Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Katekismussaarnoja: Ensimmäinen saarna

Ensimmäinen katekismussaarna, § 25

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 25

Tähän kappaleeseen sanoimme kolmantena sisältyvän huolenpidon eli Jumalan ihmeellisen ja armollisen sallimuksen, jota hän osoittaa luomilleen olioille.

Sen todellisesta olemassaolosta meidät vakuuttaa yhtä lailla terve järki kuin ilmoituskin. Miten voisimmekaan järjellisesti ajatella Jumalaa, korkeinta olentoa ja koko maailman mestaria, ja väittää, että saatuaan tämän ihmeellisen työn tehdyksi, hän olisi jättänyt kaiken vaille hoitamista. Sellainenhan olisi kuollut ja vailla vaikutusta oleva Jumala, toisin sanoen Jumala, joka samalla kertaa sekä on että ei ole. Tämän erehdyksen kumoaa selvästi myös päivittäinen kokemus. Näemme koko tässä maailmanrakennelmassa säilyvän erinomaisen järjestyksen kaikkien asioiden kesken suurimmasta pienimpään. Taivaankappaleet on ihmetystä herättävällä tavalla asetettu järjestykseen ja liikkeeseen, jossa ne myös pysyvät. Yksikään niistä ei suistu radaltaan, mikään ei törmää toiseen ja kaikki pysyvät määrätyn matkan päässä maapallostamme. Meidän maapallollamme näemme multaa, kiviä, vuoria ja vettä toistensa lomassa, mutta kaikki on järjestyksessä ja omissa rajoissaan, eläimet ja kasvit säilyvät kaikki samassa tilassa, jonka ne luomisessa saivat, ilman että niiden tarvitsee vähääkään tietää ylläpidostaan. Ja kurja ihmissuku, joka useimmissa paikoissa maailmassa kaikin voimin työskentelee oman tuhonsa eteen, kuitenkin yhä säilyy. Sanokaapa siis, voiko tällainen vailla keskinäistä vaikutusta olevien lukemattomien satunnaisten olioiden järjestys olla voimassa tuhansia vuosia sattumalta? Se on täysin mahdotonta, täytyy olla kaikkivaltias käsi, joka pitää tämän kaiken voimassa. Vai millä perusteilla sitten voitaisiin kieltää hänen kaitselmuksensa olemassaolo? Haluttaisiinko ehkä sanoa, että hän ei osannut eikä ymmärtänyt hallita maailmaa? Kuka voisi ajatella näin karkeasti mestarista, jonka käden työt selvästi osoittavat pohjatonta viisautta? Tahtoisiko joku sanoa, että hän ei halunnut? Eikö koko luonto puhu hänen äärettömästä hyvyydestään ja huuda Daavidin tavoin, että se kestää ikuisesti? Uskaltaako joku väittää häntä kyvyttömäksi, häntä, jolla oli kyky tyhjästä luoda koko tämä suuri, jumalallinen mestariteos? Tästä me päättelemme täysin varmasti, että koska meidän Jumalamme sekä tietää, tahtoo että osaa huolehtia luomistaan olioista maailmassa, niin meille ei jää muuta kuin sydämemme vakaumuksella ottaa vastaan ja uskoa tämä totuus. Ja vielä enemmän siksi, että myös viisaat pakanat ovat täysin tunnustaneet jumalallisen kaitselmuksen ja yhdistäneet sen erottamattomasti itse Jumalan käsitteeseen. Siksi he ovat sanoneet, että se, joka kieltää jumalallisen kaitselmuksen, kieltää samalla Jumalan *) Mutta asia tulee vielä selvemmäksi, jos tässä jälleen avaamme pyhän Raamattumme. Meidän kallein Vapahtajamme Jeesus julistaa tätä selvästi Matt. 6. Hän näyttää meille lintuja ja pyytää meitä huomaamaan, miten ihmeellisesti Jumala pitää niistä huolen. Hän vie meidät kukkaisniityille katsomaan kedon liljoja, miten ne kasvavat, ja miten kaikkivaltias Herramme ilman niiden omia toimenpiteitä pukee ne niin suureen loistoon. Tästä hän käskee meidät päättelemään, miten paljon hellempää huolta hän kantaakaan meistä ihmisistä, jotka edellämainittuihin verrattuna ovat kaikissa muissa suhteissa saaneet niin selvän etusijan Matt. 6:26–30. Ja kuningas Daavid sanoo: Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun Ps. 104:27–29. Etenkään ihmisen suhteen mikään ei voi olla selvempi todiste Jumalan kaikkein tarkimmasta kaitselmuksesta kuin se, jonka Daavid antaa meille Ps. 139:1–6: Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa. Hän vakuuttaa lopuksi suurta ihailuaan sanomalla: Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

 

*) Platon, teoksessaan Lait: Deum negat, qui ipsus providentiam negat1


  1. Platon, teoksessaan ... providentiam negat: Chydenius viittaa Platonin teokseen Lait (kr. Νόµοι), mutta muistaa väärin tai on käyttänyt toisen käden lähdettä, koska lainausta ei tässä muodossa löydy teoksen latinankielisestä versiosta. Lainaus voidaan kääntää: ”Joka kieltää Jumalan johdatuksen, kieltää Jumalan.” Vastaava muotoilu on Emanuel Swedenborgin teoksessa Sapientia Angelica de Divina Providentia (1764), § 182, qui Divinam Providentiam corde negat, etiam Deum negat, ”joka kieltää Jumalan johdatuksen sydämessään, kieltää myös Jumalan”.

Alkuperäisdokumentit

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: