Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 28
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 30
§ 29
Järjestys, jota olen noudattanut edellä esteitä kuvatessani, ohjaa minut näin ollen ensimmäiseksi mainitsemaan kaikki ammattikuntien privilegiot. En suinkaan halua kieltää tai estää ammattikuntien mestareita valmistamasta vapaasti sellaisia tuotteita, joita itse kukin on oppinut tekemään, enkä myymästä niitä vapaasti niin kaupungeissa kuin maaseudullakin parhaansa mukaan, vaan haluan, että heillä olisi mieluumminkin vapaus, jos he eivät saa tarpeellista toimeentuloaan hankituksi omassa käsityöammatissaan, yrittää ansaita paremmin jollakin muulla käsityöalalla tai muulla elinkeinolla. Onhan kiistatonta, että kun useinkin taloudellisessa ahdingossa elävät vanhemmat panevat lapsensa jo varhaisessa iässä jonkin alan oppiin, he sen paremmin kuin lapset itsekään eivät pysty ennakolta näkemään, millaisia taipumuksia pojalla voi olla siihen käsityöammattiin, jota hän opettelee, ja silloin voi helposti käydä niin, että hänestä tulee sillä alalla poropeukalo, ja sellaisena hän pysyy loppuikänsä, mutta kaipaa sen sijaan hartaasti tilaisuutta tehdä jotakin muuta ja voi vain muutaman kuukauden harjoiteltuaan kehittyä sen alan mestariksi. Miten onnellista siis onkaan tarttua työhön, joka kannattaa parhaiten?
Pidän kuitenkin ehdottomasti luonnon suoman kaikkein ensimmäisen oikeuden loukkaamisena sitä, että näillä ammattikuntiin kuuluvilla mestareilla on yksinoikeus, jonka mukaan heidän lisäkseen kukaan muu ei saa myydä saman alan tuotteita kaupungeissa eikä maaseudulla.
Silloinhan valmistajaa kielletään myymästä tavaraansa ja ostaja pakotetaan hankkimaan tietyiltä henkilöiltä tavaroita, jotka nekin on tehty Ruotsissa ja jotka ovat joko laadultaan parempia tai hinnaltaan edullisempia; sillä vain hölmöthän tekevät kauppoja muilla perusteilla.Hallitusvallan päähän on iskostettu perin lujasti käsitys, ettei kaupunki eikä maaseutu voi selviytyä ilman tuollaisia mestareiden yksinoikeuksia. Kysytään, kuka sitten toimittaisi kaupunkeihin leivän, juoman, lihan ja muut tuollaiset tavarat, elleivät leipurit, oluenpanijat ja teurastajat sitä tekisi. Ja millaiseen hätään jouduttaisiinkaan, kun noita tuotteita puuttuisi? Kysyjät eivät kuitenkaan käsitä, että mahdollisen puutteen saavat aikaan kiellot, jotka estävät kaikkia muita myymästä leipää, juomia, lihaa jne. Ilman noita kieltoja mitään puutetta ei varmastikaan ilmenisi. Pyrkisihän jokainen ansaitsemaan myymällä omia tuotteitaan niin paljon kuin niitä menisi kaupaksi. Ammattikuntien mestareille annetut määrähinnat samoin kuin heihin kohdistetut uhkaukset ja rangaistuksetkaan eivät pysty pitämään puutetta kunnolla poissa, kuten nyt nähdään teurastajien ammattikuntien riidasta1 Tukholmassa, mutta luontainen voitonhimo saa kaiken aikaan ilman pakkoa.
Ns. vapauden ajan alussa annettiin kuninkaallinen asetus vapaamestareista,2 mutta se oli niin tehoton, ettei se kyennyt murtamaan orjuuden kahleita, joita on siitä lähtien taottu ja jotka pitävät myös Suomen asukkaat pahassa vankeudessa.
Kulta-, hopea- ja tinateosten on kansalaisten turvallisuuden takia oltava kuninkaallisen tarkastusviraston3 valvonnassa, eikä kenelläkään siis pitäisi olla lupaa ilman sille tehtyä ilmoitusta valmistaa mitään esineitä noista metalleista, mutta jos jotkut haluaisivat ilmoittautua kuninkaalliselle tarkastusvirastolle ja voisivat osoittaa hallitsevansa metallisekoituksia koskevat asiat, heidän pitäisi tiukkojen sääntöjen täyttämisen nojalla saada virallinen leima teoksiinsa samalla tavalla kuin nykyiset ns. ammattikuntien mestarit.
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 28
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 30
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: