Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 36
Seuraava jakso:
§ 37
Mutta Luther ei käytä näitä sanoja vain vakuuttaakseen omaa uskoaan näihin jumalallisiin totuuksiin vaan
myös osoittaakseen Jumalaansa kohtaan harrasta luottamusta ja palavaa rakkautta, joiden avulla hän on nämä totuudet omaksunut. Hän ei vain ollut valmis tunnustamaan ne koko maailmalle vaan hän näki ne myös niin kalliina, etteivät mitkään vaivat ja vainot saaneet häntä kieltämään niitä. Hänen sydämessään ne herättivät hartaan halun ja iloisen pyrkimyksen kiittää ja ylistää ja ehdottoman kuuliaisesti antautua kokonaan palvelemaan Luojaansa, joka on suonut hänelle niin monia suuria hyviä töitä. Tästä hän kiittää Herraa Jumalaa sydämestään: Tämä on varmasti totta. Tulkaa siis kuulijani! Koetelkaamme siis myös tältä pohjalta uskoamme. Eikö se olekin monella meistä jäänyt vain kuolleeksi historialliseksi uskoksi, jota ei ole haluttu kieltää, mutta joka ei ole saanut meissä mitään muutakaan aikaan. Miten tähän on tultu? Julmimmatkin villieläimet ja petolinnut kesytetään hyvillä teoilla, ja näin ne saadaan rakastamaan hyväntekijöitään ja olemaan heille uskollisia. Niin vanhemmat kuin uudemmatkin tapaukset sulkevat kokonaan pois kaiken epäilyn tästä. Sinä kiittämätön ihmissydän, voitko katsoa sellaista tuntematta ankaraa soimausta kiittämättömyydestäsi? Sinä olet varmasti saanut Jumalaltasi paljon enemmän hyvää kuin kukaan muu hyväntekijältään. Koko olentosi olet saanut häneltä, ruumiin ja sielun, silmät, korvat, järjen ja kaikki aistit. Mitä olisit ilman niitä, et mitään, puupölkky tai kivi? Oletko itse voinut hankkia itsellesi sen mitä päivittäin tarvitset, ruokaa, vaatteita ynnä muuta hyvää? Et, sillä yhtäkään viljanjyvää tai vaatteittesi rihmaa et itse ole voinut omilla ponnisteluillasi tuottaa, vaan kaiken olet saanut Luojan kädestä. Kuinka monta vahinkoa ja onnettomuutta hän onkaan torjunut, ja sen suurimman onnettomuuden, ikuisen turmeluksen, johon saatana meidät syntiinlankeemuksessa syöksi, myös sen armahtava Isä on hellästi torjunut lähettämällä Poikansa maailmaan meidän Vapahtajaksemme. Etkö siis jo antaisi edes kuolleen uskosi Jumalan armosta elpyä ja sanoisi: Uskon, että olen täysin ansiotta saanut osakseni lukemattomia suuria hyviä tekoja Jumalalta ja että tämä on varmasti totta. Uskon ja tunnustan hartaasti sydämeni nöyryydestä ja häpeästä, että olen kaikkien näiden hyvien tekojen suhteen ollut Herraani kohtaan hyvin kiittämätön ja vihamielinen. Voi, tämä on varmasti totta, ja tämä totuus surettaa minua aivan liiaksi. Rukoilen hartaasta sydämestäni, että Jumala kalliin Poikansa kuoleman ja kärsimyksen vuoksi antaisi minulle anteeksi tämän kauhistuttavan kiittämättömyyteni, ja minä uskon, että hän ylitsevuotavassa armossaan tekeekin niin. Minun sydämeni palaa rakkaudesta tätä suurinta hyväntekijääni kohtaan, ja haluan vakuuttaa sen koko maailmalle. Minä teen tänään Herran edessä päätöksen, että kaikkina jäljellä olevina elämäni päivinä kiitän häntä tästä ja uskollisesti tottelen hänen käskyjään ja määräyksiään. Tunnen itsessäni halun ja pyrkimyksen yrittää toteuttaa tätä päätöstäni, ja vakuutan tänään Jumalan ja hänen enkeliensä edessä, että tämä on varmasti totta. Ja jos tästä eteenpäin elämässäni olen Herraa kohtaan kylmä ja kiittämätön, niin tahdon, että tämä minun tämänpäiväinen vakuuttumiseni heti herättää minut jälleen horroksestani. Tämä on varmasti totta. Aamen.Suom. Eero Ojanen
Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 36
Seuraava jakso:
paikat:
Henkilöt: Luther, Martti
Raamatunkohdat:
Aiheet: