Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 7
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 9
§ 8
Saanen esittää toisenkin esimerkin, joka valaisee asiaa yhtä hyvin. Jokainen maamies on lain mukaan velvollinen kuljettamaan lampaansa ja teurasnautansa kaupunkiin itse. Kuinkahan monet573 haluaisivat yhden tai kahden, enintään kolmen teurasnaudan takia vaivautua kahden tai kolmen apulaisen kanssa ajamaan ne 12–20 peninkulman matkan lähimpään kauppakaupunkiin? Ja mitä tuollainen matka maksaakaan? Niinpä niitä tuskin tehdäänkään. Ellei sitten joku maaseudun kauppamies ojenna auttavaa kättään eli siis riko lakia. Hehän voivat silloin pelkästään omaa etuaan tavoitellen kierrellä useissa syrjäisissä pitäjissä ja ostaa laumoittain lampaita, lehmiä ja mullikoita, jolloin kuljetuskustannuksia kaupunkiin ei kerry lähellekään kymmenesosaa, ja niillä saadaan perille moninkertainen määrä elikoita, ja näin noita pitäjiä kannustetaan kasvattamaan karjalaumojaan, kun teuraita kysytään tuotantopaikassa ja niiden hinta maksetaan siellä.
La Pérouse kertoo hedelmällisestä Chilestä, että hallituksen toimet estävät suotuisan ilmaston hyödyntämisen. Samoin käy Kaliforniassa ja paratiisillisen ihanilla Filippiineillä.1 Hallituksen valitettava into kaupankäynnin ja liiketoiminnan säätelyyn tukahduttaa työhalut täydellisesti.
Voitaneen esittää vastaväite, että tuollaisissa vaikeammissa tapauksissa lienee hyödyksi sallia jonkin verran kauppaa maaseudulla, vaikka se yleensä olisikin kiellettyä. Tuollainen myönnytys jää kuitenkin suurimmalta osaltaan hyödyttömäksi. Sillä kaikki, mitä edellä on voin ja teuraskarjan osalta todistettu, voidaan samalla tavoin todistaa kaikkia maalaistuotteita koskevaksi, vaikka suhteelliset vaikutukset vaihtelevatkin. Eikä kauppalakien orjuuttama maamies voi koskaan lakata huokailemasta, ennen kuin kaupankäynti maaseudulla on täysin vapaata. Onhan maamiehellä monia tarpeita, ja hänellä on hallussaan lakien pakkovallan tukahduttamien maataloustuotteiden lisäksi useita muita, joiden tuottaminen tarvitsee kaikkea mahdollista kannustusta, jotta niistä tulisi kauppatavaraa. Jos tiellä on esteitä, liiketoimintaa ei synny, ja silloin talouselämän virkistymistä saadaan odottaa turhaan. Tähän minulle vastattaneen: maanhan täyttävät huijarit ja maankiertäjät, jos jokainen saa käydä kauppaa mielensä mukaan. Minä vastaan ensiksi: se on luonnon antama ensimmäinen oikeus, jota kenelläkään ei saa olla lupaa ottaa pois keneltäkään vapaaksi syntyneeltä ihmiseltä, mutta tämä ihminen toki elää yhteiskunnassa ja hänen on siis alistuttava noudattamaan sen lakeja. Sitten kysyn: onko millään yhteiskunnalla oikeutta riistää jäseniltään noin ensiarvoista oikeutta, ja vastaan, että ei ole! Sittemmin onnettoman kohtalon kokenut kuningas Ludvig XVI ainakin selitti Ranskan valtaistuimelle noustessaan talousministerinsä Turgot’n välityksellä asian luonteeltaan juuri tällaiseksi sanoessaan: ”Harhanäyt tai kuvitelmat ovat eräiden keskuudessa kehittyneet niin pitkälle,574 että he ovat väittäneet oikeutta työntekoon kruununoikeudeksi, jonka kuningas voisi myydä ja joka alamaisten pitäisi häneltä ostaa (epäilemättä ammattikuntien privilegioiden kautta). Hylätkäämme kiireimmiten tällainen harhaluulo (periaate). Itse Jumala on antaessaan ihmiselle tarpeita ja määrätessään, että hänen on väistämättä pyrittävä niiden tyydyttämiseen työtä tekemällä, antanut jokaiselle ihmiselle omaksi työnteon oikeuden, ja tämä omistusoikeus on kaikkein tärkein ja kallisarvoisin, se, jota vähiten voidaan rajoittaa”,2 ja tämän takia puheessa jatketaankin: ”Asemastaan ja säädystään riippumatta jokaisella, myös jokaisella ulkomaalaisella miehellä, vaikka hän olisikin vailla maan kansalaisuutta, on kaikkialla valtakunnassa lupa ryhtyä harjoittamaan sellaista kauppaa, käsityötä tai taidetta kuin itse haluaa, myös useita ammatteja yhtäaikaisesti; tässä tarkoituksessa Hänen Majesteettinsa peruuttaa ja lakkauttaa täydellisesti kaikki kauppiaiden ja käsityöläisten mestariluokitukset ja ammattikunnat sekä mitätöi kaikki niiden privilegiot, säännöt ja ohjeistukset, niin ettei kenenkään kansalaisen kaupankäyntiä eikä käsityön harjoittamista saa niiden perusteella häiritä eikä estää.”3 Rohjetaankohan tällaisia päivänselviä totuuksia enää kiistää meidän valistuneempana aikanamme.
Tyvärr är detta innehåll inte tillgängligt på svenska
§ 8
Saanen esittää toisenkin esimerkin, joka valaisee asiaa yhtä hyvin. Jokainen maamies on lain mukaan velvollinen kuljettamaan lampaansa ja teurasnautansa kaupunkiin itse. Kuinkahan monet573 haluaisivat yhden tai kahden, enintään kolmen teurasnaudan takia vaivautua kahden tai kolmen apulaisen kanssa ajamaan ne 12–20 peninkulman matkan lähimpään kauppakaupunkiin? Ja mitä tuollainen matka maksaakaan? Niinpä niitä tuskin tehdäänkään. Ellei sitten joku maaseudun kauppamies ojenna auttavaa kättään eli siis riko lakia. Hehän voivat silloin pelkästään omaa etuaan tavoitellen kierrellä useissa syrjäisissä pitäjissä ja ostaa laumoittain lampaita, lehmiä ja mullikoita, jolloin kuljetuskustannuksia kaupunkiin ei kerry lähellekään kymmenesosaa, ja niillä saadaan perille moninkertainen määrä elikoita, ja näin noita pitäjiä kannustetaan kasvattamaan karjalaumojaan, kun teuraita kysytään tuotantopaikassa ja niiden hinta maksetaan siellä.
La Pérouse kertoo hedelmällisestä Chilestä, että hallituksen toimet estävät suotuisan ilmaston hyödyntämisen. Samoin käy Kaliforniassa ja paratiisillisen ihanilla Filippiineillä.4 Hallituksen valitettava into kaupankäynnin ja liiketoiminnan säätelyyn tukahduttaa työhalut täydellisesti.
Voitaneen esittää vastaväite, että tuollaisissa vaikeammissa tapauksissa lienee hyödyksi sallia jonkin verran kauppaa maaseudulla, vaikka se yleensä olisikin kiellettyä. Tuollainen myönnytys jää kuitenkin suurimmalta osaltaan hyödyttömäksi. Sillä kaikki, mitä edellä on voin ja teuraskarjan osalta todistettu, voidaan samalla tavoin todistaa kaikkia maalaistuotteita koskevaksi, vaikka suhteelliset vaikutukset vaihtelevatkin. Eikä kauppalakien orjuuttama maamies voi koskaan lakata huokailemasta, ennen kuin kaupankäynti maaseudulla on täysin vapaata. Onhan maamiehellä monia tarpeita, ja hänellä on hallussaan lakien pakkovallan tukahduttamien maataloustuotteiden lisäksi useita muita, joiden tuottaminen tarvitsee kaikkea mahdollista kannustusta, jotta niistä tulisi kauppatavaraa. Jos tiellä on esteitä, liiketoimintaa ei synny, ja silloin talouselämän virkistymistä saadaan odottaa turhaan. Tähän minulle vastattaneen: maanhan täyttävät huijarit ja maankiertäjät, jos jokainen saa käydä kauppaa mielensä mukaan. Minä vastaan ensiksi: se on luonnon antama ensimmäinen oikeus, jota kenelläkään ei saa olla lupaa ottaa pois keneltäkään vapaaksi syntyneeltä ihmiseltä, mutta tämä ihminen toki elää yhteiskunnassa ja hänen on siis alistuttava noudattamaan sen lakeja. Sitten kysyn: onko millään yhteiskunnalla oikeutta riistää jäseniltään noin ensiarvoista oikeutta, ja vastaan, että ei ole! Sittemmin onnettoman kohtalon kokenut kuningas Ludvig XVI ainakin selitti Ranskan valtaistuimelle noustessaan talousministerinsä Turgot’n välityksellä asian luonteeltaan juuri tällaiseksi sanoessaan: ”Harhanäyt tai kuvitelmat ovat eräiden keskuudessa kehittyneet niin pitkälle,574 että he ovat väittäneet oikeutta työntekoon kruununoikeudeksi, jonka kuningas voisi myydä ja joka alamaisten pitäisi häneltä ostaa (epäilemättä ammattikuntien privilegioiden kautta). Hylätkäämme kiireimmiten tällainen harhaluulo (periaate). Itse Jumala on antaessaan ihmiselle tarpeita ja määrätessään, että hänen on väistämättä pyrittävä niiden tyydyttämiseen työtä tekemällä, antanut jokaiselle ihmiselle omaksi työnteon oikeuden, ja tämä omistusoikeus on kaikkein tärkein ja kallisarvoisin, se, jota vähiten voidaan rajoittaa”,5 ja tämän takia puheessa jatketaankin: ”Asemastaan ja säädystään riippumatta jokaisella, myös jokaisella ulkomaalaisella miehellä, vaikka hän olisikin vailla maan kansalaisuutta, on kaikkialla valtakunnassa lupa ryhtyä harjoittamaan sellaista kauppaa, käsityötä tai taidetta kuin itse haluaa, myös useita ammatteja yhtäaikaisesti; tässä tarkoituksessa Hänen Majesteettinsa peruuttaa ja lakkauttaa täydellisesti kaikki kauppiaiden ja käsityöläisten mestariluokitukset ja ammattikunnat sekä mitätöi kaikki niiden privilegiot, säännöt ja ohjeistukset, niin ettei kenenkään kansalaisen kaupankäyntiä eikä käsityön harjoittamista saa niiden perusteella häiritä eikä estää.”6 Rohjetaankohan tällaisia päivänselviä totuuksia enää kiistää meidän valistuneempana aikanamme.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 7
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 9
paikat: Australia Chile Filippiinit Kalifornia Ranska Salomonsaaret Tyyni valtameri
Henkilöt: La Pérouse, Jean François de Galaup de Ludvig XVI Turgot, Anne Robert Jacques
Raamatunkohdat:
Aiheet: