Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Painovapausmietintö 1765

Painovapausmietintö 1765

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

N:o 51

Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suuren deputaation kolmannen valiokunnan mietintö kirjoitus- ja painovapaudesta, annettu valtiopäivillä Tukholmassa 18. joulukuuta 1765.

Kun valiokunta on käsitellyt tätä erittäin tärkeää aihetta äärimmäisellä huolellisuudella, ei siltä ole voinut jäädä huomaamatta, miten pimeys ja tietämättömyys kaikilta niiltä osin, joista ihmisen autuus tai turmio monessa suhteessa riippuvat, on kohtalo, joka varmimmin syntymässä peritään.

Jotta tämä luonnollinen puute voitaisiin parantaa, ja kansa voitaisiin saattaa tuntemaan todellinen Jumala ja teeskentelemättä häntä palvomaan, kuten myös saamaan perusteellisen opastuksen niistä velvollisuuksista itseään ja lähimmäisiään kohtaan, jotka jokainen on velvollinen huomioi­maan, sekä johdattaa niiden tieteiden pariin, joiden avulla järki siivotaan herkkäuskoisuudesta ja ennakkoluuloista, niin täytyy joidenkin henkilöiden tarkkaavaisuuden ja toinen toisilleen välitetyn kokemuksen ja tiedon hiljalleen luoda pohjaa niille oivalluksille, sille valistukselle ja niille tiedoille, jotka takaavat onnellisemman olemassaolon häilyvässä maailmassa, kuin mitä pelkkä luonto näyttää tänne saavuttaessa kansalle varanneen.

Valiokunta epäilee, että tässä tärkeässä asiassa ei voida löytää mitään kirjoitus- ja painovapautta varmempaa menetelmää. Siellä missä niin sanotusti myötäsyntyisiä ideoita ei ole, siellä niitä voi syttyä, kun ne yhteiskunnan jäsenet, jotka paremman kasvatuksen ja ahkeran pyrkimyksen kautta ovat saavuttaneet erityistä tietoa kaikenlaisista aiheista, voivat esteettä valistaa ja johdattaa muita sekä raivata tieltä ne valheelliset tiedot tai vahingolliset harhaopit, joiden taustalla on joko ajattelukyvyn laiminlyönti tai vaikeaselkoinen esitystapa.

Ei myöskään ole vailla merkitystä, että vapaa ja lailla hallittu kansakunta, jonka synnynnäisiin oikeuksiin kuuluu saada häiriöttä nauttia sellaisista oikeuksista, joita despoottisten, yksinvaltaisten, aristokraattisten ja demokraattisten1 hallitusten alaisuudessa ainoastaan voidaan toivoa, mutta ei koskaan saavuttaa, tuntee oikeutensa ja sen turvan, joka hallitusmuodon perimmäiseen tarkoitukseen sisältyy, mutta tietää samalla myös, miten kauas kansakunta aikojen muutoksissa on voinut tästä tarkoituksesta loitota ja mitä neuvoja ja varhaisia parannuskeinoja tässä tapauksessa mitä kipeimmin tarvitaan. Valiokunnan näkemyksen mukaan kirjoitus- ja painovapaus on myös tässä voimakkain ja luotettavin väline.

Sellaisen vapauden olennaisen hyödyn ovat kaikki valtiot tarkoin kokeneet, ja Englanti, jossa painovapauden hankkiminen on maksettu verellä2, pitää sitä eräänä vahvimmista perustuslakinsa esimuureista.

Sitä vastoin kaikkien aikojen historioista löytyy surullisia esimerkkejä siitä, millä ankaruudella kansoja ja yhteiskuntia on kahlittu sekä hengellisen että maallisen vallan toimesta, kun näillä on ollut tarpeeksi voimaa joko pitää ne pimeydessä tai vähitellen sammuttaa ne valot, jotka aiemmin ovat valaisseet. Tämän kaiken tarkemmat asianhaarat ovat liian laajoja tässä käsiteltäviksi. Riittää kun todetaan, että tietämättömyydellä on aina huono vaikutus tapoihin, se vaarantaa vapaan hallitusmuodon jatkumisen, estää jokaiselle aikakaudelle välttämättömän vilpittömän asetusten ja valtiolle hyödyllisten elinkeinojen parantamisen sekä suojaa heikosti tuomareiden ja virkamiesten röyhkeyttä tai mielivaltaa vastaan lainkäytössä ja yleisessä taloudenpidossa. Tämän lisäksi on lukemattomia epäkohtia, niin yleisesti kuin itse kunkin kohdalla erityisesti.

Kaikki tämä on johtanut siihen, että valiokunta on vanhimmista asiakirjoista pyrkinyt selvittämään, millainen kirjoitus- ja painovapaus tässä valtakunnassa alkujaan on ollut, jotta voitaisiin suorittaa asianmukainen vertailu sen nykytilan kanssa ja selvittää, millaisten toimenpiteiden kautta ero on syntynyt. Tämän perusteella valiokunta voi esittää, mikä tältä osin näyttäisi tarvitsevan sellaista parantamista, joka johtaisi yleisen ja yksityisen hyvinvoinnin sekä turvallisuuden vahvistumiseen.

Jonkinlainen valvonta lienee alkanut heti kun kirjanpainotaito tuli valtakuntaan, vaikka valiokunta ei pysty esittämään mitään varmaa tietoa, koska sillä ei ole käytettävissään asiaa varsinaisesti valaisevia asiakirjoja. Vanhin tieto, jonka valiokunta on asiasta löytänyt, on että korkeimmasti autuaan kuningas Kaarle XI:n holhoojahallituksen3 aikana sensuuri on saanut tietyn vakiintuneen muodon ja se on asetettu kuninkaallisen kansliakollegion valvontaan. Tämän asetuksen korkeimmin mainittu kuningas valtaan astuttuaan edelleen vahvisti ja useilta osin laajensi uudistetuilla määräyksillä4.

Edellä mainitulle kollegiolle annettiin 7. päivänä heinäkuuta 1688 ohjesääntö5, jossa on 11 eri kohtaa. Sen mukaan tulee tehtävään määrätyn sensorin alistaa esiin tulleet asiat kollegiolle ja saada siltä määräykset. Kollegiolle ja sensorille jätetään hyvin vapaat kädet kieltää sellaiset kirjoitukset, joiden hyväksymistä he eivät ole nähneet hyväksi, koska sellaisten kirjoitusten ominaisuudet, joita tämän ohjesäännön nojalla ei saisi julkaista painosta, määritellään ainoastaan sanoilla ”vahingollinen” ja ”louk­kaava” tai ”arvoton”. Jälkimmäinen nimitys ja haitallinen piirre jota ei ole tarkemmin kuvailtu, voidaan helposti yhdistää jokaiseen kirjoitukseen joka ei, joko sisällön tai kirjoittajan henkilön puolesta, ole sensuuriviranomaisen mieleen.

Sensorin virka, joka koko tätä seuranneen ajan aina hallitusmuodon muutokseen vuonna 1719 asti oli valtaneuvoston ja koko kansliakollegion tavoin riippuvainen yksinvaltiudesta, on sittemmin tullut täysin riippuvaiseksi valtaneuvostosta ja kansliakollegiosta. 14. kesäkuuta vuonna 1720 annetun kansliasäännön 20. §:ssä6 on myös yhtä määrittelemättömin nimityksin, nimittäin ”loukkaava” tai ”säädytön”, kuvattu niitä kirjoituksia, jotka tulisi hylätä. Siinä on myös uudelleen määrätty, että sensori ei saa ilman ennakkoilmoitusta ja kollegion siihen antamaa suostumusta antaa millekään kirjoituksille tai kirjoille painatuslupaa. Täten sensorin harkinta­valta tehtiin useissa tapauksissa lähes olemattomaksi ja sitä vastoin annettiin kollegiolle vapaat kädet soveltaa sellaisia poikkeavia nimityksiä ja tuomita ikuiseen hiljaisuuteen ne tutkielmat, tiedot ja totuudet, jotka eivät sopineet aikakauden ajattelutapaan ja tarkoituksiin.

Todisteita siitä, miten pitkälle tämä rajoittamaton harkinta on voitu ulottaa, on jo eräässä kirjeessä, jonka kansliakollegio 16. helmikuuta 17357 on nöyrimmin lähettänyt kuninkaalliselle majesteetille. Tällä kirjeellä mainittu kollegio on pyrkinyt asettamaan esteitä eräälle mitä viattomimmalle työlle, joka nimellä ”Den Swenska Patrioten”8 oli ilmoitettu painettavaksi. Samassa nöyrässä kirjelmässä kollegio ilmoittaa havainneensa tämän työn ”sisältävän runsaasti virheitä, ja olevan laadittu niin, että on vilpittömästi oltava sitä mieltä, että se ei voi antaa yleisölle mitään hyödyllistä tai rakentavaa, kun huomioidaan, että siinä esitettyihin arvioihin sisältyy joukko loukkaavia ja arveluttavia sanamuotoja. Kollegio myös pelkää, että jos sellaisen annettaisiin harkitsemattomasti tulla vapaasti painetuksi, antaisi se tulevaisuudessa ilkeämielisille ihmisille siten tilaisuuden levittää pilkkakirjoituksia kansan parissa, ilman että heitä voisi syyttää siitä”9, ynnä muuta, mitä tämän kirjoituksen hylkäämiseksi oli esitetty. Tosin tätä yritystä kaiken julkaisu- ja painovapauden kumoamiseksi ei tällä kertaa hyväksytty, vaan kuninkaallinen majesteetti käski armollisessa vastauksessaan saman kuukauden 28. päivänä10, että tämän työn painamiselle ei saa asettaa esteitä eikä sitä saa muilla tavoin alistaa sensuurille, paitsi jos siitä löydetään jotakin uskonnon, valtion tai hyvien tapojen vastaista.

Samana vuonna, 20. maaliskuuta 1735, julistettiin kuninkaallisen majesteetin armollinen lupa11 saada painaa tuomarin antamia päätöksiä sisältäviä oikeudenkäyntiasiakirjoja. Mutta miksi tiedot siitä, miten kukin tuomari on äänestänyt, on jätetty tämän ulkopuolelle, siihen ei valiokunta ole löytänyt esitettävän mitään ainakaan pohjimmiltaan päteviä syitä. Rehellisyyttä rakastavan tuomarin ei nimittäin tarvitse pelätä ihmisiä, kun hänellä on hyvä omatunto. Ja hänelle on kunniaksi, että hänen puolueettomuutensa lainkäytössä on kaikkien nähtävillä, mutta on sitä vastoin kovin vahingollista, jos äänestyssalaisuuden suojissa voidaan harjoittaa paljon epäoikeudenmukaisuutta ja vehkeilyä.

Vaikka painovapaus näyttää näissä tilanteissa saaneen hieman tuulta siipiensä alle, kävi kuitenkin taas niin, että kun vuonna 1745 monien muiden korkeaa vaihtokurssia ja kauppatasetta koskevien kirjoitusten joukossa haluttiin julkaista kirjoitus nimeltään Bihang til then höga wäxelcoursen och låga Handels Ballancen samt dyra tiden12, on kuninkaallinen majesteetti itse pöytäkirjan otteella huhtikuun 1. päivänä antanut siitä lausunnon. Sen mukaan on katsottu, että kirjoitus on laadittu loukkaavin sanamuodoin niitä asetuksia vastaan, jotka kuninkaallinen majesteetti on antanut koskien taloudenpitoa ja säästeliäisyyttä. Siksi kansliakollegiota käskettiin armollisesti ryhtymään välittömästi asianmukaisiin toimenpiteisiin kyseisen kirjoituksen kieltämiseksi ja jo painettujen kappaleiden takaisin vetämiseksi. Lisäksi tuli kutsua sensori puhutteluun ja antaa hänen ymmärtää, ”että sellaisia hänelle jatkossa tulevia kirjoituksia, jotka jotenkin koskevat niitä asetuksia tai ovat niiden kanssa ristiriidassa, jotka koskevat taloudenpitoa ja säästeliäisyyttä ja jotka kuninkaallinen majesteetti ja valtakunnan säädyt ovat jo säätäneet tai jatkossa säätävät, ei tulisi sallia julkaista painosta”, ynnä muuta.

Täten oli kirjoitus- ja painovapaus jälleen ahdettu mahdollisimman ahtaisiin rajoihin. Tämä antoi sittemmin myös kansliakollegiolle tilaisuuden ilman edeltävää selvitystä omin neuvoin kieltää edesmenneen yli-­inten­dentti, paroni Hårlemanin päiväkirja13. Tämä tehtiin ainoastaan siitä syystä, että siinä kerrottiin, millaisessa vaarassa sotalaivasto oli Karlskronassa, kun laivat olivat puutalojen ja puisten tarvikeaittojen ympäröiminä. Tarkemman harkinnan jälkeen kollegio kuitenkin vihdoin viimein perui tämän kiellon.

Tämän siten koko ajan kiristyneen pakon jälkeen alkoi vihdoin toisenlainen aika, jolloin kauan sorretulle kirjoitus- ja painovapaudelle avautui vapaampi kenttä. Se tapahtui valtakunnan säätyjen puoltolauseen seurauksena kuninkaallisen majesteetin armollisella kirjelmällä kansliakollegiolle 9. helmikuuta 174814, jossa selitettiin, ”miten hyödyllisiä keksintöjä, huomautuksia ja tietoja usein salataan, ellei kokonaan tukahduteta, kun moni kuvittelee joutuvansa vastuun ja syytteen alaiseksi, jos hän jossakin asiassa toisi esille joitakin yleisesti hyväksytyn käytännön vastaisia, vaikka melko viattomia väitteitä. Ja siksi hänen kuninkaallinen majesteettinsa on pitänyt hyvin tarpeellisena sitä eroa, että vaikka on niin loukkaavaa ja kumouksellista, että painetuilla kirjoituksilla halutaan asettaa epäilyksen alaisiksi valtakunnan perustuslakien, kuninkaan ja hallituksen sekä valtakunnan säätyjen valta ja auktoriteetti, niin siitä voi myös seurata suurta hyötyä, jos toisia asioita, kuten (huom!) valtiontaloutta, taloudenpitoa, kauppaa, maanviljelyä sekä muita toimialoja ja laitoksia koskevia lukuisia ajatuksia ja kokemuksia saatetaan yleiseen tietoon, etenkin kun kaikilla tiedon alueilla totuuden etsiminen on kaikkein varmimmilla pohjalla silloin, kun on mahdollisuus tehdä tarkka vertailu niiden seikkojen välillä, jotka ovat puolesta tai vastaan.” Tämä kaikki huomioiden kuninkaallinen majesteetti määräsi tuolloin armollisesti, että ”koska joku saattaisi olla halukas julkaisemaan omia kokemuksiaan ja huomautuksiaan edellä mainituista harmittomista ja hyödyllisistä aiheista, ei tällaista asianmukaisen ennakkosensuurin jälkeen ainoastaan tule sallia, vaan tulee kyseisen henkilön saada kiitosta sellaisessa tilanteessa osoittamansa tunnollisuuden ja tietämyksen perusteella”15.

Mutta tämä vapaus, vaikka sitä tuolloin vielä käytettiin säästeliäästi ja varovasti, ei kauaa saanut olla ahdistamatta ja koskematta, sillä kansliakollegio suvaitsi käskykirjeellä selittää, ilman että mikään kuninkaallisen majesteetin määräys olisi siihen antanut aihetta, ”että vaikka jokaiselle on edellä mainitulla tavalla annettu lupa kirjoittaa taloudellisista asioista ja antaa painosta julkaista ajatuksensa, tulisi tätä vapautta kuitenkin tästedes siinä suhteessa rajata, että pois suljetaan se, mikä varsinaisesti riippuu hallituksen toimeenpanosta tai mikä tutkii ja tuomitsee hallituksen jo hyväksymiä asetuksia”.

Olisi liian laaja tehtävä toistaa kaikki ne moninkertaiset muut selitykset ja rajoitukset, joita kansliakollegiolta on aika ajoin tullut ja joiden takia monet kirjoitukset ja teokset eivät ole nähneet päivänvaloa. Niitä kaik­kia yhdistää se, että ne tekevät kirjoitus- ja painovapauden yhä horjuvammaksi. Nykyisellään sen asema on sellainen, että milloin tahansa kansliakollegio on halunnut kieltää jonkin kirjoituksen julkaisemisen, sen ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin antaa siitä arvio, jonka mukaan kirjoitus olisi tarpeeton, haitallinen, sopimaton, turhamainen, säädytön, arvoton, kelvoton, loukkaava tai epäilyttävä, ja vielä muuta vastaavaa, ilman että olisi osoitettu mistä tämä kaikki oikein koostuu.

Niin vuoden 1761 kuin näiden valtiopäivien aikana ovat valtakunnan korkea-arvoiset säädyt jälleen mitä täydellisimmällä tunnollisuudella ja valistuneisuudella todenneet ne tärkeät ja vahingolliset seuraukset, jotka tämä kynien ja kirjapainon vapauden rajoittaminen jo on tuonut tullessaan ja tulevaisuudessa voi aiheuttaa.

Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen jalo tarkoitus on avata ne siteet, jotka tähän asti ovat sitoneet vapaasyntyisiä ruotsalaisia lahjakkuuksia ja estäneet heitä työskentelemästä yhdessä toistensa ja samalla yleisen kehityksen ja kohenemisen puolesta. Tämän jälkimaailma tullee paljon suuremmalla kiitollisuudella tunnustamaan, koska valistuneempi tulevaisuus voi sen arvon kaikkein tuntuvimmin hahmottaa.

Valiokunta pitää yhtä paljon onnenaan kuin velvollisuutenaan mitä voimakkaimmin edistää niin merkittävää asiaa.

Kokemus osoittaa valitettavasti usein, että monihaaraiset lait, asetukset, määräyskirjeet ja selitykset tietyssä aiheessa ovat enemmän omiaan pimentämään ja estämään kuin todella edistämään lainsäätäjän päätavoitetta. Sitä vastoin ne useimmiten antavat vähemmän taitaville tai enemmän riitaisille lainkäyttäjille mahdollisuuden niin lukuisia lakeja vertailemalla ja kaikenlaisia vääristeltyjä tulkintoja tekemällä sotkea selvinkin asia pimeyteen ja epämääräisyyteen vastoin lainsäätäjän tarkoitusta. Tästä syystä valiokunta on uskonut, että valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen arvokas tavoite tässä erittäin tärkeässä asiassa saavutettaisiin ja vahvistettaisiin varmimmin kumoamalla kaikki aiemmat kirjoittamista, sensuuria ja painamista koskevat säädökset, kirjeet, päätökset ja asetukset. Valiokunta luovuttaa nyt korkea-arvoisen suuren deputaation kypsään jatkoharkintaan niiden tilalle suunnitellun uudistetun asetuksen, joka samalla kertaa kattaa kaiken sen, mitä valiokunta omalta osaltaan pitää hyödyllisenä ja välttämättömänä tulevaisuudessa saattaa voimaan lakina.

Valiokunnan kanta on, että tämä asetus paremman selvyyden ja järjestyksen vuoksi tulee jakaa kolmeen lukuun, joista ensimmäinen ja tärkein itse kirjoitus- ja painovapaudesta nyt tässä ensiksi esitetään. Valiokunnan suunnitelma jälkimmäisiksi luvuiksi sensuurista ynnä muusta tullaan viipymättä antamaan heti kun valtakunnan korkea-arvoiset säädyt ovat hyväksyneet tässä ensimmäisessä osassa säädetyn periaatteen, josta nämä muut seikat suuressa määrin riippuvat.

Vuosi ja päivä kuten edellä.

Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suuren deputaation kolmannen valiokunnan puolesta

Gustaf Reuterholm Carl Fredrik Mennander

E. I. Miltopaeus Henrik Paldanius

Suom. Veli-Matti Pussinen

  1. Vapaudenajalla demokratialla tarkoitettiin yleensä (Aristoteleen alkuperäistä määritelmää seuraten) ”huonoa” kansanvaltaa, kaoottista ja anarkistista ”katujen valtaa”. Sanaa voitiin tosin käyttää myös myönteisemmässä merkityksessä.
  2. Englanti, jossa painovapauden hankkiminen on maksettu verellä: Tässä esitetty käsitys perustuu ilmeisesti aikalaislähteistä saatuun virheelliseen informaatioon. Englantilaiset saivat painovapauden 1695, koska parlamentissa ei päästy yhteisymmärrykseen uudesta painamista säätelevästä asetuksesta (Licensing Act). Lehdet totesivat voivansa toimia vapaasti, koska rajoittavia säädöksiä ei ollut. Kehitys oli seurausta vuosien 1688–1689 ns. mainion vallankumouksen tuomista uudenlaisista poliittisista ratkaisuista ja muutoksista. Englantiin kehittyi pian lehdistö, jonka vertaista ei ollut missään muualla.
  3. kuningas Kaarle XI:n holhoojahallituksen: Kaarle XI oli vain nelivuotias kun hänen isänsä kuoli 1660 ja valtion johdossa oli holhoojahallitus vuoteen 1672 asti. Tässä tarkoitetaan luultavasti seuraavia dokumentteja: Kanslian ohjesääntö 22.9.1661; Kongl. may:tz breeff, til erchebiskopen, biskoperne, superintendenterne och consistorierne, sampt menige clerkeriet vthi ­Sverige och dher vnder hörande land och provincier, angående någre biskopens i Strängnäs af ­trycket vthgiffne böcker och skriffter 21.4.1662; Plakat och förbud, angående paskiller och smädeskrifter 21.4.1665.
  4. uudistetuilla määräyksillä: tarkoitetaan asetuksia Stadga och förordning om alla nyskrifna verks censerande i riket så vid akademier och skolor, som andra orter, innan de tryckta varda 5.7.1684 ja Förbud, angående riksdagsbesluters, kongl. stadgars, recessers, plakaters, resolutioners och mera slikts uppläggande samt tryck och eftertryckande 20.4.1687
  5. 7. päivänä heinäkuuta 1688 ohjesääntö: viitataan määräykseen Instruction för herr Nicolao ­Rubens, huru han skall förrätta sitt embete uti censure librorum som hans kongl. maij:t honom nådigst anbefalt hafwer. Gifwen af kongl. maij:ts cancellie den 7 julii anno 1688
  6. kansliasäännön 20. §:ssä: Tarkoittaa asetusta Ordning hwareffter kongl. maij:tts och riksens cancellie sig underdånigst har at rätta. Gifwen Stockholm den 14 Junii 1720. Pykälässä 20 todetaan, että sensorin ”on luettava myös kaikki kotimaassa laaditut ja painettavaksi tarkoitetut kirjat ja kirjoitukset, ja jos hän ei havaitse niissä mitään loukkaavaa tai säädytöntä, antaa hän kirjallisen luvan kirjan tai kirjoituksen painamiseen, sen jälkeen kun on ensin saattanut asian kansliakollegion tietoon ja saanut sen suostumuksen”.
  7. eräässä kirjeessä, jonka kansliakollegio 16. helmikuuta 1735: Tässä on väärä kuukausi. Kyse on kirjeestä Kanslikollegium till Kongl. Majest. 16.1.1735. Skrivelser från kanslikollegiet 1735, vol. 23, Kollegiers m.fl., landshövdingars, hovrätters och konsistoriers skrivelser till Kungl. Maj:t, SRA.
  8. Johan Browallius julkaisi vuonna 1735 Den Swenska Patrioten -nimistä lehteä. Se oli jatkoa hänen edellisenä vuonna julkaisemalleen lehdelle Den Philosophiske Mercurius.
  9. ”sisältävän runsaasti ... voisi syyttää siitä”: lainaus kansliakollegion kirjeestä 16.1.1735, s. [4]
  10. vastauksessaan saman kuukauden 28. päivänä: Valtaneuvoston päätös on kirjattu kanslia­kollegion kirjeeseen 28.1.1735. Myös tässä on siis väärä kuukausi.
  11. kuninkaallisen majesteetin armollinen lupa: Svean hovioikeuden kirjeessä Kongl. Svea håfrätts bref, angående skrifft-wäxlingars och domars tryckande i rättegångs-saker 14.4.1735 viitataan kuninkaallisen majesteetin kirjeeseen 20.3.1735.
  12. Viitataan anonyymiin julkaisuun, jonka kirjoittajaksi on päätelty Eric Salander: Bihang til then höga wäxel-coursen och låga handels-balancen, samt dyra tiden. Med bewis, at öfwerflöd är bättre än sparsamhet; äfwen som förtäring, gifwer näring (1745).
  13. Hårlemanin päiväkirja: Viittaa Carl Hårlemanin teokseen Dag-bok öfwer en ifrån Stockholm igenom åtskillige rikets landskaper gjord resa, år 1749 (1749).
  14. kirjelmällä kansliakollegiolle 9. helmikuuta 1748: Viitataan kuninkaallisen majesteetin kirjeeseen 9.2.1748, Inkomna Kungl. Maj:ts brev, allmän serie EIa, vol. 25, Kanslikollegiets arkiv, SRA.
  15. ”miten hyödyllisiä keksintöjä ... ja tietämyksen perusteella”: op. cit. Alleviivaukset ovat kirjoit­tajan lisäämiä.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: