Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 35
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 37
§ 36
Rakkaat Herrassa Jeesuksessa! Näin olemme vihdoin saaneet Jumalan armossa käytyä läpi kalliin uskontunnustuksemme ensimmäistä uskonkohtaa koskevan tarkastelumme ja selvittäneet Jumalan siinä esitetyt suuret hyvät työt. Tässä yhteydessä olemme koettaneet ensinnäkin vakuuttaa teidät siitä kallisarvoisesta totuudesta, että on olemassa Jumala, joka saa aikaan kaiken hyvän. Toiseksi olemme selvittäneet, mitä ovat ne hyvät teot, jotka tähän varsinaisesti kuuluvat, ja kolmanneksi sen, mihin ne meitä velvoittavat. Nyt esitän lopuksi muutamia sanoja, joilla autuas Luther päättää Vähässä katekismuksessaan selityksensä tästä uskonkohdasta, emmekä voi jättää niitä vaille huomiota. Kun hän on vakuuttanut uskoaan Jumalaan, luomiseen, ylläpitoon, huolehtimiseen, suojelemiseen, omaan ansiottomuuteensa kaikkeen tähän hyvään nähden ja velvollisuuteensa siksi kiittää ja ylistää Jumalaa, palvella ja totella häntä, hän sanoo lopuksi: Tämä on varmasti totta.1 Arvelen, että Luther on ottanut nämä sanat apostoli Paavalin Titukselle lähettämän kirjeen 3. luvun jakeesta 8, jossa sanotaan: Tämä sana on varma (eikö tämä ole sama kun sanoisi, että asia on varmasti totta), ja haluan sinun tähdentävän näitä asioita, jotta ne, jotka uskovat Jumalaan, tekisivät ahkerasti hyvää. Tällainen on ihmisille hyväksi ja hyödyksi Tit. 3:8. Näillä sanoilla hän näyttäisi tahtovan sanoa: kaikki kalliit totuudet, joihin tässä avoimesti koko maailmalle kerron uskovani Jumalan olemuksesta ja hyvistä teoista, vakuutan kaikkitietävän ja sydämet tutkivan Jumalan edessä järkkymättä uskovani siihen, että ne ovat ja pysyvät muuttumattomina totuuksina. Nämä totuudet ovat myös kristillisen uskon välttämättömiä perusteita, niin että jokaisen joka haluaa kantaa Kristuksen kallista nimeä, täytyy myös järkkymättömällä varmuudella hyväksyä ne ja sydämessään Herran edessä vakuuttaa, että ne ovat varmasti totta.
Siunatut kuulijat! Samat meidän uskomme kalliit totuudet on luettu teille tänään, ne on teille järjen ja ilmoituksen avulla todistettu ja pääkohdiltaan Jumalan sanan mukaan selitetty. Tulkaa nyt ja tehkää Herran edessä selkoa uskostanne. Hyväksykää siis kaikki nämä totuudet pakottomassa tunnustuksessa järkkymättömiksi ja lausukaa: Kyllä, Herra meidän Jumalamme, me uskomme, että sinä yksin olet Jumala kaikkien jumalien yli ja että sinä olet luonut meidät, ylläpidät meitä ja pidät meistä huolen. Me tunnustamme arvottomuutemme ja suuret velvollisuutemme sinua kohtaan. Tässä uskossa otamme tänään taivaan ja maan todistajiksemme, että tämä on varmasti totta. Vastatkoon nyt teidän omatuntonne Jumalan edessä, voitteko mennä tälle valalle vai ette. Meidän aikanamme on kristittyjen joukossa henkilöitä, jotka eivät ehkä häpeän vuoksi rohkene täysin kieltääkään Jumalaa, mutta heillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista selkeää käsitystä hänestä. Siitä huolimatta he röyhkeästi ivaavat kaikkea, mitä ilmoitus hänestä kertoo, vaikka se sopisikin yhteen sen järjen kanssa, jonka käyttäjiksi he itseään kuitenkin kehuvat. He tahtovat tehdä luonnosta Jumalan, jota he eivät kuitenkaan laisinkaan tunne. He haluavat kätkeä tämän Jumalansa pimeään, niin että he eivät tunne Häntä itseään tai ketään muutakaan kuin nimeltä, jotta heillä ei hänen suhteensa olisi mitään pelättävää mutta ei mitään toivottavaakaan. Tässä sokeudessaan he eivät siedä mitään järkevää tietoa Jumalan ominaisuuksista, eivät ilmoituksen totuuksia luomisesta ja tämän maailman hallinnasta. He eivät tunnusta ketään hyväntekijää tai kostajaa, eivätkä sen myötä myöskään mitään hyvettä tai pahetta. Nämä eläimelliset ihmiset eivät usko mihinkään, tuskin edes omaan olemassaoloonsa. He epäilevät kaikkea, eivätkä voi uskoa edes omiin harhaoppeihinsa. Siksi he jäävät levottomuuden ja pelon valtaan, joihin he ilman uskoa turhaan koettavat etsiä jonkinlaista lohtua. He pelkäävät sitä Jumalaa, johon eivät usko, he kauhistuvat ikuisuutta, jonka he kieltävät. Kunpa teidän joukossanne ei kuitenkaan olisi ketään näin kurjaa ja valittelemisen arvoista sielua! Sellaista ei juurikaan voi auttaa. Hän pitää epäuskostaan, johon hänen onnettomuutensa perustuu, ja ylpeän sielunsa vuoksi hän mieluummin menehtyy epätoivoon kuin antaa Jumalan johdattaa itseään uskoon. Armahtakoon Herra heitä, Jeesuksen vuoksi! Paljon enemmän joukossamme sen sijaan on varmasti niitä, jotka ovat kyllä oppineet ja lukeneet tämän uskonkohdan jo lapsuudessaan, mutta eivät ole juurikaan ajatelleet sen sisältöä. Teiltä kysyn, uskotteko siihen, mitä olette lukeneet ja mitä tänään olette kuulleet selitettävän? Luulen, että monet teistä vastaavat enempää miettimättä tähän kyllä, niin kuin olette aina tehneet, ettekä te silti juurikaan tiedä, mihin olette vastanneet kyllä. Mutta minä sanon teille, että sellainen usko ei ole mitään uskoa, ja jotta sitä lopulta voitaisiin kutsua uskoksi, niin sitä voidaan sanoa pelkäksi puheeksi tai sokeaksi uskoksi, jollaista paavilaiset vaativat kuulijoiltaan. Siksi olenkin avannut teille meidän uskomme perusteet, niin että voitte siitä itse päätellä, haluatteko hyväksyä ja tunnustaa ne vai ette. Älkää siis suinkaan jääkö enää epävarmuuteen, ja koska tiedän varmasti, että te ette perustellusti voi väittää mitään meidän uskoamme vastaan, niin älkää enää viivytelkö sen välitöntä tunnustamista vaan sanokaa: minä uskon, ja se on varmasti totta. Ja suokoon Jumala, ettei teidän uskonne näissä perusasioissa enää milloinkaan horjuisi.
Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 35
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 37
paikat:
Henkilöt: Luther, Martti Paavali Titus
Raamatunkohdat:
Aiheet: