Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 6
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 8
§ 7
Vielä raskaampana kiellon paino tuntuu, kun maamiehen tuotteilla ja käsitöillä ei ole vakaata kysyntää. Kaiken taloudenpidon perusoletuksena on pidettävä, ettei tavaroita572 koskaan tuoteta, ellei niille ole kysyntää,1 ja että toisaalta – niin pitkälle kuin luonto sallii ja mahdollista on – niitä tuotetaan ja myydään sitä runsaammin, mitä vilkkaammin niitä kysytään. Mainitsen vain pari tuotetta, jotka kuitenkin ovat meidän Ruotsimme taloudessa liiankin merkittäviä: ensinnäkin voi. Siellä, missä tämän tuotteen kysyntä on vilkasta ja ostot maksetaan heti, maidon myyjät ovat varsin innokkaita lisäämään maidontuotantoaan, erityisesti sen käyttämiseksi voinvalmistukseen sekä rajoittamaan sen kulutusta omiin tarpeisiinsa saadakseen kokoon sen verran enemmän rahalla myytävää. Mutta jos kukaan ei koko kesänä kysy rahvaan valmistamaa voita eikä sen asumaseudulla käy tuona aikana myöskään maaseudun kauppamiehiä, joilta se pystyy hankkimaan tarvitsemiaan tavaroita vaihtamalla voita niihin, on sitä syrjäisemmiltä seuduilta turha odottaa kovinkaan monta leiviskää suuremmistakaan navetoista. Jos jokaisen omistajan on itse kuljetettava voinsa torille, vaikka monikin pienempi maatila on töin tuskin pystynyt saamaan sitä kokoon yhden leiviskän tai kaksi, niiden omistajilla ei ole aikaa eikä ehkä mahdollisuuksiakaan käydä kaupungissa noin pienen erän takia, ja tästä syystä maamies mieluummin syö voinsa kotona kuin lähtee pitkälle matkalle, jonka aikana hän joutuisi kuluttamaan ruokaan melkeinpä enemmän rahaa kuin koko voierästään saisi. Tuota tavaraa ei voi myöskään uskoa naapurin kuljetettavaksi, koska kuljettajalla olisi mukanaan laadultaan erilaista 10–12 omistajan voita erilaiset markka- ja leiviskämäärät, jolloin hän ei pystyisi suorittamaan tilitystä heille kaikille oikein, etenkin kun hän joutuisi veloittamaan heiltä omansa sekä vetojuhtansa päivätyöt2 suhteessa kunkin voierän tuottamaan hintaan. Tässä nähdään, millaiseen kohtuuttomaan pakkoon maakauppaa koskevat lakimme kansalaiset alistavat! Onko siis ihme, että Savon, Hämeen ja Karjalan ihanat maat eivät pysty tuomaan kaupunkeihimme nykyistä runsaammin särvintuotteita, ja sanonpa vielä lisäksi, että jos kaikkia maakauppaa koskevia lakeja olisi noudatettu kirjaimellisesti, kaikki nuo maakunnat olisivat yhä melkein samassa alkeellisessa tilassa, johon venäläiset ne 1721 jättivät. Niinpä ne siis ovat vaurastuneet lakeja rikkomalla.
§ 7.
Ännu mera tryckande blifver ett sådant förbud, då Landt mannen felar en ferm3 afsättning på sina varor och slögder. Det bör tagas för ett axiome i den allmänna hushållningen, at varor572 aldrig tilvärkas, om de ei blifva sökta och efterfrågade,4 och tvertom ju flitigare de blifva eftersökta, ju ymnigare tilvärckas och föryttras de samma, så långt som naturen kan det tillåta, och möjeligit är. Jag vill endast nämna par artiklar, som doch i vår Svenska hushållning äro altför betydeliga: nemligen först Smöret. Där denna vara flitigt upsökes, efterfrågas och straxt betalas, där är man ganska angelägen om förökningen af sin miölk, om bästa användandet deraf til smör, och om inskränkningen af egna behof och förtäring deraf, at få så mycket mera föryttra deraf, och använda til pennings; Men om ingen hela sommaren igenom frågar efter en allmoges Smör, och hon intet under samma tid besökes af några Landthandlare, af hvilcka hon får tilbyta sig sina nödvändiga behofver, så må man från aflägsnare orter, äfven af större Ladugårdar förgäfves vänta sig många Lispund deraf. Skall det af hvar ägare sielf föras til torgs, då likväl många smärre hushåll knapt hunnit spara deraf 1 eller 2 lispund, så hafva sådana hvarcken tid eller förmåga, at för så liten påst5 besöka Staden, hvaraf händer, at han hällre förtär sitt smör hemma, än han på en lång resa nästan måste förtära mera än hela smörets värde. En sådan vara kan ei eller anförtros en granne, då en sådan komme at hafva med sig 10 a 12 ägares Smör af olika godhet, olika mark- och lispundtal, hvarigenom det blefve för honom omöjeligit at liqvidera6 med dem alla, hälst då han nödgades debitera dem hvar och en för sin egen och des öks dagsvärcken7 i förhållande af ens och hvars smör påst. Sij! ett sådant orimmeligit tvång är det likväl som Landthandels lagarna pålägga medborgare. Är det då under at ett så härligt land som Savoland,8 Tavastland och Carelen är ei förmå frambringa til våra Städer mera Såfvel varor9 än nu sker; och jag går än längre, at om alla Landthandels lagar hade ord från ord blifvit efterlefvade, så vore alla dessa Landskaper ännu nästan i samma linda som Ryssen 1721 lämnade dem uti;10 Så at lagbrott äro de som hafva förkofrat dem.
§ 7
Vielä raskaampana kiellon paino tuntuu, kun maamiehen tuotteilla ja käsitöillä ei ole vakaata kysyntää. Kaiken taloudenpidon perusoletuksena on pidettävä, ettei tavaroita572 koskaan tuoteta, ellei niille ole kysyntää,11 ja että toisaalta – niin pitkälle kuin luonto sallii ja mahdollista on – niitä tuotetaan ja myydään sitä runsaammin, mitä vilkkaammin niitä kysytään. Mainitsen vain pari tuotetta, jotka kuitenkin ovat meidän Ruotsimme taloudessa liiankin merkittäviä: ensinnäkin voi. Siellä, missä tämän tuotteen kysyntä on vilkasta ja ostot maksetaan heti, maidon myyjät ovat varsin innokkaita lisäämään maidontuotantoaan, erityisesti sen käyttämiseksi voinvalmistukseen sekä rajoittamaan sen kulutusta omiin tarpeisiinsa saadakseen kokoon sen verran enemmän rahalla myytävää. Mutta jos kukaan ei koko kesänä kysy rahvaan valmistamaa voita eikä sen asumaseudulla käy tuona aikana myöskään maaseudun kauppamiehiä, joilta se pystyy hankkimaan tarvitsemiaan tavaroita vaihtamalla voita niihin, on sitä syrjäisemmiltä seuduilta turha odottaa kovinkaan monta leiviskää suuremmistakaan navetoista. Jos jokaisen omistajan on itse kuljetettava voinsa torille, vaikka monikin pienempi maatila on töin tuskin pystynyt saamaan sitä kokoon yhden leiviskän tai kaksi, niiden omistajilla ei ole aikaa eikä ehkä mahdollisuuksiakaan käydä kaupungissa noin pienen erän takia, ja tästä syystä maamies mieluummin syö voinsa kotona kuin lähtee pitkälle matkalle, jonka aikana hän joutuisi kuluttamaan ruokaan melkeinpä enemmän rahaa kuin koko voierästään saisi. Tuota tavaraa ei voi myöskään uskoa naapurin kuljetettavaksi, koska kuljettajalla olisi mukanaan laadultaan erilaista 10–12 omistajan voita erilaiset markka- ja leiviskämäärät, jolloin hän ei pystyisi suorittamaan tilitystä heille kaikille oikein, etenkin kun hän joutuisi veloittamaan heiltä omansa sekä vetojuhtansa päivätyöt12 suhteessa kunkin voierän tuottamaan hintaan. Tässä nähdään, millaiseen kohtuuttomaan pakkoon maakauppaa koskevat lakimme kansalaiset alistavat! Onko siis ihme, että Savon, Hämeen ja Karjalan ihanat maat eivät pysty tuomaan kaupunkeihimme nykyistä runsaammin särvintuotteita, ja sanonpa vielä lisäksi, että jos kaikkia maakauppaa koskevia lakeja olisi noudatettu kirjaimellisesti, kaikki nuo maakunnat olisivat yhä melkein samassa alkeellisessa tilassa, johon venäläiset ne 1721 jättivät. Niinpä ne siis ovat vaurastuneet lakeja rikkomalla.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 6
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 8
paikat: Häme Karjala Ruotsi Savo (Sawonmaa)
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: