Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Katekismussaarnoja: Ensimmäinen saarna

Ensimmäinen katekismussaarna, § 12

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 12

Näettekö nyt, siunatut kuulijani, miten ihanana, suurena ja majesteettisena Jumala meille tässä kirjassa näyttäytyy. Onko olemassa mitään ihmisen kirjoittamaa, joka ilman sen apua olisi tällä tavoin osannut vahvistaa hänen olemassaolonsa ja kuvata hänet tällaiseksi? Ovatkohan pakanoiden ilmestykset tehneet niin? Tai ehkä turkkilaisten koraani? Ei, vaan niiden on väistyttävä pimeään tämän meidän suuren autuuden valomme loisteesta. Astukaapa te maailmalliset viisaat esille ja todistakaa jos osaatte, onko se järjen valo, jota te yksin korostatte halutessanne polkea tätä ilmoitusta, koskaan voinut antaa yhtä korkeita ja arvokkaita käsityksiä tästä kaikkivaltiaasta olemuksesta? Te vastaatte: kyllä. Mehän voimme myös järjen avulla havaita, että Jumalan täytyy olla sellainen. Sallikaa minun kysyä: onko ollut olemassa yhtäkään järjellistä pakanaa, joka on lukematta tätä ilmoituksemme antamaa kuvausta Jumalasta auttanut teitä tuntemaan Jumalan niin monin tavoin ja niin laajasti? Onko ketään? Vakuutan, ettei ole. Toki yksi ja toinen heistä on puhunut kauniisti Jumalasta, mutta kaikki jäävät paljon sen valon alapuolelle, joka meidän ilmoituksessamme on olemassa. Sanokaapa muuten suoraan, mitä te ajattelette tästä Korkeimman olemuksen kuvauksesta? Ette mitään, sillä se asettaa omalletunnollenne kahleen, josta olette pitkään koettaneet vapautua, ja siitä tulee kiusallinen malka syntisessä silmässänne. Mutta sanokaa kuitenkin, kun te niin haluatte kerskailla järjellänne, eikö tuo kuvaus ole Jumalan arvon mukainen? Eikö se ole kaikin puolin yhteensopiva teidän oman järkenne kanssa, vaikka onkin sen yläpuolella? Alistan sen täysin luottavaisena ankarimpaankin tarkistukseen, ja te voitte vielä vähemmän sitä kieltää, kun te niin usein kerskailette, että löydätte kaiken sellaisen ilman ilmoitustakin. No hyvä, antakaa meidän siis hartaasta sydämestämme omaksua tämä meidän uskonkappaleemme totuus ja tästä päivästä alkaen aina viimeiseen hengenvetoomme saakka tunnustaa sydämessämme, suullamme ja kaikissa teoissamme, että on olemassa yksi pyhä, kaikkivaltias, vanhurskas ja armahtava Jumala.

Tämä totuus ei ole niitä hyödyttömiä aivojen houreita tai vieraita lauseita, joista jokainen voi uskoa mitä miellyttää. Ei, vaan maailmassa ei ole yhtäkään totuutta, joka vaikuttaa meidän hyveellisyyteemme ja onnellisuutemme enemmän kuin tämä. Sellainen surkimus, joka ei tunnusta mitään Jumalaa, onkin samalla rikkonut kaikki siteet, joiden pitäisi ja jotka voisivat johdattaa häntä hyveeseen. Hän ei tunne Luojaa, ei Lainsäätäjää, ei Kostajaa eikä Palkitsijaa. Hän on yksin oma Jumalansa. Eläinten tavoin hän ei aistillisten halujensa täyttämisessä tunne minkään sitovan itseään. Lähimmäisen kunnia, henki ja omaisuus ovat hänelle vain soveliaita keinoja, joita hän häikäilemättömästi käyttää himojensa tyydyttämiseen. Hän ei tunne rangaistusta eikä palkkiota toisessa elämässä eikä mikään siten rajoita hänen pahettaan tai rohkaise hänen hyvettään. Kurja olio, jota ansaitsemattomasti kutsutaan ihmisen nimellä. Ihmisyhteisössä, joka aina rakentuu kunnian ja uskon varaan, hän on erittäin vahingollinen jäsen. Mitkään lupaukset eivät häntä sido, mikään säädyllisyys ei kahlitse hänen riehumistaan, eikä mikään vala häntä pidättele. Mielessään hän on aina petollinen vanhempiaan ja kapinallinen esivaltaa kohtaan, mutta avoimesti vain silloin, kun näkee siihen tilaisuuden. Hän on petollinen kaikkia kohtaan. Heti jos arvelee sillä jotain voittavansa, hän on yhteiskunnan turmiollisin jäsen. Mutta sellainen Jumalan kieltäjä ei kuitenkaan vahingoita ketään muuta yhtä paljoa kuin itseään. Hän ei tunnusta itsessään kuolematonta sielua, eikä muuta elämää kuin eläimellisen, mutta hän ei voi silti estää onnetonta sieluaan ajattelemasta. Hän näkee koko vaelluksensa täynnä murhetta, jonka kauhea kuolema pian tulee lopettamaan. Hänellä ei ole Jumalaa, eikä siksi myöskään toivoa paremmasta elämästä. Kauhistuksen kuningas seisoo usein hänen edessään jo paljon ennen saapumistaan. Hänen paheellinen elämänsä syöksee hänet monenlaiseen kurjuuteen, mutta kaikkein piinallisimmiksi hänen vaivansa tekee pelko, josta hän ei koskaan pääse eroon, että kaikesta hänen kieltämisestään huolimatta jokin Jumala sittenkin sattuu olemaan olemassa. Ja jos hän on, niin kuinka ikuisesti kirottu ja onneton hänestä täytyykään tulla, koska hän on rohjennut pilkata hänen pyhää olemassaoloaan. – Voi kunpa te kuulijani tästä oppisitte sisimmässänne vakavasti kauhistumaan kaikkia jumalattomia oppeja, jotka tällä tavoin alentavat ihmistä, sekä sellaisten ihmisten luottamusta ja seuraa, jotka niitä koettavat levittää, sillä ne tarttuvat nopeasti ja salaa myrkyttävät heikon ihmissydämen, mikä tuottaa teille korjaamattoman vahingon. Tunnustakaamme sitävastoin hartaasti sydämemme pohjasta, että Jumala on olemassa. Ylistäkäämme tämän Jumalan suurenmoisia ominaisuuksia ja johdatusta hänen edessään niin julkisesti kuin yksityisestikin, ja myös toisten edessä, sillä tästä lähteestä kumpuaa kaikki hyve, kaikki uskollisuus, kaikki toivo ja vihdoin kaikki onni.

Alkuperäisdokumentit

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: