Hyvin pienen Alavetelin kappeliseurakunnan hoitaminen, johon Anders Chydenius oli jo täysin harjaantunut, ja muut paikalliset toimet 1760-luvun alussa, esimerkiksi isorokkorokotuksen edistäminen lähiseuduilla, eivät riittäneet kauan tyydyttämään hänen toiminnanhaluaan. Politiikka alkoi kiinnostaa yhä enemmän, ja näihin samoihin aikoihin Anders Chydenius kirjoitti myös kolme tässä esiteltävinä olevaa talouspoliittista kirjoitusta. Tekstit on muotoiltu vastauksiksi kolmeen Chydeniuksen itse esittämään kysymykseen. Georg Schauman otaksuu hänen laatineen ne välittömästi vastineeksi eräisiin 1761 julkaistuihin kirjoituksiin, mutta ne ovat voineet syntyä vasta vuoden 1762 puolella. Chydenius aikoi nähtävästi julkaista ne, mutta luopui kuitenkin aikeestaan, ja vasta 1908 Georg Schauman julkaisi kirjoitukset. Käsikirjoitus, joka Schaumanilla oli käytössään, on sittemmin kadonnut.
Chydeniuksen ensimmäinen kirjoitus on otsikoitu: Voiko käyvän metallirahan maastavientikielto olla hyödyksi yhteiskunnalle vai ei?
Kyse on Ruotsin hallituksen 1743 säätämästä kiellosta, jonka syynä oli, että pelättiin paljon kuparirahaa häviävän ulkomaille Ruotsin setelirahan menetettyä tuntuvasti arvoaan. Kielto jäi voimaan senkin jälkeen, kun Ruotsin valtionpankki oli 1745 luopunut setelien lunastamisesta metallirahalla ja siirtynyt siten paperirahakantaan. Kuparirahan käyttöä ulkomaille meneviin maksuihin oli ennen Anders Chydeniusta ehtinyt puoltaa monikin ruotsalainen talousoppinut. Chydenius, joka tunsi ainakin laamanni Christian Königin (1746)1 ja luultavasti myös Uppsalan yliopiston talousopin apulaisen Pehr Niclas Christierninin (1761)2 kirjoitukset, käsittelee asiaa epäitsenäisesti ja matemaattisen suoraviivaisesti.
Kirjoituksen lopussa on sen aiheeseen hieman väkinäisesti yhdistetty kysymys kruunun virkamiesten määrästä. Chydenius selittää tarpeettomien virkojen perustamisen riistävän työvoimaa tuottavilta elinkeinoilta ja vahingoittavan sillä tavoin valtakunnan kauppatasetta. Erikoisen vahingollista on useampien virkojen kasaantuminen samalle miehelle. Tämän ajatuksen Chydenius on lainannut Anders Nordencrantzilta.
Chydeniuksen toinen kysymys kuuluu: Onko yleisön setelirahaan kohdistuvalle epäluulolle perusteita vai ei?
Tämä oli tärkeä ongelma 1760-luvun alussa Ruotsin setelirahan arvon alennuttua noin puoleen siitä, mitä pidettiin sen ”alkuperäisenä” arvona. Kun hattupuolueen hallitessa maata oli koettu raskas inflaatio, myssyt käyttivät sitä aseena tätä puoluetta vastaan, kun taas hattujen kannattajat pyrkivät osoittamaan vahingot pieniksi. Inflaation varsinaista luonnetta, sen syitä ja todellisia vaikutuksia tunnettiin heikosti, koska se oli Ruotsissa ennen kokematon ilmiö. Anders Nordencrantzin näkemyksen mukaan eräät Tukholman rahamiehet olivat aiheuttaneet inflaation tahallisesti, hyötyäkseen siitä.
Anders Chydenius katsoo, että epäluottamus setelirahaan oli aiheellista lukuisien kansalaisten kärsittyä suurta vahinkoa sen arvon alentuessa. Inflaation syistä hänellä on hyvin hämärä käsitys, ja hän viittaa Nordencrantzilta omaksumaansa ajatukseen, että sen olivat aiheuttaneet yksityiset keinottelijat. Chydenius korostaa, että valtionpankin varat kuuluvat kaikille sen seteleitä omistaville ja että sen valvonnan tulisi sen vuoksi olla mahdollisimman julkista. Pankin tilan tunsivat kuitenkin vain harvalukuiset säätyjen valtuutetut. Chydeniuksen ajatukset perustuvat ajan kirjallisuuteen, kuten Nordencrantzin Ranskasta ja Englannista välittämiin ajatuksiin, joita kauppaneuvos käytti ruoskiessaan byrokratiaa ja harvainvaltaa. Anders Chydenius palasi ajatuksiin valtiontalouden julkisesta valvonnasta vuosien 1765–1766 valtiopäivillä.
Kolmannen kysymyksensä Chydenius otsikoi: Onko palvelusväen jako työnantajien kesken arpomalla tai muulla ehdottoman sitovalla tavalla sekä palkollisten kiinteä palkka perustuslakiemme mukaista, moraalisesti hyväksyttävää ja valtakunnalle hyödyllistä?
Tämäkin kysymys oli hyvin ajankohtainen, koska se liittyi Ruotsissa ja Länsi-Suomessa vallinneeseen työvoimapulaan, joka koetteli pahoin valtakunnan pääelinkeinoa. Koska maatyöväen palkat pyrkivät kohoamaan, maanomistajat suunnittelivat vastatoimia. Manner-Euroopassa ja Venäjällä oli kilpailua maatalouden työvoimasta torjuttu jo kauan kieltämällä vuokraviljelijöitä ja työväkeä muuttamasta isäntänsä maalta. Tätä maaorjuudeksi kutsuttua menettelyä Ruotsin laki ei tuntenut, mutta kiinteät palkat ja työväen jakaminen arpomalla olisivat ajaneet saman asian. Samaa yritettiin soveltaa myös talollisväestön lapsiin rajoittamalla 1739 talollisten oikeutta pitää aikuisia lapsiaan kotona, mutta tätä ei voitu käytännössä toteuttaa.
Kiinteät palkkataksat oli määrätty jo varhemmin palkollissäännöissä, joiden tarkoituksena oli hyödyttää nimenomaan suurtilallisia. Niitä ei tosin noudatettu, ja se olisikin ollut mahdotonta jo inflaation vuoksi, mutta suurtilalliset kannattivat yhä palkollissääntöjen sisältämää periaatetta. Palkollisten jakaminen viljelijäin kesken arpomalla oli myöhempi keksintö, jonka esitti tiettävästi ensimmäisenä suomalainen talousoppinut ja tilanomistaja Johan Kraftman Turun akatemian talousopin dosenttina pitämillään luennoilla. Hän julkaisi tämän ajatuksensa 1747 ja palasi siihen 1761 julkaisemassaan kirjassa. Kraftmanin suunnitelma sai kannatusta Ruotsissa ja varsinkin Suomessa.
Anders Chydenius tunnustaa työvoimapulan todelliseksi mutta katsoo toisaalta, että puuttuminen työväen sopimusvapauteen olisi vastoin hallitusmuotoa. Aloitteleva yhteiskuntapoliitikko ei perustele kantaansa teoreettisesti kovinkaan hyvin, mutta hän toteaa jo tässä kirjoituksessaan, että työväellä ei ollut osuutta lakien säätämiseen, toisin sanoen valtiopäivätyöhön. ”Tätä nimitän täydellä syyllä vapaan kansakunnan keskuudessa esiintyväksi orjuudeksi.” Huomio, että työväki oli syrjässä poliittisesta keskustelusta ja päätöksenteosta, oli tiettävästi uusi ainakin Ruotsissa. Chydenius palasi siihen 1778 julkaisemassaan tärkeässä teoksessa palvelusväen oikeuksista.
Vastustettuaan työvoiman arpomista oikeudellisin ja moraalisin perustein Chydenius käsittelee sopimusvapauteen puuttumisen käytännöllisiä seurauksia. Jos palkkoja yritetään pitää väkisin alhaisina, se johtaa mittavaan maastamuuttoon, kun taas hyvät palkat ja työväen hyvinvointi lisäävät väestönkasvua, ja se riittää estämään palkkojen kohoamisen maataloudelle tuhoisalla tavalla. Näihin seikkoihin Chydenius palasi pian teoksessaan maastamuuton syistä.
Tässä 1761 tai 1762 kirjoittamassaan harjoitelmassa Anders Chydenius liittyy ranskalaisten ja ruotsalaisten varhaisliberalistien ajatuksiin, joihin hän oli ilmeisesti jossain määrin tutustunut. Hänen liittyessään jo tässä kirjoituksessa yhteiskunnallisen sorron vastustajiin taustana saattoi olla myös kodin perintö. Andersin isä oli kokenut nuorena sotapakolaisena paljon köyhyyttä, ja isän nuorempi veli oli hankkinut elantonsa merimiehen raskaassa ammatissa. Pappina Anders Chydenius muisti myös Jeesuksen käskyn köyhien oikeamielisestä kohtelusta.
PV