emperor Vou heou38the reigning emperor Vou heou: The emperor Vou heou has been identified as the empress Tang Wu Hou, who reigned A.D. 690–705. In the original text Anders Chydenius mistook her gender. In the Danish author Fredrik Lütken’s work Oeconomiske Tanker til høiere Efter-Tanke (1759), which forms the basis of Chydenius’ presentation, on the other hand, the matter was correctly understood (“the reigning empress Vou heou”, p. 18). Lütken’s work was in its turn based on material from the work Description de la Chine I–IV (1735) by the French Jesuit Jean-Baptiste Du Halde. with these outspoken words: Your Imperial Majesty should not think that there is any other incentive for this memorial of mine than my genuine zeal and devotion, but should this liberty of mine nonetheless rouse Your Majesty to anger, I am well aware that Your Majesty possesses the power to demonstrate to all Your subjects, by depriving me of my head, that You cannot tolerate the truth.
Nor is there any lack of such examples in their chronicles.
Kie and Tcheou,39Kie and Tcheou: Jie and Zhou, mythical ancient Chinese tyrants two tyrants who disgraced the human race, could never have enough of amusements and entertainments and tolerated no others around them than a few giddy youths, who exalted their misdeeds, and had three of the greatest and wisest men in the country pitifully executed because of their admonitions. 21
Despite all that, however, others have not desisted from pointing out to such emperors why things have gone wrong for them. When going to see their emperor with their memorials, they took their coffins with them and left them by the palace gate in order to show thereby how ready they were to die for the truth and for the good of the fatherland. One after another did so, until the emperor himself finally tired of his cruelty, or admitted his injustice, repented of his faults and did what was right.
Others, however, when they perceived how fruitless all their memorials had been in their life-time, have thought of ways of making them more effectual after their deaths.
However great the zeal and outspokenness of these patriots may have been, one is nonetheless more surprised by22 the forbearance and piety of so many of their emperors.
For the outspokenness and zeal of the former was in a sense natural, and a patriot who truly loves his ruler is painfully affected by the evil that either overshadows his dear fatherland or threatens it with ruin.
But what almost supernatural patience and mildness is not required, first to be able to be confronted with one’s faults, then to be persuaded of them and finally to summon the strength to renounce them? It is, I suppose, as far from heaven to earth as it is from earth to heaven, but there is naturally an immensely greater distance in the ascent from the vices to virtue than there is in the descent from virtue to the vices. It must therefore be hard to say what has induced these rulers to show such admirable piety.23
Even if the reason for that should be found in the words that occur in their canonical books, called Chu king,40Chu king: Shujing, a collection of legal and constitutional texts with commentaries, one of the so-called five classics of Confucianism. which read as follows: If someone gives you advice that is contrary to your inclinations and desires, you have reason to believe that it is good advice, yet one has to admit that they, as heathens, have a greater reverence and respect for their canonical books than many Christians have for theirs.
[9]
Kejsaren i China är en Envålds-Herre, och äger värkeligen en aldeles oinskränkt magt. Undersåtarne däremot äro lydige, böjelige, muntre, arbetsame, och hysa aldeles en Gudomelig högaktning för sin Kejsare. Den förre kan trygt göra hvad han vil, så länge han håller hand öfver Lagarna och efterlefver Regerings-Formen.
Dock så vida deras äldsta tide-böcker, med otaliga exempel bevisa, at det aldrig gått Regenterna väl, då de öfverträdt Lagarna, men at de altid varit lyckelige, så länge de handhaft Landets Stadgar; så har ej eller något annat kunnat tilfredsställa menigheten, än deras efterlefnad.10
Och emedan det är det väsendteligaste stycket af deras Lag eller Regerings-form: at Regenten bör vara benägen, at höra och emottaga föreställningar;41förslag, anmärkningar fördenskul hafva ock alle deras vise Kejsare, som lätt funnit nyttan och nödvändigheten däraf, aldrig å sido satt sådant. De hafva icke allenast tilstadt hvar och en, at fritt och uppenbarligen andraga, hvad hälst han ansåg nyttigt för Kejsaren at veta; utan ock därtil i forna tider låtit hänga taflor ute på Slottet, där hvar man kunde skrifva, hvad han fant nödigt, at påminna, och satt därjämte en Trumma, at slå uppå, til at blifva hörd i det han hade at säga.
Ja, de hafva äfven ännu, så väl til ärkänsla af sin egen ofullkomlighet, som bevis af sin kärlek för sanningen och fruktan för okunnoghet och mörker, sjelfva förordnat några Censores eller Upsynings-Män, som11 dageligen skulle umgås med dem, och påminna dem om deras plikter, åtvarna dem för deras fel, och underrätta dem, om alt hvad som vid sjelfva styrseln i Riket kunde förefalla. Och på det de utan all fruktan och med frimodighet måtte göra detta, och rätt öpna sitt hjärtas innersta, var dem gifven den försäkran, at ingen ting skulle tagas illa up.
Men då någre Kejsare, omsider icke kunde fördraga, at höra sanningen; så blef ock denna frihet ansedd såsom skadelig, och därpå inskränkt, samt sist aldeles afskaffad.
Ändteligen, då Kejsar Ven ti42Skriften innehåller referenser till både mytiska och historiska kejsare, inklusive en kvinnlig kejsare. Kejsarna har benämnts enligt de postuma så kallade tempelnamnen. Samma postuma tempelnamn användes emellertid i dynasti efter dynasti, men här förefaller det mest handla om dynastierna Han och Tang. I skriften har man emellertid inte använt dynastins namn för att förtydliga den dynastiska tillhörigheten vilket tillsammans med det gamla franska romaniseringssystemet försvårat identifieringen. Närmare uppgifter om de kejsare som har identifierats ges i personregistret. Utgivarna tackar professor Juha Janhunen för hans hjälp med att identifiera kejsarna. tilträdde Regeringen, och fant huru omöjeligt det var, at handhafva Regerings-sättet och Lagarna, utan at återställa denna frihet, utfärdade han öfver hela sitt Rike et Påbud, hvaruti han gaf tilkänna, at han genom et sådant Förbud ej allenast kommit12 i mistning af deras mogna råd och insigter, som voro vida aflägsne, utan at det äfven tillykt43tillslutit munnen på dess egna Stats-Ministrar, i anseende hvartil han ville hafva samma Lag åter införd och förnyad.
Han befalte därföre genast, at man borde söka up kloka och redeliga män, dem han kunde nyttja vid allehanda förrättningar, och i synnerhet sådana, som voro nog behjärtade, at förehålla honom alt hvad han borde veta. Imedlertid skulle det blifva hans Ministrars hufvud-sysla, at undersöka och dageligen föreställa så väl hans egna, som Regeringens fel; och at de öfver slika ämnen uttryckeligen ville utlåta sig. Jag vil, säger han, läsa Edra föreställningar, och när jag läser dem, vil jag i synnerhet märka, om Eder nit är rättskaffans och om Eder frimodighet går så långt, at den icke skonar min egen Person.13
Jag lemnar, säger likaledes Kejsar Tai tsong uti en dess Kungörelse, hvar man et fritt tilträde, och öpnar härigenom vägen för alla föreställningar. Jag vil hos mina undersåtare förtaga all fruktan, på det jag hvart ögnablick, så mycket möjeligt är, måtte lära något nytt.
När Kejser Te tsong, som en lång tid bårtåt ej velat veta af sina fel, eller tåla några föreställningar, omsider blef varse, at han därigenom sänkt sitt Rike i elände, går han ändteligen til sig sjelf, och utfärdar öfver hela sitt Rike en allmän Kungörelse, hvaruti han uppenbarligen bekänner, at han illa hade tilbragt sina första Regements år, och at redan vore hög tid ändra sina fel. Jag anser, säger han, den förflutna tiden såsom förlorad, och har förelyst mina undersåtare med slätta44dåliga Exempel; så at det icke ens är underligt, at14 folket far vilse, då Regenten sjelf icke går den rätta vägen; och jämte denna bekännelsen låter han utgå en befallning, som satte hela Riket i en obeskriflig glädje.
När Kejser Vou ti ville befästa denna frihet, så säger han: Tänker icke, at jag åtnöjes med snack: Jag begär veta sanningen: Låter hvarken högaktning eller fruktan hålla Eder tilbaka, utan taler med frimodighet; ty det är vår vilja. Döljer ingen ting för mig, och när det rörer min egen Person, så taler fritt, utan hykleri och omsvep, och frukter ej för någon onåd.
I en annan Förordning säger han: Jag har tilförene gifvit Eder tilkänna, at det vore mig kärt, om man ville göra mig nyttiga föreställningar; men för at göra vederbörande så mycket mer frimodiga, förklarar jag härmedelst, at då sådane före15ställningar äro gode, och syfta på det allmänna bästa, så skal det ingalunda läggas uphofsmannen til last, om ock alt däruti ej vore så väl afpassat, som sig borde. Sådane fel tilgifver och ursäktar jag gärna. Och på det hvar och en så mycket tydeligare må märka, at man nu i hela mitt Rike äger frihet, at göra föreställningar, så befaller jag härmedelst, at Kong chao och Ki mou fou skola åter ställas på fri fot, ehuru de satt all vördnad och högaktning å sido.
Likaledes yrkar Kejser Hiao ven ti på det samma, då han i slutet af sin Förordning yttrar sig således: Det är altså vår alfvarliga vilja och önskan, at alle våre undersåtare, från den högsta til den lägsta, ville fritt uptäcka för oss alt hvad de tro oss vara nyttigt at veta, til befordran af våra undersåtares lycksalighet. Döl16jer intet för mig, utan säger all ting rent ut. Författer Eder mening kårt och utan konst, at jag sjelf kan undersöka den, och göra mig nytta däraf.
Och såsom dessa och många andra Kejsare hafva tillåtit och befalt en sådan frihet, så hafva ock deras Censorer och Ministrar, Generaler och Mandariner,45av européer använd benämning på statliga ämbetsmän i Kina ja, ofta folk af aldraringaste stånd betjent sig däraf, med icke mindre visdom och fintlighet,46uppfinningsrikedom än frimodighet och ståndaktighet.
Kia chan beder Kejser Ven ti en gång i största underdånighet bland annat, at taga sig til vara för alt för stor böjelse til Jagt; emedan han icke allenast sjelf, utan ock de många Ministrar, som han hade med sig, därigenom försummade Rikets angelägenheter. Det är, sade han, min nit för Kejsarens ära, som ej tilstäder47tillåter mig, at förtiga det jag med bedröfvelse ser.17
Qvang heng föreställer Kejser Yuen ti Hofvets laster och säger: at man förgäfves sökte dygd hos undersåtare, så länge lasterna regerade vid Hofvet, och beder, at han ville lämna alla välmenta påminnelser fritt tilträde til dess Thron.
Och Kong ya förehåller samma Kejsare dess omåttelighet med föräringar och Rikets slätta tilstånd. Han beder, at Kejsaren ville inskränka omkostningarna vid sin Hof-Stat, och minska antalet af sina Frillor,48bihustrur, älskarinnor Hästar, Trä- och Djur-gårdar; ty det är, säger han, icke Himmelens vilja, då en sättes på Thronen, at han fram för många tusende andra människor skal lefva som han sjelf vil, utan at han skal göra sina undersåtare lyckeliga. Och Historien förmäler, at Kejsaren ej allenast tog ganska väl up denna påminnelsen, utan ock rättade sig därefter.
Tsoui qvang viste Kejser Souen vou ti, huru han bekymrade sig om18 Regeringen och Jordbruket för litet; men om lustbarheter för mycket. Han föreställer honom Rikets elände, och beder honom, at han ville draga in alla onödiga utgifter, fördrifva hyklare och icke lida49tåla, fördra andra omkring sig, än dem, som voro förnuftige och dygdige; och det heter, at Kejsaren därföre dag ifrån dag fattade mera aktning för honom.
Ta leang skrifver til Kejser Tai tsong och beder, at han ville taga sig til vara, at icke jagten å nyo finge för mycket intaga dess sinne. Kejsaren tackar honom därföre uti de aldrabehageligaste tale-sätt, och beder honom fortfara i sitt förehafvande; emedan en i rättan tid gifven påminnelse är en dyrbar gåfva. Han förärte honom därföre tilbaka trenne gyllene käril.
Ouei tehing50Ouei tehing: bör sannolikt vara Ouei tching för Wei Jing eller möjligen Wei Qing råder samma Kejsare, at för alt ting vinlägga sig om dygden, såsom det bästa medlet hvarigenom19 han lärde sig välja dygdigt folk omkring sig, och hvarigenom lasterna afhöllos, at nalkas dess Thron. Han beder honom hafva et vakande öga öfver sina egna Affecter,51sinnesrörelser icke vredgas för sanningens skull, och ej dämpa rätta Patrioters frimodighet. Han förer honom til sinnes Kejsar Yaos Trumma och Chuns Taflor, och säger, at oaktadt en Regent med alt alfvare söker upmuntra sina undersåtare, at säga sig sanningen, så blifver likväl äfven hos den mäst behjärtade nog farhoga qvar, at framföra alt, hvad han ville hafva sagt. Och det berättas om Kejsaren, at han alt sådant tog ganska nådigt up, kände vid sin ofullkomlighet, svarade honom med egen hand, och förärte honom 300 stycken Silkes-stofter.52sidentyg
Oräknelige andra hafva gjordt sina Kejsare dylika föreställningar och påminnelser, fast icke altid med enahanda framgång.20
Sou ngan heng väntade sig ingalunda mycket godt, då han til sin regerande Kejsare Vou heou slutar sin föreställning med dessa frimodiga ord: Eders Kejserliga Majestät må ej tro någon annan driffjäder vara til denna min föreställning, än min upriktiga nit och tilgifvenhet; men skulle denna min frihet likväl reta Eders Maj:t til vrede, så vet jag väl, at Eders Maj:t äger magt, at med mistning af mitt hufvud visa alla dess undersåtare, at Han53Kejsare Vou heou är identifierad som kejsarinnan Tang Wu Hou (reg. 690–705 e.Kr.). Chydenius misstar sig på kön. Lütkens Oeconomiske Tanker til høiere Efter-Tanke, som ligger som grund för Chydenius framställning, har däremot uppfattat saken rätt och ger: ”den regierende Kejserinde Vou heou”, s. 18. ej kan tåla sanning.
Sådana Exempel tryta icke eller i deras tide-böcker.
Kie och Tcheou, tvenne Tyranner, som vanprydde människo-slägtet, kunde aldrig mättas af nöjen och lustbarheter, och ledo inga andra omkring sig, än några yra ynglingar, som uphögde deras odygder, och låto ömkeligen aflifva trenne af de störste och klokaste män i landet för sina påminnelsers skull.21
Alt detta oaktadt hafva likväl andre därföre ej afstått, at påminna sådana Kejsare det samma, hvarföre dessa blifvit olyckelige. När de gingo up med sina ärindringar til sina Kejsare, togo de sina Lik-kistor med sig, och stälte dem vid Slotts-porten, at därigenom visa, huru redebogne de voro, at dö för sanningen och Fäderneslandets bästa. Detta gjorde den ena efter den andra, til dess Kejsaren sjelf ändteligen ledsnade vid sin grymhet, eller ärkände sin orättvisa, ångrade sina fel, och gjorde hvad rätt var.
Men andre åter, då de blifvit varse, huru fruktlösa alla deras föreställningar varit i deras lifs-tid, hafva uptänkt medel, at gifva dem större verkan efter döden.
Dock ehuru stor dessa Patrioters nit och frimodighet varit; så må man dock mera förundra sig öfver så22 många deras Kejsares tålamod och fromhet.
Ty de förras frimodighet och nit var på visst sätt naturlig, och en Patriot, som rätt älskar sin Regent, känner en smärtefull plåga af det onda, som antingen hänger öfver dess kära Fädernesland, eller hotar det samma med undergång.
Men hvad nästan öfvernaturligt tålamod, och mildhet fordras icke därtil, at först kunna höra sina fel sig föreställas, och at sedan få öfvertygelse därom, och sist krafter, at afstå ifrån de samma? Det är väl lika långt från himmelen neder til jorden, som det är från jorden up til himmelen; men naturligt vis är det oändeligen längre från lasterna up til dygden, än det är från dygden ned til lasterna. Det måste därföre vara svårt at säga, hvad som har förmått dessa Regenter til en så utmärkt fromhet.23
Skulle orsaken därtil fås igen i de ord, som finnas i deras Canoniska böcker, Chu king54Chu king: kin. Shujing, en kommenterad lag- och författningssamling; en av de så kallade fem klassikerna inom konfucianismen kallade, hvaräst orden så lyda: Om någon gifver Eder något råd, som är Edra Affecter och begärelser emot, så hafven I anledning, at förmoda, det rådet är godt; så måste man ändock tilstå, at de, såsom Hedningar, hysa en större vördnad och högaktning för deras Canoniska böcker, än många Christna för sina.
[9]
Kiinan keisari on itsevaltainen hallitsija, ja hänellä on todellakin täysin rajoittamaton valta. Alamaiset ovat puolestaan tottelevaisia, myöntyväisiä, iloisia ja työteliäitä, ja he kunnioittavat keisariaan suorastaan jumalana. Keisari voi rauhassa tehdä mitä haluaa niin kauan kuin hän puolustaa lakeja ja noudattaa hallitusmuotoa.
Kiinan vanhimmat aikakirjat tarjoavat kuitenkin lukuisia esimerkkejä siitä, että hallitsijat ovat aina joutuneet vaikeuksiin rikottuaan lakia ja toisaalta aina olleet onnellisia noudattaessaan maan voimassa olevia säädöksiä. Vain lakien noudattaminen on siis voinut tyydyttää rahvasta.10
Koska Kiinan lakien ja hallitusmuodon olennaisin kohta on, että hallitsijan on kuunneltava ja otettava vastaan esityksiä, ovat kaikki maan viisaat keisarit helposti ymmärtäneet, miten hyödyllistä ja välttämätöntä tällainen on, eivätkä ole milloinkaan laiminlyöneet sitä. He eivät ole ainoastaan sallineet jokaisen esittää vapaasti ja avoimesti kaiken sen, minkä saattamista keisarin tietoon on pidetty tärkeänä, vaan ennen muinoin keisarit antoivat ripustaa linnan ulkopuolelle tauluja, joihin jokainen sai käydä kirjoittamassa, mitä piti tärkeänä tuoda esille, ja lisäksi siellä oli rumpu, jota lyömällä sai kiinnitetyksi huomiota sanottavaansa.
Kaiken kukkuraksi keisarit tunnustivat oman epätäydellisyytensä ja tästä syystä sekä osoitukseksi totuudenrakkaudestaan ja tietämättömyyden ja pimeyden pelostaan nimittivät itse muutamia sensoreita tai valvojia, joiden11 oli joka päivä oltava tekemisissä keisarin kanssa, muistutettava häntä velvollisuuksistaan, varoitettava hänen virheistään ja kerrottava kaikesta mikä voi tulla esiin itse maan johtamisessa. Jotta valvojat olisivat voineet tehdä näin yhtään pelkäämättä ja avoimesti avata sydämensä, heille oli vakuutettu, ettei keisari pahastu mistään.
Mutta lopulta jotkut keisarit eivät sietäneetkään kuulla totuutta ja siksi valvojille sallittua vapautta alettiin pitää vahingollisena, sitten sitä rajoitettiin ja lopulta se poistettiin kokonaan.
Kun vihdoin Ven ti55Kirjoitus sisältää viittauksia sekä historiallisiin että myyttisiin keisareihin; joukossa on myös yksi naispuolinen keisari. Keisarit on nimetty heille kuoleman jälkeen annetuilla ns. temppelinimillä, joita käytettiin dynastiasta toiseen. Kysymys on ilmeisesti lähinnä Han- ja Tang-dynastioista, vaikkakaan kirjoituksessa ei dynastioiden nimiä ole ilmoitettu. Tunnistamista on vaikeuttanut myös vanha ranskalainen latinisointijärjestelmä. Tarkempia tietoja tunnistetuista keisareista on henkilöhakemistossa. Toimituskunta kiittää professori Juha Janhusta hänen keisarien tunnistamisessa antamastaan avusta. tuli keisariksi, hän huomasi, että oli mahdotonta ylläpitää hallitusmuotoa ja lakeja, ellei mainittua vapautta palauteta. Siksi tämä keisari kuulutti koko valtakunnassa, että hän oli kiellon takia jäänyt12 ilman etäällä asuvien alamaistensa kypsiä neuvoja ja näkemyksiä, minkä lisäksi se oli tukkinut myös hänen omien ministeriensä suut. Siksi keisari halusi saattaa saman lain taas voimaan ja uudistaa sen.
Niinpä keisari käski heti etsiä viisaita ja rehellisiä miehiä, joille hän voisi antaa kaikenlaisia tehtäviä. Erityisesti keisari käski etsiä sellaisia miehiä, jotka uskaltaisivat esittää hänelle kaikkea mitä hänen tulisi tietää. Keisarin ministerien päätehtäväksi tulisi puolestaan tutkia joka päivä sekä keisarin omia että hallituksen virheitä ja ilmoittaa niistä, ja heidän tulisi auliisti ilmaista juuri tällaisia asioita. Haluan lukea teidän esityksenne, keisari kirjoittaa, ja niitä lukiessani kiinnitän erityistä huomiota siihen, oletteko te uurastaessanne oikeamielisiä ja riittääkö rohkeutenne niin pitkälle, että ette kavahda edes minun persoonaani.13
Samoin keisari Tai tsong sanoo eräässä julistuksessaan sallivansa kenen tahansa tulla luokseen ja avaa näin tien kaikille esityksille. Haluan alamaisteni pääsevän kaikista pelostaan, jotta minä niin pitkälle kuin mahdollista voin oppia joka hetki jotain uutta.
Keisari Te tsong ei halunnut pitkään aikaan tietää virheistään eikä sietänyt aloitteita, mutta lopulta hän käsitti suistaneensa tällä valtakuntansa kurjuuteen ja meni itseensä. Silloin hän kuulutuksessaan kautta koko valtakunnan tunnusti avoimesti hoitaneensa huonosti tehtäviään ensimmäisinä hallitusvuosinaan ja totesi, että oli korkea aika korjata virheensä. Katson, että mennyt aika on ollut tappioksi ja että alamaisille näyttämäni esimerkki on ollut kehno, keisari sanoi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että14 kansa joutuu harhaan, kun itse hallitsijakaan ei kulje oikeaa tietä. Tunnustuksensa lisäksi keisari antoi käskyn, joka herätti koko valtakunnassa sanoinkuvaamatonta iloa.
Kun sitten keisari Vou ti halusi vahvistaa saman vapauden, hän sanoi: Älkää luulko, että minä tyydyn pelkkään tyhjään puheeseen. Haluan tietää totuuden. Älkää antako kunnioituksen tai pelon olla esteenä, vaan puhukaa arkailematta, sillä se on meidän tahtomme. Älkää salatko minulta mitään, ja silloin kun on kysymys omasta persoonastani, puhukaa vapaasti, teeskentelemättä ja kiertelemättä, älkääkä pelätkö joutuvanne epäsuosioon.
Toisessa asetuksessaan keisari sanoo: Olen aikaisemmin ilmoittanut teille, että haluan hyvin mielelläni vastaanottaa hyödyllisiä esityksiä. Mutta jotta asianomaiset olisivat paljon rohkeampia, ilmoitan täten, että jos esitykset15 ovat hyviä ja tavoittelevat yhteistä hyvää, niiden tekijöitä ei suinkaan pidä syyttää, vaikka kaikki niissä ei olisikaan niin harkittua kuin pitäisi olla. Annan mielelläni anteeksi sellaiset virheet. Jotta kaikille tulisi aivan selväksi, että jokaisella on minun valtakunnassani vapaus tehdä esityksiä, käsken täten vapauttaa Kong chaon ja Ki mou foun, vaikka he unohtivat kunnioittavan esiintymisen kokonaan.
Myös keisari Hiao ven ti puhui samasta asiasta erään asetuksensa päätteeksi: Me haluamme ja toivomme siis vakavasti, että kaikki alamaisemme ylhäisimmästä alhaisimpaan ilmoittaisivat meille kaiken sen, minkä katsovat olevan meille hyödyksi alamaistemme onnen edistämisessä. Älkää16 salatko minulta mitään, vaan puhukaa asiat suoraan. Ilmaiskaa mielipiteenne lyhyesti ja kaunistelematta, jotta voin itse tutkia sanottavaanne ja hyötyä siitä.
Kun tässä mainitut ja monet muutkin keisarit ovat sallineet sellaisen vapauden ja käskeneet noudattaa sitä, niin ovat myös heidän sensorinsa ja ministerinsä, kenraalinsa ja mandariininsa56eurooppalaisten kiinalaisista valtion virkamiehistä käyttämä nimitys ja jopa kaikkein alhaisimpaan säätyyn kuuluvat ihmiset käyttäneet vapautta yhtä viisaasti ja kekseliäästi kuin rohkeasti ja järkkymättäkin.
Kia chan pyysi kerran keisari Ven tiltä erittäin nöyrästi muun muassa sitä, että keisari ei antaisi liikaa periksi metsästysharrastukselleen. Jos hän näet tekisi niin, silloin hän itse ja lisäksi monet hänen seurueeseensa kuuluvat ministerinsä laiminlöisivät valtakunnan asioita. Antaumukseni keisarin kunniaa kohtaan ei anna minun vaieta siitä, mitä joudun murheekseni näkemään, Kia chan sanoi.17
Qvang heng luetteli keisari Yuen tille hovin paheita ja sanoi, että alamaisista saa turhaan etsiä hyveitä niin kauan kuin paheet kukoistavat hovissa. Sitten hän pyysi, että saisi tuoda kaikki hyvää tarkoittavat huomautuksensa valtaistuimen tietoon.
Kong ya huomautti samalle keisarille, että tämä jakaa kohtuuttoman paljon lahjoja samaan aikaan kun valtakunnan tila on kehno. Hän pyysi keisaria vähentämään hovinsa menoja ja samalla jalkavaimojensa, hevostensa, puutarhojensa ja eläintarhojensa määrää. Kong ya sanoi, ettei ole suinkaan taivaan tahto, että valtaistuimelle asetettu hallitsija elää omien halujensa mukaan tuhansien alamaistensa yläpuolella, vaan että hän tekee alamaisensa onnellisiksi. Historia kertoo, että keisari otti huomautuksen vastaan melko suopeasti ja lisäksi vielä noudatti saamaansa neuvoa.
Tsoui qvang osoitti keisari Souen vou tille, että tämä välitti18 hallitsemisesta ja maanviljelystä liian vähän, mutta huvituksista liian paljon. Hän kertoi keisarille valtakunnan kurjuudesta ja pyysi tätä karsimaan kaikki tarpeettomat menot, hankkiutumaan eroon teeskentelijöistä ja pitämään ympärillään vain järkeviä ja hyveellisiä ihmisiä. Kerrotaan, että keisarin arvostus Tsoui qvangia kohtaan lisääntyi tämän jälkeen päivä päivältä.
Ta leang kirjoittu keisari Tai tsongille ja varoitti tätä antamasta metsästyksen taas temmata itseään liiaksi valtoihinsa. Keisari kiitti häntä tästä mahdollisimman miellyttävin sanakääntein ja pyysi Ta leangia jatkamaan samalla tavoin, koska oikeaan aikaan esitetty huomautus on kallis lahja. Keisari lähetti neuvojalleen lahjaksi kolme kulta-astiaa.
Ouei teching neuvoi samaa keisaria ennen kaikkea vaalimaan hyveitä, koska niin19 oppii parhaiten valitsemaan kunnon ihmisiä ympärilleen ja koska niin estetään paheiden pääsy valtaistuimen tuntumaan. Hän kehotti keisaria myös valvomaan mielenliikkeitään, kuuntelemaan totuuksia suuttumatta ja kaihtamaan todellisten, rohkeiden isänmaanystävien lannistamista. Hän muistutti keisari Yaon rummusta ja keisari Chun kirjoitustauluista ja totesi, että vaikka hallitsija yrittäisi aivan vakavissaan rohkaista alamaisiaan sanomaan totuuden, silti pelottominkin jää epäilemään, voiko todella sanoa kaiken, mitä mieli tekee. Kerrotaan että keisari suhtautui näihin huomautuksiin melko suopeasti, tunnusti epätäydellisyytensä, vastasi Ouei techingille omakätisesti ja lahjoitti hänelle 300 silkkikangasta.
Lukemattomat muut ovat tehneet keisareilleen samanlaisia esityksiä ja huomautuksia, mutta kaikki eivät ole johtaneet samanlaiseen menestykseen.20
Sou ngan heng ei odottanutkaan juuri hyviä seurauksia lopettaessaan viestinsä keisari Vou heoulle näihin pelottomiin sanoihin: Teidän Keisarillisen Majesteettinne ei pidä uskoa, että minua olisi kannustanut näihin esityksiini mikään muu kuin vilpitön intoni ja kiintymykseni. Tiedän aivan hyvin , että jos ottamani vapaus kaikesta huolimatta herättäisi Teidän Majesteetissanne vihaa, on Teidän Majesteetillanne valta katkaista kaulani ja osoittaa siten kaikille alamaisille, että Majesteetti ei siedä totuutta.
Tämänkään kaltaisia esimerkkejä ei Kiinan aikakirjoista puutu.
Kaksi tyrannia, Kie ja Tcheou, jotka olivat häpeäksi ihmissuvulle, eivät saaneet milloinkaan tarpeekseen huvituksista ja nautinnoista, sietivät ympärillään vain holtittomia nuorukaisia, jotka ylistivät heidän paheellisuuttaan, ja alhaisesti mestauttivat maan kolme suurinta ja viisainta miestä näiden esittämien huomautusten takia.21
Kaikki tämä ei kuitenkaan estänyt muita muistuttamasta tällaisille keisareille vastaavista asioista, joiden takia he olivat tulleet onnettomiksi. Kun alamaiset menivät esittämään huomautuksiaan keisareilleen, he veivät mukanaan ruumisarkun ja asettivat sen palatsin portille osoittaakseen, kuinka valmiita olivat kuolemaan totuuden ja isänmaan parhaan puolesta. Yksi toisensa jälkeen teki näin, kunnes keisari vihdoin kyllästyi omaan julmuuteensa tai tunnusti tekemänsä vääryydet, katui virheitään ja alkoi toimia oikein.
Monille muille kävi sen sijaan niin, että he tajusivat kaikkien esitystensä raukeavan tyhjiin elinaikanaan ja siksi he keksivät keinoja, joilla voivat lisätä esitysten vaikutusta kuolemansa jälkeen.
Vaikka näiden isänmaanystävien into ja arastelemattomuus onkin ollut hyvin suuri, on silti aiheellisempaa ihmetellä22 monien keisarien kärsivällisyyttä ja sävyisyyttä.
Edellisten arkailemattomuus ja innostus oli tietyllä tavalla luonnollista, ja hallitsijaansa oikealla tavalla rakastava isänmaanystävä kärsii tuskallisesti siitä pahuudesta, joka vallitsee rakkaassa isänmaassa tai uhkaa sitä tuholla.
Mutta millaista lähes yliluonnollista kärsivällisyyttä ja lempeyttä vaaditaankaan siihen, että pystyy ensin kuuntelemaan omien virheittensä luettelemista, vakuuttumaan sitten väitteiden paikkansapitävyydestä ja sitten, millaisia voimia lopulta tarvitaankaan näistä virheistä luopumiseen! Taivaasta on maahan yhtä pitkä matka kuin maasta taivaaseen, mutta luonnollisesti paheista on rajattomasti pitempi matka hyveisiin kuin hyveistä paheisiin. Siksi on vaikea sanoa, miten nämä hallitsijat pystyivät niin erinomaiseen lempeyteen.23
Saisikohan selityksen niistä sanoista, jotka löytyvät kiinalaisten kanonisista kirjoista. Ne tunnetaan nimellä Chu king,57Chu king: kiin. Shujing, kommentoitu laki- ja asetuskokoelma, joka on yksi kungfutselaisuuden perusteoksiin kuuluvista ns. viidestä klassikosta ja niissä sanotaan: Jos joku antaa teille neuvon, joka on vastoin tunteitanne ja halujanne, silloin on aihetta arvella että neuvo on hyvä. Jos näin on, täytyy sittenkin myöntää, että kiinalaiset arvostavat ja kunnioittavat, niin pakanoita kuin ovatkin, omia kanonisia kirjojaan enemmän kuin monet kristityt omiaan.
Suom. Antero Tiusanen
[9]
The Emperor of China58The Emperor of China: The work contains references to both mythical and historical emperors, including one empress. The emperors are designated by the so-called posthumous temple names. The same posthumous temple names were used by successive dynasties, though here they seem to relate mostly to the Han and Tang dynasties. In this work, however, the name of the dynasty was not used, in order to emphasise the dynastic interconnections, which together with the old French system of romanisation has made their identification very difficult. is an autocrat and does indeed possess completely unlimited power. His subjects, on the other hand, are submissive, adaptable, cheerful and industrious and show a virtually divine veneration for their emperor. The latter can confidently do as he wishes, as long as he upholds the laws and conforms to the constitution.
Inasmuch, however, as their most ancient chronicles prove by innumerable examples that the rulers have never prospered when they have infringed the laws but have always been successful as long as they have upheld the laws of the land, nothing but their observance has been able to satisfy the people.10
And as the most essential part of their law or constitution is that the ruler should be willing to listen to and receive memorials, all their wise emperors, who have readily understood the usefulness and necessity of this, have for that reason never neglected such matters. Not only have they permitted every man to freely and openly put forward whatever he considered to be useful for the emperor to know, but in ancient times they also hung tablets on the outer wall of the palace, on which anyone could write whatever he found it necessary to call attention to, and placed a drum next to them for him to beat in order to gain a hearing for what he had to say.
Indeed, in addition to that, both in acknowledgement of their own imperfection and as evidence of their love of the truth and apprehension of ignorance and obscurity, they themselves appointed some censors or supervisors who11 were to attend on them daily and remind them of their duties, warn them about their failings and inform them of everything that might occur in the actual governance of the realm. And in order that they should do so fearlessly and with candour, revealing their innermost thoughts, they were given the assurance that nothing would be taken amiss.
But when eventually some emperors could not bear to hear the truth, this freedom was also regarded as harmful and then restricted and ultimately abolished altogether.
When the emperor Ven ti59Ven ti: Han Wendi, Chinese emperor, reigned 202–157 B.C. finally ascended the throne and found how impracticable it was to uphold the constitution and the laws without restoring this freedom, he issued a decree throughout his realm in which he announced that by such a prohibition he had not only been12 deprived of the mature advice and knowledge of those who were far removed from him but that it had also sealed the lips of his own ministers, for which reason he wished to have that law reintroduced and renewed.
He therefore immediately ordered that wise and upright men should be sought out, of whom he could make use for all kinds of duties, particularly those who were courageous enough to report to him all that he ought to know. It was, however, to be the main occupation of his ministers to examine and daily report both on his own and the government’s failings, and that they should expressly comment on such matters. I wish, he says, to read your memorials, and when reading them I wish in particular to perceive whether your zeal is honest and whether your candour extends so far that it does not spare my own person. 13
I allow everyone free access, the emperor Tai tsong60Tai tsong: Tang Taizong, Chinese emperor, reigned A.D. 626–649 likewise says in one of his edicts, and hereby permit the submission of all memorials. I wish to remove all fear from my subjects, so that I may continually, as far as possible, learn something new.
When the emperor Te tsong,61Te tsong: Tang Dezong, Chinese emperor, reigned A.D. 780–805 who for a long time had not wished to hear of his shortcomings or tolerate any memorials, at length became aware that he had thereby reduced his realm to wretchedness, he finally takes the initiative and issues a general edict throughout his realm, in which he openly admits that he had spent the first years of his reign badly and that it was already high time to correct his faults. I regard the past time as wasted, he says, and have set my subjects a bad example, so that it is no wonder that14 the people goes astray when the ruler himself does not follow the right path; and in addition to this admission he issues an order that caused indescribable joy throughout his realm.
When the emperor Vou ti62Vou ti: Han Wudi, Chinese emperor, reigned 141–87 B.C. wished to confirm that freedom he says: Do not think that I will be satisfied with tittle-tattle; I wish to know the truth; let neither respect nor fear hold you back but speak candidly, for that is our wish. Conceal nothing from me, and with regard to my own person speak freely, without dissemblance and circumlocution, and do not fear any disfavour.
In another decree he says: I have previously announced to you that I would appreciate if useful memorials are submitted to me, but in order to encourage those concerned to be all the more candid I hereby declare that when such15 memorials are positive and aim at the general good, their authors shall in no way be blamed if not everything in them is as well formulated as it ought to be. I willingly pardon and excuse such faults. And in order that everyone may the more clearly be aware that there is now freedom throughout my realm to submit memorials, I hereby order that Kong chao and Ki mou fou63Kong chao and Ki mou fou: possibly Kong Shao and Ji Mufu shall be set at liberty again, despite their having disregarded every form of reverence and respect.
Similarly the emperor Hiao ven ti64Hiao ven ti: Han Wendi, Chinese emperor, reigned 202–157 B.C. urges the same when he expresses himself as follows at the end of his decree: It is thus our sincere wish and desire that all our subjects, from the highest to the lowest, shall freely disclose to us everything that they believe will be useful for us to know, in order to promote the supreme happiness of our subjects. Do16 not conceal anything from me but speak out openly on all matters. Compose your message concisely and plainly, so that I myself can examine it and make use of it.
And as these and many other emperors have permitted and enjoined such a freedom, their censors and ministers, generals and mandarins, indeed often people of the very lowest class, have also availed themselves of it, with no less wisdom and resourcefulness than outspokenness and determination.
Kia chan65Kia chan: possibly Jia Shan once prays the emperor Ven ti most humbly, among other things, to guard against an excessive fondness for hunting, as not only he himself but also the many ministers who accompanied him thereby neglected the affairs of the realm. It is, he said, my zeal for the renown of the emperor that forbids me to conceal what it distresses me to observe. 17
Qvang heng66Qvang heng: possibly Kuang Heng or Guang Heng describes to the emperor Yuen ti67Yuen ti: Han Yuandi, Chinese emperor, reigned 48–33 B.C. the vices of the court, saying that one would look in vain for virtue among subjects as long as those vices reigned at court, and prays that he would permit free access to his throne for all well-intended memorials.
And Kong ya represents to the same emperor his immoderation with regard to gifts and the poor state of the realm. He prays that the emperor would restrict the expenditure on the royal household and reduce the number of his concubines, horses, gardens and deer-parks; for it is not the will of Heaven, he says, when someone is placed on the throne, that he should live before many thousands of other people as he personally desires to, but that he should make his subjects happy. And history records that the emperor not only received this memorial with good grace but also complied with it.
Tsoui qvang68Tsoui qvang: possibly Cui Kuang pointed out to the emperor Souen vou ti69Souen vou ti: unidentified Chinese emperor, possibly Sun Wudi or Han Wudi that he concerned himself18 too little with the government and agriculture but too much with entertainments. He describes to him the wretched state of the realm and asks him to abolish all unnecessary expenses, to banish hypocrites and not to allow any others around him than those who were sensible and virtuous; and it is said that the emperor on that account daily held him in higher regard.
Ta leang70Ta leang: possibly Da Liang writes to the emperor Tai tsong and prays that he would take care not to let hunting again become too much of a preoccupation with him. The emperor thanks him for that in the most agreeable terms and asks him to continue with his activity, as a timely admonition is a precious gift. He therefore presented him in return with three golden vessels.
Ouei tehing71Ouei tehing: should probably be Ouei tching for Wei Jing or possibly Wei Qing advises the same emperor to strive above all for virtue, as the best means by which19 he would learn to choose virtuous people to have around him and whereby the vices would be prevented from approaching his throne. He asks him to keep a close watch on his own emotions, not to be incensed by the truth and not to inhibit the outspokenness of true patriots. He reminds him of the emperor Yao’s72Yao, mythical Chinese emperor and culture hero, often dated to the third millennium B.C. drum and Chun’s73Shun, mythical Chinese emperor and culture hero, often dated to the third millennium B.C. tablets and says that notwithstanding that a ruler in all earnestness seeks to encourage his subjects to tell him the truth, there still remains even in the most courageous man a certain apprehension of conveying all that he would wish to say. And it is told of the emperor that he responded quite graciously to all that, acknowledged his imperfection, replied to him with his own hand and presented him with 300 pieces of silk fabric.
Innumerable other individuals have submitted such memorials and admonitions to their emperors, though not always with the same success. 20
Sou ngan heng74Sou ngan heng: possibly Su Anheng by no means expected a good outcome when he concluded his memorial to the reigning emperor Vou heou75the reigning emperor Vou heou: The emperor Vou heou has been identified as the empress Tang Wu Hou, who reigned A.D. 690–705. In the original text Anders Chydenius mistook her gender. In the Danish author Fredrik Lütken’s work Oeconomiske Tanker til høiere Efter-Tanke (1759), which forms the basis of Chydenius’ presentation, on the other hand, the matter was correctly understood (“the reigning empress Vou heou”, p. 18). Lütken’s work was in its turn based on material from the work Description de la Chine I–IV (1735) by the French Jesuit Jean-Baptiste Du Halde. with these outspoken words: Your Imperial Majesty should not think that there is any other incentive for this memorial of mine than my genuine zeal and devotion, but should this liberty of mine nonetheless rouse Your Majesty to anger, I am well aware that Your Majesty possesses the power to demonstrate to all Your subjects, by depriving me of my head, that You cannot tolerate the truth.
Nor is there any lack of such examples in their chronicles.
Kie and Tcheou,76Kie and Tcheou: Jie and Zhou, mythical ancient Chinese tyrants two tyrants who disgraced the human race, could never have enough of amusements and entertainments and tolerated no others around them than a few giddy youths, who exalted their misdeeds, and had three of the greatest and wisest men in the country pitifully executed because of their admonitions. 21
Despite all that, however, others have not desisted from pointing out to such emperors why things have gone wrong for them. When going to see their emperor with their memorials, they took their coffins with them and left them by the palace gate in order to show thereby how ready they were to die for the truth and for the good of the fatherland. One after another did so, until the emperor himself finally tired of his cruelty, or admitted his injustice, repented of his faults and did what was right.
Others, however, when they perceived how fruitless all their memorials had been in their life-time, have thought of ways of making them more effectual after their deaths.
However great the zeal and outspokenness of these patriots may have been, one is nonetheless more surprised by22 the forbearance and piety of so many of their emperors.
For the outspokenness and zeal of the former was in a sense natural, and a patriot who truly loves his ruler is painfully affected by the evil that either overshadows his dear fatherland or threatens it with ruin.
But what almost supernatural patience and mildness is not required, first to be able to be confronted with one’s faults, then to be persuaded of them and finally to summon the strength to renounce them? It is, I suppose, as far from heaven to earth as it is from earth to heaven, but there is naturally an immensely greater distance in the ascent from the vices to virtue than there is in the descent from virtue to the vices. It must therefore be hard to say what has induced these rulers to show such admirable piety.23
Even if the reason for that should be found in the words that occur in their canonical books, called Chu king,77Chu king: Shujing, a collection of legal and constitutional texts with commentaries, one of the so-called five classics of Confucianism. which read as follows: If someone gives you advice that is contrary to your inclinations and desires, you have reason to believe that it is good advice, yet one has to admit that they, as heathens, have a greater reverence and respect for their canonical books than many Christians have for theirs.
Edellinen jakso: Kirjoitusvapaus Kiinassa, Otsikkosivu ja painolupa
Seuraava jakso:
paikat: Kiina
Henkilöt: Han Wendi (Ven ti) Han Wudi (Vou ti) Han Yuandi (Yuen ti) Janhunen, Juha Jie (Kie) Ki mou fou (mahd. Ji Mufu) Kia chan (mahd. Jia Shan) Kong chao (todennäköisesti Kong Shao) Kong ya Ouei tehing (mahd. Wei Jing tai Wei Qing) Qvang heng (mahd. Kuang Heng tai Guang Heng) Shun (Chun) Sou ngan heng (mahd. Su Anheng) Souen vou ti Ta leang (mahd. Da Liang) Tang Dezong (Te tsong) Tang Taizong (Tai tsong) Tang Wu Hou (Vou heou) Tsoui qvang (mahd. Cui Kuang) Yao Zhou (Tcheou)
Raamatunkohdat:
Aiheet: