Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Kommentti: Kruunajaispuhe



Kuningas Kustaa III ja kuningatar Sofia Magdalena kruunattiin Tukholman Suurkirkossa 29.5.1772. Kuninkaan isä Adolf Fredrik oli kuollut jo helmikuussa 1771, mutta kruunausta oli lykätty, koska säädyt eivät kyenneet sopimaan sen hallitsijanvakuutuksen sanamuodosta, joka Kustaa III:n oli annettava kruunajaisissaan. Aatelissäädyn mielestä hallitsijanvakuutuksen oli oltava sanasta sanaan samanlainen kuin Adolf Fredrikin 1751 antama, mutta aatelittomat säädyt halusivat siihen lisäyksiä.

Kustaa III oli vuosien 1771–1772 valtiopäivien alkuvaiheessa aktiivisesti edistämässä pyrkimystä hattujen ja myssyjen väliseen poliittiseen yhteisymmärrykseen valtiopäivätyötä ja valtakuntaa etenkin 1760-luvun puolivälistä lähtien ravistelleiden poliittisten kiistojen hillitsemiseksi. Tämä ns. kompositiopolitiikka, johon Chydeniuskin viittaa puheessaan, kuitenkin epäonnistui, ja Kustaa III saattoi käyttää tätä hyväkseen luodakseen suotuista mielialaa vallankaappaukselle. Se toteutettiin elokuussa 1772, tuskin kolmen kuukauden kuluttua kruunajaisista, joissa kuningas oli hallitsijanvakuutuksessaan luvannut noudattaa voimassa olevaa valtiosääntöä. Yhä kiivaammat puolueriidat ja niiden aiheuttama levottomuus saivat monet ajattelemaan Anders Chydeniuksen tavoin, että vahva kuningasvalta kykenisi paremmin turvaamaan valtakunnan tulevaisuuden. Kahden puolueen valtakamppailuun yhdistyi 1760-luvulla myös voimistuva aatelin ja aatelittomien säätyjen välinen kiistely privilegioista ja aatelin suurista etuoikeuksista. Kiista hallitsijanvakuutuksesta johtuikin juuri tästä säätyjen välisestä erimielisyydestä.

Esimodernien monarkioiden tärkeimpiin seremonioihin kuuluva kruunajaisseremonia vahvisti sen, että valtaistuimelle oli noussut uusi hallitsija. Kruunajaiset Tukholmassa 29.5.1772 olivat komea seremonia ja juhla. Kuningas oli itse osallistunut näiden menojen suunnitteluun. Ohjelmaa oli runsaasti, ja siihen kuului juhlakulkueita ja juhlia, joissa muistokolikoita jaettiin katsojille. Seremonian painettu ohjelma oli 54-sivuinen ja se oli jaettu 259 pykälään.

Muualla valtakunnassa järjestettiin paikallisia, Tukholman seremonioita vastaavia tapahtumia. Chydeniuksen puhe Kokkolassa oli yksi monista vastaavista puheista, joita pidettiin monissa maan kaupungeissa järjestetyissä juhlatilaisuuksissa itse kruunajaispäivänä tai sen jälkeen, kiitospäivänä ja myöhemmin kruunajaisten vuosipäivinä. Painettuja puheita, sankarirunoja ja onnitteluja on säilynyt juhlista, joita järjestettiin yliopistoissa ja kymnaaseissa, kirkoissa, kouluissa, akatemioissa ja seuroissa, vapaamuurarilooseissa, raatihuoneissa ja monissa muissa paikoissa. Kun nämä kuninkaalle osoitetut ylistykset sekä kuvaukset kuninkaan ja kuningattaren kunniaksi järjestetyistä juhlista painettiin, luotiin mielikuvaa kansansa ylistämästä kuninkaasta ja levitettiin sitä laajemmalle kuin vain paikallisissa juhlissa läsnä olleiden piiriin. Painettu kuningasta ylistävä onnistunut runo tai kaunis puhe oli puhujien ja kirjoittajien tulevan uran kannalta tavoittelemisen arvoinen käynti­kortti, jonka avulla voi luoda suhteita ja saada huomiota mahdollisilta suosijoilta.

Chydeniuksen puhe painettiin Lars Salviuksen kirjapainossa Tukholmassa. Salviukselle puhe oli kuitenkin tullut välikäsien kautta. Chydenius lähetti puheen syksyllä 1772 ystävälleen, valtakunnanhistorioitsija Anders Schönbergille toivoen tämän painattavan tekstin. Schönberg puolestaan lähetti sen tiedeakatemian sihteeri Pehr Wilhelm Wargentinille, joka toimitti sen Salviuksen painettavaksi. Chydeniuksen 1773 Wargentinille lähettämästä kirjeestä käy ilmi, että tämä oli tarkastanut tekstin ja tehnyt siihen muutoksia. Koska alkuperäinen käsikirjoitus ei ole säilynyt, ei näiden muutosten sisältöä tiedetä, eikä myöskään sitä, olivatko Chydenius itse tai Schönberg jo aikaisemmassa vaiheessa muuttaneet tekstiä. Chydeniuksen puheen painettu versio julkaistiin vasta loppusyksyllä 1772, Kustaa III:n 19.8. suorittaman vallankaappauksen jälkeen, jolloin kuninkaan asema oli vahvistunut verrattuna toukokuuhun 1772, jolloin vapaudenajan hallitusmuoto oli vielä voimassa. Puheen poliittista ajatuskulkua on siten todennäköisesti selkeytetty ja asemoitu uudelleen tavalla, joka ei olisi ollut mahdollista toukokuussa 1772. Puheesta, joka melko peittelemättömästi arvostelee vapaudenajan oloja, käyvät ilmi vuoden 1772 vaiheilla käydyt poliittiset keskustelut, ajan käsitemaailma ja kiistat. Chydenius puhuu alamaisten omanvoitonpyynnistä, vallanhalusta ja vallanhimosta, mikä oli tyypillistä vapauden ajan politiikkaan kohdistettua arvostelua, jota myös Kustaa III käytti hyväkseen legitimoidakseen vallankaappauksensa. Kustaa III ja hänen hallintoaan tukevat puheet ja kirjoitukset toistivat perusperiaatetta, että todellista ja hyvää vapautta oli se, jota tämän hallinnon tapaan laki ja oikeus pitivät ohjaksissaan. Yksi kuninkaan mieluusti käyttämistä käsitteistä oli ”kansalainen” (medborgare), jonka käyttö yleistyi 1700-luvun jälkipuolella (tarkoittamassa henkilöä, joka työskentelee yhteisen hyvän edistämiseksi, yhteiskunnan parhaaksi), ja se esiintyy myös useissa Chydeniuksen puheen kohdissa. Puhe julistaa myös, että Ruotsin kansa on syntynyt vapauteen. Tämä oli vapauden ajalla suosittu poliittisten puheiden lähtökohta, ja Kustaa III otti sen myöhemmin omaan käyttöönsä.

Puheen 11. pykälässä ylistetään Kustaa III:n säästäväisyyttä ja kiitetään hovinpidossa teh­tyjä vähennyksiä. Kuninkaan valtaannousunsa yhteydessä 1771 suorittama leskikuningatar Lovisa ­Ulrikan ranskalaisen teatteriryhmän erottaminen esitetään esimerkkinä ”kalleista huveista”, joista kuningas on luopunut. Myöhemmin Kustaa III:ta kohdannut ankara arvostelu tarttui usein juuri hänen kalliisiin ja ajoittain runsaasti sekä kuninkaan että hoviväen aikaa vieviin harrastuksiinsa teatterin ja ritarileikkien kaltaisten teatterinomaisten tapahtumien parissa. Toisaalta myöhemmin kuninkaan omistautumista ruotsalaisen teatterin ja musiikkidraaman asialle on käytetty myös hänen puolestaan puhuvana argumenttina.

Chydenius ei mahdollisesti tiennyt kuninkaan vahvasta kiinnostuksesta teatteria kohtaan, joka tosin oli jo tuossa vaiheessa ilmennyt. Se, että Schönberg ja Wargentin eivät olisi tienneet Kustaa III:n teatteriprojekteista, ei ole yhtä todennäköistä. On syytä muistaa, että puhe oli sekä puhutussa että painetussa muodossaan retorinen ja poliittinen teksti, jonka tarkoituksena ei ollut selvittää vastakruunattuun kuninkaaseen liittyviä tosiseikkoja. Tarkoituksena oli ylistää hallitsijaa, kuvata hänen hyveitään vakuuttavalla tavalla ja luoda kielen keinoin mieltäylentävä elämys kuulijoille ja lukijoille. Painetussa versiossa on keskeisenä tavoitteena selvästi ollut vallankaappauksen puolustaminen.

Anders Chydenius oli pappina hyvin koulutettu kaunopuhuja, ja hänen puheensa noudattelee retoriikan sääntöjä ja ohjeita. Koska aiheena on kuningas ja hänen kruunauksensa, puhe on kirjoitettu juhlavaan tyyliin ja sisältää iskeviä huudahduksia, suurten hyveiden korostamista ja huolellisesti harkittuja kaunistelevia ilmauksia ja tyylillisiä kuvioita. Tällä tyylin tasolla ei puhe saanut sisältää arkipäiväisiä sanoja eikä muotoiluja. Puheen johdanto-osassakin Chydenius noudattaa retoriikan ohjeita siitä, miten on saatava yhteys yleisöön ja voitettava se suopeaksi puhujalle ja hänen aiheelleen. Chydenius ilmaisee nöyryyttä saatuaan puheen pitämisen tehtäväkseen, sanoo kykyjään vähäisiksi ja korostaa aiheen valovoimaisuutta. Hän ottaa yleisön mukaan selvittämään Kustaan suuruutta. Toistuva kuvio, jota Chydenius käyttää näkemystään perustellessaan, on hyvän hallitsijan – tässä tapauksessa Kustaa III:n – ja pahan hallitsijan, tyrannin, asettaminen vastakkain. Luomalla tämän kontrastin hän pystyy lisäämään hyvästä kuninkaasta esittämänsä kuvan hohdetta. Tätä keinoa myös Kustaa III käytti useissa yhteyksissä.

Tapa, jolla Chydenius puheessaan lausuu julki hyvän ja huonon (tai pahan) hallitsijan piirteitä, tarjoaa tilaa myös tulkinnalle, että Chydenius halusi näin ilmaista, miten hän toivoi Kustaa III:n hallitsevan valtakuntaansa: hyveeseen, rakkauteen, oikeudenmukaisuuteen ja asiantuntemukseen nojaten. Varmastikin tästä on nähtävissä pääpiirteissään ne tunnusmerkit, joiden Chydenius katsoi luonnehtivan hyvää hallitsijaa. Hän nostaa Kustaa III:n esiin hallitsijana, joka haluaa toimia alamaistensa hyväksi, joka puheissaan ja ajatuksissaan edistää hyvää, jota hovielämän ”loistelias turhuus” ei ole sokaissut, vaan on tutkinut omaa maataan ja ulkomaita ja hakenut niistä oppia älyään ja harkintaansa käyttäen. Puheessa korostetaan myöskin, ettei hyvä hallitsija anna liehittelyn vietellä itseään eikä nojaudu suosikkeihin, vaan noudattaa maan lakeja ja puhuu niiden puolesta, jotka eivät voi itse sitä tehdä. Tässä kehyksessä on ehkä myös ymmärrettävä viittaus teatteriin kalliina huvituksena, josta Kustaa III on valmis luopumaan.

HT

Suom. HE

Kirjallisuus

Alm, Mikael, Kungsord i elfte timmen. Språk och självbild i det gustavianska enväldets legitimitetskamp 1772–1809, Stockholm: Atlantis 2002.

Christensson, Jakob, Lyckoriket. Studier i svensk upplysning, Stockholm: Atlantis 1996.

Granberg, Gunnar, Gustav III – en upplysningskonungs tro och kyrkosyn, Studia Historico-Ecclesiastica Upsaliensia 40, Uppsala: Uppsala universitet 1998.

Johannesson, Kurt, Retorik eller konsten att övertyga, 1:a uppl. 1990, Stockholm: ­Norstedt 2006.

Mattsson, Annie, Komediant och riksförrädare. Handskriftcirkulerade smädeskrifter mot Gustaf III, Skrifter utgivna av Litteraturvetenskapliga institutionen vid Uppsala universitet 45, Uppsala 2010.

Skuncke, Marie-Christine & Anna Ivarsdotter, Svenska operans födelse. Studier i gustaviansk musikdramatik, Stockholm: Atlantis 1998.