Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 23
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 25
153
§ 24
Toinen tähän uskonkappaleeseen kuuluva suuri Jumalan hyvä työ on ylläpito, josta Luther sanoo selityksissään: Minä uskon, että hän kaiken sen, jonka hän ensimmäisessä luomisessa on antanut minulle ja muille luoduille olioille, hän pitää jatkuvasti yllä.1 Eikä se ole mitään muuta kuin suuren ja kolmiyhteisen Jumalan kaikkivaltiasta työtä, jonka kautta hän joko jo ensimmäisessä luomisessa käsittämättömässä viisaudessaan asetti kaikille luomilleen olioille kyvyn säilyttää se tila, jonka kukin niistä luomisessa oli saanut, tai yhtä suuren viisauden ja mahdin avulla yhä joka päivä varjelee olioita häviämiseltä ja tuholta. Tästä kaikki eivät ole samaa mieltä:2 osa haluaa väittää, että ylläpito on joka hetki uutta luomista, koska ilman tätä jumalallista hyväntekoa luodut oliot eivät säilyisi hetkeäkään vaan palaisivat suoraa päätä alkuperäiseen olemattomuuteensa. Toiset taas väittävät, että edelliset haluavat arvottomalla tavalla vähätellä luomista, sillä väittäessään ylläpidon olevan joka hetki uutta luomista he samalla väittävät, että kaikkivaltias mestari olisi ollut kyvytön antamaan olioille niiden olemassaolon lisäksi myös pysyvyyden. He menevät vielä pitemmälle halutessaan osoittaa tähän sisältyviä järjettömyyksiä ja väittävät, että niin kuin kappaleet154 itsessään eivät saa mitään aikaan, niin ne olemisensa kerran kaikkivaltiaalta saatuaan eivät voisi sitä myöskään menettää, ilman vastaavanlaista kaikkivaltiutta. Mutta on tämän kanssa kuinka tahansa, niin kumpikaan ajattelutapa ei millään tavalla vähättele sitä ylläpitoon sisältyvää armoa, josta puhumme. Sillä molemmissa tapauksissa meidän olemassaolomme riippuu yksinomaan vain meidän Jumalastamme, vaikka sen tapa jäisikin salaisuudeksi, jota järkemme ei kykene täällä kuolevaisuudessa saamaan selville. Kun ajattelemme vain sitä, kuinka niin lukemattomat asiat meidän maapallollamme ovat säilyneet useita vuosituhansia, kuinka lukemattomat kasvit ja puut joka vuosi kuolleet ja toiset ovat taas tulleet tilalle, kuinka lukemattomien eläinten joukosta miljoonat joka vuosi kuolevat antaakseen tilaa uusille tulokkaille, ja kuitenkaan kaiken tämän myötä mikään kasvi- ja eläinmaailman tai vesieliöiden suku ei ole hävinnyt. Ja kun erityisesti ajattelemme, miten hän on ylläpitänyt ihmissukua, luonut meidät äitimme kohdussa, saattanut meidät ulos maailmaan, säilyttänyt koko sukumme ja turvannut meidät itse kunkin tuholta. Kun siis, minä sanon, katselemme kaikkea tätä, meidän täytyy ihmetellen tunnustaa kaikkivaltiaan ylläpitävä käsi, joka ei suinkaan ole kaukana yhdestäkään meistä, niin kuin apostoli Paavali vakuuttaa Ateenan pakanoille, sillä hänessä me elämme, liikumme ja olemme Ap. t. 17:27–28. Ja kautta koko Raamatun näemme,155 että Jumala ei tässä maailman ylläpitämisessä milloinkaan ole pelkkä katselija, vaan hän on alati läsnä lakkaamatta vaikuttaen. Kuulkaamme vain, mitä Jumalaa pelkäävä ja ahdistettu Job sanoo hänestä: Kaikki ne tietävät tämän, hän sanoo ensin luomisesta: Herra itse on kaiken tehnyt, ja sitten ylläpidosta: hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki. Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää. Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene Job 12:9–10, 13–14.
153
§. 24.
Den andra Guds stora välgärning, som hörer til denna artikel, är uppehållelsen, såsom Lutherus säger i sin förklaring: Jag tror at han alt thet, som han i första skapelsen gifvit mig och andra skapade kreatur, ännu håller vid magt. Och är intet annat än et den stora och Treenige Gudens allmagts värk, hvarigenom han, antingen redan i första skapelsen, genom en outgrundelig vishet insatte uti alla skapade tingen en förmåga at äga det bestånd de i skapelsen hvardera hade undfått, eller ock genom en lika stor visdom och magt ännu dageligen förvarar tingen ifrån förstöring och undergång. Härutinnan äro alla af enahanda tanka;3 i det en del vilja påstå at uppehållelsen är hvart ögnablick en ny skapelse, emedan de skapade tingen utom denna Guddomeliga välgerning ej kunde et enda ögnablick äga bestånd, utan straxt gå tilbaka til sitt första intet. Andra åter förebära at dessa på et ovärdigt sätt vilja förringa skapelsen, då de med det samma, som de påstå en dagelig skapelse uti uppehållelsen, vilja förklara den alsmägtige mästaren hafva varit oförmögen at jemte varelsen af tingen äfven gifva dem bestånd: de gå längre, at vilja visa orimmeligheten häraf och påstå, at såsom kropparna af154 sig sjelfve äro intet värkande, så kunna de ock sedan de en gång genom allmagten fått sin varelse ej förlora den samma, utan en likadan allmagt. Men vare härmed huru det vil, så förringas på intetdera sättet den uppehållelses nåd, om hvilken vi tala. Ty uti båda fallen beror vårt bestånd allena af vår Gud, ehuru sättet äfven förblef en hemlighet den vårt förnuft ej kunde här i dödligheten utgrunda. När vi allenast eftersinne huru så oräkneliga ting på vårt jordklot bestått i flere tusende år: huru oräknelige örter och trän årligen gått ut, men ock andra kommit i ställe: huru ibland otaliga djur millioner årligen dö bort för at lemna rum åt andra nykommande, men under alt detta intet slägte i ört- djur- eller vatturiket gått ut, och i synnerhet huru han uppehållit människoslägtet, tilredt oss i vårt moders lif, dragit oss fram i verldene, och bevarat hela vårt slägte, och hvar och en af oss från undergång, när vi, säger jag, betragta alt detta, måste vi med förundran ärkänna en alsmägtig uppehållande hand, som ingalunda är långt ifrån hvarjom och enom af oss, efter Apostelens Pauli intygan för hedningarna i Athén, ty i honom lefve vi, röroms4 och hafve varelse. Ap. G. 17:27,28. Och så mycket se vi hela Bibelen ige155nom, at Gud vid denna verldenes uppehållelse aldrig föreställes, såsom en blott åskådare, utan såsom den, hvilken med et ouphörligt värkande är altid tilstädes. Lät oss allenast höra den Gudfruktiga och betryckta Job tala härom: Ho är then, säger han först om skapelsen, som icke vet, at Herrans hand hafver thet gjordt, och sedan om uppehållelsen, at i hans hand är allas theras själ, som lefvandes är, och alla människors kötts ande? när honom är vishet och magt, råd och förstånd. Si! när han bryter neder, så hjelper intet bygga: när han någon innelycker, så kan ingen utsläppa Cap. 12:9,10,13,14.
153
§ 24
Toinen tähän uskonkappaleeseen kuuluva suuri Jumalan hyvä työ on ylläpito, josta Luther sanoo selityksissään: Minä uskon, että hän kaiken sen, jonka hän ensimmäisessä luomisessa on antanut minulle ja muille luoduille olioille, hän pitää jatkuvasti yllä.5 Eikä se ole mitään muuta kuin suuren ja kolmiyhteisen Jumalan kaikkivaltiasta työtä, jonka kautta hän joko jo ensimmäisessä luomisessa käsittämättömässä viisaudessaan asetti kaikille luomilleen olioille kyvyn säilyttää se tila, jonka kukin niistä luomisessa oli saanut, tai yhtä suuren viisauden ja mahdin avulla yhä joka päivä varjelee olioita häviämiseltä ja tuholta. Tästä kaikki eivät ole samaa mieltä:6 osa haluaa väittää, että ylläpito on joka hetki uutta luomista, koska ilman tätä jumalallista hyväntekoa luodut oliot eivät säilyisi hetkeäkään vaan palaisivat suoraa päätä alkuperäiseen olemattomuuteensa. Toiset taas väittävät, että edelliset haluavat arvottomalla tavalla vähätellä luomista, sillä väittäessään ylläpidon olevan joka hetki uutta luomista he samalla väittävät, että kaikkivaltias mestari olisi ollut kyvytön antamaan olioille niiden olemassaolon lisäksi myös pysyvyyden. He menevät vielä pitemmälle halutessaan osoittaa tähän sisältyviä järjettömyyksiä ja väittävät, että niin kuin kappaleet154 itsessään eivät saa mitään aikaan, niin ne olemisensa kerran kaikkivaltiaalta saatuaan eivät voisi sitä myöskään menettää, ilman vastaavanlaista kaikkivaltiutta. Mutta on tämän kanssa kuinka tahansa, niin kumpikaan ajattelutapa ei millään tavalla vähättele sitä ylläpitoon sisältyvää armoa, josta puhumme. Sillä molemmissa tapauksissa meidän olemassaolomme riippuu yksinomaan vain meidän Jumalastamme, vaikka sen tapa jäisikin salaisuudeksi, jota järkemme ei kykene täällä kuolevaisuudessa saamaan selville. Kun ajattelemme vain sitä, kuinka niin lukemattomat asiat meidän maapallollamme ovat säilyneet useita vuosituhansia, kuinka lukemattomat kasvit ja puut joka vuosi kuolleet ja toiset ovat taas tulleet tilalle, kuinka lukemattomien eläinten joukosta miljoonat joka vuosi kuolevat antaakseen tilaa uusille tulokkaille, ja kuitenkaan kaiken tämän myötä mikään kasvi- ja eläinmaailman tai vesieliöiden suku ei ole hävinnyt. Ja kun erityisesti ajattelemme, miten hän on ylläpitänyt ihmissukua, luonut meidät äitimme kohdussa, saattanut meidät ulos maailmaan, säilyttänyt koko sukumme ja turvannut meidät itse kunkin tuholta. Kun siis, minä sanon, katselemme kaikkea tätä, meidän täytyy ihmetellen tunnustaa kaikkivaltiaan ylläpitävä käsi, joka ei suinkaan ole kaukana yhdestäkään meistä, niin kuin apostoli Paavali vakuuttaa Ateenan pakanoille, sillä hänessä me elämme, liikumme ja olemme Ap. t. 17:27–28. Ja kautta koko Raamatun näemme,155 että Jumala ei tässä maailman ylläpitämisessä milloinkaan ole pelkkä katselija, vaan hän on alati läsnä lakkaamatta vaikuttaen. Kuulkaamme vain, mitä Jumalaa pelkäävä ja ahdistettu Job sanoo hänestä: Kaikki ne tietävät tämän, hän sanoo ensin luomisesta: Herra itse on kaiken tehnyt, ja sitten ylläpidosta: hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki. Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää. Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene Job 12:9–10, 13–14.
Unfortunately this content isn't available in English
153
§. 24.
Den andra Guds stora välgärning, som hörer til denna artikel, är uppehållelsen, såsom Lutherus säger i sin förklaring: Jag tror at han alt thet, som han i första skapelsen gifvit mig och andra skapade kreatur, ännu håller vid magt. Och är intet annat än et den stora och Treenige Gudens allmagts värk, hvarigenom han, antingen redan i första skapelsen, genom en outgrundelig vishet insatte uti alla skapade tingen en förmåga at äga det bestånd de i skapelsen hvardera hade undfått, eller ock genom en lika stor visdom och magt ännu dageligen förvarar tingen ifrån förstöring och undergång. Härutinnan äro alla af enahanda tanka;7 i det en del vilja påstå at uppehållelsen är hvart ögnablick en ny skapelse, emedan de skapade tingen utom denna Guddomeliga välgerning ej kunde et enda ögnablick äga bestånd, utan straxt gå tilbaka til sitt första intet. Andra åter förebära at dessa på et ovärdigt sätt vilja förringa skapelsen, då de med det samma, som de påstå en dagelig skapelse uti uppehållelsen, vilja förklara den alsmägtige mästaren hafva varit oförmögen at jemte varelsen af tingen äfven gifva dem bestånd: de gå längre, at vilja visa orimmeligheten häraf och påstå, at såsom kropparna af154 sig sjelfve äro intet värkande, så kunna de ock sedan de en gång genom allmagten fått sin varelse ej förlora den samma, utan en likadan allmagt. Men vare härmed huru det vil, så förringas på intetdera sättet den uppehållelses nåd, om hvilken vi tala. Ty uti båda fallen beror vårt bestånd allena af vår Gud, ehuru sättet äfven förblef en hemlighet den vårt förnuft ej kunde här i dödligheten utgrunda. När vi allenast eftersinne huru så oräkneliga ting på vårt jordklot bestått i flere tusende år: huru oräknelige örter och trän årligen gått ut, men ock andra kommit i ställe: huru ibland otaliga djur millioner årligen dö bort för at lemna rum åt andra nykommande, men under alt detta intet slägte i ört- djur- eller vatturiket gått ut, och i synnerhet huru han uppehållit människoslägtet, tilredt oss i vårt moders lif, dragit oss fram i verldene, och bevarat hela vårt slägte, och hvar och en af oss från undergång, när vi, säger jag, betragta alt detta, måste vi med förundran ärkänna en alsmägtig uppehållande hand, som ingalunda är långt ifrån hvarjom och enom af oss, efter Apostelens Pauli intygan för hedningarna i Athén, ty i honom lefve vi, röroms8 och hafve varelse. Ap. G. 17:27,28. Och så mycket se vi hela Bibelen ige155nom, at Gud vid denna verldenes uppehållelse aldrig föreställes, såsom en blott åskådare, utan såsom den, hvilken med et ouphörligt värkande är altid tilstädes. Lät oss allenast höra den Gudfruktiga och betryckta Job tala härom: Ho är then, säger han först om skapelsen, som icke vet, at Herrans hand hafver thet gjordt, och sedan om uppehållelsen, at i hans hand är allas theras själ, som lefvandes är, och alla människors kötts ande? när honom är vishet och magt, råd och förstånd. Si! när han bryter neder, så hjelper intet bygga: när han någon innelycker, så kan ingen utsläppa Cap. 12:9,10,13,14.
153
§ 24
Toinen tähän uskonkappaleeseen kuuluva suuri Jumalan hyvä työ on ylläpito, josta Luther sanoo selityksissään: Minä uskon, että hän kaiken sen, jonka hän ensimmäisessä luomisessa on antanut minulle ja muille luoduille olioille, hän pitää jatkuvasti yllä.9 Eikä se ole mitään muuta kuin suuren ja kolmiyhteisen Jumalan kaikkivaltiasta työtä, jonka kautta hän joko jo ensimmäisessä luomisessa käsittämättömässä viisaudessaan asetti kaikille luomilleen olioille kyvyn säilyttää se tila, jonka kukin niistä luomisessa oli saanut, tai yhtä suuren viisauden ja mahdin avulla yhä joka päivä varjelee olioita häviämiseltä ja tuholta. Tästä kaikki eivät ole samaa mieltä:10 osa haluaa väittää, että ylläpito on joka hetki uutta luomista, koska ilman tätä jumalallista hyväntekoa luodut oliot eivät säilyisi hetkeäkään vaan palaisivat suoraa päätä alkuperäiseen olemattomuuteensa. Toiset taas väittävät, että edelliset haluavat arvottomalla tavalla vähätellä luomista, sillä väittäessään ylläpidon olevan joka hetki uutta luomista he samalla väittävät, että kaikkivaltias mestari olisi ollut kyvytön antamaan olioille niiden olemassaolon lisäksi myös pysyvyyden. He menevät vielä pitemmälle halutessaan osoittaa tähän sisältyviä järjettömyyksiä ja väittävät, että niin kuin kappaleet154 itsessään eivät saa mitään aikaan, niin ne olemisensa kerran kaikkivaltiaalta saatuaan eivät voisi sitä myöskään menettää, ilman vastaavanlaista kaikkivaltiutta. Mutta on tämän kanssa kuinka tahansa, niin kumpikaan ajattelutapa ei millään tavalla vähättele sitä ylläpitoon sisältyvää armoa, josta puhumme. Sillä molemmissa tapauksissa meidän olemassaolomme riippuu yksinomaan vain meidän Jumalastamme, vaikka sen tapa jäisikin salaisuudeksi, jota järkemme ei kykene täällä kuolevaisuudessa saamaan selville. Kun ajattelemme vain sitä, kuinka niin lukemattomat asiat meidän maapallollamme ovat säilyneet useita vuosituhansia, kuinka lukemattomat kasvit ja puut joka vuosi kuolleet ja toiset ovat taas tulleet tilalle, kuinka lukemattomien eläinten joukosta miljoonat joka vuosi kuolevat antaakseen tilaa uusille tulokkaille, ja kuitenkaan kaiken tämän myötä mikään kasvi- ja eläinmaailman tai vesieliöiden suku ei ole hävinnyt. Ja kun erityisesti ajattelemme, miten hän on ylläpitänyt ihmissukua, luonut meidät äitimme kohdussa, saattanut meidät ulos maailmaan, säilyttänyt koko sukumme ja turvannut meidät itse kunkin tuholta. Kun siis, minä sanon, katselemme kaikkea tätä, meidän täytyy ihmetellen tunnustaa kaikkivaltiaan ylläpitävä käsi, joka ei suinkaan ole kaukana yhdestäkään meistä, niin kuin apostoli Paavali vakuuttaa Ateenan pakanoille, sillä hänessä me elämme, liikumme ja olemme Ap. t. 17:27–28. Ja kautta koko Raamatun näemme,155 että Jumala ei tässä maailman ylläpitämisessä milloinkaan ole pelkkä katselija, vaan hän on alati läsnä lakkaamatta vaikuttaen. Kuulkaamme vain, mitä Jumalaa pelkäävä ja ahdistettu Job sanoo hänestä: Kaikki ne tietävät tämän, hän sanoo ensin luomisesta: Herra itse on kaiken tehnyt, ja sitten ylläpidosta: hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki. Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää. Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene Job 12:9–10, 13–14.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 23
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 25
paikat: Ateena
Henkilöt: Job Luther, Martti Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: